Wednesday, February 6, 2013

Perfectha - eroon arvesta

Mulla on ollut puolet elämästäni otsassa pieni arpi. Se on ollut suhteellisen huomaamaton, mutta itseäni se on jotenkin aika häirinnyt. Muut taas eivät ole sitä välttämättä edes huomanneet.
Arpi ei punoittanut lainkaan, tai muutenkaan poikennut muusta kasvojeni ihon väristä, siinä vain oli pieni lommo, pienen onnettomuuden johdosta.
Olin kokeillut jo varmaan kaikkia hoitomenetelmiä, kuorintoja, hiontoja, kasvohoitoja, voiteita sun muita - paitsi Perfectaa.
No kysyin sitten Viiviltä, että voiko Perfectha täyteaineella hoitaa myös arpia.
Perfectalla nimittäin hoidetaan esimerkiksi seuraavia ongelmia:

huulten muotoilu
nasolabia-juonteet
sibelius poimu
otsan juonteet
kasvojen kohotuspienet pintarypyt
syvät juonteet
yms.

Melkein keskellä, näkyy pieni arpi/lommo, jonka sain 12-vuotiaana, kun löin otsani kaapin reunaan.
Ja tietenkin sitten revin ruven, eli arpi tuli.
Viivi pisteli Perfectha hoidettavalle alueelle tasaisesti aiemmin merkitsemiinsä kohtiin.
Otsa puudutettiinkin etukäteen, joten pistely ei tuntunut miltään.

Otin tossa viitisen minuuttia sitten kuvan otsasta, valo nyt paljon kirkkaampi kuin tossa "ennen"-kuvassa, mutta rehellisesti voin kyllä sanoa, että arpi on poissa - ainakin seuraavan vuoden ajan, sillä about vuoden ajan kyseinen aine niin sanotusti säilyy ihossa.

"Täysin luonnollinen ja turvallinen injektiomenetelmä! Täydellinen kaikista näkökulmista! Iän myötä hyaluronihappopitoisuus elimistössä laskee. Ihon kimmoisuus, elinvoimaisuus ja nuorekkuus katoavat. Iho näyttää samealta, elottomalta ja väsyneeltä. Kosteudensitomiskyky vähenee, ja juonteet piirtyvät selkeästi esiin. Hyaluronihappoinjektio on vastaus näihin ongelmiin. Iho saa uutta elinvoimaa, ravinteita ja kosteutusta. Perfectha Derm on uuden ajan hyaluronihappogeeli, jossa on paranneltu rakenne ja voimakkaampi ristikkäissidoslinkitys. Näin ollen se pysyy muuttumattomana pidempään, ja takaa asiakkaalle pitkäkestoisen hoitotuloksen. Tämä laadukkaan tuotteen matala proteiinipitoisuus, korkea bio-yhteensopivuus, sekä huomattavan korkea viskoelastisuus takaavat tuotteelle korkean käyttöturvallisuuden. Perfectha Derm on matalan proteiini- ja endotoksiinpitoisuutensa ansiosta täysin turvallinen hoitomuoto kaiken ikäisille ja kaikille ihotyypeille. "

Nyt kaikille blogin lukijoille ois vielä sellainen kiva tarjous, että Viivin tekemistä Perfectha injektiohoidoista saa -20% alennusta, kun mainitsee, että lukee Lauran blogia!
P.S. Tarjous on voimassa seuraavat kaksi viikkoa.


Viiviltä voi varata aikoja:
TÄÄLLÄ
ja TÄÄLLÄ

58 comments:

  1. Kävisköhän toi pakaran rokotusarpeenkin :D mulla se vauvana annettu rokotus on jättänyt kunnon arpi-kuopan pakaraan:D

    ReplyDelete
    Replies
    1. haha tääl on sama ongelma myös:D!

      Delete
    2. Sama! :--D hirveä lommo jääny

      Delete
    3. Sama täällä! Yök..

      Delete
    4. "mulla on vauvana annettu rokotus"

      voi luoja se on annettu suomessa joka vitun ikiselle kakaralle vaikka kuinka kauan ja (lähes) joka ikisellä siten on siitä jääny arpi :D

      mutta jos haluat sen poistaa, ei siinä mitään, mutta et ole kovin spessu tapaus ;)

      Delete
    5. hähää mullapa ei oo jääny mittää. Minu iho on siitä kumma tapaus että vaikka jäiski arpi jostaki nii vuos tai kaks nii mittää jälkiä ei enää näy.. Saa nähä onko enää vanhemmalla iällä yhtä uusiutuva :D

      Delete
    6. " mulla SE vauvana annettu rokotus..." ja " mulla on vauvana annettu rokotus " eroaa pikkasen kyllä toisistaan ;) ... kai nyt kaikki tietää sen ja monilla se on, tuskin eka ano pitikään itseään mitenkään ainoana vauvana joka on rokotettu...?
      Terveisin täällä kanssa yksi lommo pakara, eikä mikään pieni lommo olekkaan!

