Thursday, December 31, 2009

2009

Taas on yksi vuosi takanapäin. Sanottaisiinko, että 2009 on ollut ihan hyvä vuosi. Ei välttämättä parempi kuin 2008, mutta ainakin erilaisempi.


 Tammikuu
Aloitin bloggaamisen ja otin tatuoinnin



 Helmikuu
Olin enkeli.


 Maaliskuu
 Alettiin hengailla Annan kanssa.

Huhtikuu
Oltiin Pekingissä.



Toukokuu
Tutustuin Rulleen


Kesäkuu
Oltiin rannalla

Heinäkuu
Hyppäsin benjin

Elokuu
Oltiin Annan kanssa Tukholmassa


Syyskuu
Käytiin Sharonin kanssa Turussa

Lokakuu
Oltiin Annan kanssa Kyproksella


Marraskuu
Juhlittiin halloweeniä

Joulukuu
Olin Joulupukki





1. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana?
Olen saanut, mutta Emppu on edelleen myöskin mun paras ystävä.

2. Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt?
Olen hypännyt benjin.

3. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana?
Olen, muuta en ole varmaan tehnytkään......

4. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta?
Mun ja Taavin ensitreffit, muistan kuinka jännitin niitä. Tatuoinnin otto oli myös iloinen juttu.

5. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana?
En ole.

6. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana?
Varmaan luonteeltani eniten, ulkoisesti en oikeastaan ollenkaan. Olen oppinut monia asioita kantapään kautta ja kokenut paljon erilaisia asioita.

7. Oletko lihonnut?
Olen ja myös laihtunut.

8. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana?
En muistaakseni. :D

9. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana?
En.

10. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana?
Olen.

TURHANPÄIVÄINEN ÄLYKKYYS:

1. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
Anna.

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Ei.

4. Kuoliko kukaan läheisesi?
Elsa-kissani. :(

5. Missä maissa kävit?
Kiina, Hollanti, Ruotsi, Kypros ja Meksiko.

6. Mitä haluaisit vuodelta 2010 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2009?

Haluaisin kovasti koiran.

7. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2009?
Ei tule nyt mitään tiettyä päivää mieleen, en paina muistiin päivämääriä koskaan.

8. Vuoden suurin saavutuksesi?
En pelkää nukkua enää yksin pimeässä.

9. ...ja suurin epäonnistuminen?
Miehet, miehet ja miehet, ja toisaalta taas ei. :D

10. Kärsitkö vammoista?
Kaaduin pyörällä aika ikävästi.

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Tämä mun tietokone, rakastan tätä.

12. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
Vanhemmille kiitosta.

13. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
Erään nimeltä mainitsemattoman exän..

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Turhaan paskaan suoraan sanottuna.

15. Mistä innostuit eniten?
Greyn anatomiasta.

16. Vuoden 2009 ihmiset?

Kaikki, joiden kanssa olen viettänyt aikaa.

17. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?

Onnellisempi

18. Lihavampi vai laihempi?

Sekä että

19. Rikkaampi vai köyhempi?
Rikkaampi

20. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
Viettänyt aikaa enemmän ystävien kanssa.

21. ...entä vähemmän?

Nukkunut.

22. Miten aiot viettää joulun?

Olin perheen kanssa.

23. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mitä se olisi?
Olisin ottanut Juhiksen kameran takaisin, jonka ostin sille. :D

24. Rakastuitko vuonna 2009?
Kyllä.

25. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?
No ei yhtään.

26. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?

Greyn anatomia.

27. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
En.

28. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Milleniumit

29. ...entä musiikillinen löytö?
Five Finger Death Punch

30. Mitä halusit ja sait?
Omaa rauhaa.

31. Mitä halusit, muttet saanut?
Koiraa.

32. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?

Avatar oli paras.

33. Mitä teit syntymäpäivänäsi?

Oltiin ystävien kanssa Jessellä juhlimassa.

34. Ketä kaipasit?

En ketään.

35. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi?
Minä itse lopulta.

MUUTA:


1. Kuinka monta ihmistä olet suudellut vuoden aikana?
Aika montaa...

2. Oletko joutunut tappeluun?
Olen.

3. Oletko tehnyt mitään luvatonta vuoden aikana?
Olen varastanut taloyhtiömme saunatilasta vessapaperirullia ja käynyt saunomassa siellä salaa.

4. Oletko juonut "perseitä"?
Ayia Napa 2009

5. Oletko tehnyt jotain, mitä olet katunut kauan jälkeenpäin?

Aina sunnuntaisin.

