Tuesday, January 15, 2013

Aestheticon Medical Kuorinta

Olin eilen ensimmäistä kertaa Aestheticon Medical kuorinnassa Gyylissä Viivin hoidettavana.
Aestheticon Medical Kuorinta on nopea ja vaivaton kuorintamenetelmä ikääntyvän, auringon vaurioittaman, pigmentoituneen ja arpisen ihon hoitoon. 
Lääketieteellinen kuorinta uudistaa ja kirkastaa ihoasi jo yhden käsittelyn jälkeen. 

 Juonteisiin ja arpiin suositellaan 5-10 x sarjahoitoa. Hoito on miellyttävä ja rentouttava hierontaosuuden ansiosta, eikä ihosi kärsi jälkireaktioista kuorinnan jälkeen.

Hoito oli esimerkiksi Dui-hoitoon verrattuna hieman tuntuvampi. Tuntui siis selkeästi siltä, että iho puhdistuu. Hoidon jälkeen iho oli todella kimmoisa, ja ihon sävy oli todella tasainen.
Ihoni ei punoittanut ollenkaan, koska kasvoilleni tehtiin rauhoittava ultraäänihoito lopuksi.

Ajattelin käydä vielä muutaman kerran, selvittääkseni, että lähteekö muutamat arvet tosiaan kokonaan pois niin kuin Viivi lupasi. :)

Jo ensimmäinen hoito kirkastaa ja puhdistaa hyvin ihoa, auttaa kuivuuteen, ja hoidon
voi tehdä myös teini-ikäisille. esim jos on tulehtunut paha akne.
Hoito nimenomaan pienentää ihohuokosia.

Ja sitten siihen blogitarjoukseen:

Normaalisti Aestheticon Medical Kuorinta maksaa vahvuudesta riippuen 150-280 euroa,
mutta nyt teille blogin lukijoille Viivi tekee hoidon 100 eurolla.
Muistat vain mainita, että luet Lauran blogia. :)

Studio VMS:n Facebooksivuilta voi seurata tarjouksia, sillä Viivi tekee myös mm. ripsienpidennyksiä, meikkejä, Perfectha Injektiohoitoja yms!



Kasvot heti hoidon jälkeen, ilman meikkiä totta kai :)

26 comments:

  1. eiks marttiinan aitolehti käy just viivil hoitaa ihoaan? tuli vaan mieleen :)

    ReplyDelete
  2. marttiinan aitolehti... :DDD okei anteeks oon väsyny ei sais nauraa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. :DDD muaki alko naurattaan!! just sellasta väsynyttä naurua, ei mitenkään pahalla!!! :D

      Delete
  3. Sulla on todella kaunis iho, sinun ei tarvitsis meikkiä juuri lainkaan käyttää, siis puutereita tai peitevoiteita.

    ReplyDelete
    Replies
    1. eikä varsinkaan tälläsiä satasia maksavia hoitoja :D
      Sun iho on melkeenpä samanlainen kuin ennenkin ennen näitä hoitoja.

      Delete
    2. Eiköhän jokainen saa käyttää omat rahansa juuri niin kuin itse haluaa!

      Delete
  4. Kaikissa kuorinnoissa sä kanssa käyt vaikka sun ihos on täydellinen :D

    ReplyDelete
  5. pitääpä ostaa äipälle synttärilahjaks tollainen hoito!!

    ReplyDelete
  6. Olet tosi kaunis mimmi! Olisi kiva nähdä kasvot kuitenkin joskus ilman räpsyripsiä ja kulmaväriä, IHAN kokonaan au naturel :)

    ReplyDelete
  7. Hyvältä näyttää! Onko sulla tehty kulmiin kestopigmentointi vai onko ne luonnostaan noin nätin malliset ja sävyiset? :)

    ReplyDelete
  8. ihan sairaan kaunis totta kai! ihana naine : )

    ReplyDelete
  9. Ei helvetti oon nauran tääl vedet silmis tolle 'severi sievinen kusipää homo kuvalle' :D:D Enemmän viel ehkä sille miten ihmiset on siihen reagoinut :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä repesin tolle kuvalle, kun sen näin, mutta nyt kyllä mäkin naurat vedet silmissä noille kommenteille!!

