Tuesday, November 29, 2011

Unihalvaus

Eilinen oli taas peruserikoinen päivä. Kävin illalla syömässä bangladeshilaisen naapurini luona, ja tilanne oli vähintäänkin erikoinen? Kaksi miestä oli kokannut mulle ihan hirveesti kaikenlaista ruokaa, ja sain ensitöikseni maistaa aika erikoisia ruokia. Ensimmäinen ruoka eli alkupala maistui löysälle pullamössölle. Yritin syödä omituisen näköistä ja makuista ruokaa samalla kun selailin suomenkielen opintojen alkeita ja lausuin "talvi, minä, kylmä, sinä".
Puhuttiin politiikasta loppujen lopuksi puolitoista tuntia, ja täytyy myöntää, että ihan mielenkiintoinen illallinen kaiken kaikkiaan..

Ja sitten siihen unihalvaukseen. En saanut koko yönä unta, mutta joskus aamulla koin niinkin inhottavan jutun kuin unihalvauksen. Olen joskus aikaisemmin kokenut saman, ja tiesin unihalvauksen aikana tasan, mitä tapahtuu. Hoin itselleni about minuutin ajan, että se menee kohta ohi. Tunsin kuinka sydän hakkaa tuhatta ja sataa, mutta en pystynyt liikuttamaan yhtäkään raajaa, edes silmiä. Unihalvauksen jälkeen oli pakko mennä juomaan pommaccia ja ottaa koirat kainaloon.


Onko siellä muita unihalvauksen kokeneita? Ja millainen on ollut fiilis tapahtuman aikana?

136 comments:

  1. mulla ei ole ollut mutta broidini just vähän aika sitten kertoi mulle siitä että hänellä oli ollut. en ennen ole edes tiennyt koko halvauksesta. mutta kuulostaa jo aivan hirveältä ! toivottavasti ei itse joudu kokemaan samaa :( toivottavasti sullakaan toi ei toistu enää !!

    ReplyDelete
  2. Kerran oon saanu unihalvauksen, ja ahdisti kun en päässy liikkeelle. Ja siihen myös kuulu nää ihanat hallusinaatiot, koko ajan ympärillä pyöri jotain ja tuntu että tukehdun. Toivottavasti en enään ikinä koe sitä, ja toivottavasti et sinäkää, sen verta kauheaa :(

    ReplyDelete
  3. Mulla menee noi unihalvaukset stressin mukaan. Yhdessä vaiheessa näin valveunia ja sain unihalvauksia useasti viikossa. Not funny!

    ReplyDelete
  4. Ittellä ei oo koskaa ollu unihalvauksia ja toivottavasti ei tuu koskaan oleen mutta kaveri ja sisko on selitellyt aika paljonkin noita, kuinka ei pysty liikkumaan, mutta on hereillä. Tuntuu kuulemma tosi pahalta se. Ihan rupes kiinostaa että mistä ne johtuu :D Taidanki tässä googletella!

    http://grumfus.blogspot.com/

    ReplyDelete
  5. Unihalvaukestahan on se jokin tarina, että joku nainen muka on sun päällä ja pitää sua siinä niin ettet voi liikkua -.-" kaikkea sitä kans... Ittellä ei oo tällasta koskaan ollu ;o

    ReplyDelete
  6. Hyi unihalvaukset on niin pimeitä, ootan että pääsen lukee sun kommenttiboxista muiden kokemuskia!

    Mä oon ite alkanut viime keväästä asti saamaan niitä tosi usein. Aluksi olin hukassa kun en tiennyt mikä se oli mutta nyt osaan jo herättää aika hyvin itseni siitä. Vaikka se on sillä hetkellä maailman kauheinta, niin jälkeenpäin kuitenkin tuntuu, että haluaa kokea sen uudestaan kun se on niin jännää :D Tykkään näköjään kiduttaa itseäni :D


    Mutta siis se mun pahin oli eka kerta, näin ensin tosi aidon tuntusia unia ja yhtäkkiä unessa havahduin siihen että makaan sängyssä enkä pysty liikkumaan, en saanut hyvin henkeä ja aloin tekemään kaunamaista ääntä todella voimakkaasti. Mun kaveri nukkui sillon mun vieressä ja tiedostin, että hän pystyisi herättämään mut ja yritin huutaa "herätä mut herätä mut herätä mut" ja hengittää sitä kaunaääntä kovemmin.

    Yhtäkkiä tunsin kun kaveri halas mua ja sanoi, ettei ole mitään hätää. Yritin taas huutaa että "HERÄTÄ MUT!" Sitten tunsin kun mun kättä purtiin, säikähdin eka mutta sitten tajusin että kaverihan se vaan siinä puree ku yrittää herättää mut. Sitten katon kättä ja siinä ei todellakaan ole ketään mutta tunnen kun sitä edelleen purraan, siinä vaiheessa olin jo täysin pakokauhun vallassa ja samalla ystäväni sytytti valot ja pääsin hereille :D Itkin ja huusin ihan täysiä, koska olin vieläkin aivan shokissa, piti myös mennä nousta ylös kokonaan hetkeksi, että tajus ettei ole mitään hätää :D

    Kaverin mukaan olin äännellyt juuri niinkuin kauna/monsteri useamman minuutin ajan ja hän oli pikkasen hipassut mua kysynyt onko kaikki kunnossa ja mä olin sanonut sille "ÄLÄ herätä mua!" mutta ei ollut suinkaan purrut kättäni tai edes halannut :D Musta todella pelottavaa että olin sanonut ÄLÄ HERÄTÄ vaikka mielestäni koitin huutaa useamman minuutin, että herätä mut! :D


    Mun on tarkotus tehä näistä ja kaikista mun muista oudoista unihäiriöistä ihan oma postauskin, kun jaksan vaan kirjottaa kaikki ylös, no tästähän copypasteen tän ensimmäisen :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tos on yks ristiriita unihalvaukseen. Et meinaan todellakaan pysty puhumaan unihalvauksessa, unihalvaus meinaan katkee samantien kun tulee joku ulkopuolinen ärsyke eli myös tuo hipaisu olisi herättänyt sut.Tein pro gradu tutkimuksen aiheesta ja haastattelin satoja nuoria asiaan liittyen sekä useita ammattilaisia.

      Delete
  7. Olen kans kerran kokenut, eikä ollut mukavaa. En ollut ikinä kuullutkaan unihalvauksesta, joten olin pienessä paniikissa kun pystyin jälleen liikkumaan.

    ReplyDelete
  8. Unihalvauksia oon kokenut useampaan kertaan, lääkärin mukaan migreeni sekä huono unirytmi pääsyinä asiaan.. unihalvauksia saan vähintään kerran tai kaksi viikossa, joskus en edes muista tapahtuneesta mitään, herään vain siihen, että haukon henkeä ja tärisen kauttaaltaan. Ne kerrat kun taas muistan tapahtuman niin tunnen ensin kipua, jonka jälkeen tulee tärinää.. yleensä tiedostan tilan samantien ja alan huutamaan minkä lähtee mutta joka kerta sama asia ei lähde ääntä enkä saa edes suuta auki.. kuitenkin hetkeä myöhemmin herään sen ansiosta, ehkä jopa nopeammin kuin heräisin ilman tätä keinoa. Ei todellakaan mikään mukava tapa aloittaa päivä tai keskeyttää unet.. toivottavasti pääsette kaikki eroon tästä vaivasta mikäli se teillä on!

    ReplyDelete
  9. Mä sain kerra semmosen unihalvauksen että ns "heräsin" siihen ku joku hakkas täysillä oveen mutta en pystynyt liikkumaan ja sit ku se hakkaaminen loppu kuulin moottorisahan ääntä mun sängyn alta. Olin ihan hikinen ku se loppu ja en kyl enää saanu samana yönä uudestaan unta :D

    www.this-symphony.com

    ReplyDelete
  10. Hyi että, oon kans ite kokenu joskus unihalvauksen ja se oikeesti tuntu järkyttävältä!
    Tuntu suunnilleen että elämä ois ohi ja etten enää ikinä liikkuis siitä! Kauhee paniikki iski kyllä :(

    ReplyDelete
  11. Oon saanut useasti unihalvauksen, ja ei helvetti että vihaan niitä, aina festarireissujen jälkeen tulee ihan vakiona kun ei ole siihen kolmeen yöhön oikeen nukkunut ja muutenkin liskoilee. Mutta anyway mulla unihalvaukseen yhdistyy aina sellaiset mustaa "massaa" olevat ihmishahmot jotka tulee mun päälle ja pitää musta kiinni ja sitten tietysti se hirveä pakokauhun tunne. Yritän aina keskittyä siihen että saisin liikutettua vaikka sormenpäätä tai yritän saada vedettyä itseäni kippuraan, jos onnistun liikauttamaan itseäni edes sentin verran, halvaus katoaa heti. Yleensä sen tuntee jo nukkumaan mennessä jos on unihalvaus tuloillaan, tulee sellainen pelokas olo ja yritän jo strategisesti asetella vaikka sormen niin että sitä olisi helppoa yrittää liikuttaa halvauksen tultua. Luulen että monilla liittyy unihalvaukseen se että näkee tai kuulee joitain sellaisia asioita mistä on joskus saanut jotain "traumoja", mä esimerkiksi näin ihan pienenä aina toistuvasti painajaisia noista mustista ihmismassahahmoista ja pelkäsin niitä ihan törkeesti, ja luulen että unihalvauksen aikana ne nousee mun alitajunnasta kun muutenkin tuntee sen aikana pelkoa. Hyyhhyh. Tulipa multa nyt tekstiä mut jotenkin ihan innostuin että joku muukin kelailee tota karmeaa halvausta. :D -K

    ReplyDelete
  12. Siisti lukee että, joku muuki on saanut unihalvauksia ! Se on ihan hirveetä. Mä saan yleensä niitä, jos edes yritän nukkua päiväunia! Siksipä en uskalla edes yrittää :( Joskus väsyneenä kun herää pitkiltä yöunilta viikonloppuna saan niitä myös. Eli en pysty liikuttamaan muutaku silmiä ja yleensä mun korvan vierestä kuuluu räkättävää naurua. Sit kerran luulin et näin jonku hahmon joka lensi siinä mun huoneen katossa. Se oli niin hirveetä et luulin et näin kummituksen mut sit ku heräsin ni se oli tosi outoo!!!

    ReplyDelete
  13. Itsekin sain unihalvauksen just viime viikolla: http://untiedandtrue.blogspot.com/2011/11/unihalvaus.html

    Mutta siis kaikista pahin unihalvaus on ollu sellanen missä ensin näin valoja, jotka vilkku mun huoneessa. Yhtäkkiä musta alko tuntua että oon tulossa hulluks ja koko huone vääristy ja heilu. Sitten luulin että kuolen, se oli oikeesti tosi pelottavaa, vaikka tiesin mistä on kyse. Mutta siinä vaiheessa järki vaan jotenkin sano itsensä irti. Lopuks vielä näin itteni ruumiini ulkopuolelta nukkumassa sängyllä. Toivottavasti ei tällasta enää ikinä, mutta toisaalta oli tosi mielenkiintoinen.
    Oon lukenu että joillaki noi saattaa kestää 10 minuuttiakin, en ikinä haluis sellasta. Meen aina ihan paniikkiin kun herään ja tajuun etten voi liikkua tai puhua, alkaa heti pelottaa että käy noin niinkun tossa pahimmassa unihalvauksessa minkä oon kokenu.

