Nyt tulee viimein se vastauspostaus! Tai ainakin vastauspostaus osa 1. Ihan kaikkiin kysymyksiin en vastannut, koska osa oli sellaisia henkilökohtaisia juttuja. Voi olla, että teen osa kakkosen, jos kukaan jaksaa katsoa loppuun edes ekaa videota. :D
En ookkaan aiemmin tainnu tänne kommentoida, mutta nyt oli pakko tulla sanomaan, että vaikutat aivan tosi mukavalta tyypiltä tän videon perusteella :)!
Olipa mukava video. Tässä oli paljon vastauksia moniin mietityttäneisiin kysymyksiin, kuten esimerkiksi pukeutumis- ja musiikkimakusi muuttumiseen liittyen. Niinhän se vain on, että ihminen kasvaa ja usein myös maut siinä mukana.
Vuosia sua seuranneena on jotenki tosi ihana nähä, miten oot raottanu blogin verhoa ja postauksien takaa löytyykin inhimillinen ihminen. Kaiken lisäks vielä tosi lämpimän ja sympaattisen olonen persoona :) tsemppiä sulle Laura!
Ihan hyvin jaksoin katsoa, ja mielellään katsoisin myös toisen osan! Sun videopostaukset on kyllä tosi kivoja, harmi kun niitä tuleekin niin harvoin. <3
Sai kyllä todella positiivisen käsityksen susta, kun katsoi videon. Olit niin maanläheinen, samaistuttava ja inspiroiva persoona tuossa, että ehdottomasti tee toinen osa. Sai suorastaan ihastuttavan kuvan susta ja olet kyllä kaunis, omana itsenäsi. :)
Hei! Teen gradua Jyväskylän yliopistossa ja kerään kyselyn avulla tutkimukseeni aineistoa muoti- ja lifestyleblogien lukijoiden havainnoista ja mielipiteistä koskien bloggaajia, blogien sisältöä sekä omaa ostokäyttäytymistä.
Jos aihe kiinnostaa, haluat jakaa mielipiteesi ja auttaa opiskelijaa valmistumisessa, niin tässä linkki kyselyyn: https://docs.google.com/forms/d/1omZZ0MTO_f45WVBnhGD0h0R_bhU29jJfG9nachFtt50/viewform
Vastaaminen vie korkeintaan 10 minuuttia ja samalla voi osallistua Finnkinon leffalippupakettien arvontaan :)
Onneksi se nimi näköjään löytyy esittelyn perästä, kaikilla ei ehkä tule automaattisesti mieleen vaihtaa kommentin lähettäjäksi nimeä anonyymin sijaan. :)
oli oikein miellyttävää katsottavaa tämä video! tuli itsellekkin hyvä fiilis ja jaksoin helposti katsoa kokonaan. Kakkos osaa siis odotellessa :)
ja jos saa esittää lisäkysymyksiä seuraavaan postaukseen, niin olisi kiva tietää miten se sun "galleria Laura" juttu lähti käyntiin? alkoiko siis ihmiset tosta noin vaan isoina joukkoina seuraamaan sun jutttuja ja kommentoimaan sulle? olitko päivän kuvana ja sait näin paljon seuraajia? ja tulivatko ihmiset sillon paljon juttelemaan sulle kadulla? tää aina kiinnosti mua, sillä musta tuntuu että _kaikki_ tiesivät "galleria Lauran" :D
Ihana video ! Todellakin jakso kattoo loppuun. Lisää näitä ! <3
Mutta muistanko väärin vai etkös sä sen ulkomailla otetun riikinkukon värejä korjaillut joskus Suomessa jonkun muun kuvan yhteydessä ? Miten mulla on sellanen mielikuva... :D
Ihan selkeästihän tuon huomaa kun katsot Lauran suuta, se ässä suhahtaa vähän.. Eri tavalla. Ja kieli on koko ajan hampaissa kiinni kun ässä sieltä tulee. Mutta Lauralle iso kiitos kun taas jaksat postata ja videotakin laitella, tykkään
En tiiä miten asiasta sanois kauniimmin, mutta sun puheessa on paljon sellasta "maiskuttelua" lauseiden välissä. Olis vieläkin mukavampaa kuunnella sun puhetta ilman sitä. Sun ääni, olemus ja sisältö on muuten tosi jees, lisää videoita!
