Thursday, March 22, 2012

Perussetti

Kristine tuli eilen mun luokse yöksi. Olin ostanut kaupasta kaikkia herkkuja meille, ja olin muutenkin valmistautunut rentoon tyttöilyiltaan. Meidän piti tehdä koruja ja katsoa Pasilaa.
Leivoin meille jopa muffinsseja. Siis minä leivoin.


 Valkosuklaabiittejä muffinssitaikinan sekaan, nammmm!
 Ja tadaa! Oli muutes aika pirun hyviä, vaikka itse sanonkin...
Sitten sanoin Krisulle, että meidän pitää lähteä kohta ulos. Krisun silmät alko loistaa. "Ai baariiiin?"
Ei vaan lenkille koirien kanssa! 
Mutta toisin kävi...
Haettiin Jessen luota viinapullo ja Alepasta blandista.
Me päätettiin, että lähdetään johonkin vaan istumaan, parille korkeintaan..
 Tsekatkaa Pupen ilme. Demonikoira. Hahahaaaaa!
 Krisu niin tappaa mut tän kuvan julkaisemisesta.
Mut eiks tää vähän kompensoi?
 "TERE! Mä tästä lähenki sitten!"
 Ja sitten alkoi pilluralleilu taksilla. Kuski kysyi, että mihis ajetaan.
"No baariin!" Ja sitten se vei meidät keskustaan. No, mä en kuitenkaan halunnut mihinkään Krisun ehdottamista baareista, ja aina jonkun baarin kohdalla sanoin, että "ei tänne, eikä tonne!"
Kuskikin alkoi hermostua, "no mihin vittuun te nyt haluatte?"
"Eikun ajellaan vielä vähän."
 Mäkkärissä.... Whaat?
Ja mihin me sitten päädyttiin? 
Maailman hirveimpään paikkaan ikinä, koskaan, missään - eli Onnelaan.
 Siellä oli niiin jäätävä meno, että huhh huhh... 
 
Lähdettiin sitten kotiin, tosin ei se ihan niin mennyt..
Päädyttiin johonkin helvetin Munkkivuoreen, joidenkin tyyppien luokse. Yks niistä oli vissiin mäkihyppääjä tai itse asiassa rallikuski, mutta eiks se oo melkein sama asia?
 Kun me astuttiin ovesta sisään sinne kämppään, niin mä katsoin eteeni ja totesin: "Painutaan vittuun täältä, nyt heti."
Se kämppä oli oikeesti kuin joku tarjoustalo. Pienessä kämpässä oli keskellä sohva, sitten sänky ja sitten pöytä ja sen vieressä sohvapöytä, ja viisi tuolia ja pari hyllyä ja yks kuntopyörä, kanootti, vaatteidenkuivausteline ja 80-luvun mustavalkotelkka.
Ja niinpä me otettiin taas taksi mun luokse. Ihme pelleilyä!

Kristine hieman selvempänä lähti 05.00 aikaan koirien kanssa ulos.
Katsoin ikkunasta puistoon ja huomasin, että Krisu istuu puistonpenkillä ja koirat nököttää paikallaan.
Avasin ikkunan ja huusin Krisulle:
"HEITÄ KEPPIÄ"
"MITÄÄ?
"HEITÄ NIILLE KEEPPPII!"
"JOO"

Ja 20 minuutin kuluttua katsoin taas ikkunasta ulos, ja siellä se Krisu heitteli sitä keppiä edelleen.
Huusin taas ikkunasta:
"TULKAA JO"
"OKEI"
<3 :D
Ja aamulla... Olo oli yllättävän hyvä krapulasta huolimatta. Tein meille aamupalaa ja lähdin koirien kanssa lenkille.
Että sellaista tällä kertaa....

Ja nyt Iholla! -->

88 comments:

  1. ahahaaa.. toi vessa kuva :D raukka tai toi sun ilmekuva huhhei :d sun postauksista tulee aina vaan hauskempii <3

    ReplyDelete
  2. Nää sun postaukset on aina jotain niin parasta ja aina yhtä huvittavia hyvällä tavalla. Oot ihana <3

    ReplyDelete
  3. tää oli niiin loistava postaus!!!!!!:D

    ReplyDelete
  4. Voi huh miten ihana tuo lattia, onko ollut tollanen vai ootko maalaillut ite? Ihanaihanaihana!

    Ja hahaha vessakuvalle :---D

    ReplyDelete
  5. hahahhahaa repesin joka toisen kuvan kohdalla ...

