Wednesday, September 14, 2011

Kosmetologi vastaa vol.1




Oon miettinyt sitä että auttaako runsas veden juonti epäpuhtauksien poistamiseen?
Ve  Veden juominen ylläpitää kehon kosteustasapainoa ja suolentoimintaa. Kun nesteen saanti on riittävä (mutta ei myöskään liiallinen!), kuona-aineet poistuvat kehosta. Eli kyllä, nesteiden juonnilla on koko kehoa ja ihoakin puhdistava vaikutus. sopiva määrä on noin kaksi litraa päivässä.
Miten yksittäiset finnit saa nopeiten pois?
Älä ainakaan lähde puristelemaan finnejä, siten saat ne vain tulehtumaan ja paraneminen kestää pidempään. Useimmat paikallishoitoaineet finneille kuivattavat, mikä kyllä poistaa finnin äkkiä, mutta silloin jäljelle jää usein ruma jälki. Dui Cliniquen Acne Formula rauhoittaa ja parantaa tulehtuneita näppyjä, ehkäisee niiden puhkeamista.

Mitä tehdä punottaville ja 'hikoileville' kasvoille?


Hieman vaikea tietää, mitä tarkoitat punoituksella ja hikoilulla. Punoittavatko kasvosi koko ajan, vai esimerkiksi lämpötilojen vaihtelussa mennessäsi ulos tai tullessasi sisään? Jos näin on, niin kyseessä voi alkavaa couperosaa ja siihen auttavat Dui Cliniquen Couperosa Formula tai Payot -sarjan Créme N:o 2. Ihoa voi myös vahvistaa Dui -hoidoilla. Hikoilu on hankalampi asia. Olisiko kyse siitä, että rasvaa tihkuu iholle päivän aikana – ei siis niinkään hikeä. Siihen taas auttaa Dui Cliniquen Acne Formula ja Gel Moisturizer -kosteusgeeli, joka pitää ihon ihanan mattapintaisena ja supistaa huokosia sekä estää tulehdusten syntymistä.   

Kyselisin, mikä olisi paras tapa/keino hoitaa iho yhdensävyisen kirkkaaksi?
-    Kuorinta kirkastaa ihoa, ja tarpeeksi kosteuttava voide tasoittaa ihon väriä.
Onko tuotteita joita suositella iholle joka on pintakuiva, mutta rasvaisuus ihon "alta" puskee esiin ja siksi hullusti finnejä T-alueella.
-    Sinulla on siis sekaiho. Dui Cliniquen Gel Moisturizer on ihoa kosteuttava voide, joka pitää ihon mattaisena,   ja  samalla estää tulehdusten syntyä. Finneihin auttaa esim. Acne Formula, joka kosteuttaa ihoa hoitaen samalla epäpuhtauksia.
Onko mitään kotikonsteja ihon värin tasoittamiseen, siis muuta kuin meikki?

Ihon kuoriminen. Kasvoja pestäessä kannattaa välttää veden käyttöä, koska se kuivattaa ja tekee ihosta epätasaisen.

Kotikonsteja punaisten aknearpien vaalentamiseen?
Punaisuus katoaa kyllä ajan kanssa, mutta arvista et pääse kokonaan eroon kotikonstein. Kuoriminen kuitenkin nopeuttaa arpien paranemista.

Millaisia kosmetologin tekemiä hoitoja arpien vaalentamiseen?
 Dui Clinique hoito vaalentaa ja tasoittaa arpista ihoa luonnonmukaisella tavalla.
 Minulla on punoittava iho (erityisesti posket) ja en voi kuvitellakkaan vahvojen puhdistusaineiden käyttöä. Lisäksi ihoni on kuiva. Mitenhän voisin parhaimmalla tavalla ihoani hoitaa? Auttaako esim rasvaaminen? Ja millaiset puhdistustuotteet olisi parhaita?
-      Punoitus luultavasti johtuu ihon kuivuudesta, eli rasvaaminen on hyvin tärkeää. Puhdistukseen ei kannata käyttää rasvaisen ihon tuotteita. Puhdistusmaidot toimivat parhaiten, ja jokin kosteuttava kasvovesi. Vettä kannattaa kasvojenpesussa käyttää mahdollisimman vähän, se kuivattaa.
Mulla alkaa satunnaisesti punottamaan ylähuulen iho ja siihen tulee ikään kuin näppylöitä ja ne on siinä muutamasta päivästä viikkoon jonka jälkeen ne on taas poissa ja tulee takaisin. Osaatkohan sanoa mistä tämä johtuu? Muuten ne ei nyt kauheasti haittaisi, jos ne saisi meikin avulla piiloon, mutta ne eivät peity ja ne "hilseilevät", vaikka laittaisin kosteusvoidetta enemmänkin.. Muuten näppylöitä ei enää kauheasti ole mutta toi häiritsee.:/ Voisiko se olla jopa suunympärysihottuma?

 Suun alueen näpyt ovat yleensä hormonalisia, ja kun kerran tulevat vain sillon tällön, oletko kiinnittänyt huomiota, tulevatko näpyt kuukautisten aikaan? Kokeile Acne Formulaa, rauhoittavaa ja kosteuttavaa seerumia, joka samalla ehkäisee ja parantaa epäpuhtauksia. Syynä saattaa olla myös perioralis dermatitis eli suunympärysihottuma, mutta tähänkin Acne Formula on tehokas. Se ei sisällä ihoa kuivattavia aineosia, vaan nimenomaan pehmeästi parantavia yrttejä, kuten isotakiaisuutetta, ruusu- ja lilja -uutteita sekä kampferia.
Tahtoisin tietää, miten vois hoitaa aknea ja finnejä sekä rasvaista iholaatua :> 

Oon kokeillut kaikenlaisia kasvovoiteita yms, olen jopa käynyt ihonhoitolääkärillä ja tämä määräsi minulle puolen vuoden antibioottikuurin. No nappulat ja voide auttoivat - kunnes kuuri loppui ja ikävä vaiva palasi.
 
-     
T     Tärkein on hyvä pudistustuote! Tuote ei saa olla kuivattava, mutta sen pitää kuitenkin puhdistaa lika ja meikki iholta kunnolla. Suosittelen Bion -sarjan Bacteriostat Cleanseria, joka sopii kuivapintaiselle näppyläiselle iholle. Se tappaa finnejä aiheuttavia probion -bakteereja hellävaraisesti. On mahdottoman riittoisa, eikä tule siksi kalliiksi käyttää. Meillä on runsaasti tämän tuotteen vakituisia käyttäjiä, jotka hakevat tuotetta kauempaakin.

Tahtoisin kuulla kasvojen arpien hoitamisesta ja mahdollisesta poissaamisesta (kuorin pari kertaa viikossa vahvalla kuorinnalla). 


 Kuoriminen nopeuttaa kyllä arpien paranemista, mutta sekään ei saa olla turhan vahva, ettei iho ärsyynny ja ohene liikaa. Joitakin tuotteita löytyy arpien haalentamiseen, esim. Red Scar ja Youth Formula, mutta jos arvet ovat kovin syviä, ei niitä kotihoitotuotteillakaan saa kokonaan pois. Sitten on syytä kääntyä kosmetologin puoleen. Dui -hoidoilla on saatu hyviä tuloksia jopa monta kymmentä vuotta vanhoihin arpiin.
Miten miliumeja(luufinnejä) voi torjua? Onko ainoa keino rasvaaminen, ja toimiiko se edes? Onko mitään kotikeinoa niiden poistamiseen? :)
-    
M    Miliumit tulevat yleensä kosteusköyhään ja ohueen ihoon, kuten silmänympärysihoon. Kuivaa ihoa kannattaa siis rasvata vähän tuhdimmalla voiteella (mutta ei liian rasvaisella, koska se aiheuttaa helposti turvotusta silmänympärysiholle, jos siihen on taipumusta), ja hieroa aamuin illoin. Miliumeja voi myös poistattaa kosmetologilla. Kotona niitä ei kannata lähteä puhkomaan, siinä saa helposti rumaa jälkeä aikaiseksi.
Mikä on paras kotikeino mustapäiden poistamiseen? 

