Monday, October 12, 2009

Sellaista

Viime päivinä olen puuhaillut kaikennäköistä, mutta en ole ottanut ollenkaan kuvia.
Ei ole huvittanut ottaa kameraa edes mukaan minnekään.
Yksinkertaisesti ei ole huvittanut tämä blogi. Mua on huvittanut tehdä kaikkea muuta, ihan kaikkea muuta. Kaikessa muussa tuntuu olevan enemmän järkeä kuin tässä.
Tuntuu, että olen iloisempi, onnellisempi ja huolettomampi, kun en raahaa järkkäriä mukanani ja mieti kuvaamista tai blogia. Viime yönä kirjoitinkin livejournaliini, että koko puuha on alkanut mietityttää. Räteistä lässyttäminen sun muu. Todellisuudessa juuri nyt tekisi mieli tehdä jotain ihan muuta. Tuntuu, että musta ei ole analysoimaan tai edes pukeutumaan mitenkään.
En ole miettinyt viikkoihin kunnolla edes sitä, mitä puen päälleni.
Eilen tapasin perhettäni, käytiin isän luona pelaamassa trivial pursuittia, ja kiisteltiin siitä hyväksytäänkö mikäkin vastaus. Se oli mun mielestä niin hienoa ja hauskaa. Illalla ostettiin pariksi viikoksi liput Meksikoon, lähdetään Jessen, Empun ja isän kanssa sinne kiertelemään maata, enkä malta odottaa.

En ole lopettamassa, vaikka moni siitä ilahtuisikin varmaan.
Halusin vaan kertoa rehellisesti syyn siihen, miksen ole kirjoitellut mitään.
Yritän löytää tästä puuhasta taas sen inspiraation, joka mulla mielestäni ainakin jossain vaiheessa tosissaan oli.
Huomenna toteutan osittain sen kuvauspostauksen, koska ehdotuksia tuli aika paljon, niin mahdottomaksi menee sen toteuttaminen kerralla. Ja olihan siellä paljon sellaisia ideoita, joita täällä ei varmasti tulla näkemään...

Tässä nyt kuitenkin eiliseltä pari kuvaa.


Palaan viimeistään huomenna.





59 comments:

  1. Todellakin ONNEKSI et lopeta :)

    Mul on muumisoittari kännykäs ehehe

    ReplyDelete
  2. ihanaa, oot vihdoinkin ymmärtänyt ettei tää blogi ole kaikki kaikessa.

    thumbs up ku otit kameran KUITENKI mukaan vaikka sua ei bloggaaminen enään huvita. mäkin otan aina kuvii kameralla ku pelaan lautapelejä perheen kanssa.

    ReplyDelete
  3. Ylempi anonyymi^^

    Tuskinpa kukaan bloggaaja ajattelee, että bloggaaminen olisi kaikki kaikessa.
    Pikemminkin lukijat ajattelevat näin.

    ReplyDelete
  4. Huu, onneksi et lopeta. Tykkään niin lueskella juttujas :)

    ReplyDelete
  5. Kiitos näistä muumimusiikeista hahaha, pelasti mun päivän!

    ReplyDelete
  6. Moi Laura! Tiedän, ettei sun raha-asiat kuulu muille, mutta olisko sulla mitään vinkkiä antaa, että miten pystyt matkustelemaan noin ihanan paljon?

    Jo tämän suhteellisen lyhyen blogihistoriasi aikana olet matkustelut jo monet kerrat, mikä kyllä suoraan sanoen herättää kateellisuutta, ainakin minussa:P Olisi ihanaa, jos itsekin voisi matkustella enemmän. Olen siis opiskelija, saan opintotukea ja käyn opiskelujen ohessa töissä ihan hyväpalkkaisessa duunissa. Silti tuntuu, ettei rahaa jää sivuun riittävästi matkustelua varten.

    Sinähän käsittääkseni käyt töissä, mutta et opiskele, joten elät työstä saamallasi palkalla. Laitatko kenties sivuun/säästöön rahaa aina tietyn määrän vai elätkö ns. spontaania elämää ja teet extempore-reissuja niillä rahoilla, mitä sinulla nyt juuri sillä hetkellä sattuu olemaan?:)

    ReplyDelete
  7. Miksi tarvitsee ajatella että kokoajan pitäisi olla kamera mukana jne? (: eikö sitä voisi päivitellä sillointällöinkin eikä niin vakavalla meiningillä.

