sunnuntai 22. helmikuuta 2009

Blogimiitti

Eilen oli kauan odotettu ja puhuttu blogimiitti.
Saara tuli hakemaan mua autollaan (ihanan luxusta:D), ja suuntasimme yhdessä Papa Giovanniin illallistamaan. Melkein kaikki oli jo paikan päällä, vaikka oltiinkin ajoissa, no Sharon tuli tunnetusti viimeisenä. Mua taisi aluksi jännittää jopa niinkin paljon, että unohdin pariin otteeseen blogini nimen :D



Herkuttelun jälkeen suuntasimme huoltoaseman kautta Kurkimäen korttelitalolle, pitihän ne "eväät" miitissä olla :D Annan äiti oli leiponut ihania kakkuja ja Sharon lauloi meille Britney Spearsia. Olo oli kuin jouluna: saatiin kaikki aivan ihania juttuja Tigiltä, Joicolta, Fudgelta, Skin Doctorssilta, DIP:lta, GHD:lta, L'Orealilta, DFJ-Collectionsilta ja Viking Lineltä lahjajortit!





Härkähän se sieltä tulee
Nadja oli ihana <3
Sitten jossain vaiheessa iltaa, kun itse olin jo ainakin nauttinut eväitäni hyvän verran, ilmoitti Anna jätesäkkishowsta: meidän piti luoda jätesäkeistä muodikkaat asukokonaisuudet:D
No.. Mun piti aluksi tehdä haaremihousut, mutta pienessä hiprakassa innostuinkin tekemään uimapuvun :D (ai että mua naurattaa)




No, se on kyllä uimapuku, vaikkakin kokovartalovaipalta ehkä näyttääkin :D
Jaettu voittosija Tuhlauksen kanssa hulvattoman hauskasta leikkimielisestä kilpailusta kuitenkin pamahti :D

Ja vielä yhteiskuvakin


Puolen yön jälkeen ahtauduttiin Sharonin, Taran, Vendetan ja Nadjan kanssa Saaran ihanaisella autokyydillä keskustaan ja Onnelaan.
Siellähän se loppuilta menikin, ja kotiin pääsin turvallisesti - kenenkäs muunkaan, kuin Saaran kyydillä:D


Mutta vielä paljon paljon paljon kiitoksia Ihanalle Annalle, joka järjesti kaiken.
Toivottavasti nähdään näissä merkeissä vielä uudestaan, ja mieluiten uusien kasvojenkin parissa. Oli ihanaa tutustua teihin bloggaajiin, vaikken ihan kaikkien kanssa ehtinytkään juttusille, mutta kaikki te vaikutitte niin mukavilta ja symppiksiltä!

56 kommenttia:

  1. Hauskaa näyttää tosiaan olleen :D Mahtava uimapukutuunaus! Ja nam noita miehiä, varsinkin Mikkoa ;)

    VastaaPoista
  2. Oli yllä ihan mahtava ilta ja oli tosi mukavaa tutustuu kaikkiin <3 Ja kuolaan vieläkin sun kenkiä ;D Ja haha, haaremihousutko niistä pitikin tulla x) Ei mut toimii just hyvin noin ;D

    VastaaPoista
  3. H:
    Joo, aika mahtava:DD

    Idhren:
    JOO:D Haaremihousut kyllä:D
    En ajatellut tossa vaiheessa ainakaan mitään järkevää:D
    Niin ja tosiaan, oli ihan parasta tutustua teihin kaikkiin<3

    VastaaPoista
  4. Todella upea tuo jätesäkki"uimapuku" :D

    VastaaPoista
  5. Linda:
    No kyllä on juu...:D:D

    VastaaPoista
  6. tuon kisan ansiosta näyttäs syntyneen hauskan näköisiä luomuksia ja paljon! :D

    VastaaPoista
  7. Saiko tänne miittiin jonkun kutsun vai mentiinkö sinne ilman kutsua? Olis pitänyt tulla kuokkiin :D

    VastaaPoista
  8. Ei vitty Laura, sä oot kyllä varmaan niin mieletön tyyppi, joka olisi ilo tuntea!
    Oot vaan niin asenne. Kuten huomaa tuosta ryhmäkuvasta, oot siinä edessä. Oot niin siisti :)

    VastaaPoista
  9. Älyttömän upeat kengät, mistä hankittu? :-)

    VastaaPoista
  10. ei hitto, mä aloin heti kisan jälkeen miettiin, että miksen tehnyt haaremihousuja :D näköjään joku muukin siis sen idean oli hokannut.

