Wednesday, November 11, 2009

Vierailua Vero Modassa


Kävin eilen illalla Kampin keskuksen Vero Modassa. Oltiin sovittu etukäteen, että Vero Modan oma stylisti saisi stailata mut liikkeen omilla vaatteilla ja mukaan tuli myös muutama Onlyn vaatekappalekin. No mähän tietenkin suostun aina sovittamaan ja kokeilemaan kaikkea, sillä koskaan ei voi tietää, mitkä kaikki outoudet lopulta sopivatkin itselleen. Oli siellä sellaisia värejä, joita mä en yleensä edes harkitsisi: oranssia esimerkiksi.

Näissä vaatteissa sinne menin. Nyt saatte tyytyä tällaisiin itse otettuihin peilikamerakuviin, joiden laatu on vähän kyseenalainen, mutta menkööt.
Tästä mekkohässäkästä tykkäsin tosi paljonNäistä tulee vähän mieleen metrohousut, OnlystäTässä vielä joitakin vaatteita esiteltynä, joita sovitin.
Vero Modassa oli aika paljon paljettisia vaatteita, joita sitten itsekin kokeilin.
Etenkin toi paljettijakku oli ihan loistava.Paljettihuivi. Tää oli ihan mainio asuste, tylsästäkin asukokonaisuudesta sai mielenkiintoisen tolla huivilla. Objectin.Sulkakorvikset, riikinkukkosulkakorvikset, Piecesin
Sain sieltä sitten ottaa vaatteita vähän itsellenikin, ja näihin sitten päädyin.

Farkkuleggarit nahkajutuilla, Vero Moda

Myyjän suosittelemana tällainen römpsybolero, no joskus vähän jotain tyttömäistäkin, Vero Moda

Tää oli aivan ihana, jos lähden viikonloppuna ulos, niin laitan varmaankin tämän :D Vero Moda

Musta ja harmaa viitta Onlystä



Korvikset, aika söpöt


Tässä vielä vähän vaatteita in action.






Kiitoksia vielä kovasti Maaretille, jonka kanssa meillä oli oikein hauskaa tutkailla valikoimaa ja kokeilla vaatteita. Ja kiitoksia Vero Modalle ja Onlylle vaatteista.

Nyt mun on ihan pakko kiirehtiä töihin, vaikka pieni flunssa edelleen vaivaa. :/

65 comments:

  1. Siisaivan mielettömän ihania noi vaatteet sun päällä ! Osaa oon kokeillu itekin joskus, mutta näyttää järkyttäviltä. Mut sehän nyt on tiedetty, et sä saat vaatteen ku vaatteen näyttään hyvältä (:

    Janna

    ReplyDelete
  2. Minkä hintasii noi viitat on?
    Oot ehkä kaunein ikinä! :) <3

    -Kia-

    ReplyDelete
  3. Janna:
    Voi kiitos kovasti!=)
    <3 Pöhh, ihan varmasti sopii sullekin:)

    Kia:
    24,95 oli hintaa noilla viitoilla :)
    Kiitos <3

    ReplyDelete
  4. Maksaako Vero Moda sulle jotain tästä mainostamisesta? :)

    ReplyDelete
  5. aivan ihanat nuo viitat ja rakastuin tohon mekkoon kans ihan totaalisesti :)

    ReplyDelete
  6. ihana toi nyörijuttupaita! haluun!

    ReplyDelete
  7. vero modalla näyttää olevan ihan kiva valikoima tällä hetkellä

    wwww.storstadskvinna.blogg.se

    ReplyDelete
  8. daamn, mäki haluun noi nahkafarkkulegut!

    ReplyDelete
  9. Oon aivan ihastunut tollasiin karvaliiveihin vaikka en välttämättä itselle sellaista hankkisikaan :D.

    Noi viitat on aivan ihania :). Mulla on vähän samantyylinen viitta, harmaana.

