Friday, December 4, 2009

Aamupalaa Gina Tricotissa

Olin saanut kutsun monen muun bloggaajan tavoin Mannerheimintien Gina Tricot-liikkeen kevätmalliston esittelytuokioon. Luvassa oli myös aamupalaa, ja 50% alennus kaikista normaalihintaisista tuotteista  - mun läsnäolo siis taattu. :D
Tavattiin Annan kanssa Kampissa noin 8.30 ja suunnattiin yhdessä Forumiin. Ajateltiin, että joko koko liike on ihan täynnä vaatteista taistelevia naisia tai sitten siellä ei ole ketään.
Mutta yllätykseksi siellä olikin paljon tuttuja naamoja ja juuri sopivissa määrin.

Ihan aluksi syötiin aamupalaa.

Kevätmalliston esittelyn jälkeen alettiin tutkia valikoimaa ja sovitella vaatteita.
Ihana viiksipaita Jennillä.


Aurora :)




Saatiin lahjakassit, joiden sisältöön olettekin varmaan törmänneet jo monessa muussa blogissa.
Tehtiin ostokset, ja lähdettiin muiden bloggaajien kanssa jatkamaan jutustelua Bakersiin.

Pakko sanoa, että Pepin ja Mimmin seura oli ihan parasta. Tytöt olivat niin hulvattomia ja mukavia, että koko pöytää nauratti.



Lisää ostoksista seuraavassa postauksessa, nyt pitää valmistautua töihin!

17 comments:

  1. Oli varmasti ihanaa. En oo lukenu kenenkään blogista mitä toi lahjakassi sisäls, joten voisitko esitellä ne D:

    ReplyDelete
  2. wonderland@papper.fiDecember 4, 2009 at 3:25 PM

    Onpas upea harmaa trikoopaita (?)...kevät vai syysmallisto? Hmm...Taidanpas kävästä GT-liikkeessä...

    ReplyDelete
  3. Jänskää että pystyt olemaan Pepin ja Mimmin kaveri, kun aina galleriassakin päiväkirjaasi kirjoittelit kuinka vihaat lihavia ihmisiä, etkä tajua miten joku ei tee mitään läskeilleen! :)

    ReplyDelete
  4. Hei kuka susta ottaa yleensä kuvia? -miuku

    ReplyDelete
  5. kivalta tapahtumalta näytti. kivaa että sellaista järjestetään. mitäs lahjakassissa oli?

    ReplyDelete
  6. Mitä tua lahjakassissa oli? ei kukaan oo siitä kirjottanu.

    ReplyDelete
  7. Kiva asu, ja kivan olonen tapahtuma :D

    ReplyDelete
  8. Mikähän objektiivi sulla mahtaa olla tossa sun kamerassas, ois kiva tietää?:)

    ReplyDelete
  9. toi sun hapsutakkijutska on iha hirvee kiva :)

    ReplyDelete
  10. hei sä oot niin ihanan pieni, että halutaan ottaa sut pian ihan yhteissyleilyyn! oli kiva tavata :) t. eräät jotka vaan nyt on lihavia ja kaikki joutuu sen hyväksymään! :D

    ReplyDelete
  11. mikä toi "Ahdistaako" juttu on tuol sivupalkis?:o oon jo kauan miettiny et mikä ihme sen tarkotus on:D

    ReplyDelete
  12. hei kiva kun laitoit noi postaukset kategorioittain!:)

    ReplyDelete
  13. wau siistit kengät! oiskohan niitä mahollistaa tilata vielä ellokselta..hmm!

    ReplyDelete
  14. Anteeks, mutta se oli parempi se vanha banneri siis niinku semmone tosivanha valkone mis olit sivuttai. :I

    ReplyDelete
  15. tää on paras banneri ever!:D

    ReplyDelete
  16. miksi ihmeessä oot ottanut tuon madonnan pois? se sopi vanhoissa kuvissa sulle aivan erittäin hyvinn!!!!
    - koukussa sun plokiin :P

    ReplyDelete