 Entäs mikä kosmetologilla tehtävä hoito tepsii niihin parhaiten?
  Jos mustapäitä on pakko lähteä kotona puristelemaan (mikä ei ole suositeltavaa), kannattaa se tehdä kuuman suihkun tai saunan jälkeen, esim. tops puikoilla puristaen. Kosmetologit tekevät erilaisia ihonpuhdistuksia, jossa mustapäät otetaan pois komedoraudalla, mutta se poistaa mustapäät hetkeksi, ja sitten viikon päästä ne taas palaavat. Kannattaa siis hankkia puhdistustuote, joka poistaa myös mustapäät, ja lisäksi jokin paikallishoitotuote, joka ”sulattaa” mustapäät.
Mikä auttaa semivaikeeseen akneen selässä ja naamassa, ollut jo monta vuotta? antibiootit eivät ole auttaneet, roaccutania haluaisin kokeilla, mutta sivuvaikutukset pelottaa. joten onko mitään kotikonsteja tähän, jotain hyviä puhdistusmetodeja tjms? vai marssinko suoraan ihotautilääkärin luo ja vaadin sitä roaa, kun ei mikään auta.. :(
-    Roaccutania en suosittelisi pahimmalle vihollisellenikaan. Se aiheuttaa mm. pituuskasvun loppumista, lapsettomuutta ja sikiövaurioita. Siitä voi päätellä kuinka vahva myrkky on kyseessä. Aknen hoito lähtee puhdistustuotteesta. Apteekin ja kaupan tuotteet ovat yleensä liian mietoja, tai sitten ihan ääripäästä niin vahvoja, että koko iho kuivuu. Kauneushoitoloista saa hieman hintavampia tuotteita, jotka ovat kuitenkin käytössä niin paljon pitkäkestoisempia + tehokkaampia, että hinta on loppupeleissä jopa halvempi.
Haluaisin kysyä mustapäistä, kannatteeko niitä puristella, vai onko jotain hoitokeinoo millä saada ne pois/ehkäistä niiden tuloa? oon käyttäny kasvojenpesuun erityisesti mustapäille tarkoitettua puhdistusainetta, mutta tulosta ei kyllä naamassa näy.
-      Ei kannata puristella. Bionilla on hyvä mustapäiden ”sulattaja,” blackhead/whitehead controller.
Kuinka voisin kotikonstein parhaiten hoitaa todella tummia (tummanvioletteja/punertavia) silmänalusia? Mitkään silmänympärysvoiteet eivät auta, meikilläkin suht mahdotonta peittää täysin. Ja kyse on tosiaan geneettisestä ongelmasta, eli edes kymmenen tunnin yöunet eivät vaikuta ongelmaan mitenkään.
-      Dui Cliniquella on hyvä Anti-Swelling Formula, joka poistaa turvotusta, mutta on myös todella tehokas mustien silmänalusten hoitoon. Jos ongelma on todella niin pahasti geeneissä, ettei sekään auta, taitaa ainoa vaihtoehto olla hyvin peittävä meikki, kuten esim. Joe Blasco.
Haluaisin jotain vinkkiä, miten poistaa ihon kiiltävyyttä. Käytän savinaamioita ja meikin päällä puuteria (joskus jauhepuuteria ja joskus tavallista), mutta naama vaan kiiltää.
-    Oletko kokeillut erilaisia savinaamioita? Monilla sarjoilla on hyviä naamioita, oma suosikkini on Bionin Green Tea/Clay Mask, joka samalla rauhoittaa näppyläistä ihoa. Dui Cliniquen Gel Moisturizer pitää ihon mattapintaisena. Puuteripaperi on myös kätevä apuväline.
Mulla on poskissa kuoppaisia aknearpia. Mikä on helpoin tapa saada ne vaalenemaan kotikonstein? Entä mikä on halvin/tehokkain tapa saada ne pois kosmetologin toimesta? Olen kuullut jostain hionnasta tms..
-      Kotihoitoon kuorinta, ja esim. Red Scar Formula, tai Youth Formula. Hoitolassa tehokkain, ja siten myös halvin hoito olisi varmasti Dui Clinique hoito. Olen joutunut hoitamaan paljon tapauksia, joissa mikrohionnalla on saatu arvista jopa paljon pahemman näköisiä, kuin lähtötilanteessa.
Onko mitään vinkkiä miten voisi päästä inhottavista raskausarvista eroon? :)
-    Ne ovatkin hankalia tapauksia. Ihoa kannattaa rasvata paljon. Raskausarpiin voi kokeilla joitakin hoitoja, mutta se usein tarkottaa kymmeniä hoitokertoja. Tuoreisiin raskausarpiin tehoaa kotihoitona Red Scar, jonka tehoa voi vielä tehostaa Push-Up - voiteella, joka on erittäin tehokas raskausarpivoide.
Joka paikasta tulee vähän kaikenlaista tietoa siitä, että saako mustapäitä puristella pois vai ei, niin mites on? Kuorinnalla en niitä ole saanut katoamaan, saati sitte esim. jos saunan jälkeen puristaa ne pois nenän alueelta puhtain käsin wc-paperin avulla, ovat ne aina tulleet kohta taas takaisin.
-    Mustapäitä ei kannata puristella, juuri senkin takia, että ne tulevat kuitenkin takaisin, ja saatat saada aikaseksi rumia arpia ja tulehduksia. Kotihoitoon kannattaa kokeilla Bionin blackhead/whitehead controlleria, joka tehoaa myös tavallisiin finneihin.

Millasia ihonhoitomenetelmiä pintakuiva (jopa hilseilevä) mutta silti t-aluuelle näppyjä puskeva iho vaatii?
-  Sekaiholle sopiva hoitovoide on Gel Moisturizer, joka syväkosteuttaa, mutta ehkäisee rasvaisuutta ja epäpuhtauksia.
Kysyisin aknesta, syön nyt kolmatta kertaa Roacuttan-kuuria (rinnakkaisvalmistetta), mutta tuntuu että aina pitää ottaa kuuri vaan uudelleen ja uudelleen kun epäpuhtaudet tulee takaisin n. 1kk lopettamisen jälkeen. Onko vinkkejä pysyvän lopputuloksen saamiseen? Ja tuohon punoitukseen, kuinka saisin ihostani tasaisen sävyisen?
-      Roacuttanista kannattaa luopua, kuten itsekin huomaat, vaikutus ei ole pitkäkestoinen, mutta ne vahingot, joita se aiheuttaa, ovat hyvinkin pitkäkestoisia. Ihostasi tulee paperisen ohut, ja sitten aknea on vielä vaikeampi hoitaa. Halvemmalla ja helpommalla pääset, kun hankit muutaman hyvän kotihoitotuotteen. Ainakin kunnon puhdistus, kosteuttava voide, paikallishoitotuote näpyille, ja ehkä lisäksi savinaamio. Bion sarjalta löytyy paljon vaihtoehtoja kohtuuhintaan.
Miten meikata tosi kiillottuva iho ja miten tehä kuuulas meikki ? Tuotteita jne?
Saamme jatkuvasti hyvää palautetta yhdistelmästä Acne Formula ja Gel Moisturizer - taatusti pysyy iho mattana näillä tuotteilla. Kuulakkaan meikin saa käyttämällä mahdollisimman ohutta meikkivoidetta tai mineraalipuutereita, esimerkiksi Jane Iredalen meikeillä saa todella kauniin tuloksen.
Minun nenäni alla on melkeinpä aina punaista ja pienen pieniä näppyjä (kuin olisin niistänyt nenääni paljon) Eikä pitäs johtua kuivuudestakaan. Apua?!
Saat sen kuntoon Payot Cr´me N:o 2:lla. Se on mehiläisvaha ja yrttipohjainen voide, joka tehoaa kaikenlaisiin ihoärsytyksiin, punoituksiin ja couperosaan.       
Pääseekö selluliitista ja raskausarvista mitenkään eroon?
Kuivaharjaus, hieronta, kuorinta ja kosteusvoiteet päivittäin käytettynä auttavat jonkin verran.
Millä ihmeellä saa suuret ihohuokoset pienemmäksi tai ainakin pysymään mustapäävapaana?
Suuria huokosia supistaa Youth Formula.
Mitä tehdä ympärivuoden aurinkoihottumalle, ettei se pääsis riistäytyyn käsistä ja pysys mahdollisimman piilossa?
Aurinkoihottuma helpottaa yleensä iän mukana. Moni on saanut avun aloittamalla ainakin pari viikkoa ennen aurinkolomaa beetakaroteeni -pitoisten kapseleiden syömisen. Niitä pistellään koko loman ajan ja ne vaikuttavat ihoa vahvistavasti ja suojaavasti  ihoon. Tiedetään myös, että hyvin rasvaiset aurinkovoiteet pahentavat ihottumaa, joten käytä mahdollisimman kevyitä tuotteita.

