Tuesday, March 12, 2013

Loma loppumassa

Nyt on loma loppumassa, enkä mä ole postaillut tänne oikein mitään, vaikka aluksi toisin suunnittelin. Meillä oli ekoissa hotelleissa niin huono netti, ja sitten Taolla en päässyt blogiini ollenkaan, koska sivusto oli "bannattu", joten että näin. 

Nyt ollaan vikaa iltaa Bangkokissa, ja Taavi parhaillaan pakkailee laukkuaan. Ostettiin pieni matkalaukku noille Taavin sekä mun ostoksille, mutta nyt näyttää siltä, että tonne uuteen laukkuun ei mahdu enää mitään. Mun laukku oli jo tullessa täynnä, ja siihen on jopa laitettu "heavy"läpyskä, koska se on niin hemmetin iso ja niin perhanan täynnä, niin ja niin älyttömän painava - ainakin Taavin mielestä, joka onkin "saanut" vetää ja kantaa oman laukkunsa lisäksi mun laukkua... :D Olen kuullut varmaan jo sata kertaa tämän matkan aikana, kuinka Taavi vihaa mun matkalaukkua.. 

Se on niin jännä, kuinka sitä aina Suomessa ennen etelänmatkaa kuvittelee erilaisia mielikuvia tulevasta lomasta. Loikoilua hiekkarannalla, sukeltelua turkooseissa vesissä, romanttisia iltoja kynttilän valossa, jännittävää matkustamista busseissa ja veneissä, ihanaa ruokaa, aurinkoa, ostoksia, ja tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin.
No, todellisuudessa se on vähän erilaista. Tai ainakin meillä oli. Ja nyt en valita, kerron vain erilaisesta lomasta.

No Taavihan sai vatsataudin heti tänne tultaessa, ja oli sitten paskataudissa tasan kaksi viikkoa.
Kun toinen istuu puolet päivästä vessassa, niin siitä on romantiikka kaukana.
Lisäksi Taavi paloi niin pahasti, että sen nahat kuoriutui niin kuin käärmeellä.
Lopulta Taaviin iski flunssa, ja mä pääsin kehumaan erityisen hyvää vastustuskykyäni, no meni viikko, ja mäkin sairastuin flunssaan. Se on niin katala tunne, kun on 40 asteen helteessä, mutta kurkkuun särkee, korvat humisee, yskittää, aivastuttaa, ja on ihan pirun kuuma!
Sitten pitää koko ajan matkustaa, vaihdeltiin kahden päivän välein hotellia, ja mun matkalaukun raahaaminen on aiheuttanut meille monenmoisia riitoja. Taavi halusi heittää mun matkalaukun mereen, ja pari kertaa riideltiin niin paljon, että mä suutuin ja heitin Taavin iPadin melkein mereen, onneksi se lensi hiekkaan, eikä hajonnut.
Niin ja siitä tulikin mieleen, että Taavi on koko matkan kadotellut jotain. Puhelinta on etsitty joka päivä, ja milloin mikäkin on kateissa. No mäkin kerran kadotin meidän bussi- ja laivaliput, jotka maksoivat reilut viisikymppiä. Ostin uudet, ja vasta myöhemmin sitten löysinkin ne liput..
Perussettiä siis.

Ja sitten niihin hotelleihin.. Ollaan käytetty niihin aika paljon rahaa, ja tavattiin täällä lomallamme Ragnar ja Petu, jotka taas matkustaa täällä todella pienellä budjetilla ja yöpyy kymmenen kertaa halvemmissa hotelleissa, mutta loppujen lopuksi ne meidänkin Koh Taon hotellit meni niin huonoon suuntaan, että ihan mietin, miten sillä rahalla oltiin sinne päädytty. Eli tosiaan raha ei ratkaise.
No, onneksi meillä oli sentään huonoimmassa huoneessa telkkari, ja pari leffakanavaa joista tuli koko ajan leffoja.
Tosin meille tuli riitaa eri elokuvien englanninkielistien nimien käännöksistäkin... :D

Ja palataan siihen ihanaan kuvitelmaan hiekkarannasta ja turkoosista merestä.
Se hiekka on oikeesti yli 50 asteista, jalathan siinä palaa. Lisäksi hiekkaa menee joka paikkaan, snorkkelit vuotaa, ja kohta huomaatkin nieleväsi pari litraa merivettä.
Mä pelkään kaiken maailman rapuja yli kaiken, ja täällä nää rannat on täynnä rapuja.
Yhdessä paikassa meillä oli niin älyttömät aallot, ettei vedessä voinut uida - ellei halunnut joutua virtaukseen.

