Thursday, February 10, 2011

Bangkokkia

Lähdin kävelemään. Valoisaan aikaan on kiva käppäillä ympäriinsä. Eilen illalla ehdin käydä syömässä vastapäisessä ravintolassa, ja siinä pienessä ajassa eräs afrikkalainen kundi antoi e-mailosoitteensa ja puhelinnumeronsa. Seuraava afrikkalainen seurasi mua hissiin, ja hotellin aulaan. "I wanna talk to you".
En ollut juttutuulella...

Päätin kävellä sinne perhanan MBK:lle, koska aikaisemmin tänään kuponkituktukmies huijasi, että tuolla se MBK on - ja paskanmarjat. Sinne oli kuitenkin noin kaksi kilometriä ja tossa 30 asteen helteessä se oli ihan tarpeeksi. Tulee hyvät kaasut noista liikenteen pakokaasuista. Ostan sellaisen kirurginsuojan..

Sieltä vaatetaivaasta löytyi aika ihana hame.
 Sushiannos maksoi neljä euroa. Suomeen kun toi "muotiruoka" on vasta rantautunut, niin annoksia joutuu jonottamaan parikin tuntia suosituissa paikoissa, ja hinnat ovat vähän eri tasoa.
Kävin jalkahoidossa, mutta sain sen lisäksi myös kokovartalohieronnan. Ihan päästä varpaisiin. Naamaakin hierottiin. Mulla oli vaan niin törkeä pissahätä, etten oikeen osannut nauttia.
 Otin mopokyydin takaisin hotellille. Tolla maxihameella oli aika lollia istua mopon kyydissä

Mä en vieläkään tiedä, minne mä huomenna lähden. Tähän hotelliin en ainakaan jää.
Menee hermot hisseihin. Jos haluan aamupalalle, pitää mennä kolmella eri hissillä 82:een kerrokseen.
Jos haluan pois koko rakennuksesta, joudun menemään kahdella hissillä.
Lisäksi täällä on ihan hemmetisti turisteja, ja koko hotelli on yksi hulabalooooo! En suosittele.
150 eurolla/ 2 yötä saa paljon kivempiakin huoneita.

Päivän huomioita:

- Huoneen avain/kortti menee rikki, jos sen yrittää tunkea poikittain suuhun.
- Huonesiivousta ei saa, jos oveen jättää "DO NOT DISTURB" kun lähtee pois päiväksi.
- Vatsatautia ei ole vielä tullut, vaikka ostin kadulta ananasta.
- Täällä on vitusti vaatteita.

Mopon kyydissä kuvattu


47 comments:

  1. ihana postaus jälleen. ja tää on niin ihanaa ku kiertelet maailmaa ja helpottaa omaaki matkailua ku tietää mihi kannattaa mennä ja mihi ei =) oot ihana !

    ReplyDelete
  2. hahha! ku suomessakin ois tommosii mopo kyytei;D kesäisin siis:D

    ReplyDelete
  3. Hui just ton takia tollaset kaukopaikat vähän itseäni arveluttaa, jos matkustat yksin ja oot nuori viehettävä nainen, niin ei tiedä ketä hiippareita saa peräänsä... :o ite en tosiaan olis uskaltanu yksin lähteä.

    hahha, oikeesti hieronta on ihan hirveä kokemus jos on samaan aikaan törkee pissahätä. siinä ei voi ees liikkua :DD

    mut hei nauti lomasta ja ole extravarovainen!! :)

    ReplyDelete
  4. meenny ihmees johki halvempiin hotelleihin/hostelleihin jos rahojes loppumista pelkäät... Ite olin just bangkokissa tammikuussa ja maksoin 7/e yö hotellista ja 4/e yö hostellista..

    ReplyDelete
  5. hei jos vielä jäät tonne bankkariin tai käyt siellä toisteki reissun aikana, niin ihan tossa mbk:n hoodeilla on sellanen kiva mesta ku wendy house! jos en täysin väärin muista niin yks yö makso 1000 bathia kahdelta, sisältää netin ja aamiaisen :) huoneet oli puhtaita, henkilökunta kiva! suosittelen :)

    ReplyDelete
  6. kiva ku pääset postailee myös sielä bangkokissa :) ihania kuvia oot saanu!

    http://annika-its-all-me.blogspot.com/

    ReplyDelete
  7. aaa kiva toi fifi lapin-paita!

    ReplyDelete
  8. Hahahahah, luin ensin että "mutiruoka", hieman ihmettelin että mitäs mutiruokaa sushi muka on, kunnes luin lauseen kolmannen kerran uudestaan ja tajusin virheeni. :'D Olet ihana!

    -Jenni

    ReplyDelete
  9. ihana postaus taas! Joka päivä on pakko tulla kattomaan että onko laura taas päivitellyt :) olet kaunis ja inspiroiva!

    ReplyDelete
  10. Soot mahtava, kun uskallat lähteä yksin tollaselle matkalle! :>

    Passeli valinta tuo mopokyyti+maksihame, haha.