Haluisin kans tietää miten toi galleria- Laura juttu lähti käyntiin.
Olen seurannut sun blogia sen alusta asti, mutta oikeastaan vasta tämän postauksen jälkeen tajusin, miten hirveästi olet muuttunut vuosien varrella. Tästä ajatuksesta inspiroituneena päädyin lukemaan sun vanhoja kirjoituksia blogin ekoilta vuosilta. Suosittelen muillekin, vanhat postaukset herätti suuren määrän muistoja ja monen kirjoituksen kohdalla muisti täysin sen hetken, kun luki sen ensimmäistä kertaa vuosia sitten omassa opiskelijakämpässä aivan erilaisessa elämäntilanteessa kuin nyt.
Muutamia havaintoja: kuten tässäkin postauksessa kerrot, alkuaikoina musiikkimakusi - ja tyylikin - oli selvästi "tummempi" (vaikea keksiä oikea sana tähän, olisiko "rokimpi" parempi sana?) Blogin alkutaipaleelta löytyy monien postauksien perästä raskaita biisejä linkattuna. Se lienee ihan normaalia, useimmat raskaan musiikin ystävät varmastikin seestyvät vuosien varrella, vaihtaa hilpeämpään musiikkin, eikä lopulta edes muista, mikä näki nuoruuden tärkeissä bändeissä. On myös mielenkiintoista, miten suhteesi tatuointeihin on muuttunut iän myötä: vuosia sitten postauksissa intoilit niistä ja suunnittelit uusia kuvia, mutta sittemmin muista sinun kirjoittaineen, että olet alkanut arvostaa paljasta ihoa enemmän ja pohdit miltä pyssyt ja pääkallot tuntuvat tulevaisuudessa esim. hääpäivänäsi. Jokaisen tatuoinneista innostuneen teinin pitäisi lukea nuo kirjoituksesi.
Toinen havainto: aiempaan persoonaasi kuului keskeisesti "traveller"-henkisyys, mutta sekin näyttää kariseen vuosien varrella pois. Onko kyse taloudellisista asioista vai onko kipinä maailman näkemiseen vain sammunut? Tai ehkä nuorena ihmisen elämä on enemmän sitä, että toteuttaa itselleen keksimiä "juttuja" (esim. traveller, rohkea pukeutuja, kapinallinen, tietyn musiikkigenren kuuntelija, bilettäjä tms), joita korostaa ja joiden varaa rakentaa persoonaansa. Kenties kaikilla iän myötä nuo haalenevat ja tarve tehdä itsestään jotenkin erikoinen hälvenee ja onkin ihan ok olla vain tavallinen ja tehdä perusjuttuja. Toisaalta kun nuo persoonaasi määrittävät tekijät ovat karisseet, olet alkanut vaikuttamaan jotenkin päämäärättömältä ja tyhjemmältä. Uskoisin, että oikeasti onnellisella ja elämäänsä täysillä elävällä ihmisellä on kuitenkin yleensä se "juttu" (tai juttuja) vielä aikuisenakin. Aika monella siksi taitaa valikoitua joko ura, perhe tai molemmat, vaikka maailma tarjoaisi paljon enemmänkin. Silmiinpistävää on myös se, että 5 vuoden takaisissa postauksissa olet erittäin kunnianhimoisen ja päämäärätietoisen oloinen. Noiden valossa tuntuu oudolta, joten tuntuu oudolta nähdä nykytilanne. Toki psykiatrisille ongelmille ei voi mitään, jos ne on ohjelmoituna genomiin, mutta kuntoutuminen riippuu myös paljon asenteesta.
Yhteenvetona: kasvoit hirveän erilaiseksi ihmiseksi kuin olisin osannut ikinä kuvitella 5 vuotta sitten lukiessani blogiasi ahtaassa opiskelijakämpässäni. Toivon koko sydämestäni, että löydät vielä oman tiesi!
Terveisin, samaa ikäluokkaa edustava pitkäaikainen seuraajasi
Hyvin jaksoin kattoa koko videon! Tee vaan lisää, jos jaksat :) Tosi kiva video!
ReplyDeleteJoo, mikä ettei! :) Kiitos :)
DeleteMinä jaksoin kattoa loppuun :D Videon perusteella vaikutat hyvältä tyypiltä!
