Wednesday, August 13, 2014

Tiiistainen tyttöjen tapaaminen = TTT

Kuten kirjoitin jo aiemmin, että olis tosi siistiä järkätä tapaaminen teidän lukijoiden sekä bloggaajien kanssa, niin nyt sitten järkätään perkules sellainen!

Ajankohdaksi ajattelin ensi viikon tiistaita, ja kellon aika olisi vaikka 16.00
Saa ehdottaa muita aikoja, jos valtavirralle jokin muu aika sopii paremmin!
Ja eihän siellä tarvii tasan klo 16.00 olla, voi tulla vaikka puoli tuntia myöhemmin.
Tarkoituksena olisi, että istuttaisiin iltaa niin monta tuntia kuin jaksetaan, ja höpötellään tyttöjen juttuja.
Mä saatan ottaa kameran mukaan, että sais kivan tapahtuman ikuistettua blogiinkin.

 Mutta mikään varsinainen blogijuttu tämä ei missään nimessä ole, vaan tarkoituksena on saattaa yksinäiset naiset yhteen yhtenä päivänä!

Mitä tarvitset mukaan?
Ota viltti, tai jokin, jonka päällä voit istua. Ota eväitä, niin, että voidaan järkätä nyyttikestit.
Eli kaikkea kivaa pientä naposteltavaa!
Juomaksiakin saa toki ottaa mukaan, jos mieli tekee. :)

Paikkana toimii Ruttopuisto!

 Laittakaa kommenttia tähän postaukseen, ihan vaikka vaan, että "tulossa ollaan", niin tiedetään vähän kuinka paljon porukkaa on tulossa :)







44 comments:

  1. Hei mä ainakin tuun! :D Oon just muuttanu Helsinkii ni vois olla jännää :D

    ReplyDelete
  2. Täälläkin yks hiljattain Helsinkiin muuttanut. Mielenkiintoinen tempaus, ehdottomasti kokemisen arvoinen! :)

    ReplyDelete
  3. Mä mietin uskaltaisinko, olisi ainakin vapaapäivä tuolloin... :) Missä aattelit että tapaaminen ois?

    ReplyDelete
  4. Kai mäki tuun kun tässä vieressä asun! Kiva idea btw! :3

    ReplyDelete
  5. Ehdottomasti mukana!! Ja klo 16, ja ruttopuisto sopii hyvin c: Onko tuo ruttopuisto muuten kuin iso? Että onko vaikeaa löytää tyyppejä jos siellä sattuu olemaan enemmän väkeä.. :)

    ReplyDelete
  6. KAIKKI HALUKKAAT PÄÄSEE! Ihan kaikki <3

    ReplyDelete
  7. Mäkin voisin tulla! :) Jos vaan osaan suunnistaa sinne, ei harmainta hajua missä koko puisto on! :D
    Onko joku muu menossa rautatieaseman kautta? jos hortoiltais siitä yhdessä ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mää ainakin luultavasti tuun rautatieaseman kautta! :)

      tyttonenn@gmail.com

      Delete
    2. Kiva, laitan sulle sähköpostia joku päivä:) mirjazz88@luukku.com

      Delete
    3. Määkään en tiiä mis se on! Ois kiva mennä sit yhdessä:)

      ninaa---@hotmail.com

      Delete
    4. Määkään en ossaa yhtään tonne puistoon! ois kiva mennä yhdessä niin ei tarvis yksin hortoilla!:)
      nwasama@gmail.com

      Delete
  8. Tulossa ollaan :)!

    ReplyDelete
  9. Täälläkin yksi vasta Helsinkiin muuttanut joka ei juurikaan ketään täältä tunne, joten ihana idea tällainen lukijoille! Josko sitä uskaltaisi itsekin paikalle.. :)

    ReplyDelete
  10. Tulossa! Hei voin kulkee samaa matkaa, jos joku ei osaa ruttopuistolle:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. mää en ainakaan ossaa tonne puistoon!:)

      Delete
  11. Voi laura! Olis ollut niin ihana tavata sut ja olis ollut niin kiva saada tähän yksitoikkoseen arkeen piristystä: töistä kotiin rumbaa siis vain. Vain viikonloppusin tulee nähtyä joitain kavereita. Musta on hyvä et tämä ei ole mikään yhteistyö minkään kanssa. Olen ihan samaa mieltä et miksei voi tutustua ihmisiin ihan muuten vain ilman et se blogi olis keskipisteenä. Jos päivänä olis ollut viikonloppu ni olisin oitis tilanut bussiliput täältä raumalta helsinkiin, mutta kun työt tiistaina.. jos vaan sun sähöpostiin/facebookin inboxiin voi laittaa viestiä milloin sua pääsis treffaan ni olis jees! :)

