Sunday, September 20, 2009

Viikonloppu muttei ihan tavallinen sellainen

Huh heijaa.. Aika finaalissa tässä ollaan, muttei haittaa!
Perjantai-iltana käytiin Annan kanssa katsomassa Inglorious Basterds Bristolissa.
Leffa oli ihan loistava, mutta loppua kohden vessahätä kasvoi sellaisiin sfääreihin, ettei siinä kauheasti naurattanut. Vessaankaan en jaksanut mennä, tietenkään.
Leffan jälkeen tultiin mun luokse, tehtiin pizzaa, siis laitettiin pakastepizza uniin..
Pizzan jälkeen jaksettiin vielä juosta nopea lenkki, 03.00 aikaan..

Lauantaina 07.00 soi herätyskello. 08.00 olin virkeänä töissä, ihan aidosti virkeänä.
Töiden jälkeen en ollutkaan enää niin virkeä, joten otin pienet päikkärit.
Illalla mentiin leffaan, taas. Emppu ja Jesse odottelivatkin mua ja Annaa, koot-otsissa.
Nimittäin kyllähän me myöhästyttiin. Mä myöhästyn aika usein, hyvin usein.
Syy myöhästymiseen on yleensä T-bussit, jotka kulkevat ilmeisesti ilman kelloja..
No, leffan jälkeen lähdettiin Annan kanssa Punavuoreen päin.. Pienen alkusähläyksen jälkeen istuttiin kuin istuttiinkin Iso-Roballa pussikaljalla! No siis meillä oli pussi, missä oli alkoholia.
Kyllä me siinä aika kauan taidettiin istua. Nähtiin ihan oikea hevonenkin.
Jossain vaiheessa kaksi todella suloista poikaa tuli tervehtimään ja ilmoittautuivatkin blogini lukijoiksi. Voi että se oli mukavaa, otettiin muutamat yhteiskuvat ja toivotettiin hyvät illanjatkot.
No, sitten oli ilmeisesti aika siirtyä johonkin sisälle, vaikka hauskaa meillä olikin..
Mentiin DTM:ään, koska sehän on Roban paras tanssimesta, ehdottomasti.
Anna taisi ottaa yhden fisun liikaa, mutta siitäkin selvittiin.
Tanssin jotenkin ihan psykedeelisesti, niin etten koskaan ennen ollut tanssinut.
Vallattiin välillä joku penkki, sohva, tanssilattia ja lava siihen varmasti järkyttävän typerän näköiseen tanssimiseen. Mutta juuri sillä hetkellä millään ei tuntunut olevan väliä, me haluttiin poimia omenoita ja pelata tennistä. Tanssin jälkeen hikoilin enemmän kuin koskaan aikaisemmin.
Olo oli silti ihan katossa.
Käveltiin mun työpaikalle, ja tästähän onkin kehkeytynyt ihan humalailtojen perusrutiini, sitten mentiin kebabille, ja viiden aikaan yöllä lähdettiin kävelemään kotiin.
Matka oli kaikkea muuta kuin lyhyt ja nopea. Se oli perkeleen pitkä ja hidas.
Mutta sekään ei haitannut meitä. Meillä oli paljon suunnitelmia ensi viikolle ja koko elämälle.
06.00 jälkeen oltiin vihdoin mun luona, Rammsteinin uusin biisi toistolle, ja sitten alettiin spekuloida siitä, miten upea nainen Lisbeth onkaan. Sovittiin Annan kanssa, että tästä lähtien mua kutsutaan Lisbethiksi. Ehdotin Annalle, että se olisi Mikael Blomqvist.. Hahahhahaha!

Mutta jossain meni vikaan. Pahasti viissiin metsään.
En nimittäin ymmärrä, mistä idea sai alkunsa, mutta mun idea se varmasti oli.
Typerät ideat ovat aina lähtöisin musta. Esimerkkinä mulla on pari rumaa tatskaa: selässä ja ranteessa. "No, mites on Anna, nyt kyllä varmaan kannattaisi leikata toi sun tukka?"
Anna:" Okei."
Hahahahahahhahahah!
Joku idea meillä/mulla varmaan oli, mutta toteutus meni päin hevon vittua....
Heräsin aamulla janoon, kompastuin hiustuppoon, vilkaisin Annaa, jolta puuttui puolet hiuksista - aloin nauraa ihan jumalattomasti!!!! Hahahhaahahahhahahaahah! En ole varmaan pitkään aikaan nauranut niin paljoa. Ei, se ei ollut vahingoniloa, se oli jotain ihan muuta.
Suihkussakin vielä nauratti niin, että kyyneleet kihosivat silmiini...

