Monday, November 22, 2010

Jesse ja Emppu New Yorkissa

(kirjoittanut: Jesse)
Yks mun "pakko nähdä"-paikoista on aina ollut New York. Jostain syystä en ole koskaan kuitenkaan saanut aikaiseksi vaivautua oikeasti paikan päälle. Sarjojen ja leffojen NY oli mulle tuttu niin kuin kaikille muillekin. Mutta eihän se nyt millään riitä. Meidän oli mentävä omin silmin katsomaan, mikä fiilis siellä Nykissä ihan oikeasti on. Hypättiin koneeseen, ja lennettiin Pariisin kautta kaupunkiin.

City näkyy jo?
Eka juttu joka huomattiin oli nää
Ja tokana tajuttiin, että ollaan keskellä näitä
Meidän hotla oli 8th avenuen ja 34th Streetin kulmassa. Kiva hotelli tosi hyvällä paikalla. Suosittelen.
Lähdettiin käppäilemään kohti Times Squarea. Mykistävä paikka vilkkuvine valoineen. Jäätiin molemmat sanattomiksi, kun ekan kerran nähtiin tää näky.
Seuraavana päivänä pyörittiin vähän siellä sun täällä.
Chinatownissa katukyltitkin oli kiinaksi. Sammakoita ja muuta roinaa oli pikkupuotien edustoilla kojuissa myynnissä. 
Tietty käytiin Empire State Buildingin huipulla. Maksettiin 15 dollaria ekstraa ja päästiin 82:n kerroksen lisäksi parikymmentä kerrosta ylemmäs. (Kuvat kuitenkin alempaa. Ylhäällä oli ikkunat, eikä kuvat ole tarkkoja)
Macy's oli puolen kilsan päässä meidän hotellista. Totta kai me shoppailtiin.
 Next daynä lähdettiin käymään Brooklynissä. Käveltiin Brooklyn Bridgen yli auringonpaisteessa. 
Mulle tuli törkeä Deja vu-fiilis ku näin tän rakennuksen. Mietin vähän aikaa, että missä oon nähnyt kuvia tosta kellotornin sisällä olevasta kämpästä. No Helsingin Sanomathan oli tehnyt jutun tosta suht ainutlaatuisesta asumuksesta. HS: Kellotornikoti
Randomkuvia:
Olin Starbucksissa sitten Jessie :)
M&M-storessa Times Squarella ei tarvii syödä pahoja nameja.
24/7 Mäkki

Käytiin kattomassa lätkää Madison Square Gardenissa. Kotijoukkue vei Oilersia 8-2. Mun eka NHL-peli ja Empun eka lätkämatsi :) Tosi viihdyttävä peli olikin. Pari kolme tappelua ja 10 maalia. 





Kun kerran New Yorkiin päästiin niin olihan meidän pakko käydä myös Broadwayllä. Empulle alusta asti ainut vaihtoehto oli Mamma Mia!
Mä halusin käydä myös MoMassa ja American Museum of Natural Historyssa. Ensimmäinen oli hienoinen pettymys (tai mä olen luultavasti vain juntti), jälkimmäinen aivan liian iso, jotta oltaisiin jaksettu koluta edes kaikki kerrokset. 
Oli aurinkoinen päivä taas, ja päädyttiin Central Parkiin kävelylle. Oli kaunista.

Takas kotiin tultiin Airbus A380:lla. Turistiluokassa sai olla tasan samalla lailla polvet suussa kuin missä tahansa muussakin flygarissa. 
Lopuksi vielä ostokset. Täähän on kuitenkin muotiblogi ;)


Kivaa oli. Joskus vielä varmasti uudestaan. 



50 comments:

  1. Jep, tuli aika selväks et tonne pitää päästä mahd. pian poikaystävän kaa!

    ReplyDelete
  2. Kuinka monta päivää olitte siis nykisäsä? :)

    ReplyDelete
  3. Mahtava postaus, tuli itsellekin hirvee hinku käydä New Yorkissa :)

    ReplyDelete
  4. en ihan tajunnut miksi SÄ teit tälläsen postauksen?? :DDD jos tää ei ollut sun matka.

