Wednesday, April 3, 2013

Wednesday - boooring

Joku onkin varmaankin jo hoksannut, että ulkoasu on hieman muuttunut.
Rämplättiin sitä Taavin kanssa eilen yöllä, enkä ole vieäkään varma, olenko tyytyväinen kaikkeen.
Halusin vasemmalle puolelle profiilitiedot, lukemani blogit, seuraajat, ynnä muut sellaiset jutut.
Ja mainosbannerit sitten taas oikealle puolelle. Mun mielestä ne on tolla tavalla selkeämmin.
Ei tarvii sieltä mainosten seasta lähteä etsimään blogiarkistoa tai tekstejä "aiheittain".
Onko kellään mielipiteitä tai parannusehdotuksia esimerkiksi ulkoasuun, banneriin tai mihin vain liittyen.
Ajatelkaapas myös sitä, että olen jopa miettinyt luopuvani blogin "ehkä vähän liian raflaavasta" nimestä.
Se oli sitä aikaa, mutta nyt blogini nimi voisi olla vain vaikka Laura ja toinen nimeni.
Mitäs olette tästä asiasta mieltä?
 
Nää ylemmät kuvat oli eiliseltä. Ekaa kertaa kuukausiin tuntui sitä, että tarkeni villakangastakilla, ja kyllähän sitä tarkeni ihan kivastikin,
 Paras lehti ever. En lue muita, paitsi joskus Tieteen kuvalehteä sekä Kauneus ja Terveys-lehteä - koska se tulee mulle kotiin. Äiti vissiin tilannut jo pari vuotta?
Ja sitten tämän päivän ihan ehdottomasti lemppariasiaan!
Sain pari viikkoa sitten eräältä lukijalta meiliä liittyen jalan kokooni ja villasukkiin!

"Tuossa tammikuussa mulle tuli idea että voisin tehdä sulleki sellaset söpöt noin 35-kokoset sukat, kun oon niitä lukuisia sun seuraajia jotka kans oli mukana elämässä irc-gallerian kulta-aikaa. :D Ja kun kuitenkin yhä edelleen joka viikko kurkin sun ihanaa blogia. "
Tosta meilistä tuli tosi hyvä mieli.

Noi villasukat on prikulleen sopivat, ja rakastan tota väritystä :)
 Kiitos Nolibri!

Nolibrin blogissa on nyt arvonta, jossa voi voittaa itselleen villasukat, kannattaa käydä osallistumassa! :)

Täältä Nolibrin arvontaan: http://millamagiaa.blogspot.fi/2013/03/paasiaisarvonta_27.html

Hyvää keskiviikkoa kaikille! ♥

69 comments:

  1. Hei onks tää säätäminen jotenkin kesken, koska mulle tää on ihan liian levee ja jos haluis nähdä mainokset, pitäis liikuttaa nuolella. Ja mulla on siis ihan tavallinen läppäri, näyttö on viel ehkä normaalia pikkusen leveempi, joten näyttää kummalliselta :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. No parempi on! Edelleen näkyy se palkki, mutta mainokset ei mene sivuilta enää puoliksi niinkuin äsken! Kiitos :)

      Delete
    2. Mikä palkki siellä näkyy ? :o

      Delete
  2. Hmm kyllähän tätä vois vielä siistiä :) Esim toi banneri ja tuo vasen reuna- vielä selkeemmiks :) rajaukset niin että kuvien reunat ja tekstien alut ja loput ei oo kaikki vertikaalisesti ihan miten sattuu :) Lähinnä toi banneri siis ja tuo ylin Laura-kohta :) muut hyvin :)!Ja kokeile tasata sun tekstit molemmista reunoista, ois kiva nähdä sopisko paremmin! :o

    ReplyDelete
  3. Mulla kans toi vasen sivupalkki näyttää ehkä liian leveeltä? tai jotenkin noi tekstit ei mee ihan luonnollisesti.. ja tohon alareunaan tulee toi liikuteltava palkki, eli yhteen näyttöön liian iso :) ja tää siis ihan normi läppärillä! Voi olla tosin siitäkin että oli tottunut siihen vanhaan ulkoasuun että nyt näyttää niin hassulle.. :D