Miten oikeesti saa mustapäät pois? mulla oli ennen tosi paljon finnejä, mutta ne on nyt alkanut väheneen varmaan murrosiän loppumisen takia tai jotain...mutta en IKINÄ pääse eroon mustapäistä! rasvaan ihoa joka päivä vähän ja pesen ja puhdistan mutta arghh, ne vaan on ja pysyy tiukasti kiinni.
Kannattaa kokeilla ainakin kuorinaa pari kertaa viikossa. Ja jo aiemmin mainitut paikallistuotteet.
Mulla on aina ollut aika hyvä iho, mutta nyt viimeaikoina kasvoihin on alkanut ilmestyä näppylöitä. Näpyt on lähes kokonaan otsassa eikä ne ole sellaisia ''kunnon'' finnejä eikä ne pahemmin punoita. Ne saa kuitenkin ihon näyttämään tosi epätasaiselta ja rumalta eikä niitä saa edes meikillä peitettyä. Olisin tosi kiitollinen jos olisi jotain vinkkejä, millä niitä saisi vähennettyä ja ehkäistyä.
Pelkästään otsassa olevat epäpuhtaudet viittaavat suolistoon. Kokeile jotakin suolistonpuhdistuskuuria, detoxia, tai vaikka 30daysin Colon Cleanseria.
Mun iho on aika ongelmallinen. pintakuiva, epätasainen, vähän finnejä, epätasaisen värin, sieltä täältä punottaa, t-alueella mustapäitä. noin klo 13 alkaa naama kiiltää hulluna, puuteripaperit elintärkeitä. apuja ? meikkaan viitenä päivänä viikossa, puhdistukseen käytän meikkiputsarin lisäks puhdistusvaahtoo, 3x viikos kuorinta ja 1x viikos naamio. kosteusvoidetta satunnaisesti yöksi.
Kaikki olennaiset hoitotuotteet sinulla on jo käytössä. Oletko kokeillut vaihtaa eri sarjaan? Kasvohoito tekisi varmasti myöskin ihmeitä. Dui Clinique hoito kosteuttaa ihoa, puhdistaa, ehkäisee epäpuhtauksia, parantaa ja rauhoittaa finnejuä, tasoittaa ihon väriä ja punoitusta. Kaikki samassa paketissa!
En ole koskaan aiemmin kärsinyt näppyläisestä ihosta, mutta lopetettuani e-pillerit kasvoihin alkoi ilmestyä todella pieniä näppylöitä. Välillä tulee myös isoja finnejä. Elän toivossa, että tämä kaikki johtuu hormonitasapainon järkkymisestä ja kun pääsen takaisin balanssiin, niin näpytkin häviävät. Pillereiden lopettamisesta on kuitenkin jo 11 kuukautta, alkaa mennä hermot näppyläiseen ihoon. Näpyistä vielä sen verran, että oikeanlaisessa valossa niitä tuskin huomaa, koska ne ovat värittömiä, mutta ne tekevät ihon pinnasta inhottavan epätasaisen. Olisiko kosmetologilla vinkkejä näiden "hormoninäppylöiden" taltuttamiseen? Kiitos!
Hormoninäppyihin auttaa parhaiten Bionin Green Tea/Clay Mask, lisäksi Acne Inhibiting Gel, niin saat ihosi kuntoon.
Mikä auttaisi parhaiten couoperosaan? Näytän ihan kamalalta ilman puuteria tai meikkivoidetta.
Helpoin ja halvin tuote couperosaan, ihon ”läikikkyyteen” ja kuivuuteen on Payotin Créme N:o 2.
Mulle tulee finnejä ja pikku näppyjä tosi herkästi ( johtuen varmaan 14 vuoden iästä) ja pesen nassun clearsililla aamuin ja illoin, mutta se ei auta.
Ei oikein ole varaa ostaa sen kalliimpaa :(
Kuulostaa varmaan masentavalta, mutta odottavan aika on pitkä. Lähes jokaisella 14 vuotiaalla on näppyjä, ja monilla tilanne vielä pahenee, ennen kuin paranee. Clearasil kuitenkaan ei ole paras mahdollinen puhdistustuote. Vaikka kauneushoitoloiden tuotteet saattavat tuntua kalliilta, ne ovat paljon riittoisampia kuin kaupan tuotteet.
Onko jotain keinoa, millä pystyy HYVIN estämään finnien tuloa? Mulla on muuten aina hyvässä kunnossa iho, mutta kuukautisten aikaan niitä tulee ihan kamalasti lisää, vaikka yrittäisin kuinka paljon puhdistaa, juoda vettä, syödä hyvin? En myöskään ikinä käytä hirveetä määrää pakkelia, koska luonnollisuus sopii mulle, mutta kerran kuussa tää on hyvin ärsyttävää. E-pillereillä tätä ongelmaa ei ollut, mutta niitä en edes harkitse, joten osaatko suositella jotain tuotteita tai jotain keinoa millä pystyy ehkäisemään tätä? Sen lisäksi juon tosi harvoin alkoholia enkä pahemmin herkuttelekkaan ja urheilen säännöllisesti, mutta heti jos syön pari palaa suklaata, niin tiedän, että mulla on finni jossain päin kehoa sen jälkeen.
Kyseessä on hormonaaliset finnit, joille ei ikävä kyllä juuri mitään voi tehdä. Joitakin paikallishoitotuotteita voin suositella, kuten Bionin Inhibiting Gel, mutta sekin vain poistaa finnin, ei ehkäise sen syntyä.
Onko mitään keinoa, mikä mahtaisi auttaa isoihin, kipeisiin patteihin = hormonaalisiin näppyihin kasvoissa? Eniten niitä on poskissa oikeastaan koko ajan (tuntuvat esimerkiksi sormella painaessa) ja ajoittain ilmestyy leukaan tai otsaan. Syön e-pillereitä, mutta apua en ole niistä tähän saanut.
Hyvä puhdistustuote on kaiken A ja O. Bionin Bacteriostat Cleanser puhdistaa ihon hellävaraisesti, ei kuivata, mutta ”tappaa” bakteerit, jotka ihonalaisia finnejä aiheuttavat.
Kaulani ja dekolteeni herkistynyt (?) iho menee helposti punaisille läiskille / laikuille muun muassa lämpötilan vaihtuessa ja jännittäessä. Olisiko niiden hoitoon ja peittämiseen vinkkejä? Olen joskus koittanut peittää niitä peitevoiteella (punaisen neutralisoija), mutta se toki sotkee omat vaatteeni kuin myös minua mahdollisesti halaavan vastapuolen vaatteet.
Payotin Créme N:o 2 on ihmetuote! Rauhoittaa punoittavaa ja herkkää ihoa.
Mun iho on ihan kamalan näkönen (akne) ja oikeesti haluaisin eroon tästä! Köyhänä opiskelijana mulla ei todellakaan oo varaa mihinkään kalliisiin lääkekuureihin. Ikää on jo kohta se 18v että luulis jo iän puolesta ainakin helpottavan? Jos mitenkään viitsit kerro kaikki aknesta ja siitä miten pääsen siitä eroon. Oon oikeesti valmis tekeen tän eteen mitä tahansa paitsi että rahaa ei kyllä ole :D SUUUURI KIITOS!
Halvimmalla pääsee, kun tarkkailee hieman ruokavaliota, ja lisäksi pitää olla kunnon puhdistus. Bion sarjalla on loistava Bacteriostat Cleanser, joka on todella riittoisaa, eli kun maksaa hieman enemmän kun markettituotteista, saa vuodeksi hyvän puhdistuksen.
Mulla on tosi paha pulma! Mun silmäluomet on tositosi kuivat ja semmoset vaaleanpunaiset. Laitan niihin joka päivä vähintään 2 kertaa apteekin rasvaa enkä tietääkseni ole allerginen millekään. Ne on tosi rumankin näköiset, aivan kuin mulla ois vaaleenpunasta luomiväriä jota oon levittänyt lähes kulmiin asti. Peitän ne jokapäivä peitepuikolla, joka ei kylläkään tartu kovin hyvin kuivaan ihooni. Mikä niissä on? Ne eivät ole olleet kauaa tämmöiset, päälle 3 viikkoa. Kiitos jo valmiiksi!
Vaikka et tietääksesi ole allerginen, olet saattanut allergisoitua tai herkistyä. Kokeile käyttää eri tuotteita tai olla kokonaan käyttämättä jonkin aikaa. Täytyy vain toivoa, että se paranee pian. Apua löytyy kyllä tuotteistakin, esim Anti-Swelling Formula, jonka nimi on hieman harhaanjohtava, koska se myös kosteuttaa ja auttaisi varmasti ihottumaasikin.
Miten ihoa on paras hoitaa illoin? Entä aamulla? Missä vaiheessa kasvot kannattaa rasvata (puhdistuksen ja kasvoveden jälkeenkö)? Mitä tuotteita suosittelisit couperosa- iholle poskissa kotihoitoon?
Iltaisin pitää puhdistaa meikit huolellisesti, ensin silmämeikit, sitten muut meikit esim. puhdistusmaidolla, ja sen jälkeen kasvovedellä. Vedenkäyttöä kannattaa välttää. Puhdistuksen jälkeen iholle levitetään mahdolliset paikallistuotteet, seerumit yms, ja viimeiseksi yövoide. Iho pitää puhdistaa myös aamulla, puhdistusmaidolla tai VÄHINTÄÄN kasvovedellä. Sitten samalla tavalla paikallishoitotuotteet ja päivävoide, jonka päälle meikki.
Mikä on paras tapa akneihon puhdistukseen ?:)
Akneiho pitää puhdistaa kunnolla, mutta ei kannata käyttää liian kuivattavia tuotteita.
 
Sairastin vesirokon 15-vuotiaana ja nyt olen parikymppinen nainen. Otsassani on monta vesirokkoarpea/kuoppaa ja yläkropassani on ns. keloideja eli pieniä arpia jotka on jääneet koholle. Ne ovat todella rumia ja jos voisin kelata aikaa taaksepäin niin en olisi IKINÄ raapinut auki rupia vesirokon sairastamisen aikana. Onko näille arville mahdollisuutta tehdä mitään?
Tuoreet vesirokkoarvet ovat helpompihoitoisia, mutta vanhoihinkin arpiin olen saanut hyviä tuloksia. Keloideja on hankala parantaa ainakaan kokonaan, mutta olen kyllä saanut Dui Clinique hoidolla niihinkin tuloksia! Kannattaa kokeilla.
Miten tuo arpien hoito? mikä aine tai tämmöne pystyy hävittämään arpia naamasta? Miten usein kasvohoidossa pitäs käydä, että sais lievän akne ihon kuntoo
Akneiho on aina hankala hoidettava. Kukaan ei pysty lupaamaan, että akne saadaan parannettua, jos kyse on esimerkiksi hormonaalisesta aknesta. Mutta ”tavallisissa” tapauksissa 3-5 hoitokertaa riittää. Aknea ja arpia voidaan hoitaa samalla kertaa, samalla Dui Clinique hoidolla.
Paljonko tollane Dui-hoito maksaa? :O Ja pitääkö siellä kui useesti käydä? Ja sitten vielä kysyisin, että onko mitään kotikonstia saada nenänympärysihon punotuksen pois? On vaivannu montakin vuotta.. ja on kans posket vähän punottavat vaikka muuten aika hyvä sitten onkin tää mun iho .. :D
Yksi Dui hoito maksaa 50-119e, riippuen hoidosta. Sarjana hoidot ovat halvempia, aamupäivä ja iltapäivä hinnoilla on myöskin 10 euron ero. 5 x sarjalla saa jo hyvin merkittäviä tuloksia oikeastaan mihin tahansa ongelmaan.
Onko nenänympärysihosi vain punainen, vai onko sinulla laajentuneita verisuonia? Punoitukseen voi käyttää couperosa ihon tuotteita, mutta laajentuneita verisuonia ei saa kotikonstein pois. Niihin tehoaa vain lämpöneulaus käsittely.
Oon 26v. Mulla ei oo (ollut) lähes koskaan finnejä tai mitään näppyjä. Nyt muutaman kuukauden ajan mulla on ollut leuan alueella, leukaperissä, pieniä näppyjä (ei kuitenkaan finnejä?). Onko tämä hormonaalista vai mitä ihmettä ja mitä niille voi tehdä? Kiitos :)
Suun ja leuan alueen näpyt ovat yleensä hormonaalisia. Se voi olla ohimenevää, tai kerran kuussa puhkeavaa. Muista juoda nesteitä tarpeeksi, tarkkaile hieman ruokavaliota. Itse sain hormonaaliset pikkunäpy pois 30 days Colon Cleanserilla, joka pitää suolen toiminnan kunnossa.
Miten pääsis parhaiten eroon sisäänpäinkasvaneista karvoista esim. bikinirajalla?
Kotona hoidettaessa pitää muistaa desinfioida alue ennen JA jälkeen höyläämisen. Höydä kannattaa vaihtaa mahdollisimman usein, ja pitää puhtaana. Myös valoimpulssilla saa hyviä tuloksia sisäänkasvaneisiin karvoihin jo parilla hoitokerralla. Kotihoitoon on tehokas myös Bionin Follicle Lotion.
Itselläni on luomia naamassa, jotka häiritsevät minua ulkonäössäni. Poistatin yhden luomen, mutta leikkauksesta jäi hirveä arpi. Miten voisin arvitta poistaa luomia?
Miten luomenpoistosta jäänyttä arpea voisi haalistaa tai poistaa ihosta?
Luomia ei ikävä kyllä voi poistaa muuten kuin leikkaamalla tai laserilla. Arpia voi kyllä hoitaa erilaisilla kotihoitotuotteilla ja hoidoillakin.
Mikä on paras tapa kosteuttaa ihoa ja kuinka useasti se tulisi pestä, jos iho on suht koht sileä, mutta väri epätasainen, ja finnejä ei melkein koskaan? ja saako epätasaiselle ihon värille tehtyä jotain? ja entä laajentuneille ihohuokosille?
Paras tapa kosteuttaa ihoa, on ihotyypillesi sopiva kosteusvoide. Ihohuokosia supistavia voiteita ja seerumeitakin löytyy. Jos ihosi on kuiva, veden käyttöä kasvojen pesemisessä kannattaa välttää. Kasvot tulee pestä aamuin illoin, ja lisäksi urheilun ja muun hikoilun jälkeen.
Kuinka kauan kestää palautua kemiallisesti kasvojen puhdistuksesta? Kävin tällaisessa ihonhoidossa, ja nyt ihoni on pahempi kuin ennen hoitoa. Lisäksi kysyisin onko tästä hoidosta haittaa jos on herkkä ja ohut iho?
Meillä on näitä tapauksia hoidossa valitettavasti yhä enemmän. Ei niistä yleensä pysyvää haittaa jää, mutta ihon palautuminen liian voimakkaasta hoidosta kestää kyllä hyvän aikaa. Sinun kannattaa hakeutua Dui -hoitoon. Se on luonnonmukainen, mutta tehokas ja miellyttävä hoito. Sopivat kotihoitotuotteet vauhdittavat myös ihosi kuntoutumisessa.
Mun naama on noin 75prosenttia näppylöiden peitossa.oon kokeillut vaikka mitä apteekki tuotteita mutta ei tunnu auttavan ja todella kipeitä on.ei ole varaa mihinkään kalliiseen ihon hoitoon ja en kestä tätä enää!onko biotiinilla jokin vaikutus ihon kuntoon?
Harva apteekin tuote oikeasti toimii. Kannattaa sijoittaa vähän enemmän rahaa kunnon tuotteeseen, kuin ostaa monta huonoa ja halpaa. Kaikki lähtee puhdistuksesta, esim. Bionin Cleanserilla aamuin illoin.
Mulla on tosi kuivat silmäluomet (punottaa, hilseilee ja kirvelee). Eli kaipailisin vinkkejä miten ne sais hoidettua kuntoon?:)
Halvalla pääsee, kun keittää pari pussia kamomilla teetä, jäähdyttää pussit, ja laittaa ne silmille hetkeksi vaikuttamaan, se rauhoittaa ja kosteuttaa. Lisäksi kannattaa hankkia jokin rauhoittava ja kosteuttava silmänympärysgeeli/voide.
kuvat

