Thursday, January 24, 2013

Onnellinen aamu

Heräsin tänään onnellisena. Tasan kello 11.35.
Katsoin puhelintani, että paljonko kello on, ja huomasin, että olin saanut Whats apissa sydämen eräältä. Punaisen. Viesti oli tullut minuuttia ennen kuin olin herännyt.

Seuraavaksi laitoin c-vitamiiniporetabletin isoon vesilasiin, Kristinen "tuliais"tuoppiin jostain baarista. Se on muuten todella kestävää tekoa. Pari kertaa tippunut tiskikaapista alas, eikä ole ilmeisestikään hajonnut.

Näin sellaista unta, että asuin 60-luvulla Neuvostoliittolaisessa junassa.
Mun koko elämä oli siellä junassa. Välillä pysähdyttiin, ja sitten saatiin vaikkapa elintarvikkeita tai jotain muuta tärkeää. Tämä oli siis unen alussa. Mutta sitten kasvoin vanhemmaksi tässä Neuvostoliittolaisessa junassa ja ihastuin ikäiseeni Vladimiriin.
Oon nähnyt ennenkin tällaisia junaunia, mutta viimeksi, kun näin junaunta, niin pelasin Tšekkoslovakian jääkiekkomaajoukkueessa vuonna 1953, ja mä tein lopulta ratkaisevan maalin Neuvostoliittoa vastaan, ja Tšekkoslovakia voitti MM-kultaa.
Olin sen ajan Wayne Gretzky, ehkä jopa vähän kovempikin..

Niin, mutta viime yön junaunessa olin junakuskin tytär, eli en mikään tavallinen tallaaja.
Isäni oli kunnioitettu mies, ja osasi hienosti väistellä vastaantulevia vaaroja ja muita junia (ei varmaan kannatais pelata Hugopeliä ennen nukkumaanmenoa... :D)
Jossain vaiheessa mun kuitenkin piti saada rintaliivit, koska olin tullut jo siihen ikään, ja joku pysähtymispaikalla sitten salakuljetti mulle sellaiset, pitsiset ihan.
Siihen se uni loppui.

Krisu soitti just, että oonko jo lähtenyt Pitäjänmäkeen sen luokse.
Mutta koska mulla on tänäänkin sata ja yks asiaa tehtävänä, niin maanittelin Krisun tänne mun luokse Kurviin. 
Matkin yhtä Pasilajaksoa, sitä missä Kontiovaara väkisin änkee poliisipartioautoon ja aiheuttaa pelkästään ongelmia. Kohdassa, jossa Neponen sanoo, että "Kalliosta on tullut raportti, että joku myy huumeita." Pöysti saa tilanteen hallintaan ja on just selvitämässä keissiä, kun Konttis tulee siihen sitten ja pilaa kaiken ja sanoo "Juhani Kontiovaara - Kallio. Huumeet, nuo aikamme rutto, rehottavat koleran lailla pääkaupunkimme tunkiolla, joka on leprainen Kallio!"
Siihen sitten tää huumepusheri vastaa, että "Hei mitä helvettiä??Plus Kallio ei ole tunkio. On rosoisen elämän makuinen.
Ja mä yritin just sillä äänellä ja noilla sanoilla houkutella tänne ja MÄ ONNISTUIN!
Me mennään muuten luistelee.
Ja mä rakastan Konttista!


Nyt on hirrvee pissahätä-->

46 comments:

  1. Harvemmin sitä on otsikon mukainen aamu.. meillä herättiin tänään sanaan "kakka" ja siitä alkoikin pesustelu aamutoimet tytön kanssa. :P

    Heh..veikeitä unia sulla, liittyiskö kaikkeen siihen kirjallisuuteen mitä kahmit?

    Hugo on legendaarinen! :D

    ~ Frillycakes ♥ ~

    ReplyDelete
  2. Oot ihana, tää piristi munki päivää<3

    ReplyDelete
  3. Pitäis varmaan itellekkin kirjoittaa johonki seinälle lappu että "lähe kapuamaan niitä rappusia 500/pv", jos se vaikka pakottais kun ei ole miestäkään täällä juustomaassa mukana :-DD Täällä on muutenkin mukavampi lenkkeillä kuin Suomessa -enemmän niitä mäkiä ja rappusia, joten pitäis hyötykin sitten olla suurempi :D
    http://life-in-switzerland-jossu.blogspot.fi/

    ReplyDelete
  4. Mä näin muuten susta unta toissayönä!

    Oltiin hississä ja käytiin syvällisiä keskusteluja.

    ReplyDelete
  5. haha paras :D:D "EI HESENKEKSEI"

    ReplyDelete
  6. rakastan sun blogia! tää o parasta mitä o :D oooot niiin huippu!