Ja ruoasta vielä sen verran, me ollaan molemmat niin täynnä paikallista ruokaa. Niin ja italialaisia ravintoloita, joita oli paikallisen ruoan lisäksi - pelkästään.
Ei olla enää viimeisen neljän päivän aikana oikeastaan syötykään mitään.
Tai Taavi ostaa Sevenelevenistä nakkisämpylöitä ja mä tuun kylläiseksi pelkästä paikallisen ruoan ajattelusta.

Matkan kamalimpia kokemuksia oli laivamatka Taolle.
Yli puolet porukasta alkoi viidentoista minuutin jälkeen oksennella milloin mihinkin.
Merenkäynti oli niin älyttömän kovaa. Meille ei riittänyt istumapaikkoja, joten mä istuin rappusella ja Taavi seisoi ja keinui laivan mukana. Joka toiselle jaettiin oksennuspusseja, ja onneksi itse kestettiin sen viisi tuntia oksentamatta.

Tästä kaikesta huolimatta, ollaan yhdessä naurettu kaikelle kokemallemme ja yritetty puhaltaa yhteen hiileen. Onhan täällä ollut vaikka mitä ihanaa ja unohtumatontakin.
Mitään pahaa ei ole tapahtunut, ja kaikki on päätynyt loppujen lopuksi ihan hyvin.
Mäkin alan parantua flunssasta, vaikka vähän jännitänkin huomisia lentoja.
Kun lennettiin Bangkokiin Koh Samuilta, niin mun korvat meinas räjähtää tän flunssan takia.
Huomenna lennetään Hongkongiin, ja vasta sieltä 13 tunnin päästä Suomeen. Joten mun laukun ja korvien kanssa selviäminen jännittää.


 Tänään vielä sattui käymään niin, että vietettiin vikaa aurinkopäivää altaalla, ja Taavi päätti sitten olla käyttämättä suojavoidetta, ja tietenkin paloi. Ja mä olen tähän kuulemma syyllinen, kun en huomannut ajoissa asiaa, enkä sanonut että nyt punoittaa. No, ehkä mä oon vähän syyllinen, kun minähän sinne altaalle halusinkin.

Illalla lähdettiin tekemään vikoja ostoksia MBK:hon, ja löydettiin koju, joka korjaa iPhoneja.
Mä olin ottanut tänne Thaimaahan mukaan mun vanhan iPhonen, koska halusin vaihtaa naarmuuntuneen etulasin ja korjata sen alhaalla keskellä olevan napin.
No, nopein vaihtoehto oli mennä taksilla hotellille ja tulla takas.
Itse asiassa nopein vaihtoehto oli ottaa mopotaksi.
Mä mietin siinä kyydissä hullun liikenteen keskellä, että olikohan sittenkään paras ratkaisu...
Taavin ilme oli niin onneton, kun me kaahattiin mopolla keskelle liikennehelvettiä..
Se pelkäsi, että näkee mut viimeistä kertaa elävänä ♥.
Mun kuski ajoi vastaatulevien kaistalla, punaisia päin joka kerta, pujotteli rekkojen ja bussien välistä ja ajoi hemmetin kovaa. Puristin penkkiä, mutta samalla mun kädet hikosi niin, että ote meinasi lipsua. Onneksi pääsin turvallisesti hotellille ja takaisin.
Taaville oli tullut jostain tuntemattomasta numerosta outo puhelu, ja mä en ollut voinut vastata mopon kyydistä puhelimeen, joten se oli jo varma, että saa laukun sijaan kantaa ruumisarkkua Suomeen.
 Mun puhelin näytti tällaista tekstiä tänään.

Nyt mä alan pakata, niin monen tavaran ja vaatteen pitäisi mahtua yhteen matkalaukkuun.
Tuntuu niin mahdottomalta yhtälöltä..
No, mutta ihanaa palata Suomeen ja kotiin!!
Niiin hirveä ikävä Puppea ja Pabloa !!!!


 Palaillaan Suomen puolella !

