Monday, February 7, 2011

Seksuaaliterveydestä

Autan ystävääni eräässä kampanjassa, alla teksti ja linkki.


Sukupuolitautitesteihin meneminen, testipaikan selvittäminen ja testaustilanne koetaan usein kiusallisiksi tilanteiksi. Testeihin menemättä jättäminen on kuitenkin piilevälle sukupuolitaudille riemuvoitto ja hoitamatta jätetyt taudit voivat pahimmissa tapauksissa aiheuttaa jopa lapsettomuutta.

Kampanjoin joulukuun 2010 kotiin tilattavien sukupuolitautitestejen puolesta Soneran ideakilpailussa idea10. Idea palkittiin kunniamaininnalla ja vien asiaa nyt eteenpäin. Tarkoitus on että sukupuolitautitestejen tilaaminen olisi mahdollista tulevaisuudessa myös Suomessa. Ruotsissa palvelun kehittäminen lähti käyntiin vuonna 2004 ja palvelu toimii mallikkaasti tänä päivänä joissakin Ruotsin kunnissa. Palvelu Ruotsissa on ilmainen. Sivut ovat helpot: asiakas täyttää lomakkeen ja pissatesti tulee kotiin huomaamattomassa kirjeessä. Testin mukana asiakas saa henkilökohtaisen palvelukoodin, jolla tämä voi noin kymmenen päivän kuluessa tarkastaa tuloksensa palvelun internet-sivuilta. Testi on mahdollista tilata internetistä ja tekstiviestillä. Sen lisäksi että palvelu on ilmainen, se auttaa piilevien tautien löytämistä ennen oireita. Lisäksi palvelu on myös edullisempi tuottaa kuin normaali tapa. Palvelun internet-sivut: www.klamydia.se

https://www.webropol.com/P.aspx?id=521802&cid=54760371

Yllä olevan linkin kautta pääsee vastaamaan 12 kysymykseen seksiaaliterveydestä. Kysely on suojattu ja vastaukset käsitellään anonyymisti. Vastaamalla vaikutat palvelun kehittämiseen.
Kiitos vaivannäöstäsi.

Ystävällisin terveisin,
Laura Rautjoki



32 comments:

  1. Vaikuttaa tosi hyvältä idealta. Uskoisin, että moni nuori ja miksei vanhakin tarttuisi mielummin luuriin ja tilaisi "testikamat", kuin lähtisi paikan päälle jonottelemaan..:)

    ReplyDelete
  2. Hyvä Ruotsi! Varmasti monelle hyödyllinen.

    ReplyDelete
  3. ei kinosta
    ja KYLLÄ kiinnosti kuitekin laittaa kommentti

    ReplyDelete
  4. Hei toihan on oikeasti pirun fiksu idea! Vastailin kyselyyn! :)

    ReplyDelete
  5. Hieno juttu! tsemppiä, että sais eteenpäin täälä suomessakin :) vastailtu myöskin.

    ReplyDelete
  6. viisas idea munki mielestä!!

    http://annika-its-all-me.blogspot.com/

    ReplyDelete
  7. anonyymil taitaa olla vilkas seksielämä ku ei sukupuolitaudit kiinnosta :)

    ReplyDelete
  8. "testejen" -> testien

    ReplyDelete
  9. Oho, meilläpäs on yhteisiä tuttuja. Eipä olis uskonut.

    Toi Lauran idea on vaan niin huippu hyvä! Ja siistii, että jeesaat kaveria :)

    ReplyDelete
  10. Mua itteäni pelottaa hoitaa asioita terveyskeskuksessa, pankissa yms viralliset paikat. Vuosi sitten e-pillereitä hankkiessa sain käskyn mennä sukupuolitautitesteihin, koska en ollut aiemmin käynyt. En kuitenkaan tiennyt minne olisi pitänyt mennä ja milloin enkä viitsinyt jännittämiseltäni kysyä. Tänä vuonna reseptiä uusiessani tuli puheeksi etten ollkut vieläkään käynyt testeissä. Terkkari antoi minulle pissanäytettä varten purkin, ja kertoi, että siihen laitetaan tarra jossa on oma nimi ja henkilötunnus, ja viedäänn omassa terveyskeskuksessa olevaan laatikkoon, ja selitti vielä missä laatikko on. Oli huomattavasti helpompi hoitaa asia kun oli tarkat ohjeet :)

    ReplyDelete
  11. Mua itteäni pelottaa hoitaa asioita terveyskeskuksessa, pankissa yms viralliset paikat. Vuosi sitten e-pillereitä hankkiessa sain käskyn mennä sukupuolitautitesteihin, koska en ollut aiemmin käynyt. En kuitenkaan tiennyt minne olisi pitänyt mennä ja milloin enkä viitsinyt jännittämiseltäni kysyä. Tänä vuonna reseptiä uusiessani tuli puheeksi etten ollkut vieläkään käynyt testeissä. Terkkari antoi minulle pissanäytettä varten purkin, ja kertoi, että siihen laitetaan tarra jossa on oma nimi ja henkilötunnus, ja viedäänn omassa terveyskeskuksessa olevaan laatikkoon, ja selitti vielä missä laatikko on. Oli huomattavasti helpompi hoitaa asia kun oli tarkat ohjeet :)

    ReplyDelete
  12. savossa toimii jo osaksi toi juttu. sellasen tutkimuksen yhteydessä voi tilata testin netistä ja tolleen miten se toimii. sit netistä näkee tulokset. tosi hyvä !

    ReplyDelete
  13. Loistava idea! Toivottavasti tulisi käyttöön mahdollisimman pian! Moni ei uskokaan, kuinka usein kuulee ihmisten vitkastelevat testien hankaluuden vuoksi!