    VastaaPoista
  11. Ah mä niin itken ko jäi toi jätesäkkishow välistä! Onneks näitä kuvia on kuitenki ;) Ansaittu voitto, luulen! Oli ihana tavata ja jutella :)

    VastaaPoista
  12. ritu:
    NO kyllä ja synyikin:D

    Anonyymi:
    Hmm, sinne piti ihan ilmoittautua ja maksaa osallistumismaksu:)

    Anonyymi:
    Heh, kiitos kivasta kommentista!!
    <3

    getpalmd:
    Spirit Storesta:)

    Noora:
    Hahaaa, no oisit tehnyt, ei siellä housuja tainut kellään olla :)

    wikke:
    Höö, noo ensi kerralla sitten !
    Joo, oli tosi kiva tutustua ja jutella:)

    VastaaPoista
  13. Teillä on ollut kyllä tosi hienot bileet! Sun uimapuvusta tuli tosi hieno, eihän sitä tiedä jos jätesäkki-uimapuku on ensi kesänä oikein trendi-ilmiö ;) Todella hienoa kekseliäisyyttä tuo uimapuku. Itse oisin varmaan korkeintaan osannut hatun tai hameen tehdä jätesäkistä :D

    Ps. Sulla on kiva blogi :)

    VastaaPoista
  14. ahhaah mä kuolen :DD
    siis krapulaan ja noitten meiän yhteiskuvien hehkeyteen :D

    oli kyl tosi kivaa <3

    VastaaPoista
  15. Aaah mä NIIIN katon ton Oscargaalan ja valvon koko yön:D:DD

    Ellie:
    Joo, meillä oli kyllä ihan parasta:)
    Humalassa on hyvä inspiroitua:D:D:D
    Ja kiitos:)

    nadjastrange:
    Sä oot just söpö noissa, hei etkö säkin ottanut jotain kuvia?:)

    VastaaPoista
  16. joo otin mä jotain kuvia, niitä on siellä photobucketin miittitunnuksella :)

    VastaaPoista
  17. Ihana toi kuva saarasta, susta ja sharonista :) Plus et sun uimapuku on makee ja noi KENGÄT luvluvluv <3

    VastaaPoista
  18. "Oot vaan niin asenne. Kuten huomaa tuosta ryhmäkuvasta, oot siinä edessä. Oot niin siisti :)"

    Sitä kutsutaa myös HUOMIONHAKUISUUDEKSI! :DD Just toi ryhmäkuva näyttää niin säälittävältä, hei everybody look at meeeeee!!
    Sehän tän koko bloginkin idea on. Tuoda itseään julki. Kun muut hyvät blogit taas on pystyssä vähän muista syistä.

    VastaaPoista
  19. Hehheh näitä kuvia:D Kyllä naurattaa! Oli hauskaa ja olet ihana, puss<3

    VastaaPoista
  20. Kuulostaa kivalta. Olen juuri alkanut seuraamaan blogiasi, keep up the good work. :)

    VastaaPoista
  21. Oli kyllä hauska ilta - toivottavasti näitä saadaan vielä lisää. :)

    VastaaPoista
  22. en ihmettele tuota jaettua ykkössijaa, on nimittäin semmoenn ilmestys toi sun asus ETTÄ :DDDdd

    VastaaPoista
  23. toi uimapuku-viritelmähän on itseasiassa aika makee :D

    VastaaPoista
  24. voi että mä oisin halunnu kans lähteä sielt jatkoille :D ! ehkä ens kerralla ;)?

    VastaaPoista
  25. Haha, oli kyllä loistava ilta 8) Ja hyvä, kun usutit ne portsarityypit sen juomaterroristimuijan kimppuun :D Mä keräsin myöhemmin vielä lisää noita äreitä vieraita naisia, kun joku tuli uhoomaan mulle ja Nadjalle mäkissä...