49 comments:

  1. Voi ei kuulostaa samaan aikaan kamalalta ja ihanalta :D Harmi, että sairastuitte :( Mun matkakuume ei hellittänyt siitäkään huolimatta, kasvo vaan :D

    ReplyDelete
  2. :Ddd mulla näytteli luuri tota samaa härdelliä ihanassa Suomen kesässä. jännä

    ReplyDelete
  3. ite lensin tos kuukaus sit bangkokist himaa hirvees nuhas kans ja se oli iha hirveetä... en muista koskaa enne tyylii itkeneeni kivusta

    ReplyDelete
  4. Ihanaa kuulla kerrankin joltakin myös rehellistä tekstiä eikä aina vaan sitä "katsokaa täydellistä elämääni" :D !

    ReplyDelete
  5. Kyllä se on mahdoton yhtälö eikä mahdoton yksilö :DD

    ReplyDelete
  6. pukekaa kaikki vaatteet kerroksittain päälle niin tulee laukkuihin tilaa :D::D

    ReplyDelete
  7. pukekaa kaikki vaatteet päällekkäin niin tulee tilaa laukkuihin :D:D:D:D

    ReplyDelete
  8. olipas teillä reissu.. onneks selvisitte hengissä :--D ens kerral sit ehkä romanttisempi reissu;)

    http://susanna-xo.blogspot.com

    ReplyDelete
  9. Respect siitä että uskalsit kertoa siitä ettei kyseessä ollu välttämättä mikään onnistunein reissu. Ihanaa ettei tarvi lukee sellasta perus hattara-postausta jossa kaikki on onnistunu ja menny putkeen (niinhän bloggaaja väitttää) .... :D

    Oot nätskä!

    ReplyDelete
  10. ja sitte kyllä postausta mitä oot ostanu!!

    ReplyDelete
  11. voi taavi raukkaa

    ReplyDelete
  12. Tää teksti oli todella rehellisellä tavallaan aivan loistava! Tosi harmi, että teidän loma on mennyt vähän pipariksi, mutta ihanaa, että olet siltikin noin positiivisella mielellä<3 Toivottavasti pääset ehjin nahoin perille!

    MI MI MENDINE

    ReplyDelete
  13. Mä oon kans kummallaki kerralla ku oon ollu Nycissä nii tullu kipeeks puolivälissä matkaa. On ollu aina ihan hirveetä sitte ku se kone alkaa laskeutumaan Suomeen. Kyyneleissä ollu pidättelemistä!

    ReplyDelete
  14. Hahaha holiday gone bad :D voi raukkoja. Ehkä teille sopii sellanen länsimaalainen luksusloma.
    Toi Thaimaa kyl pistää reissaajat tai lomailijat koville. Ite olin siellä kk reppumatkaajana ja Aasialainen ruoka rupes tulee korvista ulos varsinkaan kun ne ei osaa tehdä mitään länsimaalaista vaikka kovin yrittävät :D
    Taavin ois pitänyt ottaa maitohappobakteerilääkkeitä alussa ja paaaaaljon aurinkorasvaa mut hei suhde varmaan muuttu paremmaksi ja osaat taas arvostaa loskapaskasuomea :D

    ReplyDelete
  15. Voi ei, toivottavasti tajuatte pyytää tai lentoemännät tajuavat antaa teille korvien päällä pidettävät hot cupsit,eli pahviset kahvimukit, joissa on sisällä lämpimällä vedellä kastellut servetit. Niitä kun pidellään tiukasti korvien päällä etenkin nousun ja laskun aikana, niin johan helpottaa. Kai se lämmin höyry jotenkin avaa korvakäytävät tai jotain.. Suosittelen siis todella todella lämpimästi!! Valitettavasti tämä ihana temppu ei ole kaikkien lentoemäntien tiedossa, mutta toivottavasti teillä on. Tai toivottavasti luet tämän ennen koneeseen menoa..

