Saturday, September 14, 2013

Remontointia ja öljyvärimaalaus

Muutin siis tänne mun uuteen kotiin, kun veljeni Jesse (joka asui tässä mun kämpässä aiemmin) sai valmiiksi asuntoremppansa ja muutti tohon muutaman sadan metrin päähän Alppiharjuun. Jessen remppaprojekti on 1900-luvun alkupuolen kerrostalossa ja asunnossa oli havaittavissa, kiltisti sanottuna, ajan patinaa. Suoraan sanottuna kämppä oli pommi, jonka remppaaminen ei ollut ihan nopea eikä helppo homma. Jesse remppasi kämppää suurimmaksi osaksi yksin, ja koko hommassa meni jokseenkin tasan puoli vuotta. Isä oli tietty aina välillä auttamassa ja osan töistä tekivät tietenkin ammattilaiset, (sähkö- ja putkihommat muun muassa).

Asunto oli alunperin 2h+vh+kk+kph. Lopputuloksena oli iso yksiö avokeittiöllä. Neliöitä kodissa on hieman vajaa 50. En osaa tämän enempää kertoa rempasta tai lopputuloksesta, joten eiköhän anneta kuvien puhua puolestaan.

Vanha pohjapiirros
Vanha keittokomero
Vanha kylppäri
Vanha makuuhuone (hieno parvi)
Tässä onkin sitten jo remppa jokseenkin alkanut. Seinät ja muu roina saivat kyytiä. Jätettä tuli kuulema 3000kg. Sellasta.
Keittiön paikan suunnittelua ja mittaamista. Lattiassa näkyy vielä entisten seinien paikat.
Koko asuntoon tuli alaslaskettu katto, jotta uudet sähköt ja valot saatiin fiksusti tehtyä. 
Jossain vaiheessa kylppäriin oli toinenkin sisäänkäynti. Ei mitään hajua miksi :D Ei varmaan mitään järkevää syytä, joku älynväläys vaan. Jesse kertoi, että monesti talven pimeinä iltoina tuli mietittyä, mihin helkkariin olikaan itsensä laittanut.
Työ tekijäänsä opettaa ja lopputulos oli ihan mukava palkinto. Puolen vuoden työn tulos. Kuvat on tänään otettu. Ensimmäisessä olohuone taka-alalla, sänky edessä. Taloyhtiössä on julkkariremppa käynnissä, mutta sisäpihan puolella alkaa olla jo valmista. Telineet vielä poistoa vailla. 
Toisinpäin
Vaatehuone
Kylppäri säilyi saman kokoisena. Olisi kuulema ollut liian raskasta hakea kaiken maailman lupia kylppärin laajentamiseen. 
Ja sitten keittiöön. Koko asunnon sydän on keittiö, joka on pieneen asuntoon jopa vähän massiivinen, mutta on se vaan hieno. Keittiössä on astianpesukone ja pyykinpesukone, sekä kuulema aivan tarpeeksi kaappitilaa. Pieni ruokapöytäkin on integroitu keittotason viereen. 
Keittiön neliosainen maalaus on AavaHelsingistä, jonka kokoelmista löytyy kohtuuhintaisia, mutta aivan uskomattoman hienoja teoksia. Veljeni oli alusta asti päättänyt, että keittiöön ei tule yläkaappeja vaan seinän täyttää joku iso katseenvangitsija. Toi AavaHelsingin värikäs teos "Pako Tuntemattomaan" sopii ainakin mun mielestä tohon aivan törkeen mageesti. 
Siinäpä se. Home sweet home osa 2 :)

84 comments:

  1. Todella upea asunto! Mutta kyllä tossa on hommaakin ollu :D

    ReplyDelete
  2. kun katsoin tuon ensimmäisen muutos kuvan sanoin ääneen ''WOOW!!'' siis oikeesti ,WOOW! ihan sairaan upeee talo!! oon iha kateellinen, wow viellä kerran haha :D!

    ReplyDelete
  3. Omg.. menin ihan sanattomaks. Siis ai että minkänäköne lukaali! Tollasesta oon aina haaveillu :o Jos mä ostasin kämpän ni tuliskoha se remppaamaa senki? :P siis oikeesti UPEE! Toisaalta tosi miehennäköne kämppä mut toisaalta makkarin osalta vois luulla et nainen asuis tuolla :D apua mä ny menin ihan sekasin tästä. Rupee oma vuokrakämppä muovimatolla masentamaan...

    ReplyDelete
  4. Is your brother an architect? or did you use someone's help, because this is amazing job you have done there. Really beautiful! Where did you get all the inspiration?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hi!

      I'm not an architect, just someone who's interested in architecture and design. I like to vision but even more to see my vision actualize. In this project I did both. I made the design and learned how to make them appear. So there's my inspiration.