    ReplyDelete
  8. Millon lähette sinne Meksikoon? Oi oon niin kade. :) Kiva ku et lopeta bloggaamista. Ja onko Jesse siis sun veli ja Emppu sen tyttöystävä vai.. ? :D

    ReplyDelete
  9. Toivottavasti inspis löytyy taas jostain...! Mitä mä sitten tekisin kun en enää vois lukea sun blogia?? :/
    Mikä järkkäri sulla muuten on?

    ReplyDelete
  10. Hyvä ettet oo lopettamas :)

    ReplyDelete
  11. Ihan ymmärrettävää, ettei aina huvita bloggailut. Elämässä on niin paljon muutakin, yritä vaan olla stressaamatta ja elä niin kuin haluat.

    Hei tuntuu että moni on nyt viime päivinä ostanut Meksikon lennot, onko jossain meneillään tarjous? Missä?

    ReplyDelete
  12. Se on varmaan tämä syksy - tuntuu vievän kaikilta inspiraatiot aiheeseen katsomatta. Älä ota paineita (:

    Itte oon muuten aina nauttinut enemmän sun ottamista uskomattoman hienoista kuvista, kun mitä kirjoituksista. Tykkäsin tästä kaikista eniten sillon ihan alussa, kun kuvat loi koko postauksen tunnelman.

    ReplyDelete
  13. Onneks et lopeta ! Sulla on ihana tyyli ja kaikenkaikkiaan sun postauksia on ihana lukea sillä olet avoin ja rento. Kirjoitat siitä mistä itse haluat, etkä siitä mistä lukijat haluisivat sinun kirjoittavan, eli et pelkää olla oma itsesi! Muttamutta, jos bloggailu alkaa käymään pakkopullaksi on parempi pitää vaikka taukoa ja keskittyä enemmän kavereihin, perheeseen ja muuhun elämään!

    Tsemppiä sulle ja tee blogin suhteen niin kuin itse parhaaksi näät :)

    ReplyDelete
  14. Ei aina voi olla inspistä, tottahan se on, että vaihtelu virkistää :) Eihän sulla oo ees mitään velvoitetta oikeasti kirjoitella meille säännöllisin väliajoin, itteeshän varten tää juttu on.

    Täytyy vaa kysästä et ootko joskus harrastanu partiota? Jos oot ja vieläpä KulKissa niin mulla on meist aika komee yhteiskuva :DD

    ReplyDelete
  15. ööö, kotiuduit vasta kyprokselta ja nyt oot jo lähdössä meksikoon ? huh huh..

    ReplyDelete
  16. Meksikon reissusta kateellinen ilmottautuu. :D

    Kiva että päivitit ja sitä kivempi juttu ettet lopeta. <3

    ReplyDelete
  17. :/ Toivottavasti toi inspiraation puute ei johdu ainakaan kateellisista perseanonyymeistä jotka väkisin keksii dissattavaa joka **tun asiasta...

    On myönnettävä että mua oikeesti ahdistais joka päivä saada sellasta palautetta kun sä kaikilta idiooteilta saat. Vaikka joka kommentista tihkuukin kateus ja katkeruus, saattaa huonoina päivinä silti olla hermot ja itsetunto koetuksella. Oot kuitenki näemmä ollu aika lailla vahvempi ja itsevarmempi ku et näytä olevan moksiskaan. Oikein :)

    Tsemppiä sulle ja kiitos ihanasta blogista! Itse ainaki niin mielelläni tätä luen ja todella toivon että inspiraatio ja nautinto tän tekemiseen löytyy taas :)

    ReplyDelete
  18. Vähän tulee hyvä fiilis noista muumibiiseistä :)

    ReplyDelete
  19. mäki tahon ulkomaille. tai no. tätä englannissa vuotta asumista ei lasketa :D
    mut eihän sun tarvi analysoida mitään. sun tekstit on just parhaita ku vaan selität jotain :D mitään paineita. äläkä välitä niistä ihme tyypeistä jotka vinkuu aina jotain, ne ei vaan keksi muutakaan tekemistä. lol niille :D

    ReplyDelete
  20. Ei vittu. Siis tosissaan! Kuka käskee kirjoittamaan siitä mitä vittua sulla on minäkin päivänä päällä, ketä edes pidemmän päälle KIINNOSTAA? Mikset tyttö hyvä kirjoita jostain _asioista_, omia mielipiteitä ja pohdintoja, ota kantaan johonkin asioihin. Ihan niinkuin blogin kirjoittaminen ulottuisi vain "päivän asu" postauksiin ja "hienoihin" kuviin.

