Wednesday, January 18, 2012

Give wings to my triumph

Eräs anonyymi kommentoi: 
"Oot niin läppä kun haet huomiota tollasilla tatuoinneilla, jotka on todennäköisesti feikkejä, ainakin tämä taitaa olla. EI millään näyttäisi tuolta jos olisi tuoreena tuon näköinen. Mahtaako enää edes tulla blogiin parempaa kuvaa tosta, kun on haalistunut jo pois!"

Aloin hieman nauraa kommentin luettuani.
Miksi ihmeessä esittelisin täällä blogissani valetatskaa. Tai siis, mistä mä jonkun valetatskan oisin kyhäillyt siellä Filippiineillä? Ei siellä tehty hennatatskoja niin kuin Thaimaassa.
Haen huomiota tatuoinneilla? En oikein usko, että yksikään ihminen, joka tatuointeja ottaa, ottaisi niitä huomion takia. Olen ottanut ekat tatskani jo kauan ennen tätä blogia, ja ajattelinko mä silloin, että ehkä mä joskus perustan blogin ja pääsen sitten siellä hakemaan huomiota tatuoinneillani.
Mieti nyt vähän;)

Ulkomailla ja oikeastaan missä tahansa ihan ensimmäiseksi pitää kiinnittää huomiota steriiliyteen.
Eli kertakäyttöneulojen on oltava avaamattomissa pakkauksissa.
Muuten älä missään nimessä ota tatuointia!
Tatuoinnin hoitaminen etelässä on mielestäni yhtä simppeliä kuin Suomessakin.
Tosin kertaakaan en ole mennyt mereen tai altaaseen uimaan tuoreiden tatskojen kanssa. Enkä suosittele menemäänkään.
Tämä uusi tatska on täysin parantunut, eikä parantumisen kanssa ollut mitään ongelmia.

122 comments:

  1. Mistä näitä anonyymeja oikei tulee............D--:

    ReplyDelete
  2. Muakin alko naurattamaan tuo anonyymin kommentti. Mun mielestä ihmiset ottaa tatuointeja jos on oikeesti persoonallisia ja rohkeita näyttäessään persoonallisuuttaan. Mulle tuli myös semmonen olo että tuo anonyymi on jollain tavalla kateellinen sulle koska harvoin ihmiset haukkuu muita jos ei ole kateellisia.

    ReplyDelete
  3. super ihanii noi tatuoinnit :) itelläki on kaks kyyhkyset kummassakin olkapäässä! ps. tää sun blogis on älyttömän ihana! ja pah, tommoset anonyymit vois painuu jonnekki todella kauas, ei niitä kukaa oo käskeny lukee tai kattella sun blogiis! hohhoh, säälittävää.

    http://inkaww.blogspot.com/ !

    ReplyDelete
  4. ei oikeesti kannata välittää noista!
    oon itekki nyt aatellu mennä äitin kaa laittaa tatuoinnit, mut kuitenkin en tiiä uskallanko.. onks se ihan kestettävää se kipu? :D

    http://todayisbetterday.blogspot.com/

    ReplyDelete
  5. tosi magee! :) tulee vähän mieleen black swan, jos oot nähnyt?

    ReplyDelete
  6. Oon miettiny samaa ku Anna :D

    ReplyDelete
  7. vautsi sun kulmakarvat vikassa kuvassa!

    ReplyDelete
  8. Toi on kyl niiin kiva tatska:)! Ja hyvää nimpparia:)

    <3: http://thelittlenotebook2.blogspot.com/

    ReplyDelete
  9. No tollasista kommenteista nyt ei kannatta välittää. :) Ne tulee kateellisten suusta!

    ReplyDelete
  10. oh god toi kommentti, päivän naurut.. en ymmärrä :D

    ReplyDelete
  11. Mistäs sitä nyt valelääkäreiden aikakaudella tietää, jos tää kaikki on vaa valelauraa, valeblogia, ja valetatskaa... Tais olla koko anonyymikin valetta. Hurjaa! ;)

    ReplyDelete
  12. toi tatska on niin hieno! :)

    ReplyDelete
  13. upea tattoo! Toi on mun mielestä kuitenkin niin persoonallinen, ettei se kaikille sopisi. Sun käsivarressa se näyttää kuitenki tosi perfectolle ! :)

    ReplyDelete
  14. pikkasen noloo jonku esittää tietävänsä paremmin sun tatuoinnista:D:D hei kerro pian siit sun matkast ylipäätään ja laita kuvii!:)

    ReplyDelete
  15. Toi anonyymin kommentti veti sanattomaks :D Hei jotai rajaa nyt oikeesti!

    btw, hyvää nimpparia Laura (-:

    ReplyDelete
  16. heippa! mä mietin et voisitko joskus tehdä postauksen sun (edes melkein) kaikista tatuoinneista? oon kyllä lukenu sun blogia tosi pitkään ja oon varmaan nähny monet sun tatskat kuvissa, mut silti olis kiva nähdä semmonen yhteenveto nyt näistä mitä sulla on!

    ReplyDelete
  17. upeeet tatuoinnit ja uus sopii hyvin joukkoon:> ihana kans toi Laura kaulakoru!!

    ReplyDelete
  18. Mä oon miettinyt ihan samaa. Ja jotenkin tuntuu, että nää tyypit tarttuu hirveen herkästi tatskahommiin. En mä tiiä, mä oon melko varma, että jokaisen ilkeän kommentin takana on jonkin sortin kateus, koska se on se asia, joka ohjaa ihmiset tekeen tollasta typerää.

    Mutta sun leimat on aivan upeita! Missä oot hakkauttanut tuon toisen käden?

