Sunday, December 27, 2009

Joulukuulumiset

Taas on yksi joulu koettu ja eletty. Kaikki joulut ovat olleet tähän asti erilaisia, mutta silti niitä yhdistää muutamat asiat. Itse vietin joulua perheeni kanssa, käytiin isällä, äitillä ja mummolla.
Syötiin paljon jouluruokaa, katsottiin yhdessä leffoja ja pelattiin Aliasta.
Yksinkin on tullut vietettyä aika paljon aikaa, harvinaisen paljon. Seuranani mulla on ollut Greyn anatomia ja kynttilät. Jouluruoista ei tietoakaan, jääkaapissa on vain hedelmiä.
Viime jouluna tein kinkun, ihan itse omassa pienessä uunissani. Ja siitä tuli muuten maailman paras kinkku. Tänä jouluna en tehnyt, koska ajattelin että verottaisin muiden kinkuista jonkin verran mukaani.
En kuitenkaan verottanut. 
Ja koska kaikkiahan kiinnostaa pelkästään ne lahjat, niin mennäänpä sitten niihin.
Vaikka oltiinkin sovittu, ettei osteltais kauheasti lahjoja, niin silti sain mielestäni aika paljon lahjoja.

Sainpa muuten olla Joulupukki.


 Jesse sai aika kivan lahjan - kuplakoneen, tai siis mikä toi nyt on? Hiilihappovempain?

Mä sain piikkimaton, korurasian, meikkejä, Olipa kerran avaruus-dvdpaketin, hiustenkuivaajan ja vaa'an.
Ja sitten tällaisia juttuja

 Ja paistinpannun, joka tuli todelliseen tarpeeseen.
Ja videokameran what?
Ihanan mekon.

Aamutakin, ja kuten kuvasta näkee: kamerani on jo aikansa elänyt. Se ei enää edes tarkenna kunnolla, sillä on otettu nyt 2006 joulukuusta asti tuhansia kuvia..

 Sain myös:
-rahaa
-Kauneus ja terveys-lehden 7KK
-leffalipun, lottokupongin, ja jonkun muun arvan :D

Asokselta tuli muuten tossa pari päivää sitten paketti, ja seuraavassa postauksessa esittelen sen sisällön.


Hyvää yötä!

47 comments:

  1. I love your style -really.and your blog !

    visit my blog:

    www.fairylady-style.blogspot.com

    ReplyDelete
  2. oii laura oot ihana :) ja kivoja lahjoja! sain ite kans piikkimaton ja tollasen samanlaisen aamutakin : P

    ReplyDelete
  3. ompas nuo piikkimatot selvä talven tai joulun hittituote! ite asun vielä porukoilla ja iskä sai myös piikkimaton! se on ihana!

    Saitpa kivoja lahjoja, ja se on oikeasti suuri taito jos osaa tehdä hyvän kinkun, siihenkun tarvitsisi oikeasti ammattilaisen paistoohjeet ettei mene liian kuivaks ylikypsäks yms.. :D JOO MITÄ MÄÄ selitän? meen nukkumaan öitä! <3

    ReplyDelete
  4. ihanii juttuja oot saanu! hei PLIIIIIIIIIS kerro minkä merkkinen toi mekko on - tai jopa mistä se mahtaa olla peräisin jos tiiät! Thanks!

    ReplyDelete
  5. aivan ihana toi aamutakki, tiedätkö yhtään mistä se vois olla?? merkkiä tms? :)

    ReplyDelete
  6. Meillä noita olipa kerran -dvd:itä katsovat 4-vuotiaat kaksoset...niitä saa muuten Hesen lastenaterian kylkiäisenä.

    Huvittavaa, miten lapsukainen olet vielä monelta osin.

    ReplyDelete
  7. Aika ikävää jos kallis kamera ei nykyään kestä kolmea vuotta.:( Yritä nyt edes korjauttaa sitä. Oot aika retee pukki.