    ReplyDelete
  21. vai että laurakin alkaa aikuistua ja nähdä asiat valossa :)

    ReplyDelete
  22. Mielestäni nuo väkisin väännetyt pakkopulla -postaukset on blogisi huonoimpaa antia. Jo kilometrien päähän paistaa kun on ollut _pakko_ ottaa nyt kuvia ettei sadat anonyymit tee joukkohyökkäystä tänne kommenttilootaan. Ei siinä, kyllä sitä välillä tekee mieli heittää aivot narikkaan ja katella nättiä tyttöä näteissä vaatteissa, mutta aina kun nään täällä blogin puolella jotain muuta kuin 'paita - gina tricot', hypin tasajalkaa.

    Nämä pari 'kännipostausta' ja muut pidemmät pohdiskelutekstit johon on kylkeen heitetty pari spontaania kuvaa on sen sijaan paljon mielenkiintoisempaa luettavaa, kuin nuo muut jotka - rehellisesti sanottuna - on välillä täyttä shaibaa ja kakan jauhantaa.

    Joo terve oli taas todella järkevä kommentti jonka tässä humaluspäissäni kirjoitin. Että älä kirjota kakkaa usein vaan hyvää tekstiä harvoin. Moro.

    ReplyDelete
  23. En oo ennen tainnu kommentoida mitään mutta nyt on niin paljon sanottavaa, että täytyy kommentoida! :D

    Toivon todella että jaksat jatkaa blogin pitämistä, oot upea nainen ja oon saanut sulta tästä blogista hirveesti inspiraatioo! Oot tosi kaunis, tyylikäs ja kuvauksellinen. Toivottavasti löydät taas innostusta blogin päivittämiseen. Oot huippu!!

    ReplyDelete
  24. TÄÄLLÄ ON AINAKIN YKSI JOKA TOIVOO ETTÄ ET LOPETA<3

    ReplyDelete
  25. anot vois taas mennä itteensä ja perustaa sen oman täydellisen bloginsa ennen ku tulee tänne aukomaan (:

    ReplyDelete
  26. Toivon ettet lopeta,niin ihana persoona olet:)!

    ReplyDelete
  27. Pidä ihmeessä vaikka viikon,parin tauko blogista,se piristää varmasti :) äläkä tee niitä vaatejuttuja jos se ne ei innosta, ihan sama mitä kirjotat silti kaikkki tykkää siusta ja siun blogeista ;) <3

    ReplyDelete
  28. mä uskon että monet ihmiset inspiroituu susta. ongelmahan tässä vaan on se, että sulla on niin paljon annettavaa. paljon erilaisia näkökulmia, kaikki mielenkiintoisia. ihmiset tahtoo tietää susta mahdollisimman paljon, niin syvällisiä kuin pinnallisiakin juttuja, ja uskon että se on varmasti välillä raskasta. mutta toivottavasti kuitenkin myös antoisaa sulle :) enpä tiedä, pointti tässä oli varmasti se että toivottavasti sä löydät sen mielenkiinnon tähän takasin, nimittäin tätä blogia on ihan hemmetin kiva lukea 8-D

    ReplyDelete
  29. Rakas Laura,
    on täysin ymmärrettävää jos välillä on inspis hukassa. Se on okei. :) Se näkyy teksteistäsi, jos oot todella innostunut, ja päinvastoin jos homma ei oikein ota kiinnostaakseen, näkyy sekin.
    Tämä uskollinen lukija kuitenkin toivottaa sinulle hyvää inspislomaa, tulethan takaisin kun olet valmis. <3
    Kiitos menneistä postauksistasi, arvostan vaivaasi kovasti. Olet huippu.

