Saturday, March 2, 2013

Koh Mook

Tultiin eilen tänne Koh Mookin tosi pienelle saarella. Meillä kävi tuuri, kun saatiin just se hotelli tai no bungalowi, jota oltiin jo kuukausi sitten katseltu. Aika kallishan tää on, parisataa yöltä, mutta silti tosi ainutlaatuinen paikka. Koh Lantalta tänne kesti noin tunnin speed boatilla.

Tää meidän bungalowi sijaitsee ihan rannalla. Eli periaatteessa meillä on ihan oma ranta.
Sängyltä kun katsoo ulos, niin näkee meren. Aika jees.
Ei täällä saarella ole paljoa muuta tekemistä kuin keräillä simpukoita, uida ja ottaa aurinkoa.
Toki joitakin retkiä voi tehdä. Käytiinkin tänään Charlie-rannalla ja jollain underground riverillä uimassa.

 Tässä tää meidän pieni Mookin saari on.
 Ja tässä se vedenalainen luola, tai joki, kumpi vaan. Sinne pääsi kanooteilla ja uiden.
 Siellä oli tollainen pieni rantapläntti kallioiden sisällä. Toi oli tosi siisti mesta!
 Ja takas hotellille...
Tässä on meidän eläinkavereita. Paikalliset nauroi itsensä eilen kuoliaiksi, kun lähdettiin kymmenen jälkeen illalla kaupasta ostamaan Whiskassia ja Pedigreetä.
Ei varmaan tykkäis hotellin henkilökunta hyvää näistä meidän uudista frendeistä, mutta ei maha mitään. Vietiin ruokaa myös ulos. Kyllä mä kuitenkin uskon, että näitä ruokitaan täällä, koska kissat ja koirat on tosi hyväkuntoisen oloisia. Ja onhan täällä rapuja ja hiiriä, mitä ne voi pyydystää.
       Tää papukaija taas oli eilen yhdessä ravintolassa, ja pälätti koko sen tunnin putkeen vaikka mitä..:D


 Nyt mä lähden tsekkaa, et saisko hierontaa enää mistään, jos ei saa, niin sitten tyydyn menemään nukkumaan!

Hyvät viikonloput kaikille !

138 comments:

  1. voi miten ihanalta näyttää !!

    susanna-xo.blogspot.com

    ReplyDelete
  2. apua kuin ihania kuvia! varsinki nuo sun ja taavin pusukuvat :3 pieni kateus iski, mutta ehkä se on ihan tervettä välistä:)

    ReplyDelete
  3. Eikäää, ihanan näköistä! Ihan täydellinen paikka.

    ReplyDelete
  4. Ihania kuvia!Näyttää iha mahtavalta:) kuka tää poika on?sun veli vai poikaystävä?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Eiköhän noista pusukuvista voi päätellä... :D

      Delete
    2. Laura varmaan pussailis sen veljee tollai! :D ääliö! :D

      Delete
    3. :DDD veljen kanssahan sitä pussaillaan... not

      Delete
    4. :DDDDDDDD aaahaha hmm kumpikohan

      Delete
    5. oumaigaad varmaa laura pussailis veljes kanssa. ootkohan sokea?

      Delete
    6. veljen kanssahan se laura pussailee noissa kuvissa.. :D

      Delete
    7. Katso kuvia tarkemmin ja kysy sit uudestaan...

      Delete
    8. Ai että velikö :D:D:D:D niino, pieni insesti on iha sallittua vai miten se meni?

      Delete
    9. varmaa Laura nuolis sen veljenkaa? Valoja

      Delete
    10. Pussailetko sinä oman veljesi kanssa? -.-

      Delete
    11. HAHAHa AHAh HA hAHAHAhA :D:D:D:D:D etkö oo kattonu yhtää näitä kuvia??? :D:D:DD sisaruusrakkautta juu

      Delete
    12. Joo Laura varmaan pistää pusukuvia veljensä kanssa!

      Delete
    13. Laura vissiin kuhertelee veljensä kanssa..

      Delete
    14. Otetaanko veljen kaa tommosia pusukuvia? :DDDDD

      Delete
    15. Tuskinpa oman veljen kanssa pussailis ja laittais siitä kuvia :p

      Delete
    16. Veli :D :D :D Jep jep, ei turhan intiimiä menoo veljen kanssa...

      Delete
    17. Ahah, joo, ihan normia ottaa veljen kanssa läjäpäin pusukuvia...

      Delete
    18. Whaaat? :D "Veli vai poikaystävä", mitäpä veikkaat kuvien perusteella? En sitten tiedä mitä sä veljes kanssa teet...

