Thursday, January 10, 2013

Tampereella

Lähdin tiistaina Tampereelle pariksi päiväksi.
Eilen käytiin syömässä paikassa, jonka nimeä en tietenkään muista.
Illalla katotittiin telkkaa ja datailtiin.
Tänään taas oltiin Hämeenkadun Pancho Villassa (Hämeenkatu 7), enkä kyllä voi palvelua kauheasti kehua.
En syönyt annoksestani kuin varmaan 1/10 osan, ja pyysin loput sitten mukaan.
No tistin takana oli kolme tarjoilijaa ja yksi tarjoilijoista nakkasi meille sitten sellaisen dogipäkin.
Mä sanoin siihen sitten, että voisitteko te ystävällisesti tehdä sen, koska me ollaan kuitenkin maksavia asiakkaita. Yksi tarjoilijoista, siis harjoittelijoista palmikoi letteja hiuksiinsa. Siis mitä ihmettä?! Eikös niiden työtä ole just se, että palvellaan asiakkaita?
Kysyin tarjoilijalta, että onko täällä aina tällainen käytäntö, niin tarjoilija sanoi, että nuo tytöt ovat vain harjoittelijoita. Tarvitaanko ruoan siirtämisestä a paikasta paikkaan b kenties joitakin supertaitoja tai erityiskoulutusta?. Noo, onneksi kyseinen tyttö osasi kuitenkin tehdä tukkaansa lettejä siinä tiskin takana. Pisteet siitä.
Arvatkaa menenkö toisten siihen paikkaan?

Ruoan jälkeen käytiin vähän kiertelemässä kaupoilla, ja löysin parit alekengät.
Ja käytiinhän me katsomassa Twilight Aamunkoi. Oon tykännyt jonkin verran kaikista edellisistä Twilighteista, mutta toi vika oli kyllä vähän.. nojooo... 
Pelkkää "taistelua" koko elokuva.
No, aina ei voi voittaa! :D

Tänään me vielä kierreltiin vähän Tampereen keskustassa, ja mä kävin ostaa Hesestä niitä maailman parhaita valkosuklaakeksejä junamatkalle. Oon niin koukussa niihin.. :D

  Datailunurkka!

 Mulla on ihan maanantaifiilis, en tajua! Huomenna on viikonloppu, mutta mä ajattelin olla tipattomalla tammikuulla. Tsempataan toinen toisiamme pysymään erossa alkosta!

P.S. Onko kellään muuten hajua, että missä olisi hyviä kirppiksiä Helsingin alueella, kun tota Valtteriakaan ei enää ole. Mulla olisi taas vaikka mitä myytävää!


Hyvää viikonloppua kaikille! ♥

94 comments:

  1. Ootpas sää niin kaunis Laura!

    ReplyDelete
  2. Laura laita ihmeessä blogikirppikselle tavaraa myyntiin! Olis aivan varmasti halukkaita ostajia.:)) oot niin nätti!!

    ReplyDelete
  3. Kuka tää mies on? :) ihan kaveriko vai?

    ReplyDelete
  4. Tampereen paras Pancho Villahan on muuten Satakunnankadulla, muihin ei kannata edes vaivautua. Kaikki pelaa siellä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. kiitti vinkistä, oot varmaan niin oikeessa! hämeenkadulla oon saanut myös surkeeta palvelua, kuten myös ylöjärven puolella kauppakeskus elossa.. mitenköhän on asian laita tammelassa..(?)

      Delete
    2. Tampereen paras Pancho on nimenomaan Satakunnankadulla, että sinne vaan, jos joku Panchoon mielii.

      Delete
  5. Jäähallin kirppis on hyvä :) Paljon nuoria myyjiä ja ostajia! =)

    ReplyDelete
  6. Oot khyllä hirveeeen nätti :)! jooja miulla kanssa tipaton menossa, aattelen et ens kuussa saan sitten palkita ihteni kuivana olosta :Dhehah. ei sen puoleen aika hyve fiilis kun ei oo tullu naukkailtua..ees sitä yhtä sauna sidua , et khyl se siitä:)

    ReplyDelete
  7. Ootpas kaunis! Mistä toi nätti kello on ostettu?