    ReplyDelete
  30. Eikö Laura just tossa postauksessaan sanonut, että _ei_aio_lopettaa? Ei ihme, jos rupeaa pikkasen tuntuun pakkopullalta ja velvollisuudelta tää bloggaus, kun kaikki anot tulee vinkuun ja marisee ÄLÄ PLIIDE IHQ LAURA LOPETA <3<3<3 pienestäkin vähän negatiivisempia ajatuksia esiin tuovasta kirjotuksesta!

    Sun blogi on yks mun lemppareistani ja sä oot kerrassaan tyrmäävä nainen. En ainakaan ite edes oleta sun postaavan joka päivä, tai edes joka toinen. Joskus ei vaan oo mitään asiaa, kaikki vaatteet näyttää ja tuntuu sontasilta räteiltä eikä vois vittu vähempää vaan kiinnostaa koko "paska". Hae rauhassa inspiraatiota ja oo postaamatta kun siltä tuntuu. Kyllä (ainakin suurin osa, joilla on muutakin elämää kuin sun päivitysten seuraaminen) meistä vielä odottaa täällä sua! :) Toivottavasti ilmasin ajatukseni ymmärrettävästi. Saattaa meinaan olla aika sekava tää kommentti.

    ReplyDelete
  31. Tuntuu kyl siltä, että kauhean monella olis joku "kuiva ja synkkä kausi" meneillään blogien ja esimerkiksi pukeutumisen suhteen.

    ReplyDelete
  32. Mulla on oman blogini kanssa ihan sama homma ja yks juttu mitä en ikinä lakkaa ihmettelemästä on ne jotka jaksa joka päivä postailla tai parikin(!) kertaa päivässä! Mä en ikinä sais aikaseks niin usein postailtua.

    Nyt pitäs taas saada tuo bloggailuinnostus taas päälle, kun on aina kauheen työn ja tuskan takana mulla vääntää uus postaus.

    Mut hei älä lopeta vaan tee jotain omanlaista. Mäkin oon kurkkua myöten täynnä tyypillisiä päivänasujuttuja.

    Ihania noi muumimusiikit<3 Oi joi muumit<3

    http://dont-shoot-the-puppy.blogspot.com/

    ReplyDelete
  33. Rakastan blogiasi!VOIMIA SULLE!<3

    ReplyDelete
  34. Tuo kirjoituksesi herätti sen verran ajatuksia, että päätin nyt sitten täältä "puun takaa" alentua kirjoittamaan.

    Heitän tässä, toivottavasti pohtimisen arvoisia, kysymyksiä, joita olen miettinyt koko nykypäivän "bloggaamisesta".

    Niin kuin sinä kutakuinkin kirjoitit jossain postauksessasi: "Miksi pidän tätä blogia? - No siksi, että rakastan vaatteita ja muotia ja se siitä.". Mutta miksi ei voi rakastaa ns. oman päänsä sisällä, tuomatta kaikkea ja kaikkia näitä rakastamiaan asioita julki? Tai sitten vaikkapa asioita itsestään ja elämästään? Onko siis kyse pohjimmiltaan siitä, että haluaa vain ihmisten olevan kiinnostuneita itsestään? Leikkiä olevansa kuin mikäkin "pikkujulkkis"? Antaako se voimia kun tietää, että tuntemattomat on kiinnostuneita juuri Sinusta ja odottaa aina jotain uutta palaa sinusta itselleen? Onko se sen arvoista ns. tarjota itsensä sadoille, jopa tuhansille tuntemattomille, ja vähemmän tuntemattomille?

    Ne ihmiset jotka on kiinnostuneita sinusta, vaatteistasi ja elämästäsi; oletko sinä kiinnostunut juuri sellaisista ihmisistä, että haluat näin sitten "antaa" itsesi, ja palan elämästäsi heille?

    Tähän en odota minkäänlaista vastausta, mutta toivon mukaan herättää sinussa, tai muissa bloggareissa edes jonkunnäköisiä ajatuksia. Hyvää elämän jatkoa!

    ReplyDelete
  35. Jatkoa edelliseen: Toivon oikeastaan, että päättäisit lopettaa ko. blogin pitämisen niin tekisit samalla palveluksen, kun vapauttaisit "fanisi" orjallisesta kyttäämisestäsi.

