Saturday, November 19, 2011

Voita nimikoru

Nyt lähtisi sellainen skaba pystyyn, että kaikilla blogini lukijoilla on mahdollisuus osallistua kilpaluun jossa joku onnekas saa  haluamansa nimikorun/rakkauskorun itselleen tai vaikkapa kumppanilleen.


Kilpailuaikaa on ensi viikon tiistaihin 22.12.2011 kello 00:00 aikaa osallistua.

Säännöt:


1. http://www.nimesi.fi/index.php käy valkkaamassa juuri sellainen koru, jonka haluasit ja linkitä se tämän postauksen kommenttiboksiin.
2. Muista jättää sähköpostisoitteesi kommentin loppuun
2. vastaus aikaa on 22.11 kello 00:00 asti!

HUOM: nimesi.fi-sivustolla ei ole valmiina kuvia esmerkiksi carrie-tyylisestä korusta, joka nimesi on vaikka Ebony. Eikä siellä tietenkään ole rakkaskorujen kohdalla juuri sitä Maleena<3Russel, joten älkää hätääntykö tästä. Kaikki nimet tehdään teille teidän toiveiden mukaisesti.
Riitääkunhan kerrot kommenttiboksissa että haluan hopeisen rakkauskorun minulle ja poikaystävälleni tai toivoisin Angelina-nimelläni hopeisen korun

"Alkuperäiset nimikorut

vain meiltä!

Tilaa itsellesi tai lahjaksi.

Voit valita koruun
minkä tahansa nimen,
lempinimen tai sanan."

 Kilpailu alkaa nyt eli ONNEA!!! <3

1,696 comments:

  1. Haluaisin tällaisen Carrie-tyylisen korun nimellä Juuli :)

    http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-p-42.html

    ReplyDelete
  2. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-p-42.html
    Tuollainen hopea Saara-nimellä varustettuna ois ihana omistaa!

    saaragh96@hotmail.com

    ReplyDelete
  3. This comment has been removed by the author.

    ReplyDelete
  4. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-pieni-fontti-p-46.html

    emmarawwr@hotmail.com

    ReplyDelete
  5. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-kullattu-p-33.html

    Eli siis tollanen Emilia nimellä =)

    emiliahelin@hotmail.com

    ReplyDelete
  6. http://www.nimesi.fi/kaksi-nimea-nimikoru-kullattu-p-67.html

    Teija <3 Mikko

    teija000@gmail.com

    ReplyDelete
  7. This comment has been removed by the author.

    ReplyDelete
  8. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-pieni-fontti-p-46.html

    tollanen Taru nimellä olis aika upee !

    taru_hyrkas@hotmail.com

    ReplyDelete
  9. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-pieni-fontti-p-46.html

    Nelli nimellä varustettuna :)
    nellilove.blogspot.com

    ReplyDelete
  10. Haluaisin kullatus Carrie-korun nimellä Mette.
    Olisi aivan huippu lahja itselleni, ikävä kyllä ei vaan oo rahoja tommoseen ku muutto alla!

    ReplyDelete
  11. http://www.nimesi.fi/lahjakortti-nimikoru-kaunolla-kullattu-p-105.html

    kultainen, Emma :)

    emski.nami@hotmail.com

    ReplyDelete
  12. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-tuplapaksu-kullattu-p-66.html

    esssie@wippies.se

    ReplyDelete
  13. http://www.nimesi.fi/nimikoru-kaunolla-p-81.html

    Tuollainen koru nimellä Elina.

    titzo@hotmail.com

    ReplyDelete
  14. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-pieni-fontti-p-46.html

    Emilia nimellä.
    Toi ois tosi ihana :))
    eemppumoi@gmail.com

    ReplyDelete
  15. Ihanaa!
    http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-p-42.html

    Nimellä Mira

    mirkkku_93@hotmail.com

    ReplyDelete
  16. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-kullattu-p-33.html

    Nimellä: Estel

    flirtyestel@gmail.com

    ReplyDelete
  17. Äh, uusiksi :D sähköposti unohtui...

    Haluaisin tällaisen Carrie-tyylisen korun nimellä Juuli :)

    http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-p-42.html

    juli_xx@luukku.com

    ReplyDelete
  18. http://www.nimesi.fi/carrie-nimirannekoru-pieni-fontti-p-121.html

    Laura

    laura.ra1@luukku.com

    ReplyDelete
  19. Moi Laura.

    Tää on ihan kivaa, minä taidan jo pistän minun tänne näin, heheh.

    Toivosin hopeisen kaulakorun ja nimen olisi tietysti: Veronica (pieni fontti, niinkun sinun tyylisen nimesi korun,Laura)Carrie:in style.
    Se on niiin ihanaa näköinen. ;)

    cyraleeloo@gmail.com tai Leeloominai2@hotmail.com

    Toivottasti ois onnea. ;)

    Hyvää viikkonloppua sulle, Laura !!

