Thursday, December 31, 2009

2009

Taas on yksi vuosi takanapäin. Sanottaisiinko, että 2009 on ollut ihan hyvä vuosi. Ei välttämättä parempi kuin 2008, mutta ainakin erilaisempi.


 Tammikuu
Aloitin bloggaamisen ja otin tatuoinnin



 Helmikuu
Olin enkeli.


 Maaliskuu
 Alettiin hengailla Annan kanssa.

Huhtikuu
Oltiin Pekingissä.



Toukokuu
Tutustuin Rulleen


Kesäkuu
Oltiin rannalla

Heinäkuu
Hyppäsin benjin

Elokuu
Oltiin Annan kanssa Tukholmassa


Syyskuu
Käytiin Sharonin kanssa Turussa

Lokakuu
Oltiin Annan kanssa Kyproksella


Marraskuu
Juhlittiin halloweeniä

Joulukuu
Olin Joulupukki





1. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana?
Olen saanut, mutta Emppu on edelleen myöskin mun paras ystävä.

2. Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt?
Olen hypännyt benjin.

3. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana?
Olen, muuta en ole varmaan tehnytkään......

4. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta?
Mun ja Taavin ensitreffit, muistan kuinka jännitin niitä. Tatuoinnin otto oli myös iloinen juttu.

5. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana?
En ole.

6. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana?
Varmaan luonteeltani eniten, ulkoisesti en oikeastaan ollenkaan. Olen oppinut monia asioita kantapään kautta ja kokenut paljon erilaisia asioita.

7. Oletko lihonnut?
Olen ja myös laihtunut.

8. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana?
En muistaakseni. :D

9. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana?
En.

10. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana?
Olen.

TURHANPÄIVÄINEN ÄLYKKYYS:

1. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
Anna.

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Ei.

4. Kuoliko kukaan läheisesi?
Elsa-kissani. :(

5. Missä maissa kävit?
Kiina, Hollanti, Ruotsi, Kypros ja Meksiko.

6. Mitä haluaisit vuodelta 2010 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2009?

Haluaisin kovasti koiran.

7. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2009?
Ei tule nyt mitään tiettyä päivää mieleen, en paina muistiin päivämääriä koskaan.

8. Vuoden suurin saavutuksesi?
En pelkää nukkua enää yksin pimeässä.

9. ...ja suurin epäonnistuminen?
Miehet, miehet ja miehet, ja toisaalta taas ei. :D

10. Kärsitkö vammoista?
Kaaduin pyörällä aika ikävästi.

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Tämä mun tietokone, rakastan tätä.

12. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
Vanhemmille kiitosta.

13. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
Erään nimeltä mainitsemattoman exän..

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Turhaan paskaan suoraan sanottuna.

15. Mistä innostuit eniten?
Greyn anatomiasta.

16. Vuoden 2009 ihmiset?

Kaikki, joiden kanssa olen viettänyt aikaa.

17. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?

Onnellisempi

18. Lihavampi vai laihempi?

Sekä että

19. Rikkaampi vai köyhempi?
Rikkaampi

20. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
Viettänyt aikaa enemmän ystävien kanssa.

21. ...entä vähemmän?

Nukkunut.

22. Miten aiot viettää joulun?

Olin perheen kanssa.

23. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mitä se olisi?
Olisin ottanut Juhiksen kameran takaisin, jonka ostin sille. :D

24. Rakastuitko vuonna 2009?
Kyllä.

25. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?
No ei yhtään.

26. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?

Greyn anatomia.

27. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
En.

28. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Milleniumit

29. ...entä musiikillinen löytö?
Five Finger Death Punch

30. Mitä halusit ja sait?
Omaa rauhaa.

31. Mitä halusit, muttet saanut?
Koiraa.

32. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?

Avatar oli paras.

33. Mitä teit syntymäpäivänäsi?

Oltiin ystävien kanssa Jessellä juhlimassa.

34. Ketä kaipasit?

En ketään.

35. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi?
Minä itse lopulta.

MUUTA:


1. Kuinka monta ihmistä olet suudellut vuoden aikana?
Aika montaa...

2. Oletko joutunut tappeluun?
Olen.

3. Oletko tehnyt mitään luvatonta vuoden aikana?
Olen varastanut taloyhtiömme saunatilasta vessapaperirullia ja käynyt saunomassa siellä salaa.

4. Oletko juonut "perseitä"?
Ayia Napa 2009

5. Oletko tehnyt jotain, mitä olet katunut kauan jälkeenpäin?

Aina sunnuntaisin.