Noohh.. Lupasin yrittää parannella Annan hiuksia tänään illalla, mutta mun mielestä Annan uusi rokkikampaus on itseasiassa ihan siisti, parempi kuin se edellinen. :D
Kunhan siihen saadaan vielä uusi hiusväri, niin hyvä tulee.
Harmi vaan, ettei Anna suostu värjäämään sitä oranssiksi, se olisi niin siisti!!
Hahaha, ei taanut jäädä saksiminen ihan tähän.Ristilukin listiminen aiheutti huonon onnen...:D Edit. Siis seinälukin....RölliAnna imuroi hiukset lattialta aamulla22.00 aikaan Pedro oli ehdottomasti sitä mieltä, että meidän ei pidä mennä bussilla, vaan vie meidät itse kotiin. Anna oli tullut piristämään mua töihin vähän ennen työpäivän loppumista.
Pedro, joka on varmaan maailman oudoin tyyppi, esitteli meille hienon "taxinsa" ja Pekka-nimisen porokaverinsa.....
Kyyti oli jotakin niin käsittämätöntä, ettei siinä voinut muuta kuin nauraa.....
Loppuun mun kännykällä kuvattu huonolaatuinen klippi...



P.S. pahoittelen kuvien vähäistä määrää, ei oikein tullut otettua kuvia viikonloppuna..:D

Loppukevennys:

75 comments:

  1. aaa toi on muuten seinälukki ei ristilukki. Ristilukki on sellanen ällöttävämpi ja sil ei oo pitkii jalkoi ja se on isompi hyyi :< ällöttää tietää näinkin paljon jostain hämähäkeist hyrrr inhoon niitä x)

    ei mutta blogis on kyllä ihana ja oot tosi pretty <3

    ReplyDelete
  2. Toi ei ole kylläkään ristilukki vaan ilmiselvä NAAKKA!

    ReplyDelete
  3. Naakkahan se siellä on!

    NAAKKA NAAKKA NAAKKA

    ReplyDelete
  4. laura sä olet yksi iso harakka.

    ReplyDelete
  5. haha nyt tiiän mis oot töissä

    ReplyDelete
  6. Anonyymi sanoi...
    laura sä olet yksi iso harakka.

    Enemmänkin NAAKKA

    ReplyDelete
  7. Tosi kiva postaus, ihanaa tekstiä, sun pitäis kirjottaa kirja, oikeesti =).

    ReplyDelete
  8. vedittekö DTM:ssä kenties stampa med leroyta ? :D

    ReplyDelete
  9. Jonttu:
    Juurihan sitä vedettiin:DDDD

    ReplyDelete
  10. HAHAHAHAHA!!!!!!!!!!! ihan mainio postaus! en yhtään ihmettele et nauroit kyyneleet silmissä sille tilanteelle, itekkin hajosin tolle vikalle anna/hemuli kuvalle! :DD

    ReplyDelete
  11. HAHAHAHA toi loppukevennys :--D Voi Annaa.

    ReplyDelete
  12. Oi oot ihana ja tämä postaus sai mut hymmyilee iha vitusti. kiitos siitä:)

    ReplyDelete
  13. Ei vittu, minkä ikäsiä olette oikeesti, ihme säätöä. Kun tsiikais Kampin lissuja puremassa purkkaa ja räkimässä maahan ja esittämässä koolia kamera koko ajan kädessä, eiks sun pitänyt just inhota tollasta menoa kun niin kovin avauduit tossa joku aika sitten että mitä järkeä koko hommassa?

    ReplyDelete
  14. Sä oot jotenkin jäätävä. Voin melkeen kuvitella sut nauramassa (kyllä, vahingoniloisesti) annan tukalle.. Toivottavasti anna hokaa seuraavaksi, kun itse olet kännissä ehdottaa sulle tukanleikkuuta, ja leikkaa sen tahallaan päin vittua..

    ReplyDelete
  15. Toi Rammsteinin uus biisi on aika hyvä, ja varsinki musiikkivideo :D

    ReplyDelete
  16. EIKÄ :DDDDDD Ihana loppukevennys ...

    ReplyDelete
  17. Anonyymi:
    Joo, olen vaikkapa kinkku

    Anonyymi:
    Lukki mikä lukki:D
    Ja kiitos <3

    Anonyymi:
    Noniin.