    ReplyDelete
  20. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-p-42.html

    tuommoinen hopea, pauliina nimellä :)

    pauliinaasd@windowslive.com

    ReplyDelete
  21. http://www.nimesi.fi/nimikoru-kaunolla-pieni-fontti-p-82.html

    Ronja-nimellä :)
    ronjahaapanen@hotmail.com

    ReplyDelete
  22. http://www.nimesi.fi/sina-sydan-nimikoru-p-51.html

    Tuon haluaisin kirjaimilla: D <3 I

    ira.94@windowslive.com

    ReplyDelete
  23. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-kulta-p-97.html

    Tämä koru varustettuna Linnea nimellä niin voila, täydellinen! :)

    linneahm@luukku.com

    ReplyDelete
  24. http://www.nimesi.fi/kirjain-koru-p-65.html

    Tuollaisen haluaisin murun nimikirjaimella S. :) Todella kiva arvonta!

    ReplyDelete
  25. Unohdin pistä se linkki ja kuva.... tässä se on: http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-pieni-fontti-p-46.html

    Kiitoksia.

    ReplyDelete
  26. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-p-42.html

    Tämmonen hopeinen ois ihana nimellä Nelli :)

    nellihh@windowslive.com

    ReplyDelete
  27. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-p-42.html

    Tälläisen haluaisin hopeisena nimellä Hanna :)

    Hansku_05@hotmail.com

    ReplyDelete
  28. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-kullattu-pienella-fontilla-p-47.html tällainen söpö pieni nimellä Vilma. (:

    vilma@windowslive.com

    ReplyDelete
  29. vitun perse, olin niin innoissani et unohdin jo ton sähköpostin.

    nojoo. uusiksi siis.

    VOI TUITUI!

    pieni on kaunista, joten http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-kullattu-pienella-fontilla-p-47.html ja mielellään Emilia :)

    :D:D

    ReplyDelete
  30. Carrie tyylinen kultainen nimikaulakoru nimellä Ira ;)

    http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-kullattu-p-33.html

    ReplyDelete
  31. http://www.nimesi.fi/miesten-nimikoru-p-41.html

    Tekstillä Jonna.

    Vaikka onkin "miesten", rakastan tuota Old English fonttia aivan älyttömästi, niin iski kyllä tosi lujaa kyseinen koru :)

    jeydonia@live.fi

    ReplyDelete
  32. http://www.nimesi.fi/cocacolafontin-nimikoru-p-44.html

    Tällainen olisi ihana. Nimellä Kaisa.

    kaisa.jalonen@windowslive.com

    ReplyDelete
  33. nyt hajoo pää. unohdin sen tostakin.

    nyt....... emiliauotila@luukku.com

    wow.

    ReplyDelete
  34. carrie tyylinen hopea koru nimellä Netta :)

    ReplyDelete
  35. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-pieni-fontti-p-46.html

    Tollanen hopeinen Laura-nimellä. :-)

    laura.m3 @hotmail.com

    ReplyDelete
  36. Mun suosikki on tämä:
    http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-kullattu-pienella-fontilla-p-47.html

    Haluaisin sen oman pikkutyttöni Nellin nimellä =)

    ReplyDelete
  37. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-p-42.html

    tuollaisen haluaisin jenni-nimellä :)

    nennnni@hotmail.com

    ReplyDelete
  38. "Sinkkuelämää Carrie" nimikoru hopeisena, nimellä Vilma :-)
    http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-p-42.html
    vilmaamliv_94@hotmail.com

    ReplyDelete
  39. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-kulta-p-97.html

    Tuollainen koru Aino - nimellä olisi täydellinen! :)

    aipsu@hotmail.com

    ReplyDelete
  40. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-p-42.html

    tommonen hopea Carrie-tyylinen olis ihan tosi kiva :-) ja nimellä Jenni!

    sayhellotojenni@gmail.com

    ReplyDelete
  41. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-kullattu-p-33.html

    Tuollainen nimellä Erika :)

    ereca_92@hotmail.com

    ReplyDelete
  42. http://www.nimesi.fi/sina-sydan-nimikoru-p-51.html

    J<3S

    jaddsmi@hotmail.com

    ReplyDelete
  43. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-tuplapaksu-kullattu-p-66.html

    Tuollainen Henriikka nimellä olisi iha mahti !:)

    Henttu95@hotmail.com

    ReplyDelete
  44. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-p-42.html

    silver carrie, nimellä: Jenna

    j.tassig@gmail.com

    ReplyDelete
  45. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-kullattu-pienella-fontilla-p-47.html

    Toi koru kultaisena, ja Carrie tekstillä!

    sandra.pietikainen@gmail.com

    ReplyDelete
  46. http://www.nimesi.fi/nimikoru-kaunolla-p-81.html

    Siihen teksti Olivia

    ihana kilpailu! :)

    ReplyDelete
  47. http://www.nimesi.fi/nimikoru-kaunolla-kullattu-p-83.html

    Tämän kun saisin Laura-nimellä, oi
    <3

    lauraselk@hotmail.com

    ReplyDelete
  48. :D Voiko olla ihanampaa korua? Oon kiinnittänyt Carrien koruun aina huomiota ja halunnut kanssa sellasen omalla nimellä..*huokaus*.