    ReplyDelete
  19. Voi vitsi ku jotkut jaksaa valittaa. ne on vaa katellisii ku eivät ite uskalla ottaa tatuointia.

    toi on kyl tosi über hieno toi tatska !<3

    jaja, hyvää nimipäivää, kaima ! :::D

    ReplyDelete
  20. Kylläpäs ihmisiä on moneen lähtöön, sain kivat naurut! Joko anonyymi on pikkasen ahasmielinen taikka hemmetin kateellinen. :D

    ReplyDelete
  21. Mä oon miettiny tota, että kun aina sanotaan että aurinkoa on hyvä välttää tietty aika tatskan oton jälkeen mutta sä otat niitä pääsääntöisesti pelkästään etelä auringon alla, mutta ilmeisesti ei oo ollu ongelmia?! Ajotat varmaankin oton kuitenkin suht loppulomaan?

    Noi on kyllä aivan sairaan upeita jokainen sun tatuointi, sulle sopii niin hyvin tommoset isot ja värikkäät tatuoinnit ja näyttää upeelta kun niitä onnoin paljon:)

    ReplyDelete
  22. Toi on oikeastaan todella hieno vaikken muuten noin isoista tatskoista yleensäkään oikein perusta...Sanoisin että hyvin itsesi näköinen tatska kyllä :]

    ReplyDelete
  23. Äää mua ärsyttää kun mulla ei ole tuota spotifyä ja ennen sulla kaikki linkit meni youtubeen ja sulla on niin hyvä musa maku! Voisitko jatkossa laittaa myös linkkejä youtubeen ? :))

    ReplyDelete
  24. kaunis sinä ja tate :) silmääni näyttää mustavalkoselta? miltä näyttää värillisten tatskojen kanssa? tai no varmasti hyvältä, tuskin muuten oisit ottanut..

    ReplyDelete
  25. Ois kiva joku postaus missä esittelisit kaikki sun tatuoinnit? =)

    ReplyDelete
  26. Joo, olis kyllä tosi kiva jos tekisit semmosen tattoo-postauksen ! :) oon koittanu noista kuvista vähän kattella millasia sulla on, mutta olis kiva nähdä ne kokonaisuudessaan ja pienellä kertomuksella :) Toi sun uus leima on aika mystinen ja semmonen mitä en osais kyllä omaan käteeni kuvitella. Mutta sulle se näyttäis sopivan.

    Ja älä noista anonyymeistä välitä, ne on tosiaankin vaan kateellisia. Eli ei muuta kun perse edellä kohti uusia pettymyksiä ! eiku.. :D

    ReplyDelete
  27. Näyttää tosi upealta!

    ja siis mitä hemmettiä, miks ikinä kukaan esittelisi blogissaan feikkitatskoja? :D valoja taas anonyymit.

    ReplyDelete
  28. toi on kyllä niin hauska toi valitus kommentti minkä sitten sait :D halusin vaa kysyy et mitä toi meinaa sulle toi tatuointi et onks sulla niihin kaikki joku tarina tai selitys vai onko se pelkkä halu ? :D

    ReplyDelete
  29. Jollain sankareilla ei näköjään älli riitä sitten yhtään :D

    ReplyDelete
  30. ____hiton_____ siisti!

    ReplyDelete
  31. Rupes kans naurattaa toi kommentti :D varmasti juu huviksesi olet piirrellyt tussilla ihoon ''tatuoinnin'' ja haet sillä huomiota juu u ;)

    ReplyDelete
  32. Taas kerran: Laura oot niin ihanan cool:D

    ReplyDelete
  33. "Hemna kirjoitti...

    Muakin alko naurattamaan tuo anonyymin kommentti. Mun mielestä ihmiset ottaa tatuointeja jos on oikeesti persoonallisia ja rohkeita näyttäessään persoonallisuuttaan. Mulle tuli myös semmonen olo että tuo anonyymi on jollain tavalla kateellinen sulle koska harvoin ihmiset haukkuu muita jos ei ole kateellisia."

    Haluan kyllä tarttua nyt tähän typerään luuloon, että tatuoinnit on persoonallisia. Siis kuinka persoonallista on ottaa joku sulkatatuointi?! Siis onhan se kivaa että on tatuointi ja ehkä sopii tyyliin (paitsi en nyt menisi Laurasta sitä sanomaan) mutta persoonallisuudesta se on tosi kaukana. Tatuoinnit on nyt joku muotijuttu ja etenkin joillain bloggaajilla tosi yleinen asia, joten en kyllä menis sanomaan sitä kamalan persoonalliseksi. Silloin se oli persoonallista, kun vain merimiehet ja vankilakundit omasivat tatuointeja ja ensimmäiset ei-tähän-kategoriaan kuuluvat ottivat tatuointeja. SILLOIN se oli erikoista ja persoonallista. Ei enää 2000-luvulla. Tietysti joku joskus ottaa jonkun äärettömän hauskan tatuoinnin jossa on oikeasti ideaa, mutta Lauran tatuoinnit on aika kliseisiä ja perussettiä.

    Toinen asia mihin haluan ottaa kantaa, jota monet Lauran lukijat täällä sanovat, on negatiivisiin kommentteihin tai erimieltä oleviin kommentteihin tällä "olet niin kateellinen"-kortilla vastaaminen. Se, että joku on erimieltä, on mielipide eikä sitä että olisi kateeellinen. Itse en ole yhtään kateellinen, että Lauralla on mielestäni ei kiva tatuointi. Eikö olisikin helpompi sanoa että "olen kateellinen" jos sitä oikeasti on, eikä sanoa eriävää mielipidettä.

    Ja tuon anonyymin, joka sinulle on kommentoinut että tatuointisi on feikki: varmaan hän on kelannut samaa kuin moni muukin nähtyään tatuoinnistasi ekan kuvan. Se oli hänen mielipiteensä ja päähän tullut idea, että se on feikki. No can do, ei siitä tollasta haloota tarvitse pistää ja kannustaa lukijoita haukkumaan jonkun mielipidettä täällä kommenttiboksissa että "On kyllä tyhmä ano", "mistä noita tulee", " vitun järjenritari", "asdasdasd, oot ihana ja tatskas on hieno vaikkei oikeasti ole älä välitä anoista".