    Anonyymi:
    Kahen kilon naakka

    Anonyymi:
    Siihen jääkin mun kiinan ymmärrys.

    Anonyymi:
    Vai niin.

    Anonyymi:
    Okei, no jotkut te tulette hieman jälkijunassa;):D

    Anna:
    Ota naakka pois..

    Anonyymi:
    Kirja vaikkapa känni-illoista..:D
    Kiitos <3 :):D

    jennie:
    Aaaw <3 Kiitos!!

    annina:
    Hahhh kyllä me Annan kanssa eilen naurettiin. Oli muutenkin jotenkin ihan outo päivä:D

    Anonyymi:
    No heei, lupaan että hiuksista tulee mageet!

    amismies:
    Hehhe, oletko oikeasti amis ja mies?
    :) <3

    Anonyymi:
    Siis avauduin mitä? Että vihaan hauskan pitoa? :D Mitä väärää on tanssimisessa ja siinä, että iloitsee aidosti ja on helkkarin hauskaa?
    Meepäs pesasee se hiekat piparistas ;))

    Anonyymi:
    :D Miten voit kuvitella? Satutko kenties tuntemaan mut?

    pikku-kata:
    :DD Jooh, musiikkivideo on jokseenkin HC, mutta jooh :DD :)

    Anniina:
    Hahhahahahaha...:D

    ReplyDelete
  18. hahahahahahaha :DDDDDDDDDD ihan vitun hyvä loppuuva annasta ja hemulista

    ReplyDelete
  19. aaa..tää oli ihana tekstillisesti! =D <3

    ReplyDelete
  20. hahah ei helkkari ...että mä nauroin :DDDettä sä laura osaat, hahhah ei helv..

    hhaha ja toi loppukevennys : DDD D D D D D mulla ei löydy ees sanoja tähä, oot nii hilleri hiiri !

    ReplyDelete
  21. Heiii mistä oot ostanu ton suihkuverhon?

    ReplyDelete
  22. Toi on jotenkin niin tuttua, tosin sitä tulee joskus tehtyä ihan selvinpäinkin :D. Nykyään ei tosin itse enää hirveesti uskalla mennä hiuksia leikkaamaan kun ne menee aina jotenkin päin sitä itteensä :D.

    ReplyDelete
  23. Nauroin niin himona tolle loppukevennykselle :DDD Voi Anna-raukkaa, toivottavasti tottuu pian! :D

    ReplyDelete
  24. :DD:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D nauroin niin paljon:D:D:Dddd niinhän se on että vaihtelu virkistää: DDDDD

    ReplyDelete
  25. Hahhahah :DD Ihanat.
    Ja on vissii Annan selkäkarvat päässy tos yhes kuvas valloilleen ;) lovely

    ReplyDelete
  26. voi annan hiuksia! :DDD niin repesin tolle loppukevennykselle. :DD

    ReplyDelete
  27. Loppukevennys. hahahah!!!!!!! :DDD
    voi annaa, ihana!!! :)

    ReplyDelete
  28. Osaaks kukaan oikeesti sanoa muuta kuin :DDDDDDDDD ja hahahahaha ja oot ihqu. Voi helvetti, netti on nykyään täynnä näitä pikkutyttöjen palvonta sivuja millä pönkitetään omaa egoa, tuolla kun joku pisti avautumisesta niin joku aika sitten tosiaankin avauduit kännissä tänne blogiis että mitä järkee on käydä pintaliito mestoissa dokaamassa ja esittelemässä itseään, koitetaan olla jotenkin niin pop ja mannekiinia. H&M kuteita ja itse revittyjä vaatteita, eikös noi jutut oo niitä mitä duunattiin ylä-asteella, säkin tunnut kummiskin ihan fiksulta tyypiltä ja oot varmasti hyvä ihminen niin miksi sitten jatkaa tota showta josta aikaisemmin kirjottanut et ei nappaa. Mut teeppä elämälläs mitä haluut mutta mitenkään et itsestäs anna erinlaista taikka omaperäistä kuvaa jos se nyt on edes tarkoitus, ihan samanlainen olet kuin muutkin parikybäset mimmit jotka tuolla talsii ja yrittää tuoda itseään esiin mukamas niin koolilla tavalla. Sultakin tullut hyvää läppää mut noi känniääliö säädöt on jotenkin niin pohjanoteerauksia et palauttaa pinnalle kyllä ja huomaa mikä se oikea ikä oli. Hyvää Syksyä vaan. DOH!

