Thursday, April 28, 2011

Beijing vol. 123456789

Juu olin tosiaan alkuviikosta kolme päivää Kiinassa, Pekingissä.
Lähdettiin sunnuntaina ja tultiin tänään takaisin. Oli ihanaa päästä "pitkästä" aikaa ihan omaan kotiin.
Jouduin kuuntelemaan Helsinki-Vantaalta kotiini sellaiset 30 minuuttia taksikuskin vm.87 Mazdasta.
"Sillä pääsi 240 km/h, mutta kyllä ne vaan Porscheilla ja Mersuilla viuhahti ohi.."
Oli se hieno auto se!

No se siitä.

Saavuttiin maanantaina aika aikaisin aamulla Pekiningin lentokentälle. Ei oltu nukuttu koko yönä lentokoneessa. Mä katsoin varmaan kolme leffaa, ja Tähkäpää jäi multa kesken, mikä jäikin harmittamaan.
 Pieni laukku...
Heti alkuun meille tuli vähän kärhämää taksien kanssa. Kukaan ei ymmärtänyt ketään. Ja lopulta, kun ymmärsi, niin päästiinkin pieneen ruuhkaan istuskelemaan.

Mä halusin ihan ehdottomasti sushia. Joten alettiin kierrellä ympäriinsä etsien sushiravintolaa. Viimein joku neuvoi meidät "johonkin" paikkaan. No päädyttiin johonkin todella epäilyttävään kopperoon, jossa kaksi miestä katsoi telkkaria tyyliin kalsareissaan. Otettiin samantien pari askelta taaksepäin. Eli pois koko paikasta. Hajukin oli sen mukainen, ettää...
Eka päivä menikin shoppaillessa ja sähläämisessä. Aikaerokin painoi aika paljon, joten mä nukahdin yhdeksän aikaan illalla.

Jeespoks!
Voin heitellä tänne ehkä vielä vähän kuvia matkasta ja ostoksista, mutten jaksa tehdä tästä nyt mitään seitsemänosaista juttua. :D

42 comments:

  1. Kiinassa, aika makeeta. Ihania kuvia :---)

    ReplyDelete
  2. Miten sulla riittää rahaa matkustella? :)

    ReplyDelete
  3. Ei nyt millään pahalla, mutta onko oikeasti mitään järkeä lentää maapallon toiselle puolelle kolmeksi päiväksi? :D

    ReplyDelete
  4. This comment has been removed by the author.

    ReplyDelete
  5. Yhtäkkiä tuosta muutamaksi päiväksi pallon toiselle puolelle. Kelpaisi! Ja olen sitä mieltä, että kaikki matkustelu kannattaa. Mikään ei voita matkustelua. <3

    ReplyDelete
  6. Siiis wooot, taas olit matkalla? Oot nopee liikkeissäs. Moneenkohan maahat ehdit elämäsi aikana..Mietinpähän vaan, kun vähän tylsää on :D

    ReplyDelete
  7. Miten sulla on varaa matkustaa noin paljon? :) ei siis mitenkää pahalla tarkotettu kysymys! Kuullostaa hauskalta ku "lähin tosiaan kolmeks päiväks kiinaan". olis kiva itekki tehä joskus noin, ei oo vaan varaa kun korkeintaan kerran vuodessa käydä jossakin pikkupaikasssa :(

    ReplyDelete
  8. Otitko tatuoinnin siellä? :)
    Ja ostoksista kuvia pliiis!
    Nii sellanenki tuli mieleen että kun ostit ne Ed Hardyn kengät niin ootko käyttäny niitä? Ku ei oo ainakaa täällä blogissa näkyny :(

    ReplyDelete
  9. kivoa kuvia! mite sula oikee riittää rahat ku matkustelet paljon? :)

    ReplyDelete
  10. kummat jalat on kummissa ballerinossa? kummalla on sileet jalkapöydät ja kummalla suonikkaat XD