    ReplyDelete
  10. these pieces are great, wish o have that dresses.

    ReplyDelete
  11. mistä on tuo ihana henkarisi?

    ReplyDelete
  12. Todella kivoja vaatteita valitsit ittelles, varsinkin noi erikoiset farkkulegginsit + viitat :>

    Ikuisena vans/converse tyttönä diggailen sun mustista versioista, itsellä ollut samalaiset mutta ruskeat nyt kovassa käytössä.

    ReplyDelete
  13. siis oliks sulla jotku kuvaukset tai tehtiinkö susta joku juttu, vai muuten vaan kävit testailemassa vaatteita? :) söpis!

    ReplyDelete
  14. upeita vaatteita, en oo ennen bongaillu Vero Modasta noin hienoja löytöjä! :D

    ReplyDelete
  15. "Tää oli aivan ihana, jos lähden viikonloppuna ulos, niin laitan varmaankin tämän :D"

    olin eka et ei hele mitä sen päässä oikee liikkuu, mut sitku näin ton sun päällä nii muutin mieltäni hetkessä! huomaa ettei kaikkiin vaatteisiin tee oikeutta tuo henkarissa roikkuminen :) hyvältä näyttää siis sun päällä!

    ReplyDelete
  16. Tosi kivat noi viitat :) Voisinkin käydä ostamassa samanlaisen..

    ReplyDelete
  17. Mahtavaa et sait noita vaatteita! Kivaa jos tästä bloggailusta siunaantuu jotain kivaa paska-anojen lisäks:D
    Mekko ja musta viitta on luv!<3

    ReplyDelete
  18. kaikki sopii sulle niiiiiiiin hyvin!
    mitä noilla Farkkuleggareilla oli hintaa?:)

    ReplyDelete
  19. Oi vähän kivoja vaatteita sait ilmaiseks (?) tuolta itelles valita :)

    P.S. Oot aivan mahtavan kaunis <3

    ReplyDelete
  20. paljoko toi kultanen mekko makso? :)
    siis pyysikö veromoda että tulisit vai kui?

    ReplyDelete
  21. paljonko noi farkkuleggarit maksaa?aivan ihanat!

    ReplyDelete
  22. ihanat noi farkkuleggarit, viitat... kaikki! ihan loistava postaus, mä tykkäsin toosi paljon! :>

    ReplyDelete
  23. Tosi hienot nuo nahkafarkkuleggarit, sopivat jotenkin just sulle tosi hyvin =).
    Mitkä kengät sulla muuten on jalassa tossa alimmaisissa kuvissa, noi tennarit? Ja onko sulla mitään vinkkejä että mistä ton tyyppisiä tennareita vois ostaa?

    ReplyDelete
  24. Uteliaana kyselen vielä toisen kerran, että mistä tuo bannerissa oleva Raised Fistin paita on? :)

    ReplyDelete
  25. Wow, aivan ihanat vaatteet....
    Olet aivan onnekas. ;)

    Ja Laura, paranne pian.
    *hugz*

    ReplyDelete
  26. mitä mitä mitä. mistä löytää noita vikan kuvan vansseja tyttöjen koossa :<

    ReplyDelete
  27. paljohan toi paljettijakku maksais, iiiihana meinaa! :D

    ReplyDelete
  28. Jotenkin niin ihanaa postaus! Rakastan katsella kuviasi!<3

    ReplyDelete
  29. on kyllä liian ihania vaatteita! ja todella kaunis oot :)

    ReplyDelete
  30. Tuo valitsemasi mekko on kyllä ihana!

    juliet xxx

    ReplyDelete
  31. Voi että! Vaikka mitä ihania juttuja :) Pakko varmaan käydä piipahtamassa VM:ssa..

    ReplyDelete
  32. heeey ihanii vaatteita:) voitko kertoo mikä toi kivan näköinen tatelehti tos aiemmassa postauksessa oli?

    ReplyDelete
  33. