Thursday, December 17, 2009

Saleilua



Sain ylipuhuttua Lauran kuntosalille. Viime kerrasta Lauran kanssa salilla olikin vierähtänyt jo aimo tovi. Taiskohan se olla vuoden 2007 kesällä peräti. No mitä sitä turhaan kamalan usein itseään kiusaamaan, vai mitä Laura? Oltiin sovittu eilen keskiviikkona, että nähtäis Kampissa varttia vaille 9 aamulla. Lauran kanssa, kun sopii aikatauluja, kannattaa itse saapua reilut viisitoista minuuttia "myöhässä". Kaikki Lauran tuntevat kyllä tietää miksi. Systeemi ei pettänyt tälläkään kertaa, nimittäin Lauran bussi hajosi luonnollisesti jo Lauttasaaressa, ja matkustajat oli ohjattu seuraavaan kulkuvälineeseen. Sellasta siis tällä kertaa.
Sisko löysi itsensä vihdoin treffipaikalle, ja eikun City Gymin ovesta sisälle ja rappusia alas maan alle treenaamaan.


Aloitettiin alkulämmittelyllä, jonka jälkeen pienet vetristävät venyttelyt.

Sali oli aamulla typötyhjä, eikä muita jumppaajia ollut. Saatiin siis puhkua ja tsempata toisiamme mielin määrin.

Laura oli urhea ja pani parastaan. Varsinkin hack-kyykky otti koville. Saatoin olla aika armoton. Lauran pikkujalat nimittäin joutuivat kovaan rääkkiin heti aamutuimasta. Jälkeenpäin oli hauska katsella Lauran kävelyä Stockan rappusissa, kun raukka joutui ottamaan tukea kaiteista samalla kun viereistä kaistaa mummot viilettivät kilpaa ohi. Sellasta se on. Jalat tuntuu spagetilta ja välillä meinaa kaatua, kun toinen jalka antaa yhtäkkiä periksi. Tämä siis, jos on oikeasti treenattu, eikä vain luettu Seiskaa reidenlähentäjissä istuen.



4x10 toistoa, ja viimeisen sarjan neljän viimeisen toiston aikana Lauran suusta kuultua: "Ei vittu en pysty", "Kuolen, kuolen, KUOLEN" ja "IAAAAAAUUUUUUUUUU!!". Joo, toi viimeinen oli jotain mitä en koskaan ole kenenkään treenaajan (tai yleensäkään minkään elävän olennon) suusta kuullut. Ihme oli ettei salin peilit särkyneet tuhansiksi palasiksi, nimittäin voi herttileidi, miten korkea ja kipakka kimaisu siitä pääsi.

Tässä kohtaa oli hienoista tärinää jo havaittavissa.

Mä keskityin tällä kertaa käsiin. Mä tykkään käydä salilla aamuisin, kun sali on suht tyhjä, eikä tarvitse sumpussa treenata. Saa tehdä vapaasti omaa juttua, eikä joudu odottelemaan tai huomioimaan muita.


Treeni jäi mun osalta vähän kesken kun Laura väsähti, näin jälkeenpäin ajatellen, vähän liian kovan rääkin seurauksena. Kun aloittelee salitreeniä, ei todellakaan kannata ruveta heti repimään. Hiljaa hyvä tulee ja sitä rataa. Toisaalta, Laura saa syyttää itseään, kun meni päästämään suustaan taikasanat: "voitaisko tehdä jotain, mistä tulee jalat kipeeks?". Jumppailujen jälkeen käytiin Lidlissä, että Jesse sai vähän syötävää. Lauralle ei kelvanut mun ostoskorin sisältö, vaan K-Marketista piti käydä hakemassa lihapullia ja perunamuussia. (On tuolla alla jotain muutakin - ehkä)

Lopuksi vielä talvinen Kamppi ja mä


59 comments:

  1. hihii kivaaaaaaa <333

    ReplyDelete
  2. pääsi on edelleen hupaisan muotoinen.

    ReplyDelete
  3. Oot näköjään hyvä säätään noiden tunnisteiden kans ? :DD Pointsit !