    ReplyDelete
  8. Onko sun kämppä noin pieni, ettet voi kuvata itseäsi koskaan muualla kuin tuossa samassa kirjahyllyn ja sängyn välisessä rakosessa? =D

    ReplyDelete
  9. HEI, kysyisin vaan tosta asos jutusta että kun sieltä tilaa, niin pitääkö postissa/kaupassa mihin se tulee maksaa jotain pikku maksua? postikuluja? vai onko sen itse hakeminen ilmaista?

    ReplyDelete
  10. Tosta sun kamerasta, niin kai olet puhdistanut sitä tai vienyt välillä kameraliikkeeseen puhdistukseen? Objektiivin linssiin tulee ajan myötä pölyä ja se vaikuttaa tarkennukseen eli kamera tarkentaa yhä huonommin. Jos puhdistat itse, niin se pitää tehdä tosi varovaisesti. Liikkeessä maksaa pari kymppiä. Toivottavasti tästä oli jotain apua!

    ReplyDelete
  11. Sain myös piikkimaton joulupukilta ja olen aivan myyty siihen jo! Ihanaa pistää se illalla sänkyyn ja lueskella sen päällä ennen nukkumaan menoa. Sen jälkeen tulee uni hyvin! Itsellä on myös pitkäaikaisia selkäkipuja ja nekin helpottaa jo muutaman minuutin loikoilun jälkeen :)

    ReplyDelete
  12. huh, jos ei pitäny saada lahjoja juuri lainkaan ja sait noin paljon =D paljonkohan saisit jos sovittais, että lahjat ostetaan.. ;D noniin, kateellisen puhetta!

    mutta tosi kivoja lahjoja kyllä!

    ReplyDelete
  13. kivoja lahjoja sait! erityisesti toi piikkimatto kuulostaa jännältä!:D

    ReplyDelete
  14. Oi kuinka kivoja lahjoja, varsinkin tuo mekko on ihana :) Mua alkaa pian ketuttaa se, että kaikki muut paitsi minä ovat saaneet tuollaisen piikkimaton lahjaksi :D ei varmaan auta muu kuin käydä osamassa itselle sellainen

    ReplyDelete
  15. hei me ollaan annettu mun kaverille tollanen girls' night out paketti :)
    xxx

    ReplyDelete
  16. sun teksti on nykyään yhtä tönkköä ku Sharonin. voiii vittu!

    ReplyDelete
  17. Aleksandra Maria Carmen:
    Thank you very much :)

    Anonyymi:
    Heh, noniin samislahjat :))
    Kiitos!

    Anonyymi:
    Joo tosiaan, taitavat olla tämän talven hittituote :)
    Mulla taisi viime talvena olla kinkkutuuria :)

    Anonyymi:
    Vilasta :)

    Anonyymi:
    Se on hennesistä:)

    Anonyymi:
    Hoohhooo :)

    Anonyymi:
    Joo, pitää viedä huoltoon, josko jotain olisi vielä tehtävissä:)

    Anonyymi:
    Mulla on 32 neliötä tässä kämpässä, eli päättele ite :)

    Anonyymi:
    Asoksella maksetaan samantien tilatessa verkkopankissa, eli kyllähän tilaukseen sisältyy toimitusmaksu.

    Bea:
    Kiitos vinkistä, en ole puhdistanut.
    Olen kylläkin kokeillut vähän toisen samanlaisen kameran osia myös ja silti ottaa huonoja kuvia.

    Anonyymi:
    Joo, olen huomannut saman vaikutuksen:)) Ei sitten ihmekään, että jouluna väsytti, kun ton päällä makoilin :DD

    Irina:
    Heh, samaa mieltä täällä:)

    Anonyymi:
    En tiedä, en välttämättä paljos enempää:)

    vilhelmiina:
    Kiitos =)

    TheCata:
    Hehhe, mee ihmeessä ostaa itselles tollanen jälkijoululahjaksi :)

    tiltumaria:
    Aijaa :) Sain sen Annalta :)

    ReplyDelete
  18. aa mäki haluun tommosen piikkimaton! :-D

    ReplyDelete
  19. Onpas täällä jotkut tosikkoja. Toiset ovat lapsenmielisiä koko elämänsä, mukaan lukien esimerkiksi minun isäni, joka kuitenkin työelämässä on vakavasti otettava käräjätuomari. Joskus voi olla esimerkiksi hauska katsoa lapsille tarkoitettua ohjelmaa, huumorimielessä, muistojen vuoksi ja muuten vain aikaa tappaakseen. Se ei silti tarkoita, etteikö oikeita lempitelevisio-ohjelmia voi silti vaikka (entinen) Uutisvuoto ja Frasier.