ReplyDeleteVoi ihana kuulla! :)
DeleteKiitos :)
Ootko muuttamassa kun taustalla on muuttolaatikoita?
ReplyDeleteMäkin katoin loppuun! :D Oot vallan ihana <3 terkkuja turusta!
ReplyDeleteKiva video ja ihana sinä!
ReplyDeleteIhanat hiukset! :)
ReplyDeleteKyllä sua ja sun höpinöitä jaksaa kattoo vaikka tunnin, älä sillä ainakaan jätä toista osaa tekemättä :) Oot ihana, puss!
ReplyDeleteEn ookkaan aiemmin tainnu tänne kommentoida, mutta nyt oli pakko tulla sanomaan, että vaikutat aivan tosi mukavalta tyypiltä tän videon perusteella :)!
ReplyDeleteTee ihmeessä kakkososa sun jutteluita on niin kiva kuunnella!:)
ReplyDeleteHehee, mulla samat kolme lemppari elokuvaa! Hyvä maku sulla siis :)
ReplyDeleteIhanan onnellisen ja aidon olonen oot tos videolla! Jotenki pitkästä aikaa vaikutat iloselta, tuli hyvä mieli itellekki :)
ReplyDeleteOlipa hyvä video, niin aito ja tulin itsekkin jotenkin hyvälle mielelle tästä videosta :) Tee vain näitä lisää!
ReplyDeleteJee, ihana video. Lisää lisää! :)
ReplyDeletevideos sun tissit ei ees näytä isoilta?!
ReplyDeleteOlipa mukava video. Tässä oli paljon vastauksia moniin mietityttäneisiin kysymyksiin, kuten esimerkiksi pukeutumis- ja musiikkimakusi muuttumiseen liittyen. Niinhän se vain on, että ihminen kasvaa ja usein myös maut siinä mukana.
ReplyDeleteJa mielellään kuuntelisin myös toisen osan :)
Vuosia sua seuranneena on jotenki tosi ihana nähä, miten oot raottanu blogin verhoa ja postauksien takaa löytyykin inhimillinen ihminen. Kaiken lisäks vielä tosi lämpimän ja sympaattisen olonen persoona :) tsemppiä sulle Laura!
ReplyDeleteIhan hyvin jaksoin katsoa, ja mielellään katsoisin myös toisen osan! Sun videopostaukset on kyllä tosi kivoja, harmi kun niitä tuleekin niin harvoin. <3
ReplyDeleteVoi kiitoksia! Pitää tosiaan se osa 2. tehdä myös :)
DeleteHyvin jaksoi kattoa :) oot super ihana tyyppi!
ReplyDeleteKiitos <3
DeleteTiesitkö että kuulostat ihan bloggaaja Oprilta! :D
ReplyDeleteAijaa, en tiennytkään :) Pari kertaa oon Oprin tavannut sattumalta:)
DeleteJaksoin katsoa loppuun, mukavaa jos jaksaisit tehdä toisen osan! Ja kiitos vastauksista, noi leffat voisin ainaskin katsoa.
ReplyDeleteNoi leffat on ihan huippuja, vaikka onkin vanhjoja! Suosittelen :)
DeleteJa kiitos kovasti <3
Sai kyllä todella positiivisen käsityksen susta, kun katsoi videon. Olit niin maanläheinen, samaistuttava ja inspiroiva persoona tuossa, että ehdottomasti tee toinen osa. Sai suorastaan ihastuttavan kuvan susta ja olet kyllä kaunis, omana itsenäsi. :)
ReplyDeleteVoi miten ihana kommentti! Kiitos kovasti <3
DeleteTeen sen toisen osan myös! <3
Tykkään oikeastaan enemmän jopa näistä videopostauksista :) Vaikutat oikein mukavalta ja sympaattiselta ihmiseltä, suhun on helppo samaistua.
ReplyDeleteKiitos kovasti <3
DeletePidä noi hiukset, sopii sulle niiiin mielettömän hyvin oikeesti!!!!!!!!
ReplyDeleteKiitos!
DeleteMiten oot noin kaunis, voi että!
ReplyDeleteVoi kiitos ihana <3
Deleteharmi kun olen kuulovammainen :(
ReplyDelete:(
DeleteHei! Teen gradua Jyväskylän yliopistossa ja kerään kyselyn avulla tutkimukseeni aineistoa muoti- ja lifestyleblogien lukijoiden havainnoista ja mielipiteistä koskien bloggaajia, blogien sisältöä sekä omaa ostokäyttäytymistä.