    Voisit kirjotella tänne useemmin, hienoo tekstii jota on kiva lukee. Ja oot söpö :)

    Manna

    ReplyDelete
  4. hyvä!! harvassa on isolihaksiset hyvännäköset miehet nykyään. tai suomessa.
    vaikka niin on kyllä hyvännäköset timmit naisetkin :D aina on jotai ylimäärästä

    ReplyDelete
  5. Kumpa mullakin olis sunlainen isoveli, jonka kanssa vois treenata hehe. Vaikutat niiin mukavalta tyypiltä ja kirjotat ihan loistavan hyvin! Näitä sais olla useemminkin :)

    p.s kiva haba, kauan oot treenannu noin niinku aktiivisesti? tai kuin usein ees treenaat?

    ReplyDelete
  6. "Anonyymi sanoi...
    pääsi on edelleen hupaisan muotoinen"

    Mitä ihmettä, anonyymi?

    ReplyDelete
  7. Hassua kun ette oo yhtään samannäkösiä :)

    ReplyDelete
  8. oooooooi vaikutat yhtä kivalta ku laura!!:D

    ReplyDelete
  9. Super postaus!Ootte ihania!:)

    ReplyDelete
  10. "p.s kiva haba, kauan oot treenannu noin niinku aktiivisesti? tai kuin usein ees treenaat?"
    Riippuu vähän, mitä muita aktiviteetteja on milläkin hetkellä elämässä menossa. Nyt kun alotin opiskelut, eikä esim. työt paina päälle, niin about 5 - 6 kertaa viikossa tulee käytyä salilla.
    T: Jesse

    ReplyDelete
  11. "Anonyymi sanoi...

    hyvä!! harvassa on isolihaksiset hyvännäköset miehet nykyään. tai suomessa.
    vaikka niin on kyllä hyvännäköset timmit naisetkin :D aina on jotai ylimäärästä"

    http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/36427/1017066.jpg koska tommonen kroppahan onki just seksikäs:))

    ReplyDelete
  12. Jumalauta, kukaan lihaksikas mies ei ole noin komea kuin Jesse! Ei helvetti... Lääh.

    ReplyDelete
  13. Ihanaa että joku kannustaa naisen treenaa kovaa!! :D Se on aina oikein!

    ReplyDelete
  14. Oi, tää postaus oli tosi kiva ! lisää tälläsii =)

    ReplyDelete
  15. hei PLIIS. laitat jotai tommosii jännittyneitä haba-kuvia esille itestäs ja kerrot meille että syöt vaan vähä rasvasta rae-juustoa... onneks olkoon vaan :D:D

    ReplyDelete
  16. Kyllä on teitä harhaanjohdettu jos äiti ja iskä on sanonut että ootte sisaruksia. Laura on SELVÄSTI japanilainen lol!

    ReplyDelete
  17. Oi, ihana postaus! Jesse, sun kirjoitustyyli on loistava (sanoisinko, että hemmetisti parempi jopa kuin mulla itselläni) ja tää postaus oli mukavaa luettavaa!

    Hyvää joulunodotusta teille molemmille :)

    ReplyDelete
  18. mitä ihmettä noi anonyymit taas sekkoilee! no okke meikäki anonyymi mutta viisas sellane ;)
    "Kyllä on teitä harhaanjohdettu jos äiti ja iskä on sanonut että ootte sisaruksia. Laura on SELVÄSTI japanilainen lol!"
    vittu eiköhän toiki oo jo HIEMAN vanha ja paska juttu? hankkikaa ihmiset elämä! :D

    ReplyDelete
  19. veikkaan et jos laura kävis kerran viikossa salilla kuukauden ajan, sen kroppa olis heti yhtä timmi kun jollai madonnalla, kun on jo nyt noin timmin näkönen vaikkei ees oo reenannu.

    not fair!

    kiva postaus!! :)

    ReplyDelete
  20. Ei vide mun salikuvat on hirveitä ja samoin noi "salivaatteet" :DD
    :) Heheheheh

    Ei oo kyllä toi saleilu verenmaku suussa ihan mun hommaa....:)

    ReplyDelete
  21. asiallinen treeni! niin se pitääkin olla, että jossain tuntuu eikä treenaaminen ole pelkkää ihmettelyä ja painojen pyörittelyä :--D tuo hack-kyykky on kyllä kyykyistä paras.