    VastaaPoista
  26. en tiiä onks multa mennyt jo aikasemmin jotain ohi mutta ootko menny kihloihin? :D

    VastaaPoista
  27. hienohan toi sun uimapuku on :--D

    VastaaPoista
  28. Eii, hiukkasen repesin tolle uimapukujutulle... ja vielä pahemmin tolle kuvalle! :D Ei hitto.

    Sit haluaisin kysyä muutamaa asiaa:
    1) Mikä on sun lempisuklaapatukka?
    2) Mitä biisiä suosittelisit kenelle tahansa, mikä on niin hyvä että se on pakko kuulla?
    3) Uskotko, että aikaa on olemassa (näin Erlend Loen Supernaiivin mietteissäni aattelin kysyä)

    Kiitti! Oot omalla tavallasi tosi seksikäs nainen, kai se johtuu siitä, että vaikutat niin itsenäiseltä ja maailmaanähneeltä.

    VastaaPoista
  29. heh, kai sut voi kesällä bongata rannalta tuo uimapuku päällä? :D aivan mahtava!

    Sun blogisi on muutenkin ihan tosi piristävä, ja oot ihanan rohkea pukeutuja :) ja noi sun kegät! huhhuh, vaikkei ihan mun tyylisiä ookaan niin ihan tajuttoman siistejä silti.

    VastaaPoista
  30. ""Oot vaan niin asenne. Kuten huomaa tuosta ryhmäkuvasta, oot siinä edessä. Oot niin siisti :)"

    Sitä kutsutaa myös HUOMIONHAKUISUUDEKSI! :DD Just toi ryhmäkuva näyttää niin säälittävältä, hei everybody look at meeeeee!!
    Sehän tän koko bloginkin idea on. Tuoda itseään julki. Kun muut hyvät blogit taas on pystyssä vähän muista syistä."

    hassua et joku on tätä mieltä. mun mielestä tää lauran blogi on parhaita suomalaisia muotiblogeja pitkiin aikoihin :)

    VastaaPoista
  31. lol sharon ::--DD

    jtoenkin ennalta-arvattavaa et voitit tollasen "puketumisideakilpailun" ;)

    VastaaPoista
  32. "Oot omalla tavallasi tosi seksikäs nainen, kai se johtuu siitä, että vaikutat niin itsenäiseltä ja maailmaanähneeltä."

    Ei millään pahalla, mutta KAIKKEA muuta kuin maailmaanähneeltä.

    VastaaPoista
  33. Ompas jotkut täällä taas kärkkäällä päällä. No asiasta toiseen..

    Ihan törkeen hauskaa näyttää olleen ja ihania tuotepaketteja ootte kyllä saaneet! Arvostan Annaa, kun järjesti teille tuollaisen :) Tosi kiva! Jätesäkki tuunaus oli myös vallan mahtava idea, hienoja luomuksia olette kyllä luoneet :D Hieno homma!

    VastaaPoista
  34. äääää olette kaikki ihania, bloggarit<3

    VastaaPoista
  35. äääää olette kaikki ihania, bloggarit<3

    VastaaPoista
  36. ...oi jospa oisin saanut olla mukana...
    Teillä on ollut kyllä tosi hauskaa !!
    Mulle palautui mieleen tuosta teidän jätesäkkisessiosta mun yks muotinäytös aikoja sitten, missä meidän piti "pukeutua" revittyihin lakanoihin...mä näytin siinä ihan sumopainijalta :D

    VastaaPoista
  37. kokovartalovaippa :DDD noh, kieltämättä...

