Sunday, May 18, 2014

Kingi - o-ou

Oltiin eilen Tonyn kanssa Lintsillä. Ei ostettu rannekkeita, kun ei niissä kaikissa laitteissa kuitenkaan jaksa käydä ja vielä jonottaa. Käytiin uudessa Kingissä, ja aika vastentahtoisesti siihen menin.
Mä inhoan korkeita paikkoja. Nään joka toinen viikko vähintään painajaisia, että oon jossain korkealla. Silloin pakotan itseni heräämään unesta.
No se Kingi alkoi sitten nousta pikkuhiljaa, ja mä laitoin silmät kiinni.
Tony toisteli koko ajan, että avaa silmät Laura, avaa silmät!! Aina välillä kurkistin maisemia. Yritin psyykata itseäni ja ajattelin, että olen maantasalla, olen maantasalla!!
Se oli oikeesti hirveetä. Sitten se vähän helpotti, kun se lopulta tuli tappiinsa asti ja pysähtyi, eikä se vapaapudotuskaan tuntunut niin kamalalta kuin sinne ylös hitaasti nouseminen.
En tajuu, miten oon hypänny benjin ja laskuvarjohypyn.??!!
Never again!

Me pelattiin varmaan viidelläkympillä purkkien kaatopeliä, koska mä halusin pehmoeläimen.
Ja lopulta Tony sitten voitti mulle sellaisen, se on Lola!
Eilen oli ihanaa pukeutua mekkoon ja sandaaleihin, vaikkei ollutkaan niin lämmin päivä kuin tänään.
Kävin tänään otattaa uudet passikuvat, koska nykyinen passi vanhenee ihan just, enkä muutenkaan näytä yhtään koko passikuvalta. Niin ja mun hekkarit varastettiin lompakon yhteydessä jokunen kuukausi sitten. Kaikki kortit ja Chanelin lompakko meni. Kyllä harmitti!
Tänään oltiin Espalla hengaamassa ja nauttimassa auringosta. Oli oikeesti ihana sää.!

Loppuun pari urpoilukuvaa!




BTW, joissakin kommenteissa ja postauksissa on analysoity mun ihmissuhteita. Te ette varmaankaan tiedä niistä yhtikäs mitään. Eikä ne asiat teille millään tavalla kuulukaan, kun en ole koskaan mistään suhteistani täällä kertonut, paitsi Juhiksesta silloin viisi vuotta sitten. Se suhde meni sitten niin, että löysin Juhiksen kotooltaan toisen muikkelin seurasta, ja silloin päätin, etten enää kerro asioita suhteistani sen syvällisemmin. Voin laittaa kuvia ja kertoa ympäripyöreästi, mutten halua kertoa perinpohjaisesti miehistä keitä tapailen.
A. Ne asiat ei kuule teille B. Koskaan ei voi tietää, jos vaikka suhde päättyy, ja siksi en halua hehkuttaa mitään liikaa.
Ja te livejournalin vanhat lukijat tiedätte, etten minä todellakaan ollut se hankala osapuoli näissä kuvioissa.

Toivoisin, että kunnioittaisitte mun yksityisyyttä. Kerron, jos kerron!

Hauskaa alkavaa viikkoo kaikille!!
♥♥♥



Kuuntele spotifystä:
Gareth Emery – U

50 comments:

  1. Ihanaa kun postailet näin usein! :) Toi passikuva on tosi onnistunut, tosin susta nyt on varmaan mahdotonta saada rumaa kuvaa otettua! :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kyllä musta saa myös todella hirveitä kuvia :D Mutta kiitos <3

      Delete
  2. toi on kyllä hauskaa kun jengi luulee tietävänsä toisten suhteista enemmän kuin suhteessa itse olevat osapuolet :D

    ReplyDelete
  3. muistathan myös rakkaat koirasi, vaikka oletkin rakastunut.. :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olenko kenties sanonut, että olen rakastunut?
      Ja koirista pidetään hyvää huolta. Koko elämäni ei ole täällä blogissa, vaan vain max 5% päivässä käytetystä ajasta.

      Delete
    2. voi elämä :-D tällä tyypillä ei kyllä oo ainakaan lemmikkejä:DD

      Delete
    3. Tarkottaako seurustelu (jos laura edes seurustelee) sitä että eläimet jäis jotenki heitteille??? Siis mitä ihmettä, tää touhu on muutenkin menny ihan överiks täällä. Ei laura oo vastuussa tekemisistään kenellekkään täällä ja se mitä lauran elämästä täällä nähdään on pieni kaistale todellisuutta antakaa olla ja kunnioittakaa!!