    ReplyDelete
  4. Elä ihmeessä mene vaihtamaan nimeä, musta tuo on ihanan persoonallinen ja erottuu massasta! Näit ekanimi-tokanimi tai jotain mihin on tylsästi yhdistelty jotain love life ym muuta shittiä näkee ihan tarpeeksi ja mä ainakin rakastan tätä nimeä! Oma päätös tietysti mutta tässä mun mielipiteeni:)

    Ikinä en ole kommentoinyt vaikka olen blogiasi lukenut jostain 2010 asti, ensin anonyymina ja myöhemmin ihan blogilistan kautta. Musta sulla on ihania kuvia, sun hiukset ja elämänasenteesi on ihailtavia ja olet vain yksinkertaisesti yksi mun lempi bloggaajista täällä! Jatka vähintään samaan malliin jatkossakin :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä oon samaa mieltä, älä ihmeessä vaihda nimee :-)

      Delete
  5. Taavi on niin ihana <3

    ReplyDelete
  6. Mä tykkään jostain syystä siitä, että profiili, arkisto tagit, seuraamani blogit ym.. on oikealla puolella. Toki makuasioita nää on. Ehkä se johtuu siitäkin, että ns. ihan perusbloggerissa ne on siellä ja siihen on jotenkin tottunut. Aikoinaan Vuodatuksessa ne oli vasemmalla puolella ja silloin se oli ihan fine.

    Pitäis kans muokkailla sivupohjaa, mutta yleensä mitkään jutut ei tunnu hyviltä ja palaa vanhaan. Mulla oli pitkään valkoinen pohja, mutta jossain vaiheessa tuli vaihdettua johonkin hopeaan tai harmaaseen.

    ReplyDelete
  7. mistä tuo villakangastakki on? :-)

    ReplyDelete
  8. Mun mielipide: älä vaihda blogin nimeä, ainakaan sellaseks Laura jotain- tyyliseks. Musta noi nimi- nimet on aika tylsiä ja tosi yleisiä.. Sulla on tosi hyvä blogi, ni sillä pitäs myös olla tosi persoonallinen ja hyvä nimi :)

    ReplyDelete
  9. Älä vaihda blogin nimeä! Tää on juuri tällanen persoonallinen ja omasta nimestä väännetyt bloginimet on jotenkin niin tylsiä ja aivan liian yleisiä. Nykyinen nimi on aivan huippu, ihanan iskevä <3

    ReplyDelete
  10. älä missäään nimessä vaiha blogin nimeä, toi nimi on just persoonallinen ja sopii sulle! ihana blogi sulla <3

    ReplyDelete
  11. voisitko tulla raskaaksi ja tehdä raskausblogin?

    ReplyDelete
    Replies
    1. ^not sure if trolling or just a fucking dumbass :DDDD

      Delete
  12. nimi on kyllä hyvä näinkin! mutta kuitenkin jos vaihat niin älä vaiha miksikään Anni Marjatta-tyyliseks, niitä ku on jo vaikka kuinka pilvin pimein täällä.. ulkoasu on kyllä tosi kiva!

    ReplyDelete
  13. Samaa mieltä: Omasta nimestä väännetyt on niin tylsiä! Motherfuckin' fashion on aivan ihana ja omaperäinen <3

    ReplyDelete
  14. Motherfuckin' fashion se on ja niin sen kuuluukin olla. Oot super <3

    ReplyDelete
  15. No kyllähän tosta nimestä tulee mieleen, että joku teini on sen angsteissaan kehittänyt. Riippuu tietenkin haluatko houkutella lukijoiksi viisitoistavuotiaita vai itsesi ikäisiä ihmisiä. Ja vaihtoehtoja on varmaan muitakin, kuin tämä nykyinen tai omasta nimestä väännetty nimi.

    ReplyDelete
  16. Mun mielestä sun pitäis ehdottomasti vaihtaa nimi. Blogisi on niin suosittu että se voisi oikein hyvin olla omalla nimelläsi, tai lempinimellä? Ja tämä ei todellakaan ole tylsä vaihtoehto. Varmaan kaikki ruotsalaiset blogit on niitten omilla nimillä, kenzas, dessies, kissies yms haha. :) Uskon että nimen vaihto toisi enemmän uskottavuutta.

    ReplyDelete
  17. EI ÄLÄ VAIHDA NIMEÄ !!! Sul on ollu tää kauan ja mun mielest tää blogin nimi on vaa sua varten tai siis se sopii sulle niin hyvin ! :) Älä vaihda

    ReplyDelete
  18. Miks sää oot niin nätti ja persoonallinen joka kuvassa! :D Tuo takki on aivan ihana, ja sun hiukset <3 Haha, repesin taas tuolle chihulle ku sillä on kieli ulkona :D Tuosta blogin nimestä niin mun mielestä se on tosi kiva ja persoonallinen, tietysti jos se tuntuu ettei se sovi sun nykyiseen elämään, niin ehkä sun täytyy sit vaihtaa jos siltä tuntuu, mut mun mielestä se on hyvä :) Mistä olet takin ostanut?

    ReplyDelete
  19. Ootko ikinä käynyt lukemassa Pinjan Asking for trouble -blogia? :) Aattelin vaan, kun ootte molemmat about samanikäisiä helsinkiläistyttöjä.

    ReplyDelete
  20. Mä tykkäsin enemmän sun edellisen blogin nimestä, tää vähän särähtää korvaan. Mutta oon jo tottunut eli kelpaa tämäkin ;) Tukkasi näyttää kauniilta:)

    http://nooughtfromis.blogspot.fi/

    ReplyDelete
  21. älä vaan vaihda blogin nimeä! tää on hyvän omalaatuinen ja just oikea tälle blogille! :) ja just ne oma_nimi_blogin_nimenä -jutut on aika massaa :)

    ReplyDelete
  22. voisit vielä vähän siistiä tätä ulkoasua sillä lailla että kaikki ei olis tolla lailla keskitetysti, vaan että mainokset, kuvat ja tekstit sekä noi oikean puolen linkit olis kaikki tasattu samaan linjaan toistensa kanssa. Selkeyttäisi ja toisi vähän enemmän ryhtiä, ja helpottaisi lukemista:)

    ReplyDelete
  23. Tää on mun mielestä hyvä nyt, että tosiaan on mainokset toisella puolen, muut toisella. Blogin nimi ihan hyvä, mutta jos ite haluut sen vaihtaa niin mielestäni Laura Heija olisi parempi kuin Laura toinen nimi. :)

    ReplyDelete
  24. Oikein ihanat villasukat :)

    jenninvuodatus.blogspot.fi

    ReplyDelete
  25. Historia ja Tieteen kuvalehti on just parhaita! Rasittaa kun naistenlehdet on sitä ainaista paskaa vaan ja harvoin on mitään kiinnostavaa oikeesti. Ja mun mielestä noi etunimi toinen nimi -bloginimet on vähän kuluneita tai vähintäänkin tosi massaa :( nykynen on paljon parempi!

    ReplyDelete
  26. juu ja on kyllä liian levee munkin näytölle :) mä taas oon sitä mieltä että voisit ehkä vaihtaa nimen :D

    ReplyDelete
  27. Voikauhia ku sydän pomppasi ihan kurkkuu ku luin että oot miettiny blogin nimen vaihtamista :D Elä ihmeessä tee sitä, kaikki sut ja sun blogin "tuntee" nimellä Motherfuckin fashioni(:n Laura)! Iha huippunimi mun mielestä sun blogilla

    ReplyDelete
  28. Tää uus ulkoasu vaikuttaa kyllä aika hyvältä. Tykkään miten noi mainokset on tolla toisella puolella nyt :) Nimen muuttamista en kannata koska se on kuitenkin niiiin suuri osa tätä blogia, mutta sähän tietenkin teet lopullisen päätöksen :D Mutta bannerin vaihto vois olla ajankohtainen! Sulta kyllä löytyy paljon nättejä kuvia jotka sopis tohon banneriin hyvin. Ehkäpä joku teidän matkakuvista? Ne oli tosi hienoja :)