    ReplyDelete
  14. Itselläni on muutamia kertoja ollut unihalvauksia, mutta yleensä ne kestää vain muutamia sekuntteja. Onhan se todella ahdistavaa, kun ei voi liikkua tai puhua tai mitään. Yleensä yritän huutaa ja panikoin kun siitä ei tule mitään.

    Onneksi ne ei ole vaarallisia.

    ReplyDelete
  15. oonko ihan sairas ku HALUISIN kokea unihalvauksen? tai siis ihan uteliaisuudesta, en oo ikinä kokenut unihalvausta ja kaikki tutut sanoo et se on ihan hirveetä ja tuntuu et ois joku "olio" taustalla muttei pysty katsomaan jne... tuntuu et oon ainoo joka ei oo kokenu tätä ja haluisin sen takii kokea sen, olipa se sitten kuinka kamalaa... toisaalta vihaan painajaisia niin en tiiä onko toi sit hirveempää tai jotenki verrattavissa niihin :-D

    ReplyDelete
  16. Joo hyi unihalvaus on ehkä jotain kamalinta! Mulla kanssa useemman kerran tullut ja selvästi huomaa, et kun on kauheesti jotain stressattavaa niin sillon se tulee. Usein kanssa ite tajuun siinä kesken halvauksen, että mitä tapahtuu mut sitä ei vaan saa itteään hereille. Hallusinaatioina ollut mm. kaikki ihme äänet (huohotusta ja muuta mukavaa) ihan siinä korvanjuuressa! Hyii..

    ReplyDelete
  17. mulla tulee noita harvas ja päivä ja oon tottunu niihin, koska tiiän mitä tapahtuu ja tiedän myös ettei se kestä edes puolta minuuttia, ainakaan mun kohalla :D sain unihalvauksen ekaa kertaa varmaan eskari-ikäisenä ja muistan, että silloin se oli pelottavaa!:s nykyään vaan totean unihalvauksessa ollessani, että "jaahas taas" :D

    ReplyDelete
  18. Mulle tuli kerran sellanen unihalvaus, jossa Muppet-hahmot oli pukeutuneet keittiö-vaatteisiin (siis niillä oli päällä kokin hattuja, essuja, käsissä veitsiä, korvissa kauhoja, päässä kattiloita jne) ja ne kaikki muppetit oli mun mahan päällä ja piti mua kiinni enkä päässyt karkuun. Tuijotin niitä muppetteja ihan HELVETIN peloissani ja shokissa ja ne vaan piti mua paikallaan... Ja ne ahdisti henkeä mun ne painoi keuhkoja.

    Onneks myöhemmin ei oo tullut unihalvausta

    ReplyDelete
  19. jooo mullekki tulee unihalvaus melkein aina ku otan päikkärit! siks yritänki vältellä niitten ottamista...mut siis joo mulla tohon liittyy aina se tunne etten saa happea ja sit yritän päästää jotaki ääniä että esim. poikakaveri herättäis mutta semmosta hiljasta ininää vaan joskus tulee ja poikakaveri ei oo ees huomannu...inhottavaa! jostain lehestä luin et kaverin pitäs koskettaa vaan sillon ku tulee semmonen nii sen pitäis mennä ohi... mutta mistä seki sit huomaa jos on semmonen? ja sit luki että noi on yleisimpiä nuorilla aikuisilla ja varmaa helpottaa sit joskus...toivotaan!

    ReplyDelete
  20. en oo kokenu unihalvausta :O teen kyllä kaikkee outoo aina unissani etten ihmettelis et toikin joskus sattuis kohdalle! kuulostaa pelottavalta.

    ReplyDelete
  21. Yhyy, muutaman kerran on tullut unihalvaus, ja kuten joku tuolla ylempänä kirjoitti hänellä johtuvan esim. migreenistä, niin itse olen yleensä migreenikohtausta seuraavana aamuna/päivänä herännyt unihalvaantuneena (apua, voiko noin edes sanoa :D?)

    Yleensä herään, ja olen kuulevani just jotain pelottavaa ääntä/näkeväni jonkun varjon/hahmon huoneessa, mutta nykyään tajuaa aika nopeasti mikä on homman nimi. Niin ja tuo hengen haukkominen/hengitysvaikeus kuulostaa myös tutulta fiilikseltä. Inhottava kokemus kyllä joka kerta, ja sen jälkeenkin on vielä jonkun aikaa melko ikävä olo.

    Viimeeksi heräsin ehkä kuukausi sitten unihalvauksissani, ja vietin pitkän tovin vessassa ovi lukossa aavistuksen jännittyneenä :D

    ReplyDelete
  22. No huh!!!! Mä jo luulin et oon ainut jolle niitä tulee. Tai no sun puheista päätellen sulle on tullut vaan kerran (?). Mutta mulle tulee vähintään kerran kuussa:(. Ja se on ihan kamalaa! Oon kertonu kavereillekkin tästä mut en oo törmänny viel yhteenkään jolla ois sama ongelma. Usein mä vaan pakotan itteni liikahtamaan johonkin suuntaan vaikka se onkin tosi vaikeeta mut kai mä oon jo vähän tottunut:D Tai kannattaa yrittää hengittää syvään niin seki jo auttaa;)

    ReplyDelete
  23. Itsellä tullu monesti erilaisia unihalvauksia, mutta niihin on tottunut että tietää että menee ohi kun laittaa simmut kiinni ja jatkaa nukkumista sitä yleensä ainakin itse nukahtaa samantien ja seuraavankerran herätessä ei sitte uudestaa tuu :)Ensimäisen kerran ku itellä tuli niin pelkäs et tulee uudestaan niin ei sitten seuraavana yönä oikeen tullu nukuttua mutta oppinu vaan olla pelkäämättä niitä niin saa rauhassa nukkua yöt :)

    ReplyDelete
  24. Mulla oli pari vuotta sitten unihalvauksia melkein päivittäin, aina, kun nukuin päiväunia. Ne alkoivat niin, että luulin jonkun painavan käsiään rintakehäni päällä niin etten saa kunnolla henkeä, enkä pystynyt liikkumaan. Yritin aina huutaa apua, mutta en saanut suutani auki. Korvissani kuului myös kova "kohina". Se on tosi pelottavaa sillä tajuaa kyllä kaiken, mutta tilanteelle ei pysty tehdä mitään. Puhuin siitä monelle ystävälleni mutta kukaan ei oikein uskonut.. se oli aika turhauttavaa ja pelottavaa. Onneksi tajusin googlettaa asiaa niin sain todistetuksi tätä "ilmiötä" ystävilleni :D.. Nyt niitä tulee enään todella harvoin ja yhdistän ne niihin ajankohtiin, kun olen ollut jollain tapaa stressaantunut tai muuten uupunut.

    ReplyDelete
  25. Oon kerran kokenut ja aika paniikkihan siinä iski .. :(

    ReplyDelete
  26. mä en oo koskaan saanu unihavausta mutta rupes ahdistaan ihan kamalasti kun luin näitä kommentteja. kauheeta.

    ReplyDelete
  27. Kamalaa, en todellakaan oo kuullu koskaan mistään tommosesta! Ihan hirveetä :( Toivottavasti en joudu koskaan semmosta kokemaan ja muutkin pääsisi eroon! Ei kuulosta kyllä yhtään kivalta :S

    ReplyDelete
  28. mulla on tullu sellasia just että nukun, mutta en saa silmiä auki ja koitan riuhtoo käsiä naamalle ja lyödä itteäni että heräisin, mut raajat vaan ei liiku. Sit oon myös yrittäny huutaa jotain avuks, mut ääntä ei vaan tule. Toi on ollu tosi pelottavaa ja oon miettiny että mikä mulla on, kun näitä ei tuu öisin mutta jos nukun päiväunet niin silloin tulee tosi usein. Nääkin on ilmeisesti unihalvauksia, onneks kirjotit tästä, koska mulla ei oo ollu hajuukaan mikä mua vaivaa. Kiva kuulla että näitä on muillakin, koska oon tosiaan pelänny et mulla on joku vakavampikin sairaus.

    ReplyDelete
  29. mulla on tullu sellasia just että nukun, mutta en saa silmiä auki ja koitan riuhtoo käsiä naamalle ja lyödä itteäni että heräisin, mut raajat vaan ei liiku. Sit oon myös yrittäny huutaa jotain avuks, mut ääntä ei vaan tule. Toi on ollu tosi pelottavaa ja oon miettiny että mikä mulla on, kun näitä ei tuu öisin mutta jos nukun päiväunet niin silloin tulee tosi usein. Nääkin on ilmeisesti unihalvauksia, onneks kirjotit tästä, koska mulla ei oo ollu hajuukaan mikä mua vaivaa. Kiva kuulla että näitä on muillakin, koska oon tosiaan pelänny et mulla on joku vakavampikin sairaus.

    ReplyDelete
  30. Mulle tulee aika usein unihalvaus. se on oikeesti ehkä vittumaisin asia mitä on koska nään sen aikana hallusinaatioita ja ne yleensä on aika pelottavia. tai ei oikeesti pelottavia mut siinä vaiheesa ne tuntuu ihan helvetin pelottavalta ku ei pysty liikkuun. en sit tiiä miksi mulle tulee ainaki kerran viikosa semmonen. ehkä mun unirytmi ei sit oo mikään maailman paras.

    ReplyDelete
  31. mulla on joskus nuorempana ollu tosi usein! se oli ihan kamalaa! sit näin sellasta hallua joka kerta, että olisin pudonnu johonki, ja se putoaminen vaan kesti ja kesti.. ei oo kivoja tommoset :/

    ReplyDelete
  32. Tuli koettua unohalvaus n. kuukausi sitten. Heräsin ja yritin liikuttaa käsiäni, muttei mitään tapahtunut. Olin ihan paniikissa ja luulin että henki lähtee. Lisäksi olin satavarma, että täällä asunnossa olisi joku muukin vaikkei pitäisi, kuulin askelia yms. :I Onneksi tila meni melko nopeasti ohi, inhottava olo siitä kyllä jäi.