    Nimim. 23-vuotias, jolle isä osti lahjaksi muunmuassa Alfred J. Kwak dvd-kokoelman, heh!

    ReplyDelete
  20. No jaa, ei sun teksti nyt samanlaista kuin Sharonin oo. Sharonista huomaa, että sillä ei oo minkäänlaisia kirjoittajan lahjoja sillä teksti on niin persoonatonta ja aivan kuin kutosluokkalaisen kauneus- ja elämänohjeopastuksia lukisi. Mutta ehkä kaipaisin tännekin enemmän sellaista livejournalmaista henkeä. Luin sun sepustuksia pari vuotta siellä ennen kuin raakkasit mut pois lukijakunnasta - mutta olivat kyllä mielenkiintoisia! Tietenkään julkiseen blogiin ei voi samalla meiningillä kirjoitella, mutta ehkä vähän enemmän vois silti persoonaa heittää peliin.

    Pukkikuva oli ihan paras! :D

    Ja joo, vie nyt se kamera ihmeessä huoltoon. Ei sitä aina uutta tarvitse hankkia kun vikoja ilmenee. Tuo puhdistus on ihan perusjuttu, kaikki järkkärin omistajat sen joutuu jossain vaiheessa tekemään. Ja uuden kameran sijaan kannattaa mielummin harkita uutta objektiivia jolla voisi ottaa parempia kuvia - ei siinä itse kamerassa oikeastaan muuta ku ne megapikselit sun muut, niitä tuskin edes lisää tarvit. Objektiivi sen kuvien laadun määrittää.

    ReplyDelete
  21. aivan ihana toi vaaleenpunanen taskumatti- shottilasi paketti!tietkö yhtää mist tommosia saa?:D

    ReplyDelete
  22. Aivan ihana toi aamutakki hihiii!!! ihana ihana:)

    ReplyDelete
  23. Ootteko Annan kans riidoissa??

    ReplyDelete
  24. ihana kuva susta ja jessestä! =)

    ReplyDelete
  25. Olipa kerran -dvd:eissä on aika paljon faktaa, ja siksi ne ovatkin oivia oppimiseen. :D

    Olipa kerran ihminen / elämä ( en muista ) on aika kova bilsan kirjotuksia ennen <3

    ReplyDelete
  26. innolla odottelemaan jään asoksen paketin sisältöä :-)

    ReplyDelete
  27. asuntopostatus !
    please !
    i'm begging you !

    ReplyDelete
  28. Laura oot paras bloggaaja ikinä! Tyylisi on 100% muodikas(Tottakaitottakai) ja kerrot rennolla tavalla elämästäsi. En ihmettele ollenkaan miksi sinut valittiin nrj:n muotibloggaajaksi. Et bloggaa aina jokapäivä mikä on hyvä, sillä kerkeän "paneutua" postauksiisi paremmin. Jos niitä tulisi koko ajan jäisi kaikki asiat lukematta ja sitten ihmeteltäisiin kaikkia asioita, joita olet satakertaa kertonut. Odotan asos-postausta ja oikein hyvää loppuvuotta 2009!! (Meillä on muuten samanlainen hiilihapotusvekotin tai mikä limpparikone nyt onkaan:))<3<3<3<3<3<3

    ReplyDelete
  29. mulla prikulleen sama piikkimatto!