    ReplyDelete
  29. Ulkoasu on selkeä kun tosiaan mainokset on toisella puolella ja toiset jutut toisella. Mutta komppaan tuolta ylempänä jotakuta että tuo mainospuoli on ehkä vähän turhan leveä? Ja oonko ainoa ketä ihmettelee mutta onko tuossa sun tekstissä oikea ja vasen väärinpäin?! Vai oonko sen verran kuumehouruissa etten nyt tajua :D

    ReplyDelete
  30. Neljäs kerta :D
    Make up vol 3- postauksessa, siinä kuvassa missä oli ne kaikki poskipunat, niin mikä se ihan siellä vasemmassa reunassa vaaleanpunertavassa rasiassa oleva poskipuna on merkiltään? Kysyin jo kaksi kertaa mut en saanut vielä vastausta :D mut kiitti jos vastaat

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se poskipuna on Thaimaasta. Ostin viime reissulla :/

      Delete
  31. eii älä vaihda! motherfuckin' fashion on paras nimi ikinä

    ReplyDelete
  32. Pakko kommentoida, että tykkäsin aikoinaan tosi paljon sun Give wings to my life/style blogin nimestä (kaunis ja erilainen, toimii), järkytyin hieman kun vaihdoit sen tähän nykyiseen, mut oon jo tottunu:) Laura Heija on myös aika hyvä ehdotus!! Mut ei missään nimessä etunimi-tokanimi-yhdistelmää, ne on massaa...

    ReplyDelete
  33. Bannerin vaihtaminen on hyvä idea, susta löytyy paljon hienompia ja kauniimpia kuvia kuin noi, et oo noissa ihan edukses :)

    ReplyDelete
  34. Motherfuckin' fashion on siitä huono, että työpaikalla tauolla ei voi käydä lukemassa blogiasi - automaattinen suodatus evää pääsyn sivulle, kun luulee että täällä on aikuisviihdettä ;D Muutoin se on kyllä aika särmä.

    Ps. onko tuo Kånken se mini-malli? Näyttää yllättävän isolta, jos on? (olen harkinnut repun ostoa, mutta en tiedä onko mini liian pieni - kuvassasi ei olisi...) :)

    ReplyDelete
  35. Sä et todellakaan voi olla niin massabloggaaja, että edes mietit vaihtavasi blogisi nimen oman nimen mukaan? On jo olemassa niin monta "laura's" "anni's life" "Fanny" ja kaikkia maailman nimiä blogien nimissä niin, sä et todellakaan voi vaihtaa!
    Tää on just paras nimi <3

    ReplyDelete
  36. eijeijei älä vaan vaiha tän blogin nimi on imo tosi originaali ja huomiota herättävä, nykyään tuntuu et kaikilla on joku omanimi+toinennimi

    ReplyDelete
  37. Mulla on mainossuodatin jatkuvasti selaimessani, ja tää näyttää nyt tosi oudolta, kun vasemmalla on vain tuon Dui Clinicin linkki :D Vai onko siellä muuta? Mutta jos sitä saisi kapeammaksi ja tekstiosuuden keskemmälle, niin varmaan toimii. :)

    Mä olen suoraan sanottuna ihmetellyt tän blogin nimeä nykyään, ja sitä, etkö itse näe siinä mitään kummallista.. :D Sun tyyli on jollain tapaa muuttunut rauhallisemmaksi, joten se ei enää tunnu sopivalta. Blogit on jokatapauksessa jo "massaa", niin eiköhän sekaan vielä yksi kirjoittajan omaa nimeä kantava mahdu. Voithan muokata siihen jotain persoonallista...

    ReplyDelete
  38. Mun aivonystyrät käy nyt niin ylikierroksilla että keksin aivan mahtavan bloginimen - Lapupblo! (=Laura+Puppe+Pablo) Kuinka nerokasta!

    ReplyDelete
  39. Eiii Lauraa + toista nimeä! Se on niiiin kulunu. Se on kaikilla. Mieluummin sit vaikka Laura Heija, toi on asiallinen ja simppeli. Ehkä vähän liiankin asiallinen ja simpppeli nykyiseen verrattuna, mutta jos sellaista kaipaat niin huomattavasti parempi kuin Laura + toinen nimi. :)

    ReplyDelete
  40. Ei älä vaihda nimeä! Mä oon aina miettiny ja ihaillu kuinka nerokas toi nimi on!Eiiiiiii...