    ReplyDelete
  8. Oot upea ja ihana <3

    ReplyDelete
  9. Voi että noi louissit on niin ihania! Montako lv:tä sul on?

    ReplyDelete
  10. lahen pancho villasta samanlaisii kokemuksii.. siis tarjoilija ei kirjottanu ylös mitä tilattiii vaa heitti siinä jotain läppää ja sit tietenki tuli väärät ruuat mitkä oli kaiken lisäks kylmiä, nam nam, ei enää koskaa sinne! siel on huonot penkitki :D

    ReplyDelete
  11. kukas tämä mies on? ;)

    ReplyDelete
  12. Hih olin jo kysymässä että kenen kanssa olit ku puhuit kokoajan että "oltiin, mentiin.." :)

    ReplyDelete
  13. Ootpa tosi kaunis :) Ja komea mies sulla seurana! ;)

    ReplyDelete
  14. Mitä tarkoittaa yksityisyrittäjä? Millä tavalla luokittelet sen sun "työksesi"? :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sillä tavalla, että se on pääelantoni, maksan veroja, ja teen päivisin töitä yritykselläni.


      Delete
    2. mitäs alaa harjoitat?

      Delete
  15. Ah..Tampere <3
    Harmi että oli tommosta palvelua Panchossa..oon ite kyseisestä ketjust saanu 3 kertaa ruokamyrkytyksen, että mietin muutenkin menenkö syömään. En oo ite tuossa kyseisessä raflassa ollu. *wink* Hämeenkadulla on kaks Pancho Villaa. ;)

    ~ Frillycakes ♥ ~

    ReplyDelete
  16. Eksyit sitten tännekin, mietinkin että olitko se sinä joka tuli kadulla vastaan:D Olen ehdottoman samaa mieltä kyseisestä Panchosta, kahdesti tehnyt jo valituksen huonosta palvelusta ja kun mä en pienestä valita.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Saattaapi olla, että se olin minä :)
      Juu, en mäkään aio enää ikinä kyseiseen raflaan mennä!

      Delete
  17. Yhyyy, Valtteriako ei enää ole :( kävin juuri ennen joulua pyörähtämässä siinä ja luulin, että se oli vain kiinni. Luulin, että se vain siirtyisi jonnekkin..

    ReplyDelete
  18. Oon käyny kaks kertaa tossa Hämeenkadun Pancho Villassa, toisella kerralla pihvi oli ihan palanu ja molemmilla kerroilla palvelu niin huonoa, että kolmatta kertaa ei tartte mennä. Satakunnankadun Pancho taas tosiaan oli positiivinen yllätys ton jälkeen. Parhaat hampparit käyn kyllä syömässä American Dinerissa tai Goyotessa Iideaparkissa :) Tosin Dinerissakin (ainakin Lielahdessa) on tarjoilijat on aina ihan masentuneen näkösiä :P

    ReplyDelete
  19. Pistin tonne hämeenkadun pancho villaan terveiset että kannattais miettiä et miten palvelee ku 8100 lukijaa tulee lukemaan että teillä on paska palvelu'

    ReplyDelete
    Replies
    1. vähä hyvä :D ja lukee tätä rutkasti enemmänkin ku 8100 :D

      Delete
  20. This comment has been removed by the author.

    ReplyDelete
  21. kiinnostais tietää että kumpi hämeenkadun pancho villa on kyseessä? on sen verran 'suhteita' että pystyn viestin välittää kyseiseen panchoon aika vaikutusvaltaisen ihmisen kautta :) koska tollanen peli ei kyllä vetele!

    ReplyDelete
  22. Kenties rautatieaseman puoleinen pancho? Mäki oon saanu aina siellä todella huonoa palvelua ja kylmää ruokaa. Mut liputan Tammelan panchoa!

    ReplyDelete
  23. Laita blogi kirppikselle myyntiin !

    ReplyDelete
  24. Itse olen kerran käynyt Panchossa ja viimeiseksi kerraksi jäikin, oma ruoka oli kamalaa ja kavereiden ruuat samoin. Lohkoperunat olivat pyöritetty niin paprikajauheessa, että maistuivatkin vaan sille.. pihvin maustevoi oli jotain järkyttävää ja kaverini lohi myös. Mutta onko se Laura nyt niin vaikeaa siirtää tosiaan ne ruuat paikasta a paikkaan b, vaikka ihan itsekin? :D Ei siinä, mielestäni tuo asia pitäisi asiakaspalvelijan hoitaa jos asiakas siitä mainitsee..