    Mikäli onni minua potkaisee, niin "Marge" -nimellä tämänlainen kaulakoru:
    http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-kulta-p-97.html

    maaritti4@hotmail.com

    ReplyDelete
  49. Hups unohdin edellisestä sähköpostiosoitteen :)

    http://www.nimesi.fi/nimikoru-kaunolla-p-81.html

    tekstillä Olivia

    oliviaalexandra@windowslive.com

    ReplyDelete
  50. http://www.nimesi.fi/nimikoru-kaunolla-kullattu-p-83.html
    Elisa - nimellä. olisi ihana jos sais noin uniikin korun ku ei varmasti koskaan tule olee varaa noin kalliiseen!

    elisa_10@luukku.com

    ReplyDelete
  51. Kaikista paras on "Sinä sydän hän"-koru. Oma tekstini olisi: S<3S
    http://www.nimesi.fi/sina-sydan-nimikoru-p-51.html
    T. Sara
    goldery@hotmail.com

    ReplyDelete
  52. http://www.nimesi.fi/nimikoru-kaunolla-pieni-fontti-p-82.html

    Tuollainen ihana, hopea, koru nimellä Juulianna tai Juuli ( lyhyempi nimi siltä varalta, jos kovin pitkille nimille ei nimikoruja tehdä :) )

    juuli4@hotmail.com

    ReplyDelete
  53. Hei,

    http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-kullattu-pienella-fontilla-p-47.html

    Haluaisin tälläisen Reetta nimellä ja ketjun 40cm

    sposti on Reetu_@hotmail.com

    Mukavat viikonloput! :)

    ReplyDelete
  54. http://www.nimesi.fi/swarovskikristalli-carrie-nimikoru-p-68.html

    Aivan ihana koru! Kaiken Kukkuraksi korusta saa helposti yksilöllisen ja persoonallisen. Haluisin tuollaisen korun nimellä Paulina.

    Pauttii@gmail.com

    ReplyDelete
  55. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-p-42.html

    Tuollainen Irina nimellä! :>

    irina.kirvesmaki@luukku.com

    ReplyDelete
  56. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-p-42.html

    Ellen -nimellä tollanen ois perfecto ;-) <3

    ellen.book@hotmail.com

    ReplyDelete
  57. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-tuplapaksu-p-62.html Oon aina halunnut tälläisen Laura-nimellä :)

    ReplyDelete
  58. No ehdottomasti tuo Carrie koru hopeisena! :D http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-p-42.html ja nimellä Susanna

    laitalasusanna@gmail.com

    ReplyDelete
  59. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-p-42.html

    Tällainen Viola-nimellä :)

    viola.leivo@luukku.com

    ReplyDelete
  60. Carrie nimikoru hopeisena, nimellä Sara.

    http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-p-42.html

    sara.ansaharju@hotmail.com

    ReplyDelete
  61. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-kullattu-p-33.html

    Tollasen kullatun Laura korun oon halunnutkin ! :)

    laura.saarelainen@hotmail.com

    ReplyDelete
  62. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-kullattu-p-33.html

    Tollasen kullatun Laura korun oon halunnutkin ! :)

    laura.saarelainen@hotmail.com

    ReplyDelete
  63. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-kullattu-p-33.html

    Tuollainen nimellä Jenni olis älyttömän ihana ! :)

    jenni_9199@hotmail.com

    ReplyDelete
  64. http://www.nimesi.fi/nimikoru-kaunolla-p-81.html

    Nimellä Jessica :)

    jjessica-@hotmail.com

    ReplyDelete
  65. http://www.nimesi.fi/nimikoru-kaunolla-pieni-fontti-p-82.html

    Haluaisin omasta kullasta muiston kaulaan, ku se on tammikuussa inttiin lähös. Roikkuis kivasti inttiajan mun kaulassa ;)
    Koruun haluaisin tekstin "Tomin". Että mua on muiden turha vilkuillakkaan sitten!! :))

    tarucee@hotmail.com

    ReplyDelete
  66. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-p-42.html

    Tuollainen Heidi- nimellä kelpaisi mulle! :)

    idieh@live.fi

    ReplyDelete
  67. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-p-42.html

    tämmöinen Elli nimellä varustettuna :)

    esalo9@gmail.com

    ReplyDelete
  68. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-p-42.html

    Veera- nimellä :)

    veeruska__92@hotmail.com

    ReplyDelete
  69. http://www.nimesi.fi/nimikoru-kaunolla-pieni-fontti-p-82.html

    Voi kumpa saisin tällaisen korun Milla nimellä:)

    ReplyDelete
  70. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-p-42.html

    hopeisena, Jenny -nimellä. :)


    miks@luukku.com

    ReplyDelete
  71. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-kullattu-pienella-fontilla-p-47.html