    ReplyDelete
  6. Heh nää sun postaukset on nykyään ihan mahtavia, lukiessa tulee pakostakin hymy huulille!:D

    ReplyDelete
  7. Hassuja :D Itekki piän pyörää sisäl ja tunnen suurta kutsumusta käyttää sitä aina pikku nousuissa

    ReplyDelete
  8. Miksköhän siulle ei tuu niitä idioottikommentteja niinkun Sharonille, että "siellä kännissä riehutaan viattomien koirien keskellä, voi koiraparat". Oot kyllä toiminnallinen ihminen, kiitos tästä maanisdepressiivisestä blogista. :D

    ReplyDelete
  9. harvoin tän tyyliset postaukset jaksaa edes hymyilyttää mutta nyt huutonauroin tolle keppiepisodille :DD

    ReplyDelete
  10. AHHAHAha herranjumala! Munkkivuori kunniaan! Kenenköhän luona sä oot ollu:D:D T.Munkkivuorelainen for life

    ReplyDelete
  11. haha osaat kertoo asiat niin hauskasti:D älä hei maalaa tota lattiaa, toi on mahtava!!!

    ReplyDelete
  12. Ahahhha ihanaa! Pelastit mun kurjan illan! Nyt voi hyvillä mielin painua pehkuihin. :)

    ReplyDelete
  13. <3Kiitos jälleen kerran illan piristyksestä eli mahtavasta postauksesta:)!! Iholla on muuten ihan mielenkiintonen sarja!

    ReplyDelete
  14. hahah oli varmaan hauska ilta! :D oot paras!

    ReplyDelete
  15. Jeesus oon kateellinen tosta lattiasta. Oon miettiny et löytyisköhän munki susiruman, naarmuisen halppislaminaatin alta joku upea lautalattia. En kuitenkaan usko et vuokraisäntä silittelis päätä jos lähtisin sellasta kokeilemaan. :-D

    ReplyDelete
  16. HAH! nauroin ääneen ja herätin kämppikset. paras postaus hetkeen. erityisesti tuon klo 5.00 koirien ulkoilutuksen voin nähdä sieluni silmin :DDDD

    ReplyDelete
  17. Voi hitsit että tykkään näistä sun baaripostauksista!

    ReplyDelete
  18. hahahaa, Onnelassa oli KY:n Jersey Shore -sitsien jatkot just sillon! :D

    ReplyDelete
  19. Hahahah ei hitto, kiitti illan nauruista :-D Ja mietin samaa ku joku tossa yläpuolella, että vähänkö tekis mieli repiä laminaatit helvettiin ja toivoo että löytyis kans joku helmi lautalattia! Mun tuurilla löytyis kyllä pelkät muovimatot.....

    ReplyDelete
  20. haha ihan mahtava postaus, alkoi ihan hymyilyttää kun tätä luki! :D

    ReplyDelete
  21. kuolin nauruun tälle :DDDDD:D "Kuskikin alkoi hermostua, "no mihin vittuun te nyt haluatte?"" oi mikä asenne ! sehän on sille vaan parempi se pilluralleilu? no miten vaan :--D

    ReplyDelete
  22. eeeeikä! en kestä! näen niin selkeesti kuvan ku krisu istuu siellä puistossa ja nököttäää! voi sitä! on muute krisulla aika usein tommonen ilme kuvassa ku tuos hupaisasa vessa kuvas ahhhaa! kiva postaus laura!
    terkuin; mimi_sjk

    ReplyDelete
  23. Mä alan kyllä vähitellen lämmetä tolle lattialle! :D mun motto on että 'ihan nätti kun silmä tottuu', ehkä säkin alan kuitenkin tykätä siitä!

    sun kommelluksia on niin hauska lukea, huomaa ettet turhaan mieti ja vatvo mitä kirjoitat, vaan tää on just sellanen sopivasti elämänmakuinen blogi (: tykkään! you go girl!

    ReplyDelete
  24. Ihan pisti naurattaa :D Kiitos tästä postauksesta, olet ihana!

    ReplyDelete
  25. :DDDDDDD Ei luoja!! :D iha huippu meininki:D

    ReplyDelete
  26. Olen kyllä erittäin kiitollinen tästä vessa kuvasta :D Kiitos ja kumarrus ;D

    ReplyDelete
  27. HAHAHAHAHAHAHAHAHAH :'''D<3

    ReplyDelete
  28. äh. mä olisin halunnu olla vaa himas erokoituas. en tiiä miten olisin selvinny extempore baarireissust. oon liian erakko. mut tykkään kyl siit.

    ReplyDelete
  29. haha :D kiva lukea tällasia bile-/sekopostauksia kun ite ei tässä siunatussa tilassa pysty tekemään enää mitään... ! :D

    ReplyDelete
  30. mä olen kanssa huomannut että sun postauksista on tullut todella hauskoja.kaikkea hyvää sulle.oot paras.

    ReplyDelete
  31. ihana olette! kuulostaa kivalta :D

    ReplyDelete
  32. :D::D HAHAH ihan hiton hauska postaus, ootte kauniita!
    Nauroin tolle demonikoirajutulle :D

    ReplyDelete
  33. Todella hauska ja ihana postaus, sussa on asennetta laura ! :D Ja toi koirien ulkoiluttamis juttu kuulostaa tilanteen kannalta aikas tutulta... :D

    ReplyDelete
  34. Kylläpäs nauratti :D Hauska postaus!!

    ReplyDelete
  35. Ihan mahtava postaus, piristit aamuni :)

    ReplyDelete
  36. Ihan paras toi vessa kuva!! On mahtavaa huomata etten oo ainoo jonka kaverit on hulluja ja kuvaa mut vessassa/ulkohuussisa :DD Kiitos Laura, päivän naurut ja hyvä fiilis taattu!

    - Alice

    ReplyDelete
  37. hahaa, yleensä tollaset extempore baarireissut on niitä parhaimpia :D
    Repesin täällä töissä näihin sun juttuihin :D ihanaa kiitos.

    ReplyDelete
  38. Hitto sulla on loistava blogi! Ja ihania koiria:)

    ReplyDelete
  39. siiis niiiin mahtavaa! diggaan niiin älyttömästi sun blogista koska se eroo muista nii paljon ja oot jotenki suora ja tyylikäs! parasta! :) kiiitos

    ReplyDelete
  40. Haha huippu postaus! Tuo keppijuttu oli paras, raukka toinen istuu vaan ulkona :D

    ReplyDelete
  41. :DD hahah voi ei! koirien lenkitys XD oivoi..

    ReplyDelete
  42. Kuulostat nykyään todella onnelliselta! :)
    ps. olen miettinyt, että onko sinua koskaan houkuteltu indiedaysin piiriin?

    ReplyDelete
  43. minkä ikäinen kristine on? :)

    ReplyDelete
  44. You go girl :D!

    Mia

    ReplyDelete
  45. Mitä toi päällinen noissa muffineissa on? Onks se kermavaahtoo vai jotain muuta? Näyttää herkullisilta :D

    ReplyDelete
  46. Moikka Laura! Kyselisin sulta, kun tietääkseni asut Lauttasaaresta? Olen muuttamassa Helsinkiin, Lauttasaareen ja menen Ruoholahteen töihin. Tiedätkö yhtään kuinka helppoa Lauttasaaresta on kulkea Ruoholahteen?

    Hyvää keväänjatkoa lempparibloggaaja jo miljoonan vuoden takaa:)

    ReplyDelete
  47. Mikä siinä Munkkivuoressa on niin vikana? Asun ihan siinä vieressä.. Ei kaikki voi/ halua asua ydinkeskustassa.

    ReplyDelete
  48. Hahah! Tuollaset yllätysbaarireissut on yleensä niitä hauskimpia. :D

    ReplyDelete
  49. Pakko kehua tota sun tukkaa! Sopii sulle ihan mielettömän hyvin ja sait kyllä vakavasti pohtimaan tukan pätkäisyä :D

    ReplyDelete
  50. Ihanan hauska postaus:DD

    ReplyDelete
  51. Ahaha! :D ootte ihania. ja sun meikki on myös upea! nauroin tälle postaukselle niin paljon (hyvällä tavalla). aina ei kaikki mene niin kuin suunnitelee ;)

    http://sadehtivaa.blogspot.com/

    ReplyDelete
  52. voi vitsi larppa oot ihana <3

    I'd go gay for you <3

    eiku seriosly, rakastun suhu koko aja enemmän ku luen sun blogia :D

    haha, oot söps

    ReplyDelete
  53. Ihanan näköisiä muffareita, saisko reseptiä?

    P.S. en tiiä miks mut mun mielestä toi sun vihree lattia on aika hieno :D

    ReplyDelete
  54. EIKÄ!! Loistava postaus :DD Oot kyllä päivän piristäjä ♥

    ReplyDelete
  55. :D Huipuimmat reissut on aina extemporet. Onnelat ja tivolit, huhhuijaa....

    ReplyDelete
  56. Anonyymi (22.3. 23.46)

    Ei se piliksen ajo oikeesti oo taksareille "parempi". 2 henkee kyydissä tekee 1,43€/km kun taas lähtömaksu on tohon aikaan jo 8,60€. Eli mitä enemmän porukkaa ja mitä useemman kyydin (=useemman lähtömaksun) ajaa, sen paremman tilin tekee. Jos puoli tuntiaki pilistelee niin kerkee menettää 2 tai jopa kolmeki lähtömaksua.