    ReplyDelete
  22. awws jesse on nii namu.

    ReplyDelete
  23. Jäbäl taitaa olla menossa joku kiristely kausi? Kelasin vaan kun näkyy gutsit ojentajissa, väännätkö koko ajan treeniä tyyliin että mahollisimman tiukassa kunnossa vai onko massakausia ikinä? Kelasin vaan sitä et helvetin hidasta saada kasvua aikaseksi jos koko ajan hirveen tiukoilla eikä tavaraa mistä rakentaa, massakaudella en meinaa mitään hampurilais/pizza/karkki linjaa vaan perus body safkaa ja yli normi kulutuksen. Tietysti jokaisella omat tavoitteensa, jos haluaa pysyä timminä ympäri vuoden niin se on kunnioitettavaa, mutta jos haluaa lihasta saada niin sillä tyylillä ei pitkälle pötkitä. Jos vedät treeniä 5-6 kertaa viikossa, niin kulutus on myös aika kova, eli safkaa saa syödä huolella ettei tule takapakkia. Millä jaolla vedät treenisi, et varmaan kummiskaan yksi lihasryhmä ja treeni?

    ReplyDelete
  24. "Anonyymi sanoi...
    pääsi on edelleen hupaisan muotoinen."

    <--- Tai sitten kyseisen Anonyymin pään ulkoinen ja sisäinen laita on hieman normaaliudesta poikkeava.

    ReplyDelete
  25. oooooii ihana postaus : ) jesse oot ihan sika ihana : ))<3 ja ihanat lihakset sulle : ) ja laura kans oot ihana lisää näitä postauksia ( ja tietenkin myös lauran )

    ReplyDelete
  26. Siin on kyl semmonen hottis sisarus pari että huh huh :)

    ReplyDelete
  27. ooo näitä sun tekemiä postauksia on aina kiva lukee välillä ! Tulee kivasti eri näkökulmaa toiseltaki kannalta (: hyvää joulunodotusta !

    ReplyDelete
  28. ollaan sitä nyt niin bodaria niin bodaria. vittu pelkkää punttii raejuustoo ja maitorahkaa.

    ReplyDelete
  29. Anonyymi sanoi...
    Jäbäl taitaa olla menossa joku kiristely kausi? Kelasin vaan kun näkyy gutsit ojentajissa, väännätkö koko ajan treeniä tyyliin että mahollisimman tiukassa kunnossa vai onko massakausia ikinä? Kelasin vaan sitä et helvetin hidasta saada kasvua aikaseksi jos koko ajan hirveen tiukoilla eikä tavaraa mistä rakentaa, massakaudella en meinaa mitään hampurilais/pizza/karkki linjaa vaan perus body safkaa ja yli normi kulutuksen. Tietysti jokaisella omat tavoitteensa, jos haluaa pysyä timminä ympäri vuoden niin se on kunnioitettavaa, mutta jos haluaa lihasta saada niin sillä tyylillä ei pitkälle pötkitä. Jos vedät treeniä 5-6 kertaa viikossa, niin kulutus on myös aika kova, eli safkaa saa syödä huolella ettei tule takapakkia. Millä jaolla vedät treenisi, et varmaan kummiskaan yksi lihasryhmä ja treeni?


    Lässynlää, gutsit ojentajissa! Toihan on perustietoa. Jesse kyllä varmasti pyytää apuasi jos se ei itse ton vertaa tietäisi ja olisi menossa kehonrakennuskisoihin. Ei tullut mieleen että jotkut treenaavat koska siitä tulee hyvä olo?
    Onnee massakauteen!