      Tekis mieli laittaa se kuva tännekin, mutta ehkä se on ton turkisjutun jälkeen porukalle liikaa! Tai sit maikkarit haastaa mut oikeuteen :D

      Delete
    2. Jep hahah. Siel on kyl osa ihan tosissaa hiiltyn :D Maikkarilta kirjettä odotellessa siis!

      Delete
    3. Mikä kuva ja missä? tosi mystistä, kertokaa mullekin! 8) pliis.

      Delete
  10. Osaatko sanoa kauan tuo tarjos on voimassa? :)

    ReplyDelete
  11. Siisti muija oot! Korjaan, olit.

    Kaikella kunnioituksella Laura; toi Severin kuva, joka tosiaan on roolihahmo yhdes nykypäivän turhimmist sarjoist, oli kyl aika paska veto sulta. Pidin sua jotenki järkevänä, kun tätä blogii on pitkää jo tullu lueskeltuu, mut hups et taida ollakkaan. Vai oonko sit ainoo joka ei tajuu tohon sisältyvää vitsii jos siinä on sellanen? Kyl mieki nauran noille kommenteille, mut eniten sulle, koska vartavasten yllytät tollasia alkuun!

    Hyvä huomion hakukeino jos sitä tavoittelit! Luulis et aikas suosittuna bloggaajana oleminen antas sulle tarpeeks huomioo nii hyvässä kun pahassakin, mutta toiset ei saa ikinä tarpeekseen :)

    Pitäs tehdä susta varmaa samanlainen.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mikset tullut Facebookkiin kirjoittamaan omalla naamallasi, kun kerta siellä olit? Rohkeus ei riittänyt?

      Itse en ole kyseistä salkkarivitsikuvaa tehnyt, linkitin sen vain Facebook-seinälleni. Mielestäni se oli hauska, ja niin varmasti monen muunkin mielestä.
      Harmi, että jotkut eivät osaa erottaa roolihahmoa oikeasta ihmisestä, enkä tarkoita nyt, että sinä et osaisi.

      Löysää pipoa vähän hei, ei tässä maailman vakavimmasta asiasta ole kyse :)
      - ainakaan minusta!

      Delete
  12. Oho, tää lähti anonyyminä eikä omil tunnuksil :D

    Mä olen vain erittäin vittuuntunut sosiaaliseen mediaan. Mut se, että jos joku tollanen on omasta mielestä hauska, niin onko se sit pakko jakaa? Meiksi jättää monesti jakamatta, jos tiedän et joku tulee varmasti kohahduttaan. Toisaalta, that's just me. Tiesit varmasti itsekin, että tää herättää mielipidettä aivan yhtä paljon kuin esim. toi sun turkisjuttu.

    Luin ne kommentit siitä postauksesta, ja en voi tajuta ihmisiä jotka vinee niin turhista asioista :D Luulevat tietävän kaikkensa turkistarhauksesta jne. Itse en tiedä sen enempää, mutta sanon saman kuin sinä, että en ole puolesta enkä vastaan. Turha kenenkään tulla vääntämään, että jos ostat = tuet

    Ihme porukkaa :)

    ReplyDelete
  13. Ja ihan vinkiksi, jos joku ei halua rahaa tuhlata niin tuon saman hoidon voi tehdä myös itse kotona ;) http://natur-ellen.blogspot.fi/2011/04/kotona-tehtavat-kemialliset-kuorinnat.html

    ReplyDelete
  14. kauan yksi hoito kestää?

    ReplyDelete
  15. Tosta salisyylihaposta, ootko kuullu Paula's Choice salisyylihappo voiteista? Itse käytän sitä ja tosi tyytyväinen oon ollut :) Jos et tiedä, niin kannattaa googlettaa paula's choice bha lotion!

    ReplyDelete