Sunday, April 29, 2012

Beijing 2012

Hellloo!

Mä palasin hetki sitten Kiinan mailta takaisin Suomeen. Mietin eka, että viittinkö kertoa reissustani, kun viimeksikin sain vihaisia luonnonpilaajakommentteja lyhyen visiittini takia, mutta toisaalta... kaikkia ei voi aina miellyttää.

Oltiin siis viikonloppu Pekingissä, eli vain kolme yötä.
Suorat lennot Pekingiin kestää 7 tuntia, eli omasta mielestäni se on aika piece of cake. Vihaan kaikista eniten lentämistä ja lentokenttiä, viisumien anomisia sun muita, mutta kaikki menee kuitenkin aina tosi ketterästi ilman ongelmia.

Mun piti tosiaan keskiviikkona ehtiä tekemään pari ajastettua postausta ja sata muuta asiaa sen lisäksi, mutta haaveeksi jäi. Pakkasin taas kuuluisaan tapaan laukkuni tuntia ennen kuin tilasin taksin. Vihaan matkalaukun pakkaamista, enkä yleensä osaa miettiä, mitä puen seuraavana päivänä päälle. Heitän yleensä päättömästi erilaisia vaatekappaleita matkalaukkuuni ja se on siinä.
Olen maailman epäjärjestelmällisin ihminen.



Emppu <3 Meillä oli Empun kanssa niin hauskaa yhdessä. Katsottiin lentokoneessa Girl with the dragon tattoo, ja nukuttiin pari tuntia, tai yritettiin nukkua.



Huomenna on vappu, ja mä en tiedä yhtään vielä, että mitä aion tehdä. Jääkaappi on tyhjä ja kämppä on peitelty ostosten alle, joten i got to go! Jos joku haluaa oikeasti, että kerron vähän enemmän reissusta ja Kiinaan matkustamisesta ja käytännön seikoista, niin kai mä voisin sellaisen teille tehdä! :)

<3 Tää biisi on teille !

77 comments:

  1. Oi morjes, kuvista välittyy jotenkin just se fiilis siitä luksusesta, jolla arkee pitää piristää. :) Ja oi kyllä, kerro lisää ja varsinkin niistä käytännön jutuista, mulla on niin suuri itään kohdistuva matkakuume!

    ReplyDelete
  2. Kerro toki lisää! Mua ainakin kiinnostaa lukea :)

    *Sannau

    ReplyDelete
  3. Ois kyllä kiva kuulla lisää! ja näytät tosi hyvältä! :)

    ReplyDelete
  4. Oletpas jotenkin todella naisellinen ja tyylikäs näissä kuvissa! Ihana uusi tukka ja tee ihmeessä kattavampi postaus! <3


    -Anna

    ReplyDelete
  5. Tottakai kerrot matkastas lisää:)!

    ReplyDelete
  6. voi ei meijän äiti oli sun kanssa samalla lennolla varmaanki :D

    ReplyDelete
  7. kivoja kuvia ja joo kerro vaan lisää matkasta! =)

    ReplyDelete
  8. You're so lucky T_T and you look gorgeous!

    ReplyDelete
  9. Ihania kuvia, mun matkakuume vaan kasvaa!♥

    www.henssi-myblog.blogspot.com

    ReplyDelete
  10. Mielelläni kuulisin vielä lisää matkasta! ^^

    ReplyDelete
  11. Oi vitsi miten kivoja kuvia! Onneksi lähden itsekin kesällä Kiinaan niin pääsee itsekin noiden maisemien sekaan sen sijaan, että niitä katselisi vaan täältä ruudun toiselta puolelta. :)

    ReplyDelete
  12. Vitsi, ois tosi kiva kuulla reissusta enemmän! Sellasia ilosia postauksia lukiessa tulee aina niin hyvälle tuulelle ja rupeaa haaveilemaan että ehkä jonain päivänä mäkin tonne vielä matkustan!:)

    ReplyDelete
  13. Älä ihmeessä jaksa välittää kaiken maailman anonyymeistä, vittumaisempia muiden elämää arvostelevia tyyppejä saa oikein suurennuslasilla etsiä :D kerro kaikki!! Ihanaa kuulla sustakin pitkään aikaan:) <3

    ReplyDelete
  14. Ostoksista kuvia !! Niitä on aina yhtä kiva katella, vaikka tuleekin kauhee matkakuume ! :D

    ReplyDelete
  15. minkä maalanen oot? =)

    ReplyDelete
  16. Lähdettekö te ihan vaan kolmeksi päiväksi shoppaileen nuitten valtavien matkalaukkujen kanssa? Miks ihmeessä vaan kolme päivää? Koska ootte käyny niin monesti ennenkin ja reissun tarkoitus on vaan shopata? Paljonko maksoitte lennoista?