      Delete
    4. Musta tuntuu et eka ano lähinnä heitti läppää sen takia koska koiria ei oo blogissa nähty pitkään aikaan, ei tarvii jengin heti alkaa vaahtoi

      Delete
    5. Olihan esim Pablo tossa pari päivää sitten postauksessa :)

      Delete
    6. Sä vastaat aika tylysti nykyään jos tulee vähäänki kyse sun poikakaverista.. tai no.. mikä lie nyt sitten onkaan...

      Delete
  4. Muistathan käydä vessassa ja nukkua vaikka oletkin suhteessa!! Näyttää siltä, että keskityt vain uuteen poikaystävääsi!!


    Laura, koita jaksaa :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, toi vessassa käyminen on alkanut jotenkin unohtua :D

      Delete
  5. Mitä kisulle kuuluu? :)

    ReplyDelete
  6. Ihanaa, kun postailet taas. Hyvää kesää!! :)

    ReplyDelete
  7. Jos et halua kertoa uusista ihmissuhteistasi täällä, niin voisit myös jättää kuvat tästä ihmisestä blogin ulkopuolelle. Sehän on ihan luonnollista, että ihmisiä alkaa kiinnostamaan, jos lisäilet kuvia jostain tietystä tyypistä jatkuvasti ja sitten et kumminkaan kerro tästä tyypistä mitään.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Saan kai mä nyt lisäillä mitä hyvänsä kuvia ilman mitään velvollisuutta kertoa kuvissa esiintyvistä ihmisistä mitään.
      Mietis nyt vähän hei...

      Delete
    2. No ei sit varmaan kannata ihmetellä, kun ihmiset analysoi sun ihmissuhteita.

      Delete
    3. Eli teillä on oikeus tehdä analyyseja, mutta mulla ei ole oikeutta ihmetellä tai pitää henk.koht asiani ominani?

      Delete
    4. jos joku vaikka kysyy kuka toi tony on yms. niin kai tämmösiä kysymyksiä tulee syystä että itte oot hänen pärstäkertoimensa täällä julkistanu.

      Delete
  8. Tottakai on oikeus pitää henkilökohtaiset asiat ominaan. Mutta ehkä silloin kannatais pitää myös ne niihin liittyvät kuvat ominaan, jolloin niitä analyyseja ei tulis.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Saatte se kysellä, mutta mun ei tarvitse vastata.
      Lisään just niitä kuvia tänne kuin haluan, kerron niistä, jos kerron. Asia loppuunkäsitelty.

      Delete
    2. hei anonyymi painu jo helvettiiin siitä vinkumasta :DDD miten edes jaksat käyttää aikasi tommoseen kommentointiin kun huomaat että laura on tässä oikeassa huhhuhh

      Delete
  9. Eihän Laura edes millään tavalla kieltänyt ihmissuhteidensa analysoimista? Totesi vaan, että sellasta on tapahtunut. Joten go ahead, people! Kyllä sitä spekuloida saa, ei se tarkota että Laura kertoisi yhtään sen enempää.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nimenomaan! Spekuoikaa ja tehkää omia päätelmiä, en aio niihin välttämättä kuitenkaan vastailla!

      Delete
  10. Oot ihana! :--) Tsemppiä tuskastuttavien anonyymien jaksamiseen <:(

    ReplyDelete
  11. Heips, kiva kun postailet taas useammin! :) harmi, että sen myötä on lisääntynyt myös negatiiviset kommentit ja elämäsi spekulointi.... Toivottavasti sekin tästä pian rauhoittuu.
    Hauskaa kesää kaunokainen ! :)

    ReplyDelete
  12. ihanaa kun oot palannut taas näin aktiivisena! sun blogi on ollut aina mun lemppareita ihan vaan sen takia että vaikka oletkin suhteellisen suosittu niin silti pidät tosi rennosti tätä blogia ja kaikki kuvat ja tekstit ei oo niin justiinsa :) olet aivan ihana<3

    ReplyDelete
    Replies
    1. <3 Kiitos ihanasta kommentista, ite oot ihana <3

      Delete
  13. Sul on täysi oikeus kertoa ja olla kertomatta mistä tahansa täällä blogissa. huoh noi jotka yrittää sanoo että saat tehä sitä ja ettet vois tehä tätä jos teit kumminkin sitä ja tätä yms. :D sul on oikeus avautua jostain asiasta kokonaan ja jättää toisesta asiasta kertomatta yhtään mitään, tää on sun blogi eikä elämää omistamattomien anonyymien :D

    ReplyDelete
  14. mulla ärsyttää ku kommenttiboksi täynnä tyylii pelkkää paska ragetusta anonyymeiltä millon mistäki :---D aaargh haters gonna hate on boring life joillaki..