    ReplyDelete
    Replies
    1. toi oikeesti auttaa ! ite olin kans kipee lentäessäni thaimaasta suomeen tammikuussa ja toi oli tosi kätevä (: mut paras hetki oli ku yhellä viereisellä penkkirivillä istuneella lapsella oli kans korvat kipeet ja se sit yritti selittää lentoemännälle englanniksi, että sekin tartteis niitä mukeja mut ei vissiin iha osannu ja ilmaisi asian jotenkin näin "i want mickey mouse ears too" ::D lentoemäntä ei yhtää tajunnu nii sit se lapsi vaa osotteli vuorotellen mua ja itteään nii sit tajus ja sekin sai sit mukit - ja mun lentomatka pelastui ku mua nauratti toi koko loppulennon ajan ::DDDDd

      Delete
  16. Eei ihanaa Laura! Just tälläsen rehellisyyden takia rakastan sun blogia ja sua! :) ihan niinkuin laura ylempänä sanoikin. Tää helpotti vähän omaa arjessa jaksamista ja kauheeta lomakuumetta.

    ReplyDelete
  17. Oli kieltämättä hauskimpia postauksiasi ikinä ja saat kyllä sympatiani myös! Toivottavasti lento menee hyvin. Ps. Miehesi on hiukan lapsellinen jos sinua syyttelee palamisesta, huhuh.. Itse en moista narinaa jaksaisi kuunnella. Ihanan ruskea olet!

    ReplyDelete
  18. Kuulostaa kyl ihan tapahtumarikkaalle reissulle:D

    ReplyDelete
  19. ei ehkä ihme että on oltu mahataudissa jos ottaa huoneeseensa kaikenmaailman kulkukissoja..........

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nauratti tämä kommentti. :D Miten siitä kissasta sen mahataudin saa?

      Delete
    2. joo siis taavi on kyllä varmasti nuollut niiden kissojen naamoja ja siitä saanut sen taudin sitten!

      Delete
    3. No kyllä niistä vaan kaiken maailman tauteja voi saada, jos esim. koskee kissaan eikä pese käsiään, tämän jälkeen laittaa sormet suuhun, puree kynsiä, syö käsin..

      Delete
  20. Haha :D Ihan huippu matkakertomus!

    ReplyDelete
  21. ihanan aitoa ja rehellistä tekstiä!!:) mahtava kerranki lukea tällästä, eikä semmosia kaunisteltuja versioita mihin yleensä törmää :)

    ReplyDelete
  22. Eiköhän jokaisen aikuisen ihmisen pitäs osaa itte huolehtii ittestää ton palamisen suhteen? :D

    ReplyDelete
  23. haha, rehellisyys maan perii :D kunnon reality chekki, love it!

    ReplyDelete
  24. Kunnon matkaan kuuluu riidat! Kun se kaikki stressi ja vastoinkäymiset purkautuu, niin mitäs siinä tekis ku purkaa sen toiseen :-)

    ReplyDelete
  25. Pyytäkää lentokoneessa mikkihiirenkorvat näyttävät älyttömän tyhmiltä kun laitat ne korville, mutta poistavat tehokkaasti paineen eikä satu korviin. Jos eivät ymmärrä mitä tarkoitat niin selitä että juomamuki jonka pohjalle on laitettu paperia joka on kostutettu tulikuumalla vedellä.

    ReplyDelete
  26. oii, oot ihanan ruskea! ja super kivoja kuvia muutenkin :)

    ReplyDelete
  27. haha mullakin näytti iphone tota lämpötilaa melkein koko ajan kun olin turkissa:D:D

    ReplyDelete
  28. Voi ei ! :D No mut tollaset kokemukset voi kasvattaa ja lujittaa suhdetta entisestään ! Tällasissa jutuissahan se testataan !

    ReplyDelete
  29. Mahtava teksti! Kaveriki oli just kuukauden thaimaas ja siit jonku 2 viikko oksennustaudis ja vuoteenomana. Inhottavaa ku lomasta menee "hukkaan" sairastelun takia :/

    ReplyDelete
  30. aina ei mee matkat putkeen... mut musta on kivaa että kerrot noin avoimesti ja yksityiskohtaisestikin joistain jutuista, sun postauksissa on aina vähän semmosta huumoria :D! ja osaat nauraa itteles! sen takii sun blogi eroaakin muista ja ainakin mulla pysyy mielenkiinto yllä vuosi toisensa jälkeen :)

    ReplyDelete
  31. "Ps. Miehesi on hiukan lapsellinen jos sinua syyttelee palamisesta, huhuh.. Itse en moista narinaa jaksaisi kuunnella."

    Mutta jaksaisit esim. kantaa koko matkan ajan tyttöystäväsi suhteettoman painavaa matkalaukkua ikään kuin se olisi automaattisesti sinun tehtäväsi?