    ReplyDelete
  33. Oon kokenut unihalvauksen tosi monesti. Alussa ne oli suorastaan järkyttävän pelottavia ja pitkiä (tunto- ja aistiharhoja ym.). Pahimpia oli tunteet, että joku koskettaa tms. Kuuloharhat on myös mulla ihan tavallisia. Nykyäänkin niitä tulee välillä, mutta oon jotenkin ehkä oppinut paremmin suhtautumaan niihin. Mutta lyhyesti, edelleen ne on jotain aivan uskomatonta!:/

    ReplyDelete
  34. mulle on tullut tasan kerran unihalvaus, ja koska olin siitä kavereilta kuullut niin tiesin onneks, että mitä mulle tapahtuu. inhottavinta oli, että pelkäsin halluja, ja koitinkin pitää silmiä kiinni mutta en pystynyt. loppupuolella kuulin järkyttävää karjumista ja kiljumista pään sisällä kunnes havahduin ja kaikki hiljeni. kyllä siinä itkut pääsi ja uudelleen nukahtaminen hieman pelotti :(

    ReplyDelete
  35. mulla on ollu muutaman kerran unihalvaus :s Ahdistun sairaasti ja meen paniikkiin ku en saa liikutettua itteeni ollenka. Ja yleensä musta tuntuu ku huonees ois joku muu. tai ihan ku joku uhkais mua :D iha normii

    ReplyDelete
  36. oon kuullut tosta termistä mutten oo koskaan tarkemmin tutustunut vaikka oonki hurja uniselvittelijä! nyt kun luin niin oonpa tainnutkin saada. näin pari kesää sitten takaperin unta LORDISTA :DD ja mua alko pelottaa ihan kamalana. heräsin yöllä ja itkin ihan hysteerisenä, mua pelotti kun oli niin pimeetä joten revin sitten verhot alas ihan pidikkeitä myöten...... jonkun sortin unihalvaustilanne kai tuo lienee? :D

    ReplyDelete
  37. miten on mahdollista että teet postauksen tästä jes!:DD sain 3päivää sitten kyseisen halvauksen, kun heräsin päiväunilta ja se oli tosi pelottavaa, kun ei pystynyt tekemään mitään.. en oo tienny et mikä se oli, mut nyt seki selvis!

    ReplyDelete
  38. Oon kokenu unihalvauksia niin paljon etten ees muista. Ensin niitä tuli ku stressasin, mutta nykyään ihan millon vaan.

    Ensimmäinen oli pelottavin, nukuin sillon yläsängyssä. Olin tottunu nukkumaan poikaystävän vieressä mutta tällä kertaa se oli muualla. Ensin heräsin kamalaan kiljuntaan, jonka jälkeen tunsin poikaystävän kiertävän käden ympärilleni rauhottavasti. Yritin koko ajan liikuttaa itteeni. Sen jälkeen poikaystävän käsi alkoi nousta ylöspäin vartaloani ja kutitti. Vihaan kutittamista maailmassa eniten ja menin aivan paniikkiin, tunne oli kauhee, joku vaan kutitti enkä voinu lopettaa. Yhtäkkiä vieressä leiju mun isäpuoli, joka huus mulle jostain, ja oli tosi vihanen. Samana päivänä oli ollut pientä turhaa sanaharkkaa isäpuolen kanssa. Sitten leijuva hahmo lähti, mutta tunsin käsien nousevan kurkulleni ja kuristavan niitä. Kiljuin minkä kurkustani pääsin (en usko että oikeasti tuli mitään ääntä) kunnes heräsin omat kädet kurkultani. Itkin niin kovaa että äiti kuuli sen ja tuli huoneeseeni. Olin kuristanut itteeni niin kovaa että yskin vaan enkä saanut kunnolla henkeä (mulla on myös astma, johtuu siitäkin varmaan). Loppuyön koitin nukkua äidin vieressä ensimmäistä kertaa varmaan 6-vuotiaasta (olin n. 18v) mutta ei se uni enää tullu :D

    Oon tutkinu unihalvausta paljon ja nykyään en nuku selälläni enkä ajattele unihalvausta ennen nukkumaanmoenoa. Selällä nukkuessa saan jostain syystä helpommin niitä. Ennen kun hankin koiran, en voinut nukkua ilman poikaystävää. Nyt koira vieressä auttaa myös! :)

    ReplyDelete
  39. Oon kokenut vain muutaman kerran unihalvauksen. Itse asiassa juurikin päikkäreiden päätteeksi. Olen tiennyt ilmiön olemassaolosta jo ennen ensimmäistä kertaa, joten siksi varmaan en ole kokenut niitä pelottavina. Ahdistaa vaan kun tiedän, että takaisin uneen vaipuminen tuottaa (mulle) painajaisen ja herääminen on työn ja tuskan takana.

    Äänihalluja olen kokenut yhden kerran: Kuulin, kun äiti tyhjensi tiskikonetta keittiössä, mutta herättyäni totesin, ettei hän ollut edes kotona.

    Unihalvausta ei kannata pelätä, koska sillä tavalla vain varmistaa, että se on pelottava.

    ReplyDelete
  40. En oo ikinä kokenu, tavallaan haluaisin mutta jos noin pelottavia juttuja tapahtuu nii mä kuolisin pelkoon. varsinki toi mis joku oli muka halannu ja purru vaikkei ollu tehny mtn ja se nauru korvan juures ja se moottorisahan ääni...

    voiko unihalvauksen aikana pistää silmiä kiinni ?

    ReplyDelete
  41. hyi mulle on käyny noi kerran; olin unessa mut sit jontenki heräsin ja näin ympärille mut en pystyny liikkumaan. :( paniikkihan siinä tuli.

    ReplyDelete
  42. http://www.youtube.com/watch?v=nSRXBW1ER7c&feature=related
    BONGASIN SUT !

    ReplyDelete
  43. Mulla tulee usein sellaisia kausia, että noita unihalvauksia tulee. Se on kyl yksi inhottavimmista tunteista. Se on ilkeää kun sen tuntee et "ei kohta se alkaa" ja sit se tulee ja mulla se ei ainakaan lopu ollenkaan, ellen yritä kaikin voimin rimpuilla siitä pois. Muutaman kerran olen koittanut vaan odottaa, että se menee ohi, mut ei ole mennyt ja se sellainen "puutunut" tunne vaan kasvaa ja lopulta on vaan pakko rimpuilla se pois.

    Yäk. Kerran kävi niin, että tuli toinen heti perään! :D Not nice.

    ReplyDelete
  44. Kerran oon unihalvauksen kokenut, itseasiassa ihan tässä viime viikkojen aikana. Näin unta, että raaputin omassa huoneessani kalenteriarvan ja voitin 500e, sit olin ns. puolunessa nousemassa sängystä kertomaan ilouutiset porukoille, mut tajusinkin seisomisen sijaan makaavani sängyssä aivan paskajäykkänä; mikään raaja ei liikkunu, silmät oli sirrillään ja suusta en saanu sanaakaan, vaikka koitin puhua - ynisemistähän se oli. :D Friikeistä friikein tunne.

    ReplyDelete
  45. mä koin sen joskus vuosi sitte ja oli aiva kamalaa! näin eka semmosta tosi ahistavaa unta missä sellanen musta hahmo ajo mut nurkkaan. sit heräsin siihe että se sama hamo näky mun jalkopäässä (peitosta oli muodostunu sellanen möykky). sit tajusin etten voinu liikkua. silmät sain auki ja pystyin katteleen ympärille, mut mikään raaja ei liikkunu. en tiiä kauanko se kesti, mut tuntu että oisin ollu halvaantuneena aika kauan. todellisuudessa se kesti varmaan minuutin. halvauksen jälkeen oli kevyt olo ja tuntu niinku lähtisin lentoon. ja kädet oli iha turvoksissa ja tunnottomat sen jälkeen. en tiiä mu oli aika creepy kokemus

    -terhi

    ReplyDelete
  46. niin ja tosiaan kuvittelin koko ajan että se peitosta muodostunut möykky oli joku elävä olento.

    -terhi

    ReplyDelete
  47. Mulla tulee unihalvauksia harva se päivä. Kumma kun sulla on vasta toinen? Luulin että ne on yleisiä.
    Ei ne musta niiin epämielyttäviä oo (ei nyt miellyttäviäkään, kai oon sit tottunu. Yleensä nään jotain halluja että liikutan käsiä ja jalkoja, mut en vaan herää, lol. Jotenkin aina onnistun repimään itseni hereille, kyllä siinä jokunen minuutti kestää, mut ei se pitkältä tunnu.( Jassoo, toi sanottiinkin jo wikipediassa, siis että voi opetella herättämään itsensä).
    Mutta joo, ymmärrän kyl et inhottavalta tuntuu mennä sen jälkeen nukkumaan..

    ReplyDelete
  48. Missä päin helsinkiä asut? Entä paljon maksat vuokraa asunnostasi?

    ReplyDelete
  49. En oo edes koko termiä ikinä kuullut, enkä siis tiennyt että tollasiakin on olemassa :O Paniikkikohtaus tuli tosta ensimmäisenä mieleen, sellaisen olen kyllä kokenut ja siihen liittyi sydämen hakkauksen lisäksi kyllä kaikenlaista muuta "mukavaa" tunnetta...

    ReplyDelete
  50. Hei ihan tähän postaukseen liittymättä, haluisitko kertoa vähän pacifiquesta? Mitä siellä niinku tapahtuu? :D Onko ne susta sen melkeen 50e arvoset pippalot? :) Mietin tässä että ostaako vai eikö ostaa lippuja sinne..

    ReplyDelete
  51. Olen kaksi kertaa saanut unihalvauksen. Onneksi tiesin mistä on kyse, muuten olisin varmaan mennyt aivan sekaisin kauhusta, vaikka olihan se joka tapauksessa tosi pelottavaa.

    Ekalla kerralla oli jotain epämääräisiä hallusinaatioita mukana, välillä olin sängyllä, välillä sängyn vieressä lattialla ja välillä näin silmäluomien läpi että valot välkkyivät, mutten saanut silmiä kunnolla auki. Toinen olikin sitten ihan "tavallinen", en vain pystynyt liikkumaan.

    Kamalinta on se, kun pelkää ettei se lopukkaan. Vaikka loppuuhan se, mutta on niin avuton olo kun ei voi tehdä mitään.

    ReplyDelete
  52. Unihalvaus on maailman pelottavinta :D Tuntuu aina et huonessa on joku ja tuijottaa mua, mutten pysty tekemään asialle mitään! Ahdistaa... En uskalla enää nukkua selälteen, kun niissä sen aina saan. Hrr...

    ReplyDelete
  53. kuulostaa niin tutulta nää kaikki unihalvaus tarinat ! siis mulla ittelläni on viimekeväästä lähtien tullu näitä unihalvauksia etenkin nukkumaan mennessä ei niinkää herätessä.. stressi ja liika urheilu selvästi vaikuttaa, näin oon ainaki ite huomannu. ja mulle on kanssa sanottu että migreeni(joka on myös mulla) vaa edistää unihalvauksia just joittenki aivokäyrä häiriöiden takia.. en sitten tiiä :D mutta siis mulla tulee tosi usein sillai että kun oon menossa nukkumaan ni alkaa huimaamaan ja tuntuu että leijuisin jossain mutta kuitenkaan en enää osaa siitä välittää ku oon jo puoliks unesssa ja just siinä "syvän unen" rajamailla tulee joku ihme uni joka aina päättyy sellaseen voimistuvaan ääneen(nauruun, huutoon ym) ja sitten herään siihen ku tuntuu että koko vartalo on puutunu tai siihen että putoais par metriä.. tossa vaiheessa aina säikähtää ja sydän rupee pumppaa ihan hulluna :s mutta kyllä se sitte aina ohi menee :)

    ReplyDelete
  54. Mulle on tullu pari kertaa joskus ehkä lukio-ikäisena ja pelkään niitä vieläkin! Tosi inhottava ilmiö. Muistan kuinka näin jotain ihme näkyjä, kerran jotain pirujen varjoja seinillä ja toisella kertaa jokin musta kammottava olio lähetyi mua lattiaa pitkin kohti sänkyä.. Inhottavaa, se tuntuu ikuisuudelta vaikkei kestä kuin minuutin ehkä.