    ReplyDelete
    Replies
    1. On, jos tiskin takana on kolme työntekijää, joista yksi letittää tukkaansa.

      Delete
    2. Hyvä, oikea asenne ;)! Ite kanssa monesti hermostunut ravintolassa, jos ei saa kunnon palvelua ja tarjoilijat kerkeää sen sijaan juttelemaan keskenään tiskin takana!

      Delete
    3. Niin eiköhän se ole sen tarjoilijan tehtävä eikä asiakkaan.. Töissähän ne siellä on asiakkaita palvelemassa

      Delete
  25. Ihanat vaatteet tossa missä vaaleanpunainen paita! Ja hyvä kun sanoit siellä ravintolassa niille. Itse yleensä en jaksa valittaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, sanoin myös, että tämä oli viimeinen kerta, kun kyseiseen ketjuun varpaillani astun.

      Delete
  26. Paras blogi ikinä!!!!

    ReplyDelete
  27. voii on kyllä nii tutun näkösiä kuvia tampereelta kun asun ns 'puoliksi' siellä:)!

    ReplyDelete
  28. joo toi on kyllä varsinainen paska-pancho verrattuna about kaikkiin panchoihin missä oon käynyt... paras tamperelainen on todellakin satakunnankadulla, jos siis panchojen tyyppisistä paikoista tykkää.

    niin outoa katsella susta otettuja kuvia tutuissa maisemissa :D

    ReplyDelete
  29. Voi apua! Parasta tässä on vielä se, että olimme luokan kesken syömässä kyseisessä Panchossa ja meitä oli abouttirallaa yli 14 henkilöä. Olin syönyt ateriastani kaiketi puolet, joka sisälsi kaksi dippiä, ranskalaiset ja hampurilaisen kunnes myyjä tulee ystävällisesti kehottamaan meitä siirtymään maksamaan maksua parinhenkilön ryhmissä ettei tulisi ruuhkaa. Tämän aikana, minun ruokani vietiin pois vaikka aterimeni olivat sikinsokin asennossa EN OLE SYÖNYT TAI VALMIS. Mikäs siinä, sinne meni puolet rahoista hukkaan ja samalla ruoka :) Hyvä Pancho!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihan uskomatonta! Onko täällä kellään hyviä kokemuksia kyseisestä ravintolasta?
      Pitäisi tehdä kunnon valitus heille!

      Delete
  30. todellakin tosi huono paikka se hämeenkadun Pancho, odotin kerran itse ruokaa puoltoista tuntia,koska tarjoilija UNOHTI viedä tilauksen keittiöön ja vaikka tunnin kuluttua käveli ohi ja katseli ettei vieläkään ollut ruokaa niin ei käynyt mielessä mitään.korvausta pyydettiin niin sain sitten niiltä pitkin hampain ilmaisen limsan -kaikista pienimpää kokoa..:D sinne en oo menny sen jälkeen !

    http://farfromfake.blogspot.fi/

    ReplyDelete
  31. oonko ainoa jonka mielestä se hämeenkadun pancho on ihan hyvä:o en kyllä pitkään aikaan oo sielä käynyt,mutta sillon kun olen niin hyvää ruokaa on tullut,hyvää palvelua ja muutenkin ihan kiva paikka! Ehkä mulle ei oo sattunu tätä huonoa tuuria

    ReplyDelete
  32. Niin, no tätä lukee noin 40 000 - 50 000 ihmistä :)

    ReplyDelete
  33. Mä oon käynyt siinä rautatieaseman puoleisessa Panchossa kans useemman kerran, ja viime kesänä päädyin sinne parin vuoden tauon jälkeen. Ennen kyllä kaikki pelas, mutta kyllä jäi tästä viimeisimmästä vierailusta vähän huonoja muistoja.. Tehtiin tilaus ja syötiin siinä nachoja, sitten kun oltiin 50min venailtu safkoja, niin ruvettiin kyselemään vähän et mikäs on homman nimi.. (ei edes ollu ruuhkaa siellä). No katos, tarjoilijalla oli unohtunu sanoo et on vaan yks kokki ja ruuissa menee normaalia pidempään. Saatiin sentään juomat ilmaseks, mut kaiken kruunasi se, kun paikalle myöhemmin saapunut myymäläpäällikkö tilitti sitä tarjoilijaa asiasta niin, ettei varmasti meiltä jäänyt kuulematta... Että näin. Safka oli kyllä hyvää, siinä ei moittimista.