    ReplyDelete
  36. ehkä ogelmana on se, että käsität blogin pitämisen väärin. olet erittäin makee tyyppi jolla on upee mielikuvitus vaatteiden kanssa. mut viimeaikoina oot alkanu postaa kaikesta mitä olet tehnyt mikäkin päivä, se ei ole muotipostauksen idea. postaa mielellään, jostain uusista ideoista tai vaatemuokkauksistajoita olet tehnyt ja tän hetkisestä maailman muodista. paljon high fashion kuvia jne jne. enään ei jaksa kattoo niit samoi kuvii stockan kahviloista ja kiinalaisista ravintoloista ja susta kaupungilla. ja jos susta tuntuu et sul ei oo enään mitään annettavaa niin lopeta. tiedä et pystyisit parempaakin. lopeta vaan toi valittaminen ja ! " tänään en tehny mitään erikoista..." lauseet. jätä oma elämäsi sivulle ja keskity muotiin jos kerran pidät muotiblogia. oot kuitenkin upee!!! love !

    ReplyDelete
  37. Toi vika muumimusiikki on yks mun lemppareista, koska sen aikana muumeissa tapahtuu yleensä aina jotain mukavaa..:)

    Ja blogista sen verran, että olisi kiva, jos postaukset koostuisivat joskus esim. pelkästään kuvista, sillä olet todella hyvä kuvaaja!! Ja blogia ei tarvitse tehdä millään tietyllä kaavalla, vaan variointi on sallittua ja jopa toivottua!

    ReplyDelete
  38. hahaha muumimusa piristi päivääni <3

    ReplyDelete
  39. sullahan on varmaan jonkunlainen soppari nrj:n kanssa tästä bloggaamisesta? eli siis ei ihme että ahdistaa eikä oikeen tunnu miltään kivalta harrastukselta enää.

    voi että, mä oon aina halunnu käydä meksikossa! varmasti huippureissu teillä tiedossa. sombrerot, siesta, tequila ja fiesta. voisko olla parempaa maata olemassa! :D

    ReplyDelete
  40. Ymmärrän sua kyllä hyvin, vaikka en itse blogia kirjoitakaan (tai ainakin luulen ymmärtäväni) Pidä aina mielessä se, että teet tätä kuitenkin vapaaehtoisesti. Sä et todellakaan ole millään tavalla velvollinen meille lukijoille. Et tilitysvelvollinen, etkä velvollinen postaamaan vain sen takia, että sitä vinkutaan. Toivonkin sydämestäni, että löydät rennomman asenteen tähän blogiin. Tämänhän pitäisi olla hauska ja piristävä juttu sun elämässä ei mikään pakkopulla? Silloin kannattaa oikeasti vakavasti miettiä onko tää bloggaaminen sen arvoista, jos se alkaa tuntua ihan perseeltä. Tää on kuitenkin sun blogi, sä elät omaa elämääsi ja katsokin että elät sen just niin kun itse haluat ja teet niitä asioita joista oikeasti nautit. Haluun toivottaa sulle kaikkea hyvää ja pidä pää aina pystyssä!

    ReplyDelete
  41. Hyvä,ettet lopeta!!:)Kirjoittele silloin kuin jaksat,hyvä blogihan tää on!!:)t.aida

    ReplyDelete
  42. HAA muumimusiikkia! itteltäni löytyy noi kaikki koneelta hehe =D
    ja voimia sulle että saisit taas inspistä kirjotella!

    ReplyDelete
  43. Muumimusiikit! <3 Toka varsinkin oli huippu.

    ReplyDelete
  44. Lopeta vaan. Oon jo pitkään kattonu että sua ei kiinnosta tää juttu pätkääkään. Siispä parempi olis lopettaa.

    ReplyDelete
  45. Kiva kun sanoit tälleen ihan suoraan miksi sua ei ole hetkeen niin kauheesti tää bloggaaminen innostanut.. Se on ihan okei, kuhan et kokonaan lopeta!! :D:D oon nii kiintyny tähä blogiin

    xo

    ReplyDelete
  46. Todella hyviä ja miettimisen arvoisia ajatuksia sinulta anonyymi, joka kirjoitit muun muassa näin:

    "Onko siis kyse pohjimmiltaan siitä, että haluaa vain ihmisten olevan kiinnostuneita itsestään? Leikkiä olevansa kuin mikäkin "pikkujulkkis"? Antaako se voimia kun tietää, että tuntemattomat on kiinnostuneita juuri Sinusta ja odottaa aina jotain uutta palaa sinusta itselleen? Onko se sen arvoista ns. tarjota itsensä sadoille, jopa tuhansille tuntemattomille, ja vähemmän tuntemattomille?"