    Carrie-koru nimellä Kristi :)

    kri-sti@windowslive.com

    ReplyDelete
  72. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-kullattu-p-33.html

    Tommonen Essi nimellä :)

    esss-i@hotmail.com

    ReplyDelete
  73. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-pieni-fontti-p-46.html

    Tuollainen Mari nimellä olisi todella kiva! :)

    marielina__@hotmail.com

    ReplyDelete
  74. http://www.nimesi.fi/kaksi-nimea-nimikoru-kullattu-p-67.html

    Tällainen kultainen kaulakoru, johon tulisi mun etunimi ja toinen nimi eli Enni Emilia ja väliin tuollanen sydän, kiitos :)

    hei_moi_12@hotmail.com

    ReplyDelete
  75. Tämä "Sinkkuelämää Carrie"-koru, nimellä Jenni :

    http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-kulta-p-97.html

    Rakastan tuota Carrie-korua ja ei ois mitään hienompaa kuin saada sellainen vihdoin omaksi :)

    -Jenni, a.jenni(at)windowslive.com

    ReplyDelete
  76. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-pieni-fontti-p-46.html

    täydellinen! nimellä: Serafiina

    viinu_95@hotmail.com

    ReplyDelete
  77. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-kullattu-pienella-fontilla-p-47.html

    Merica - nimellä ois ihan täydellinen <3

    ReplyDelete
  78. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-p-42.html
    tällainen olisi ihana saada omalla nimellä:)

    santzu2@hotmail.com

    ReplyDelete
  79. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-kulta-p-97.html

    Teea-nimellä (:

    teea.vilkki@hotmail.com

    ReplyDelete
  80. http://www.nimesi.fi/nimikoru-kaunolla-kullattu-p-83.html

    tämä Jenni-nimellä:) ja mieluiten 55cm pitkä ketju, jos voi vaikuttaa!

    t. Jennie, jeww_@hotmail.com

    ReplyDelete
  81. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-pieni-fontti-p-46.html

    sipee@windowslive.com

    ReplyDelete
  82. http://www.nimesi.fi/nimikoru-kaunolla-p-81.html Aada nimellä :)

    khanel@windowslive.com

    ReplyDelete
  83. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-kullattu-p-33.html

    Kaverille syntymäpäivälahjaksi olin ajatellu tuommoista. Perfect. Eli nimellä Meri.

    nintzu@gmail.com

    ReplyDelete
  84. http://www.nimesi.fi/nimikoru-kaunolla-pieni-fontti-p-82.html

    Hopeinen Henni-nimellä :)

    he-nnni@hotmail.com

    ReplyDelete
  85. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-kullattu-p-33.html

    Tollanen ois ihana! Ja nimellä Jemina (:

    jemina.heikkila@hotmail.com

    ReplyDelete
  86. "Carrie" tuplapaksu Swarovski rannekoru hopeisena nimellä Jenni :)

    http://www.nimesi.fi/carrie-tuplapaksu-nimirannekoru-swarovski-p-110.html

    jennii_90@hotmail.com

    ReplyDelete
  87. haluaisin tuollaisen carie korun nimellä janniina. olis hyvä synttärilahja siskolle:)

    ReplyDelete
  88. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-p-42.html

    Nimellä Tessa

    TessaME96@gmail.com

    ReplyDelete
  89. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-pieni-fontti-p-46.html

    tommonen nimellä Jasmin :)

    one.life@hotmail.fi

    ReplyDelete
  90. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-p-42.html

    "Sinkkuelämää Carrie" nimikoru hopeisena Aurora-nimelläni olisi toiveeni:)

    abobo97@hotmail.com

    ReplyDelete
  91. http://www.nimesi.fi/nimikoru-kaunolla-p-81.html

    mhhytonen@gmail.com

    Tuollainen hopeinen Marjo-nimellä varustettu koru ois ihana :).

    ReplyDelete
  92. http://www.nimesi.fi/nimikoru-kaunolla-pieni-fontti-p-82.html

    tämmöinen olisi aivan supersöpö! En ole itse raaskinut ostaa, vaikka kovasti haluaisin:)

    Nimi: Oona
    Sähköposti: oona_ylatalo@hotmail.com

    ReplyDelete
  93. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-pieni-fontti-p-46.html

    "sinkkuelämää carrie" koru hopeisena, nimellä aliisa:)

    aliisa.nenonen@hotmail.com

    ReplyDelete
  94. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-pieni-fontti-p-46.html

    Tuollainen Mari nimellä olisi todella kiva! :)

    marielina__@hotmail.com

    ReplyDelete
  95. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-p-42.html

    Tää ois aivan ihana, nimellä Wilma :--)
    wilmay@windowslive.com

    ReplyDelete
  96. http://www.nimesi.fi/nimikoru-kaunolla-p-81.html

    Tollanen hopeinen koru nimellä Jasmin olis ihan huippu! :)

    japu_93@hotmail.com

    ReplyDelete
  97. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-p-42.html

    "Sinkkuelämää Carrie" nimikoru, Silja nimellä :) ihana!