    ReplyDelete
  55. unihalvaukset on tosi pelottavia! oon saanu niitä elämäni aikana varmaan kymmeniä ja joka kerta säikähän ihan hirveesti. usein tuntuu et putoisin ja sit luulen et huoneeseen tulee joku. hyi. ps. tosi kivalta vaikuttava blogi!

    ReplyDelete
  56. Hui, ei kuulosta kivalta noi unihalvaukset... Toivottavasti niitä ei enää tulis uudestaan!

    http://siiriliinu.blogspot.com

    ReplyDelete
  57. En tiedä oliko se mitä ite koin hallusinaatioita vai unihalvaus med hallut vai oliko kyseessä vain oman pään toipuminen aikaisemmasta traumasta.

    ReplyDelete
  58. Hui helvetti, näiden kommenttien ansiosta tajusin, että oon kokenut varmasti kymmeniä unihalvauksia viimeisen kuuden vuoden aikana, mut en vaan ole tiennyt, että ilmiölle on jokin nimikin olemassa.

    ReplyDelete
  59. Mullekkin tuli pari viikkoa sitten kun olin katsonut muutamaa päivää ennen kauhuleffan. aamuyöllä heräsin siihen että kuulen askelia ja paperin/sanomalehtien rapinaa. ihankuin joku olisi kävellyt asunnossani ja rapistellut. sain juuri ja juuri silmät auki, tila kesti n. minuutin verran. laitoin taas silmät kiinni ja se tuli uudestaan. hyi helvetti kun ei voinut liikkua, tuntui että kroppa painoi tonnin.. :(

    ReplyDelete
  60. Tuo on tosiaan ihan hirveä tunne! Sain pienempänä useinkin painajaisten aikana tiloja, joissa tuntui, etten herännyt unesta tai en saanut liikutettua itseäni vaikka olisin tahtonut. Vähän semmoinen olo kuin huutaisi, mutta mitään ääntä ei kuulu. En nyt ole varma, tarkoitatko samaa, mutta joka tapauksessa tuntui pelottavalle. Sitä usein heräsi sitten kylmästä hiestä ja epätodellisessa tilassa. Nyt vanhempana ne ovat jostain syystä jääneet lähes kokonaan. Voisiko jo stressi aiheuttaa niitä?

    ReplyDelete
  61. Joo hyi olkoon, en ees tienny tommosista ennen kun koin itse ensimmäisen kerran. On niin painava ja raskas olo ja suorastaan vithuttaa kun ei pysty nouseen ylös :D. Pelästyin ihan kunnolla ja seuraavat yöt pelotti niin paljosti.
    Sit tää toinen tapahtu vuosi sitten kun asustelin mun isosiskon luona siskopuoleni kanssa. Menin yksin nukkumaan ja siitä se halvaus lähti, olin muka hereillä enkä voinut liikkua. Kuulin, että joku avasi ulko-oven ja alkoi liikkumaan kotona, näin että anna oli tullut mun viereen nukkuun ja koitin kovasti sanoa sille, että pitäiskö soittaa poliisi, mutta en voinut puhua. Lopulta sainkin muka sanat sanottua, mutta anna ei vastannut muuta kun että ei me pärjätä niille. Sitten yhtäkkiä annan puolelta lakana alkoi nousemaan ja joku kömpi sängyn alta ylös ja koitin potkasta sitä paniikissa. Siinä vaiheessa mä heräsin siihen kun potkasin annaa joka oli just tulossa nukkumaan. :D Se oli niin sairasta. Piti mennä kattoon ettei kukaan oo oikeesti tullut meille, hyi.

    http://leijonakoomassa.blogspot.com/2010/12/unihalvaus-nro2-yokkkkkkkk.html

    ReplyDelete
  62. täälläki yks unihalvauksen kokenut. Inhottava juttu kyllä :-( mulla kuuluu vielä ihan tajuton vinkumine korvissa sen lisäksi, että en pysty liikkumaan yhtään! :-D onneks se tulee harvoin, ja menee ohi!

    -Epa

    ReplyDelete
  63. ja jatkoa edelliseen kommenttiin. Ensimmäinen unihalvaus tapahtui kun asuin vielä kotona ja mun huoneessa ei ollut ovea. Olin sängyssä ja oli pilkkopimeää. Näin muka että mun pikkuveli oli mun ovella ihan itkusena ja sanoi, että "mua pelottaa, voinko tulla sun viereen"? En voinut vastata mitään enkä liikkua ja yhtäkkiä mun huone alkoi heilumaan ihan kamalasti ja nopeeta. Ja mun pikkuveli oli kadonnut. Sen jälkeen nukuinkin sitten valot päällä ja täyty tarkistaa että pikkuveikkaa nukkuu huoneessaan. :D

    ReplyDelete
  64. Mulle on kans kerran käyny noin mutten muistanu edes sitä ennenkö nyt kun luin tän. Mulla oli sama juttu että en saanu liikutettua mitään ja ihmettelin hetken aikaa että mitääää ja sitte kaikki toimiki taas ihan normaalisti. Sillon en kyllä edes tienny mistään unihalvauksesta mitää ja säikähdin kunnolla.

    ReplyDelete
  65. hei miten sä teet ton kun sun kuvien ympäril ei oo tota kehystä? ku mulla tulee ne automaattisesti ? :D

    http://thenextepisode-katarina.blogspot.com/

    en oo ikin kokenut unihalvausta, ois ihan jännä kokea se, mut samal tosi pelottavaa !

    ReplyDelete
  66. Meikäläinen kuulee sellasta epäselvää puhetta ja kellon ääniä. Varsinaista halvausta en ehkä ole kokenut, mutta kaikkea muuta sekavaa kyllä. Kärsin kyllä migreenistä, niin en ihmettele unihäiriöitä yhtään. Muutama vuosi takaperin ''heräsin'' mummoni komerosta (asuimme koko perhe paritalossa)ja näin oven raosta hahmoja jotka liikkuivat asunnossa. Samaan aikaan alkoi nuo äänet ja kello käymään, ihan kuin aika olisi lähtenyt tikittämään ja minun olisi juostava asunnosta äkkiä pois. Noh, juoksinkin rappuset ylös, oman huoneen kautta suoraan isän viereen aivan paniikissa... olin niin tosissani, että isä muistaakseni otti jonkin kättä pidemmän mukaan ja lähti katsomaan mummoa. Eihän siellä ketään tai mitään ollut, mutta minä kyllä jäin isän viereen nukkumaan...

    ReplyDelete
  67. hui kauhee, unihalvaukset on ihan hirveitä :/
    harmikseni ite saan niitä jonkin verran vuodessa, pahin tilanne on ollut kolme kertaa kuukauden aikana kun oli kaikkea hässäkkää elämässä.
    pelottavin kokemus oli ehkä kun 'heräsin' yöllä, halvaantuneena, näen kuinka suuri mies kumartuu ylleni veitsen kanssa ja hetken kuluttua tunnen jääkylmän piston kylkiluiden välissä.
    toisena kauhuna lapsuuden pelkoni, muumien Mörkö, on hyökännyt kimppuuni. olin halvaantuneena kyljelläni, kasvot seinää kohti. tunsin että "se on SE!!" mutta en nähnyt tai voinut tehdä mitään.

    en tiedä kuinka yleismaailmallista apua näistä neuvoista on, mutta jos uusi unihalvaus lähiaikoina pelottaa, vältä esim sellaisten sarjojen ja leffojen katsomista jossa on väkivaltaa, hirveästi ammuntaa tai muuten ahdistavaa materiaalia (jos Mörkö pelottaa älä katso muumeja vaikka siskontyttö kuinka haluaa.. :D) ja mene ajoissa nukkumaan.

    ReplyDelete
  68. Mulla on ollut useestikkin, mutta en tienny että sitä kutsutaan unihalvaukseks :D Todella ahdistavia on kyllä aina ollut, yleensä oon vielä ollut selälläni ja hengittäminenkin on ollu vaikeeta.

    ReplyDelete
  69. Ite koin unihalvauksen muutama vuosi sitten. Kuulin ääniä enkä saanut henkeä. Enkä voinut liikkua. Ahdisti :(

    ReplyDelete
  70. This comment has been removed by the author.

    ReplyDelete
  71. Koin viimeks unihalvauksen ehkä alkuvuodesta? Ihan vitun hirveetä. Unihalvauksen jälkeen yriän pysyä jonkin aikaa hereillä, etten vaivu takaisin samaan tilaan. Paskina on, jos toi toistuu monesi yössä heräämises jälkeen :(

    ReplyDelete
  72. Mulla noita halvauksia tulee kausittain, välillä useemmin ja välillä harvemmin. Joskus saatan havahtua monta kertaa yössä ja huomata, etten voi liikkua. Yleensä noihin usein tuleviin ei liity muuta, mut sit välillä tulee pahempia niin, että kuulen/nään/aistin jotain kamalia juttuja. :/ Viimeks havahduin siihen, että tunsin miten maa muka tärisis ja kuulin miten mun ympärillä ihmiset itki ja juoksi pakoon. Hyh se oli hirveetä, kun ei vielä ite voinu liikkua tai saanu ees silmiä auki.

    ReplyDelete
  73. Mulla oli kerran stressaavan elämänvaiheen aikana tosi usein unihalvauksia - ihan kamalaahan se oli mutta siinä kannattaa keskittyä ääniin joita kuuluu "ulkoa" niihin saattaa havahtua hereille :)..

    ReplyDelete
  74. Itselläni ilmeni unihalvauksia pari vuotta sitten tosi usein, jonkin vuoden ajan kesti kun niitä tuli usein mutta sitten alkoi hälvenemään.
    Nyt on tullut viimeksi unihalvaus varmaankin puoli vuotta sitten, mutta meinannut on tulla senkin jälkeen, tiedän vain sen tunteen milloin se on alkamassa niin pomppaan heti ylös sängystä ja rauhoittelen itseäni hetken ja yritän taas nukkua. Mulle kävi silloin alussa juuri se klassinen, tumma hahmo vieressä ja kamala painon tunne rinnan päällä..
    Mutta kun opin tuntemaan ja tietämään tilanteen, aloin pitämään silmiäni kiinni halvauksen aikana jotten näkisi mitään harhoja. Kauheinta siinä kuitenkin on se kun ei pysty inaakaan liikuttamaan raajoja eikä huutamaan apua.
    Mutta tsemppiä noiden halvausten kanssa, toivotaan ettei jouduttais enää koskaan kokemaan niitä! (:

    ReplyDelete
  75. Mä sain joskus kanssa unihalvauksen. Se oli samalla tosi ahdistavaa mut tavallaan myös jännää! En pystyny liikkumaan ja kuulin jotain pelottavaa lapsen naurua ja luulin että joku liikkuu mun huoneessa :S. Se oli pelottavaa!