      -Jesse

      Delete
  5. Vautsi! Ihan törkeen hieno! Hyvää jälkeä tullut!! :)

    ReplyDelete
  6. Muuten hienosti remontoitu kämppä mut makkarin olisin kyllä jättäny ihan omaksi huoneeksi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos,

      kaikkea ei jaksanut ynnätä samaan remppaan, ja koska kämppä ei mennyt myyntiin vaan omaan käyttöön, oli alunperin tarkoituksena jakaa tila myöhemmin. Suunnitelmissa on rakentaa jonkinnäköinen lasiseinä/liukuovi rajaamaan makkaria.

      -Jesse

      Delete
  7. Olipa hyvä postaus!! :) mutta nyt en kyllä pysy perässä, tämä ja edellisen postauksen asunto on siis eri asuntoja? ja asut nyt tässä etkä enää siinä edellisessä jossa oli se alttari systeemi, ? :o tyhmä tyttö ei tajua :>

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tämä kämppä on Lauran veljen ja Laura asuu siinä edellisessä :)

      Delete
  8. Wau! Upee kämppä!:)

    ReplyDelete
  9. perrrfect <3 !!!! mul on itelläni vielä niin paha asunto-kuume että huh.. mikä toi tuoli muuten on toi mikä on tos

    ReplyDelete
  10. äh siis työpöydän tuolina? oon iskeny silmäni noihin mutta en kyl yhtää tiedä minkä niminen se on:)?

    ReplyDelete
  11. DAMNNNNNN GURL! D: that looks SO freaking nice!!

    ReplyDelete
  12. hitsi mikä upea muodonmuutos! käy kateeksi, aivan ihana koti ♥

    ReplyDelete
  13. Ihana!! Saa kyllä olla ylpeä aikaansaannoksestaan :)
    http://risleee.blogspot.fi/

    ReplyDelete
  14. upee kämppä! ihanaa ku mies osaa sisustaa:)

    ReplyDelete
  15. en nyt oikein tajua että kummassa asunnossa oikein asut, tässä vai tuossa aiemmassa postauksessa olevassa :'D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tämä on Jessen uusi asunto, eikö tuossa alussa juuri niin mainita ;D Laura asuu Jessen vanhassa asunnossa, eli aikaisempi postaus.

      Delete
  16. On kyllä upea asunto :) kun vaan olis itelläkin varaa ja taitoa..

    ReplyDelete
  17. Ihana! Kuolen kun kuvittelen itteni ja tavarani tuonne! TAHDON.

    ReplyDelete
  18. törkeen siisti! tässä on tyyliä!

    ReplyDelete
  19. Wau! Muuta en pysty sanomaan. Wau! :o

    ReplyDelete
  20. Oho, aika iso makeover! Hyvä Jesse :)

    ReplyDelete
  21. ihan älyttömän kaunis koti! :)

    ReplyDelete
  22. Siis mitä, asutko sä tuossa??! Ihan sairaan upea! :)

    ReplyDelete
  23. no on kyllä ihan megahieno! tekeekö jesse ammatikseen tota vai mistä moinen hyödyllinen taito? ihan uskomattoman hyvää jälkeä tuli, toisaalta eipä tommonen projektikaan mikään sisäänheittojuttu olekkaan.
    osaatko sanoa yhtään paljon toi remppa maksoi? ei tarvitse lukuja heittää, mutta vaikka asunnon hinnasta joku vertais rosentti?

    ReplyDelete
    Replies
    1. aivan uskomattoman upea! Kyllä joku vaan osaa, VAU! muakin kovasti kiinnostain vähä luvut, esim. mitä kämppä makso tuossa alkuperäisessä kunnossaan :p

      Delete
    2. Kiitti :)

      En tee ammatikseni. Tämä oli ensimmäinen oikea remppaprojekti, jonka toteutin omien suunnitelmieni mukaan ja suurimmalti yksin. Taitoa karttuu, kun tekee. Opettelua vaatii moni juttu, ja asioiden tekemisessä kestää miljoona tuntia kauemmin kuin ammattelilaisella. Tuntipalkka jää siis aika pieneksi, mutta kun itselle tekee, ei se niin haittaa. Remppaan meni rahaa noin 15% asunnon hinnasta.
      -Jesse

      Delete
  24. It's amaizing, so many spaces..Wonderful.. I love it!

    ReplyDelete
  25. WOW, en oo rehellisesti sanoen ikinä koko elämäni aikana nähnyt miään vastaavaa! Aivan ehdottomasti upein ja inspiroivin koti ikinä! Isot propsit sun veljelles :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. :))) Tää kommentti on paras. Kiitti kaikille, jotka tykkäs. Kiva lukea, että niin monet tykkäsi. :)

      -Jesse

      Delete
  26. Tosi upeen näköistä! Onnea veljelle uuteen kotiin!:-)

    ReplyDelete
  27. Ei rutto on makee kämppä!!!!!!!!! haluun naimisiin sun veljes kans :DD

    ReplyDelete
    Replies
    1. Haha nyt on naisia jonoks asti, mäkin haluan:D

      Delete
    2. hahah, minä myös! :-D

      Delete
  28. Aivan mielettömän hienoa jälkeä, ja ihana sisustus! Tosi hienon duunin on veljesi tehnyt, siis VAU! :)



    http://thee-little-things.blogspot.fi/

    ReplyDelete
  29. WAU! Iha sikahieno! Ja mun mielestä on ihanaa nähdä miten jostain vanhasta ja rapistuneesta muokataan jotain uutta ja upeaa :) Aivan super mahtava kämppä ja kaikki ollaan jotenkin huolella suunniteltu yhteensopivaks.