    Välillä oikeasti ihmetyttää miksi pitäisi kulkea laumassa ja olla samaa mieltä kaikesta, kun kaikki ihmiset on erilaisia ja ihmisillä on erilaiset mielipiteet. Piste. Kiitos.

    ReplyDelete
  34. Juu äärimmäisen pahaa huomionhakuisuutta huomattavissa. Ei hele mitä tyyppejä :--D Toi on kyllä HIANO! Sano mun sanoneen. 8>

    ReplyDelete
  35. hyvä hyvä, naura tuommosille anonyymeille!

    P.S. onneks on joku, jolla on noin monta upeaa tatuointia, kun en ite uskalla ottaa. saapahan ihailla toisten taideteoksia :)

    ReplyDelete
  36. Voi ei, taas anonyymit liikkeellä :D Jos sanoo tällaisia asioita, miksi ei voi sanoa omalla nimellään ? On se säälittävää.
    Mutta tosi upee tatuointi, just sun tyylinen !

    ReplyDelete
  37. hyvääääääääää nimipäiväää laura !!!!!!!!! :))))))

    ReplyDelete
  38. uaaaa sun kädet on nii ihanan näköset ku molemmis on nii hienoi tatskoja ja uausagdiudohj<33

    ReplyDelete
  39. Tohon ylläolevaan romaaniin viitaten; joo saa olla eri mieltä ja voi olla tykkäämättä lauran tatuoinnista, nää on makuasioita..mutta vois hetken miettii et miten sen oman mielipiteensä ilmaisee, nii ei tarvii ihmetellä sit jälkeenpäin et miten kaikki nyt tarttuu tolleen mun "täysin asialliseen" kommenttiin.

    ReplyDelete
  40. Voi itku... Mistä noita anonyymeja riittää?
    Laura pidä pää pystyssä ja jatka samaan malliin! :)

    ReplyDelete
  41. millon kirjoitat siitä miks matkas loppu niin lyhyeen ?:(

    ReplyDelete
  42. :D:D:D:DDD En kestä tollasia anonyymejä! Mitä tonki päässä liikkuu?!?! :D

    Sun tatskat on kivoja ja oot nii kaunis ♥

    Ps. Hyvää nimpparia!! (:

    ReplyDelete
  43. ""Anonyymi kirjoitti...
    Haluan kyllä tarttua nyt tähän typerään luuloon, että tatuoinnit on persoonallisia. Siis kuinka persoonallista on ottaa joku sulkatatuointi?! Siis onhan se kivaa että on tatuointi ja ehkä sopii tyyliin (paitsi en nyt menisi Laurasta sitä sanomaan) mutta persoonallisuudesta se on tosi kaukana. Tatuoinnit on nyt joku muotijuttu ja etenkin joillain bloggaajilla tosi yleinen asia, joten en kyllä menis sanomaan sitä kamalan persoonalliseksi. Silloin se oli persoonallista, kun vain merimiehet ja vankilakundit omasivat tatuointeja ja ensimmäiset ei-tähän-kategoriaan kuuluvat ottivat tatuointeja. SILLOIN se oli erikoista ja persoonallista. Ei enää 2000-luvulla. Tietysti joku joskus ottaa jonkun äärettömän hauskan tatuoinnin jossa on oikeasti ideaa, mutta Lauran tatuoinnit on aika kliseisiä ja perussettiä.

    Toinen asia mihin haluan ottaa kantaa, jota monet Lauran lukijat täällä sanovat, on negatiivisiin kommentteihin tai erimieltä oleviin kommentteihin tällä "olet niin kateellinen"-kortilla vastaaminen. Se, että joku on erimieltä, on mielipide eikä sitä että olisi kateeellinen. Itse en ole yhtään kateellinen, että Lauralla on mielestäni ei kiva tatuointi. Eikö olisikin helpompi sanoa että "olen kateellinen" jos sitä oikeasti on, eikä sanoa eriävää mielipidettä.

    Ja tuon anonyymin, joka sinulle on kommentoinut että tatuointisi on feikki: varmaan hän on kelannut samaa kuin moni muukin nähtyään tatuoinnistasi ekan kuvan. Se oli hänen mielipiteensä ja päähän tullut idea, että se on feikki. No can do, ei siitä tollasta haloota tarvitse pistää ja kannustaa lukijoita haukkumaan jonkun mielipidettä täällä kommenttiboksissa että "On kyllä tyhmä ano", "mistä noita tulee", " vitun järjenritari", "asdasdasd, oot ihana ja tatskas on hieno vaikkei oikeasti ole älä välitä anoista".

    Välillä oikeasti ihmetyttää miksi pitäisi kulkea laumassa ja olla samaa mieltä kaikesta, kun kaikki ihmiset on erilaisia ja ihmisillä on erilaiset mielipiteet. Piste. Kiitos.""

    Helvetinmoista kaksinaismoralismia ilmassa. Kysyt että miksi pitäisi kulkea laumassa ja olla samaa mieltä kaikessa? "oot ihana ja tatskas on hieno vaikkei oikeasti ole älä välitä anoista". Ymmärsinkö nyt ihan väärin vai väitätkö ihan tosissasi että täällä ei kukaan voi olla sitä mieltä että toi Lauran uus tatska ois oikeesti hieno? Että kaikki vaan muka sanoo? Noh, täällä ainakin on yksi, joka on sitä mieltä että toi Lauran uus kuva on siist, ehkä erilainen kuin Lauran edelliset tatskat, mutta silti hieno. Kyllä senkin mielipiteen saa ilmaista, yhtälailla kuin muutkin mielipiteet.