    ReplyDelete
  34. Olitko siis toisin sanoen treffeillä?? ;)

    ReplyDelete
  35. Hei mistä toi ihana sininen numeropaita on?

    ReplyDelete
  36. hahah kyseinen ravintola menettää tässä varmasti "muutaman" asiakkaan :D

    ReplyDelete
  37. ootpa saanut huonoa palvelua!! tosi törkeää käytöstä tarjoilijoilta!!

    ReplyDelete
  38. oisko vaatteiden laittaminen myyntiin huuto.nettiin mahdollisuus? harmittaa kun en asu lähelläkään helsinkiä :/

    ReplyDelete
  39. Tuossa joku aiemmin jo mainitsikin, mutta tosiaan ainakin Tampereen American Dinersissä on varsin hyvää ruokaa ja asiallinen palvelu. Niin ja sit jos sushista tykkää, niin Watami Sushi ja Maruseki kannattaa tarkastaa :)

    ReplyDelete
  40. Tuossa Bancho Villassa en ole käynyt, mutta jos haluaa hyvää ruokaa ja palvelua, niin Tampereen American Diners (jonka joku jo mainitsikin) on hyvä valinta. Ja jos taas tykkää sushista, niin Watami Sushi ja Maruseki on katsastamisen arvoisia paikkoja. :)

    ReplyDelete
  41. Mä oon käynyt Hämeenlinnan, Tampereen ja Ideaparkin Panchoissa ja täytyy sanoa, että missään näistä ravintoloista ei oo kehumista asiakaspalvelun suhteen, mutta silti ne hampparit saa mut aina palaamaan takaisin:D :S

    ReplyDelete
  42. Mä olen käynyt Tampereen, Hämeenlinnan ja Ideaparkin Panchoissa ja täytyy sanoa, että missään näistä ravintoloista ei ole ollut asiakaspalvelussa kehumista, mutta ne hampparit saa mut silti palaamaan aina takaisin:D:S

    ReplyDelete
  43. niin hauska kattoa kyllä näitä kuvia kun samoissa maisemissa pyörin joka päivä! tunnut paljon läheisemmältä tyypiltä tutuilla kaduilla, haha :-D panchot on kyllä vähän menettäny laatuaan tässä muutaman vuoden sisään... :/

    ReplyDelete
  44. No hyi yök toi hiusten lettittäminen :D Mä oon ollut ravintola-alalla töissä ja siellä oli niin tarkasti kiellettyä koskea millään lailla omiin (tai kaverin) hiuksiin hygienia syistä. Kuitenkin jos ensin tarjoilia lääppii hiuksiaan ja sen jälkeen laittaa kätöset siihen lautaselle jonka tarjoilee niin kyllä mä olen sen verran herkkä että ällöttää. Ja jos jossain tiskillä hiuksiaan pöllyttää niin niistä kuitenkin leviää ja lentää kaikkea sen verran joka puolelle.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Itsekin oon työskennelly ravintola-alalla, ja ihmettelin myös että miten tarjoilija voi letittää hiuksia tiskillä!? Jopa pikaruokapaikoissa työntekijät tietää, että hiuksiin EI kosketa...

      Delete
  45. Puuttumatta sen tarkemmin kyseisen "prinsessa- ruokailijan" kommentteihin, voin vakuuttaa että yhdessäkään Pancho Villa- ravintolassa ei ole niiden 11 vuotisen historian aikana ollut yhtään ruokamyrkytystä.
    Terveisin, A.H. Pancho Villa yrittäjä v.2004 lähtien

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mistä sä sen tiiät onko ollut ruokamyrkytystä? Ehkei kukaan ole valittanut asiasta.