    ReplyDelete
  76. Unihalvaukset eivät ole vaarallisia, mutta sitäkin inhottavampia. Itse oon kerran saanut unihalvauksen, mutta unen aikana. Leijuin sikiöasennossa, enkä pystynyt liikkumaan/liikuttamaan päätä ollenkaan. Ihan hirveä tunne, muttei onneksi kestä pitkään.

    ReplyDelete
  77. En tiedä onko unihalvauksia, mutta joskus vuosia sitten varmaan kun olin ylästeella sain sellaisia outoja paniikkikohtauksia kun yritin nukahtaa. Yhtäkkiä aloin kuulla kovenevaa kellon tikitystä (vaikka huoneessani ei ollut kelloa), sitten sydän alkoi hakata nopeammin ja tuntui että huone pyöri ympäri ja melkein aina siihen liittyi sellainen hallusinaatio että vessapaperi rullia lenteli kymmeniä täyttä vauhtia huonetta ympäri(siis wtf :D). Minua ei kukaan uhannut noissa kohtauksissa, eikä ollut mitään epämääräisiä hahmoja mutta olin silti aivan paniikkissa. Oli niin ahdistavaa se sydämmen ja kellon tykytys ja kun tajusi että hallusoi, koska ei vessapaperirullat voi lennellä itsekseen. Mulla oli myös sellaista lievää halvauksen tunnetta noissa, mutta sitten aina jotenkin "repäisin" itseni irti. Yleensä en pystynyt liikuttamaan kehoa, mutta räpytin silmiä jotenkin voimakkaasti ja se repäisi minut irti tilanteesta. Silloin kun niitä tuli, tulivat ne usean kuukauden ajan melkein joka ilta nukkumaan mennässä, kunnes loppuivat seinään.

    ReplyDelete
  78. itse en ole kokenut, mutta kaverilla on näitä ollut ja on kuulemma niin ikävä tunne kun vaan mahdollista :/

    ReplyDelete
  79. mä en tajua, mulla ei ole yhtäkään negatiivista kokemusta unihalvauksesta? saan niitä aika usein, mut tiedän tasan ja tarkkaan mistä on kyse ja jatkan unia. voi kyllä johtua osin siitäkin että oon selkouniennäkijä, tai siis pystyn hallitsemaan uniani täysin ja unihalvauksen saatuani voin vaan ajatella "nyt herää" ja sitte herään.

    ReplyDelete
  80. lue vaikka wikipediasta ainakin englannin kielisenä löytyy muistaakseni siitä juttua, vai mistähän luin, että sen voi tehdä vaikka joka yö jos haluaa. Menee vain makaamaan selälleen eikä vaihda asentoa vaikka aivot käskee vaihtaa mukavampaan asentoon. sitä huijaa kehon nukahtamaan, tai siis sen osan aivoista mikä ohjaa liikuntakykyä.

    ReplyDelete
  81. Hyiii mulla oli just viimeyönä unihalvaus kans! näin jotai unta että olin kolarissa, sitte 'heräsin' ja en pystyny muutaku avaaman silmät, hetken aikaa säikähin jo että olin oikeesti ollu kolarissa ja halvaantunu.. :S se oli pelottavaaaaaa!

    ReplyDelete
  82. Mullaki oli joskus pienempänä aika useinki unihalvauksia etten vaan pystyny liikkumaan ja sitten koitin pyöriä sängyltä alas että se pamaus ku tippuu lattialle herättäis mut kunnolla

    ReplyDelete
  83. kerran oon kokenu unihalvauksen ja se oli ihan hirveetä ! Silloin en edes tiennyt, mitä unihalvaus tarkoittaa. Siinä sitten makasin ja yritin nostaa kättä, mutta eihän nyt mikään raaja liikkunut. Sit huomasin ku mun silmät oli sulkeutumas, joten säikähdin et jäänkö nyt tälläseks ni pakotin itteeni rykäsee kädet ja jalat liikkeelle nii " heräsin " siitä. :P

    ReplyDelete
  84. Mulla oli viitisen vuotta sitten tosi usein unihalvauksia :X Vielä nykyyänkin on silloin tällöin.

    Yleensä ne oli sellasia, että sängyssä oli sammakoita tai jättihämiksiä ja heti ku pääsin taas liikkumaan juoksin täysiä keittiöön pakoon. Usein myös poikakaverin kasvot ollu demonin naama tai muuten vaan joku demoni tuijotellu mua. Pahin oli se kun makoilin selälläni (yleensä mulle tuli vaan selällään nukkuessa näitä..) kun sängyn jalkopäästä kiipes sellanen Ringin Samara-tyyppinen tyttö istumaan mun rintakehän päälle niin, että tuntu etten saa henkeä..

    Mulla on kyllä muutenki niin pimeitä unia aina :/

    ReplyDelete
  85. joo kerran heräsin muka ja katsoin ovelle nii joku ukko hiihtokamppeet päällä hakkas mun äitiä mut sitte heräsin eikä siellä ketään ollu...

    ReplyDelete
  86. no hitto, pitipas lukea kommentteja, nyt jannittaa kayda nukkumaan.. osalla on sen verran astetta creapynpaa tarinaa!

    ReplyDelete
  87. Juu, oon kans kokenut unihalvauksia. Inhottavin niistä oli, kun olin eroamassa ja makasin sängyssä ja näin unta, että exä tulee sisälle omilla avaimillaan ja herään siihen enkä pysty liikuttamaan itseäni. Aivan kauhee tunne.. Makaan vaan paikallani eikä kädet eikä jalat liiku enkä pysty kunnolla hengittämään.. Todella helpottavaa oli tajuta, ettei kukaan ole asunnossa sisällä paitsi minä :)

    ReplyDelete
  88. Täällä on myös yksi unihalvauksen kokenut.

    Itse olen unihalvauksen kourissa ollut ainakin kolmesti. Ihan karmee tunne. Jotenkin lohduttavaa ja helpottavaa huomata että en tod. ole ainut ihminen joka sen on saanut. Eka kertaa kun se iski niin olin todella paniikissa, enkä tiennyt mikä mulle tuli. Noh, stressaan muutenkin aika paljon ja välillä saan paniikkikohtauksia niin ja kärsin myös migreenistä, joten ehkä nuo asiat vaikuttavat siihen myös. Ja luin tosiaan sen että selällään nukkuessa unihalvaus tulee helpommin ja aina silloin kun olen sen saanut niin olen nukkunut selällään. Sen jälkeen olen välttänyt selällään nukkumista ja näinollen unihalvaukset ovat jääneet pois. :-) *Koputtaa puuta*

    -Rose

    ReplyDelete
  89. Itselläni ei varmaan ole koskaan ollut "oikeaa" unihalvausta.. vaan ainoastaan käsi on veltto ja toimimaton... ja sekin oli jo tarpeeksi kamalaa ja tuntuu ettei se palaudu koskaan. Tuntuu kun vieraan ihmisen käsi roikkuisi minussa...

    ReplyDelete
  90. wow. enpä ookaan aiemmin kuullut tästä. mutta minulle tällaista kyllä tapahtuu aika usein.. oon yrittänyt selittää muille miltä tuntuu kun on valveilla vaikkei ole. huh. kukaan ei oikein tunnu ymmärtävän.

    ReplyDelete
  91. Unihalvaukset on kyllä ihan hirveitä. Itelle on saattanu tulla niitä jopa useita yön aikana. On tosi pelottavaa, ku tietää tavallaan olevansa valveilla, mutta silti näkee ja kuulee huoneessa kaikkea outoa. Esim. hahmoja, lepattavia verhoja, liekkejä, savua, puhetta, musiikkia. Kerranki kuulin radiolähetystä varmaan vartin ajan, vaikka missään ei ollu radio päällä, ja olin kaiken lisäks yksin kotona. Kaikista pelottavinta siinä oli se, että se oli ihan oikean radiolähetyksen kuulonen mies ja naisjuontajineen ja ne vielä soitti alusta loppuun pari biisiä, jotka itelle ei ollu tuttuja. Ennen olin noissa täysin halvaantuneena, mutta nykyään pystyn kovan yrityksen ja harjotuksen seurauksena pyöräyttämään toista nilkkaa, jolloin se halvaustila laukeaa, mutta useimmiten joudun takasin siihen halvaukseen, ku yritän nukahtaa uusiks. Mutta oon kyllä sitä mieltä, että jokaisen tulis kokea tuo edes kerran, niin tajuais paremmin, että se on oikeesti tosi pelottava ja todellinen tila, eikä mitään päästä keksittyä hömpötystä.

    ReplyDelete
  92. Kuulostaa vähän siltä että sun naapurin ruuat olis ehkä vaikuttanu tohon sun yöuneen :O

    ReplyDelete
  93. Aloin saamaan jossain vaiheessa ihan hirveesti unihalvauksia, ja jos niistä jotain opin niin sen, että vaikka ikäviltä tuntuvatkin, ei niitä tarvitse tai oikeastaan edes kannata pelästyä liikaa.

    Oudoimpia ovat olleet sellaiset, joiden aikana kokee voimakkaita hallusinaatioita... Olen esim. irtaantunut kehostani ja kuullut "jumalan" puhuvan halvausten aikana. Olen myös nähnyt ilkeän näköisiä demoneja nurkissa, kerran heräsin sellaiseen ja totesin mielessäni tyynenä, että "Jaa. Nyt pelottaa." ja jatkoin unia... :D

    Melko samanlaista suhtautumista peräänkuuluttaisin kuin paniikkikohtaustenkin kanssa. Monin tavoin niistä löytyy samoja piirteitä: pelottavia ja inhottavan tuntuisia, mutta eivät vaarallisia, ja yleensä hysteriseksi meneminen pahentaa kohtausta tai halvausta. Eli ihan rauhassa vaan, jos suinkin pystyt! Kaikki on ihan hyvin. :)

    ReplyDelete
  94. Mulla on ollu kaks kertaa. Eka tuli n. Vuos sitte junassa nukkuessa. Nojasin siihen junan "ikkunalautaan" ja yhtäkkiä heräsin mutten pystynyt liikkumaan ja kuulin vuorotellen kovenevaa ja hiljenevää ihmismassan sorinaa (jotain puhetta mistä en saanu selvää). Seuraavaksi kuului viereiseltä penkiltä ilkeää naurua ja joku tökki mua kylkeen joka kutitti ihan järjettömästi mutten pystyny nauramaan. Kesti kokonaisuudessaan noin 5 min ja olin sen jälkeen niin paniikissa että istuin ravintolavaunussa loppumatkan ja vannoin etten enää nuku junassa. Toinen tuli n kk sitten omassa sängyssä; heräsin normaalisti mutten pystyny vaan liikkumaan ja menin totaalipaniikkiin, yritin pitää jotain ääntä että poikaystäväni tajuis sohvalta tulla "herättelee" muttei tullu ku hengen pihinää. Tällä kertaa outoa oli että sain varvasta liikutettua mut kohtaus ei lähteny ennenku sain koko toisen käden ilmaan. Yleensähän unihalvaus loppuu heti kun saa liikutettua itteesä tai jos joku koskee tai puhuttelee. No kauheita kuitenki kaikki tyynni.