    ReplyDelete
  41. Oon nimenmuutoksen kannalla ehottomasti! Toi v-sana on must aina ollu tosi mauton, järkytyin jo sillon ku tää vaihtu:D

    ReplyDelete
  42. Kaikkien aikojen paras blogin nimi yhtään missään tai kellään koskaan on ollu Give Wings To My Life/Style. Rakastin sitä ylikaiken, jotenkin niin simppeli ja raikas, muistan vielä sen kun yhdessä bannerissa olit mustan tukan kanssa ja sulla oli vain lintu-sateenkaari tate käsitaipees (ja tästäkin on aikaa ööööö haha). Meinasin aikoinaan vetää tsufet nenän kautta ulos kun näin tän uuden bloginimen, mutta nykyseltään tykkään siitä kovin, se erottuu ja on asenteellinen niinku sä :)
    Mut toisaalta, aikansa kutakin, huomaahan sun tyylistäkin että jokin aikakausi elämässäs on vaihtunu kun oot lähteny suosimaan hillitympää ja naisellista linjaa, joten miksei blogin nimikin voisu sointua sen kanssa. Mutta oot supervälkky, keksit varmasti jonkun yhtä ihanan kuin aikaisemmatkin- etunimi + muut setit on jotenki tylsähköjä :c

    ReplyDelete
  43. Älä vaihda nimee !:)

    ReplyDelete
  44. Voi että, rakastan sun hiuksia. Mulla on suunnilleen samanpituset omat hiukset ja oot tosi usein antanu mulle paaljon ideoita sun omista hiuksista!

    ReplyDelete
  45. Eieieiei älä vaihda blogin nimeä! se on jo tavaramerkkisi!

    ReplyDelete
  46. Mun mielestä tää pikkusen raflaava blogin nimi sopii juuri sulle, kun et ole aivan sellainen sievistelijä kuin moni muu muotibloggari. Käsi vessanpönttöön jne :)

    ReplyDelete
  47. Hei! Millä laitteella saat hiuksiisi noin kivat "krepit"?
    Eli tollaset laineet muttei kiharat :)

    ReplyDelete
  48. kannatan nimenmuutosta, sulle sopis nytte joku simppelimpi ja nätimpi:D

    ReplyDelete
  49. Mä vaihdoin juuri villakangastakista nahkatakkiin :D päivällä töistä tullessa kun on vähintään +5 lämmintä, niin ei siellä hullukaan talvitakilla pysty olemaan :D haha.

    ReplyDelete
  50. Mistä toi takki on? :)

    ReplyDelete
  51. Kannatan myös nimenmuutosta!
    + kysymys, puhut harvoin töistäsi. Minkä ammatin parissa haluaisit työskennellä?

    ReplyDelete
  52. Ha, historia ja tieteen kuvalehti on ainoat lehdet, joista oikeesti LUEN juttuja! Luulin että oon ainut, joka niitä lukee mun papan ja iskän lisäks :D Kyllä mulle Elle tulee kotiin, mut sen plärään läpi muutamassa minuutissa...

    ReplyDelete
  53. Oisko mitään ideaa jos laittaisit takas sen nimen mikä alunperin oli :) give wings to my life/style

    ReplyDelete
  54. Sun toinen nimi on kyllä niin läppä, et älä sitä ny blogis nimeks paa!

    ReplyDelete
  55. Älä ihmees vaiha nimee!! tää on ihana ja omaperänen nimi ja erottuu joukost! ;)

    ReplyDelete
  56. Mikä sävy toi sun fjällraven on? :)

    ReplyDelete
  57. Huhhuh, en oo koskaan eläissäni nähnyt noin EPÄSEKSIKKÄÄN näköisiä jalkoja!

    ReplyDelete
  58. Se vanha nimi oli ihana ja mulla oli ikävä sitä! Ois kiva, jos vaihtaisit sen takas blogin nimeks.:)

    ReplyDelete
  59. Sun hiukset on ihanat!:-)
    http://jjennikaroliina.blogspot.fi/

    ReplyDelete