63 comments:

  1. voiii tää oli tosi kiva ku teit tälläsen mut en lukenu ihan kaikkia nii en tiiä olitko jo tällläseen vastannu mut jos viittisit viel nii ois kiva:) eli siis oon kanssa 14v ja finnejä on , välillä vähemmän ja välillä enemmän. must tuntuu et suurimmalla osalla mun ikäsist ei oo finnejä, ainakaan nii paljoo ja oon kärsiny näistä jo kauan. mitä ihonpuhdistus ainetta sä sitten suosittelisit käyttämäään aamuin illoin joka vois ehkästä finnejä ja saada ihon muutenkin parempaan kuntoon. hinnalla ei niin väliä. mulla on muuten aika herkkä iho:) kiitos sulle jos jaksat vielä tähän vastata!

    ReplyDelete
  2. mullakin ois vielä yks kysymys. en tiiä tiedätkö sä hirveesti hiuksien puolesta, mutta mulla on ohuet luonnonkiharat hiukset. Ennen ne oli paksut pitkät ja suorat, en vaan tiiä mikä niihin sitten meni. Nyt ne on aika lyhyet. Olisiko mitään konstia nopeuttaa hiusten kasvua ? ja tiedätkö mitään hyvää suoristavaa shampoota ja hoitoainetta tai jompaa kumpaa joka oikeesti tepsii ja ei vahingoita hiuksia ? anteeks jos liian monimutkasta :D

    ReplyDelete
  3. Omasta kokemuksesta voin sanoa, etta jos on oikeasti paha akne, niin siihen ei kylla mitkaan kosmetologihoidot tai sarjat auta vaan oikeasti suoraan sinne ihotautilaakarille joka maaraa siihen oikeat laakkeet. Roacuttanin pitaisi olla viimeinen vaihtoehto jos ei muut antibiootit ole toimineet, ja se on rankka tuote, mutta en menisi sanomaan, etta aiheuttaa lapsettomuutta ja mita lie. Maksa-arvoja tulisi vahtia ja alkoholi jattaa kokonaan kuurin ajalta.

    Joku ihmetteli kun on syonyt jo useamman Roacuttan kuurin putkeen ja sen paatyttya finnit tulleet takaisin ja kuuri pitanyt alottaa alusta. Itsella kaynyt sama homma, mutta eri antibioottien kanssa (Tetralysal) ja vedin semmoista muistaakseni yksi paivassa aika pitkaan kunnes sitten jatin viimein pois ja iho on ollut kunnossa jo vuosia. Oma aitini on hyvinkin pateva kosmetologi ollut jo tahan mennessa vuosikymmenia ja vaikka miten omaa naamaa hoiti vaikka milla hoidoilla ja rasvoilla, niin ei sellaiseen pahaan akneen lopulta oikeasti auta muu kuin antibiootit.

    ReplyDelete
  4. vahingoittaako jatkuva klipsipidennysten käyttö hiuksia ?

    ReplyDelete
  5. Tosi kiva juttu, että sait mieleesi tehdä tällaisen postauksen jossa vastaillaan kysymyksiin ihonhoidosta. Siitä plussaa.

    Miinusta tulee armottomasti siitä (en usko että sinun vikasi), että kirjoituksessa toistuu kokoajan yksi sana.
    Dui, Dui, Dui, Dui, Dui...

    Kosmetologi selvästi mainostaa Duita ja itseään, tietenkin. Mutta mielestäni häntä ja hänen kauneushoitolaansa on mainostettu jo ihan tarpeeksi. Entäs me jotka asumme esimerkiksi Etelä-Pohjanmaalla tai Lapissa, tai Itä-Suomessa, ja meillä ei ole hajuakaan mistään Duista? Mitkä tuotteet ja hoidot meille passaavat?

    Esimerkiksi kysymykseen "Millaisia kosmetologin tekemiä hoitoja arpien vaalentamiseen?" on monia muitakin vastauksia, kuin vain "Dui Clinique hoito...", kuten esimerkiksi mikrohionta ja timanttihionta.

    Jotenkin tämä "piilo"mainonta iski silmään, ja mielestäni kosmetologi ei olisi saanut vastata kysymyksiin näin kovasti omalta kannaltaan. (Tarkoitan siis Duita ja Bionia, jne.)

    Muuten tosi hyvä idea, jatka tällaisten kirjoitusten tekemistä :) Olisi tosi mielenkiintoista saada tällainen kysymysvastaus -postaus joltain hiusten asiantuntijalta!

    ReplyDelete
  6. mitä meinaat tolla että naamanpuhdistuksessa veden käyttöä pitää välttää? miten sitä muka pystyy välttämään?

    ReplyDelete
  7. Mul ois yks kysymys ja arvostaisin sikan jos vastaisit :) eli, mulla näkyy käsissä ja jaloissa pintaverisuonet (kai lämpöala vaihteluiden takii) ja ne on ihan kauheen näkösiä varsinki käsissä, ja en kehtaa käyttää lyhyt hihaisia vaikka haluaisin, eli oisko mitää keinoo millä ne sais peitettyy tai hoidettuu kokonaa pois kotikonstein?

    ReplyDelete
  8. Olipa hyvä ja kattava tietopaketti (:
    Kaihertamaan jäi vain vastaus :"Harva apteekin tuote oikeasti toimii."
    olen tästä aika jyrkästi epämieltä, sillä oma nassuni on kokenut suuren parannuksen kun aloin käyttää Sebamedin ClearFacen puhdistusvaahtoa ja geeliä, enkä ole tämän kanssa ainoa. Oikesti, mihin ihmeeseen tuon väitteen voi perustaa?

    ReplyDelete
  9. Olen ihan samaa mieltä tuosta Hannan kommentista. Itsellänikin oli todella paha akne, eikä siihen auttanut mitkään rasvat tai kuorinnat (tehtiin ne kosmetologilla tai ei.) Kannattaa ihan tosi kipittää sinne ihotautilääkärille, jos on vähääkään sellainen tapaus että näpyt ovat tulleet jäädäkseen.

    Suosittelen roaccutan kuuria sydämeni pohjasta. Oikein otettuna tuskin tulee mitään ilmavaivoja suurempaa, itselläni nousi maksa-arvot niinkin hurjiksi että olivat korkeimmillaankin normaalia luokkaa. Ihan tosi.


    Lisäksi tässä koko postauksessa oli lievästi mainostuksen maku. Toivottavasti kyseinen kosmetologi sai hyvät edut tuotteiden mainostuksesta. Hyvä tietysti että jotain tuotteita ehdottelee, mutta luulempa että ei tuo Dui Clinique höpönlöpö ole mikään enkelikuoron saattelema vastaus ihan jokaiseen näppyyn ja arpeen.

    Amen.

    ReplyDelete
  10. Olisi yksi kysymys. Mulla punottaa posket, vaikka en olisi liikkunut eikä ole kuiva iho. Se häiritsee mua itteä, koska en tykkää olla ilman meikkiä missää punoituksen takia. Mistä tämä johtuu ja mikä tähän auttaisi?

    ReplyDelete
  11. Meinasin itekki just avautua Roaccuttanista, mut on näköjää muutki kokeillu. Käytin hyviä tuotteita, kokeilin Tetrasyl-kuuria vuoden, kävin säännöllisesti kosmetologilla, mutta mikään ei auttanut. Viimeinen toivo oli Roaccuttan ja thank god se on olemassa. Eli ei kaikille todellakaan auta kunnon hoito, akne kun on sairaus siinä missä moni muukin ja lääkkkeillä paranee.

