Tuesday, October 27, 2009

Banneriongelma

Mun on jo pitkään aikaan pitänyt tehdä uusi banneri. Yksinkertaisesti en ole saanut hienoa banneria koskaan aikaiseksi. En ole mikään supernero on photoshopin kanssa, ja tällä hetkellä mulla ei edes ole koko ohjelmaa. Ideoita olisi, mutta toteutus epäonnistuu aina.
Löysin koneeltani joitakin aikaisempia väsäyksiä, surkeita sellaisia.
Pari noista ovatkin olleet blogissani käytössä, mutta nyt olisi kyllä aika tehdä ihan kokonaan uusi banneri. Muutenkin olen miettinyt ulkoasuun tulevia muutoksia. Jotenkin värillinen tausta ei vaan nappaa, en tiedä miksi. Mutta katsotaan nyt.. :D
Miksei muuten keksitä sellaista ohjelmaa, jolle voisi sanella toiveet, "laita sellainen banneri, jossa on yksi kuva kengistä, yksi kuva asusta ja sitten siihen kivalla fontilla teksti, jonka vierssä menee marsu"
Eilen meidän piti Annan kanssa tehdä uusia/uudet bannerit, mutta mä en jaksanut alkaa edes suunnitella. Anna sai jotain vissiin aikaiseksi.


Illalla julkaisen miesten kauluspaitojen voittajat!

89 comments:

  1. toi sininen banneri on musta kaikkein hienoin mitä sulla on ollut. noi on kyl kaikki tosi makeita mun mielestä :D

    ReplyDelete
  2. kolmanneks vika on iha täydellinen! kahesta ekasta en tykkää yhtään, en tajuu tota ekaa missä vasemmassa kulmassa näkyy joku sun makkari :DD

    ReplyDelete
  3. Toka tai vika:) eka on mun mielestä huonoin.

    ReplyDelete
  4. toinen ja kolmas ylhäältä katottuna upeita

    ReplyDelete
  5. Sininen ja toi alin on mahtavia!

    ReplyDelete
  6. Mielestäni alin on ehdottomasti paras. Tarpeeksi selkeä ja tyylikäs. Tuota fonttia kyllä miettisin siihen vielä. Kirjoitus on jotenkin turhan "siisti" muuten aika rajuun kuvaan, mutta toimii kyllä noinkin jotenkin. Kolme muuta kuvaa ovat todella sekavia.

    ReplyDelete
  7. ite tykkään eniten tästä nykyisestä bannerista. :)

    voisit ehkä järjestää kilpailun lukijoille, että osallistujat tekevät bannerin ja voittajan työ tulee käyttöön + saa mahd. jotain muuta kivaa? vähänkuin oli moumoun blogissa tälläinen kisa. :)

    ReplyDelete
  8. mun mielestä noi kaikki 4 on tosi kivoja :p 2 & 4 on parhaimmat :>

    ReplyDelete
  9. noi bannerithan on kaikki tosi siistejä! :--)

    ReplyDelete
  10. Kaks ekaa on paljon parempia ku toi mikä sulla on nyt käytössä

    ReplyDelete
  11. Mun mielestä tuo viimenen on tosi hieno!!

    ReplyDelete
  12. eka noista on mun mielestä paras:b

    ReplyDelete
  13. toi sininen on niiiiin makee :)

    ReplyDelete
  14. Rakastan ensimmäistä vaihtoehtoa!:)

    ReplyDelete
  15. toi alin on kiva! jos on vaan siisti kuva niin se ei paljon muokkailuja kaipaa, tossakin toimii superhyvin toi melko yksinkertanen teksti!

    ReplyDelete
  16. Vautsi, sikamakee toi toka! Ja vikastaki tykkään.

    ReplyDelete
  17. Moumoun blogissa on ollut bannerikisa jota voisit kokeilla. Eli siis lukiat tekee sulle bannereita joista valkkaat parhaan.

    ReplyDelete
  18. vika on iha täydellisin oikeesti!!!!!!111 luvvv

    ReplyDelete
  19. itse tykkään hirmuisesti viimesestä bannerista, mahdanko sitte olla ainoa? :--)

    ReplyDelete
  20. Toi kakkosbanneri näyttää mun silmään parhaalta. :)

    ReplyDelete
  21. VIKA ON PARAS! Ehdottomasti!

    ReplyDelete
  22. toi viimenen! ihan mahtava

    ReplyDelete
  23. Laura etkös sä kirjoittele livejournaliinkin? Mikähän mahtais olla osoite sinne?

    ReplyDelete
  24. Vika banneri on ehdottomasti eniten sunnäköinen : )

    ReplyDelete
  25. se vika on hienoin :)

    ReplyDelete
  26. Itsellä kans ollut samoja ongelmia, päätin sitten ulkoistaa ongelman ammattilaiselle.

    ReplyDelete
  27. Ei hyvään ja toimivaan banneriin tarvita semionnistuneita photariyrityksiä. Selkeys ja yksinkertaisuus helposti luettavissa olevan blogin otsikon kanssa toimii parhaiten --- > noista siis vika. Itsekin kyllä tuota fonttia miettisin tosin, fontti merkkaa aika paljon näissä jutuissa. Kuvaeditointiohjelmissa yms. olevat fontit on tosi geneerisiä ja tylsiä, kokeile fonttien etsimistä erillisiltä nettisivuilta vaikka.