    ReplyDelete
  29. Anonyymi:
    :D Onko sulla kenties erityisen huono maanantai, vai saiko meidän hauska ja rempseä lauantai sut todella noin surkealla fiilikselle?
    Jos mitään tiedät esimerkiksi Don't tell mama-paikasta, niin ymmärrät varmaan ettei sinne mennä mitään omaa egoaan pönkittämään, vaan ihan aidosti hauskaa pitämään.
    Parasta illassa oli se, ettei me oltu suunniteltu lähtevämme minnekään, leffan jälkeen vaan saatiin sellainen äkkinäinen päähänpistos.
    No, mistä saatiin alkoholia? Annalta unohtui henkkarit kotiin, joten se haki ne ja otti samalla pussikaljat.
    Ja tiedoksi vaan sullekin, että todellakin aion jatkossa käydä baareissa joskus, aion laittautua ja aion juoda alkoholia. Ei se sen kummempaa kuule ole.

    ReplyDelete
  30. Hahhh

    Mitähän pintaliitoilua nyt sekin on jos istuu roballa pussikaljalla ja käy tanssimassa homobaarissa...

    Ootte te jotkut kyllä katkeria toisten hauskanpidosta.

    ReplyDelete
  31. ääääää mitäs menit leikkaan noi hiukset :D iha kauheet =)

    ReplyDelete
  32. aivan ihana postaus vähään aikaan!! nauroin vissiin koko ajan vaan :) kiitos.

    ReplyDelete
  33. Tuli kyl aidosti paha mieli annan hiuksista. Saako noihin ees pidennyksiä ku menny noin lyhyiksi.

    ReplyDelete
  34. EI OOO TODELLISTAAA!!! HAHAHAHAHHAHAHA Voi vittu toi hemuli D:D:D:D:D:D

    ReplyDelete
  35. vittu mää nauran täällä tälle postaukselle ja varsinki tuolle hemuli kuvalle :D::D:D:D

    ReplyDelete
  36. kiitos postauksesta, nauran itekki ihan vedet silmissä! kuva annasta ja hemulista on paras :D

    ReplyDelete
  37. hahahahaha ei vittu miten sä keksit ton hemulin! meikä hajoilee täällä niin paljon ettei mitää rajaa :---DDD

    ReplyDelete
  38. hyi että.. :o tahallasko annan hiukset menit pilaamaan !! on siinäkin kaveri.. !!!!;O toisen raukan hiukset menny aivan päin persettä.. noihan on aivan järkyttävät!!! mä olisin Annan osassa vaan itkeny aamulla et missä vitussa mun hiukset että nyt saatanan laura tapan sut ku leikkasit :D

    ReplyDelete
  39. Siis ei oo todellista! Se vaikuttaa tutkitusti ihmisen minäkuvaan negatiivisesti, jos hiukset leikataan rumiksi (tai siis todella rumiksi, kuten tässä tapauksessa ja vieläpä kun toisen harkintakyky on merkittävästi alentunut leikkuuhetkellä). Jokainen parturissa huonon leikkauksen saanut tietää varmasti sen jäätävän tunteen - voin vain kuvitella, miltä Annasta tuntuu (ei se tossa viimeisessä kuvassa ainakaan naura, toisin kuin sinä...). Tää vaikuttaa jo ihan kaverin simputukselta! Ja ei, Anna ei tietenkään sano sulle, miltä siitä oikeesti tuntuu, koska haluaa niin palavasti olla sun ystävä, et nielee kiukkunsakin. Miksi? Ihmettelen. Tosi ystävä ei ehdota kaverilleen keskellä yötä, et hei saanksmäleikkaasulleihanhitonrumanfledan! Eikä varsinkaan laita sitä nöyryytyksen jälkeen imuroimaan omia hiuksiaan!!!

    ReplyDelete
  40. tiedoksi laura!!! ENSIN LENKKI SITTEN RUOKA!! ei oo terveellistä syyä ja sitten lenkille. kroppa kärsii!! :P

    ReplyDelete
  41. Mitä ihmettä täällä nyt jengi jeesustelee yksistä hiuksista?
    Anna on tietääkseni aikuinen ihminen, eikä mikään kakara enää.
    Tiesittekö, että hiukset kasvaa takaisin? Se ei ole mikään loppuva luonnonvara.

    Varmaan teillä menee elämä helvetin hyvin, kun ainoa huoleenaiheenne on jonkun randon muijan lyhentynyt letti.. :DD

    ReplyDelete
  42. Pedrosta kuvaa kehiin!