      Delete
    2. Ai sitten on vasta valituksen aihe, jos sattuu saamaan ruokamyrkytyksen? :D

      Delete
    3. Aika hienoa käytöstä myös haukkua rehellisen kritiikin antajaa "prinsessa ruokailijaksi".

      Jos en vielä tähän mennessä boikotoinut Pancho Villaa, niin tuon yrittäjän typerän kommentin jälkeen kyllä.

      Delete
  46. Kummassakohan panchossa olit, niitä kun on kaksi Hämeenkadulla. Toinen niistä ainakin on mun lemppari,kun siellä on niin hulvaton tarjoilija, siitä on tullut mun kaveriporukan vakipaikka, ainoastaan sen tarjoilijan takia:D olit varmaan sitten siinä toisessa, joka on lähempänä rautatieasemaa?

    ReplyDelete
  47. ei hemmetti tajusin just ite et kävin pancho villas hyvinkäällä! oli elämäni hirvein ravintolakokemus, ekaks kokis haisee ihan järkyttävästi SAIPPUALTA ja maistuu jotenki kummalliselt, sit alkuruokaa ei tuu ja pääruoka oli vähä nii ja näi, alkuruoka saapu sitte siinä ku lopeteltii sitä pääruokaa. eivätkä voi kyllä kiirettäkää syyttää ku oltiin tyyliin ravintolan ainoot asiakkaat :D ei taida hyvin pelaa noillakaa hommat

    ReplyDelete
    Replies
    1. hahah joo itekkin kävin kaverin kanssa kyseisessä ravintolassa syömässä, tilattiin kanaburritot ja kun ne meille puolen tunnin odottelun jälkeen tuotiin, niin hetken jouduttiin miettimään että onko tää kanaa vai lihaa, kana siinä ei ainakaan maistunut:D ja kokkina tiedän kyllä, miltä kana maistuu.. käytiin siinä sitten tarjoilijalta kyselemässä että onko annokset kenties menneet väärin mutta ei, kanaa se kuulemma oli:D ja kaverin tuttu on siellä kuulemma töissä, ja sanoo ettei ollut eka kerta kun tommosta tapahtuu..

      Delete
  48. No laittoiko sen tarjoila sinun ruokasi siihen boksiin? Sitä et maininnut... Minusta se olisi aika oleellinen tieto ennen kuin alat noin negatiivisesti mainostamaan huonosta palvelusta. En näe mitään syytä että kolmen tarjoilijan pitäisi keskittyä sinun ruokiesi boksiin laittamiseen. Hiustenletittämistä voisi hyvin verrata puhelin näpräilyyn, mitä harrastetaan monessakin paikassa. Pitkästä aikaa sinun postauksessasi paistoi ylimielisyys.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kai olisin maininnut postauksessa, että tarjoilija laittoi lopulta ruokani siihen boksiin. Laitoin itse ruokani dogibäkiin, kun samaan aikaan kolme tarjoiijaa seisoi tiskin takana, ja yksi vielä letitti tukkaansa.
      Olen sitä mieltä, että ruoka/raintola-alalla ei todellakaan letitetä hiuksia, jos ruokaa on lähettyvillä. Enkä myöskään ymmärrä, miksi työaikana pitäisi tai saisi räplätä puhelintaan? Ei meillä töissä ainakaan tekstailla, jos asiakkaita on jonossa. Puhelimet pysyvät työajalla takahuoneessa.

      Tilanne olisi omassa työpaikassani (Gina Tricot) ihan sama, että käskisin itse asiakasta pakkaamaan vaatteensa muovipussiin, jotta saisin letin tehtyä loppuun. Tai sinun sanoin "Hiustenletittämistä voisi hyvin verrata puhelin näpräilyyn", että olisin ensin laittanut viestin kaverille, ennen kuin laitan vaatteet asiakkaalle pussiin.

      Sellaisesta käytöksestä tulisi satavarmana potkut.

      "En näe mitään syytä että kolmen tarjoilijan pitäisi keskittyä sinun ruokiesi boksiin laittamiseen"

      Nimenomaan minä näen. Jos työntekijöitä on kolme, ja koko ravintolassa about kaksi asiakasta, niin eikö yksi tarjoilija/työntekijä ehtisi laittaa loput ruoat mukaan, kun kauniisti sitä pyysin.