    ReplyDelete
  11. ööö yleensä vatsatauti voi tulla sellasista ruuista mitä ei suojaa mikään esim jos ostaa jotain lihaa kadulta (hyi) mut hedelmissähän on kaikki kuoret päällä.

    ReplyDelete
  12. vitsi mäkin haluisin joskus käydä thaimaassa! en vaan yksin kyl uskaltas lähtee, ainakaan ekaa kertaa kun ois menossa... :D

    ReplyDelete
  13. ^^ So wroooong!

    Tervekirjasto.fi:

    "Turistiripulin aiheuttajia mm. pesemättömät tai vesijohtovedellä pestyt hedelmät ja vihannekset."

    ReplyDelete
  14. varo vesimeloonia! siitä yleensä se vatsatauti tuleeki! ananasta on ihan turvallista syödä :) *kokemusta on*

    ReplyDelete
  15. Nopein ja viilein tapa on matkustaa BTS:llä, suosittelen. Mopotaksi on tietty nopeempi kuin perustaksi, mutta aika riskihommaa samoin kuin tuktuk. Metro on kans hyvä, helppo ja nopea. Käy viikonloppumarkkinoilla, sieltä löytyy _ihan_ kaikkea :)

    ReplyDelete
  16. suosittelen koh sametia! ei ollenkaan täynnä turisteja ja ihania paratiisirantoja! bussit bangkokin itäiseltä bussiasemalta banphe:hen ja sieltä lautta saareen. oma lemppari thaimaassa :)

    ReplyDelete
  17. ooi nää postaukset on ihania! oon aina aatellu, et thaimaa on ihan turha maa ja ei siellä oo mitään. mutta näyttää kyllä kivalle, että kyllä sinne menis jos pääsis :)

    ReplyDelete
  18. Ite kiersin Aasiaa 12kk ja siellä ei todellakaan ole oikeastaan mitään nähtävää. En ollut omasta tahdostani mukana vaan oli pakko perheen kanssa. Uudestaan en oo koskaan menossa, on niin paljon hienompia paikkoja maailma täynnä.:) Mut ihan kiva et joku tykkää.

    ReplyDelete
  19. Jos mä listaisin reissuiltani joka kerta, kun joku haluaa jutella, antaa numeronsa tai e-mail tai meiliosoitteensa, en muuta ehtiskään tehdä.

    Mitäpä noita nyt huomioimaan, senkun nautit reissusta!

    ReplyDelete
  20. rakastan näitä postauksia, ai että ku tuli ikävä kesää... ja ku katto tota videota ni pystyin oikee kuvittelee sen tunnelman ja lämmön mikä siellä on! videoista puheen ollen, toivottavasti niitä tulee lisää sieltä jos jaksat laittaa, ois kivaa ♥

    ReplyDelete
  21. Ei ole mitään arveluttavaa yksin (nuorena ja/tai kauniina) naisena liikkuessa! Hyvällä itsetunnolla varustettu nainen ei jää juttelemaan epäilyttävien ihmisten kanssa, eikä varsinkaan anna ymmärtää mitään.

    Siinähän sitä oppii oma-aloitteisuutta, itsenäisyyttä ja ennen kaikkea itsensä puolustamista ja tuntemista, kun yksin liikkuu ja selviää kaikenmaailman höpöttelijöistä.

    Oon matkustanut aina yksin aasiassa, ja terveellä itsetunnolla ja maalaisjärjellä mennyt, koskaan ei ole mitään sattunut. Mutten kyllä ole arveluttaviin porukoihin lähtenytkään mukaan.

    Syödä ja juodakin voi melkein mitä tahansa, taas tervettä järkeä mukaan. Jos on ylihygieeninen, niin tokihan elimistö reagoi heti pieneenkin epähygieniaan ja vatsataudit tulee.

    Go on girl!

    ReplyDelete
  22. oot kyllä niin kuvauksellinen!
    ihanaa matkaa<3

    ReplyDelete
  23. Ota Bangkokista halvempi hotelli! Kato, että on BTS pysäkki lähellä, niin ihan sama mistä sen otat :)

    Bangkokista kannattaa käydä Kanchanaburissa (siellä on kwaijoen silta ja erawanin vesiputoukset lähellä..mahtavin paikka missä oon koskaan käyny). Käy myös Koh Sametilla ja Koh Changilla ennen kuin lähdet etelään :)

    Jos ei niin nuo perus turistirysärannat kiinnosta, niin käy pohjoisessa Chiang Maissa (VIP yöbussi oli hyvä). Siellä ehdottomasti kannattaa mennä Jungle Flightiin, heimokyliin ja ruoka- ja hierontakursseille. Yöllä siellä on kylmä (oikeesti!), joten ota vaatetta mukaan.

    Jos kampaajaa tarvitset niin Bangkokissa Luis Kraemer on hyvä paikka ja siellä pyydä Applea leikkaamaan! Värjäyskin onnistui hyvin. Uutta osoitetta en tiedä, mutta löytyy nettisivuilta.

    ReplyDelete
  24. ootko seurustellu smakin lucasin kaa? :D ja miks et ikinä hymyile kuvissa!