      Delete
    19. Aika intiimiä pussailua jos kyseessä olis veli.. :-D

      Delete
    20. mitvit, veli??!!! dude, järki käteen :D

      Delete
    21. Et vissii kattonu noita kuvii sen tarkemmin.. :-D

      Delete
    22. Mä en tiiä meniks sulta ohi jotenki noi pusukuvat, mutta mun mielestä niistä voi päätellä et kumpi kyseessä.... tai ainakaan meilläpäin ei oo tapana pussailla omia veljiä. :)

      Delete
    23. Varmaan veljen kaa tollasia pusukuvia, valoja päälle :DD

      Delete
    24. Veli :D :D Mitäs luulisit?

      Delete
    25. veljen kanssa tuskin tuon tapasia kuvia otetaan ? :D

      Delete
    26. haloo... veli ??

      Delete
    27. Haha, mikä focus!!! Laura varmaan pussailee veljeensä rannalla? :D Mietin välillä että lukeeko osa kommentoijista näitä postauksia ollenkaan...

      Delete
    28. En tiiä millaiset välit sulla on veljesi kanssa, mutta näin normaalisti harva ihan noin intiimeissä tunnelmissa veljiensä kanssa on. :D

      Delete
    29. ....,
      http://2.bp.blogspot.com/-BBjDplyhZ3o/UTHupwpt-HI/AAAAAAAAWrQ/OFwqcyHGp4w/s640/DSCF8191.jpg vietätkö sä sun veljien kaa aikaa näin

      Delete
    30. anteeks nyt vaan mutta tossa seassahan on pusukuviakin nii kumpaa oikee veikkaisit ? :DD:D

      Delete
    31. Monella on varmaan usein tapana pussailla oman veljen kanssa noin...

      Delete
    32. :---D oiskoha poikaystävä?

      Delete
    33. Veli??? No iha jees kuvii veljenkaa otettavaks ei siinä mitää..:D siis toiv toi kysymys oli läppä

      Delete
    34. VELI ? WTF!? :D

      Delete
    35. :DDDD eniten naurattaa nää 40 samanlaista velikommenttia tässä perässä

      Delete
    36. Eniten naurattaa se kun jengi tosiaan lankee näihin paskimpiinkin trollauksiin :D

      Delete
    37. hahahahahahaa tuli täst päivän naurut! :DD

      Delete
  5. Onks sulla silkakrit vai luonnostaan noi kaunis vartalo ja rinnat? :0 Ihan superhienoja kuvia ja näytät tosi hyvältä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Laura on muistaakseni jossain postauksessa sanonut, ettei sillä oo silkkareita, eli ihan luonnostaan:)

      Delete
    2. Jotai täytettä täytyy olla kun ei n. Pari vuotta sitten ollu tommosia boobseja ..

      Delete
    3. Niiin naisen kehohan on kykenemätön muuttumaan n.kahdessa vuodessa..IDIOOOTS

      Delete
    4. rinnat kasvaa hei aikuisillaki, ei ne oo valmiit ennenku on ollu raskaana

      Delete
    5. epillerit....

      Delete
  6. Teillä on kyllä aivan täydellinen matka! Nauttikaa!:-)

    ReplyDelete
  7. ihana paikka ! pitäkää kivaa siellä ! ♥
    http://nellimari.blogspot.fi

    ReplyDelete
  8. Hitsit että oon niin kateellinen kun oot päässyt taas Thaimaahan! Olin itse vuoden vaihtarina siellä kaks vuotta sitten ja tulee niin hyvä mieli katella näitä sun kuvia, kun on niin ikävä ihmisiä, omaa koulua ja isäntäperheitä ;n; Varsinkin just tää Traging lähellä olevat paikat näyttää tosi ihanilta taas, ja yks parhaista muistoista on juurikin tuo vedenalainen luola ja se kaunis ranta siellä sisällä. Mahtavin kokemus oli tosiaan uida semmosessa letkassa thaikkujen kanssa sitä luolaa pitkin ja pidellä edessä olevan pelastusliivistä kiinni kovasti kun etummainen tyyppi veti kaikkia perässä! Pidä tosi hauskaa siellä ja nauti siitä ihanasta kulttuurista, honottavasta kielestä, superruuasta ja upeasta säästä ihan munkin puolesta! =)

    ReplyDelete
  9. Holyyy shiiiiiiiiiiiit dat ass !