    ReplyDelete
  57. hahhha ihana postaus :DD <3

    ReplyDelete
  58. Paras!!:D haha! nauraen luin :)
    ootte ihania <3 toi keppijuttu, voin kuvitella ton:D sooo good tällä lähtee mukavasti weekend käyntiin.
    Mut onks onnela muuten tosi kuiva hyi en sit mee sinne:/ ei oo kyl ehk muntyyppinen mesta muutenkaan..niin, sun silmät on tosi nätit vihreät tossa yhdessä kait taksikuvassa:)
    hyvää weekendii!! <3

    ReplyDelete
  59. hahaha sulla on kyl aina parhaimmat postaukset! :DD

    ReplyDelete
  60. :--D ihan huippu postaus! näitä lisää,oot taitava kirjoittaja nimittäi ja sai hymyn huulille

    ReplyDelete
  61. Ahahahahha ei vittu ku hyvä postaus :DD nauroin vaan menemään koko ajan! haha<3

    ReplyDelete
  62. olitsä torsaina katsomassa Nälkäpelin ennakkonäytöstä, vai näinks mä vaan jonkun sun näkösen ? :"D

    ReplyDelete
  63. Tää kyl kuulostaa taas ihan liian tutulta tää meininki... :D Jatkomestaki, ite päädyttiin eilen kaverin kanssa vähän vastaaville jatkoille (ei tosin ollut kanoottia, kaljatölkkejä senkin edestä ja jotain varastettuja toimistotuoleja) ja olis varmaan vaan pitäny lähtee himaan kuten te... :D No, aina oppii.

    ReplyDelete
  64. Oot varmaan kyllästyny kuulemaan niitä kommentteja, missä kerrotaan kuinka oot ihana ja kaunis ja mahtava jne jne. Niin arvaas mitä, täälläpä on kaveriporukka, missä ihaillaan sun hauvoja yli kaiken! Ne näyttää kuvissa aina maailman ihanimmilta olennoilta. Pusuja niille <3 (Kyllä me sustakin tykätään!)

    ReplyDelete
  65. Voi että! Tämä ja edellinen postaus - tulin niiiiiin hyvälle tuulelle näistä!

    Otat aivan ihania kuvia! Tekstit saivat hymyilemään :)

    Kiitos mahtavasta blogistasi!

    ReplyDelete
  66. sun teksteistä tulee nii hyvä fiilis ja nauran nii paljo vieläki tällä postaukselle:D! Oot iha älyttömän upeen olonen ihminen.

    ReplyDelete
  67. Lauttasaari-Ruoholahti välistä kyselevälle niin larusta menee busseja ihan kokoajan ja kestää 5-10 minuuttia. Riippuen ihan siitä missä päin asuu ja missä työpaikka on.
    Suosittelen kuitenkin, että ihan pyörällä kuljet tuon matkan, niin lyhyt se on. Sillan yli vaan ja Volaaa!

    ReplyDelete
  68. laitoin sut muuten mun lempiblogit posatukseen.

    http://princess-madebyme.blogspot.com/

    ReplyDelete
  69. millä alueella helsingissä asut?

    ReplyDelete
  70. Nyt on kyllä pakko kommentoida vaikka normaalisti en sitä harrasta.

    Sun blogi on superihana, kiitos siitä! Mulla on itsellä nyt todella vaikea aika meneillään elämässä ja sun blogin lukeminen tuo kyllä valoa päivään! Oot niin aurinkoinen ja aito henkilö, ihanaa että oot olemassa! :-)

    ReplyDelete
  71. Tulipahan vaan mieleen että minkä kokonen sun jalka on ja minkä kokoset converset sitten ostat?

    ReplyDelete
  72. asutko harjussa tai helsinginkadulla, koska toi kämppä näyttää ihan samalta ku mun siskon ja se asuu siellä päin:)

    ReplyDelete
  73. Haha aivan mahtava postaus! :D

    ReplyDelete
  74. ei heeemmetti oot aivan muikee !:D

    ReplyDelete
  75. Eiiii jumankauta tää teki mun illasta täydellisen. HAHA toi mäkkikuva x x x

    ReplyDelete
  76. onks krisulla omaa blogia ???

    ReplyDelete
  77. Toi uus lyhyempi tukka on U_P_E_A ! <3

    -Hilperi

    ReplyDelete
  78. ihana postaus ! :D mistä muuten toi toisiks vikassa kuvassa oleva raidallinen laukku on? U P E A <3

    ReplyDelete
  79. Tosi hyvä tukka sulla!!

    ReplyDelete
  80. ihan mainio postaus! :D ja toi vessakuva, niin paras! keep going Laura, oot mahtava ♥

    ReplyDelete