    Musta tää postaus hyvin avartaa sitä, että matkan onnistumisessa ei todellakaan oo niinkään kyse siitä meneekö jutut pieleen vai ei (aina matkalla tulee ongelmia vastaan, ihan aina!), onko niin luksusta yms. vaan lähestulkoon ainoastaan asenteesta. Ei noin lyhyelle lomalle ole mikään pakko sitä omaisuuttakaan niin paljoo raahata mukaan, tietäähän sen jo etukäteen et sit vaan vituttaa raahata sitä ympäriinsä. Monille matkustus on myös enemmänkin sitä odotusta tulevasta matkasta (tosiaan mielikuvat yleensä hehkeempii kuin todellisuus, se hiekka ON kuumaa ja koska ei olla länsimaissa ei voi odottaa et asiat menis niinkuin on tottunu). Ei siinäkään mitään pahaa ku aika moni kuitenkin siellä oravanpyörässä pakertaa ja ansaitusti haluaa nimenomaan rentoutua lomallaan, mutta kannattaa silti vähän päästää irti siitä aikataulutetusta elämästä ja "asioiden pitää mennä niin kuin minä olen tottunut!" -asenteesta kun matkaan lähtee.

    Mutta mielenkiintoistahan tämmöinen on suhteen kannalta, aika iso koetinkivi. Hyvä jos jaksoitte kaikesta huolimatta vetää yhteen hiileen. :)

    Jos rento elämänasenne, asioista oppiminen ja seikkailuntäyteinen kreisi matkustus ihan pikkurahalla kiinnostaa niin suosittelen sydämeni pohjasta tätä blogia:

    http://crappyandroid.blogspot.fi/

    (sori mainostus, on vaan niin hyvä!)

    Täälläkin kun lukee näitä kommentteja niin näkee kuinka moni vähän kadehtii ja haluaisi itsekin lähteä jonnekin. Ei kannata ajatella, et pitäis olla joku tietty määrä rahaa tai jotain muuta voidakseen lähteä, sen kun lähtee. Tärkeintä on avoin asenne, uteliaisuus!

    ReplyDelete
    Replies
    1. tosi hyvin sanottu! mietin itsekkin ihan samaa. :)

      Delete
  32. Moikka! Ei liity aiheeseen, mut syötkö e-pillereitä? =)

    ReplyDelete
  33. Ihana kuulla että kaikki hyvin ja matkakin on ollut pienistä kommervärkeistä huolimatta bueno!:) tervetuloa takas tänne soooooomeen <3!

    ReplyDelete
  34. Nasolin nenäsumute on tarkoitettu mm. Siihen ettei lennolla korvat mene lukkoon, on ihan supertehokasta, ja duact auttaa myös. Koita löytää jotain vastaavaa apteekista. Tsemppiä lennolle, ja kiva postaus oli! P.s Olen aina luullut että Taavi on sun broidi!! Oon hämmentynyt...

    ReplyDelete
  35. Ihanaa että kirjotat tämmöstä rehellistä tekstiä, arvostan! :)

    ReplyDelete
  36. Onneks mun jokanen yhdeksästä Thaimaan matkasta on ollut erittäin onnistunut ja koko porukka pysynyt useinmiten terveenä! :)

    Harmi, että teidän loma meni tollaseks... Mahtava asenne sulla silti tota kohtaan, kun kerroit, että jälkikäteen ihan naureskeltu, vaikka tollaset jutut onkin tosi harmillisia :(

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ai oikeen jokainen yhdeksästä matkasta :D

      Delete
  37. Nää postaukset on parhaita, en mä aina jaksa jokaisen blogista lukee kuinka ihanaa kaikki on, tää oli oikeesti mielenkiintonen ja realistinen! :D

    ReplyDelete
  38. Moikka,

    olisiko sulla suositella hotellia Bangkokista? Missä hotelleissa te majailitte matkan aikana?

    ReplyDelete
  39. Voi vitsit te ootte niin ihania ja sun blogi on maaaaailman paras!

    ReplyDelete
  40. Sun blogi on ihana!! Mua kiinnostais tietaa et mika on sun pituus ja paino? oot nii hyvas kunnossa aina.. arsyttavaa :( :D ps. oot tosi kaunis!

    ReplyDelete