      Tosin sen käytöksen jälkeen sanoin, että tänne ravintolaan en enää uudelleen tule, johon tarjoilija tokaisi " vai niiin"


      Että sellaista.


      Delete
    2. Hyvä Laura! Ihan oikeassa olet!

      Delete
    3. eipä siihen ruuan siirtämiseen lautaselta takeaway-boksiin tarvita, eikä kuulukaan tarvita kolmea henkilöä, mutta yhtä niistä kolmesta toimettomasta. on myös vähän turha alkaa puhumaan siihen sävyyn, että hiusten letittäminen ravintolatyöntekijänä olisi ok, sillä ei ole. ilmeisesti et tiedä elintarviketuotannosta ja/tai ravintolatyöskentelyn perusasioista mitään. hiuksiin koskeminen on kiellettyä, niissä on niin paljon kaikkea, mitä siihen ruokaan ehdottomasti ei kuulu.

      myöskin se, että jos olet asiakaspalvelutyössä, kuten tarjoilijana, sinä palvelet asiakasta, teet niin kuin siinä työssä vaaditaan. jos asiakas pyytää tarjoilijalt uuden lasin juotavaa, se tuodaan, eikä asiakkaan sitä kuulu keittiöstä itse hakea. kuten myös tilanteessa, jossa asiakas pyytää ruuan mukaan, se tuodaan asiakkaalle, valmiina kuljetettavaksi. palvelu ja ruoka on se, josta ravintolassa maksetaan ja on ikävää, jos palvelu ei ole hinnan tasoista, vaikka ruoka sitä ihan hyvin vastaisikin.

      Delete
    4. Hei

      Juttuhan on näin, hän joka letitti hiuksia halusi olla hyvän näköinen kun sinä saavuit ravintolaan. Ne kaksi oli aivan paniikissa kun näkivät sut, eivätkä osanneet tehdä mitään. Pisteet kotiin!!!!Tää ei ole ensimmäinen kerta kun julkkiksille (Laura) tapahtuu näin.

      Delete
  49. Suosittelen Espoon Akseli kirpputoria

    ReplyDelete
  50. Tykkäätkö Beyoncesta?? :))))

    ReplyDelete
  51. Replies
    1. Mietin vaan ,kun olet lisäillyt välillä kuvia häneen liittyen. :)Ja itse olen suuri Beyonce fani :))

      Delete
  52. eikös tuo poitsu oo tuomas?

    ReplyDelete
  53. Oli mukava lukea tällasta reissupostausta siitäki huolimatta ettei ollu huippukokemus tuo ravintola! Ja nättinä oot kuvissa niin ku yleensäki :)

    ReplyDelete
  54. suosittelen Tampereella Zarilloa :)! maailman parhaimmat ruuat, hinta-laatusuhde hyvä ja palvelu pelaa :)!!

    ReplyDelete
  55. kaivarin kanuuna! ullanlinnassa

    ReplyDelete
  56. Millasella kihartimella oot tehny noi kiharat? :) oon jo pitkään ettinyt kiharrinta millä saa tollaset!

    ReplyDelete
  57. Vaasan Pancho on myös samaa p**kaa! Surkee palvelu, en suosittele.

    ReplyDelete
  58. Minäkin käväsin pari vuotta sitten Hämeenkadun panchossa, joka ei sijaitse rautatieaseman lähellä. Tarjoilija käyttäytyi omituisesti ja kertoi myös sen johtuvan siitä, että on kauheassa krapulassa. Limulasit oli puolillaan, mutta niistä sai kyllä maksaa ison juoman hinnan. Ruoka saapui pöytään myöhässä ja kylmänä. Ei sillä että sitä olisi kauheasti halunnut koskea, koska tarjoilija haisi vanhalle viinalle ja valui hikeä sen verran että vei viimeisetkin ruokahalut.

    ReplyDelete
  59. sori mut aika ruma mies, näyttää vähän homahtavalta ja niljakkeelta. sunki kasvot on jotenki turvonneet, kenties jonkun sairauden myötä? muutamia vuosia sitten olit paljon kauniimpi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. ei pitäis olla netissä, menee usko ihmisiin^^

      Delete
  60. tehtiin kerran puhelimella tilaus Tammelan Panchoon, 2 juusto hampparia.Mies meni hakemaan ne ja sai 3 annosta käteensä, 2 juustohampparia ja kanahampparin.Mies sanoi että tämä kana ei ole meille ja tarjoilija väitti kivenkovaan että ollaan tilattu ja vaati maksamaan ylimääräisen hampurilaisen.Ei helvetti.Itse olin vieressä kuulemassa mitä tilattiin ja todellakaan ei mitään kanahampurilaista tilattu.

