Saturday, February 23, 2013

Kohta lomalle

Huomenna olisi sitten lähtö Thaimaahan. Mä oon yleensä sellainen viime kädessä-ihminen, eli laukut pakataan pari tuntia ennen lähtöä ja sitä rataa. Nyt mä oon kuitenkin koko viikon tehnyt just niitä "pakollisia asioita" ja ennen matkaa hoidettavia juttuja. 
Kaikki on oikeastaan ihan kahta vaille valmista.
Reilu kuukausi sitten ajattelin, että onpas pitkä aika tässä odotellessa, mutta nyt taas täytyy todeta, että kylläpä aika menee nopeasti.

Tulin pari tuntia sitten äidille katsomaan Putouksen finaalia (onnea Karimille!) ja ompelemaan, tai no lyhentämään paria mekkoa. Tai itse asiassa, oon niin huono nykyään näissä ompeluhommissa, että äiti saa luvan tehdä sen.

Kiva peikko...
Suihkuttelin kuivashampoota, ja huomasin, että se vähän jätti vaaleita jälkiä tukkaani. Jotenpa ostin Kicksistä saman merkin (Batisten) ruskeille hiuksille tarkoitettavaa kuivashampoota. Siitä tulee siis ruskeaa väriä. Ihan paras ostos pitkään, eikä maksanutkaan kuin jotain seitsemän euroa. Siispä suosittelen kaikille ruskeatukkaisille, ja etenkin sellaisille, joilla vaalea tyvikasvu häiritsee, sen saa nimittäin tolla helposti piiloon. :)
Oon saanut jopa melkein kaikki vaatteeni sun muut pakattua, näyttää siltä, että puolet laukusta jaa tyhjäksi, joten tilaa on sitten vähän tuliaisillekin.
Tässä muuten Footwaylta tilaamani kengät. Noi Björn Borgin kuukengät on aikamoiset, mutta oikeesti niillä on aika kiva ulkoiluttaa koiria tuolla lumihangessa. Keskimmäiset valitsin ihan siksi, ettei mulla ole yksiäkään ihan perus klassisia korkkareita ja vikat on taas ihan lempparit! Menee keväällä, kesällä ja syksyllä, niin voihan noita talvellakin käyttää.
Rakkaat ♥
Kovin edustavana siinä.... Olin just ottanut päikkärit ennen tätä kuvaa.
Mutta tosiaan, jos en ehdi huomenna postailemaan, niin reissun päältä sitten viimeistään! ♥

P.S. Kaikki blogikirppiksen tuotteet on postitettu huutajille, tai niille, jotka vastasivat meileihin!

P.S. Nellyllä on nyt Jeffrey Cambelleja alennettu -30%

Nellyllä ilmaiset toimitukset 28.2 asti.

30 comments:

  1. oot vastaheränneenäkin niin söpö :<

    ReplyDelete
  2. Noi sun koirat on super sulosia! (: Ainiin näin sut eilen forumissa, ja oot tosi kaunis (:

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos, ja kiitos vielä toisenkin kerran! Oisit tullu moikkaa :)

      Delete
  3. Ihanaa matkaa sulle, kelpais mullekin reissu jonnekin lämpimään ;) Vaikka vastahan mä kotiuduin toiselta reissulta..

    ReplyDelete
  4. Minnepäin Thaimaata oot menossa? :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. ihana peikkotukka ja aivan törkeen ihanat noi ruskeet bootsit! ja upeeta thaimaan matkaa:)

      Delete
  5. Ihanat noi sun tilaamat ruskeet bootsit! Yritin itse etsiä niitä footwayin-kotisivulta, mutten löytänyt niitä. Minkä merkkiset ne on?
    Ihanaa reissua! :)

    ReplyDelete
  6. Mullakin oli aikoinaan sama ongelma kuivashampoiden kanssa, mut vierestä kattojana ku tummatukkaset kaverit käytti samoja kuiviksia ja harjas kunnolla, totesin, että harjaamisesta se on mullakin kiinni. Yleensä. Ostin kuitenkin tota samasta Kicksin kuivista, mut hyvin muutkin on toiminu. Ehkä hiuslaadullakin on väliä?