Hyvää uutta vuotta 2010 kaikille ihanille lukijoilleni <3

Wednesday, December 30, 2009

Meksiko

Huomenna aamulla lähdetään sitten viimein sinne Meksikoon Jessen, Empun ja isän kanssa.
Lennetään Mexico Cityyn, ja ollaan siellä neljä päivää, jonka jälkeen lennetään Cancuniin, Jukatanin niemimaalle, ihanalle Karibianmerelle.
Muutama yö vietetään myös Cozumelin saarella ja Playa del Carmenissa, jos nyt ihan oikein muistan.
Jesse taitaa tietää eniten noista kohteista, kun on kerta siellä ennenkin käynyt.



Rinkka on pakkaamatta ja pesukone pyörittää vaatteita, jotka lähtee matkalle mukaan.
Vihaan pakkaamista.
Oltiin tänään aamulla isän kanssa ostoksilla, ja ostettiin uusi kamera, joka osoittautui ihan superhyväksi.
Järkkäri ei lähde tällä kerralla matkalle mukaan ollenkaan.



kuvat wikipedia

Otan miniläppärin mukaan, joten saattaa olla että postailen Meksikostakin.

<3

Monday, December 28, 2009

Asos


Noniin, tällainen yllätys tuli tossa melkein viikko sitten. Älä kysy multa tilaamisesta, nimittäin Taavi hoiti tilaamisen tällä kertaa. Tosin olenhan mä tuolta Asokselta/Asosilta tilannut ennenkin ilman mitään ongelmia. Viimeksi tuli kahdessa viikossa paketti lähimpään Siwaan, ja visa electronilla olen itse ainakin tilaillut. Tällä kertaa se tuli viikossa, ja taisipa muuten tulla ihan postiin..

Ja mennäänpäs nyt siihen laatikon sisältöön:
Myssy

Pipo

Hansikkaat

Pantoja

Hame, Meksikoa ajatellen

Uikkarit, jos alan uida, tai sitten teen itsestäni Eric Prydz - Call on me-tyyppisen videon...

 Jumpsuit Meksikoon

 Yksihihainen paita (joo älä kysy, mikä tätä kuvaa vaivaa:D Ei tosta saanut paremaa)

 Tulin kotiin töistä vähän aikaa sitten. Olen odottanut tätä hetkeä koko päivän. Hetkeä, kun mä voin tehdä ihan mitä vain, yksin omassa kodissani. Aion väsäillä lautasellisen leipää ja uppoutua Greyn anatomian pariin. Eikä haittaa, vaikka valvon taas viiteen asti aamulla, niin kuin eilenkin. Se ei haittaa yhtään. Yksin on niin ihanaa olla.
 


Greyn anatomia-sarjani sai tänään taas jatkoa.



Huomiseen <3

Sunday, December 27, 2009

Joulukuulumiset

Taas on yksi joulu koettu ja eletty. Kaikki joulut ovat olleet tähän asti erilaisia, mutta silti niitä yhdistää muutamat asiat. Itse vietin joulua perheeni kanssa, käytiin isällä, äitillä ja mummolla.
Syötiin paljon jouluruokaa, katsottiin yhdessä leffoja ja pelattiin Aliasta.
Yksinkin on tullut vietettyä aika paljon aikaa, harvinaisen paljon. Seuranani mulla on ollut Greyn anatomia ja kynttilät. Jouluruoista ei tietoakaan, jääkaapissa on vain hedelmiä.
Viime jouluna tein kinkun, ihan itse omassa pienessä uunissani. Ja siitä tuli muuten maailman paras kinkku. Tänä jouluna en tehnyt, koska ajattelin että verottaisin muiden kinkuista jonkin verran mukaani.
En kuitenkaan verottanut. 
Ja koska kaikkiahan kiinnostaa pelkästään ne lahjat, niin mennäänpä sitten niihin.
Vaikka oltiinkin sovittu, ettei osteltais kauheasti lahjoja, niin silti sain mielestäni aika paljon lahjoja.

Sainpa muuten olla Joulupukki.


 Jesse sai aika kivan lahjan - kuplakoneen, tai siis mikä toi nyt on? Hiilihappovempain?

Mä sain piikkimaton, korurasian, meikkejä, Olipa kerran avaruus-dvdpaketin, hiustenkuivaajan ja vaa'an.
Ja sitten tällaisia juttuja

 Ja paistinpannun, joka tuli todelliseen tarpeeseen.
Ja videokameran what?
Ihanan mekon.

Aamutakin, ja kuten kuvasta näkee: kamerani on jo aikansa elänyt. Se ei enää edes tarkenna kunnolla, sillä on otettu nyt 2006 joulukuusta asti tuhansia kuvia..

 Sain myös:
-rahaa
-Kauneus ja terveys-lehden 7KK
-leffalipun, lottokupongin, ja jonkun muun arvan :D

Asokselta tuli muuten tossa pari päivää sitten paketti, ja seuraavassa postauksessa esittelen sen sisällön.