Hyvää uutta vuotta 2010 kaikille ihanille lukijoilleni <3

27 comments:

  1. IHANA RULLE KOIRA<3
    joulupukki näyttää kyllä enemmänkin siltä et odottaa vauvaa :P

    ReplyDelete
  2. hahaha nauroin niin paljon näille jutuille! go laura! ja hyvää uuttavuotta sinne :-)

    ReplyDelete
  3. oi että, toivottavasti saat hankittua sen koiran! ranskanbulldoggi olisi varmaan superihana. :---------)
    http://1.bp.blogspot.com/_9VIDWmUsBvU/SbdJRWzu1GI/AAAAAAAAAIM/IRf7BTC4Smo/s400/FinneganFrenchBulldog.jpg
    ite omistan villakoiran, ja onhan tääkin ihan mahtava rotu, mutta turkissa on vaan niin järkyttävä hoitaminen...

    ReplyDelete
  4. Aaaaaww ihana postaus! Hyvää uutta vuotta Laura=)

    ReplyDelete
  5. Toi sun tatuointi on tosi hieno! suunnittelitko sen ite vai katoitko jostain malista? :-)

    ReplyDelete
  6. Jos saisit koiran,niin minkä rotunen se olis ja tyttö vai poika?:)

    ReplyDelete
  7. mä luulin et rolle on sun koira :D

    ReplyDelete
  8. Parasta uutta vuotta sinnekin päin! :)

    ReplyDelete
  9. Suosittelen että älä ota koiraa..se vaati niin paljon aika ei voi nukkua ja juosta koko aikaa kaupungilla kandee miettiä sadasti :D

    ReplyDelete
  10. No, jopas oli fiksua varastaa ja käyttää luvatta toisten omaisuutta. Vielä fiksumpaa oli kertoa se täällä julkisesti.

    No, eipä siinä -hyvä näin. Soittoa voit odotella sitten alkuvuodesta, niin hoidetaan asia kuntoon. Varkaus on aina varkaus. Ja lainvastaisesta teosta pitää joutua vastuuseen.

    Niin ja minä toivon, että vuoden 2010 aikana saisit enemmän järkeä päähäsi, ja kasvaisit aikuisemmaksi.

    ReplyDelete
  11. Tää oli tosi kiva postaus! Oli kiva lukee. :)

    ReplyDelete
  12. erosikko Juhiksen kans sen takia ku se reissas niin paljon?

    ReplyDelete
  13. Taisit tutustua toukokuus myös Taaviin :D

    ReplyDelete
  14. anonyymi!!! mikä valittaja:O?

    ReplyDelete
  15. Oot tehny kyllä tosi fiksujakin juttuja, eh.

    ReplyDelete
  16. helmikuussa minulla oli finni kainalossa

    ReplyDelete
  17. Toivon todella Laura ettei joku oikeesti soita sulle siitä että oot ottanut vessapaperirullia, lol :D Niinkuin eräs kommentoija uhkasi tehdä. Haha oot ihan hassu<3

    ReplyDelete
  18. Joo en kans suosittele koiraa koska siittä on niin kova homma ja et voi koko aikaa olla kaupungilla ja nukkua pitkään eikä voi reissailla toivon todella että et ota koiraa..

    ReplyDelete
  19. Hei siis pakko kysyä et miltä tuntu hypätä se benji? ;0
    Pelottiko vai vaan jännitti? Oliks kivaa? =D

    /Pupuliini

    ReplyDelete
  20. Miks oisit ottanu juhikselta sen kameran takas, sehän makso sulle ton tatuoinnin? :D

    ReplyDelete
  21. Anonyymi sanoi...
    Miks oisit ottanu juhikselta sen kameran takas, sehän makso sulle ton tatuoinnin? :D

    varmaan siks ku juhishan petti lauraa

    ReplyDelete
  22. Petti??! ohhoh ei olis uskonu

    ReplyDelete
  23. Tiiän enemmän lauran elämästä ku monen kaverin : D hahahahah.

    ReplyDelete
  24. Heheheh Lauraa on petetty? :o laita kuvii sun poikakaverista :D

    ReplyDelete
  25. HEI ei niitä vessapaperirullia saa varastaa >:( raivostuttavaa t:siivooja

    :)

    ReplyDelete
  26. Hei! Mistä tuo tammikuun kuvassa näkyvä lamppu on ostettu? :)

    ReplyDelete