    Minä olen myös monesti pohtinut näitä asioita. Ja haluan puhua vain yleisesti blogeista, enkä nyt mitenkään erityisesti halua nostaa Lauraa esille, yleisesti ottaen blogeja vain.

    Nykyajan julkisuudenkipeys ulottuu mielestäni blogeihin saakka. Kertoohan se mielestäni ihmisestä paljon, joka haluaa esitellä itseään/vaatteitaan/elämäänsä julkisesti netissä. Todella moni haluaa olla suosittu, nostaa ja mahdollisesti myös pönkittää omaa statustaan ja arvoaan sillä, että niin moni on kiinnostunut ja niin moni tuntee. Nykyaikana ihannoidaan julkkiksia ja halutaan olla esillä. Pahimmillaan tämä ilmenee narsismina, joka on aikamme vitsaus.

    En tiedä bloggareiden motiiveja bloggaamiseen, mutta uskoisin, että kaikki ovat tietoisia blogin tuomasta julkisuudesta. Onko se sitten hyvä vai huono juttu, jokainen päättäkööt sen itse.

    ReplyDelete
  47. Muumimusiikki piristi! <3 Kiitos!

    ReplyDelete
  48. laura kulta, mä oon aika varma että KUKAA ei toivo että sä lopettaisit!! ei ees ne ilkee anot, ku sittenhä niillä ei ois ketää ketä kiusata. mut oikeesti paljo voimia sulle! ja koitaha saaha sitä inspistä takas! :)

    ReplyDelete
  49. Olen huomannut, että sulla ja Annalla on nykyään tosi samanlaisia postauksia. Toki liikutte tosi paljon yhdessä ja kun kerrotte yhteisistä reissuistanne niin totta kai tekstit käsittelevät samaa asiaa. Mutta nyt tuntuu että sä olet alkanut matkimaan Annaa jopa tällaisten valituspostausten aiheissa. Otetaan esimerkiksi Annan viimeisin merkintä ja tämä sinun:

    Anna: "Mulla on nyt ollut tällä viikolla vähän hankalaa saada mitään postauksia aikaiseksi. En saa otettua kuvia.."
    Laura: "Viime päivinä olen puuhaillut kaikennäköistä, mutta en ole ottanut ollenkaan kuvia.
    Ei ole huvittanut ottaa kameraa edes mukaan minnekään."

    Anna: "..joka aamu oon nukkunut liian pitkään ja heittänyt vaan kiireellä jotain vaatetta päälle."
    Laura: "En ole miettinyt viikkoihin kunnolla edes sitä, mitä puen päälleni."

    Voihan teillä ollakin samat ongelmat, mutta jotenkin tuntuu että ammensit tämän tekstin Annan blogista kun ei oma runosuoni sykkinyt. Ehkä ihan oikeasti olisi syytä pitääkin sitä taukoa siihen asti, kunnes olet taas valmis ja inspiroitunut kirjoittamaan jotain OMAA.

    ReplyDelete
  50. Onnea matkaan nyt, toivottvasti löydät taas muotivinkkien nautinnosta otteen. Mieti aikaansaamaasi suosiota ja näitä tekeleitä. Olet tehnyt todella paljon, joten luulen, että se olisi ihan salittavaa pitää jokin pätkä taukoa, lepoa. Hetkisen kuluttua huomaat, että et voi olla erossa rakkaasta kamerastasi, ja se alkaa taas räpsyä. löydä inspiraatio. löydä se ilo. Se tulee jos on tullakseen, ei sitä voi pakottaa.

    ReplyDelete
  51. Kurjaa jos sulta ei löydy inspiraatiota, mutta älä vaan lopeta!
    Sulla on ihana blogi <3

    ReplyDelete
  52. Joskus ylämäkeä, joskus alamäkeä... Henkilökohtasesti ainaki tykkään lukea sun blogia, jatka ihmeessä, jos inspistä vaan löytyy!

    Hyvää syksyn jatkoa!

    ps.Mistä Empun neule on, ihanan värinen ja näkönen :)?