    ReplyDelete
  12. Olin nyt pettynyt, kun koko ajan mainostetaan tiettyä (erittäin tyyristä) hoitosarjaa/hoitoja, joita tehdään vaan paikassa x. Yleiset neuvot olisi olleet sata kertaa parempia.

    Kuka teini-ikäinen tienaa niin paljon viikkorahaa, että pystyy ylläpitämään ihonsa hyvinvointia noilla hoidoilla? Hä?

    ReplyDelete
  13. aattelin kyllä ruveta käyttämään nuita tuotteita mutta mistä niitä saa ostettua?? :)

    ReplyDelete
  14. Tää oli kyllä mahtava, sai paljon lisää tietoa :)

    ReplyDelete
  15. Mistä voi ostaa esim tota Bionin blackhead/whitehead cotrolleria? t. epätietoinen

    ReplyDelete
  16. "Mun naama on noin 75prosenttia näppylöiden peitossa.oon kokeillut vaikka mitä apteekki tuotteita mutta ei tunnu auttavan ja todella kipeitä on.ei ole varaa mihinkään kalliiseen ihon hoitoon ja en kestä tätä enää!onko biotiinilla jokin vaikutus ihon kuntoon?
    Harva apteekin tuote oikeasti toimii. Kannattaa sijoittaa vähän enemmän rahaa kunnon tuotteeseen, kuin ostaa monta huonoa ja halpaa. Kaikki lähtee puhdistuksesta, esim. Bionin Cleanserilla aamuin illoin."

    -Eikä lähde, jos on noinkin paljon finnejä niin kannattaa syyttää hormoneja. Rohkeasti vain lääkäriin, helpoiten saa hoidettua aknen pois ihan perus e-pillereillä, jotka maksaa 7e/3kk. Uskokaa pois, on kokeiltu ja toimii!

    ReplyDelete
  17. Mikset vaan voi kertoa näistä sun mainoksista? Oon kysynyt monesti ja et ikinä vastaa?

    ReplyDelete
  18. Anonyymi sanoi...

    Mikset vaan voi kertoa näistä sun mainoksista? Oon kysynyt monesti ja et ikinä vastaa?

    Tämä DUI ei maksa mitään rahallista korvausta näistä postauksista.
    Käyn itse kasvohoidossa ja käytän kyseisiä tuotteita, enkä enää muuhun vaihtaisi :)

    ReplyDelete
  19. heippa!

    satuin lukemaan blogiasi ja haluisin vain kommentoida yhtä kysymystä joka koska roaccutania. en tiedä näkeekö kyseinen henkilö joka asiasta kysyi tätä mutta toivotaan. eli olen täysin eri mieltä roaccutanista mitä kosmetologi vastasi. jos on 'semivaikea' akne tai vaikea, se on lääke jota itse suosittelisin. aina monilla vahvoilla lääkkeillä, niinkuin roaccutan, on tietysti sivuvaikutuksia. mutta en missään nimessä lähtisi pelottelemaan kasvusta, lapsettomuudesta yms jos tuota lääkettä on ajatellut kokeilla. se mitä itse todella suosittelisin on käväistä kunnon ihotautilääkärillä, sillä akne on sairaus johon ei aina ne kosmetologien ja apteekkien hyllyiltä löytyvien lääkkeiden vaikutus tehoa ollenkaan. kokemuksesta sanon että minun ihoni pelasti roaccutan ja iho ei ollut edes niin pahan näköinen vielä, mutta kun suvussa sitä on liikkeellä niin he osasivat kertoa ja tietää mikä auttaa parhaiten.. tietysti on erilaisia ihmisiä ja kehoja, joten vaihtoehtojakin on. paras olisi konsultoida lääkäriä ja jutella hänen kanssaan. yksi sivuvaikutus mitä monet pelkää lääkkeen alkuvaiheessa on ihon paheneminen, mutta se on vain hyvä asia sillä kaikki pahat poistuvat ihosta ja yhtäkkiä huomaakin että iho on sileä kuin mikä. roaccutania ei käyttäisi monet ihmiset jos olisi näyttöä että jokainen kärsii lapsettomuudesta kuurin loputtua. vahva lääkehän se on, mutta siksi sitä syödään lyhyt kuuri. eli lääkärille ehdottaisin menemään!hyvä tulee!

    ReplyDelete
  20. "Entäs me jotka asumme esimerkiksi Etelä-Pohjanmaalla tai Lapissa, tai Itä-Suomessa, ja meillä ei ole hajuakaan mistään Duista? Mitkä tuotteet ja hoidot meille passaavat?"

    googleta =) ulkomaita saa varmaa halvemmalla!

    ReplyDelete
  21. Kosmetologille: Mistä tiedät että roaccuta aiheuttaa lapsettomuutta? Lukeeko roan tuoteselosteessa niin?????

    Ihotauti lääkäri sanoi vain, että jos tulen raskaaksi voi tulla sikiövaurioita. Ei sanonut että se vaikuttaisi hedelmällisyyteeni. Kosmetologien poppakonstit eivät minua auttaneet. Ostin kaksi yli kahden sadan euron tuotepakettia.

    ENKÖ VOI SAADA ENÄÄ LAPSIA

    ReplyDelete
  22. Hei tähän haluaisin vastauksen, eli mistä noita DIU ja Bioni tuotteita saa?

    Siis noita bioneja ei ainakaan netistä oikein löytynyt, saako vain tuolta hoitolasta?:) Pitää ehkä siellä pistäytyä...

    Saako noita Bioni tuotteita edes sieltä?

    ReplyDelete
  23. Haluaisin kysyä, että kannattaako kasvovettä käyttää aamuin illoin? Koska oon kuullu joskus, että kasvovesi huonontaisi ihoa, onko näin? Käytän itse kasvovettä sekä aamulla että illalla, jonka jälkeen rasvaan illalla vähän paksummalla rasvalla ja aamulla kevyemmällä. Pesen myös illalla kasvot kasvovaahdolla. Mulla on aikalailla sekaiho, jossa on näppylöitä jonkun verran ja tuntuu että vaikka kuinka hoidan sitä niin ei millään parane.. Kiitos jo etukäteen, jos vastaat=)

    ReplyDelete
  24. Nyt sen teen ja kerron, et miul on pakkomielle tulla lukee siun blogii joka ilta mustaherukkateekupposen kanssa! Tää on miun päivän rentouttavin kohta, mitä ootan joka ilta aina yhtä paljon! Take care ja jatka samaan malliin, i'm loving it:)

    ReplyDelete
  25. Kiitos kaikille palautteesta. Haluaisin kuitenkin oikaista muutamia väärinymmärryksiä yms.

    Pystyn suosittelemaan henkilökohtaisesta kokemuksesta Dui-hoitoa. Olen kärsinyt pahasta aknesta, lisäksi atooppisesta ihosta ja couperosasta. Äitini on ollut yli 30 vuotta kosmetologi, joten KAIKKEA on kokeiltu ennen Dui Clinique hoitoja. Lisäksi olen toimittaja, jonka vuoksi olen myös saanut kokeilla kaikenlaisia hoitoja.

    Nämä asiat ovat TODELLA henkilökohtaisia, enkä voi sanoa, että esim. mikrohionta tai Roacuttan eivät toimi kenellekään, mutta olen työssäni nähnyt satoja roacuttanin pilaamia ihoja, ja lähes yhtä paljon mikrohionnan pilaamia ihoja. Koska olen itse sen nähnyt ja kuullut niin monilta asiakkailta, voin todella suositella Duita. Olen pahoillani, että tämä nyt tosiaan oli hieman toistoa, mutta kun en rehellisesti pysty muuta suosittelemaan.

    Joku sanoi, että nuorilla ei ole varaa ostaa kalliita tuotteita. Esimerkki tapaus: ostaa Clearasilin puhdistuksen kerran kuussa, maksaa siitä noin 10e, joka tekee vuodessa 120e, iho ei parane, pahimmassa tapauksessa tilanne pahenee. Toinen tapaus ostaa Bionin Bacteriostat Cleanserin, joka maksaa 31e, käyttää sitä vuoden, ja iho parantuu.

    ReplyDelete
  26. Dui Clinique tuotteita saa tilattua netistä, tai haettua Dui -hoitolasta. Hoitoloitakin on pitkin Suomea. Samoin Bionia saa monista hoitoloista, ja netistäkin!

    ReplyDelete
  27. Tuolla kysymyksissä näkyi että muutkin tuskailee tummia silmänalusia, joita ei meinaa mitenkään saada vaaleammiksi... Niin mun on ihan pakko hehkuttaa, että KÄYTTÄKÄÄ OLIIVIÖLJYÄ SILMÄMEIKIN POISTOON iltaisin! Eli laittakaa oliiviöljyä vanulapulle ja hierokaa kevyesti silmänympärysiholta meikit pois ja huuhdelkaa. Liian öljyn voi painella vaikka kasvopaperiin. Monesti hyvin kosteusköyhä iho käyttäytyy niin, että silmänaluset menevät tummiksi helpolla. Kunnon kosteutus on oiva ase pandan silmiä vastaan.
    Itsellä kesti pari päivää, et eron alkoi huomata. Ja iso plussa et oliiviöljy on edullinen luonnontuote! En todellakaan enää ostele mitään silmämeikinpoistoaineita... ne vaan kuivattaa ihoo!

    Tää on ihan kosmetologin suosittelema kikka, jota pidetään yhtenä julkkisten "salaisena aseena" :D

    ReplyDelete
  28. minuakin jäi mietityttämään mistä voi ostaa bionin tuotteita? kauneushoitoloiuta vai saako joistain kaupoista tai netistä tilattu? onkohan miten hintavia?

    ReplyDelete
  29. "Anonyymi kirjoitti...
    Kosmetologi selvästi mainostaa Duita ja itseään, tietenkin. Mutta mielestäni häntä ja hänen kauneushoitolaansa on mainostettu jo ihan tarpeeksi. Entäs me jotka asumme esimerkiksi Etelä-Pohjanmaalla tai Lapissa, tai Itä-Suomessa, ja meillä ei ole hajuakaan mistään Duista?"


    ...Kylläpä vaan Kuusamon käpykylässäkin on yksi hoitola missä tehdään Dui-hoitoja :O

    ReplyDelete
  30. tosi kiva postaus.
    oli vaan ärsyttävää lukea tekstiä jossa mainostetaan joitakin tuotteita koko ajan..