    ReplyDelete
  95. Hah, luulin myös että oon ainoo joka on kokenu unihalvauksen! Nyt ei oo vähään aikaan tullut, mutta stressin myötä tulee melkeempä aina. Mulla se ei jää siihen yhteen kertaan yössä/aamussa, vaan saatan luulla että oon heränny siittä, mutta sekin on unta! Tällee saattaa käydä 3-4 kertaa peräkkäin, ihan hiton kauheeta :D Ja yleensä kans kuulen ja nään harhoja, oon pitäny itteeni hulluna mutta empä oo ainoo. :D

    ReplyDelete
  96. itehän saan unihalvauksia joskus jopa pari kertaa kuussa ja eihän ne koskaan oo kivoja. kerran oli jopa niin voimakas etten pystynyt liikkumaan ja "heräämään" siitä vaikka kuulin kun herätyskello soi. viimeisin unihalvaus oli pari viikkoa sitten ja kuvittelin sen ajan että joku tyyppi nukkuu mun vieressä ja otti jopa kädestä kiinni ja kaikkea :-D

    ReplyDelete
  97. Unihalvauksella on selvä yhteys narkolepsiaan, sillä narkoleptikoilla unihalvauskohtaukset ovat huomattavasti yleisempiä kuin muilla. On arvioitu, että noin 40–60 % narkoleptikoista kärsii myös unihalvauksista.

    Joitakin altistavia tekijöitä on kuitenkin löydetty:

    Nukkuminen selällään
    Epäsäännöllinen unirytmi
    Univelka
    Korkea kuume
    Aikaerorasitus
    Lisääntynyt stressi
    Äkillinen elinympäristön tai -tavan muutos
    Ahdistuneisuus, masentuneisuus
    Pelko unihalvauksien toistumisesta
    Todella kova säteilevä kipu päässä

    Apukeinoja

    Säännöllinen unirytmi

    Alkoholin, tupakan ja kahvin välttäminen illalla

    Unilääkkeet -näiden suoma apu on tosin väliaikainen ja lääkkeiden lopetuksen jälkeen unihalvausten määrä voi kasvaa muutaman yön ajaksi

    Yritys saada jokin ruumiinosa liikkeelle

    Turvautuminen toiseen ihmiseen, joka saa unihalvauksen loppumaan tarttumalla sen kokijaan halvauksen hetkellä. Merkkinä unihalvauksesta on käytetty esim. muutosta hengityksessä tai pientä äännähdystä

    Tiedon hankkiminen

    Vertaistuki

    ReplyDelete
  98. Unihalvauksella on selvä yhteys narkolepsiaan, sillä narkoleptikoilla unihalvauskohtaukset ovat huomattavasti yleisempiä kuin muilla. On arvioitu, että noin 40–60 % narkoleptikoista kärsii myös unihalvauksista.

    Joitakin altistavia tekijöitä on kuitenkin löydetty:

    Nukkuminen selällään
    Epäsäännöllinen unirytmi
    Univelka
    Korkea kuume
    Aikaerorasitus
    Lisääntynyt stressi
    Äkillinen elinympäristön tai -tavan muutos
    Ahdistuneisuus, masentuneisuus
    Pelko unihalvauksien toistumisesta
    Todella kova säteilevä kipu päässä

    Apukeinoja

    Säännöllinen unirytmi

    Alkoholin, tupakan ja kahvin välttäminen illalla

    Unilääkkeet -näiden suoma apu on tosin väliaikainen ja lääkkeiden lopetuksen jälkeen unihalvausten määrä voi kasvaa muutaman yön ajaksi

    Yritys saada jokin ruumiinosa liikkeelle

    Turvautuminen toiseen ihmiseen, joka saa unihalvauksen loppumaan tarttumalla sen kokijaan halvauksen hetkellä. Merkkinä unihalvauksesta on käytetty esim. muutosta hengityksessä tai pientä äännähdystä

    Tiedon hankkiminen

    Vertaistuki

    ReplyDelete
  99. hei ihan järkyttävää :D siis ihan kamala lukea näitä :D mä oon kokenu ehkä vaan lievän version tästä ja se on sellanen et koitan juosta mutta en pääse ollenkaan eteenpäin.. mut en muistaakseni oo ollu hereillä kunnolla jos se edes oli joku lievä unihalvaus.
    mut ihan järkkyä et jengi näkee jotain ringin samaraa istumassa rintakehän päällä hyi kamala :D

    ReplyDelete
  100. http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/2/viestiketju/1514391/tyttareni_ihailee_horahtavaa_muotibloggaria_ Susta on kiva ketju vauva.fi sivulla!! :D :D

    ReplyDelete
  101. mul on tullu unihalvaus kerran ku tunsin et joku silittää mua :D mut meijä iskäl ja veljel tulee usein... hengityksen pidättäminen sai ainaki mut heräämään ku iskä kerto kerran et niin se aina saa sen loppumaan :)

    ReplyDelete
  102. Mäki oon tainnu muutaman kerran saada unihalvauksen, mutta herätessäni oon ajatellu niiden olevan vaan unta. : D

    Viimeisin kerta oli muutama kuukaus sitte ku muutin uuteen kämppään, joka tietenkin aluksi tuntui pelottavalta. Heräsin yöllä siihen, että olin selällään sängyssäni enkä pystynyt liikkumaan, sillä demonit tms. pitivät mun käsistä ja jaloista kiinni. Joku tyttö seiso mun sängyn vieressä ja vaan katto mua. Tavallaan heräsin siihen, kun enkelit tuli mun luo ja autto mua. Sillon luulin, että se oli unta mutta nyt oon varma et se oli unihalvaus. : D

    Aikas creepy kokemus.

    ReplyDelete
  103. Mulle on unihalvaus sanotaanko näin, että enemmänkin kuin tuttu. Niitä on tullut suht usein kerran viikossa noin.. Niitä tutkittiin keväällä lääkärin kanssa eri kuvauksilla ja verikokeilla, mutta ei löytynyt mitään. Uskon sen johtuvan kofeiinista tai unenpuutteesta. Ja stressi on myös suuri vaikuttaja. Kylmä hiki nousee ja tunnen jotain pahaa lähestyvän. Lihakset jäykistyy mutta en pysty liikkumaan vaikka tahtoisin. Se kestää noin muutaman minuutin ja menee ohi.

    ReplyDelete
  104. Kokemuksia on. Se on kauheeta kun ymmärtää kaiken ympärillä, mutta ei kuitenkaan pysty mihkään liikkumaan ja korvissa kauhee ääni :s

    ReplyDelete
  105. näen aina hallusinaatioita ja kuulen sellasta jäätävää kauhuleffatunnarikohinaaörinää, yök. aika yleisesti vissiin tuntuu tuo nk. pahan läheisyys ja viimeksi näin tummia hahmoja ja yritin huutaa niin perkeleesti apua. meni nopeasti ohi mut pelottavaa se on.

    ReplyDelete
  106. Jos joku haluaa kokea unihalvauksen, niin on päästään vialla. Se on aivan kauhea kokemus. Itselläni unihalvauksia tulee silloin tällöin, ja pelkään kuolevani. Yritän huutaa siskoani auttamaan mutta tietenkään hän ei tule koska ei oikeastaan kuule koko juttua. Ja sitten yritän tiputtaa itseni sängystä että heräisin. Ei yhtään kiva kokemus.

    ReplyDelete
  107. mulla kanssa oli unihalvaus yhtenä yönä monta kertaa.. se oli kamalaa. :( loppujen lopuksi en sitten uskaltanut enää nukkua, kun tiesin että niitä tulee kokoajan. se on niin kamalaa! tuntuu niin todelliselta ja yrittää kaikin voimin päästä hereille. ihanaa huomata etten ole todellakaan ainoa, luulin että tää ois epänormaalia! monta kertaa on just tuntunut että huoneessa on joku paholainen ym, sitten kerran olin jossain aineissa siinä unihalvauksen aikana. se tuntui niin todelliselta, ihan ku ois jotain vetäny siinä oikeesti!:D :S nyt kun mietin niin ei oo vähään aikaan tullut, onneksi. yhdessä vaiheessa tuli just tosi usein, en kyllä muista oliko elämä stressaavampaa ym. silloin.

    ReplyDelete
  108. http://lexxxy483.deviantart.com/favourites/?offset=864#/d2r2mbe
    ihan sun näkönen kuva:D

    ReplyDelete
  109. Ei että! Nyt vasta tajusin näitä lukiessa, että pienenä yksi tosi pelottava unijuttu josta olen yrittänyt selittää kavereille oli varmaan unihalvaus!

    Eli heräsin kaverilta, huoneen ovi oli auki ja näin talon käytävällä lähestymässä valkoisen hahmon ( se oli semmoisen vessapaperi muumion näköinen, tai tyyppi valkonen kylpytakki päällä).. Muistan, että oli tullut tosi pahoinvoiva olo ja mietin, että juoksisin vessaan piiloon, mutten päässyt ylös joten makasin ja tuijotin... Lopulta laitoin vain silmät kiinni ja yritin nukkua, vaikka tuntui että se hahmo ois ollu jo ihan lähellä..

    Oon varmaan oppinu välttelemään niitä unihalvauksia, koska aina silloin tällöin herään yöllä ja tulee semmonen tosi pahanenteinen olo... Mutta en vaan ikinä avaa silmiä vaikka kuinka tekis mieli tarkistaa onko vieressä joku, koska jos siinä ois niin huhhuh.... Oon monesti myös pitänyt silmälappuja silmillä, että jos tulee semmoinen olo niin avaan vaan silmät ja on helpottavaa kun näkee vaan mustaa!
    Hyi hyi hyi...

    ReplyDelete
  110. Viimeksi muutama päivä takaperin sain unihalvauksen. Noi on mulle niin peruskauraa ettei niihin liity mulle oikeastaan mitään negaativista. Joko vaivun ko. tilasta takaisin kunnon uneen tai sitten herätän kroppani myös. Mulla, kuten myös 29. marraskuuta 2011 23.02 anonyymillä, on ollut aina taipumus nähdä selkounia joten liekkö tässä selitys...
    Ensimmäiset unihalvaukseni olivat toki inhottavia, mutta aika pian totuin niihin.
    Musta tuntuu että täällä moni sekoittaa painajaisunet unihalvaukseen. Mä näen tosi monesti varsinkin päiväunilla sekavia unia joissa ei voi olla varma onko hereillä vai unessa ja saatan "herätä" yhtien päikkäreiden aikana kymmeniä kertoja. Näihin mulla liittyy myös erillaiset näkö- ja ääniharha(, joita ei tietenkää oikeasti ole koska olen unessa vaikka luulenkin heränneeni) Unihalvauksessa sen sijaan olen täysin hereillä ja järjissäni mutta kroppa ei vaan yksinkertaisesti liiku mihinkään vaikka kuinka yrittää, henkeä ahdistaa ja olo on muutenkin tosi tukala. Viimeisimmällä kerallani tajusin makaavani mahallani omassa sängyssä, totesin että jaha tämmöstä tänään taas ja päätin jatkaa uniani. Jotenkin on aivan äärimäisen helppo nimittäin vaipua takaisin uneen kun kroppa tuntuu painavan tuhat kiloa.