    Ja mitä paskaa selität siitä että tatuoinnit ei muka olisi persoonallisia? Tatuointeja otetaan yleensä joko siksi, että kuvalla on jotain henkilökohtaista merkitystä itselle, tai että se kuvaa jotenkin omaa persoonaa tai että löytää jonkun hienon kuvan jonka todella haluaa iholleen. Se voi olla muisto jostain oman elämän tapahtumasta. Tuskin kukaan ottaa tatuointeja siksi että se on muka niin "muodikasta". Tatuointien pointti ei ole se että JEE ON TATUOINTI, vaan se itse kuva/teksti. Nyt ihan oikeasti. Kaikki elämässä on kliseistä, yritäppä tosissas keksiä jotain mitä ei olisi jo tehty.

    Sanot että kun jollain on mielipide niin sen saa ilmaista ja että turha luulla että se on kateutta. Kyllä, mielipiteen saa ilmaista. Mutta kateuskorttia ei käytetä siksi, että toisella on eriävä mielipide. Kateuskortti tulee yleensä sen mielipiteen esittämistavasta. Ton ekan anonyymin kommentti vaan todellakin vaikuttaa siltä että ekana tulee ajatus että onpa katkeroitunut ja kateellinen tyyppi. Vähän niinkun sä sanoit että monella tulee Lauran tatuoinnista mieleen että se olisi feikki.

    Sori kiroilu on rumaa, alko vaan kiukuttaa.

    Tsemii Laura :))
    Linda
    http://makemeup-linda.blogspot.com/

    ReplyDelete
  44. Muahah! Joku ääliö taas ollu asialla. Eiku tuo on sellanen siirtotatuointi suoraan purkkapaketista... hohohoh.

    ReplyDelete
  45. Yritin tässä kovasti tihrustaa, että mitä toi tatuointi tarkalleen esittää. En nyt saanut mitään idioottivarmaa tulosta- onko se siipi? (Laura auta) Niin kovasti tekis mieli nähdä se kokonaan, "alku ja loppu", kerralla koko kuva.

    ReplyDelete
  46. joillakin taitaa päässä liikkua vaan silmät, tai ehkä ei nekään...:D

    sopii sulle tosi hyvin toi tatuointi!:)

    ReplyDelete
  47. Se kulmakarvapostaus................

    ReplyDelete
  48. Siun paidassa lukee ranskaks "tänään".

    ReplyDelete
  49. Voi mikä Pocahontas! Yks anonyymi korosti tuolla,
    ettei ole kateellinen koska sanoisi suoraan jos olisi
    ja diiba daaba titi tyy.. Mä myönnän, käsi pystys, oon
    tosi kade ku sul on boolssei laittaa kuvii jotka sua
    miellyttää! Mulki on vaiks mitä ideoita mutta ei rohkeutta (pelkään et äiti ei enää rakasta mua yms haha).

    Oot loistava ja uus kuva on ihana (:

    ReplyDelete
  50. TIMO SOININ SANOIN: "vastaan vain ihmisille blogissani, jotka kirjoittavat omalla nimellään, omalla naamallaan"

    aika osuva.

    terveisin, anonyymi

    ps. anot on noloja kun ei uskalla omalla nimellä huudella ja päteä. samoin minä.

    olet ihana :)

    ReplyDelete
  51. Nyt täytyy kyllä itekin sanoa pari sanaa tohon ylemmän anonyymin pitkään viestiin; joo, kyllähän nykyään tatuoinnit on paljon yleisempiä kun sillon ku vaan merimiehillä ja vankilakundeilla oli tatuointeja, mutta ainakin mun mielestä on vaan hyvä että koko tatuointikulttuuri on levinny ja yleistynyt paljon. Melkein kaikki yleistyy ja muuttuu periaatteessa yhteiskunnan normien mukaan "normaaliksi", melkein vois verrata että eihän todellakaan kaikilla ollu vaikka telkkareita sillon ku ne oli uus juttu, kuten hyvin harvoilla oli tatuointeja sillon ku se oli ns. uus juttu. Ja eikös kaikki tatuoinnit oo aika persoonallisia, yleensä se tatskaaja piirtää sulle juuri sellaisen kuvan kun itse haluat, tasan samanlaista tuskin tulee kovin usein vastaan.

    Silti en todellakaan yleistäisi tatuointeja mikskään muotijutuksi, tai varsinkaan bloggaajien muotijutuksi. Ite en ihan älyttömän monia blogeja seuraa, mutta aika harvoilla bloggaajilla näkyy ainakaan yhtään isompia tatuointeja, en todellakaan käsitä mikä tässä on se "muotijuttu". Muutenkin, koko homma kuitenkin työllistää paljon ihmisiä, maailmassa on paljon aivan älyttömän taitavia alan ammattilaisia, antaa ihmisten rauhassa tehä työtään sekä muitten rauhassa ottaa just sellasia kuvia ihoonsa mitä ite haluaa ja mistä ite tykkää!

    Enkä tosta laumassa kulkemisestakaan samaa mieltä ole, ehkä nää ihmiset jotka tänne on kommentoinut ja kehunut Lauran tatskaa on oikeesti sitä mieltä, ja heidän mielestä tän kyseisen kuvan aitoiutta ihmettelevän anonyymin kommentti vaan on tyhmä. Ei siinä tartte olla mitään sen kummempaa mielistelyä tms mukana. Ei kai kehumisessa ole mitään pahaa jos sitä mieltä oikeesti on? Kaikilla tosiaan on ja pitääkin olla omat mielipiteensä, niinkun tää kyseinen anonyymi sanoikin.

    Taisin nyt eksyä ihan väärille teille ja unohtaa koko kommenttini pointin.. Kuitenkin, aivan upean näkönen tatuointi Laura! Sopii sulle hyvin, oot hurjan kaunis! <3

    ReplyDelete
  52. Toi on vaan niiiiiiiiiiin upeee!! Toi sun purkkapaketista tullut tatska...;)

    ReplyDelete
  53. aivan ihana toi uus tatska, rakastuin heti kun näin sillon ekassa postauksessa! niin sun näkönen;)

    ReplyDelete
  54. Toi uusin tatuointi näyttää näissä kuvissa paljon paremmalta mitä siinä ekassa esittely kuvassa :) cool!