    ReplyDelete
  53. "Olen huomannut, että sulla ja Annalla on nykyään tosi samanlaisia postauksia. Toki liikutte tosi paljon yhdessä ja kun kerrotte yhteisistä reissuistanne niin totta kai tekstit käsittelevät samaa asiaa. Mutta nyt tuntuu että sä olet alkanut matkimaan Annaa jopa tällaisten valituspostausten aiheissa. Otetaan esimerkiksi Annan viimeisin merkintä ja tämä sinun:

    Anna: "Mulla on nyt ollut tällä viikolla vähän hankalaa saada mitään postauksia aikaiseksi. En saa otettua kuvia.."
    Laura: "Viime päivinä olen puuhaillut kaikennäköistä, mutta en ole ottanut ollenkaan kuvia.
    Ei ole huvittanut ottaa kameraa edes mukaan minnekään."

    Anna: "..joka aamu oon nukkunut liian pitkään ja heittänyt vaan kiireellä jotain vaatetta päälle."
    Laura: "En ole miettinyt viikkoihin kunnolla edes sitä, mitä puen päälleni."

    Voihan teillä ollakin samat ongelmat, mutta jotenkin tuntuu että ammensit tämän tekstin Annan blogista kun ei oma runosuoni sykkinyt. Ehkä ihan oikeasti olisi syytä pitääkin sitä taukoa siihen asti, kunnes olet taas valmis ja inspiroitunut kirjoittamaan jotain OMAA."

    EI HELVETTI MITÄ ANALYYSEJA! Voisiko kyseessä olla sattuma tai inspiraatio on tullut toisen tekstejä lukemalla?Mitä pahaa siinä on jos saa inspiraation toisen teksteistä? Se olisi toisen tekstin ammentamista ja käyttämistä jos ihan sanasta sanaan lainaisi jotain toista. Eikö kaikki bloggarit periaatteessa saa inspiraatiota toisistaan asukuvien/haasteiden/yms. kautta? Mikä loppujen lopuksi on kenenkin OMAA ja itse aikaansaamaa? Mitä pahaa siinä on? Hienoahan se vain on että voidaan inspiraatioitua toisistamme! Mitä saat tästä, että tulet tällaisia analyyseja tänne laukomaan? Mä ainoastaan nauroin kun luin sun kommentteja ja tarkkoja lainauksia Annan ja Lauran postauksista. Meni ehkä pikkaisen yli:D Ja myönnän niin meni mullakin kun tällaiseen jaksan tarttua, mutta pakko oli, kun en kestä aina näitä välkky-anonyymeja.

    ReplyDelete
  54. "Ihanaa, oot vihdoinkin ymmärtänyt ettei tää blogi ole kaikki kaikessa" Tuli juuri sama mieleen, oon ihmettellyt jo pitkään, miten jaksat raahata kameraa joka paikkaan mukaan.
    Ja tätä seuraavaa EN sano pahalla, sillä tykkään sun blogista ja tyylistä ja blaa blaa muuta paskaa, mutta sen jotenki huomaa, ettet oo viimeaikoina miettiny niin paljo mitä päälles laitat.
    Mutta kuitenkin oot yksi mun lempibloggareista ja hyvä ettet kokonaan lopeta:-----)

    ReplyDelete
  55. hahhahhaa....

    "löydä inspiraatio. löydä se ilo. Se tulee jos on tullakseen, ei sitä voi pakottaa."

    täällä käy kyllä kaikenlaisia eino leinoja myötäelämässä ja analysoimassa sun kirjotuksia :DD

    ReplyDelete
  56. hahhahhaa....

    "löydä inspiraatio. löydä se ilo. Se tulee jos on tullakseen, ei sitä voi pakottaa."

    täällä käy kyllä kaikenlaisia eino leinoja myötäelämässä ja analysoimassa sun kirjotuksia :DD

    ------

    kiitos sulle anonyymi tosta kommentista, piristit mun todella tylsää työpäivää tolla eino leino jutulla :DD

    ReplyDelete
  57. Älä vaan lopeta kokonaan blogin pitämistä!
    Pidä vaan ihan rauhassa oikeen kunnon tauko koko bloggailusta,kunhan vaan lupaat palata takaisin joskus:)
    Älä ota mitään stressiä tästä,ei tää oo sen arvosta!:)

    ReplyDelete