    ReplyDelete
  31. Akne on ihosairaus. Syöpäkin on sairaus, jossa sytostaattihoidot ja kemo tuhoavat aika paljon muutakin kuin vain syöpäsoluja. Sytostaatti on sellasta myrkkyä et huhhuh. Aknessa Roacuttan valitettavasti tuhoaa myös muutakin kuin vain ne valko- ja mustapäät yms. Mutta vain harva kärsii niistä pahimmista sivuvaikutuksista, esim. e-pillereissäkin on veritulppariski aika korkea, silti niitä syödään. Ja herran jestas ei sitä Roacuttania raskaana oleva saakaan syödä, sikiövaurio on 100%! Ehkäisy kuntoon ehottomasti ennen kuurin syöntiä, ihotautilääkärit kyllä neuvovat kun kuurin aloittaa. No mutta sairaus se on ja siihen on keksitty lääke. Mutta jokainen taplaa tyylillään...

    ReplyDelete
  32. Siis anteeksi mitä? Itellä just Roaccutan kuuri käynnissä, ja mitä luenkaan.. Että aiheuttaa LAPSETTOMUUTTA?!! Eiköhän noin vakavasta "sivuvaikutuksesta" pitäis ihotautilääkärin ilmotella potilaalle siinä vaiheessa ku reseptit kyseiseen lääkkeeseen määrää. Hyvänen aika. Mihin ton kosmetologin väite siis perustuu? Ei tollasia väitteitä voi vaan heittää ilmaan ilman minkäännäkösiä perusteluja, kun ei tota missään Roaccutanin pakkausselosteessa edes lue. Vaadin vastauksen tähän!

    nimim. valitsen ennemmin kyvyn saada lapsia kuin täydellisen ihon.

    ReplyDelete
  33. Hei!
    Palautteenin on postauksen kosmetologille.
    Olen itse kärsinyt todella pahasta acnesta, ravannut ihotautilääkäreillä, sekä kosmetologeilla. Syönyt Roacuttania ja ties mitä muita lääkkeitä.
    Parhaiten ovat tepsineet acnelääkkeet jotka on yhdistetty e-pillereihin, jotka on tarkoitettu acnen hoitoon. Olen jutellut sekä kosmetologien että ihotautilääkäreiden kanssa. Oma mielipiteeni on, kokemukseni perusteella että, en suosittele pahasta acnesta kärsiville yksipuoleisesti KOSMETOLOGIN hoitoja, koska yleensä hoidot ovat pinnalisia ja niillä on lyhyt vaikutusaika. Minulla on todella huonoja kokemuksia kosmetologeista, jotka "hoitivat" acneani puristelemalla finnejä sieltä sun täältä.

    ReplyDelete
  34. Kiva postaus , enemmän näitä :)

    http://dreamsarerealfuckreality.blogspot.com/

    ReplyDelete
  35. Pari oli kysymyksissään maininnut kutiavat, punoittavat ja hilseilevät silmäluomet. Jos vaiva jatkuu pidempään, menkää rohkeasti ihotautilääkärille! Kärsin samasta kamalasta ongelmasta lähes kolme kuukautta ennen kuin myönnyin menemään lääkärin juttusille, joka kertoi ongelmien johtuvan atooppisesta ihottumasta, joka aikuisiällä saattaa puhjeta juurikin silmien alueelle. Sain reseptillä rasvaa, joka vei tuskallisen ongelmani tiessään kahdessa viikossa ja on siitä lähtien pysynyt poissa säännöllisellä rasvailulla.

    ReplyDelete
  36. Roacuttan aiheuttaa miehillä lapsettomuutta. Se on vielä suhteellisen uusi tutkimustulos.

    Niinkuin joku anonyymi tuolla sanoi "Roacuttan valitettavasti tuhoaa myös muutakin kuin vain ne valko- ja mustapäät yms." Se tuhoaa ihon omaa immuniteettia.

    Roacuttan on niin vahva aine, että sikiövaurioita aiheuttava vaikutus kestää puoli vuotta kuurin jälkeenkin.

    Anonyymi joka antoi palautetta kosmetologien tekemistä huonoista ihonpuhdistuksista: Ihonpuhdistus ei autakkaan mitään. Harva kasvohoito todella hoitaa ihon jokaista kerrosta. Akne lähtee syvemmältä, jopa suolistosta asti, eikä mustapäiden puristelu siis mitenkään voi poistaa itse ongelmaa. Dui hoito tasapainottaa koko kehoa, suolistoa myöten, ja syväpuhdistaa ihon jokaisen kerroksen sähkön avulla. Ei kannata kumota mitään hoitomuotoa, jos ei tiedä mistä puhuu, tai ennen kuin on kokeillut. Ymmärrän kyllä hyvin, että tavallisesta ihonpuhdistuksesta jää paha maku suuhun.

    ReplyDelete
  37. Akne on sairaus, johon ei mitkään kosmetologin hoidot, rasvat ym auta. Jos ihminen kärsii aknesta, niin ei kannata tuhlata rahojaan mihinkään kosmetiikkaan tai kasvohoitoihin, vaan marssia ihotautilääkärille. Se on ainoa paikka, mistä apua saa.

    Olen 30-vuotias nainen ja kärsiä aknesta 15-vuotiaasta saakka. Olen tuhlannut uskomattomia summia erilaisiin hoitoihin ja rasvoihin ja puhdistustuotteisiin, ilman mitään apua. Keväällä olin niin mitta taynnä, että menin yksityiselle ihotautilääkärille, joka määräsi minulle Roaccutan kuurin. Nyt, puoli vuotta vierailuni jälkeen, ihoni on ensimmäistä kertaa aikuiselämässäni finnitön. Ei edes yhtään mustapäätä tule enää. Tämä on ihan uskomatonta. Meikkikin pysyy kauniina kasvoissa, kun iho ei enää rasvoitu.

    Ainoa haittapuoli on ollut huulten kuiviminen, jonka saa hoidettua huulirasvalla. Kaikki maksa- ja veriarvot ovat pysyneet samana.

    Suosittelen siis Roaa, älkää tuhlatko rahaanne mihinkään muuhun, jos aknesta kärsitte. Toivon, että joku olisi sanonut tämän minulle ja monta vuotta sitten!

    ReplyDelete
  38. Ensimmäistä kertaa oli pakko kommentoida. Siis, olen pari kympppinen nainen ja OLEN kärsinyt aknesta n. 5 vuotta. HUOM! OLEN. Finnin finniä ei ole enää pariin vuoteen tullut, koska söin juurikin tuon Roaccutanin kuurin.

    Eli menin lääkäriin ja hän laittoi lähetteen ihotautilääkärille. Voi tietenkin mennä yksityiselle, mutta niin hommasta tulee melko kallista.

    Sosiaali ja terveys alan ammattilaisena tiedän, että akne on sairaus. Ei siihen auta kosmetologilla tehdyt kalliit hoito sarjat, ei ainakaan muuten, kuin hetkellisesti (kokemusta tästäkin). Akne voi olla myös periytyvää, aivan kuten atooppinen iho yms.

    Itse vältin myös aluksi tuota Roaccutania ja kokeilin tästä syystä lääkärin määräämiä voiteita, geelejä, rasvoja, antibiootteja jajaja.. Lista on loputon. Näistä edellä mainituista ja mainitsemattomista ei ollut mitään apua akneen, ei ainakaan itselleni.

    Kosmetologin sanoin Roaccutanin pitäisi aiheuttaa mm.pituuskasvun loppumista, lapsettomuutta ja sikiövauriota. Hei haloo, TÄSTÄ KO. SYYSTÄ LÄÄKÄRI MÄÄRÄÄ NAISELLE E-PILLERIT, JOTKA PITÄÄ ALOITTAA ENNEN ROACCUTANIAN KUURIN ALOITTAMISTA, EIKÄ KUURIA EDES ANNETA ENNEN, KUIN ON TEHTY RASKAUSTESTI, JOKA ON NEGATIIVINEN!!! Lisäksi, raskaustestejä otetaan kuurin aikana. Itsellä lääkäri seurasi myös mm. maksaa verikokeista tuon kuurin aikana. JOS jotain "oireita" tuli, piti soittaa lääkärille. NO, itselleni ei ainakaan tullut mitään.

    Tietenkin sikiövaurion saa lapsellensa JOS tietoisesti tekee toisin kuin lääkäri määrää. Ja huom! Lääke vaikuttaa kehossa siis puoli vuotta kuurin syönnin jälkeen, jolloin raskautta ei kannata suunnitella. Tämänkin kertoo lääkäri.

    Kirjoitukseni ei ole tarkoitus moittia kosmetologi, arvostan kyllä heidän työtään.
    Mutta, asiakas joka kertoo Roaccutan kuurin pelottavan, ei hänelle tule kertoa suorilta, että "Se aiheuttaa mm..", koska ei, se ei välttämättä vaikuta elämääsi mitenkään. Itselläni se lykkäsi raskautta ja lapsen tekemistä, ei muuta.

    Eli oma neuvoni olisi, että aknea sairastava, mene lääkäriin. Lääkärissä sinua neuvotaan ja katsotaan, mikä on sinulle parhain mahdollinen "tapa" hoitaa ko. sairautta. Lääkäri ei määrää ko. kuuria kovin herkästi, joten ensin luultavasti joutuu kokeilemaan, miten nuo antibiootti kuurit tehoaa, mutta joillekkin jo niistä voi olla apua.

    ReplyDelete
  39. KIITOS Hanna ja Anonyymit 16:50 sekä 17:42 !!!

    Olin jo musertua, kun luin kosmetologin vastauksen, onneksi luin teidän kommentit!

    Honestly, en välitä Roaccutanin sivuvaikutuksista - otan mielummin ne kuin kärsin tästä vuosia piinanneesta aknesta, joka romuttaa mun itsetunnon. Ihan totta, tää on jotain periytyvää sorttia, joka ei savinaamioilla tai ruokavalion muutoksella lähde mihinkään - been there, done that. Mielummin kestän ihon kuivumisen ynnä muut sivuvaikutukset.