    ReplyDelete
  10. Ihania maisemia! Viettäkää oikeen rentouttava loma!:)

    ReplyDelete
  11. ihania kuvia! super ihanaa matkaa teille :) ja upee beba!!

    ReplyDelete
  12. mikä paikka :oo.. ku kattoo pihal ja lunta sataa ku hullun ja vertaa toho ni hyvä ettei itku pääs :( mut hauskaa lomaa! =)

    ReplyDelete
  13. SULLA ON TÄYDELLINEN KROPPA!!! Ja ihan kateelliseks täs tulee ku kattoo noita sun ja Taavin pusukuvia! (:ihania!

    ReplyDelete
  14. Mun matkakuumeesta tais just tulla matkasyöpä :(

    ReplyDelete
  15. toi mökki on iha hintansa arvonen, tosi upee !♥

    ReplyDelete
  16. Nää kuvat näyttää taivaallisilta. Kyllä ittee harmittaa kun ei pysty matkustaan noin upeisiin paikkoihin raha-asioiden takia vaan pitää tyytyy turistirysiin. Upeita kuvia, upeita postauksia ja kiva nähdä että jollain on mahdollisuus tollaseen! :)

    ReplyDelete
  17. Voi jumpe miten ihania kuvia. :)

    ReplyDelete
  18. oi vitsit kun oon kateellinen.. kyllä sitä kelpais herätä kun suoraan nenun edessä on vaalea hiekkaranta ja turkoosia vettä ja aurinko paistais pilvettömältä taivaalta! pitäkäähän kiva reissu :)

    ReplyDelete
  19. oo niin upeen näköstä ja oot kyllä mielettömän kaunis :)

    ReplyDelete
  20. oo niin upeen näköstä ja oot kyllä mielettömän kaunis :)

    ReplyDelete
  21. Täydellistä! Olen kateellinen!

    ReplyDelete
  22. Anonyymi2. maaliskuuta 2013 14.59
    Ihania kuvia!Näyttää iha mahtavalta:) kuka tää poika on?sun veli vai poikaystävä?

    ^- hahahahahah,,veli.. ööö onkohan joku ihan tosissaan:D
    Mut upeita kuvia Laura! Upea sinä.

    ReplyDelete
  23. Niin ihania kuvia! Nauttikaa reissusta, näyttää ihan täydelliseltä, just tollaseen paikkaan haluisin nyt lomalle!

    http://annikanomablogi.blogspot.fi/

    ReplyDelete
  24. sun pitäis osallistua siihe suomen paras peppu kilpailuun!: p

    ReplyDelete
  25. aaa oot niin ihana ku ruokit eläimiä:D hassu ihana paras <3

    ReplyDelete
  26. Herranjumala miten siistejä kuvia! ♥

    ReplyDelete
  27. Onko sulla silikoonirinnat kun näyttävät nykyään niin kummalt?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Huomaahan tuon nuista kuvista että tissien muoto ja yhtäkkinen kasvaminen viittaa silareihin. Myöntäsit jo Laura

      Delete
    2. et oo vissii ennen silikoneja nähny jos luulet noita silikoneiks. ja minkähän takia toi edes sua kiinnostaa :D

      Delete
    3. Silareistahan saa suht luonnollisen näköiset jos ne laitetaan ihan sinne rintalihaksen alle asti... yhdella kaverilla on ja on kyllä niin luonnolliset kun olla ja voi, että ei kyllä tietäisi jos ei tuntisi häntä.. toisin on ku näkee niitä et yhtäkkiä vaan lähtee tosta kaks kunnon palloa eikä yhtään roiku

      Delete
  28. voiii pientä kissaa <3

    ReplyDelete
  29. wow! sä rusketut ihan älyttömän nopeesti?!

    ReplyDelete
  30. hei, ei liity tähän, mutta sullahan on teippipidennyksistä kokemusta? Niin millä puhdistat ne pidennysten silikoniosat sen jälkeen kun olet irroittanut pidennykset päästä, siis sillätavalla että ne silikoniset osat ovat ns valmiina uuden teipin laittoon?

    toivottavasti ymmärsit

    t. Tietämätön:D

    ReplyDelete
    Replies
    1. laura tuskin vastaa joten vastaan puolesta, ite yritän aina mahdollisimman hyvin ottaa sen teipin pois silikoniosasta ja sen jälkeen puhdistan teipinpoistoaineella :) rasittavaa hommaa mutta aika hyvin se teippi lähtee noin.