    ReplyDelete
  11. kui olitte niin lyhyen ajan siellä?:D

    ReplyDelete
  12. Onko teillä siellä jotain tuttuja vai onko paikka havaittu vaan ostosparatiisiks? : )

    ReplyDelete
  13. Haisiko sushi paikassa niin sanotusti elimelle? ;)

    ReplyDelete
  14. Otitko matka tatuoinnin ? :)

    ReplyDelete
  15. Ei minun nuoruudessa reissattu pitkin maapalloa vaan opiskeltiin :(

    ReplyDelete
  16. Mistäs oot ostanut tuon beigen takin? I like iiit!! Ja muutenki Laura oot aivan mahtava, kiitos ihanasta blogistasi! :)

    ReplyDelete
  17. ei helvetti ihmiset miten te kehtaatte kysyä toisten raha-asioista? :D

    ReplyDelete
  18. Jos haluat SUSHIA nii lähde ens kerralla Japaniin! Sushi on japanilaista ruokaa... yhtälailla sitä kiinas varmaa on ku suomessaki(=ei niin hirveesti):D

    ReplyDelete
  19. Onko Nata (White trash disease) poistanut bloginsa vai miksei sitä oo enää sun sivun tos oikeella eikä löydy mistään? :( onko tietoo?

    ReplyDelete
  20. toi ruuhka, etenkin lentokentältä lähtiessä on jotain niin uskomatonta. Vaatii pitkää pinnaa ja hyvät hermot siinä ootellessa. :D

    ReplyDelete
  21. Okei kuka helvetti lentää Pekingiin kolmeks päiväks? Ei normisti kiinnostais tälläset "luonto" asiat mut toi on jo oikeesti aika törkeetä luonnonvarojen tuhlailuu...

    ReplyDelete
  22. Huoh miksi jengi pauhaa siitä miten on rahaa? Jos ihminen käy töissä voi hän itse päättää miten rahansa käyttää. Valintoja valintoja! Ei se matkustelu ihan oikeesti mitään miljoonia maksa.

    Marika

    ReplyDelete
  23. Ostoksia ainaki ois kiva nähä :) Ja taas näköjään "vähän" tullu noita "miten sulla on varaa!?!?" -kysymyksiä ja toi Sofiakin näköjään poistanu profiilinsa heti kysymyksen lähetettyään :D LOL

    ReplyDelete
  24. Kateellinen(ko) ?!?!?!??!

    ReplyDelete
  25. melko turha muija.

    ReplyDelete
  26. "Anonyymi sanoi...
    Ei minun nuoruudessa reissattu pitkin maapalloa vaan opiskeltiin"

    Kumpikohan opettaa enemmän, maailman näkeminen vai koulun penkillä istuminen?

    ReplyDelete
  27. SEN TAKIA ON OLLU HILJASTA :DDD hahah oon ollu vissii iha pihalla ku oon luullu et oot lopettanu bloggaamisen.

    ReplyDelete
  28. KELPAIS MULLEKKI! Super cool asu ekassa kuvassa. :----d

    ReplyDelete
  29. Haha kyl rahat matkusteluun riittää jos osaa priorisoida! Opiskelijana olen ollut viime heinäkuussa Lontoossa ja Portugalissa, uudenvuoden Lontoossa, maaliskuussa pikapyrähdyksen Lontoossa, heinäkuussa menossa Alicanteen ja marraskuussa menossa Venezuelaan... :)

    ReplyDelete
  30. miksi käyt aina vain pekingissä? kiinassa on muitaki paljon kivempia, parempia ja halvempia shoppailu kaupunkeja! =)

    ReplyDelete
  31. ei vitsi ku näin sut yks päivä,oot niin pikkunen! :)

    ReplyDelete
  32. "Kumpikohan opettaa enemmän, maailman näkeminen vai koulun penkillä istuminen?"