    ReplyDelete
  17. Aah, kävin iteki vuos sitte Pekingissä ja hirvee ikävä sinne, etenki sitä safkaa! Siis eniten jääny just ikävä noit valkosii nyyttejä (ruokalajin nimi ei tietenkään jäänyt mieleen että voisin suomesta etsiä.. :D)

    Olispa ihanaa lähteä iteki uudelleeen, ehkä sitten ku rahatilanne sallii. Kivoja kuvia ja toivottavasti oli kiva reissu!

    ReplyDelete
  18. Kerro lisää Kiinasta!

    Onko totta, että olet osittain kiinalainen?

    ReplyDelete
  19. varmaan ihania tollaset extemporee reissut! jos se siis oli sellainen :) ja tottakai kiinnostaa reissupostaukset enemmän! :)

    ReplyDelete
  20. Tottakai haluun kuulla! Kaikki :)) halolla päähän niitä jotka arvostelee toisten tekemisiä, sun elämäs -> sun valintas! Ihana blogi <3 t. Vakiolukija jo pitkän ajan takaa :)

    ReplyDelete
  21. Uu jännää! Tottakai haluamme kuulla lisää. :) Ne jotka ei haluu voi lopettaa lukemisen tai jos lentämisen aiheuttamat ympäristöhaitat häiritsee nii sit vaa helsinki vantaalle saarnaamaan. Tunnut muuten reissaavan Aasiassa päin aika paljon. :)

    ReplyDelete
  22. Sun ei pitäs välittää muitten ilkeistä kommenteista, se tulee mustasukkaisuudesta!
    Kerro toki lisää mua ainaki kiinnostaa lukea lisää reissusta! :)

    ReplyDelete
  23. naurattaa kun kolmen päivän reissuun on noin paljon matkatavaraa :D

    ReplyDelete
  24. sano vaa lisää!ei tarvi niistä viherhörhöistä välittää! :)

    ReplyDelete
  25. Mä haluaisin kuulla kans Kiinaan reissaamisesta!

    ReplyDelete
  26. joooo kirjota lisää ja esittele ostokset!!

    ReplyDelete
  27. lisä tietoja matkasta, kiitos ;)

    ReplyDelete
  28. Anonyymi sanoi...

    naurattaa kun kolmen päivän reissuun on noin paljon matkatavaraa :D



    Niin, koska matkalaukut olivat mentäessä tyhjiä ja palatessa täysiä ;)

    ReplyDelete
  29. Kiina postausta tulemaan vaa! olis kiva :)

    ReplyDelete
  30. olis todella kiva kuulla lisää!:) ja myös nähä noita ostoksia ! :)

    ReplyDelete
  31. Kerro toki lisää! Sun postauksia on aina ihana lukea, aiheesta riippumatta! :-) Toki mielestäni voisit tehdä joissakin asioissa hieman ekologisempia valintoja, ottaahan niin moni nuori sinusta mallia. Mutta totta kai jokainen tekee niin kuin haluaa.

    ReplyDelete
  32. Mua ainakii kiinnostais kiinapostaus :--)

    ReplyDelete
  33. Moikka, kerro ihmeessä lisää Pekingistä. Muutama viikko sitten mietin, että pitäs sinne päin tehä reissua jossain vaiheessa. Etenkin hyväksi koetut hotellit kiinnostaa kovasti ja "shoppailualueet" tietenkin.

    Jenni

    ReplyDelete
  34. Oii!
    lisää!lisää! ja ostoksia myös (;

    ReplyDelete
  35. Ihihi teijän ruokapallukat näyttää meduusoilta 8)

    Oot ihana <3

    - Irini

    ReplyDelete
  36. oujeee sä sitte osaat nauttia elämästä ja ottaa irtiottoja arjesta! tarkempaa postausta matkasta vaan!

