Sunday, June 12, 2011

Ripset kuntoon kesäksi

Kävin alkuviikossa laitattamassa ripsipidennykset, koska en jaksa yksinkertaisesti kesäisin tällaisella helteellä hirveästi miettiä silmämeikkiä.
Fabulous- niminen paikka sijaitsi Fabianinkadulla Espan tuntumassa.
Ripsien pidennykset maksoivat 89 euroa ja huolto 35 eurosta ylöspäin. Eli hintakaan ei ollut päätä huimaava.
Hyppäsin tuolille lepäämään, ja pirtsakka Annina pääsi loihtimaan kesälookkia silmilleni. ;)
Heti alkuun sain silmilleni virkistävää voidetta sisältävät laput.
Lopuksi ripsien päälle levitettiin ns. lakka, joka maksimoi ripsien pysyvyyttä omassa ripsessä.
Mulle laitettiin pisimmillään 11 millin pituisia ripsiä, mutta todella kaarevia, eli lopputulos näytti samalta kuin mulla olisi ollut hieman pidemmät ripset (aikaisemmin siis olen käyttänyt hieman pidempiä 12-13 milliä.
Lopputulokseen olen todella tyytyväinen. Ripset ovat sopivan näyttävät, mutta silti luonnolliset. Yläripsiin ei tarvitse laittaa ollenkaan ripsaria, joten säästän aamuisin parit minuutit meikkaamisessakin. :)
Ripset ovat olleet 5 päivää, eikä mitään ongelmia ole ollut. Ainoastaan yksi ripsi on tippunut oman ripsen mukana. Ensimmäiseen 48 tuntiin en kastellut silmiä ollenkaan, eli näiden pitäisi kestää hyvin vähintään 3-4 viikkoa, minkä jälkeen on huolto.

Lisätietoja Fabulouksesta ja hinnoista löydät täältä!


46 comments:

  1. Oho, olipa halvat!! Itseäkin kiehtoo, kun tuntuu etten edes omista ripsiä..

    ReplyDelete
  2. Pitäis varmaan mennä kokeilee, ekaa kertaa elämässä totakin.. tuntuu vaan et pitäs mukamas useesti mennä huollattaa ne vaik ei se nyt ku kerran kuussa? Oo.. :)

    ReplyDelete
  3. musta toi hinta on ihan törkee, ellei oo isot tulot. siis lähinnä toi ripsien laitto, kuitenkin säästää vaan sen pari min per aamu meikkaamisessa:D ite en maksais vaikka onhan noi kivan näköset!

    ReplyDelete
  4. mistä toi paita on? oon nähny monella päällä mutta en missään kaupassa! se on superkiva! nätit ripset! himottais...:-)

    ReplyDelete
  5. moikka laura!
    olet todella nätti ja kaunis :)
    mutta sitä taidatkin kuulla aika usein :)
    oisinpa minäkin.. :/ miten jaksa pitää itsestäsi huolta? kun olet aina kaunis ja laittautunut?

    ReplyDelete
  6. ja saitko ite ilmaseks? mietin vaa oliko tää nyt piilomainontaa vai vilpitöntä.

    ReplyDelete
  7. Are these permanent ones, where you can sleep and wash yourself, while still wearing them?
    They look nice!

    ReplyDelete
  8. Kiva kuulla että sinulla on hyvä kokemus Fabulouksesta. Itsellä ollut jo melkein vuoden ripset ja erehdyin huollattamaan kerran ripseni Faboulouksessa kun omalle luotto tekijälle en saanut enää aikaa. Huolto kesti naurettavat hieman yli 15min, tekijällä ei ollut minkäänlaista tietoakaan oikeista pituuksista ja tekniikasta. Lopuksi suurinosa ripsistä tippuivat omat mukanaan viikossa pois... Oma ripsientekijä kauhisteli käytettyä liimaa ja tekniikkaa miten ripset oli väärin kiinnitetty omiin niitä vahingoittaen. Toista kertaa ei enää ikinä mene :)

    En antaisi tuon halvan hinnan hämätä koska jälki on kaikkea muuta kuin ammattitaitoista!

    ReplyDelete
  9. Mä maksoin viime viikolla omista pidennyksistä 50€ ;) huolto maksaa ilmeisesti n. parikymppiä:))

    ReplyDelete
  10. tääääh miten noin halvaat!! täällä persiissä maksaa 120e ja huollot 50 e ylöspäin :(

    ReplyDelete
  11. tää on kyllä pirun hyvää mainosta tää koko blogi. aiemmin kaupattiin iphonea ja nyt ripsiä! mutta mikäpä se siinä :)

    ReplyDelete
  12. Oliko sulla ripsienpidennykset kun olit pitkään siellä Thaimaassa? Kestivätkö hyvin uimisen yms. muun? :)

    ReplyDelete
  13. Saitko ilmasiks ku mainostit?

    ReplyDelete
  14. really nice blog!
    i'm here for the first time, but i like it so much!
    i'll be here often! :)
    come to me, anc follow if you want. :)
    BIG KISS!

    ReplyDelete
  15. Mäkin kävin viime kesänä pari kertaa tuolla, palvelu on oli tosi huonoa ja ripset ei todellakaan pysyny kiinni vaan karisi pois jo 2 viikon kuluessa.. tosin anniina ei niitä laittanut. nyt on onneks löytyny hyvä ja halpa ripsientekijä :)

    ReplyDelete
  16. Tulipas kivan näköset! :) itsekkin oon himoinnut jo kauan mutta kun tuntuu ettei edes tuollasta summaa saa revittyä mistään -.- olis tosiaan niin kätevät näin kesäaikaan

    http://sillysugarednuts.blogspot.com/

    ReplyDelete
  17. Tiiätkö minkä merkkiset noi ripset on? :)

    ReplyDelete
  18. näin sut eilen kampin pihalla ja mun ois tehny niin mieli tulla moikkaamaan, mutta en sitte uskaltanu, haha! :D mutta voi että, oot niiin söpö livenäkin :)

    ReplyDelete
  19. tiedän hyvän paikan jossa ripset saa 40 eurolla ja huolto 35e!! ja omasta mielestäni on ainakin todella hyvät ja näyttävät ripset ollu. joten tota 89 euron hintaa en maksais..

    ReplyDelete
  20. www.blogit.iltasanomat.fi/reililla

    ReplyDelete
  21. miten pesit kasvoi/hiuksii kastelematta silmii?

    ReplyDelete
  22. tosi suloiset silmät! Vitsit kun itsekin raaskisi laittaa rahaa ripsipidennyksiin ovat nimittäin todella upean näköiset!

    ReplyDelete
  23. Kivat noi ripset ! Luonnollisen näköiset, mutta silti näyttävät =)

    ReplyDelete
  24. Olen käynyt Fabulouksessa ripsien takia yli vuoden ajan eikä mulle ole kertaakaan laitettu mainitsemaasi lakkaa. Huoltoväli on mulla se 2-3 viikkoa koska eivät todellakaan pysy tuota neljää vaikka ripsiä ei kastelisi kertaakaan tai rasittaisi mitenkään :o

    ReplyDelete
  25. jumantsuikki, kaikki blogit täynnä tämmösii..sää pystyisit parempaaki ;)

    ReplyDelete
  26. Hei laura, aivan ihana se iphonesi takakuori, onko se aito vuitton vai mistä olet sen hankkinut? have to get :) vastaathan pian!

    ReplyDelete
  27. Itse kävin aikaisemmin ko. paikassa laittamassa ripsiä, mutta siirryin myöhemmin muualle - omasta mielestäni parempaan paikkaan. Mielestäni Fabulouksen työn jälki ei todellakaan ollut laadukasta, ja ennen kaikkea paikan ilmapiiri oli minusta tosi 'epäammattimainen'..

    Juurikin tämä Anniina sekä toinen laittaja puhuivat keskenään joka ikinen kerta sellaisia juttuja jotka voisi jättää asiakkaiden korvien ulkopuolelle. Arvostelivat aikaisempia asiakkaita, puhuivat halveksuvasti esim. uskonnosta ja muuta ihan älytöntä, minkä minusta terve järki jättäisi ulkopuolelle asiakaspalvelutilanteesta! Ja samaa olen kuullut myös tutuilta, joten kyse ei varmaankaan ollut ihan vain minun visiiteistäni :/

    Itse en siis todellakaan suosittele paikkaa kenellekkään.. Toivottavasti sinä Laura + muut jotka paikkaan eksyvät saatte vähän paremmat fiilikset paikasta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olen itsekin huomannut ihan samaa. Olen käynyt kuitenkin paikoissa, joissa tehdään samalla ripsisarjalla ja on pysynyt todella hyvin 4-5 viikkoa. Uskon, et tuotteet on hyviä, mut palvelu epäammattimaista.

      Delete
  28. mikä toi kaarevuus on?:)

    ReplyDelete
  29. (Hö, mun kommentti ei oo tullu läpi, ei tullut sitä vahvistussana juttuakaan. No, laitan uudelleen)

    Eli, oliko tämä maksettu mainos? Itse en suosittelisi Fabulousta mistään hinnasta. Kävin siellä aikaa sitten ja jokakerta kokemus oli yhtä kamala. Huolto tehtiin 20 minuutissa hutaisten ja ripset pysyivät n. viikon. Laittajat juttelivat törkeitä juttuja keskenään omista asioistaan, sekä haukkuivat muita asiakkaita! Joskus jopa söivät samalla. Yök. Viimeisellä kerralla sain silmätulehduksen kaupanpäälle!
    Näköjään siellä on vähän rempattu sitten viime näkemän.. Ja hinnat on noussut. (Epäilen, että taso ei.)
    -J

    ReplyDelete
  30. ihana blogi ja ihanat noi ripset :) oot iha sika kaunis :)

    http://rigz-lessthan3.blogspot.com/

    ReplyDelete
  31. Vinkkinä kaikille:
    Hair Maisonissa Kannelmäessä on kesäkuun ajan ripsienpidennykset hintaan 20 €.

    www.hairmaison.com

    ReplyDelete
  32. sullla on kyllä tosi kiva blogi! ja ihanan erilainen tyyli!

    ReplyDelete
  33. Onhan ne kivat ja tuovat lisäpilkettä ilmeeseen -ja niihin koukuttuu helposti. Itse ajattelin odottaa, että viimeisetkin lisäkkeet tippuvat ja kestovärjään ripset vain mustaksi ja kokeilen, että riittäisikö se.

    ReplyDelete
  34. kivat ripset :o !

    http://wearefromthelandofdreams.blogspot.com/

    ReplyDelete
  35. oot ihanan erilaine!

    ReplyDelete
  36. Tuleeko tuossa huollossa pudonneiden tilalle uusia vai mitä siinä tehdään. Ja pitääkö noi käydä poistamassa liikkeessä, vai saako ripeellä nykäsyllä irti

    ReplyDelete
  37. EI FABULOUSTA!! Hyi mikä paikka, taso laskenut huimasti siitä kun ovat saaneet asiakkaita alkuaikoihin nähden, hintoja nostetaan ja huoltoaikaa vähennetään . Työt tehään liukuhihnatyyliin nopeasti ja puolet tärkeistä vaiheista jätetään välistä. Työntekijät puhuvat paskaa asiakkaista aina kun asiakas astuu ulos liikkeestä tai sulkee puhelimen. Mitään kritiikkiä ei oteta vastaan. Hirveä paikka, en suosittele! :)

    Annina tekee kyllä parasta jälkeä ja hienot noi sunkin ripset, mutta taisivat arvata, että blogista kyllä kuuluu, jos olisivat tehneet hutiloiden.

    Kritiikki ei koske siis millään tavalla sua, sä olet ihana! :)

    ReplyDelete
  38. luin koko blogin ja oli kyllä ihan huippua luettavaa ! tosi aitoa meininkiä ja erillaisuutta !! mun on pakko kysyä harrastatko liikuntaa ja kuntoilua paljon kun olen noin hyvässä kunnossa? :)

    ReplyDelete
  39. Täällä myös entinen asiakas.. Kyllä ne ripsiä osaavat siellä tehdä, mutta kun eivät vaan viitsi tehdä huolella. Tehdään 30 minuutissa pikahuolto 50€ (KYLLÄ!) ja ihmetellään miksi asiakkaalla on vkon päästä koloja ripsissä ja paska fiilis. Äänestin monien 'korjauskäyntien' jälkeen jaloillani ja löysin uuden paikan. Ihanaa kun pitkästä aikaa ripset ovat täydelliset.Ja Samaan hintaan ;). Tiedän myös monta muuta, jotka ovat lähteneet tuolta lätkimään samasta syystä.

    ReplyDelete
  40. ''''''''''''''''''

    ReplyDelete
  41. ite kävin ottamas tos kuukaus sitte ripsii pidennykset ja on pysyny ihan hyvin :--)
    viikon pääst huoltoon..
    mut mul makso vaan 30e hihii ;) kannattaa olla tuttuja !

    ReplyDelete
  42. Eivät olleet pahan hintaiset, mäkin tahdon! :)

    ReplyDelete
  43. Minä kävin kerran Fabulouksessa ja se riitti. viimeksi kävin kaverin suosituksesta Runeberginkadulla yhdessä uudessa paikassa, oisko ollu Runeberginkatu 69, no mut anyway... tekijä teki tosi huolella ja ripset oli ihanat ja pysyi kauan :). Meen varmasti uudelleen, kunhan tarvitsen huoltoa :D...

    ReplyDelete
  44. Moikka! onko sulle tehty kulmakarvat pigmentointivärillä? ja missä ? Tosi kauniisti tehty, oon itsekkin ajttelut tehdä. :)

    ReplyDelete