    ReplyDelete
  5. (kirjoittanut: Jesse)


    Meniks sulla ylempi anonyymi alusta jokin olennainen osa vähän ohi?
    Mä en tehnyt tätä postausta, vaan Jessellä on mun tunnarit tänne, ja Jesse/isoveljeni, joka oli matkalla, teki tämän postauksen....

    ReplyDelete
  6. Oi!:) !mppu on niin kaunis <3

    ReplyDelete
  7. Vitsi ootte kaunis pari! Kivaa kun kirjoittelet tänne välillä :)

    ReplyDelete
  8. jeijj en malta odottaa, että koko ens vuos menee noissa maisemissa. :)

    ReplyDelete
  9. Ihania kuvia! Kun mulla on rahaa, niin suihkaisen heti Nykiin :)
    Ootte supersuloinen pari Empun kaa, kaikkea hyvää teille :)

    ReplyDelete
  10. voi apua! mä oon niin aina haaveillu nykistä! jos saanen udella, mitä tuo matka siis maijoitukset ja lennot noin kustansivat ja kauanko olitte reissussa?

    ihan fantastisia kuvia! :)

    ReplyDelete
  11. ai että kun siistin näköstä ... matkakuume iski taas !
    toivottavasti vaatteissa ei ole luteita hehe !

    ReplyDelete
  12. kateellinen vai kateellinen, lontoon jälkeen ois nyki ;--)

    ReplyDelete
  13. mine sanoi...
    voi apua! mä oon niin aina haaveillu nykistä! jos saanen udella, mitä tuo matka siis maijoitukset ja lennot noin kustansivat ja kauanko olitte reissussa?

    Viikon verran oltiin. Lennot oli vajaa 450e/naama. Hotelliyöpyminen on New Yorkissa ja varsinkin Manhattanilla aika arvokasta. Huoneet on myös usein aika pieniä. Meidän hotellin, ja melkeinpä kaikkien muidenkin mainitsemisen arvoisten hotellien, taksat näet hotels.comista tai jostain muusta hotellipalvelusta.

    ReplyDelete
  14. Siis milloin (missä kuussa) Jesse ja Emppu oli tällä matkalla? En löytänyt tekstistä vastausta :)

    ReplyDelete
  15. Eiks noita Niken urheiluvaatteita ja sukkia saa yhtään lähempää et pitää noin kauas lähtee hakemaan?

    ReplyDelete
  16. IHAN KU LAURA SIINÄ KUVASSA SE KARVATAKKI PÄÄLLÄ TAKAA PÄIN KUVATTU! KATOIN EKA ET LAURA.. WOOUU WHAT A SHOES!

    ReplyDelete
  17. <3 mikä ihana postaus, ommomm

    laura, koska lähet sinne thaimaaseen?

    ReplyDelete
  18. "Eiks noita Niken urheiluvaatteita ja sukkia saa yhtään lähempää et pitää noin kauas lähtee hakemaan?"

    Jos nyt sattuu nykissä olemaan ja matkalaukussa tilaa, niin miksei niitä samoja tuotteita voi sieltä ostaa, mitä suomesta saa kolminkertaisella hinnalla? Itse lähden nykiin aina hamstraamaan niitä perustuotteita kalliiden tuotteiden lisäksi, vaikka niitä saisikin suomesta, tosin paljon kalliimmalla.

    terveisin tyttö, joka raahasi kassillisen michael korsin sukkia nykistä, hinta oli muistaakseni 50 senttiä parilta ;)

    ReplyDelete
  19. jesse, sinun ON vastattava! mistä nuo ihanat cocis ja sprite pullot on??

    ReplyDelete
  20. Kiitos! Erittäin kiva postaus. Onko Nykissä hintataso sama kuin täällä vai halvempaa?