    ReplyDelete
  37. Niin ihanaa. Oon lähdössä syyskuussa vaihtoon Shanghaihin ja ois ihan mahtavaa jos viitsisit kirjoittaa hieman pidemmänkin postauksen! :)

    ReplyDelete
  38. onko toi LV laukku sinun joku uusi? :)

    ReplyDelete
  39. Miks käyt aina vaan Pekingissä, etkä muissa kaupungeissa Kiinassa? :) Jos meet vaa shoppaa ni hong kong tai kanton on siihe parempii.

    ReplyDelete
  40. Milloin sä olet alkanut välittää ihmisten mielipiteistä ja asenteista?

    Senkus meet vaiks päiväksi Kiinaan, siellähän sä tunnut useinkin käyvän! Sulla taitaa olla siihen joku erityinen syy? Mutta miten ihmeessä sulla/teillä on noin paljon matkatavaroita kolmen yön reissulle???

    ReplyDelete
  41. Anonyymi sanoi...

    Milloin sä olet alkanut välittää ihmisten mielipiteistä ja asenteista?

    Senkus meet vaiks päiväksi Kiinaan, siellähän sä tunnut useinkin käyvän! Sulla taitaa olla siihen joku erityinen syy? Mutta miten ihmeessä sulla/teillä on noin paljon matkatavaroita kolmen yön reissulle???



    "Erityinen syy" lukee tuolla ylempänä. Ostokset. Matkalaukut ovat tyhjiä, kun sinne menen.
    Kyllä reissu on puhdas ostosmatka. That's it :)

    ReplyDelete
  42. Ois ihanaa nähdä mitä matkalta löyty ! :)

    ReplyDelete
  43. Kerro ihmeessä lisää! Matkajuttuja on aina niin kiva lukea. :)

    ReplyDelete
  44. Ois tosi mukava kuulla enemmänkin matkasta ;) etenkin kaikki käytännön asiat, maksaminen, kieli, julkinen liikenne ja kaikki tämmöiset siellä selviytymiseen liittyvät jutut kiinnostais! Ja tietty hyvät shoppailu paikat ;)

    Ja aivan ihana on blogisi <3

    ReplyDelete
  45. Mä en aio tehä varmaan mitään ihmeitä vappuna, kun ei yksin jaksa oikein panostaa. Mies on sekä aattona, että vappupäivänä illassa töissä joten aattoiltanakaan ei voi oikein mihinkään lähteä. Ei sillä, eipä tuota oo viime vappuina muutenkaan mitään ihmeellistä tullut tehtyä.

    ReplyDelete
  46. hahaha. voi luoja et mua naurattaa ne ihmiset jotka inisee toisten ulkomaan matkoista että se tuhoo luontoo yms. ensinnäki, se lentokone menee sinne kiinaan olit sä siinä kyydissä tai et niin eikö se oo sama olla siinä kyydisä sit? :D ja oikeesti? mikä luonnontuhooja sä muka olet joka nauttii siitä nyt tällä hetkellä, eikö just niitten puskan suojelijoitten pitäis enemmin iskee joittenki isojen yhtiöitten kimppuun eikä yksittäisten bloggaajien jotka tekee pari kertaa vuodessa jonku lomamatkan vähä kauemmas ku itä-helsinkiin? :DD

    ReplyDelete
  47. Voi että, Peking <3 Tuttuja maisemia, kun oltiin kavereiden kanssa toissa kesänä Pekingissä. Isäni asuu siellä joten voisin itsekkin piipahtaa helposti viikonloppureissulle sinne, koska majoitus olisi aina saatavilla, mutta lennot taitaa olla vielä aikas kalliita. Minkä hintaset mahtoi nuo teidän suoralennot olla? Muistan, että pari vuotta sitten halvimmillaan päästiin vajaa 500€ reittilennolla. Kiina on kyllä niin ihana paikka :)

    Tuo hassun muotoinen talo on muuten jonkun tv-kanavan rakennus. Siinä vieressä oli semmoinen toinen pilvenpiirtäjä jonka ne vahingossa avajaisissa polttivat ilotulituksilla :D Siitä ei kuulemma paljoo uutisoitu, kun olivat niin nolona. Nyt se on vissiin jo uudelleen rakennettu kuntoon...