    ReplyDelete
  14. Ihan hyvä idea, mutta kaikkia sukupuolitautejahan ei voi todeta pelkästä virtsatestistä, eli onko kyse vain klamydian testaamisesta? Eli jos haluaisi olla varma että ei ole mitään tauteja niin joutuu joka tapauksessa menemään jonnekkin testattavaksi ja antamaan myös verinäyte...

    ReplyDelete
  15. enkut tekee tata jo ja se on TEHOKAS!

    ReplyDelete
  16. oho, tekin tunnette lauran kanssa. :D

    ReplyDelete
  17. Ihan ei pysty nyt komppailemaan noita aiempia.. Jos on pistäny ittensä siihen tilanteeseen että sukupuolitauti on epäilyksen kohteena, ni sillon pitäis kyllä iteltä löytyä se itsekunnioitus ja rehtiys että ottaa selvää, menee lääkärille ja hoitaa testit kuntoon.
    Enemmän siinä lievässä pelossa ja ahdistuksessa nimen omaan auttaa kun on ammattilainen kuka osaa vastata kysymyksiin ja kertoo mitä tapahtuu.

    -Terttu Annikki-

    ReplyDelete
  18. Hei!

    Vastasin kyselyyn, todella hyvä idea. Toivottavasti saat asiaa vietyä eteenpäin :)

    ReplyDelete
  19. mahtava idis :) ja kun tuttukin on kampanjoimassa, niin eiköhän vastailemaan --->

    ReplyDelete
  20. Olen samaa mieltä kuin Terttu Annikki, kyllä se testi täytyy uskaltaa hoitaa ja nähdä vaiva asiat selvittääkseen.
    Tietysti omaa järkeä saa käyttää ehkäisyn suhteen, mutta kuitenkaan aina ei voida sanoa että sukupuolitaudin omaava olisi "pistänyt itsensä siihen tilanteeseen". Esimerkkinä raiskaukset tai pettänyt kumppani. Luulen että joskus testeihin menon kynnyksenä on myös pieni häpeä, ikään kuin se olisi jotenkin erityisen hävettävä asia tai merkki vastuuttomuudesta. Päinvastoin testeihin menemällä osoitat vastuullisuutesi omasta ja muiden terveydestä!

    -Annikki-

    ReplyDelete
  21. Terttu-Annikille sen verran että hienoahan se olisi että tuota rehtiyttä löytyisi ihmisestä mennä ja ottaa selville lääkärillä. Valitettavasti se vaan ei ole kaikkien kohdalla ole näin. Jos kärsii vaikka sosiaalisten tilanteiden pelosta, ei se ahdistus todellakaan katoa edes sen lääkärin kanssa. Hyvä vaihtoehto on tietenkin mennä rohkeasti testeihin lääkärille, mutta tuen kyllä ajatusta että asian voi selvittää itsekseen. JOS sukupuolitautitesti on positiivinen, niin sitten voi hakeutua lääkärille jatkotoimenpiteisiin.

    ReplyDelete
  22. Ja lisäyksenä että eihän tällaista asiaa edes voi pitää huonona juttuna. Pääasiahan on se että jos tällä voidaan lisätä sukupuolitautitestien määrää, niin sehän on vaan positiivista!

    Vaikka kuinka pitäisi olla rehti ja reipas, se ei kaada sitä tosiasiaa että vaikka näytteet annettaisiin ilman lääkäriä, on se silti aina suunta parempaan.

    ReplyDelete
  23. Ajankohtainen asia koska tilasin juuri lääkäriajan testeihin... Olisi hienoa saada mahdollisimman moni sukupuolitautitesteihin etenkin jos on suuri kynnys ottaa yhteyttä lääkäriin.

    ReplyDelete
  24. Mä oon jo kyseisen testin tehnyt viime kuussa :-) Ja on muute todella hyvä idea, tää tyttö kannattaa!

    ReplyDelete
  25. Tosi kiva tää juttu, kävin heti vastailemassa kyselyyn! :)

    ReplyDelete
  26. Idealla on myös huonot puolensa. Joku pissaa purkkiin ja saa negatiiviset vastauksen. Sitten jätetään poikaystävän kanssa kortsu pois. HUPS! Molemmilla on kondylooma tai AIDS.

    Pissatesteillä kun kaikki seksitaudit eivät selviä. :( Valitettavasti kaikissa terveyskeskuksissa ei edes potilaan pyynnöstä tehdä muita sukupuolitautitestejä kuin pissa- ja verinäyte.

    ReplyDelete
  27. Terttu Annikki, kaikki kunnat eivät edes tee sukupuolitautitestejä, koska ovat niin kalliita. Tiedän terveyskeskuksia, jotka eivät suostu ottamaan kondyloomatestejä rahan menon takia. Itse ihmettelin tätä kerran testeissä käydessäni, kun tottakai sitä haluaa saada varmuuden omasta terveydestään. Hoitaja vain totesi kondylooman olevan niin yleinen seksitauti, ettei sitä kannata edes selvittää.

    Jos asenne hoitohenkilökunnalla on tuollainen, en ihmettele ollenkaan, miksi monet nuoret tuntevat testeissä käymisen turhaksi ja pelottavaksi.

    ReplyDelete
  28. Tiiätkö mitä, mulla löyty sama ihana yllätys Valion kevyt kermaviilistä. Perkeleen viili nyt vittuttaa!

    ReplyDelete
  29. tosi hyvän kuulonen idea! toivottavasti saadaan toimimaan toi homma (:

    ReplyDelete
  30. Loistava aihe, hyvä kun autat ystävääsi :) Vastasin kyselyyn.

    ReplyDelete
  31. Mahtava idea, toivottavasti pääsee eteenpäin. :)

    ReplyDelete