    ReplyDelete
    Replies
    1. http://s2.static.dosefun.com/images/2012/04/23/haters-gonna-hate-boy_1335181444239619.jpg

      :D Haters gonna hate

      Delete
  15. Aiotko pitää kesällä jotain lukijajuhlia/miittejä? :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo! Tarkoituksena ois järkkää paritkin blogipileet :) Tervetuloo siis sinne <3

      Delete
  16. Onko sun kissalle tapahtunu jotain? Ei enää näy kuvia siitä, etkä vastaa siihen liittyviin kysymyksiin :(

    ReplyDelete
  17. hahah,sulle tais käydä samoin kun mullekin noitten korkeitten paikkojen kanssa... ennen ei ollu mitään hätää,mutta kun viime kesänä tuli hypättyä benji,on sen jälkeen ruvennu jo melkein jyrkissä rappusissakin polvet tutiseen :DD jos saisin uudestaan valita niin EN kyllä hyppäis ! muuten oikein aurinkoista ja semmoista....tasaisen matalaa kesää sulle laura ;D ihana että postailet taas! <3 harvemmin kommentoin,mutta mukana on roikuttu jo vuosia ;)

    ReplyDelete
  18. Oon niin iloinen että kirjoitat taas enemmän! <3

    ReplyDelete
  19. Mä en ymmärrä mikä tarve kenelläkään on ylipäätään analysoida ja spekuloida toisen ihmisen elämää ja ihmissuhteita. Get a life! Ja eiköhän jokainen laita blogiinsa ihan mitä kuvia haluaa ilman, että niiden sisältöä tarvitsee sen enempää avata. Kyllä ihmiset osaa olla typeriä! Välillä voisi miettiä itsensä bloggarin asemaan.

    ReplyDelete
  20. 'Don't worry about what im doing ,worry about why you're worried about what im doing'

    ReplyDelete
  21. Mitä noista vanhoista suhteista mitään puhumaan edes. Lähinnä joitakin täällä kiinnostanut tää sun uus suhtees. :)
    Eikä varmaan tartte mitään yksityiskohtia kertoo, vaan vaikka kuinka vanha Tony on ja missä tapasitte ja tämmöstä. Itse kuitenkin olet nyt tuonut hänet osaksi tätä blogia ja mikäli häntä ei missään kuvissas olis näkynyt niin eipä kukaan täällä tietäis koko Tonysta mitään (paitsi sun oikeat ystävät,tutut joiden kaa oot tekemisis). Ihmisiä vaan kiinnostaa.. ja sä oot ite tehny itsestäs pikku hiljaa niiin sanotun "julkkiksen".

    ReplyDelete
  22. ootsä antanu sun kissan pois?

    ReplyDelete
  23. Nyt on kyllä pakko kommentoida ja puolustaa sua yhdessä asiassa! Anonyymit tulevat näköjään sankoin joukoin paitsi revittelemään yksityiselämälläsi, myös antamaan sulle ohjeita miten sen pitäis blogiasi kirjoittaa. :D et saisi esitellä sitten yhtään ketään jos et tarkemmin kerro miehestä jonka kanssa ehkä vietät aikaa ym. Missä vaiheessa lukijoista tuli niitä, jotka latelee säännöt? Bloggaaja sanelee mielestäni säännöt ja linjan blogille, koska ei blogi ole niin vakava asia, ja hänhän sitä kirjoittaa. Huh, huh. Ketään ei saisi haukkua, mutta haluaisin tietää minkä ikäisiä ja millaisia noin muuten lukijasi ovat? :D jaksamista!

    ReplyDelete
  24. miksei krissen blogi näy enää sun luetuimmissa blogeissa???

    ReplyDelete
  25. Mulle tulee susta tosi usein mieleen tila tequila kun oot tommonen pieni söpöläinen! En tiiä sun suhtautumista kyseiseen henkilöön, mutta ota tää kohteliaisuutena :3 <3

    ReplyDelete