    ReplyDelete
  43. aika sulonen tyttö et tollasen pottakampauksen jälkeen vielä imuroi lattialta hiuksensa... mut meni jo, kai siin vaihees pitää vaan osata nauraa ittelleen vaik varmaan vähän paha paikka olikin...

    ReplyDelete
  44. Mun mielest tää oli ihan vitun hulvaton teksti, ja vika kuva kruunas kaiken. Mitä te nyt Lauraa syytätte? Eiköhän se Anna sanonut tässä hommassa sen viimeisen sanan kuitenkin.

    ReplyDelete
  45. Anna on pelle kun antaa tehdä tuollaista. Laura on törkee kun ehdottaa, koska tiedät, että Anna raukka suostuu kyllä kun sinä ehdotat jotain. No, tehty mikä tehty :D Kyllä tuo hieman naurattaa. T: Kameleontti

    ReplyDelete
  46. Joo hei rauhottukaas nyt, tää tukka ei oo lähelläkään sellainen miltä tää noissa kuvissa näyttää:D Jos olisi niin vetäytyisin jonnekin metsään vähintään vuodeksi kasvattelemaan tätä lettiä..

    Totta kai vaatii totuttelemista lyhyempään tukkaan, mutta eipä mun maailma nyt näin pienestä asiasta kaadu, eipähän ole kaikilla vastaantulijoilla samanlaista leikkausta:D

    ReplyDelete
  47. Voi Annaa<3<3<3 Mut Anna on niin söpö et se olis kaunis kaljunakin<3

    ReplyDelete
  48. Siis oikeastihan mä sidoin Annan tohon tuoliin, uhkasin keittiöveitsellä, ja leikkasin Annan hiukset pakottaen.
    Ihan vaan siksi, että voisin nauraa räkäsesti loppuyön/aamun ja vielä seuraavankin päivän..

    ReplyDelete
  49. "Ei vittu, minkä ikäsiä olette oikeesti, ihme säätöä. Kun tsiikais Kampin lissuja puremassa purkkaa ja räkimässä maahan ja esittämässä koolia kamera koko ajan kädessä, eiks sun pitänyt just inhota tollasta menoa kun niin kovin avauduit tossa joku aika sitten että mitä järkeä koko hommassa?"

    LOL. jotku ne sitte on niin tylsiä (:

    ReplyDelete
  50. Ihan tajuttoman kaunis tuo kolmas kuva! :)

    ReplyDelete
  51. Hah, repeilin vaan koko ajan, hauskalt kuulostaa :D

    ReplyDelete
  52. Päivän parhaat naurut loppukevennykselle :D kiitos!!

    ReplyDelete
  53. AHHAHHAHAHahAHHAHAHAhahahah mä en kestä!!!!!!! LAURA sä oot ihana!! AHAHAHHAHAHAH!!!!!!!

    ReplyDelete
  54. Moi, sinulla on kovin mukava tyyli ja kirjoitat hauskan eloisasti. Yksi juttu on tosin, mitä kaipaan... Nimittäin hymy. Mikäs siinä, jos ei naurata, mutta ilmeesi on niin yksitotisen penseä joka kuvassa. Ehkä hymyilemättömyys on se "sun juttusi", mutta olen kuitenkin sitä mieltä, että hymy kaunistaisi (jo ennestäänkin kauniita) kasvojasi.

    Salla

    ReplyDelete
  55. no kyllä on tappi perseessä täällä yksi jos toinen, laurahan on siis hirveä ihminen leikatessaan toisen hiukset humalapäissään.. hahhahahahhahahh musta toi osoittaa lähinnä vaan loistavaa huumorintajua! sulla on ihana elämänasenne, jatka laura samaan malliin äläkä missään nimessä pode huonoa omatuntoa hauskanpidon takia :D

    ReplyDelete
  56. Vaikutat tosi itsekkäältä :( En tosiaan tunne sinua, mutta sellaisen vaikutelman olen saanut näistä sinun teiksteistäsi sun muista jutuista..

    ReplyDelete
  57. voi ei mikä järkytys toi letti:D mutta tottahan annan nyt siihen suostuu kun sun pauloissa on. ooh, söpöö. mites laura, antaisitko itse leikata hiukses noin?

    ReplyDelete
  58. tää ei nyt liity tähän postaukseen mutta oletko sä ylioppilas ?