    silja.ahtiainen@hotmail.com

    ReplyDelete
  98. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-pieni-fontti-p-46.html

    Serkulle joululahjaksi tällainen ja nimi on Emma :-)

    kristiina--@hotmail.com

    ReplyDelete
  99. Haluisin hopeisen nimikaulakorun Elisa -nimellä :)

    ellle@windowslive.com

    ReplyDelete
  100. http://www.nimesi.fi/nimikoru-kaunolla-pieni-fontti-p-82.html

    tällainen tekstillä henna



    hennapehkonen@gmail.com

    ReplyDelete
  101. http://www.nimesi.fi/nimikoru-arabiaksi-p-73.html

    Minusta on hauska, että korusta ei heti arvaa mitä siinä lukee. Se tekee siitä mielenkiintoisemman :)
    coraliney@gmail.com

    ReplyDelete
  102. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-p-42.html

    Tuollainen nimellä Greetta :-)
    grreetta@hotmail.com

    ReplyDelete
  103. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-p-42.html



    supermansini@hotmail.com

    ReplyDelete
  104. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-pieni-fontti-p-46.html

    Tuommonen olisi kiva Margit nimellä maustettuna.

    ReplyDelete
  105. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-kulta-p-97.html

    Eniten miellyttäisi tuollainen kultainen Susanna -tekstillä :)

    sus_nn_93@hotmail.com

    ReplyDelete
  106. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-kullattu-p-33.html

    Tuommoinen upea kultakoru tekstillä "Bebe" olis ihan mahti.

    sini.norviala@gmail.com

    ReplyDelete
  107. http://www.nimesi.fi/carrie-tuplapaksu-nimirannekoru-p-74.html

    tuollanen rannekoru Anni-nimellä ois ihana! Ihan vaan synttärilahjana ku kohta on synttäritki :)

    anni.nie@hotmail.com

    ReplyDelete
  108. http://www.nimesi.fi/sina-sydan-nimikoru-p-51.html
    S<3V, perrfect!

    sonja_sihvonen@hotmail.com

    ReplyDelete
  109. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-pieni-fontti-p-46.html haluaisin tuollaisen pienellä fontilla kirjoitetun Carrie-tyylisen korun tekstillä Tutta - nimeni on sen verran erikoinen, että täytyy ihmeessä osallistua kun moista nimeä ei koskaan mistää vastaavista löydy. =) -talvitytta(at)hotmail.com

    ReplyDelete
  110. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-pieni-fontti-p-46.html

    Tuollainen olisi kiva Margit nimellä varustettuna.

    Edellisestä viestistä uupuu s-osoite: catherin_blake@hotmail.com

    ReplyDelete
  111. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-tuplapaksu-p-62.html

    Tämä koru Tiia-nimellä olisi täydellinen!

    pikku_tiuhti@hotmail.com

    ReplyDelete
  112. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-tuplapaksu-p-62.html

    tollanen Alma nimellä :)

    Alma__0095@hotmail.com

    ReplyDelete
  113. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-kullattu-pienella-fontilla-p-47.html toi ois makee ja tolla pisimmällä ketjulla ja koruun nimi Minna :) ois makee!

    ReplyDelete
  114. http://www.nimesi.fi/lahjakortti-carrie-nimikoru-kullattu-p-103.html

    Carriekorun kultainen versio olisi täydellinen, Heidi- nimellä :)

    hepatiitti@luukku.com

    ReplyDelete
  115. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-pieni-fontti-p-46.html

    Näinkin omaperäinen valinta... :D Tuommonen koru pienellä fontilla olis ihan älyttömän nätti!

    koru tulisi Tiia- nimellä :)

    tiia_keranen@hotmail.com

    ReplyDelete
  116. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-kullattu-pienella-fontilla-p-47.html

    Lotta -nimellä varustettuna :)
    lotta.olervo@suomi24.fi

    ReplyDelete
  117. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-kulta-p-97.html

    tommone olis ihana:) ja nimellä Minnamari

    minnamarikuusisto@hotmail.com

    ReplyDelete
  118. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-p-42.html

    Tämä koru nimellä Emilia :)

    resistancce@gmail.com

    ReplyDelete
  119. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-kulta-p-97.html

    Netta nimellä :)

    nettas@windowslive.com

    ReplyDelete
  120. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-p-42.html

    Tuollainen hopeinen omalla nimellä on ollut toiveissa jo niiiin kauan aikaa, että olis ihana vihdoin saada se<3

    emmajuuli@gmail.com

    ReplyDelete
  121. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-kullattu-p-33.html

    Tämmöinen kultainen koru 40 cm ketjulla ja Sonja -nimellä. :)

    son_ja_91@luukku.com

    ReplyDelete
  122. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-p-42.html

    Haluaisin tämän korun siskolleni joululahjaksi nimellä Karoliina :)

    rxn1987@hotmail.com

    ReplyDelete
  123. Ihana arvonta ♥
    Toi sinkkuelämää Carrie-tyylinen koru ois ihana kultasena ja nimellä Saana :)

    http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-p-42.html

    sokerikuorrute@gmail.com

    ReplyDelete
  124. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-p-42.html

    Tuommoinen hopeinen Mirka-nimellä olisi varsin upea lisäys koruhyllyyni!:)

    mirka_m1@hotmail.com

    ReplyDelete
  125. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-p-42.html

    Tuollainen nimellä Tiia (:

    miettinen.tiia@hotmail.com

    ReplyDelete
  126. http://www.nimesi.fi/sydamet-nimikoru-p-45.html

    Tuon tyylinen rakkauskoru, johon tulisi B & M kirjaimet. Koru tulisi lahjaksi inttiin lähtevälle poikaystävälle :)

    bea.nyholm@hotmail.com

    ReplyDelete
  127. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-p-42.html

    Tollanen, Iida - nimellä olis mahti :-)

    nikita.id@hotmail.com

    ReplyDelete
  128. http://www.nimesi.fi/nimikoru-kaunolla-kullattu-pieni-fontti-p-84.html

    Tollanen nimellä Eveliina

    eveliina.hannila@hotmail.com

    ReplyDelete
  129. http://www.nimesi.fi/sydamet-nimikoru-p-45.html

    Kirjaimilla H ja J

    hannapesu@hotmail.com

    ReplyDelete
  130. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-kulta-p-97.html

    Tuo nimellä Saija. :)

    saya@live.fi

    ReplyDelete
  131. http://www.nimesi.fi/nimikoru-kaunolla-pieni-fontti-p-82.html

    Ihan kädet syyhyten oon täällä, sillä itse omistan niinkin hienon nimen, kuin Perita ja meitä 3 suomessa, aina pienenä otti niin paljon päähän kun kavereilla oli omalla nimellä varustettuja koruja ja kyniä.

    perttuhi@gmail.com

    ReplyDelete
  132. mä tahtoisin sen pelkän kultaisen kirjaimen kirjaimella M ! ois iha perfectoo:)

    ma-riiv@hotmail.com

    ReplyDelete
  133. http://www.nimesi.fi/nimikoru-kaunolla-kullattu-pieni-fontti-p-84.html

    tämä nimellä: Elli

    elli.hieno@suomi24.fi

    ReplyDelete
  134. http://www.nimesi.fi/sydamet-nimikoru-p-45.html

    tällänen A ja R kirjaimilla ois ihana (==

    RRRIIKKAA@hotmail.com

    ReplyDelete
  135. http://www.nimesi.fi/nimikoru-kaunolla-pieni-fontti-p-82.html
    tuollainen nimellä Eveliina :)

    eveliina.komonen@hotmail.com

    ReplyDelete
  136. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-kullattu-p-33.html

    Tämä ja Maiju nimellä. MINULLE!

    ReplyDelete
  137. www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-tuplapaksu-p-62.html
    Tämmösen korun haluisin Emilia nimellä :)

    ReplyDelete
  138. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-harjattu-p-58.html

    Tuollainen ja nimellä Hanna! :)

    ReplyDelete
  139. http://www.nimesi.fi/kirjain-koru-p-65.html

    Haluaisin tollasen kirjainkorun R-kirjaimella :)

    ReplyDelete
  140. Ihana arvonta! :) Suosikkini on tämä:

    http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-p-42.html

    Hanna nimellä.

    hanna8201@luukku.com

    ReplyDelete
  141. http://www.nimesi.fi/nimikoru-kaunolla-pieni-fontti-p-82.html

    Tuommone hopeisena Hugo-nimellä varustettuna olisi loistava! Todella hellyyttäviä koruja. :)

    emmi.kinnunen@live.fi

    ReplyDelete
  142. http://www.nimesi.fi/nimikoru-kaunolla-kullattu-p-83.html

    Olisi ihana saada poikaystävän nimi kaulaan, eli tälläinen koru Riku nimellä :)

    timjai@suomi24.fi

    ReplyDelete
  143. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-tuplapaksu-p-62.html

    tuollainen nimellä Iris :)

    ReplyDelete
  144. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-tuplapaksu-p-62.html

    tuollainen nimellä Iris :)

    ReplyDelete
  145. http://www.nimesi.fi/nimikoru-kaunolla-kullattu-p-83.html

    tämmönen nimellä Salla

    :--) deyn@netti.fi

    ReplyDelete
  146. http://www.nimesi.fi/nimikoru-kaunolla-kullattu-p-83.html toi kultainen olis kiva Lisa nimellä :)
    lid33@windowslive.com

    ReplyDelete
  147. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-pieni-fontti-p-46.html

    Tuollainen jutta nimellä ois kiva :)
    judd4@hotmail.fi

    ReplyDelete
  148. http://www.nimesi.fi/sina-sydan-nimikoru-p-51.html <- Tollanen koru ois aivan ihana, sellanen M <3 D, mulle ja mun rakkaalle :)

    martsuri@hotmail,com

    ReplyDelete
  149. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-p-42.html

    tollanen mira nimellä <:

    mirccu__@hotmail.com

    ReplyDelete
  150. trololol.. mä ottaisin heti tän http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-kullattu-p-33.html peruskullatun mutta nimellä "Asshole". olis jotenki niin päräyttävä & yllättävä tolla herkkiskaunolla kirjotettuna ja myöskin hipauksen informatiivisempi kuin oma nimi :'''') itelleni, ellen mä nyt tässä kohtaa jonku pahemman tolvanan

    sha@welho.com

    ReplyDelete
  151. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-p-42.html

    Koruun nimi Paula. Ois huippusoma.

