Sunday, December 30, 2012

2012

1. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana?
Olen saanut paljon uusia ystäviä tänä vuonna.

2. Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt?
Montakin asiaa.

3. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana?
En oikeastaan. Eräs ihmissuhde oli ja on ollut vähän niin ja näin. Mutta nyt suuntaan eteenpäin!

4. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta?
Pakko sanoa, että pari viikkoa sitten järjestämäni pikkujoulut olivat ikimuistoiset.
Myös matkani Filippiineille on ollut ikimuistoinen, vaikka ei niinkään positiivisessa mielessä.
Rennointa oli oli mun ja Empun loma Barcelonassa. Aamuisin raahattiin pyyhkeet ja aamupalat katolle poolille, syötiin hyvin ja otettiin arskaa seuraavat viisi tuntia, ja aina välillä käytiin polskii altaassa.
5. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana?
En ole.

6. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana?
Ainakin henkisesti. Olen taas yhden vuoden viisaampi.
 Osaan ajatella ja harkita seuraavia päätöksiä ja tekoja.

7. Oletko lihonnut?
Olen lihonnut sekä laihtunut. :)

8. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana?
En ole, mutta mieleen tuli eräs ilta, kun yksi ystäväni sai porttikiellon Namuun. Onneksi se asia saatiin selvitettyä jälkeenpäin ja porttikielto kumottiin.. :D ;)

9. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana?
En ole.
 10. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana?
Olen.
TURHANPÄIVÄINEN ÄLYKKYYS: 

1. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
Kaikki tuttavuudet ovat olleet tärkeitä ja rakkaita.

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Serkku sai toissapäivänä lapsen.


4. Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei kuollut.


  5. Missä maissa kävit?
Filippiineillä, Ruotsissa, Kiinassa, Espanjassa ja Virossa, ai niin ja oltiinhan me Emppiksen kaa päivä Saksassa!

 Mitä haluaisit vuodelta 2013 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2012?
Joka ei onnistunut.. Aika vaikea kysymys.. Ehkä sellaista yleistä balanssia elämässä ja hyvää mieltä enemmän.

7. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2012?
Syyskuun vika päivä.
8. Kärsitkö vammoista?
Kärsin.


10. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Macbook AIR! Oon ollut todella tyytyväinen.


11. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
Vanhempien.

12. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
Omani suurimmassa osin.

13. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Turhuuteen. Syömiseen, vaatteisiin, matkoihin.

14. Vuoden 2012 ihmiset?
15. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?
Onnellisempi.
 16. Lihavampi vai laihempi?
Kesällä vähän "lihavampi", mutta nyt taas saman kokoinen kuin vuosi sitten.

17. Rikkaampi vai köyhempi?
Rikkaampi.

18. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
Enemmän.. Säästänyt.. 


19. ...entä vähemmän?
Tuhlannut..


20. Miten aiot viettää uuden vuoden?
Ystävien kanssa.

21. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mitä se olisi?
Noo, en kirjoita sitä tänne.
 22. Rakastuitko vuonna 2012?
En rakastunut.

23.  Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
Salkkarit ja vankilassa ulkomailla, niin ja totta kai Kauniit ja rohkeat!

24. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
En vihaa.
25. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Leiri 14 ja Sieluni kyyneleet, ensimmäinen kertoo tositarinan Pohjois-Korealaisesta miehestä, joka pakeni erittäin tarkkaanvalvotulta vankileiriltä ja toinen taas kertoo Kim Hyon-huista, Pohjois-Korealaisesta vakooja-terroristi naisesta, joka räjäyttää Soulin kesäolympialaisten aikaan matkustajalentokoneen. Tositarina tämäkin. Niin ja sitten kaksi todella hyvää kirja oli Mao, Kiinan suuri nälänhätä 1958-1962, kirjassa kerrotaan Kiinan entisen suurvaltiaan Mao Zedongin järjettömistä pyrkimyksistä tehdä Kiinasta maailman suurin valtio vain muutamassa vuodessa. Yli 40 miljoonaa kiinalaista kuoli neljässä vuodessa nälkään, ja koko maatalous romahti.  Ja toinen kirja oli vielä Matkalla paratiisiin, tosikertomus rohkean ja sydämellisen Ruandalaisen naisen pakomatkasta keskeltä Ruandan kansanmurhaa vuonna 1994.

26. ...entä musiikillinen löytö?
Hyvä fiilis tulee aina Rudimentalin Feel the lovesta ja The Weeknd kokonaisuudessaan!

27. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
En oikeastaan mitään. En vietä koskaan synttäreitäni. 
Ehkä sitten ensi kesänä!

28. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi?
 Minä  itse.

18 comments:

  1. tosi kiva postaus!! :-)

    ReplyDelete
  2. macbook air on ollut kyllä ehdottomasti paras läppärihankinta ikinä! Aivan mielettömän hyvä!!:)

    http://marsqn.blogspot.com

    ReplyDelete
  3. Tuota kirjalistaa kun luin niin aattelin vinkata sulle yhtä kirjaa mistä voisit tykätä, Punainen huivi. Se on tositarina ja sijoittuu tuonne Kiinan kulttuurivallankumouksen aikaan. Kantsii lukee jos et oo vielä lukenu! :)

    ReplyDelete
  4. koska saadaan shelttipostaus?!

    ReplyDelete
  5. Lukuvinkkeinä myös Hotel K, And then they killed my father, Aivan kun minua ei olisi ja Little been tarina!

    http://lolimte.blogspot.com

    ReplyDelete
  6. mitä syyskuun tapahtui?

    ReplyDelete
  7. ei lity mitenkään tähän postaukseen mutta vau oot upee tässä videossa!! http://www.youtube.com/watch?v=nSRXBW1ER7c

    ReplyDelete
  8. Moi Laura, oot niin söpö ja ihana! Olet todella sympaattisen oloinen. <3 Oli kiva postaus, mutta mikä tuo syyskuun viimeinen päivä oli?

    T: Jenni ja Enni

    ReplyDelete
  9. Hei, koska tuee koirapostausta? :)

    ReplyDelete
  10. Mua vieläkin kiinnostais tietää mitä siellä Filippiineillä oikein tapahtui? :D

    ReplyDelete
  11. heii kiva postaus !(: saaks nää kysymykset kopioida myös omaa blogii?:)

    ReplyDelete
  12. Ihania kuvia, sai hymyn huulille :)

    ReplyDelete
  13. Seurusteleeko sun veli ja Emppu vielä ? :)

    ReplyDelete
  14. heei lueppa villijoutsenet, älyttömän hyvä kirja kiinan kommunismin noususta ihan keisariajoilta asti! :)

    ReplyDelete
  15. Ihana postaus Laura!! Huippu varsinkin tuo kohta jossa puhut kirjajutuista :)

    ReplyDelete
  16. Apua miten mielenkiintoisen kuuloisia kirjoja olet lukenut. Pitää heti etsiä käsiinsä ainakin sieluni kyyneleet.

    ReplyDelete