    Mies oli vaan purnannut vastaan että ei tod maksa eikä ota niitä muitakaan jos palvelu on tälläistä.Mun mielestä todella törkeetä vaatia maksamaan ei tilattuja ruokia!!!

    ReplyDelete
  61. Hei,

    Kiva kun kävit Panchossa syömässä, mutta ikävä ettei kokemus vastannut odotuksiasi.
    Meillä on monesti kouluista TET - harjoittelijoita tutustumassa työelämään eikä aina kaikki asiat mene ihan putkeen.
    Asiakkaan toimenkuvaan ei kuulu ketjussamme annosten pakkaaminen, pahoittelumme siitä.
    Hiustenlaitto tiskillä ei myöskään ole sallittua, toiset pahoittelut siitä.
    Meillä on ohjeistus yllämainituista asioista ketjussamme, mutta lyhyissä harjoitusjaksoissa tulee virheitä, pyrimme parantamaan harjoittelijoiden perehdytystä.
    Vuoden 2013 aikana toteutamme koko ketjussa asiakaspalvelun tarkastus/koulutus -ohjelman, jonka tavoitteena on kasvattaa onnistuneitten asiakaskokemusten määrää.
    Tervetuloa myöhemmin uudestaan tarkistamaan projektin tulokset.

    T: J.S. / Pancho Villa / tuotekehitys

    P.S. Toivottavasti annokset olivat kuitenkin hyviä

    ReplyDelete
  62. Aistin pientä ylimielisyyttä tuossa kertomuksessasi Pancho Villasta. En usko että tarjoilija on kieltäytynyt laittamasta ruokaasi laatikkoon, jos sitä olet sanomasi mukaan _ystävällisesti_ pyytänyt. Joissakin ruokapaikoissa on tapana antaa asiakkaan itse pakata ruoat, koska jotkut haluavat esimerkiksi vain osan ruoasta mukaan matkaan, joten siitä on turha noin kovasti mieltänsä pahoittaa.

    Harjoittelijoiden käytös, tässä tapauksessa hiusten letitys ruokapaikassa saatika tiskin takana, toki kuulostaa tökeröltä, mutta kuten sanottu, he olivat HARJOITTELIJOITA, jotka vasta harjoittelevat ehkä ensimmäisiä kertoja elämässään salityöskentelyä. Ja puhelimen näpräys yms ikävä kyllä on melko yleistä harkkareilla, kun ei olla totuttu olemaan koko päivää erossa puhelimesta. Siitä kyllä työpaikan pitäisi huomauttaa.

    Toivottavasti olet itse henkilökohtaisesti tehnyt palautteen kyseiselle ravintolalle, jotta saisit mahdolliset pahoittelut ja harjoittelijoiden käytökseen puututtaisiin, etkä vain mollaa yleisesti kyseisen ravintolan palvelua paskaksi.

    ReplyDelete
  63. Itse olen huomannut että palvelu ja ruoka eivät ole kiinni pisteestä vaan työntekijöistä. Tammelan Panchossa tuntuu olevan parhaat tarjoilijat joten homma toimii. Tänään juurikin siellä kävin ja tarjoilija oli oikein mukava. Ostimme kaverin kanssa puoliksi erilliset lisäranskalaiset (joita emme jaksaneetkaan syödä) ja laskua pyytäessämme sanoimme ottavamme ranskalaiset mukaan. Tarjoilija otti ranskalaiset mukaansa ja tuli laskujen ja pakattujen ranskalaisten kanssa takaisin.
    Kyseinen Hämeenkadun Pancho on mielestäni kyllä ehkä masentavin ja hidaspalveluisin Tampereen Panchoista. Ja ei kannata mennä palveluammattiin jos ei kestä ihmisiä ja heidän 'vaatimuksiaan'.

    ReplyDelete