    ReplyDelete
  7. Tää oli kyllä ihan mahtava postaus!! :)

    ReplyDelete
  8. minun päivä alkoi niinkin kivasti että lintu kakkasi päähäni turun kauppatorilla ja huomasin vasta bussissa asian.............kun olin jo melkein koululla asti.

    ReplyDelete
    Replies
    1. :DDDD Anteeksi! En naura pahalla, mutta aika hauskaa! :D Siinä vaiheessa ois kyllä varmaan nauru melko kaukana, kun tuollanen sattuis omalle kohdalle....

      Delete
  9. oot iha älyttömän kaunis:-)

    ReplyDelete
  10. saimpas makeet naurut tosta unesta, harvemmin kuulen tollasia unia jonkun nähneen! :D

    ReplyDelete
  11. Voi miten söpö postaus! :D Ja joku muka sanoo että et oo aito..

    ReplyDelete
  12. Toi rollareiden paita on niin makee!

    shesbadtothebone.blogspot.fi

    ReplyDelete
  13. Voi miten ihana postaus! Oot niin elämäniloinen ja susta huokuu sun upea persoonallisuutesi :)

    ReplyDelete
  14. Mistä toi rollareiden paita muuten on? :p

    ReplyDelete
  15. mistä toi rolling stones paita on? Ihana blogi!!

    ReplyDelete
  16. sulla on kyllä oudoimmat jutut ikinä!! :D

    ReplyDelete
  17. Ihania kuvia ja hesen keksit on ihan parhaita! :)

    ReplyDelete
  18. ah, mistä rollareiden paita on?
    :--)

    ReplyDelete
  19. Upeet hiukset ekassa kuvassa! <3

    ReplyDelete
  20. Mistä toi Rolling Stones paita on ? Oot kadehdittavan kaunis !!(:

    ReplyDelete
  21. Ihana postaus! Kauniina :)

    ReplyDelete
  22. Haha ei oo totta, toinenkin Hugo-peliin addiktoitunut?? Ite kans tykkään pelailla sitä ennen nukkumaanmenoa ja muutama yö sitte näin unta että mun kotipihan edessä oli niitä kultakolikoita ja hugo-merkkejä sillee ilmassa leijumassa ja niitä sai sit keräillä :DD siinä mä sit lähin lenkille keräämään kultakolikoita..... Ps. olet kadehdittavan kaunis! :>

    ReplyDelete
  23. Moikka, laitoin sun yhteen kuvaan kommenttia mutta mennyt varmaan sulta ohi, mutta kyselin että koskakohan sattuis tulee jälleen joku hampaiden valkaisu tarjous/tai olisiko edes tulossa?:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. 195 e dui clinicissä. Tavallisesti melkein 300 :)

      Delete
  24. Nätti oot :) Ja ihana Rollareitten paita! Tää teksti oli tosi ihanasti kirjotettu ja kiva tietää, etten oo ainoa, joka näkee outoja unia :D

    ReplyDelete
  25. Voi toi lintuhäkkiviritelmä on niin söpö! <3

    ReplyDelete
  26. Oi, tää on just sua. Aivan valloittava postaus :-) Ihanaa, kiitos

    ReplyDelete
  27. Haha ihana postaus, kyllä hymyilytti taas lukiessa :D

    ReplyDelete
  28. Tuli mieleen toi Hytti nro 6-kirja tosta sun unesta:) http://fi.wikipedia.org/wiki/Hytti_nro_6
    Kiva blogi ja hauskoja juttuja:)

    ReplyDelete
  29. Oot kyllä niin hauska ja sun postaukset on aina parhaita :-)

    ReplyDelete
  30. Mist toi ihana toppi on?

    ReplyDelete
  31. Pitää joskus käydä maistaa noita hesekeksei ku oikee lappu laitettu ettei sorruttais! paras toi lappu oikeesti :DD

    ReplyDelete
  32. ei liity mitenkään tähän, mutta ootko postittanut jo blogihuutis tavarota? :)

    ReplyDelete
  33. Onko noi kuuluisat hesen keksit muka parempii ku subwayn?:-D En oo maistanu mut subin on ainaki maailman parhaita...Tykkäätkö niistäki?:)

    ReplyDelete
  34. Ihanat kiharat, millä teet vai onko luonnolliset? :)

    ReplyDelete
  35. sun pitäis tehdä hesen kanssa joku yhteistyösoppari noiden keksien osalta. :D aiheutat niiden keksimyynnille samanlaisen nousukauden kuin avokadopasta avokadojen myynnille

    ReplyDelete
  36. jee ihana!

    näät kyl ihan sairaan mielenkiintosii unia, paistaa toi sun historian kiinnostus läpi!

    "ei hesen keksei" :::DD HOUSTON, WE HAVE A PROBLEM hahah 8)

    ReplyDelete
  37. Tykkäsin eritoten pasila-osuudesta :D

    ReplyDelete
  38. Ihana paita ! :O <3

    ReplyDelete