Wednesday, May 25, 2016

Aika kuluu...

On kulunut vuosi Lauran kuolemasta. Muistoja, siunaustilaisuudesta ja Lauran tuhkan sirottelusta.






















Kuiskaan sinulle rakas Laura jäähyväiset. Kaukaiset tuulet, kuiskivat.  "Me tapaamme jälleen"  Rakkaudella äiti. 




Lauran rakas ystävä Emilia teki tämän muistovideon. Laura rakasti tätä kappaletta.

"I was here
I lived, I loved
I was here
I did, I`ve done everything that I wanted
And it was more then I thought it would be
I will leave my mark so everyone will know
I was here"


Kiitos teille kaikille Lauran blogin lukijoille. Olette koskettavan kauniisti elänyt mukana suuressa surussamme 


-->
(Lauran muostopuhe)
Rakkaat äiti ja isä ja Lauran läheiset.

On liian lyhyt matka siitä peltorit päässä vuosia nukkuneesta tytöstä tähän päivään, jona saatamme Lauran viimeiselle matkalleen. Vaikka Lauran elämä päättyi aivan liian aikaisin, ei se jäänyt vaille merkitystä. Me läheiset saimme rinnallemme hyväsydämisen ja oikeudenmukaisen ihmisen, jolla oli suuri tarve toteuttaa unelmansa. Laura oli kärsimätön ja tuntui kuin Lauralla olisi ollut sammumaton jano kokea ja nähdä. Kiire elää. Toteuttaa itseään. Toinen toistaan seuraten ideat pursusivat Laurasta, joka innostuksissaan oli maailman paras myymään suunnitelmiaan. Siihen innostukseen oli helppo lähteä mukaan, oli sitten kyse vuokra-asunnon täysremontista laminaattien, tapettien ja muovimaton poistoineen (vuokranantajalta ei tietenkään kysytty mitään) tai ex tempore-Filippiinien matkasta, jonne Laura lensi, totta kai, ykkösluokassa.
Ulkomaailmalle Laura halusi imagonsa olevan kovatahtoinen, mielipiteiltään suora. Välillä Laura tietoisesti sanoi jotain, minkä tiesi aiheuttavan pahennusta. Laura halusi shokeerata. Tehdä jotain sellaista, mitä muut eivät. Mutta kaikista tärkeintä oli herättää tunteita. Olla olematta tavallinen. Kaikki muu kävi.
Lauran julkinen imago saattoi hätäisimpien tulkitsijoiden mielestä antaa kuvan ihmisestä, jota mikään pintaa syvempi ei kiinnosta. Tai että Lauralla oli kaikki ja enemmän kuin kukaan voisi toivoa.
Oikeasti Laura oli valtavan ujo tyttö, joka jännitti puhumista ja esiintymistä ja joka toivoi hyvää niin eläimille, lapsille kuin heikossa asemassa oleville. Lauran suurin unelma oli lähteä vapaaehtoiseksi kriisialueelle tai kehitysmaahan, jossa olisi voinut olla avuksi pienille lapsille.
Laura oli täynnä ihmeellisiä kysymyksiä historiasta, tieteestä ja avaruudesta. Laura halusi ymmärtää maailmankaikkeutta ja syiden suhdetta seurauksiin. Valonnopeutta. Meillä oli Lauran ja isän kanssa Historia-lehti –piiri. Lehdet kiersivät Heijalta toiselle, tai olisivat kiertäneet, jos ne eivät olisi aina jääneet jumiin Lauralle.
Laura eli intensiivisen ja hyvin julkisen elämän, jota tuhannet ja taas tuhannet nuoret seurasivat. Laura oli lukemattomille ihmisille esikuva, tyyli-ikoni. Syy tehdä asiat jotenkin toisin. Joku joka antoi luvan kulkea omaa tietä ja olla välittämättä epäilevistä tai vähättelevistä kommenteista.
Niitä Laura sai itsekin. Varmasti enemmän kuin kukaan muu. Välillä pahat sanat pääsivät Lauran ihon alle, välillä eivät. Laura oli tässä suhteessa aivan tavallinen tyttö. Ketä tahansa sattuisi ne kymmenet ikävät kommentit, joita Laura joutui itsestään päivittäin lukemaan.
Mutta entä ne kauniit kommentit? Kolme päivää Lauran poismenon jälkeen minulla oli tarpeeksi voimia avata Laurasta käytyjä nettikeskusteluja. Löysin keskustelupalstoilta useita viestiketjuja, joista kiihkeimpään oli kerennyt tulla 687 kommenttia Lauran menehtymisen jälkeen. 90 % viesteistä oli kertomuksia siitä, kuinka järkyttyneitä nettikeskustelijat olivat Lauran poismenosta ja mikä merkitys Lauralla oli ollut heidän elämässään. Kertomuksia kasvamisesta Lauran mukana, oman identiteetin löytämisestä ja itsevarmuuden ja omien halujen ja toiveiden muokkautumisesta. Kauniita kiitoksia Lauralle siitä, että Laura oli… Noh, Laura. Se pieni, uskomattoman kaunis tyttö, jolle sopi mikä tahansa vaate tai vaikka jätesäkki (tästä kuva Lauran muistokirjassa). Siitä että oli joku, joka ei pyydellyt anteeksi sitä mitä oli.
Haluan tässä jakaa yhden niistä tarinoista, joita viikko sitten luin Internetistä. Tämän tarinan kertoi itseään aiemmin ujoksi introvertiksi kuvaillut 25 vuotias nainen, joka omien sanojensa mukaan oli seurannut Lauraa netin välityksellä viimeiset 10 vuotta. Tämä nuori nainen oli vielä jokin aika sitten harmitellut osaansa sinkkuna ja suorastaan pelännyt uusien ihmisten kohtaamista. Kaikki muuttui, kun hän näki Lauran yllä omasta mielestään maailman kauneimmat vaatteet, jotka saattaisivat sopia hänellekin. Tämä nainen osti nuo samat vaatteet, ja vaikka ne eivät näyttäneet peilistä läheskään yhtä hyviltä kuin Lauran päällä, oli hän näkemäänsä niin tyytyväinen, että uskaltautui viikonloppuna lähtemään baariin. Tuossa baarissa hän iski silmänsä unelmiensa mieheen, pyysi tätä tanssimaan ja loppu on historiaa. Pari odottaa ensimmäistä lastaan ja on menossa naimisiin tänä kesänä.
Tämän naisen tarina summaa mielestäni Lauran perinnön. Laura oli tärkeä ihminen meille kaikille. Ja tärkeä, tavoilla joita emme ehkä vielä tiedäkään, lukemattomille muille.
Laura, rakastan sinua aina. Ja olen ikuisesti kiitollinen ajasta, jonka sain viettää kanssasi.
Lepää rauhassa pieni. 

Rakkaudella veljesi Jesse