    Mietin vaan, että kuinkakohan helppoa tota Roaa on saada? Kerran aikaisemmin on lääkäri määrännyt antibioottikuurin ja voidetta akneen. Valitettavasti ei auttanut hevon helvettiäkään näin suoraan sanottuna.

    Ehkä pitää varata ite aika ja mennä ottamaan selvää...

    ReplyDelete
  40. Diamandis, onneksi tulit takaisin lukemaan kommentit! Itselläni on periytynyt akne, joka puhkesi 14-vuotiaana. 21-vuotiaaksi saakka kokeilin kaikkea muuta kuin Roccutania: SATOJEN eurojen hoidot + tuotteet kosmetologilta, antibiootit, e-pillerit, apteekin paikallisvoiteet. Rahaa meni valtavasti, eikä akne todellakaan lähtenyt minnekään.
    21-vuotiaana rohkaistuin ja aloitin Isotretinoin (roaccutanin rinnakkaislääke). Kuuri oli tosi vahva ja sivuoireetkin aika voimakkaat, iho oli todella hilsilevän kuiva. Tulos oli kuitenkin upea kuulas iho, jollainen mulla on viimeksi lapsena ollut. Eikä maksa jne. arvot mennyt lainkaan normaaleista poikkeaviksi. Nyt, 26-vuotiaana, finnejä tuli takaisin, joten aloitin kuurin lievempänä. Iho tuli kuukaudessa kuntoon! Ja ainoa sivuoire kuivat huulet, jotka pysyvät kontrollissa bebanthenilla. Ja jälleen kaikki arvot normaalit eikä mitään muita oireita. Isotretinoinin rinnalla käytän apteekin aqualan L-rasvaa ja Vichyn Acne Prone pesuainetta.
    Mullekin kosmetologit aina sanoivat; ''apteekin tuotteet huonoja, vain kosmetologin hoidot auttaa'', niinpä niin.

    ReplyDelete
  41. tiedäthän, että aqualan L:n ja vastaavien apteekin tuotteiden päävaikuttava-aine on vesi? sillä ei kyllä pitkälle pääse ihon hoidossa :D

    ReplyDelete
  42. mun mielestä jo se, että lääkärit eivät mielellään määrää roacuttania, ja että kuuria ennen, sen aikana, ja sen jälkeen pitää tehdä raskaustestejä yms. kertoo aika osuvasti, kuinka vahva lääke on kyseessä. itse en koskisi siihen pitkällä tikullakaan.

    ReplyDelete
  43. Ihon oikeanlainen puhdistus (palaan tähän myöhemmin) on tietysti tärkeää mutta alleviivata pitää myös RUOKAVALIOTA. Hormonaalinen akne on hankalampi tapaus, mutta siinäkin auttaa hormonitasojen tukeminen ja tasaaminen ruokavaliolla. "Perus"akne on yhdistetty useissa tutkimuksissa länsimaiseen ruokavalioon, jossa maitotuotteet ja valkoiset viljat ovat suuressa osassa (vrt. Aasia jossa akne lähes tuntematon=maidonkulutus erittäin vähäistä).

    Itse vuosia aknesta kärsineenä olen vihdoin tajunnut hylätä akneiholle tarkoitetut kalliit voiteet joista en koskaan saanut merkittävää apua (rahaa näihin palanut satoja jossei tuhansia euroja), nyt käytän ihonpuhdistukseen probioottista saippuaa sekä erilaisia luonnonöljyjä, ja öljyt toimivat myös kosteuttajina. Ruokavaliosta karsittu lehmänmaitotuotteet, valkoinen vilja sekä sokerit ym turha roina. Kuorinta noin kerran viikossa mielellään jollain omatekemällä sokeri/suola/pähkinäkuorinnalla, jota ennen ihon lyhyt höyrytys. Valitettavasti e-pillerit on vielä käytössä hormoniongelmien vuoksi, mutta niin kauan kuin toinen keino löytyy niin näillä mennään. Iho ole koskaan ollut paremmassa kunnossa. Näppyjä tulee mutta parannus on silti HUOMATTAVA.

    Unohtakaa synteettiset ihmevoiteet, niistä imeytyy myrkkyjä ihon läpi jotka vain sotkevat jo ennestään häränpersettä heittävää hormonitoimintaa. ROACCUTAN ON AIVAN VIIMEINEN OLJENKORSI. Se on aivan hirveää myrkkyä, jonka sivuvaikutksista ei edes tiedetä tarkkaan.

    Kosmetiikkateollisuus on valtava bisnes joka rahastaa epätoivoisilla ihmisillä tehden katteettomia lupauksia. Itse olen Dui-hoidossa käynyt enkä todellakaan maksaisi siitä enää 80 euroa, saman tuloksen saan itsekin kotona. Lauralla oli valmiiksi jo kuvistä päätellen hyvä iho ja varmasti Dui tekee hyvää jos on varaa käydä säännöllisesti, mutta tuskinpa pelkästään Dui-hoidoissa käyminen kenenkään aknea täysin parantaisi. ELI

    1. Ruokavalio
    2. Luonnonmukainen ihonhoito
    = paras tulos

    Olen puhunut :D

    - Kati

    ReplyDelete
  44. olitpa nähnyt paljon vaivaa vastaillaksesi kysymyksiin :) oisin tosi kiitollinen jos jaksaisit auttaa erääs ongelmas? mulla on meinaan Todellaki näkyvässä paikassa kasvoja sellane punanen pilkku tai siis semmone jälki, et ku siit painaa se menee iha valkoseks eli ei näy enään, mut palautuu sit takas punaseks. se on ollu jo vuosia. ei oo koholla mitenkää eikä vaalene koskaan. mitä teen??? tai voiko sille ees tehä mitää! :(

    ReplyDelete
  45. Anonyymi 17.42 jatkaa, vastaus lähinnä kirjoittajalle: diamandis.

    Kuten muillakin kirjoittaneilla, akneen on ensin kokeiltu kaikkea mahdollista. Eli kosmetologin (huuhaa) hoidot, joista hyödyt joko sen hetken tai et sitäkään. Lääkärin määräämät antibiootit, voiteet, rasvat, e-pillerit ym..

    Jos mikään edellä mainituista ei auta, on jo lääkärinkin pakko todeta, että tuo Roaccutan kuuri on ehkä se ainut vaihtoehto joka voi auttaa.

    Kuten myös sanoin, akne voi olla periytyvää. Omani oli. Perheessäni olin kolmas, joka tuon kuurin söi.
    Kannattaa siis miettiä, onko suvussa ollut aknesta kärsiviä? Tämä perinnöllisyys vauhditti ainakin omaa lääkäriäni kirjoittamaan tuon lähetteen ihotautilääkärille. Tosin, olin kärsinyt aknesta jo 5 vuotta ja mikään siihen ei ollut auttanut + sisarukset olivat myös kokeilleet kaiken.

    Itse en saanut mitään sen kummempia oireita kuurista. Ei se siis elämää häirinnyt. E-pillerit tuottivat suurempaa ongelmaa kuin itse kuuri, koska en ollut aiemmin syönyt niitä ja sitten pitikin ottaa säännöllisesti. Tästäkin selvisin, hengissä.
    Ehkä iho oli jonkin verran kuivempi mitä normaalisti, mutta siitäkin selviää hyvällä perus rasvalla. Suosittelen ihon rasvaamista muulloinkin, kuin ihoa mahdollisesti kuivattavan kuurin aikana.

    Nellille:
    JOS olisin lääkäri, en määräisi MITÄÄN lääkettä herkästi. On ihmisiä, jotka ottavat lääkkeen heti, kun pää on vähän kipeä. Tarpeeksi kun popsii näitä ns. käsikauppa lääkkeitä (Burana yms), joita apteekista saa ilman reseptiä, syntyy tästä Buranastakin särkylääkepäänsärky. JOS voisin vaikuttaa siis lääkkeisiin ja siihen, kuka niitä voi ostaa ja kuinka paljon ja kuinka helposti niitä määrätään, tekisin sen, KOSKA osa ihmisistä on koukussa lääkkeisiin jo tietämättään. Osa käyttää lääkkeitä väärin. Osa väärentää reseptejä. Osa ostaa lääkkeitä, joista ei tiedä mitään. Osa tilaa ulkomailta, koska olettaa saavansa saman lääkkeen halvemmalla. Osa syö lääkkeitä PALJON, koska yksi lääke auttaa vaivaan, mutta aiheuttaa jotain ja tähän auttaa se yksi lääke, joka taas aiheuttaa sitä, johon taas auttaa se jne... JOS kaikki lääkkeet olisivat suppoina, uskoisin, että lääkkeen ottaminen päänsärkyynkin alenisi huomattavasti. Ainakin itseäni ajatus ei houkuta.

    Ja ei, ei päänsärky ym. tarvitse aina edes sitä Buranaa. Usein riittävä lepo riittää.

    Ja kyllä, JOS olisin lääkäri, tekisin todellakin testejä tuollaisen kuurien aikana. Luultavasti muidenkin (enemmän kuin pari viikkoa kestävien) kuurien aikana. Koska en ole nytkään täysin varma, miten jokin kuuri vaikuttaa ihmiseen, kun sitä on testattu tehtaalla rotalla. Sama pätee rokotteisiin.

    Ja valitettavasti kaikilla ihmisillä ei ole posket sileät kuin pienen vauvan pylly (vertauskuva). Joillain on ja tästä syystä näitä ei siloposkisia usein syrjitään ja kiusataan, vähintään hieman vältellään (akne, se pelottava tauti, joka tarttuu jo metrin päästä). Ja kyllä, se vaikuttaa omaan minä kuvaani ja siihen, kuinka itsevarma ihmisenä olet. Se vaikuttaa siis myös sosiaalisiin suhteisiin, joita ilman elämä on varmasti melko ankeaa.

    En sano, etteikö ihmisen pidä nauttia elämästä sellaisena kuin on, mutta miksi kärsiä jostain asiasta suuri osa elämästä, kun voit enintään puolessa vuodessa hoitaa sen.

    ReplyDelete
  46. Ihan tiedoksi, että on tehty tutkimusta, että esimerkiksi rasvaton maito aiheuttaa aknea.