    ReplyDelete
  55. Joo tottakai pistät jonku feikkitatuoinnin 'Jee nyt voin laittaa tästä kuvan blogiin ja saan paljo kommentteja!!1' Hohhoijaa noita anonyymejä :DDD

    ReplyDelete
  56. Upee tate kerrassaan!! Erilainen verrattuna sun muihin ehkä, mutta pirun hieno, jälleen=)

    Mietin vaan, kun eiks sulla ollut juuri tossa kädessä se riikinkukkotatska? Yhdistyyks se tohon vai peititkö sen tolla, vai erehdyinkö mä nyt ihan kokonaan kädestä?:)

    ps. matkakertomusta odotellessa!

    ReplyDelete
  57. Minusta tuo siipi/sulat ei oo kliseinen tai perus massakuva, tuo on niin iso, erikoisessa paikassa ja tuon kuvan tyylin on jotenkin ihana. Oot kyllä hullu ja rohkea kun uskalsit laittaa tuon, vitsi mulla pelottais että alan katumaan..

    Ps. Saako viimeisessä kuvassa kiinnittää huomiota tatuointien välissä olevaan alueeseen vai oonko mie ainoa joka vahingossa teki niin, haha.

    ReplyDelete
  58. Ihan törkeen makee tatuointi ja toivon vaan että itellä ois kans samanlaista rohkeutta mitä sieltä päästä näyttää löytyvän. (varmaan pitäis tässä kohtaa kateellisena dissata, kun en kerran itse uskaltais, mutta jätän väliin. ;D )

    Mahtava blogi ja viel mahtavampi asenne! Jatka samaan malliin!

    ReplyDelete
  59. yyyh apuuaa kuuluun nyt harmaaseen massaan, kun sanon, että hieno on :) kelaa et noi sora-äänetki tulee tänne kurkistelee ja vuodattaa mielipiteensä.. pakko sanoo et mä en ehkä kestäis sinuna pitää blogia, vaatii rautasia hermoja kyllä! edelleenkin kaipaan selitystä miksi sun matka meni mönkään? eihän ollu mikään kamala juttu??

    ReplyDelete
  60. hmm tähän väliin vois kysyy et mitä kadehdittavaa jossain tatuoinnissa ees on? senkus menee teettään itelle samanlaisen. kuka tahansa voi laittaa tatuoinni. ei ne niin kalliita oo etteikö kaikilla olis niihin varaa ainakin pienellä säästämisellä. Joten?

    ReplyDelete
  61. tää anonyymi on vaa kateelline sulle ;)

    ReplyDelete
  62. minkä ihmeen takia et julkaise kysymystäni matkasi epäonnistumisesta?

    ReplyDelete
  63. Uus tattoo on kyllä tosi hieno! Vaikka noita sulkia alkaa nykyään näkyy joka paikassa, niin sulla paikka ja varsinkin koko tekee tuosta erilaisen. Jotenkin vapauttavaa kun et arkaile tatuointien kanssa - itselläni ei ole vielä yhtäkään mutta muutama vuosi säästetty pikkuhiljaa ensimmäiseen: josta tulee suurinpiirtein selän peittävä.
    Ja kiitos tästä blogista, sulla on aina varsinkin kuvat tosi onnistuneita ja ihania :)

    ReplyDelete
  64. toi uusi tatuointisi on oikein kaunis mielestäni. Tähän astisista suosikkini.

    ReplyDelete
  65. Mä voisin ainakin ottaa tollasen sulkatatuoinnin, koska se on samalla kaunis, mutta samalla rock. :) Mä otan siivet mun niskaan ja niissä saa olla sulkia :D

    ReplyDelete
  66. Ja ihmisillä saa olla mielipiteitä, mutta ei ketään saisi syytellä.. :)

    http://whatthethell.blogspot.com/

    ReplyDelete
  67. Haha, tästä postauksesta tulikin mieleen:
    https://www.facebook.com/photo.php?fbid=10150207576488252&set=a.205142168251.131510.566488251&type=1&permPage=1

    toissapäivänä selasin yhden amatööritatuoijan ei ehkä niin imarteleviä kuvia ja törmäsin tähän. Vaikka nuo pääkallot onkin suosittuja, sun blogi on kuitenkin suomen luetuimpia niin hankala päätellä mistä tohon on haettu vaikutteita x)

    ReplyDelete
  68. Wau, on kyllä tosi upee toi uusin tatuointi! Naurattaa tollaset katkerat anonyymit joilla ei ole omaa elämää ollenkaan tai se oma elämä on niin surkeeta että pitää muita mollata. Jos omat asiat on kunnossa niin ei sitä omaa persettä toisten tekemiset kutita.

    Vieläkö sulle voi linkittää noita omia blogeja? oon ehkä vähän myöhässä, mutta oon vasta alottanu kirjottamisen.

    http://snakecharmerjenni.blogspot.com/

    ReplyDelete
  69. toi on just ihanin sun kaikista tatskoista :---)

    ReplyDelete
  70. on se vaan U-P-E-A ! ja samoin koko tyttö! :)

    Mä kannatan myös sellasta yhteenveto postausta noista sun tatuoinneista, ois hirmu mielenkiintoista nähä kaikista kunnon kuvat ja vaikka kertomukset missä oot ottanu ne ja vielä vaikka, että miksi? :)

    Mut toi on upea!

    lolaaaas.blogspot.com

    ReplyDelete
  71. Voi jeesus kuka älykääpiö ton kommentin on laittanu :DDDDDDDD ei oo kyllä mikään järjen jättiläinen :D




    http://myliberte.blogspot.com/

    ReplyDelete
  72. pakko kysyy et ootko ite miten tyytyväinen tohon tatskaan? :)ps. ihana blogi sulla

    ReplyDelete
  73. Huh, oot niin upea niin ulkoisesti kuin sisäisestikkin. Niin paljon kun kateelliset täällä huutelevatkin niin onnistut pysymään sydämellisenä ja rauhallisena. You go giiiiirl! <3

    Mia

    ReplyDelete
  74. Eiköhän meistäkin useampi on joskus kirjottanut nettiin jotain "negatiivista"..