      Delete
  31. Puuuh kun iski kateus!:D Upean näköistä ja upea olet säkin!:)

    ReplyDelete
  32. Upeita kuvia!! Ja ihana kun postaat reissustakin :)

    ReplyDelete
  33. Vau, aivan ihana paikka näyttää olevan! Ja nuo siun omat ja siun ja taavin yhteiset kuvat suorastaan tihkuu seksiä, ihania<3

    ReplyDelete
  34. Huh mikä kaukokaipuu tulee näitä katsellessa! NAUTTIKAA!!

    ReplyDelete
  35. Mitä hyvää thaimaassa on? Itse vihaan kyseistä paikkaa, kulttuuria, tapaa kohdella naisia ja lipevyys turisteja kohtaan. Haluaisin ymmärtää miksi ihmiset tykkäävät siitä paikasta?:D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Omasta puolesta viittisin vastata että mulle nimenomaan kaikki ne kulttuurierot ja se miten erilaista elämä siellä on tekee paikoista kiinnostavia vierailla.

      Delete
    2. Thaimaa on ihana maa :)) ja oon samaa mieltä ensimmäisen kommentin kans ^

      Delete
  36. Ihanaaa <3 Olen kateellinen sekä maisemista, että tosta teidän rakkaudesta. ;)


    " kuka tää poika on?sun veli vai poikaystävä?"

    :DDDDD

    ReplyDelete
  37. laura oot niin paras! kiitti et postailet reissustakin, näitä on tosi kiva lukee ku eroo arjesta ja nää on tosi mielenkiintosia :) oot tosi kaunis ja näytätte tosi onnellisilta taavin kanssa<3

    ReplyDelete
  38. sulla on ihana kroppa!!!

    ReplyDelete
  39. En kyllä ymmärrä miten sun tissit on voinu VUODESSA kasvaa noin paljon vaikka oot laihtunut... Ei mun kaaliini ei vaan mene.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Itse 21v ja parissa kuukaudessa kasvo kaks kokoa :) ja tosiaan 162cm/52 kg joten en ymmärrä mitä ihmeellistä tässäki nyt on?

      Delete
  40. Ihastuttavia karvakamuja saitte! :D Ja voiko ihanempaa lomailua olla kuin "omalla" rannalla rakkaan kanssa :) Tosi romanttisen näköinen paikka!

    ReplyDelete
  41. aivan ihanan näköistä!!!!

    ♥: jenninvuodatus.blogspot.fi

    ReplyDelete
  42. Ihania maisemia ja kuvia! :) Tosi hienoa että autatte noita paikallisia eläimiä!

    ReplyDelete
  43. Oii ihanan näköstä tuolla! katoin noita edellisen postauksen kuvia niin sulla oli tossa lentokoneessa korvatulpat tai tollaset, niin auttaako ne siihen ettei korrvat mene lukkoon niin helposti? :)

    ReplyDelete
  44. Aivan upea toi paikka. Ihan paratiisi. Uskomaton! Ja ihania kuvia, oot niin kaunis ja olette Taavin kanssa suloinen pari. Ehkä mäkin vielä joskus pääsen tuollaiselle paratiisisaarella rakastamani henkilön kanssa! :D

    ReplyDelete
  45. pidä kivaa siellä... tänne eteläsuomeen on tullut tämän illan aikana yli 20 cm lunta ja pakkasta -10-20! järkyttävä ilma! pitäkää hauskaa :) kauan ootte siellä thaimaassa?

    ReplyDelete
    Replies
    1. En sit tiiä missä päin Suomea asut, mutta täällä meillä on ainakin ihan mielettömän siisti aurinkoinen kevätilma?

      Delete
    2. huomasit varmaan et eka kommentti on tullu yöllä jolloin oli hirvee ilma ja joo aamulla oli jo aurinkoinen ilma ??

      Delete
    3. helsingissä on lunta tullut urakalla. siellä jossa myös laura asuu

      Delete
    4. Varsinais-Suomessa 30cm lunta viime yön aikana :))))

      Delete
  46. Mistä oot ostanut nuo valkoiset bikinit? Aivan ihanat!! Kivoja kuvia ja ihanalta reissulta vaikuttaa lomanne!

    ReplyDelete
  47. Ihania kuvia, onneksi itselläkin Thaimaan matka häämöttää edessä! :)

    ReplyDelete
  48. Ihana toi teidän pusu kuva rannalla, siitä vois teettää taulun! Mä olen tänään kanssa lähdössä miesystävän kanssa Thaimaaseen. Täällä suomessa on tullut viime yön aikana varmaa 15 senttiä lunta, ei kismitä yhtään lähteä :P

    ReplyDelete
  49. kukaan ei ole kuullut topatuista bikineistä? varsin monikin omistaa sellaiset :D

    ReplyDelete
  50. tai sit on niit "kananrintoi" joita pidetään rintakoiden tai jopa bikinien alla..