    Enivei, hyvältä näyttää taas ja huippua reissua teille! <3

    ReplyDelete
  7. hei, miten ja millä saat itselles tollaset kiharat ? vai onko noi sun omat :)
    p.s kannattaako tilata pidennyksiä rapunzeilta vai ei ?

    ReplyDelete
  8. Mä en oo ollut koskaan mikään ihmeellinen tekemään käsitöitä, joskus joku meikkipussi koulussa onnistui tosi hyvin vaikka opettaja sano, että vetoketju on vaikea ommella. Sekin onnistui kerrasta. Tykkäsin kersana kyllä ommella juttuja, mutta tuntui aina koulussa, että muut ompelee ihan sikanopeeta.

    Mulla ois kasa vaatteita mitä pitäisi muokata ja korjata, mutta ei saa koskaan aikaiseksi. Ärsyttää aina ottaa ompelukone kaapista ja laittaa se takaisin. Oon vähän suunnitellut jos hommaisi tähän mun työhuoneeseen jonkun pöydän jonka päällä se ompelukone voisi olla aina. En tiedä tulisiko enemmän tehtyäkin juttuja.

    ReplyDelete
  9. Mulla on sama pakkaamisen kanssa, pakkaan aina viime tingassa. Huomenna on lähtö etelään ja vieläkin on laukku tyhjänä :D

    Ihanaa lomaa!

    ReplyDelete
  10. näytät vähän kissieltä tossa viimesessä kuvassa. :( ei ehkä hyvä asia.

    ReplyDelete
  11. Luin yhdeltä keskustelupalstalta, että olit joutunut pahoinpitelyn uhriksi?? :-O

    ReplyDelete
    Replies
    1. ettet ois sekottanu Mungolifen Annaan?

      Delete
  12. Hei Laura! Laitoin sulle viime viikolla meilii kun olit laittanu mulle virheellisen tilinumeron, tai ainakin OP niin kovasti väittää. Voitko laittaa mulle IBAN niin saan blogikirppiksen voitot maksettua sulle.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Täällä sama juttu..

      Delete
    2. Hei laittaisitteko mieluummin mulle meiliä, koska täällä anona kommentoimalla en voi tietää kenestä ja mistä huudosta on kyse. Mutta tosiaan se 800023, eli yksi nolla puuttui :)

      Delete
  13. Hyvää reissua! :) Oot niin sulonen noissa kuvissa!

    ReplyDelete
  14. Ihanat kiharat! Miten teit ne ? :0 ♥

    ReplyDelete
  15. Voi mahtavaa lomaa! Thaimaa kelpaisi, mutta ihan olen tyytyväinen kotimaanlomaankin näin pitkästä aikaa.

    tuplaongelma.blogspot.fi

    ReplyDelete
  16. Mkä on sun hiusten oma luonnollinen väri!? Ja minkä pitunen tukka sulla on ilman pidennyksiä? Ootko ikinä miettinyt, et antaisit oman hiuksen vaan kasvaa ja jättäisit värjäilyt ja pidennykset :D Nimim. Oma tukka paras tukka ;D

    ReplyDelete
  17. Ihanaa matkaa! :) mäki haluun johonki lämpimään

    ReplyDelete
  18. Moi. Hyvää reissua. Olenkin alkanut sun blogia lukemaan silloin, kun pari kertaa matkustit ja seikkailit Thaimaassa. Olis kivaaaaaa lukea matkajuttuja.

    ReplyDelete
  19. Tosi hyvin sopii noi hiukset sulle mun mielestä :)

    ReplyDelete
  20. onks sulla permis? käy sikahyvin sulle!!

    ReplyDelete