    ReplyDelete
  111. Yepp, unihalvaus koettu:/ Iski kyl siinä aika paniikki ku ei pystyny liikkumaan, silmiä vaa pyörittelin kauhusta. Heei muute nii et toivoosin paaaljon videopostausta sulta! eipä mulla muuta:)

    ReplyDelete
  112. Mulle on tullut unihalvaus kaks kertaa, mutta toisella kerralla se oli hyvin lievä. Ekalla kerralla en pystynyt liikkumaan ja mun koko kroppaa kihelmöi. Myös tuntui et joku ois painanut mua rintakehästä alaspäin. Tiesin mistä on kyse, joten odotin vaan et se menee ohi. Ei se musta kamalaa ollut, mutta en mä mielellään uudestaankaan sitä halua kokea.

    ReplyDelete
  113. Ainiin, oon myös kokenut semmosen mistä en oikein tiedä mikä se on. Oon ollut puoliunessa tai jossakin missä en voi kontrolloida itseäni, mutta tiedostan ympärilläni olevan maailman. Olin yrittänyt saada unta sängyssäni ja lähtenyt kävelemään keittiöön, kunnes keittiössä ihmettelin mitä täällä teen :D Menin sit takaisin nukkumaan..

    ReplyDelete
  114. Haaa mä valaistuin! Olen pitkään miettinyt että mikä mua vaivaa kun näen outoja "unia" että nukun päiväunia mutta mielessä olen täysin hereillä ja tapahtuu outoja asioita mutta en pysty liikkumaan ja herään vasta kun herätyskello soi tai joku koskettaa tai puhuu muuten se saattaa kestää jopa neljä tuntia ennen kuin ns. herään. Mutta nyt sen tajusin mikä se on. En ole ikinä kuullutkaan aikaisemmin unihalvauksesta! :D Luulin jo että olen hulluksi tulossa. heh ps. Blogisi on ihana ! <3 :)

    ReplyDelete
  115. Mul on tullu kerran tai pari, ja sillon ekan kerran säikähdin IHAN SIKANA koska en tienny mitä se oli:O Heräsin siis ihan normisti mut huomasin etten pysty liikuttaa mun jalkaa ja jos koskin siihen ni en tuntenu mtn:O mut sit se meni onneks pian ohi mut kyl siin säikähti varsinki ku ei tienny mitä se oli, ja oli se ahdistavaaki silleeXD

    ReplyDelete
  116. Olen saanut unihalvauksia jo kohta kymmenen vuotta. Ensimmäisen kerran olin yläasteikäinen ja kerroin aamulla äidille unesta jossa halvaannuin. Halvausunet alkoivat nopeasti lisääntyä ja lopulta niitä tuli 6-7 yön aikana. Joka kerta kun sain itseni hereille, vajosin pakonomaisesti uuteen kohtaukseen. Onneksi sairaanhoitoalalla oleva äitini passitti minut terveydenhoitajalle, jolta sain lähetteen terveyskeskukseen. Tässä vaiheessa olin jo itse selaillut lääkärikirjaa ja diagnosoinut itselleni unihalvaukseen kuuluvia oireita. Tämän ääneen sanominen oli virhe, sillä lääkärin mielestä "sairauksia kyllä löytää kun lääkärikirjoja lukee." Muutaman kuukauden päästä hakeuduin toiselle lääkärille, jolle unihalvaus oli tuttu ja sain lähetteen neurologiselle osastolle, jossa minulle tehtiin diagnoosi unilaboratoriotutkimuksissa. Onneksi unihalvaukseni ei viitannut esim. epilepsiaan ja narkolepsiaan, joissa unihalvaukset ovat useasti ensioire. Myöhemmin olen kuullut että mummoni on samanikäisenä kärsinyt samoista oireista ja äitini on myös aina ollut "huono nukkuja." Jossain vaiheessa opin jonkun verran kontrolloimaan kohtauksia mm. vaihtamalla nopeasti uniasentoa (selällään kohtaukset ovat yleisimpiä) ja keskittymällä heiluttamaan varpaitani kun kohtaus alkaa. Harmi kyllä kohtauksiin ei koskaan oikein ole tottunut ja itse ainakin kärsin eri kuulo-, näkö-, ja aistiharhoista. Parinkympin hujakoilla kohtaukset hävisivät muutamaksi vuodeksi ja nykyisin saan niitä kun olen väsynyt, valvonut myöhään tai muuten on ollut jotain mielen päällä. Huvittavaa joskus kun alkaa puhua aiheesta, alkaa keskustelukumppaneilta tulla tarinoita levitaatiotunteista ja päällä istuvista möröistä. Uskon että pelon aiheet tulevat kaikilla omasta päästä. Itse tunnen lähinnä vain pahan läsnäolon ja näen tummia hahmoja. Onneksi unihalvaus on täysin vaaraton, eikä missään nimessä sairaus. Herkillä ihmisillä unihalvaukset ovat yleisempiä ja syykin unihalvauksiin on yksinkertainen, elimistö tuottaa REM-unen aikana ainetta joka estää ihmistä liikkumasta, vaikka esim. nukkumisen aikana näkisi unta että juoksisi. Unihalvaus-ihmisillä tämä aine katoaa hitaammin kuin normaaleilla. Sama juttu käänteisesti tapahtuu unissakävelijöillä, näillä ainetta erittyy liian vähän elimistöön. Tällainen luento aiheesta minulla :)

    ReplyDelete
  117. olisinko saanu 4-5 kertaa :D
    1 kerralla tuntu et mut ois ahdettu pieneen laatikkoon ja sit kuulu KLIK ja laatikko alko tärisemään:D en saanu henkee ja sillo pelotti!
    2 kerralla nukuin pelkkä t paita päällä ja ilman peittoo ku oli niin kuuma. näin miten mun edessä oli iso yleisö ja kaikke huuti taputti vihelti ja otti valokuvia musta ja en voinu liikkua. sit (siinä unessa vieläkin) rupesin pyörimään ns. kuperkeikoilla ympäri mun huonetta! lopuilla kerroilla oon vaa et "katos perkele unihalvaus" ja heti ku se loppuu nii jatkan unia tyytyväisenä :D

    ReplyDelete
  118. Moikka, kiinnostava postaus. En ollut kuullutkaan mistään tuollaisesta ja järkytyin aika pahasti kun luin aiheesta lisää. Erityisesti ahdistaa tuo pahan läsnäolon tunteminen ja demonien näkeminen joka tuntuu olevan yleisin hallusinaatio. Mistä tuollaisten näkeminen johtuu? Käsitteleekö alitajunta pelkoja vai onko se jotain pahan tunnistamista itsessä? Mene ja tiedä, mutta itse näkisin varmaan myöskin juuri noita paholaisia. Olen niin herkkä että varmaan traumatisoituisin niiden näkemisestä koska en pysty katsomaan mitään elokuviakaan liittyen yliluonnolliseen. Voimahali!

    ReplyDelete
  119. Hmm, en tiennytkään että tälläistä on olemassa, ja nyt sitten tajusin että useamman kerran olenkin kokenut ;s
    Useimmin herännyt siihen että haukon henkeä, mutta pari kertaa se Ring-tyttö muka ollut mun huoneessa.. Se oli aika pelottavaa koska siitä elokuvasta jäänyt aika pahat traumat. Myös semmonen että olen maannut sängyssä mutta en ole saanut itseäni hereille.. Pelkään pimeää, ja useammin jos olen herännyt pimeessä olen huutanut että nyt valot auki täällä on joku o_O Nukunkin aina joku pieni valo auki. Kavereiden kanssa näitä ei kuitenkaan ole tullut vaikka pimeässä nukkunutkin, mutta poikaystävän kanssa joo. Onneksi poikaystävä pystyy nukkumaan univalo auki .)

    ReplyDelete
  120. Hei apua..Heräsin juuri omasta unihalvauksesta. Näin unta, että poltin röökiä. Yhtäkkiä kaverini ympärilläni kyselivät oudosta hajusta ja katsoivat minuun kauhuissaan "Sä poltat crackiä!? " Samantein olo muuttui pölhistyneeksi..yritin joku ihme piippu kädessäni selittää, että kyse on tupakasta..Sitten alkoi halvaus. Olinkin omassa sängyssä..tärisin maatessani, osittain olin vielä unessa, jossa siinäkin heittäydyin maahan tärisemään. Sitten mua alkoi naurattaa..kikatin sängyssäni..enkä voinut lopettaa sitä hysteriää. Meni pelottavaksi, kun huomasin, että en tiedä miksi edes nauran, vai nauroinko edes, ehkä kramppasin? Ystävät ympärilläni katsoivat ihmeissään, mikä minulle tuli. Sitten palasin taas sänkyyni ja tiesin ettei siinä ketään katso..aloin tiedostamaan, että ehkä tämä hytkyntä pian loppuu..Huh huh, nyt olo sekava, kauhea jano..hain lasin vettä ja tulin lukemaan blogeja. Hah, vähän kummastuttaa, että mistä toi huumejuttu tuli..pitäs varmaan lopettaa toi tupakointi aika nopeesti. :D Terkuin, Joanna

    ReplyDelete
  121. sairaan ahdistavaa! kuolen varmaan jos mulle tulee tommonen joskus :( muutenkin pelkään kaikkia ahdistavia leffoja yms. mutta poikaystävä taas rakastaa ja haluaisi kokea unihalvauksen.. HYI!

    ReplyDelete
  122. heeei, en oo ikinä tienny mitää tommosia unihalvauksia olevankaa mut nyt ku luin tän nii tajusin et mul on ollukki semmone ! :o koska muistan joskus, et "heräsin" ja näin mun kuolleen mummon istuus mun sängyn laidal enkä pystyny liikkuu tai ees saanu henkee kunnol. kesti vaa muutaman sekunin mut oon kyl miettiny usei mitä tää oli! :D ehkä se oli tää unihalvaus ..

    ReplyDelete
  123. Joo mullakin on ollu monii kertoi unihalvaus! Joskus tuntuu et joku kävelee selänpäällä tai haistelee naamaa tai jotain.

    ReplyDelete
  124. Minulla on ollut kaksi unihalvaus kohtausta kahtena peräkkäisenä vuonna ja aina se tapahtuu huhtikuussa. ensimmäinen kohtaus oli vuosi takaperin, nukuin sohvassa ja heräsin siihen, että joku tulee ovesta sisään eli kova oven pamahdus ja sitten tuli ns. hallusinaatio eli paksu tuulipivi kiemurteli huoneeseen joka sitten antoi voimakkaan sähköiskun minuun ja siitä sitten pomppasin pystyyn.. ja toinen tuli tänä keväänä ja taas huhtikuussa. Tämä kohtaus oli voimakas, eli taas ulko-ovi pamahti ja ihan kuin joku tulisi sisään, suljin silmäni ja yht'äkkiä tuli hallusionaatio eli irtauduin ruumiista eli selvästi aistin sen että aloin nousemaan kohti kattoa, se oli ihan mukavan tuntuinen olotila, mutta sitten tulikin kova vapina eli koko kroppa vapisi valtavasti ja pudottauduin takaisin sohvaan, sen jälkeen tuli voimakas tunne, että joku paha on siinä huoneessa, eli pahan läsnäolo oli voimakas,joten en voinut muuta kuin sulkea silmät ja odotella mitä tapahtuu, vähän ajan päästä aukaisin silmäni ja kohtaus oli ohi. Aamulla mietin, että onko mulla aivoissa joku kasvain vai olenko tulossa hulluksi kun tälläinen toinen kohtaus tuli peräkkäisinä vuosina.. siskolleni kerrottuani asiasta hän tiesi kertoa mistä nämä kohtaukset johtuvat.. en toivo kenellekkään samaa kohtausta, on se niin pelottava..