    ReplyDelete
  12. Nöööy mä olisin Helsinkiin vähän aikaa sit muuttaneena halunnut tulla, mut sillon on asuntonäyttö ja Larun puistokirppis, johon oon luvannu mennä... Mut toivottavasti järkkäät vielä uudestaan :)

    ReplyDelete
  13. Voi ei, mäki olisin ollut ihan innoissani tulossa mut lähen just sillon tiistaina Tampereelle :( toivottavasti tulee tämmöinen tilaisuus uudestaankin, oon kanssa hiljattain muuttanut Helsinkiin ja olis ihana tutustua uusiin ihmisiin täällä ja jos sitä kautta löytäis uusia ystäviäkin :) pitäkää hauskaa!

    ReplyDelete
  14. This comment has been removed by the author.

    ReplyDelete
  15. Ei hele... Pitääkö mun lohjalta asti tulla, että pääsen rutistamaan sua.. Mitä jos mää eksyn!? Mihin mä tuun, mä en osaa, paniikki iskee siel ratikoiden välissä ja päädyn mäkin vessaan puhaltelmaan paperipussiin ! :D Joku sais tulla ja kädestä pitäen tuoda sinne jostain läheltä fortumia! Ja mä todennäkösesti päädyn kumminkin vetämään jotkut pelkotilatassarit pusikossa, kun jännittää tavata kasa ihmisiä, joita ei tunne. Laura, tuu johonkin mua vastaan, jännitetään yhressä! ;)

    ReplyDelete
  16. Mistä sä löydät nuita ihania maksimekkoja?! :)

    ReplyDelete
  17. äh just tuolloin Mikkelissä kouluasioita hoitamassa :( toivottavasti sama uudelleen joku toinen päivä jotta pääsen mukaan! :)

    ReplyDelete
  18. Olen tulossa Turusta, toivottavasti löydän Ruttopuiston..:D Terkuin. Laura Turusta

    ReplyDelete
  19. Mä saatan tulla kans!!

    ReplyDelete
  20. Tää on Laura hei ihan superhieno juttu! Toivottavasti moni uskaltaa tulla, kaikki tässä on ihan tavallisia ja samassa veneessä niin ei tarvi jännittää ;)

    ReplyDelete
  21. Mä voisin kans tulla, sillä makaan lähinnä päivät sisällä kun työtkin loppu! Jee tää on mahti-idea :)

    ReplyDelete
  22. Eikä! En kyl yhtään ossaa tonne puistoon! Oisko kellään kiinnostusta mennä yhtä matkaa?:)

    ReplyDelete
  23. Laura! Mitä jos pääsee vasta viideltä töistä!?:/ eikä oo hajuakaan missä tuo puisto on ku Oulusta muuttanu! Oisko kukaan muu tulossa myöhemmin?:)

    ReplyDelete
  24. Tavataanko kaikkien niiden kanssa, jotka ei osaa puistoon, niin Kampin kauppakeskuksessa siellä alimmassa kerroksessa Anttilan edessä?

    ReplyDelete
  25. Mut Laura ! En ossaa tonne ja pääsen viideltä vasta töistä! Oon surkee suunnistaan:P oisko kettään auttajaa?:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Moi! Ite pääsen kanssa töistä myöhemmin ja voisin tulla samaa matkaa?:) jos nähtäisiin jossain mistä mentäisiin sitten yhtä matkaa tuonne matti myöhäisinä:D? Laita s- postia jos sopii :) noorahaapiainen@gmail.com

      Delete
    2. Sopii! En oo ainut myöhästeliä:)
      Laitan sulle viestiä vkl niin sovitaan sit joku paikka missä nähhää:)

      Delete
  26. mäkin voisin tulla! :--)

    ReplyDelete
  27. Laura myytkö tuon harmaa/valkoraitaisen maximekon? Jos myyt salla.si@luukku.com

    ReplyDelete
  28. En pääse tiistaina:( onko mahista että järkkäät uudestaan vielä joku päivä?

    ReplyDelete
  29. Sull on aina nii ihania vaatteita :D ❤tässäki noi kaks maximekkoo raidallinen ja toi koko musta ❤

    ReplyDelete