      Delete
  2. anteeksi mut mua häiritsee toi kun sä kirjoitit perfecta ja tossa tuubipaketissa se on perfectha... täytyis varmaan mun sibeliusryppyyn kokeilla :)

    ReplyDelete
  3. Arvet kuuluvat minusta elämään, etenkin tuollaiset pienet, tai sinut taupauksessasi lähes olemattomat. Mutta hyvä, että löysit itsellesi keinon päästä siitä eroon :) Toivottavasti ei käynyt kalliiksi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. hmm miten olisi yhteistyö? = mainostus -> arven poisto, everyone happy!

      Delete
  4. Ei hemmetti mä luin joku kolme kertaa Perfecta - eroon aaveista :D Ajattelin et nyt tulee joku oudoin yhteistyö ikinä :DDD

    ReplyDelete
    Replies
    1. hihih niin mäkin!(:

      Laura muuten, millon se footaway arvonta päättyy & millon voittaja selviää?:)

      Delete
  5. Wow! Näppärää! Mä olen viime päivät harkinnut huulten täytettä :D täytyisi ottaa selville ku noita vaikeitakin on kai niin erilaisia siihenkin hommaa. Sattuuko sulla olemaan kokemusta huulten muotoilusta?? :))

    ReplyDelete
  6. Mun mielestä tommoset arvet on vaan ihania, persoonallisia :)

    ReplyDelete
  7. Onko sulla oikeesti noin ruskeat silmät vai käytätkö piilareita? Olis kiva jos vastaisit, jos sulla nimittäin on piilarit nii haluan tietää mistä ne on, ihanan väriset! :)

    ReplyDelete
  8. Itselläni on muutama pieni arpi toisen poskiluun yläpuolella vesirokon jäljiltä. Voisikohan tämä toimia niihin?

    ReplyDelete
  9. Oletko sä ottanut tuolla samassa paikassa huulten täytteetkin?

    ReplyDelete
  10. hmmmmm kun sullakin on toi madonnasta jäänyt arpi, niin kävisköhän se siihen..? Ei varmaankaan, kun kyseessä on lävistyksen jättämä reikä :/ Meikällä jääny ihan hirvee kraateri tosta hiton teini-iän ihanuudesta ja jotain sille oon ajatellu tehdä, kunhan keksin että mitä!

    ReplyDelete
  11. Hei ootko saanu jo sun Speedyn myytyä? :)

    ReplyDelete
  12. Hahaa mulla on otsassa semmonen "lommo", mikä on tullut kans joskus pikkusena kun oon kaatunut rappusissa :D sen huomaa vaan, jos nostaa kulmat tosi ylös, mut ehkä jonain päivänä hankkiudun siitä eroon!

    ReplyDelete
  13. Auttaiskohan tuo menetelmä myös finniarpiin?

    ReplyDelete
  14. paljonko sulla tuli maksaa toi koko hoito:-))?

    ReplyDelete
  15. Mikäs siinä jos rahaa on moisiin hoitoihin... arvet tuo vaan persoonallisuutta, muistoja.... ei kaikkea tarvi korjata/poistattaa..

    ReplyDelete
    Replies
    1. En mä tunne itteeni mitenkään erikoisen persoonalliseks naama täynnä aknearpia.

      Delete
    2. tää nyt ei varmaan tarkottanu että aknearvet olis persoonallisia jos naama on kukkinut ;)
      mutta tollaset yksittäiset pienet arvet mitä ei edes huomaa... miksi poistattaa? varsinki ku noi hoidot on varmasti aika kalliita että tavallisen pulliaisen (esim. minun) on vaikea ykskaks sellasiin sijottaa... mut kuten sanottu, mikäs siinä jos on rahaa millä mällätä.

      Delete
    3. Aattelee, että toi hoito maksaa hiukan yli 200, niin kyllä "tavallinenkin pulliainen" voi sijoittaa siihen, kun malttaa vaan säästää. Tai olla ostamatta jotain turhaa :)

      Helppo aina puhua toisen puolesta, mut monia varmaan häiritsee itsessä sellaset asiat, mihin muut ei edes kiinnitä huomiota. Haloo, kai se persoonallisuus on muusta ku arvista kiinni!