    VastaaPoista
  38. Sandra:
    Kiitos<3

    Keittiövaaka:
    Kiitoksia:))

    Anonyymi:
    Mä oonkin tällainen pikku attention whore;)))

    Sharon:
    ajhahaha:D:D:D Kiitos toastista tänään puppe<3<3

    niny:
    :D:D

    Jamila:
    Kiva kuulla ja kiitos:)

    Christina:
    Niin oli ja ehdottomasti !!=)

    VastaaPoista
  39. kaleidoscope:
    ahahaha:D:D no kyllllä:D

    Anonyymi:
    on on:D

    llaura:
    Jäitkö sinne ja moneenko olitte?:)
    eNS KErralla - kyllä!!=)

    Vendeta:
    AI NIIN! :D Joo se terroristi ansaitsi sen:D:D

    Anonyymi:
    whaaaaaaaaat?? Ei, en ole kihloissa:D

    Anonyymi:
    :D hehe kiitos

    VastaaPoista
  40. :D:DDD mä en vaan kestä tota härkäkuvaa, nauran sille ihan hillittömästi. enkä edes tiedä miksi :D:D:D: väsymys?

    ja pakko sanoa et oot ihan uskomattoman seksikäs, varsinkin noilla kengillä! uuh. ja toi uimapuku on ihan paras! jotenkin sulta voi odottaa just jotain tollasta. jatka samaan malliin!:D

    VastaaPoista
  41. Karolii-na:
    Kiitos :D:)

    2112:
    Hahaa, ai mille noista uimapukukuvista?:D

    1) Fazerin vadelmajogurttisuklaa tai pätkis

    2)
    Ou no! Näitä on vaikka kuinka paljon:D
    No, Faithlessin Insomnia, se on ainakin yksi :D:)

    3) Tällaisten aika-asioiden ajattelu saa mut yleensä ahdistumaan, koska niihin liittyy aina niin paljon kaikkea muutakin. Ajasta mulle tulee mieleen avaruus, ja koska avaruus on mulle jo itsessään niin suuri mysteeri, että mä en kestä...
    Mutta jos on aikaa, niin sittenhän sen olisi jostain pitänyt alkaa ja varmaan johonkin loppuakin?
    Ehkä aika on kuviteltu ominaisuus?
    Tai ehkä ilman olemassaoloa ei voisi olla aikaa?
    Hei mä heräsin äsken, mietin näitä juttuja vaikka myöhemmin;D::D:DD

    ami:
    Totta kai voi bongata :D!!!
    Ja kiitos kovasti, kiva kuulla:)

    Omg, työt alkaa 14.00, pakko kiirehtiä suihkuun--->

    VastaaPoista
  42. Kivaa katseltavaa nää miittikuvat! =)

    VastaaPoista
  43. Hei, oli tosi mielettömän kiva tavata! Toivottavasti nähdään taas pian jossain muussa blogijutussa vaikka!

    Laitoin sulle haasteen mun blogiini! :)

    VastaaPoista
  44. Hahaa ihan mahtava toi sun roskisasu!! :D

    VastaaPoista
  45. 2112:
    Nyt, kun olen taas nukkunut seuraavan yön, niin tulin siihen tulokseen, ettei aikaa ole olemassa. Aika on yksinkertaisesti käsite.
    Ihmisten luoma käsite tapahtumasta/liikkeestä.
    Eli mun mielestä aika on liikettä, eikä mennyttä aikaa ole olemassakaan, mennyttä liikettä kylläkin.

    ouh lord, --- töihin-->

    VastaaPoista
  46. Minttu:
    Tosiaan, oli ihan mahtia tavata :))
    Käyn tsekkaamassa haasteen!=)

    VastaaPoista
  47. Voi apua noita aikapohdintoja.. Saavat mut usein vaan ahdistumaan :/
    Hyvin kyllä totesit!

    VastaaPoista
  48. Olet ihana Laura, kiitos vastauksestasi. Olen muuten samaa mieltä, se vadelmajogurttisuklaa on erittäin hyvää. Blogisi on ihana myös. Kiitos myös aikavastauksesta. :)

    VastaaPoista
  49. Kuinka pitkä sä oot? :) jotenki aattelen sut hirveen pitkäksi.

    VastaaPoista
  50. JUMALAUTA ÄMMÄ SÄ NÄYTÄT HYVÄLTÄ JÄTESÄKISSÄKIN!;)

    VastaaPoista
  51. Voi mitkä naurut sain kun luin tämän "Mun piti aluksi tehdä haaremihousut, mutta pienessä hiprakassa innostuinkin tekemään uimapuvun" :D :D :D haahhhhaa!! Sulla on niin hyvä kirjotus tyyli että sitä on kiva lukea!

    VastaaPoista