    Pakko sanoa, että matkustelu ei joka kerralla avarra maailmaa sen enempää kuin koulun penkillä istuminenkaan, riippuen tietysti miten ja missä matkailee :) Jos matkustaa esimerkiksi lentokoneen ykkösluokassa, nukkuu hienossa hotellissa ja vain shoppailee, niin uskon että paljon opettavaisempiakin reissuja on maapallolla tehty. En siis sano tätä mitenkään pahalla, kyllä mullekin kelpaisi kunnon maisemanvaihto :)

    ReplyDelete
  33. Kolmeks päiväks pallon toiselle puolelle! Ei mitään järkeä. Olisit sitten ollut _edes_ viikon.

    ReplyDelete
  34. No jos ei huvita olla kuin kolme päivää, niin minkäs teet! :D

    ReplyDelete
  35. todella ekologista reissata toiselle puolelle maapalloa kolmeksi päiväksi...... facepalm.

    ReplyDelete
  36. En tajuu noita kommentteja ekologisuudesta yms, jos siellä koneessa on tilaa eikä sinänsä vie kenenkää muun paikkaa nii mitä sitte vaikka lentäiski toiselle puolelle maailmaa? Sehän vaa tuo rahaa enemmän mitä täydenpänä kone on!

    Ja hui kauheeta jos kerran nyt lentää pariks päiväks vähän kauemmaks, paljon pahempaa on lentää yksityiskoneella. Miks tuutte tänne valittamaan tommossista asioista kun jotkut käyttää yksityiskonetta samaan tarkotukseen.

    ReplyDelete
  37. "Anonyymi kirjoitti...

    Ostoksia ainaki ois kiva nähä :) Ja taas näköjään "vähän" tullu noita "miten sulla on varaa!?!?" -kysymyksiä ja toi Sofiakin näköjään poistanu profiilinsa heti kysymyksen lähetettyään :D LOL
    29. huhtikuuta 2011 15.47"

    Enhän mä mistään raha-asioista kysellyt, vaan siitä että onko tossa mitään järkeä! Lisäksi mun kommentti oli tartkoitettu täysin hyväntuuliseksi, jos näin voi sanoa.
    Ja tosta "siis lol poistanu heti profiilinsa"... Mun profiili ei ole ikinä ollutkaan näkyvissä, kun mulla ei edes ole blogia. Eikun joo, mähän lähetin vahingossa tän tilin kautta kommentin ja poistin äkkiä paniikissa profiilini!!1 LOL vähäx oon nolo :D:D:D:D:D:D:D:DDDD

    ReplyDelete
  38. saman verran se saastuttaa oli siel sit kolme päivää, kolme viikkoo vai kolme tuntia. lennettävät kilometrit pysyy samana.

    ReplyDelete
  39. ootte aika törkeitä jos tosiaan väitätte, että saastuttavat vaan kun on kolme päivää eikä kolme viikkoa. jos ootte noin luonnosuojelioita nii homehtukaa itte tääl suomes koko elämänne. saa ny kuka vaa mennä vaik maapallon ympäri kolmes päiväs jos vaa haluu.
    enkä kyllä ymmärrä totakaa että mitä pahaa siin on jos kysytään et mistä laura repii rahat. palkka ei oo mikää yksityine asia vaa kyllä jos soitatte johonki verotoimistoo nii kyllä saatte tietää verojen summat ja kaikki.
    tääl maailmas kattokaa ei enää matkustelu oo harvinaista ja jos mennää nii ollaa vuos siel. ja jos ny muutama tyyppi menee kolmeks päiväks kiinaks nii ei tää maailma ny saastu nii paljoo. ei olis kuulkaa yhtää sen enempää saastunu jos finnairin konees muutama paikka olis ollu tyhjä.

    ReplyDelete
  40. *__* Oii meikä lähtee tonne 7. tammikuuta yksin kaheks viikoks! Oliks Pekingin lentokenttä hankala? mua vähä jänskättää et kui tuun selviimää yksin... :D

    ReplyDelete