    ReplyDelete
  25. http://www.youtube.com/watch?v=P9mwELXPGbA

    ReplyDelete
  26. Onneks sussa on sen verran munaa ettet poista kommentteja(?) jotka ovat negatiivisia, kuten Uino ja Cava tekevät ;)

    ReplyDelete
  27. Eihän missään muissakaan hotelleissa saa päiväsiivousta, jos on do not disturb-kyltti ovessa, ainakaan mun tietääkseni :) Tai ei me ainakaan kesätyöpaikalla siivottu sellaisia huoneita.

    ReplyDelete
  28. Huiii, miten sä uskallat liikkua siellä aivan yksinäs :D mä pelkäisin kaikkia mahdollisia ihmisiä... esim. että toi mopokuski kidnappais mut tai jotain :D

    oon kans ollu joskus vuonna X tossa ostoskeskuksessa, nice place!

    onks sulla muuten tarkotus ihan lomailla vai mitä? :)

    ReplyDelete
  29. millä superkameralla oikein kuvasit ton mopomatkan??

    ReplyDelete
  30. hei laura, ois toooosi kiva jos ehtisit ja jaksaisit ottaa sieltä enemmänkin tollasia videoita! näkis vähän et millanen meno siellä thaikuissa on. :D

    ReplyDelete
  31. Hei, saanko suositella:)!

    http://minnyas.wordpress.com/2009/11/25/viikonloppu-bangkokissa/

    Tuo oli kiva & halpa hotelli ja pari kilsaa taisi siitäkin olla MBK:hin. Aamupala kuului hintaan.

    ReplyDelete
  32. ootko siis ihan yksin liikenteessä?
    Koh Sametin saari on muuten aivan ihana, suosittelen! siellä vierähtää helposti vaikka kuukaus kierrellen saaren rantoja :)

    ReplyDelete
  33. Sun matkailua ja hämmästelyä on hauska seurata kyllä, aidon maku ja hyvä asenne!

    ReplyDelete
  34. ihana toppi! hirvee hinku lähtee Thaimaaseen ku näit postauksii kattelee..

    ReplyDelete
  35. "En ollu juttutuulella"oot ihan paras !hahahahah.Rock on ja piä housut jalassa ;)

    ReplyDelete
  36. näytät todella kauniilta tuossa 4:ssä kuvassa :)

    ReplyDelete
  37. Näitä on niin kutkuttavan kiva lukea tylsän työpäivän piristykseksi. Kiitos kun viitsit bloggailla lomallakin <3

    ReplyDelete
  38. Huuuh tota liikennettä ! tuollahan ajellaan ihan miten sattuu. :o

    ReplyDelete
  39. mä ihailen sua! se on siistiä, että oot mennyt yksin ulkomaille! oikeastaan se voi olla joskus hauskempaakin kuin isommassa porukassa :D itse haaveilen myös yksin matkustelemisesta...^_^ pidäpä kovin hauskaa siellä laura <3!

    ReplyDelete
  40. wauw oonko ees vähän kateellinen :D itse en kyllä uskaltais lähtee yksin etenkin jos jotkut ulkomaalaiset seurais mua olisin varmaan ihan kuset housussa. mutta toivottavasti sulla on hauskaa seuraan innokkaasti sun seikkailua siellä maailmalla : )))))

    ReplyDelete
  41. musta on aivan ihanaa kun sä kirjotat niin usein sieltä reissusta! kokee tota sun matkaa vähän niinkun itekin tässä samalla :)

    ReplyDelete
  42. repesin tolle kortin/avaimen suuhun poikittain tunkemista jutulle!! :)

    ReplyDelete
  43. OMG!!! I have to come back for some shoping!!!

    WWW.RENEBRAUN.COM

    You are welcome to visit my blog too! Kisses:))

    ReplyDelete
  44. Onko Thaimaa Bangkok kallis? kirjoituksesta tulee esille, että Bangkokissa voi elää 100 eurolla kuukaudessa (asuminen, ruoka, liikkuminen).

    Tästä johtuen 150 euroa kahdesta yöstä "hienossa" hotellissa rikkaiden turistien kanssa on järjetöntä kuten totesitkin.

    Thaimaa Bangkok

    ReplyDelete
  45. Moi! Sun blogi on aivan ihana....mahtavaa lukea sun matkakokemuksia...!itse päädyin sun blogiin galtsun kautta ja tykkäsin sun fashion tyylistä, mut en jaksanu seurata blogias ku en ole koskaan jaksanu seurata kenenkään muidenkaan blogeja. Sit eräänä kauniina päivänä, koulussa, tauolla otin City-lehden käteeni ja bongasit sut siitä...ja tadaa, täs oon lukemas blogias. En tiedä kiinnostiko tää sua ollenkaan miten päädyin lukemaan blogias, mut pakko oli purata :). P.S. Näin valmistuvana hotellivirkailijana, todella monessa hotellissa on käytäntönä, ettei mennä asiakkaan huoneeseen edes siivoamaan, mikäli ovessa roikkuu 'ei saa häiritä', koska asiakkaiden omaa rauhaa täytyy kunnioittaa ;) Terkuin, yks Darski vaa

    ReplyDelete