    ReplyDelete
  48. kerro vaan, mua ainakin kiinnostaa!
    sun aurinkolasit tossa yhdessä kuvassa on aivan törkeen tyylikkäät 8)

    ReplyDelete
  49. Ihanaa pientä arjen luksusta! Voi kun meilläkin olisi mahdollista lähteä vkloppu matkalle. Meistä aina jompikumpi on töissä lauantait, niin se on lähes mahdotonta:p Toivottavasti teet pian postauksen ostoksista! Cant wait!

    - Alice

    ReplyDelete
  50. Inhottavaa että ajattelet mitä jotku idiootit kommentoi, ja inhottavampaa että kukaan mitään turhaa negatiivista heittelee! Kyllä nyt jotain pientä kestää, mut aivan turhat päättömät iva kommentit on täyttä kuraa!
    Se on kiva lukea kokemuksista ja reissuista, ja ku oot käyny erilaisissa kohteissa, ei perus teneriffa postauksia. Oot mahtava persoona, you go girl! Älä lannistu naurettavista anonyymeistä tai kateellisista ääliöistä!

    ReplyDelete
  51. Yhyy, asuin viime vuonna Kiinassa (Shangahsisa) ja oon käynyt siellä nyt yhteensä neljä kertaa. Oon kyllä menettänyt sydämeni kyseiselle maalle kokonaan. Ihan mahtavaa että joku muukin ilmeisesti ;) Mun pitäiskin alkaa suunnittelemaan jo seuraavaa matkaa, ehdottomasti!

    ReplyDelete
  52. ehdottomasti hei kerro enemmän tosta reissusta ja muutenki tosta kiinaan matkustamisesta :)

    ReplyDelete
  53. Miten hemmetissä teillä oli noin valtavat kapsäkit viikonlopun reissua varten? :DDD Olis kiva kuulla lisää! Onko kielimuuri paha?

    ReplyDelete
  54. Tee ihmeessä postaus Kiinaan matkustamisesta!
    Laura, sä oot paras! <3

    ReplyDelete
  55. Ehdottomasti kerrot lisää reissusta :)

    Älä välitä kateellisten kommenteista!! Mä lentäsin todellakin viikonlopuksi Kiinaan, jos se ois mulle mahdollista!

    ReplyDelete
  56. Näitä matkapostauksia on aina niin ihana lukea! Hyvä että päätit olla välittämättä hippiäisistä ja kerroit matkastasi meille lukijoille! :)

    ReplyDelete
  57. juu postausta matkasta :) kaikki mitä kerrot tääl blogis on kivaa eli postausta tulemaan :) on aivan ilo lueskella!! :)

    ReplyDelete
  58. juuhuu, kerro lisää teidän reissusta! :)Etenkin voi viisumijuttu kiinnostaa!

    ReplyDelete
  59. Paljon lennot maksoi? :) kuulostaa tosi kivalta reissulta, kerro toki lisää!

    ReplyDelete
  60. olis ihana kuulla lisää tästä reissusta :) tykkään varmaan kaikkista eniten just näistä sun matkapostauksista! varmaan siks just ku ite en oo päässy viel kertaakaan matkustaan ulkomaille. ps. tosi hyvä toi biisi, oon ite just tuon musiikki tyylin kuuntelija ;)

    ReplyDelete
  61. Oih, mäkin niin haluaisin jollekin matkalle...
    Tukkas näyttää aivan ihanalta näissä. Oikeastaan aika samantyylisen liukuvärjäyksen haluaisin myös itselleni :]

    ReplyDelete
  62. ois super kiva jos tekisit kunnon postauksen siitä mitä lentokoneeseen saa pakata, sillä oon just kesällä menossa ulkomaille ja se on toka kerta lentokoneessa :"D en siis tiedä yhtään niistä tarkoista säännöksistä sun muista !

    ReplyDelete
  63. Ois tosi huippu jos viitsit tehdä postauksen Kiinaan ja yleensäkin aasiaan matkustamisesta. Itsellä ollut jo kauan suunnitelmissa lähteä aasian kiertoreissulle niin kaikki vinkit on erittäin tervetulleita :) Ihanaa kevättä sulle!