    ReplyDelete
  51. Mistä noi kuviolliset bikinit on? oon ettiny tollasia kaikkialta!

    ReplyDelete
  52. Ah toi teidän hotelli paikka on just semmonen minne oon aina himoinnu pääseväni! Näyttää ihan paratiisilta, voi ei ku oon kade!! Teillä on varmasti ihan mieletön loma!! P.s oot tosi kaunis ja näytätte taavin kanssa hyvältä yhdessä ♥

    ReplyDelete
  53. Oh la la toi kuva teistä rannalla! WHOA!

    ReplyDelete
  54. Aivan ihania kuvia! Vitsit, kun pääsis pois Suomesta johonkin lämpimään :D :)

    http://jct-bloggercom.blogspot.fi/

    ReplyDelete
  55. ooksä pilde paljaana tossa yhessä sukellus snorkkeli/maski kuvassa jossa oot nostanu ton maskin otsalle :D ??? hahahah!!

    ReplyDelete
    Replies
    1. katsoin samaa ja alkoi kauheasti naurattaa mutta otsahan siinä heijastuu vaan (kai?!) :D haha. illan naurut :)

      Delete
    2. Loistava huomio! :D

      Delete
    3. No suurentakaas sitte! :D kaunein paikka ja kaunein pari! Oih.

      Delete
    4. hahahha repesin ku katoin :DDD

      Delete
    5. HAHAHAHAHAH mitääääääääää ihmettä :DDD

      Delete
  56. Ihana kun ruokitte noita raukkeleita. Mä oon kyllä samanlainen hömelö, että käyn ulkomailla ostaan kissoille ruokaa kaupasta. :D Mutta niitä raukkoja käy niin sääliksi! Sun matkapostaukset on parhaita ja muutenkin tykkään tästä blogista hurjasti!!

    ReplyDelete
  57. Looks like paradise, I´m jealous! ;)

    ReplyDelete
  58. näyttää paratiisilta.

    ReplyDelete
  59. Ihmettelen kans millä kikka kolmosella saa tissit kasvamaan noin nopsaa jos EI oo silareita ?? :D t. toivoton pienirintainen.

    ReplyDelete
    Replies
    1. En kyl ymmärrä näitä miten ei voi muka olla silarit ihmettelijöitä :D:d mun mielestä noi värilliset kolmioliivit näyttää vaan topatuilta?

      Delete
    2. Sanooko e-pillerit tai topatut bikinit mitään? plus et lauran iässä rintojen kasvu luonnollisesti on ihan normaalia..

      Delete
  60. Iha niinku Twilight leffast noi ekat kuvat!
    hienoo!!!!!!!

    ReplyDelete
  61. ääää oon superkade! ihanan näköstä tuolla ja upee rusketus sulla!!

    ReplyDelete
  62. Siis onko toi sama pieni ranta kallioiden sisällä niinnkuin The Bachelorissa!? So cool, oon ihan kade

    ReplyDelete
  63. Huvittaa lukea kommentteja joissa monet miettii ihan tosissaan sun tissejä :----D oivoi

    ReplyDelete
  64. luolan nimi on the Emerald Cave, siellä kuulemma merirosvot säilytti aarteiteen ryöstöretken jälkeen. nimimerkillä myös siellä käynyt.

    ReplyDelete
  65. Oot kyllä ihan mielettömän upee :) ehdottomasti yks kauneimmista naisista ketä oon koskaan nähny.

    ReplyDelete
  66. ihan paratiisi paikka!! ah haluan!

    ReplyDelete
  67. lauraaaa when are you gonna come to sydney!?

    ReplyDelete
  68. Ihanan hyväsydäminen olet. Oltiin just Balilla, ja sielä eräästä ravintolasta ostin oman aterian kissoille. Kokki oli kohtuu ihmeissään... :D

    ReplyDelete
  69. Ihania kuvia susta ja Taavista!

    ReplyDelete
  70. .. ja kissa ja koira joutuu turkiks ja lihoiks thaikuthan on niiiiiin eläinystävällistä porukkaa :p

    ReplyDelete
  71. Vitsi mää vaan mietin että miten te ootte ottanu ton yhteiskuvan tuolla biitsillä :D kamera kiven päällekkö? :D haha, ihania kuvia ja maisemia !

    http://wellitsureaintprada.blogspot.fi/

    ReplyDelete