ReplyDeleteJos aihe kiinnostaa, haluat jakaa mielipiteesi ja auttaa opiskelijaa valmistumisessa, niin tässä linkki kyselyyn: https://docs.google.com/forms/d/1omZZ0MTO_f45WVBnhGD0h0R_bhU29jJfG9nachFtt50/viewform
Vastaaminen vie korkeintaan 10 minuuttia ja samalla voi osallistua Finnkinon leffalippupakettien arvontaan :)
olisi varmaan tutkijaetiketin mukaista esittää tällaiset kyselyt omalla nimellään eikä anonyyminä?
DeleteOnneksi se nimi näköjään löytyy esittelyn perästä, kaikilla ei ehkä tule automaattisesti mieleen vaihtaa kommentin lähettäjäksi nimeä anonyymin sijaan. :)
DeleteOot ihan älyttömän kaunis ja vaikutat hyvältä tyypiltä, noi lyhyet hiukset on niiin nätit. :)
ReplyDeleteKiitos <3
Deleteoli oikein miellyttävää katsottavaa tämä video! tuli itsellekkin hyvä fiilis ja jaksoin helposti katsoa kokonaan. Kakkos osaa siis odotellessa :)
ReplyDeleteja jos saa esittää lisäkysymyksiä seuraavaan postaukseen, niin olisi kiva tietää miten se sun "galleria Laura" juttu lähti käyntiin? alkoiko siis ihmiset tosta noin vaan isoina joukkoina seuraamaan sun jutttuja ja kommentoimaan sulle? olitko päivän kuvana ja sait näin paljon seuraajia? ja tulivatko ihmiset sillon paljon juttelemaan sulle kadulla? tää aina kiinnosti mua, sillä musta tuntuu että _kaikki_ tiesivät "galleria Lauran" :D
Siitä aiheesta olisikin vaikka mitä kerrottavaa! Kiitos ideasta :) <3
DeletePidin sua ihan pikkuisen sellaisena ylimielisenä mutta tän videon perusteella oot tosi symppis ja mukava tyyppi!
ReplyDelete<3
Mäkin kannatan ehdottomasti jopa omaa videopostausta kuvineen galleria Laurasta!
ReplyDeleteIhana sinä! Oot niin symppis ja jumalaisen kaunis. En kestä! :))
ReplyDeleteTäälläkin olis yks joka haluaa videopostausta GalleriaLaurasta!!!
ReplyDeleteHehe mä jaksoin kattoa tän kokonaan! Vaikutat tässä videossa paljon freshimmältä kuin kesällä, ehkä noi hiukset ja iloinen olemus tekee sen :)
ReplyDeleteOdotan innolla seuraavaa videota :) Kiva aina lukea blogiasi!
ReplyDeleteIhana video ! Todellakin jakso kattoo loppuun. Lisää näitä ! <3
ReplyDeleteMutta muistanko väärin vai etkös sä sen ulkomailla otetun riikinkukon värejä korjaillut joskus Suomessa jonkun muun kuvan yhteydessä ? Miten mulla on sellanen mielikuva... :D
Onks sulla s-vika? :)
ReplyDeletesiis mitä vittua :D? kuuletko sä saatana jotain ässä vikaa lauran puheessa
DeleteIhan selkeästihän tuon huomaa kun katsot Lauran suuta, se ässä suhahtaa vähän.. Eri tavalla. Ja kieli on koko ajan hampaissa kiinni kun ässä sieltä tulee.
DeleteMutta Lauralle iso kiitos kun taas jaksat postata ja videotakin laitella, tykkään
Kyllä toi mun(kin) mielestä sellaselta vähän "lespaukselta" kuulostaa mut mitä välii :)
DeleteEn tiiä miten asiasta sanois kauniimmin, mutta sun puheessa on paljon sellasta "maiskuttelua" lauseiden välissä. Olis vieläkin mukavampaa kuunnella sun puhetta ilman sitä. Sun ääni, olemus ja sisältö on muuten tosi jees, lisää videoita!
ReplyDeleteHaluisin kans tietää miten toi galleria- Laura juttu lähti käyntiin.
