Pari sanaa syömisestä

Tosi moni on bloggailuhistoriani aikana kysellyt mun painoa tai vinkkejä laihduttamiseen.

Olen joka kerta vastannut jälkimmäiseen kysymykseen, etten halua neuvoa tai että en edes osaa neuvoa.

Faktahan on se, että laihduttamiseen on olemassa vain kolme tapaa: liikkumalla enemmän, syömällä vähemmän tai tekemällä molempia yhtä aikaa. Itse en ole koskaan tehnyt mitään näistä, mutta rehellisesti sanottuna täytyy myöntää, että olen syyllistynyt vuosien ajan syömättömyydelläni laihtumiseen.

Kun menin ekalle luokalle, painoin noin 20 kiloa. Olin aina luokan pienin ja laihoin. Olen koko kouluikäni ollut todella pieni ja joutunut kiusauksen kohteeksi sen takia. Monet sanoo, että koska olivat isokokoisia, niin tulivat siksi kiusatuiksi. Se voi olla ihan yhtä hyvin toistepäin, eikä se missään ääritapauksessa tunnu mukavalta. Mulla oli lapsena ihan hirveät alemmuuskompleksit kokoni takia.

Ostin aina korkokenkiä, jotta olisin ollut muiden pituinen. Vasta yläasteella päätin, että olen ylpeä koostani, olivat muut sitten mitä mieltä tahansa.
Aloin ostella matalapohjaisia kenkiä ja kerroin ylpeänä 155 sentin pituudestani. Sitten sitä alettiin ihailla. Ei kokoani vaan itsevarmuuttani. Ja siitä iästä lähtien olen tykännyt pituudestani. Siitä olen onnellinen.

Ja mitä painoon tulee... No olen painanut aina 40-45 kiloa. Mutta vaikka se heittelevyys kuulostaa aika pieneltä, niin helppoa mulla ei ole aina ollut. Näin pienestä kokonaispainosta viisikin kiloa on paljon. 60 kiloiselle se ei välttämättä olisi niin paljoa.

Olen aina kärsinyt ruokahaluttomuudesta. Lapsena en suostunut syömään, ja kun suostuin, söin todella vähän. Harvoin herkuttelin. Lapsuuden ruokailutottumukset kulkevat käsikädessä aikuisuuden ruokailutottumusten kanssa. Huonoruokainen saattaa olla huonoruokainen aina.

Olen aina kuullut joka tuutista torumisia, kun en ole syönyt lautasta tyhjäksi.
Myönnän, että olin nirso, mutta tulin myös täyteen aina 1/5 määrästä kuin taas toiset.
En ollut syömättä koskaan siksi, että halusin olla laiha, olin syömättä siksi, etteivät biologiset nälkäkelloni hälyttäneet.
Olenkin aina syönyt ja syön edelleen useasti vain siksi, että jaksan tehdä asioita. Syön elääkseni, en elä syödäkseni. Olen kuin auto, jota tankataan vain silloin kun on pakko. Ei koskaan ylimääräisesti.

2010 laihduin monta kiloa. Painoin 2010 tammi-helmikuussa 38 kiloa. Painoindeksini oli 15.5 joka oli vaikean alipainon merkki. Koskaan ei pitäisi tuijottaa mitään indeksejä, mutta tiedän sen, että painoni oli aikuiselle ihmiselle IHAN liian vähän. Masennuin syömättömyydestäni, ja jos joku muistaa, niin lopetin pariksi kuukaudeksi bloggailun. Makasin lattialla monet päivät, kun en pystynyt syömään, mutta meinasin oksentaa jos söin.
Sain blogiini kommennetteja joka päivä, että "bloggaa vitun idiootti" tai "vitun hyvä että lopetit paskan blogisi"
Se on vain yksi näistä kausista, joista nyt kerron teille. Mutta voin kertoa, että aina ei mene ihan putkeen. En mäkään ole mikään tunteeton kone, joka toimii vaikka paskaa tulisi miten paljon niskaan.
En tosiaankaan.

Tiedän, että mulla on jonkilainen syömishäiriö. Se ei ole tietoista, vaan alitajuista, mutta se on aika raskasta.
Tänään olen syönyt ensimmäistä kertaa kello 18, sushia. En ole ehtinyt koko päivänä syömään, joten kuten tänään, tosi monena päivänä syön vain kerran ja vasta illalla.

Monet ihailee sitä, että olen laiha ilman, että liikun yhtään.
Haluan kuitenkin kertoa etenkin teille nuorille, ettei tämä mun tie ole mikään terveellinen valinta.
Urheilu on aina kannattavaa sekä terveellinen ruokavalio. En kehota ketään syömään, etenkään yli normaalia kaloritarvetta, mutta kehotan kaikkia syömään normaalisti.
Ei kannata tuijottaa mun kokoa tai mun painoa.
Eräs ystäväni on 157 senttiä pitkä, melkein samankokoinen kuin mä, mutta painaa yli 10 kiloa enemmän.
Mun paino on monen tekijän summa. Olen ollut pieni aina, ja siksi olen sitä edelleen.
Monet eivät edes tajua kuvien perusteella mun luonnollista kokoa. Näytän pidemmältä, koska monet kuvat on kuvattu alakulmasta. Mun kengänkoko on 34 ja mulle meni vielä viime kesänä lastenosastolta farkut kokoa 134. Olen oikeasti lapsen mitoissa, 9-vuotiaan lapsen.
Silti tykkään todella paljon vartalostani ja olen aina tykännyt.

 7-vuotiaana.

 17-vuotiaana painoin 40 kiloa.

2009, sain kiloja ja painoin 44 kiloa

 2010 tammikuu.

 2011 kesä.

 2011 talvi, eli viime talvi. Painoin 38 kiloa myös.

Nykyään painan 45 kiloa ja olen saanut todella paljon naisellisia muotoja ihan joka paikkaan, mutta etenkin peppuun ja reisiin. Tykkään siitä, että koon 24 ja 25 farkut istuu täydellisesti eivätkä jää roikkumaan.

 Toivoisin, että sielläpäässä osattaisiin suhtautua aikuismaisesti ja fiksusti tähän postaukseen. Kerron teille todella harvoin todellisesta elämästäni, ja tämän kerran kun raotan elämääni, niin en haluaisi kuulla lapsellista kritisointia. Muuten mua ei huvita jatkossa enää kertoa tällaisia asioita kellekään.
Haluan tällä postauksella tsemppailla ja tukea kaikkia ihmisiä, jotka kamppailee syömisen kanssa. Tiedän, että se ei ole helppoa, ja että ajoittain tulee kausia, kun ruoka ei maistu, mutta joskus se aurinko paistaa risukasaankin. Älkää ihailko anorektisia naisia, vaan ihailkaa terveitä liikkuvaisia ihmisiä. Voin kertoa, että aina kun saan lihaa luiden ympärille, olen sata kertaa onnellisempi, kuin alipainoisena.

Nyt painoindeksini on 18,5 eli normaalin mitoissa!

Että semmosta....