      Delete
    4. Valitettavasti ei ois ihan heti heittää 200e kyl tämmösel tavallisel pulliaisella. Säästää kyllä osaan, ja pitääkin tässä elämäntilanteessa, mutta rahat menee kyllä vuokraan (joka vaan nousee ja nousee) ja laskuihin, sekä opintovelkaan.

      Delete
    5. ja eihän tossa sanottu että tää aknearpiin toimii!

      Delete
    6. No sitten en tiedä mikä olen jos Mulla ei olis varaa heittää 200e tollaseen, jos kerta tavallisella pulliaisella on siihen varaa :D
      Koen itse kyllä turhaksi, ostan mieluummin jotain minkä muutkin saattavat huomata, tai ostaa just sitä ruokaa ja laittaa vuokraan ton rahan niinku ylempi ano sanoi..
      Mun mielestä toi on turha investointi, jos todella löytyy samankaltaisia arpia kuten lauralla, ettei edes about 9 000 lukijaa ole sellasta huomannut :D

      Aknearpiin olisi kyllä mukava saada vastaus, se on sellanen kosmeettinen juttu minkä moni varmasti tahtois saada pois. Ystäväni aknevuosia seuranneena voin kertoa, että kaikkea on kokeiltu ja tähän asti ei oo mitää mullistavaa tehoa löytyny.

      Delete
    7. No itse oon opiskelija, eli paljon mitään ylimääräsiä ei voi ostella. Mutta jos haluaisin, niin uskon että yllättävän nopeasti sais 200 euroa säästettyä kun tosissaan yrittäis ja karsis turhat menot :)

      Ja mä en ymmärrä miten kellään on valtaa sanoo, että joku on turhaa mitä toinen ihminen on tehnyt :D !? Jos otsassa on luomi, mistä ei oo ikinä pitänyt, niin onhan nyt herranjestas jokaisella oikeus poistattaa sekin :D Miten joku muu voi silloin toisen motiiveja tuntematta sanoa että "olipas turhaa"..

      Delete
    8. Ilmoitinkin jo alussa ''Mun mielestä...'', se on mun mielipide. ;) Jokaisella on omansa.
      Päivänselvää on että jokaisella on oikeus tehdä mitä tahtoo? :D
      Tässä puhuinkin arvista, en luomista. Luomi on tod.näköisemmin näkyvämpi ja terveydellisistä syistäkin se toisinaan on järkevää poistattaa.

      Delete
    9. Nimenomaan, jokaisella on oikeus sanoa mielipiteensä asiasta. Kukin tekee itselleen sitten mitä haluaa ja käyttää rahansa miten tykkää.. Meitä on moneen junaan. Heti tulee noottia ko vähä eroaa mielipiteet...

      Delete
  16. Ittelläkin on toisen silmän alla arpi, joskus pienenä sen saanu ku pikkusiskon kas ollu kynsitaistelu :D Saa varmaan olla siinä loppu elämän, vähän vieroksun kasvojen pistelyä ja muokkailua. Näkee ajan kanssa muuttuuko mielipiteet vaikka tuo aine vaikuttaakin aika turvalliselta, ei ole mitään hermomyrkkyä :)

    ReplyDelete
  17. Mun mielestä arvet on just hot ihmisessä :D Ihan turhaa mennä poistamaan!

    ReplyDelete
  18. toimiikohan toi raskausarpiinkin? :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ei varmaankaan, koska nehän on ihon venymisestä johtuvia. Eikä tapaturman aiheuttama "painuma-arpi"..
      -j

      Delete
  19. ärrr, mitä enemmän arpia kropassa sitä parempi. Arvet on kivoja ko kaikelle löytyy aina joku hauska tarina. "Kuka sun selän on raadellut?? Entä onksul jalka ollu katki ko tollanen arpi??" - "no kuules..." :D Eeppisiä tarinoita riittää. Ja sen on vaan hauskaa. Ompahan tullu elettyä ;)
    Kasvot tietty on vähän eri juttu jos joku on raadellu ne XD Tietty jos kasvoissa on ja vaikkei muut huomaiskaa ja ittee häirittee ni why not "poistattaa" ^^

    ReplyDelete
  20. Jaswinder photos kuvissa oli päälläsi kivat mustat alkkarit. kysymys kuuluu: mistä sellaiset saa?