    ReplyDelete
  47. Aivan mahtava postaus. Kiitos monista vastauksista mieltäaskarruttaviin kysymyksiin. Toisinaan hävettää liikaa mennä kysymään kosmetologilta kysymyksiä, tuntee itsensä niin hölmöksi :) Vielä yksi kysymys.. Mistä Bion tuotteita Helsingistä saa? Lähinnä Kampin seudulta :)

    ReplyDelete
  48. täytyy sanoo et itteeniki päälle 6v perinnöllisest aknest kärsineenä täytyy sanoo, ettei siihe auta muut ku lääkkeet. ja sillo ehk on valmis tekee mitä vaa ku naaman iho näyttää nii järkyttävältä et huhhuhhuh ja se nyö itsetunnon ja kaiken. sillo iha mikä vaa myrkkylääke on pelastus kuha vaa saa naaman kuntoo ja näyttää taas ihmiseltä. eikä mulle lääkkeistä tullu mitää ongelmii jtn isotetrieikumitälie vetelin yhteesä päälle vuojen.

    ReplyDelete
  49. Heippa !! :)

    Mulla olisi jonkun verran finnejä selkäni puolella onko minkäänlaista keinoa saada näitä pois?

    ReplyDelete
  50. Hei tyypit, älkää nyt heti hypätkö siihen Roacuttan-junaan, testatkaa ensin miedompia vaihtoehtoja (esim. e-pillerit, oile cleansing method, salisyylihappo, tea tree oil, basiron ac)!

    ReplyDelete
  51. Nyt on kyllä pakko kommentoida, sillä silmilleni pomppasi vastauksesi, jossa kerrot, ettet suosittelisi Roaccutan-lääkettä pahimmalle vihollisellesikaan.
    Perustelet tätä esimerkiksi sillä, että kyseessä on melkoinen myrkky ja pitäisihän aknen hoidossa lähteä liikkeelle aina hyvistä puhdistustuotteista. Tuntuu hurjalta, että koulutettu kauneusalan ammattilainen kirjoittaa tällaista tekstiä. Vaikean aknen tosiaan aiheuttaa bakteeri eli kyseessä on siis ihon bakteeritulehdus. Vaikeassa aknessa tulehdus voi olla jo niin vakavalla tasolla, ettei siihen auta enää muu kuin isotretinoiini (Roaccutanin vaikuttava aine). Mikäli vaikeaoireista aknea hoidetaan ainoastaan voiteilla ja pesuaineilla bakteerit jylläävät ihonalaiskudoksessa huomattavasti kauemmin ja jättävät ihoon usein pysyvät elinikäiset arvet.
    Yhtä hulla olisi se, että lääkäri määräisi mihin tahansa muuhunkin pitkälle edenneeseen vaikeaan bakteeritulehdukseen paikallisvoiteita, kun pitäisi määrätä antibiootti- tai muu bakteeria tuhoava lääkekuuri. Ei auta.
    Pitäisi muistaa, että vaikea akne on ihosairaus ja sairauksien hoito kuuluu lääkärille eikä kosmetologille.
    Lievä akne on puolestaan eri asia ja sen hoidossa myös kosmetologi voi auttaa.

    ReplyDelete
  52. Laura , mullakin on 34-35 kokoinen jalka ja haluaisin tietää mistä sä ostat sun kenkiä ? ku mä haluisin ostaa jotain korkokenkiä yms niin mistä näin pienijalkainen löytäis , oon jo pitkäään miettiny :) Kiitos jos vastaisit, olisi paljon apua mulle pienijalkaiselle :D

    ReplyDelete
  53. Laran kanssa samaa mieltä.
    Itse kokeilin ihohoitoja ja antibiootteja, kun ei toiminut niin Roaccutania.
    Ainoa sivuoire oli kuivat huulet. Ja kuurin tosiaan määrää lääkäri, joka arvioi sen hoidon tarpeen ja seuraa niitä maksa-arvoja. Kärsin siis monta vuotta aknesta, eikä tuon kuurin jälkeen ole ongelmia ollut.

    ReplyDelete
  54. Täälläkö ei saa esittää eriäviä mielipiteitä? ainakaan edellinen viestini ei näy päässeen julkaisuun...

    ReplyDelete
  55. Lara, veit sanat suustani! En ymmarra miten alan ammattilainen voi sanoa tuollaista, ja saikytella turhaan nuoria ihmisia, jotka ovat kuuria ottamassa. Kyseessa on tietenkin aika kova laake, mutta siksi sen kanssa pitaakin olla varovainen. Aitini selitti etta se lopettaa talirauhasten toiminnan kokonaan (korjatkaa jos olen vaarassa), ja siksi ihoa pitaakin rasvata usein ja samasta syysta myos huulet voivat kuivua, ja saattaa juuri vaikuttaa maksaan, mutta siksi juuri sita alkoholia pitaisikin valttaa ja maksa-arvoja pitaa silmalla. Jos on oikeasti paha akne, niin ei siihen kylla auta juuri mitkaan rasvat eika mitkaan. Muistan itsekin miten tuli teini-ikaisena (milloin kaikki nyt on muutenkin niin vaikeeta) itkettya sita kun naama on ihan paiseilla ja puristeltua ja peiteltya aina hirveesti niita finneja ja miten oli niin paska olo koko hommasta. Onneksi itselle ei jaanyt arpia, vaikka tiuhaan tahtiin niita finneja aidin kieltelyista huolimatta tulikin puristeltua. Kuten sanottua antibiooteilla lahti, ja jos niita arpia olisi jaanyt niin niita olisi sitten voinut mikrohionnalla hoitaa kanssa. Voimia kaikille ketka tasta karsivat, marssikaa ihotautilaakarille pikimmiten ja kylla se siita! Macilla ja Joe Blascolla on kanssa ainakin vahva pigmenttisia peitevoiteita, joilla niita finneja ja arpia saa peittoon. Macin on kasittaakseni edullisempi ja semmonen pieni peitenappi kestaa helposti vuoden.

    ReplyDelete
  56. Mä haluaisin korjata yhden väittämän tuolla, nimittäin että Roaccutan aiheuttaisi lapsettomuutta. Olen itse syönyt kyseiset kuurin ja lääkäri painotti, että Roaccutan ei kasvata syöpämahdollisuutta eikä aiheuta lapsettomuutta. Monella on se harhakäsitys, koska KUURIN AIKANA ei saa missään tapauksessa tulla raskaaksi, koska se aiheuttaa sikiöepämuodostumia. Kuurin jälkeen kun lääkeaine on poistunut elimistöstä, raskaaksi tuleeminen on mahdollista ja turvallista.

    ReplyDelete
  57. oon aina ihmetelly ett mis oot töissä ? ja nytt luulen ett sain vastauksen. Eli oot kosmetologi?.

    ReplyDelete
  58. "Monella on se harhakäsitys, koska KUURIN AIKANA ei saa missään tapauksessa tulla raskaaksi, koska se aiheuttaa sikiöepämuodostumia."

    Siis wtf, ei tämä ole mikään harhaluulo vaan ihan totta. Roa aiheuttaa vakavia sikiövaurioita eikä sen aikana ja muistaakseni 3 kk sen jälkeen saa tulla raskaaksi.

    ReplyDelete
  59. 8-vuotias tyttö urheilee paljon ja mustapäät ovat kerääntyneet otsaan. Millä nuoren ihoa kannattaa putsata ?

    ReplyDelete
  60. Hhei osaisko joku auttaa minua? Minulle on tullu kielen ja kurkun väliin pieniä näppylöitä miten ne sais hoidettua kokonaan pois? Näppylät ärsyttää kun yrittää niellä:

    VASTATKAA TÄHÄN HETI KUN JOKU NÄKEEN TÄN KIITOS TACK! :)

    ReplyDelete
  61. Minäkin haluan sanoa mielipiteeni roa-lääkkeestä. Suosittelet akneen aina vain ihonpuhdistusta, mutta kyllä ihon terveys lähtee jostain sisältäpäin myös. Jos tulee syviä, ihonalaisia patteja, niin kyllä siinä vaiheessa on melko sama millä aineella hoidat ihoasi. Siinä ei auta mikään voide, eikä puhdistus. Joillain auttaa onneksi ruokavalio muutos.Eli jonkun elimistö ei kestä esim.maitotuotteita tai viljoja, mutta tämäkään ei auta kaikkia. Mielestäni annat kirjoituksillasi sellaisen vaikutelman, että akneihoiset kärsivät näpyistään vain siksi, että laiminlyövät jollaintapaa ihonhoidon. Tämä ei pidä paikkaansa. Roa kuuri pelastaa monen ihmisen elämän vaikuttaen suuresti itsetuntoon ja sosiaaliseen elämään. Ei kenenkään tarvitse varsinkaan aikuisena kärsiä vuosikausia arpeuttavasta aknesta, varsinkaan kun jopa ammattilainen puhuu ääneen, että akne paranee vain ihonhoidolla. Se on suuri loukkaus vuosia aknen kanssa kaikkensa tehneitä kohtaan.

    Iho-ongelmat ovat niin vaikeita ja ahdistavia asioita, että uskon lähes jokaisen aknepotilaan tehneen kaikkensa saadakseen terveen ihon. Siinä on testattu silloin ruoat, vitamiinit, homeopatiat, kaikki markkinoilla olevat aineet ja itsetunto laskee kun mikään ei auta. Silloin minä ainakin suosittelen jokaiselle roa kuuria, myös pahimmille vihamiehilleni! Kenenkään ei tarvitse kärsiä kipeistä pateista!

    ReplyDelete
  62. Bion tuotteet on kyl the best, auttoivat mua mun iho-ongelmissa tosi hyvin :)! Roaa olen itse pitänyt aina pelottavana ja viimeisenä vaihtoehtona sillä on kyseessä niin raju lääkeaine

    ReplyDelete
  63. On kyllä äärimmäisen loukkaavasti sanottu tuo, että akne paranee ihoa puhdistamalla. Miten voi kosmetologi olla noin tyhmä ja tietämätön, että luulee aknen johtuvan huonosta hygieniasta. Akne on SAIRAUS. Sama kun sanoisit reumapotilaalle, että ei siihen mitään lääkkeitä tarvita. Nivelkivut lähtee liikkumalla.

    ReplyDelete