    ReplyDelete
  28. tässä sulle "ohjelma" jossa voit sanella banneri toiveesi :):

    http://retrostripes.fansites.me/

    ReplyDelete
  29. Toi vika on ihana! :)

    ReplyDelete
  30. Tee joku kilpailu missä palkitset itseäsi eniten miellyttäneiden bannerien väsääjät? Anna esim kuvat valmiiksi ja kerro mitä kaikkea tekstiä siihen pitää tunkea ja sit kilpailu pystyyn? =)

    ReplyDelete
  31. Mä tykkään tosta sinisestä ja viimesestä! (:

    ReplyDelete
  32. kaksi alimmaista on hienoimmat :)

    ReplyDelete
  33. Alin mut tosiaan jollain eri fontilla! :)

    ReplyDelete
  34. Alimmainen on kyl paras! :) just kiva

    ReplyDelete
  35. Laura hei, näin jo kauan sitten sulla Volcomin(?) pipon jossain kuvassa, mistä oot ostanut sen ja onko se ruskee vai lila?:O

    ReplyDelete
  36. Toka vika ja alin on must ihanimmat :)

    ReplyDelete
  37. Viimeinen on paras

    ReplyDelete
  38. Toi viimenen on munkin mielestä ehdotttomasti paras, jotenki eniten tän blogis tyylinen, vaikka hienoja on kyllä kaikki =)

    ReplyDelete
  39. KOLMAS EHDOTTOMASTI!!!!!!!!!!!!1111111 tai vika

    ReplyDelete
  40. viimine on ihana====)

    ReplyDelete
  41. Toka tai vika (: niissä on sellast fiilistä, sopii sun blogiis.

    ReplyDelete
  42. Tosta alimmasta tykkään. Sun entisestä banneristaki tykkäsin tosi paljon myöskin

    ReplyDelete
  43. Vika on paras:) Siinä on asennetta!

    ReplyDelete
  44. Toka (sininen tausta) on ehdottomasti paras. Viimenenki ihan jees.

    ReplyDelete
  45. toinen on paras! näytät ihan mallilta ja muutenki tosi siisti kuva! mutta ehkä toi fontin värivaihtelu häiritsee vähä? :O
    missä piilossa oot muuten pitänyt tota kolmannen bannerin vasemmanpuoleisen kuvan _ihanaa_ korua?! mä voin kyllä ottaa sen ellei tuu käytettyä ;)

    ReplyDelete
  46. TOKA !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! hehe:D

    ReplyDelete
  47. kilpailu että lukijat suunnittelee sulle bannerin ja tekee sellasen!!! :)

    ReplyDelete
  48. tykkään kaikista ooh. MUTTA, ehdottaisin tota ekaa hieman muokattuna: poistaisit vaan ton kuvan sun kämpästäs(?) tosta vasemmalta. niin että sun kuva jäis yksin sitä kaunistamaan :-)

    ReplyDelete
  49. toi eka on mun mielest aika hienosti väsätty, tykkään

    ReplyDelete
  50. Toi vika on just tajuttoman hyvä!

    ReplyDelete
  51. Viimeinen ehdottomasti !

    ReplyDelete
  52. Toi sininen olis täydellinen jos siinä olis vaan yksi laura ja sitten pelkällä mustalla sun blogin nimi. Nimittäin se on vähän sekavan näkönen kun siinä on monta. Toi viimenenki on ihan täydellinen :)

    ReplyDelete
  53. Toi viimenen on aivan upea! Paras kaikista!

    ReplyDelete
  54. Noi bannerit on hirveitä. Kuulostan kauhelta sori. :( Idea hyvä mutta toteutus aika alkeellinen niin kuin itsekin sanoit. Mikset anna hommaa jollekkin joka oikeasti osaa käyttää esim. photoshoppia? Esim. mulle. :D

    Sulla on muuten niin kiva blogi niin bannerinkin pitäisi olla sen mukainen. :) Kiitos tästä!

    ReplyDelete
  55. Tuo viimeinen on paras! Tosi hieno :)

    ReplyDelete
  56. Toi viimenen kuva on upea! :)

    ReplyDelete
  57. ALIN! Asennetta pitää olla.

    ReplyDelete
  58. Toiseks viiminen on hieno! : ))

    ReplyDelete
  59. Sininen paras, vika toisiksi paras !

    ReplyDelete
  60. Toinen banneri on upee, sä oot upee.. ylhältä alas mmmm <3

    ReplyDelete
  61. vittusaatana.jpg :D:D

    ReplyDelete
  62. viiminen kuvist on ihanin

    ReplyDelete
  63. Vaikka nykyinen banneri on mun ylivoimaisesti lempparein, niin noista neljästä valitsisin toka-alimman :)

    ReplyDelete
  64. ehdottomasti toi toisiksi ylin ! Upein !

    ReplyDelete
  65. kaikki noi on niiin upeita, mut laitappa noista alin banneriksi (: Se miellyttää silmii eniten

    ReplyDelete