    ReplyDelete
  64. H sanoi...
    ..."hahaha. voi luoja et mua naurattaa ne ihmiset jotka inisee toisten ulkomaan matkoista että se tuhoo luontoo yms. ensinnäki, se lentokone menee sinne kiinaan olit sä siinä kyydissä tai et niin eikö se oo sama olla siinä kyydisä sit? :D"...

    Ja voi luoja, että mua naurattaa sun ajatusmaailma. Kyllä, yksittäisen Laurankin matkustaminen osittain vaikuttaa luontoon, koska ei ne lentokoneet ihan tyhjinä Suomesta Kiinaan lentele. Se ei olisi yhtiöille kovin kannattavaa. :D Jos matkustajia ei jollain reiteillä riitä tarpeeksi, eli koneiden täyttöaste on huono, niin se reitti todennäköisesti lopetetaan. Ja en nyt tuomitse tässä kenenkään matkustelua, mutta halusin vaan sanoa, että jokaisella on mahdollisuus valinnoillaan vaikuttaa, mikäli niin haluaa. Pienistä puroista se lähtee...

    ReplyDelete
  65. Oiii kiina on ihana maa! Kerro ihmeessä siitä lisää ja ostospostauskin ois kivaa! :)

    ReplyDelete
  66. Oi ihana matka varmasti, täällä ollaan vaan vihreinä kateudesta. Kiinaan matkustaminen ehdottomasti kiinnostaa kulttuurin ja shoppailun kannalta ;) olisi kiva kuulla kaupoista ja merkeistä lisää, esimerkiksi jotain vaatteiden ja kenkien kokoon liittyen, sillä tälläiselle palosammuttimelle ei täältä Suomesta tahdo kyseisiä tuotteita sopivan kokoisina löytyä :(
    ps. u got hair to die for! <3

    ReplyDelete
  67. esittele reissun ostokset!! OLis ihana nähä mitä kaikkee toit tullessas :) oot ihana<3

    ReplyDelete
  68. Hei mua on pitkään askarruttanu tää kysmys, enkä tarkota tätä mitenkään pahalla, mutta siis onko sut adoptoitu vai onko sun vanhemmat aasialaisia? :) Sulla on toosi ihana blogi muuten :) <3

    ReplyDelete
  69. Voooi, ihania kuvia jälleen!

    ReplyDelete
  70. No huh mitä kommentteja. Olis toki ihan kiva lähteä jollain hippipakulla reissuun, mutta kun ei ole aikaa. On kiire takaisin töihin, jotta voi taas maksella valtiolle veroja "vapaiden sielujen" elättämiseen. Ilmottautukoon semmoinen oravanpyörästä hypännyt "vapaa sielu", joka ei nosta valtion putiikista latiakaan. Ei taida kauhean montaa löytyä.

    JA lentoyhtiöt kiinnittää suht paljon huomiota päästöihin. Henkilöautopuolella ei ole ihan samanlaista edistystä havaittavissa. Enkä muutoinkaan tajua, että miten asiaa mahtaa edistää yksityishenkilön blogissa vinkuminen.

    ReplyDelete
  71. Viimeinen anonyymi: Ei kai kukaan nyt autolla lähtisikään Suomesta Kiinaan... Mutta onko ratkaisu ajanpuutteeseen sitten se, että on pakko lentää pariksi päiväksi maapallon toiselle puolelle? Lentoyhtiöiden päästöjen vähentämisyrityksillä ei ole juuri merkitystä, sillä samalla lentoliikenteen kasvu lisää energiankulutusta. Ja niin, yksittäisillä bloggaajilla ON aika paljon vaikutusmahdollisuuksia, kun näillä blogeilla on tuhansia nuoria lukijoita.

    ReplyDelete
  72. Pakko nyt tulla kommentoimaan! (vaikkei sinällää mittää asiaa ookkaa! :) ) Tosi kauniit nuo sun hiukset! Tykkään ihan hulluna! Ja kivat vaatteet kans! Ja näytät jotenki ihan superpikkuselta ja syötävän söpöltä. <3 Mietin vaa että teitkö sää sitä postausta ikinä, josa oli vähä enemmän stooria tosta Kiinaan matkustelusta ja muutenki tästä reissusta? En ainakaan ite löytäny sitä vaikka koitin ettiä! Ja kiinnostais kyllä aihe :)

    -Eeva

    ReplyDelete