    ReplyDelete
  75. anonyymit...:D toi tatuointi on tosi upee ja muutki sun tatuoinnit!♥ tää sun blogi on yks mun lemppareista, kiva ku uskallat olla oma ittes :)

    www.henssi-myblog.blogspot.com

    ReplyDelete
  76. Koska tulee se pitkä tunnepurkaus postaus reissusta? Olisi kiva tietää miksi reissusi lyheni :(

    ReplyDelete
  77. Hei romaanianonyymi!

    Ai tatuoinnit EI ole persoonallisia? Ihan perkeleen sama vaikka jokaisella vastaantulevalla olisi triangeli tatskattuna otsaan, jokainen ihminen on erilainen ja sama tatska näyttää ihan erilaiselta eri ihmisillä.

    Eikä mielestäni enää mitään voi selittää persoonallisuudella. Eräs kirjoitti että kaikki on jo nähty, joten yritä siinä sitten keksiä jotain persoonallista enää. Tyyppi tykkää taskoista ja sitten ottaa tatskan jos huvittaa. Get fucking over it, laita vaikka silinteri päähän ja nauti persoonallisuudesta ja huomiosta.

    ReplyDelete
  78. Tatska ei ehkä oo persoonallisin, sulkia ja siipiä on toooodella monella. mutta entäs sitte? Se sopii Lauran tyyliin! Sulla on kyl Laura hankalaa kun joudun joka aamu piirtään ton kuvan tohon kätees ;) Ehkä hauskin anokommentti _ikinä_ toi feikkitatskavuodatus, jes!

    ReplyDelete
  79. Kuka idiootti ottaa feikki tatuointeja ja esittelis niitä sen jälkeen blogissaan kuin oikeaa? Kuka toinen idiootti hakis huomiota tatuoinneilla? LOL.

    Nyt kun otit parempaa kuvaa niin kivalle näyttää toi uus leima!

    MJ

    ReplyDelete
  80. Heii, minä ja moni muu haluttais kuulla siitä, miksi matka loppui niin lyhyeen? :(

    ReplyDelete
  81. Anonyymi sanoi..Haha, tästä postauksesta tulikin mieleen:
    https://www.facebook.com/photo.php?fbid=10150207576488252&set=a.205142168251.131510.566488251&type=1&permPage=1

    toissapäivänä selasin yhden amatööritatuoijan ei ehkä niin imarteleviä kuvia ja törmäsin tähän. Vaikka nuo pääkallot onkin suosittuja, sun blogi on kuitenkin suomen luetuimpia niin hankala päätellä mistä tohon on haettu vaikutteita x)

    ---

    Oikeesti ootko sä ihan tosissaan? Ihan kun noita sugar skulleja ei ois ollu aikasemmin ja LAURAHAN sen on keksinyt :D haha

    Lauran tatuointi on mun mielestä todella upea ja hienosti toteutettu sugarskull, ,mutta kyllä noita on kuule paljon muillakin ollut jo ennen "lauran inspirointia".. ei millään pahalla nyt ollut tää kommentti, mutta repesin kyllä vähän kun luin ton :)

    ReplyDelete
  82. Oot ihana. Tatuoinnit on tasan sun juttus ja jokainen sopii sulle. Toi uusin on kaunis!! haluaisin ihan nähdä ton anon naamataulun ja olemuksen samalla tuskinpa järjen lumoava. Ei voi olla :) Ällö suorastaan järkyttävä. Muuuutta kiva tatuointipostaus! kerrot mis mennään, jääköhän vielä epäselväks....onks feikki or what.
    jeejee!!! <3

    ReplyDelete
  83. kaunis kuva. siipi kasvaa käsivarresta. :)

    ReplyDelete
  84. Tuollainen katkeruus usein kumpuaa pahasta olosta. Jotkut yrittävät tehdä pahalleen ololleen jotain, mutta toiset sortuvat purkamaan sitä muihin ihmisiin. Sinä, Laura, vaikutat onnelliselta, ihanalta ihmiseltä, ja ehkä joillekin onnettomille yksilöille nousee siitä tarve ikään kuin palauttaa sinut maan pinnalle. Mutta vaikutat vahvalta ihmiseltä, joka osaa suhtautua tällaisiin ihmisiin realistisesti ja huumorilla. Se on hieno homma :)

    ReplyDelete
  85. Siis mikä toi niinku on toi tatuointi? Onks toi vaan kasa sulkia vai onko kenties joku riikinkukon perä vai mikä?

    ReplyDelete
  86. Otan osaa ja remautan tässä kanssa pienet naurut anolle (=tod.näk. Ville Viistoistawee). :D

    ReplyDelete
  87. Peittääkö tuo sulkatatuointi kädessäsi olleen riikinkukko tms. linnun kuvan vai sulatuvatko ne jotenkin yhteen?

    ReplyDelete
  88. Vaude, sulla on ihania tatuointeja! Onko ulkomailla paljonkin halvempaa ottaa tatuointi?