    ReplyDelete
  152. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-pieni-fontti-p-46.html

    Ehdottomasti tuollainen pisimmällä ketjulla ja tekstiksi Tiia :)

    tiiasot@gmail.com

    ReplyDelete
  153. http://www.nimesi.fi/nimikoru-kaunolla-p-81.html

    toi hopeinen versio yasemin nimellä olis aivan unelma! :)

    korkmaz-95@hotmail.com

    ReplyDelete
  154. Kultainen "Carrie -koru" nimellä Pauliina olis niin jees! :-)

    pauliina-94@hotmail.com

    ReplyDelete
  155. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-p-42.html
    tämä carrie-koru nimellä Milla ois tosi ihana :)

    millas.kaihua@gmail.com

    ReplyDelete
  156. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-p-42.html tämmönen olis niin kiva :) Viivi-nimellä
    vike947@hotmail.com

    ReplyDelete
  157. http://www.nimesi.fi/carrie-nimirannekoru-pieni-fontti-p-121.htm

    Olis ihan huippuu saada kummipojalle tämmönen Lucas- nimellä varustettuna!

    wanted.ida@hotmail.com

    ReplyDelete
  158. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-p-42.html tuommonen korun nimelä Jenna ois kyllä tosi kiva saada!

    jenna.kinnunen@suomi24.fi

    ReplyDelete
  159. http://www.nimesi.fi/nimikoru-kaunolla-kullattu-p-83.html

    Tuo kullattu kaunokirjailtu koru olisi täydellinen nimellä Laura

    l-a-u-r-a-94@hotmail.com

    ReplyDelete
  160. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-kullattu-pienella-fontilla-p-47.html

    Tollanen olis täydellinen Noora- nimellä :)

    astikainen93@hotmail.com

    ReplyDelete
  161. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-kullattu-p-33.html tuollainen nimellä Jenny. Tulin tädiksi ja pienokaiselle olis ihana antaa tollanen, sen kanssa vois sitten tyttö isompana keikistellä. villiparsa@gmail.com

    ReplyDelete
  162. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-kullattu-p-33.html

    nimellä Maria :)

    mariasuxx@hotmail.com

    ReplyDelete
  163. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-p-42.html

    Tuollanen Lyydia nimellä :)

    lyzzy1994@hotmail.com

    ReplyDelete
  164. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-kullattu-p-33.html
    Tää ois kiva:) nimellä Viola

    viola.heinonen@hotmail.com

    ReplyDelete
  165. tuollainen Riina nimellä!

    http://www.nimesi.fi/nimikoru-kaunolla-pieni-fontti-p-82.html

    rii-nusnus@hotmail.com

    ReplyDelete
  166. http://www.nimesi.fi/cocacolafontin-nimikoru-p-44.html

    Jenna näyttäis aika hyvältä tommosessa ;)

    jenn12aa@luukku.com

    ReplyDelete
  167. Heippa! Haluaisin monogrammi-kaulakorun kirjaimilla DSR (äiti, isoäiti ja isoisoäiti).

    http://www.nimesi.fi/monogrammikaulakoru-p-120.html

    Kiitos tästä mahdollisuudesta.
    wilimaaes@gmail.com

    ReplyDelete
  168. http://www.nimesi.fi/nimikoru-kaunolla-tuplapaksu-p-85.html

    Jessica nimellä olis kiva :)
    karvapallerojessi@hotmail.com

    ReplyDelete
  169. http://www.nimesi.fi/swarovskikristalli-carrie-nimikoru-p-68.html

    Tuollainen nimellä Elisa, ja sen kristallin väri Emeral:)

    elisa.mattus@hotmail.com

    ReplyDelete
  170. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-p-42.html

    Hopeinen Carrie-koru nimellä Emma olisi upea. :)

    ruokonen.emma@gmail.com

    ReplyDelete
  171. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-p-42.html
    Omalla nimellä eli Kaisa

    kaisa.ne@gmail.com

    ReplyDelete
  172. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-kullattu-p-33.html

    Kullattu Carrie-koru Sanna-nimelläni olisi upea juttu :)

    suchislifeblog@gmail.com

    ReplyDelete
  173. Haluaisin kullatun Carrie-tyylisen korun Enni-nimellä :) http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-kullattu-p-33.html

    ennny@luukku.com

    ReplyDelete
  174. http://www.nimesi.fi/sina-sydan-nimikoru-p-51.html

    A<3A olis kiva !