Hyvää yötä!

Wednesday, December 23, 2009

Viimeistä viedään

Tulin juuri kotiin kaupungilta, viimeiseltä ostosreissulta, ja kuinka ollakaan - sain lumipallosta pakaraan!
Tossa ulkosalla oli kaksi 13-vuotiasta kovispoikaa, jotka joko kokeilivat rajojaan tai sitten erehtyivät luulemaan mua ikätoverikseen.... lol
Olin siis tänään aikaisemmin päivällä jo kaupungilla auttamassa Michaelia ostamaan äidille lahjoja, ja sitten myöhemmin tapasin Empun, jonka kanssa tehtiin ihan vikat ostokset, tai niinhän mä luulin.
Olin nimittäin ostanut Greyn anatomian kakkostuotantokauden, koska sain juuri katsottua ykkösen, ja olenkin jo ihan koukussa. Koskaan aikaisemmin en ole kyseistä sarjaa telkkarista tai mistään muualtakaan jaksanut seurata, mutta nyt olen kuitenkin koukussa.
Joo, no panin sitten dvd:n pyörimään, ja olin heti ihan pihalla juonesta, kunnes tajusin että se oli osa KAKSI. Toinen tuotantokausi, osa 2.!
Kuka vitun idiootti on tehnyt yhdelle tuotantokaudelle kaksi pakettia? Kaikki muutkin tuotantokaudet löytyvät YHDESTÄ DVD-PAKETISTA!
No, siitäpä sitten lähdin turhautuneena kello kahdeksalta illalla takaisin Anttilaan kyselemään ykkösosan perään, mutta eihän siellä ollut. Syyllistin jopa myyjää hetken asiasta, sillä hetkellä musta tuntui siltä, että se myyjä oli suunnitellut koko kakkostuotantokauden dvdboksihässäkän.
Lähdin Sokokselle ja sieltähän se sitten löytyi, heti, ja sain vieläpä ihan erinomaista palvelua.


Sain muuten eilen siivottua vaatehuoneen, taas kertaalleen.

Huomenna se jouluaatto sitten on, "vihdoin ja viimein". Näin vanhempana tuntuu siltä, että se tulee liian aikaisin, eikä kaikkea meinaa millään saada hoidettua. Toista se oli lapsena, silloin sitä jännitettiin koko joulukuu, ja vikana yönä ei pystytty edes nukkumaan.
Toivottavasti kaikki tykkäisivät saamistaan lahjoistaan, vaikkei ne mun mielestä joulun tärkeimpiä asioita olekaan. Me sovittiinkin perheen kanssa, ettei ostettais lahjoja kauheasti, koska lähdetään ensi viikolla Meksikoon.
Meksikosta puheenollen: olenkin jo tehnyt muutaman ajastetun postauksen, ja teen niitä varmaan vielä pari lisää. Matkalta en välttämättä postaile ollenkaan, konekaan ei lähde mukaan matkaan.
Ajastettuja postauksia en ole aikaisemmin tehnyt, joten saa nyt nähdä mitä noista tulee.  :D

Tämän viikon top5-jutut
1. Avatar, joka oli ihan huippuelokuva
2. Kolme päivää kestänyt elohiiri silmäluomessa
3. Greyn anatomia
4. Edelleen kipeät jalat viimeviikkoisesta kuntosalista, tosin tänään on alkanut helpottaa
5. Kynttilät ja joulufiilistely

Mutta mä palaan Greyn anatomian pariin!

Tuesday, December 22, 2009

Joulu tulee

Oltiin tänään Satun kanssa melkein neljä tuntia kaupungilla.
Juostiin jouluostoksilla liikkeestä toiseen. Joululahjojen ostaminen on kyllä aika rasittavaa puuhaa, mutta jotenkin siitä on selvittävä. Vielä huominen ja ylihuominen aikaa onneksi.
Mä olen niitä ihmisiä, jotka hoitaa kaikki jouluostokset viimeisinä päivinä, stressin maksimointia selvästikin...

Oon koittanut luoda jouluista tunnelmaa kotiinikin.







Noooh, siinä on pari palanutta lamppua...


Ulkona on onneksi talvinen ja jouluinen tunnelma. Ei ole ainakaan lumesta puutetta...

Siitä on muuten nyt tasan vuosi, kun aloitin bloggaamisen, tosin en omassa blogissani, vaan Sharonin blogissa.

Täältä voit klikata ensimmäisiin postauksiini:
22.12.2008
23.12.2008
25.12.2008
27.12.2008 ja 27.12.2008
30.12.2008
01.01.2009
04.01.2009
05.01.2009
07.01.2009
08.01.2009
11.01.2009
12.01.2009

Huomiseen!