    ReplyDelete
  89. laita pitkästa aikaa kuvia sun koirista! ne on niiiin lutusia :-)

    ReplyDelete
  90. Kiitos mahtavasta blogista, vaikkakin on varmaan inasen nuoremmille tarkoitettu, mutta virkistää jopa tälläisen 28 vuotiaan kääkän äitiyslomapäiviä. :)

    Toivottavasti tuleva vaavi antaa äitin lukea edes vartin päivässä tätä blogia. :)

    T. Nunu ja masuasukki

    ReplyDelete
  91. Laura sähän muutit 16-vuotiaana omaan kämppään? vai oonko ihan väärässä? Mistä sait silloin rahat vuokraan? Kävitkö töissä vai avustiko sun vanhemmat?Asuko sun koirat sillon sun luona? Niin ja kävitkö Lukion vai amiksen?:) olisin tosi kiitollinen jos vastaisit!
    Niin ja sori jos oot vastannu näihin jo monta kertaa, mut oon aika uus lukija ja en oo vielä löytäny näihin vastausta:)
    Pakko vielä sanoo et oot yks kauneimmista ihmisistä mitä oon nähny <3

    ReplyDelete
  92. Mä olen seurannut sun blogia jo jonkin aikaa mutten oo vissiin koskaan kommentoinut mitään. Mä sanon rehellisen mielipiteeni nyt kaikesta: ensinnäkin tämä on huippu hyvä blogi, toiseksi sä Laura vaikutat ihanalta ja söpöltä ihmiseltä, kolmanneks toi tatuointi ei oo mun makuun mutta mun mielestä sopii sinulle, neljänneks vihaan noita katkeria anoja koska mulle tulee omaan blogiini hirveesti shaibaa noilt anoilta millon mistäkin... Mutta joka tapauksessa toivon sinulle Laura kaikkea hyvää ja toivon että jatkat tän blogin kirjottamista vielä pitkään :)

    ReplyDelete
  93. Jälleen kerran kaikenmaailman vittupäät olleet täällä vauhdissa. Ei jaksa ymmärtää. Lauralle kyllä isot pojot siitä, että edelleen pyörität tätä hommaa. Välillä en voi olla miettimättä sitä miten jaksat, mutta vaikutat sen verran vahvalta ja jalat maassa-tyypiltä että et kanna näiden urpojen sanoja mukanas kovinkaan pitkään.

    Oot inspiraationlähde. Musta on ollut ihana seurata sun blogia ja nähdä kuinka rohkea ja seikkailunhaluinen olet. Ehkä jonain päivänä mäkin uskallan ottaa enemmän riskejä ja todella heittäytyä elämään.

    Keep up the good work!

    ReplyDelete
  94. hello, you're great! I love you. i marked you on my list of foreign bloggers

    + drop by and see!

    www.alittleinspirations.blogspot.com

    ReplyDelete
  95. Tatuoinnit ovat taiteenala jossa yhdistyy sekä artistin ja asiakkaan luovuus, harvassa taideteoksessa näin käy. Jokainen on erilainen ja kaikki on persoonallisia; oli se sitten tribaali tramp stamp vai koko käden peittävä sleeve.

    Ei välttämättä ole enää niin "omaperäistä" ottaa tatuointi mutta kyllä ne tuovat persoonan esille ja siitä ei voi väittää vastaan.

    ReplyDelete
  96. Toi tatska on kyl hieno! Ja sai hyvät naurut tosta anonyymin kommentista :D

    http://veerasdd.blogspot.com/

    ReplyDelete
  97. Tyhma anonyymi! sulla on hyva maku tatuointien suhteen, pidan kaikista mutta pakko sanoa etta taa uusin on mun ehdoton lempppari! Kaunis ja erikoinen :) Niin kuin sakin!

    Terveisin perseennuolija -fani :( lol

    ReplyDelete
  98. Huhhuh, on kyllä niin outoja ihmisiä liikenteessä, luulevat varmaan olevansa hauskoja -.- mutta sun ei tartte välittää tommosista ! Toi tatska on iha sika hieno ! Tosi upee ! Itse otan kesällä ala selkään tekstin amor vincit omnia joka tarkoittaa rakkaus voittaa kaiken <3 muute voisitko tehdä postauksen mahdollisista ostoksista jota teit tuon sinun matkasi aikana ?

    ReplyDelete
  99. Kuuseen toi anonyymi :d Onneks et välitä noista!

    http://avoir-du-chic.blogspot.com/

    ReplyDelete
  100. Tosi makeita tatuointeja!! :)

    Itelläkin 12 kpl. ;)

    Terveisiä kampaajalta Trisch

    www.terez-tt.blogspot.com

    ReplyDelete
  101. mä en näe tuolla alussa mitään ilkeän anonyymin kommenttia, kun monet ihmettelevät mitä joku on oikeen huudellut :o no luultavasti jotain todella typerää, mutta osaat hyvin olla välittämättä. pointsit sulle Laura, olet upea <3

    ReplyDelete
  102. Aikas mahtavan keskustelun tästäkin on porukka aikaan. Siis mun mielipide on se että jokainen saa ottaa tai olla ottamatta tatuointeja ja ei se kenellekkään muulle kuulu onko tatuoinnin ottaja ottanut sen hetken mielijohteesta ja katuu sitä joskus myöhemmin mahdollisesti vai onko se oikeesti miettynyt sen tarkkaan oman persoonansa mukaan.
    Onneks et ilmeisesti ottanu ittees tota, kun kerran kirjoitit nauranees kommentille. Kiitos hyvästä blogista ja mun mielestä sun tatuoinnit on hienoja ja sopii sun tyyliin :)

    ReplyDelete
  103. Siis ihan jäätävän ihana tatuointi! Ja sinäkin olet ihana! :)
    Anna mennä tuollaisten ääliökommentoijien jutut toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos...

    ReplyDelete
  104. On se hieno! Tykkään noista sulkatatuoinneista kovasti. Pitäisi vain keksiä että mihin kohtaan.

    ReplyDelete
  105. Pakko myötää , mä olen joskus älyttömän kateellinen Lauralle. Typeräähän se on, Lauralla on varmasti omat murheensa elämässä, mutta toki blogin kautta sa kuvan täydellisestä elämästä.