    anbbbe@hotmail.com

    ReplyDelete
  175. http://www.nimesi.fi/nimikoru-kaunolla-kullattu-pieni-fontti-p-84.html

    tuollainen nimellä Henna ois ihana! :-)

    h3nn4-@hotmail.com

    ReplyDelete
  176. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-p-42.html
    tuollaisen tahtoisin nimellä Laura.

    leura89@hotmail.com

    ReplyDelete
  177. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-kullattu-p-33.html

    Carrie-fontilla, kullattuna, 45cm -ketjulla ja Ida -nimellä :)

    idat922(at)gmail.com

    ReplyDelete
  178. http://www.nimesi.fi/cocacolafontin-nimikoru-p-44.html

    tollanen koru nimellä Kati ois aivan upee :)

    kaaatiii@hotmail.fi

    ReplyDelete
  179. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-pieni-fontti-p-46.html

    ois aika mieletöntä omistaa tollanen söpöläinen Anni-Sofia nimellä varustettuna... eli semmoinen siis :)


    anni-sofia.annala(at)kam.fi

    ReplyDelete
  180. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-p-42.html
    Tollainen hopeinen Carrie-koru ja nimeni on Jenni.

    jenuu@hotmail.com

    ReplyDelete
  181. ainii ja sähköposti roxupox@hotmail.com!

    ReplyDelete
  182. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-kullattu-p-33.html

    yllättävää kyllä tällänen olis ihana ! nimellä Mari kiitos : ))

    marihen94@gmail.com

    ReplyDelete
  183. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-p-42.html

    Tuommoinen koru, jossa koristelisi nimi Marta olisi melko kiva :)

    mardd-@hotmail.com

    ReplyDelete
  184. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-kullattu-p-33.html

    jenna-a@hotmail.com

    ReplyDelete
  185. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-pieni-fontti-p-46.html

    tällainen omalla nimelläni :)

    nette.l@live.fi

    ReplyDelete
  186. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-tuplapaksu-p-62.html

    Tollanen koru nimellä Annemari olis ihan super ihana! Oon aina ajatellu että mun nimi on liian pitkä näihin koruihin, mutta onneks tuolla sivuilla on saatavilla noita tuplapaksuja, joten tää olis ihan uskomaton omistaa.

    ank.u@hotmail.com

    ReplyDelete
  187. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-p-42.html haluaisin tollasen nimellä Iida :)

    iituli_1997@hotmail.com

    ReplyDelete
  188. Hopeinen carrie koru Pinsy tekstillä


    pinsyli@suomi24.fi

    ReplyDelete
  189. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-p-42.html

    hopea Carrie-koru nimellä Riikka olis ihan mahtava :)

    neitiratilainen@hotmail.com

    ReplyDelete
  190. ohhoh multakin toi sähköposti unohtu!!!
    http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-p-42.html

    nimellä Janna

    mulpero@gmail.com

    ReplyDelete
  191. http://www.nimesi.fi/swarovskikristalli-carrie-nimikoru-p-68.html

    tää on mun suosikki!:)

    esku_93@hotmail.com

    ReplyDelete
  192. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-kullattu-p-33.html
    tällainen kultainen Lilli - kirjoituksella parhaalle kaverille. vau ois aika ihanaa kun ei muuten kukkaroa repeä noin paljoa joululahjalle :<

    ellinikula@hotmail.com

    ReplyDelete
  193. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-kullattu-p-33.html tämmönen!! Nimellä Henni!
    henni-s@hotmail.com

    ReplyDelete
  194. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-kullattu-pienella-fontilla-p-47.html tämän tyyppisen, nimellä Jade :-)

    jade.ristikari@suomi24.fi

    ReplyDelete
  195. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-tuplapaksu-kullattu-p-66.html

    Tuollaisen korun haluaisin Anna nimellä :)
    maiskuliini.92@hotmail.com

    ReplyDelete
  196. http://www.nimesi.fi/nimikoru-kaunolla-kullattu-p-83.html

    Tuollainen nimellä "Doris" :)

    doriss.blog@gmail.com

    ReplyDelete
  197. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-kullattu-p-33.html

    Tollanen Siiri nimellä ois tosi kiva saada!

    siiri.s@netti.fi

    ReplyDelete
  198. tän tyylisen haluaisiaisin http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-kullattu-p-33.html

    nimellä Arla :)

    ti_pi94@hotmail.com

    ReplyDelete
  199. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-kullattu-p-33.html
    Pihla-nimellä varustettuna :) kiva kisa!
    funny.p.p@hotmail.com

    ReplyDelete
  200. http://www.nimesi.fi/sinkkuelamaa-carrie-nimikoru-kullattu-p-33.html

    Tuommonen kaulakoru Niina - tekstillä :)

    criiny@hotmail.com

    ReplyDelete