    ReplyDelete
  21. Otitko huuliin täytettä tuolla kun missään kuvassa ei näy huulia ? :)

    ReplyDelete
  22. Osaatko sanoa toimisko toi lävistys arpeen?:)

    ReplyDelete
  23. Mun mielestä arvet kropassa, varsinkin kesällä kun on ruskettunut iho, niin ne on jotenkin kuumia ja jopa seksikkäitä

    ReplyDelete
  24. Hah jännä mulla on just samassa kohdassa otsaa samanmuotoinen arpi :D mua se ei oo koskaan häirinnyt, pitäähän sitä vähän jotain rosoisuutta olla ;)

    ReplyDelete
  25. Hmm, itteeni on aina kiusannu poskessa oleva arpi luomen poiston jäljiltä... Mahtaiskohan tehota siihen?

    ReplyDelete
  26. Etkö sä Laura oo vielä vähän liian nuori näihin kaikenmaailman hoitoihin missä käyt? :o Mun mielestä sä oot jo ihan tarpeeks nätti, eikä kukaan ihminen oo täydellinen. Miksi pitää peittää jokainen ihon tai kehon "virhe"? Sehän meistä juuri tekee uniikkeja.

    Ymmärrän kyllä siis jos esim. syövän takia poistetaan rinnat ja sitten rakennetaan plastiikkakirurgialla uudet, mutta että lähdetään korjailemaan kehoa jossa oletusarvoisesti ole ole tarvetta (ainakaan vielä) korjata mitään niin.. varsinkin niin nuorena :/ Uskotko, että nuorena tehdyistä hoidoista saattaisi olla myöhemmin sulle "haittaa"? Esim. kun olet parikymppisenä käynyt ottamassa kaikenmaailman tököttejä ihon alle, niin sitten vähän vanhempana rupeaa rupsahtamaan normaalia nopeammin tai jotain. Tosin nykyään noi aineet taitaa olla vähän kehittyneempia, kuin joskus 80-luvulla millon pumpattiin ties mitä skeidaa ihmisiin..

    Jokainen tietysti elää elämäänsä kuten haluaa ja tekee keholleen mitä tahtoo, ja tietysti jos näistä hoidoista sulle tulee parempi itsetunto niin hyvä juttuhan se sitten kai on, mutta mua vaan kummastuttaa vähän että onko tää joku ihme villitys, kun tuntuu että omassa tuttavapiirissäkin joka toinen käy tunkemassa ties mitä litkuja huuliinsa ja "nuorentamassa ihoaan" vaikka oikeasti sellaiseen ei vielä ole tarvetta. :o

    ReplyDelete
  27. Hmm, mielenkiintoista! :) Mä oon hieman epätoivoinen, koska erittäin pahan aknen jäljiltä mun naama on täynnä pahoja arpia. Olisi kiva tietää, että wörkkiikö tuo "laajemmallakin" alueella ja niidenkin kanssa..

    Kiva kuulla kuitenkin, että tuote toimi! :)

    ReplyDelete
  28. Paljon toi siis makso? Itellä on otassa ympyrän muotoinen arpi joka on aina vaivannu mua... ja sen tarinaki on tosi naurettava:D

    http://tiiiiiitu.blogspot.fi/

    ReplyDelete
  29. kiinnostuin ainoastaan sibelius poimusta, koska ei hajuukaa mikä se on. :DD siihen loppu ajatuksen kulkeminen mukana

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sibelius on yleensä tossa nenänjuuressa silmien välissä :D se tulee esimerkiksi kulmia kurtistamalla tai silmiä siristämällä siihen

      Delete
    2. Bio-oilia kannattaa kokeilla akne-arpiin ja raskausarpiin! Ihmisillä hyviä kokemuksia siitä ja maksaa vaan noin 10 € :) kannattaa kokeilla jos pysyvistä tuloksista haaveiler

      Delete
  30. Äääää lisää postauksia nainen!! Tule hetkeksi aina alas sieltä rakkaus linnastasi! ♥ :D

    ReplyDelete
  31. Toimiiko tää näihin "raskausarpiin"?... Oon 16v jolla ei muksua ole mutta kuivan ihon ja kasvupyrähdyksen myötä tuli joskus kauhea litannia näitä ihon repeemis arpia. Auttaisko tää niihin? :( Olis tosi ihana saada tietää

    ReplyDelete
  32. Mistä toi vaaleenpunane paita on ja paljo makso? :)

    ReplyDelete
  33. ootko poistattanut sen sulkatatuoinnin sun kädestä?

    ReplyDelete