Peace out <3
Oot kyllä niiiiin superkaunis et huh <3
ReplyDeleteKyllä me jaksetaan sun videoita edelleenkin katsoa. Mäkin haluan kuulla galleria laurasta! Siitä asti sua seuraillut :)
ReplyDeleteOlen seurannut sun blogia sen alusta asti, mutta oikeastaan vasta tämän postauksen jälkeen tajusin, miten hirveästi olet muuttunut vuosien varrella. Tästä ajatuksesta inspiroituneena päädyin lukemaan sun vanhoja kirjoituksia blogin ekoilta vuosilta. Suosittelen muillekin, vanhat postaukset herätti suuren määrän muistoja ja monen kirjoituksen kohdalla muisti täysin sen hetken, kun luki sen ensimmäistä kertaa vuosia sitten omassa opiskelijakämpässä aivan erilaisessa elämäntilanteessa kuin nyt.
ReplyDeleteMuutamia havaintoja: kuten tässäkin postauksessa kerrot, alkuaikoina musiikkimakusi - ja tyylikin - oli selvästi "tummempi" (vaikea keksiä oikea sana tähän, olisiko "rokimpi" parempi sana?) Blogin alkutaipaleelta löytyy monien postauksien perästä raskaita biisejä linkattuna. Se lienee ihan normaalia, useimmat raskaan musiikin ystävät varmastikin seestyvät vuosien varrella, vaihtaa hilpeämpään musiikkin, eikä lopulta edes muista, mikä näki nuoruuden tärkeissä bändeissä. On myös mielenkiintoista, miten suhteesi tatuointeihin on muuttunut iän myötä: vuosia sitten postauksissa intoilit niistä ja suunnittelit uusia kuvia, mutta sittemmin muista sinun kirjoittaineen, että olet alkanut arvostaa paljasta ihoa enemmän ja pohdit miltä pyssyt ja pääkallot tuntuvat tulevaisuudessa esim. hääpäivänäsi. Jokaisen tatuoinneista innostuneen teinin pitäisi lukea nuo kirjoituksesi.
Toinen havainto: aiempaan persoonaasi kuului keskeisesti "traveller"-henkisyys, mutta sekin näyttää kariseen vuosien varrella pois. Onko kyse taloudellisista asioista vai onko kipinä maailman näkemiseen vain sammunut? Tai ehkä nuorena ihmisen elämä on enemmän sitä, että toteuttaa itselleen keksimiä "juttuja" (esim. traveller, rohkea pukeutuja, kapinallinen, tietyn musiikkigenren kuuntelija, bilettäjä tms), joita korostaa ja joiden varaa rakentaa persoonaansa. Kenties kaikilla iän myötä nuo haalenevat ja tarve tehdä itsestään jotenkin erikoinen hälvenee ja onkin ihan ok olla vain tavallinen ja tehdä perusjuttuja. Toisaalta kun nuo persoonaasi määrittävät tekijät ovat karisseet, olet alkanut vaikuttamaan jotenkin päämäärättömältä ja tyhjemmältä. Uskoisin, että oikeasti onnellisella ja elämäänsä täysillä elävällä ihmisellä on kuitenkin yleensä se "juttu" (tai juttuja) vielä aikuisenakin. Aika monella siksi taitaa valikoitua joko ura, perhe tai molemmat, vaikka maailma tarjoaisi paljon enemmänkin. Silmiinpistävää on myös se, että 5 vuoden takaisissa postauksissa olet erittäin kunnianhimoisen ja päämäärätietoisen oloinen. Noiden valossa tuntuu oudolta, joten tuntuu oudolta nähdä nykytilanne. Toki psykiatrisille ongelmille ei voi mitään, jos ne on ohjelmoituna genomiin, mutta kuntoutuminen riippuu myös paljon asenteesta.
Yhteenvetona: kasvoit hirveän erilaiseksi ihmiseksi kuin olisin osannut ikinä kuvitella 5 vuotta sitten lukiessani blogiasi ahtaassa opiskelijakämpässäni. Toivon koko sydämestäni, että löydät vielä oman tiesi!
Terveisin,
samaa ikäluokkaa edustava pitkäaikainen seuraajasi
Vaikutat tosi ihanalta tyypiltä ja kiva nähdä että olet noin iloisen oloinen :) paljon kaikkea hyvää sulle!
ReplyDelete