    ReplyDelete
  21. Oooh, olipa kiva lukea tämä, oon itsekin lähdössä reilun kuukauden päästä Nyciin ekaa kertaa elämässäni.

    Ostitteko liput lätkämatsiin ennakkoon vai paikan päältä? Itse oon haaveillut että pääsisi katsomaan NHL:ää ja NBA:ta ja mietin että miten niiden lippujen kanssa kannattaisi toimia!

    ReplyDelete
  22. THAIMAASEEEEEEEEEEN

    Ääpf ihan mielettömiä kuvia, minäki haluun :)

    ReplyDelete
  23. I <3 NY!! ei voi muuta sanoo...
    mutta vinkkinä voisin sanoo, et ens kerralla kannattaa käyä tuolla Empire State Buildningissa illalla! on kyl sen verran henkeensalpaavan näköset kaikki nykin valot sielt ylhäältä :) Tiia

    ReplyDelete
  24. Miks toi "Emppu" näyttää kuvissa aina noin hullulta? Hullu virnistys. Olisi hauska tietää onko luonnekin tuollainen. :D

    ReplyDelete
  25. Aivan kertakaikkiaan mahtipostaus! Jäin aivan sanattomaksi, en edes voinut kuvitella tälläistä :D
    Kiitoksia vaan! Nyt mun NYKI kuume tuli tuplana takaisin! Aivan pakko päästä, millähän saisin mun poikaystävän suostuteltua :D

    ReplyDelete
  26. sää ja jesse ette oo ollenkaa samannäkösii :D Ihana postaus<3

    ReplyDelete
  27. "Anonyymi sanoi...

    Eiks noita Niken urheiluvaatteita ja sukkia saa yhtään lähempää et pitää noin kauas lähtee hakemaan?"

    Oikeesti nyt vittu pliis, jos olisit yhtään keskittynyt olennaiseen (=tekstiin) olisit varmaan huomannut että jossain kohtaa mainittiin minkä takia sinne maailmalle on pitänyt lähteä - joko ite oon vajaa tai sit en vaan huomaa sellasta lausetta, että "oon jo kauan halunnut nykiin ostaan NIKEN vaatteita!" Mitäpä jos ite menisit ulkomaille, et varmaan tulis ostaneeks yhtään mitään mitä suomesta saisit? Ai mutta, tunnut olevan sen verran kateellinen anonyymeilla kommenteillas, että epäilen sun varallisuuttas lähteä naapuripitäjää kauemmaks.

    Peace out, kateelliset ne paskaa jauhaa.

    ReplyDelete
  28. jesse, sinun ON vastattava! mistä nuo ihanat cocis ja sprite pullot on??
    Ne ostettiin jostain ihan perusdelistä, tai kaupasta NYsta

    Kiitos! Erittäin kiva postaus. Onko Nykissä hintataso sama kuin täällä vai halvempaa?
    Suht sama, ruoka ja shoppailut jonkin verran halvempia. Tuolla on kaikenlaista rahanmenoa, kun on kuitenkin ihan kiva tehdä kaikkea ja nähtävyydet maksaa monesti.

    Ostitteko liput lätkämatsiin ennakkoon vai paikan päältä? Itse oon haaveillut että pääsisi katsomaan NHL:ää ja NBA:ta ja mietin että miten niiden lippujen kanssa kannattaisi toimia!
    Esim. NHL.comin kautta saa ostettua lippuja suoraan kausikorttilaisilta. Helppo tapa, kun lipun voi kotona jo tulostaa, ja viivakoodia näyttämällä pääsee porteista läpi. Me mentiin vaan suoraan hallin lippuluukulle, kun nähtiin että Rangers-paitaisia faneja alkoi valua kohti areenaa. Saatiin sen hetken halvimmat tarjolla olleet liput, 99usd/kpl. Eli ei ihan ilmaista.