    ReplyDelete
  125. mää niin halusin saada unihalvauksen joskus :)

    ReplyDelete
  126. mulla vaan pahenee ja pahenee vaikka tiedän tasan mitä tapahtuu. joka kerta se kestää pidempään. enkä ole mitään yhtenäistä syytä keksinyt näille. Tosiaan ovat niin kamalia kokemuksia että en uskalla herättyäni enää nukkua. pakko valvoa koko yö oli töitä aamulla tai ei. Kokemus on kamala ja sen tietävät kaikki sen kokeneet !

    ReplyDelete
  127. Koin kerran unihalvauksen. Se ei ollu oikeestaan pelottava, vaan hämmentävä. Koin nimittäin huoneen vastakkaisen seinän edessä näkeväni jonkun valoa loistavan hahmon, ja luulin siltä istumalta että se on Jeesus. :D Hui hirveitä noi hallusinaatiot mistä kerrotte, en haluis kokea sellasta pelottavaa halvausta. :( Mut luin aiheesta sit ja suht tehokas tapa ehkäistä noita halvauksia on nukkua jossai muussa asennossa kui selällään, n. 85% unihalvauksen saaneista on nimenomaan nukkunu selällään. Ehkä sen kammossa oon alkanu nukkuu aina kyljellään. :)

    ReplyDelete
  128. Olen kärsinyt unihalvauskohtauksista nuoruudesta lähtien. Ensimmäinen kokemus oli, kun sängyssä maatessa viereen leijui musta usvamainen hahmo, joka oli erittäin paha ja pelottava. Nämä samat kohtaukset toistuivat harvakseltaan seuraavien vuosien aikana ja aina oli sama pimeä usvamainen paha hahmo ahdistelemassa ja pelottelemassa. Joskus "olento" otti myös ihmismäisen hahmon, joka paljasti kuitenkin demonisen luonteensa. Viimeisen vuoden aikana näiden kohtausten taajuus alkoi kuitenkin lisääntyä. Välillä oikein pelotti mennä nukkumaan, kun tiesi, että taas oli yöllä tulossa kohtaaminen demonin kanssa. Sitten eräänä päivänä juttelin veljeni kanssa asiasta. Myös hän on kärsinyt unihalvauksista. Kokemukset ovat olleet myös demonisia. Tosin niissä on ollut myös "hyvän puolen" enkeleitä auttamassa. Siinä jutellessa hän kertoi, että on päässyt kokonaan eroon kohtauksista. Minä tietenkin hämmästelin, että miten ihmeessä. Hän kertoi, että oli pukenut ylleen Jumalan taisteluvarustuksen. Minä tietenkin hämmästelin että minkä? Kertoi, että oli alkanut rukoilemaan. Olen pitänyt veljeäni aina rationaalisena ihmisenä ja siksi olin oikeasti hämmästynyt. Tosin omat unihalvauskokemukset henkimaailman olentoineen on saanut myös minut ajattelemaan, että ehkäpä maailmankaikkeus on ihmeellisempi paikka kuin tiedämmekään ja emme tiedä mitä siellä todellisuudessa onkaan. No, uteliaisuudesta päätin itsekin kokeilla rukoilemista. Ihme ja kumma, mutta sen jälkeen ei unihalvauskokemukset ole minua enää häirinneet. Mitään uskoontuloa en siis ole kokenut vaan pelkästään rukoillut apua Jumalalta ja Jeesukselta. Toimi ainakin omassa tapauksessani.

    ReplyDelete
  129. Muistan lapsuudestani epämääräisiä levitaatiokokemuksia, tänä yönä sitten tajusin että kärsin unihalvauksesta... Aamuyöllä näin painajaista että tikkaat kaatuivat piemässä autotallissa päälleni, jäin selälleni makaamaan, tikkaat puristivat rintakehää. Heräsin sängystä, selälläni, enkä voinut liikkua. Tajusin olevani täysin hereillä, omassa huoneessani. Silloin kuulin epäinhimillisen nopeat askeleet jotka lähestyivät ja huoneen kattovalo alkoi vilkkua, tiesin että huoneessa oli läsnä jokin muu, jokin äärimmäisen paha. Seuraavaksi tunsin kosketuksen ihollani, en vain voinut kääntyä katsomaan kuka tai mikä olento oli. Kauhu oli jotakin todella äärimmäistä, en osannut aiemmin edes kuvitella että sellaista on olemassakaan, se lamaannutti aivan täysin, vaistomaisesti yritin liikuttaa varpaitani, lopulta onnistuin. Olin onneksi lukenut ilmiöstä aiemmin, tiesin heti mistä on kyse, mutta tämän yön unet menivät kyllä, mietin kuinka saan enää nukutuksi :s tämä on todella niitä juttuja minkä voi ymmärtää vain sen kokenut...

    ReplyDelete
  130. Sain viimeyönä unihalvauksen, 10 vuoden tauvon jälkeen.. Viimeksi sain niitä lapsena, mutta tämä viimeöinen oli kyllä voimakkain kaikista.

    Heräsin suoraan painajaisesta. (unessani kuollut läheiseni puristi minua rintakehästä molemmin käsin. (minun selän takaa, enkä pystynyt jo tällöin liikkumaan)

    Herättyäni, olin selälläni, tiedostin täysin hereillä oloni, en pystynyt liikkumaan ja tunsin edelleen voimakkaan puristuksen rintakehässäni. Tuntui kuin jokin olisi tarkoituksella ja tahlaan istunut rintakehäni päällä.

    Todella ahdistavaa ja tuntui että se kesti ikuisuuden. Ei puhettakaan, että olisin pystynyt liikuttamaan yhtään mitään itsessäni tai ääntelemään.

    Eikä juuri näkemäni uni yhtään rauhoittanut minua. Muistan ajatelleeni rauhoittavia asioita. Mutta jonkin ilkeä läsnäolo tuntui voimakkaasti.

    Lopen tila "purkautu", vaihdoin asentoa, mietin asioita hetken ja jatkoin unia.

    ReplyDelete
  131. Mulla tuli eilen ensimmäistä kertaa vastaavanlainen kokemus. Kuulostaa lähes samanlaiselta kuin mitä muutkin on tänne kirjotellut. Mulla se oli vain niin, että en ollut vielä nukahtanut, tai lähelläkään nukahtamista, kun yhtäkkiä tuli hirvee päänsärky ja tärinä, enkä pystyny liikkumaan. Tumma hahmo seiso siinä mun edessä, enkä pystyny puhumaan mitään kun ei ääntä lähtenyt. Sen jälkeen pelotti mennä nukkumaan. Ja kun menin sitten uudestaan makaamaan niin alkoi samantien päänsärky ja tärinä ja liikkumattomuus. Mitään hahmoja en toista kertaa nähnyt. Sama toistui vielä kolmannen kerran saman yön aikana. Pointti kuitenkin oli se, että voiks toi olla unihalvaus vaikka en ois vielä nukahtanut, tai lähelläkään nukahtamista? :O Tosiaan oli ollut rankka viikonloppu takana, mutta krapula ehditty nukkua pois jo päivällä, mietin myös olisko sillä voinu olla osuutta asiaan?

    ReplyDelete
  132. Mulla on ollut näitä kanssa useampia. Kerran "heräsin" siihen kun nais puolinen ystäväni istui hajareisin päälläni ja kuristi minua. Juuri kun luulin että kuolen hapenpuutteeseen ja ultimaattiseen kauhuun, sain nostettua itseni istuma asentoon, ja heräsin. Ystäväni nukkui 1,5 metrin päässä minusta selkä minuun päin.. Usein näen, kuulen ja tunnen jonkun olevan asunnossa, ja lähenevän sänkyäni. Peitto on vedetty pois,ja joku ryömii nilkkojani pitkin minua kohti. Kerran olen kuullut kovaa meteliä korvan juuresta, ihan kuin autolla ajaessa jarrutettaisiin lujaa, ja sitten törmäyksen ääni, jonka jälkeen matala mies ääni huusi kovaa nimeäni aivan korvani juuressa, jonka jälkeen sain itseni ylös taas.. komppaan stressin merkitystä unihalvausten tulemiseen.

    ReplyDelete
  133. Heräsin juurikin unihalvauksem takia. Olen aika monta valveunta saanut ja unihalvauksen tapaisia. Mm kerran irroitin kännykän laturin unessani, ja sitten tuli pahansuopa näky, ja tuli kauhea paniikki. Sitten yhtäkkiä eteeni ilmesti ysäväni, ja kun yritin halata häntä, hän katosi ja heräsin. Herättyäni huomasin, että kännykkä oli yhä laturissa. Yh!
    Tällä kertaa tosin jämähdin ensin kunnolla paikalleen, yritin liikuttaa jalkaa, mutta se ei liikkunut, sitten kuulin ns. "seireenien laulua" eli jotain naisääntä joka kuullosti laululta, sitten kuului sellasia kuiskausääniä jotka vaikutti ihan joltain manaukselta, sitten heräsin. Nyt kyllä pelottaa vielä mennä nukkumaan.

    ReplyDelete
  134. Itsellänikin ollut unihalvauksia. Kerrankin oli koko yö tätä halvausta, heräsin, halvaannuin, heräsin halvaannuin...demonit istuivta päällä ja kuristivat kurkusta. Näin kaverin nukkumassa lattialla patjalla (nukkui siinä oikeasti) ja yritin saada häntä auttamaan minua, ääntä ei kuitenkaan lähtenyt. Lopulta pyysin Jumalaa avuksi. Vastaukseksi sain "tiedon" siitä, että Jumala sallii demonien koetella minua. Sitten erään kerran oli sikaouto juttu. Olin päivällä katsellut pihalla kävelevää mustavarista, joka käyttäytyi jotenkin omituisesti, kuin olisi ollut sairas tai jotain. Myöhemmin päivällä lintu makasi kuolleena ikkunan edessä. Yöllä sitten nukahtaessani alkoi kuulua kovenevaa ujellusta, ja ikkunasta lensi sininen demoni laulaen jotain ihme jollotusta, jossa kertoi tulleensa linnun sisällä. Lauloi jotenkin näin, että näin ne linnut liikkuu-liukuu-liikkuu-liukuu. Olin juuri lukenut illalla Raamattua ja jättänyt sen pääpuoleeni. Demoni asettui Raamatun päälle jollottamaan. Pelkäsin tajuttomasti ja huusin mielessäni Jeesusta. Unihalvaus loppui kuin seinään. Itkuhan sen jälkeen tuli enkä uskaltanut enää nukahtaa sinä yönä. Koetapa selittää näitä sitten muille....

    ReplyDelete