    En vaan ymmärrä miksi kateutta ei voi myöntää, vaan se pitää kanavoida haukkumiseksi? Milloin vaatteista, tai laihuudestaakin on Lauraa kauhisteltu, vaikka Lauran kroppa on hyvin terveen näköinen. Luonnonlaihoja vaan on olemassa. :)
    Ja nyt tatuoinnista. Itse en pidä tatuoinneista, ja minusta Laurankin iho olisi "puhtaana" kauniimpi, mutta jokainen joka ottaa tatuoinnin, ottaa sen toivottavasti siksi, että itse haluaa. Lauran ihossahan se on, en oikeen ymmärrä pitäisikö noiden "hyi mikä tatska"-kommenttien loukata vai mitä?
    Laura otti tatuoinnin jonka itse halusi, ei miellyttääkseen muita(toivottavasti).
    Monilla ystävilläni on tatuointeja, eikä tulisi mieleenikään ruveta mollaamaan niitä vain koska en itse tatuoinneista perusta. Jokaisella on oikeus tehdä (järjen rajoissa) kropalleen mitä haluaa. Kuka ties, ehkäpä itsekin hurahdan ja otan tulevan vauvan nimen pikku pikku fontilla johonkin piiloiseen paikkaan, enkä kerro kellekkään... :)
    T.Nunu ja masuasukki

    ReplyDelete
  106. Toi on niin vitunnnnnn siisti, huhh

    ReplyDelete
  107. Tykkään tosta tatuoinnista. Olis kiva nähdä miten se menee tuossa käsivarressa yhdessä sen riikinkukkokuvan kanssa?

    ReplyDelete
  108. lola:
    totta, että tuo teema on yleinen mutta KATO NYT TOTA KUVAA. Kultanen panta pääkallolla, sivuprofiili, paikka. Et voi kiistää että sattumaa todennäköisempää on, että artisti/tatuoinnin ottaja on joko lukija/googlaaja joka mieltyny lauran kuvaan. Vai kuinka todennäköisenä pidät että meksikolainen ja suomalainen tatuoija sattuvat ihan sattumalta piirtämään noin samanlaisen kuvan?

    ReplyDelete
  109. näyttääpäs tosi kivalta toi tatuointi! :) hieno on!

    ReplyDelete
  110. oot niin naurettava. Et ehkä edes tajua sitä, mutta on kiva nauraa sulle kavereiden kanssa kännipäissään kun oot tollanen huora ja tissiheruttelija pissis, ja kuvittelet olevas kamalan rock kun änget niittejä shortseihin ja tatuointeja käsiin.

    ReplyDelete
  111. Moi, millä rasvalla rasvailit tuolla matkalla? Ite just pähkäilen että pitäiskö ottaa matkaan omat bebat vai oliko niiden rasva jotain yhtä hyvää?

    ReplyDelete
  112. Peititkö tällä sen toisen tatuoinnin?

    ReplyDelete
  113. voiistko joskus tehdäpostauksen missä esittelet kaikki sun tatskat, ne on niin hirnoja! :)

    ReplyDelete
  114. Oli muuten pakko tulla kertoo sulle Laura,
    tiedän ettet tarvii tätä kommenttia eikä täl oo tarkotus
    todistella anoille mitään, mutta pakko oli silti tulla sanoo, ko kerroin ihailevani sun kuvia ja arastelen omien ottoa;

    Näin sairaalassa pitkälettisen, merimiespartasen, päälle KUUSKYBÄSEN fabun kenen molemmat kädet oli tatuoitu ja voi huikee se oli coolein fabu ketä oon koskaan nähny :--D Ei todellakaa tarvii enää miettii et näyttääks vanhana typerälle jos on paljon tatei; EI NÄYTÄ :-D

    ReplyDelete
  115. Anonyymi sanoi...

    oot niin naurettava. Et ehkä edes tajua sitä, mutta on kiva nauraa sulle kavereiden kanssa kännipäissään kun oot tollanen huora ja tissiheruttelija pissis, ja kuvittelet olevas kamalan rock kun änget niittejä shortseihin ja tatuointeja käsiin.


    Vautsi kuin aikuismaista! "nauraa sulle kavereiden kanssa kännipäissään" siis tosi söpöö hei arvostella toisia kännipäissään ku itse on nii hemaisevan seksikäs silloin? Ja haukkua vielä toista huoraks? Hei rakas anonyymi hyvä! Googlaappa ensteks sana huora ja pähkäileppä sitte et millane ihminen sellainen sit on.(:

    PS. Huomaa sun puheestas et vissii kadehdit Lauran kroppaa? Tainnu itselläs juotua parit bisset ylimäärästä!

    Ja Laura jatka samaan malliin! Ihailen sua ku oot vain oma ittes vitut siitä mitä muut susta arvostelee!

    ReplyDelete
  116. sinne läks tatska...

    ReplyDelete
  117. Aivan mielettömän hienoja noi sun tatuoinnit ! :)
    Ja jokainenhan ottaa semmosia tatuointeja kun haluaa, toisten mielestä ne voi olla persoonallisia ja toisten mielestä ei, kaikki on katsojan silmässä. :)
    Tatuointeja ja syitä tatuoinnin ottamiselle löytyy niin paljon, että kenenkään on turha alkaa väittelemään siitä mikä on persoonallista ja mikä ei, sekin kun on suhteellista.
    Mun mielestä ainakin tatuoinnit kuvastaa kantajaansa jollain tavalla, oli se sitten minkälainen tahansa ja ihan sama mikä syy tatuoinnin ottamiseen on ollut, vai onko ollut sen suurempaa syytä ollenkaa. Tärkeintähän on, että itse tykkää siitä. :)

    ReplyDelete
  118. Oli pakko tulla kattoo tätä, kun luin ton uuden tatuoinninpoistotekstin. Siis hienohan toi oli! :(

    ReplyDelete