    <3 NY!! ei voi muuta sanoo...
    mutta vinkkinä voisin sanoo, et ens kerralla kannattaa käyä tuolla Empire State Buildningissa illalla! on kyl sen verran henkeensalpaavan näköset kaikki nykin valot sielt ylhäältä :) Tiia
    Mentiin ESB:iin auringonlaskun aikaan. Venattiin tietty, että tulee pimeää. Kuvat pimeältä ei vaan olleet niin hyviä. :) Kaupunki kyllä näytti aivan uskomattomalta iltavaloissaan.

    Jesse

    ReplyDelete
  29. Tänks Jesse, hyviä ja hienoja kuvia. Nyc kuume nousi entisestään.....

    ReplyDelete
  30. Se on Thaimaahan, eikä Thaimaaseen typerykset....

    ReplyDelete
  31. Oon jo pitkän aikaa halunnu päästä käymään New Yorkissa ja tän jälkee ny ainaki ! :D en ookkaa kommentoinu varmaa ikinä mut nyt oli pakko, ja kiva blogi muutenki yks suosikeista ! (:

    ReplyDelete
  32. happamia sanoi kettu pihjalanmarjoista..... muahahah

    ReplyDelete
  33. happamia sanoi kettu pihjalanmarjoista..... muahahah

    ReplyDelete
  34. Mä kans katoin, että tossa yhdessä kuvassa oli Laura!! :D

    ReplyDelete
  35. En kestä ku jengi raahaa jostain hevonkuusesta (=pitkältä matkalta siis) sellasta roinaa mitä saa täältäki... tsiisus. jotain kokista ku se on "hienoissa" pulloissa? ja noi lushin saippuat on varmasti aika samaa kamaa mitä täällä.

    ReplyDelete
  36. mä. olen. just. nyt. niin. kateellinen.

    ReplyDelete
  37. Ihana postaus! Sun veli on TÖRKEEN hot.. uuh.. give me some of that ;-P

    SLURPS

    ReplyDelete
  38. Öö luulin joutuneeni väärään blogiin. En nyt ihan tajunnu miksei tää postaus voinu olla jossain muualla kun ei ees blogin kirjoittajaa featuroinu vai tipuinko nyt jossain.

    ReplyDelete
  39. eikäää oli niiin tuttuja maisemia ja kuvauspaikkoja :D ihan hirvee ikävä tuli takas Nykiin!! olin siellä kans about vuosi sitten ja täytyy kyllä sanoa että oli ehkä maailman paras mesta ikinä! toivottavasti pääsis myös uudestaan :)

    ReplyDelete
  40. eikö empulla ollu mukana ku yks paita? :DDDD

    ReplyDelete
  41. eikö empulla ollu mukana ku yks paita? :DDDD

    ei vittu terve! kaikkeen sitä ihmiset kiinnittää huomiota. HUOH!

    ReplyDelete
  42. tää oli kivoin postaus ikinä. :)

    ReplyDelete
  43. OON NIIN KATEELLINEN TOSTA RANGERS-OILERS -MATSISTA!!!!!!!!!!!

    ReplyDelete
  44. Mahtava postaus! Kiitos Jesse!

    Fiipi

    ReplyDelete
  45. Tää oli paras postaus ikinä!

    Onko empulla blogia?? :-)

    ReplyDelete
  46. heti jos sulle heittää jotain kritiikkiä jostain, nii hirvee piikittely heti:D oo ihan rauhassa tän huonommanki palautteen kanssa herranjumala!

    ReplyDelete
  47. Anonyymi kirjoitti...

    heti jos sulle heittää jotain kritiikkiä jostain, nii hirvee piikittely heti:D oo ihan rauhassa tän huonommanki palautteen kanssa herranjumala!



    Puhuitko mulle? Enhän mä ole edes vastannut yhteenkään kommentiin tai kysymykseen tässä postauksessa, koska en ole koko postausta tehnyt. Vai mistä kommentista on kyse?

    ReplyDelete