    ReplyDelete
  30. vähän paljon lahjoja :( ja kalliitakin vielä :( ää olen kateellinen :c

    ReplyDelete
  31. moikka. olisko mahdollista saada jonkunlaista postausta tosta asokselta tilaamiselta, tai jos vaikka voisit vastata tähän muutamiin kysymyksiin..
    miten maksu tapahtuu (mitkä maksuvälineet käy) miten koot, onko palautus mahdollisuuksia, onko kokotaulukko realistinen, ja vaikka jotain plussia ja miinuksia asokselta? ja paljon toimituskulut on? ja mistä päin maailmaa noi paketit tulee

    kiitos jo etukäteen

    nimim. haluaisi tilata asokselta
    (ehkä vastauksesi jälkeen tilaankin)

    ReplyDelete
  32. lol anonyymi above!!!
    Laura, saiksä siis ton paketin asokselta vai ootko tilannu jotain ja nyt sitte saapunu?

    Kivoja lahjoja : )

    ReplyDelete
  33. Hurjan määrän olet saanut kaikkea kivaa lahjaksi! :)

    ReplyDelete
  34. Se on ASOSILTA, ei ASOKSELTA. Annakin tiesi tämän blogissaan, kas kun et sinä. Hän nimenomaan korosti, että muoto ASOKSELTA on väärin.

    ReplyDelete
  35. oi jessus tota pilkunnussintaa asoksesta :-D mitähän väliä sillä on :D:D mutta ihana toi joulupukki kuva 8D

    ReplyDelete
  36. mikä kamera sul on (= ?

    ReplyDelete
  37. Anonyymi sanoi...
    Se on ASOSILTA, ei ASOKSELTA. Annakin tiesi tämän blogissaan, kas kun et sinä. Hän nimenomaan korosti, että muoto ASOKSELTA on väärin.

    Vähänkö oot pelle! Miten tuut toimeen itsesi kanssa? Asokselta, asokselta, asokselta

    ReplyDelete
  38. moikka. olisko mahdollista saada jonkunlaista postausta tosta asokselta tilaamiselta, tai jos vaikka voisit vastata tähän muutamiin kysymyksiin..
    miten maksu tapahtuu (mitkä maksuvälineet käy) miten koot, onko palautus mahdollisuuksia, onko kokotaulukko realistinen, ja vaikka jotain plussia ja miinuksia asokselta? ja paljon toimituskulut on? ja mistä päin maailmaa noi paketit tulee

    kiitos jo etukäteen

    nimim. haluaisi tilata asokselta
    (ehkä vastauksesi jälkeen tilaankin)


    Kaikki noi tedot kysymyksiisi löydät osoitteesta www.asos.com. Kaikki lukee suoraan sivuilla joten miksi pitäisi tänne laittaa?

    Lauralla olisi aikamoinen homma laittaa ne kaikki tänne ku voit ihan hyvin sivuilta katsoa

    ReplyDelete
  39. Mitä paketissa oli? Huippu toi pukki- kuva!

    ReplyDelete
  40. En tiedä blogistasi, mutta kommenttiboksillasi on ainakin viihdearvoa! Yleinen naurunaihe ja parasta viihdettä nää anojen kommentit!

    ReplyDelete
  41. Mäki sain tollasen piikimaton! :D se on aika hauska! :D Mitä mieltä sä oot siitä?

    ReplyDelete
  42. Vielä tuosta Asosin taivuttamisesta joillekkin viisastelijoille... ;)

    Tuomas -> Tuomaalta = Tuomakselta. Tämä on ihan tarkistettu juttu. Että miksei muillakin nimillä voisi olla useita taivutusmuotoja? :D

    pliis.

    ps. Laurahan vois vaikka vaan ärsyttääksene alkaa sanoa "Asoolta" ;)

    ReplyDelete
  43. Saanko sanoa yhden asian? OIKEESTI ANOT JOLLA EI OO MUUTA TEKEMISTÄ KU VALITTAMISTA JA PILKUN NUSSIMISTA NII OIKEESTI HANKKIKAA ELÄMÄ. Kai teillä on parempaakin tekemistä ku lukea tätä ja valittaa kaikille onko se ASOKSELTA VAI ASOSILTA, jos ette pidä Laurasta/Sen blogista? Pelleilyä. Toivottavasti Laura osaat ottaa noi toisesta korvasta sisään ja vitun nopeeta toisesta ulos :)
    - Nanna

    ReplyDelete
  44. Et sattuisi tietämään, mistä tuo Gils' night out -setti on ostettu? :)

    ReplyDelete