    ReplyDelete
  59. Laura, sä oot ihan uskomattoman kaunis kun et pidä otsatukkaa! Kasvata se pois >: )

    ReplyDelete
  60. Kerros mulle, miten käytännössä onnistuu järkkärin pitäminen baarissa? Jätätkö sen narikkaan ja haet hetken kuvaussessioita varten ja laitat takaisin, kun esim tanssit? Vai onko sulla aina joku personal järkkärinpitelijä? :D Mua kiinnostais tietää, miten homma pelaa.

    ReplyDelete
  61. Älä ryhdy parturiksi. Enkä usko että Anna tosta tykkää, sanoo mitä sanoo.
    Onneksi mun ystävät ei oo näin "spontaanin villejä ja mageita."
    Leikkaisit nyt itelles tollasen fledan, vaikka sitte ihan piruuttas todistaakses ettei oo big deal ja "juu kyllä tää on hieno ja yhä naurattaa heh heh"

    ReplyDelete
  62. Antaisitko itse leikata lettis tolla tavalla?

    ReplyDelete
  63. hiukset kasvaa takaisin, huumorintaju nähtävästi onkin katoava luonnonvara.

    ReplyDelete
  64. eeeeh, tästä tuli hyvälle tuulelle! :D juuri näin, hyvä et osaatte ottaa elämän rennosti :D

    ReplyDelete
  65. hahah, mulla on kerran lähtenyt oma tukka tuollaisen yöllisen "hei leikitään kampaajaa" leikin seurauksena, kyllähän se semisti harmitti mutta minkäs teet jabtukka kasvaa aina takaisin :D

    ps.http://www.visit-x.net/rammstein/ sama biisi veroisellaan musiikkivideolla... veikkaampa ettei tuota pahemmin telkkarissa nähdä.

    ReplyDelete
  66. "Tuli kyl aidosti paha mieli annan hiuksista. Saako noihin ees pidennyksiä ku menny noin lyhyiksi."

    :DDDDD no niin...
    annan ja lauran mielestä juttu on helvetin hauska mutta jollekin random tuntemattomalle ihmiselle tulee _aidosti_paha_mieli_. ihanaa kun on tällaisia myötäeläjiä, te pidätte tätä yhteiskuntaa koossa.

    ReplyDelete
  67. Voi, elämä. Ettekkö ihmiset oo ollu kännissä ite koskaan? Yleensä kännissä oleva ihminen ei ajattele mitään järkevästi. Ja toi suoraan leikkaaminen on hyvin vaikeaa. Ja miksköhän Anna ei suuttunut? ehkä siks, kun on ite ollu mukana jutussa ja on niin fiksu ja ymmärtää ettei Laura ollut ihan selvinpäin. Kyllä muakin naurattais aamulla jos näkisin mun kaverin hiukset sellasina, kun annan, mutta souu, elämä on ja ei siitä nyt piä suuttua. Käyttää sit vaikka pipoo, ja Annan blogissa Anna kertoo pitävänsä hiuksistaan. Huumoria hei ihmiset!

    ReplyDelete
  68. joo tosiaan ihanaa että täällä tuntemattomat myötäeläjät puolustavat heikompaa, ootte varmaan tosi fiksuja ihmisiä ja silleen.

    ReplyDelete
  69. HAHHAHHAA ! sori laura, mutta nuo anonyymien kommentit oli satakertaa naurettavampia kuin postaus, mikä sekin oli sinänsä huvittava :D samalla mua surettaa ne myötätuntoiset jotka ovat itkeneet kotonaan annan hiuksien vuoksi...
    hieman kieltämättä hämmennyin hiustenleikkaustuokiostanne, mutta tällasta sen elämän pitäis useammalla nuorella ! varsinkin näillä rautakankianonyymeillä.

    ReplyDelete
  70. Anna-paran tukka näyttää kyllä (kuvissa) melko järkyttävältä, mutta mitä selailuilta olen nähnyt, hän näyttää olevan uskomattoman kaunis tyttö muuten. Sellaiset sirot, erittäin hyväluustoiset kasvot, joille sopii oikeastaan millainen malli tahansa. Ja niinhän se on, että vain kauniskasvoisilla on ''varaa'' pitää lyhyttä tukkaa, joten onnea Anna - kasvosi eroavat selvästi suomalasista puikulanaamoista :) Eli siis ei noin rumakaan leikkaus onnistunut pilaamaan ulkonäköäsi.

    P.s viina on tosiaan viisasten juoma

    ReplyDelete