    ReplyDelete
  30. Anonyymi sanoi...
    "Jäbäl taitaa olla menossa joku kiristely kausi? Kelasin vaan kun näkyy gutsit ojentajissa, väännätkö koko ajan treeniä tyyliin että mahollisimman tiukassa kunnossa vai onko massakausia ikinä?
    Millä jaolla vedät treenisi, et varmaan kummiskaan yksi lihasryhmä ja treeni?"
    Terve. Itse asiassa oon tässä muutaman kuukauden nyt tiputellut painoa ihan vaan oman hyvinvoinnin ja jaksamisen takia. Välillä sitten otan vähän rennommin syömisten kanssa, ja sillon paino nousee. Nelijakosella treenaan: jalat, rinta ja olkapäät, selkä, kädet. Kaikki loput pikkulihakset milloin minkäkin treenin päätteeksi.
    T: Jesse

    ReplyDelete
  31. Cool gym!


    Lovely blog!

    colormenana.blogspot.com

    ReplyDelete
  32. http://faceoffashion-blog.blogspot.com/2009/12/paatin-alkaa-tekemaan-yhta-haastetta.html < haastoin =)

    ReplyDelete
  33. uulala, silmänruokaa. oot aika kivannäkönen isoveli. :>

    ReplyDelete
  34. Jaa toi jesse on siis sun veli? vai? :D

    ReplyDelete
  35. siistiä! lisää postauksia jesseltä :D näitä on kiva lukea.

    ReplyDelete
  36. Ihan uteliaisuudesta kysyn, mikä punttis tuo on? :o Näyttää tutulta..

    ReplyDelete
  37. vitttu mitä paskaaa D:D:D:D

    ReplyDelete
  38. laura on japanilainen! pakko jessenkin on näyttää japanilaiselle kerta siskokin näyttää! LOL mut jesse oot ihana komistus

    ReplyDelete
  39. OOOOH IHANA MIES!!!

    ReplyDelete
  40. On se ihanaa syödä kilokaupalla raejuustoa ja pumpata koneita salilla! Siinä vasta tosimiehen hommaa :D

    ReplyDelete
  41. aaaw jesse on ihana<3

    ReplyDelete
  42. laaura missä postaukset :o

    ReplyDelete
  43. OON TOIVONU SULTA NIIIIIN KAUAN ASUNTO-POSTATUSTA !! ELI OISKO MAHDOLLISTA ?

    ReplyDelete
  44. Jesse, vaikutat niin ihanalta ihmiseltä :)

    ReplyDelete
  45. Go Jesse! Go Jesse! Go Lauski! Go Lauski!

    Jesselle myös oma blogi :-D <3

    ReplyDelete
  46. mikä hack-kyykky?!

    ReplyDelete
  47. Asuntopostaustahan ei ole linkitetty tohon sivupalkkiin :D vatipää.

    ReplyDelete
  48. Physical exercise is good to the body as spiritual exercise is good to the soul. Just eat very well and continue with it and for your brother you have a very good body structure. It`s nice to teach your sister,so keep it up.

    ReplyDelete
  49. "Ihan uteliaisuudesta kysyn, mikä punttis tuo on? :o Näyttää tutulta.."

    Sali on siis City Gym Kampissa.

    "mikä hack-kyykky?!"

    Juurikin tuo ainut jalkaliike kuvissa :)

    Michael sanoi...
    "Physical exercise is good to the body as spiritual exercise is good to the soul. Just eat very well and continue with it and for your brother you have a very good body structure. It`s nice to teach your sister,so keep it up."

    Thanks, Michael. See you on the 24th :)

    T: Jesse

    ReplyDelete
  50. en yhtää ihmettele et noit kuvii ei saa klikattuu isommiks ku laura ei näytä kovin edustavalta..

    ReplyDelete
  51. eix laural kelpaa liiterin lihapullat? :D

    ReplyDelete
  52. ai kiva käytte samalla salilla mun kanssa :D en kyllä ole nähnyt teitä, tosin mä käyn aina aamuisin ennen kasia.

    ReplyDelete
  53. penkistä nousee ainaki oma perse

    ReplyDelete
  54. aika jännän muotonen pää sulla : O

    ReplyDelete