    ReplyDelete
  30. Wau! Millainen koulutus Jessellä on?

    ReplyDelete
  31. WAU!! <3 Tajuttoman upea, keittiö on ihanan yksinkertainen ja kaunis.

    -Ona :-)

    ReplyDelete
  32. Ihan törkeen magee lopputulos!

    ReplyDelete
  33. Vouuu miten upee ! Asuuks sun veli yksin ? Nimittäin ei näytä miltään perinteiseltä poikamiesboxilta.. :D

    ReplyDelete
  34. WAU ! Kyllä tommonen remontti on sen arvosta jos lopputulos noin upee !

    ReplyDelete
  35. WAU!! veljes on kyllä taitava! jos olisin miljonääri maksasin sille kunnon korvaukset et tulis remppaa mun kämpän tänne toiselle puolen suomee :D aivan mahtava..

    ReplyDelete
  36. no huhhuh! siis ihan överimakee kämppä!

    ReplyDelete
  37. Aivan upee kämppä! :) Osaatko sanoo mistä toi sohva on?

    ReplyDelete
  38. Upean näköinen asunto! Jessellä on silmää :) Olisihan se kiva kun omat taidotkin riittäisi!

    C'est La Belle Vie

    ReplyDelete
  39. UPEA!!!!!!!!!!!!!!!!!

    ReplyDelete
  40. apua ehkä upein muutos mitä koskaan oon nähny!

    ReplyDelete
  41. aivan uskomattoman upea, ei voi muuta sanoo

    ReplyDelete
  42. Jessellä on kyllä taito hallussa ja loistava maku. :)

    ReplyDelete
  43. Wau! Ihan täydellinen! Nostaa ton asunnon arvoo ihan mielettömästi.

    ReplyDelete
  44. ei vitsi, ihan älyttömän upea! oon kateellinen :D

    ReplyDelete
  45. Aivan mielettömän hieno, mutta en vaan kykene uskomaan että yksikään heteromies saa aikaiseksi noin tyyliteltyä ja viimeisteltyä sisustusjälkeä. :D tai jos kyse on heteromiehestä, niin sitten kyseessä on todellinen helmi ja jumalan lahja jollekin tarpeeksi tasokkaalle naiselle. :D

    ReplyDelete
  46. Vau aivan uskomattoman hienoa jälkeä! ja toi sisustus... vau uudelleen! :D

    ReplyDelete
  47. Upea asunto ja tykkään erityisesti tauluistasi. Mistä hankit niitä?

    http://wendy-way.blogspot.fi/

    ReplyDelete
  48. O.O ilmeeni muistutti tuota kun tätä postausta luin! Ihan älyttömän hieno muutos, ja vielä itse toteutettuna, huhhuh! Niin upeeta kattoo ko jotku osaa!

    http://matildannas.blogspot.fi/

    ReplyDelete
  49. Huh, upea! Naapurit varmaan olivat sen 6kk iloisia. ;-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ja koko talo kerta julkisivuremppa on ollut...

      Delete
  50. no huhhu ihan mieletöntä ja ihan hullu lopputulos! wau♥

    ReplyDelete
  51. Hei Jesse! Tai Laura! Kumpi vaan tietää vastauksen. <

    Mistä on ostettu tuo ihana sohvasi? Entä mistä on tietokoneen alla oleva pöytä?????

    KIIIITOS JO ETUKÄTEEN!!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuo tietokonepöytä näyttäisi olevan IKEAn :) Ainakin minulla samanlainen ja ikeasta

      Delete
  52. Tylsän väritön omaan silmään, mutta miehen asuntohan tämä onkin :)
    Kiva idea tuo keittiönpöytä tolleen "piilossa"!

    ReplyDelete
  53. Haluaisin kans udella, että mistä sohva on ostettu. Aivan upean näköinen!

    ReplyDelete
  54. WOW! selasin uusia kuvia suu ammollani!!oon kade :D

    ReplyDelete
  55. Järisyttävän upee! Mitä veljes tekee työkseen, et ammatinko puolesta on rempannu ja sisustanu vai?

    ReplyDelete
  56. Ihan sairaan hieno! Broidillas on lahjoja :>

    ReplyDelete
  57. Herranjumala, kuinka hieno lopputulos!
    Todella hienoa työtä, asunnosta tuli hyvin moderni ja tyylikkään näköinen! Urakka taisi syödä aikamoisen summan rahaa, mutta ehdottomasti kaiken työn arvoinen! :)

    ReplyDelete
  58. Apua, toi kämppä on ihan unelma!!

    ReplyDelete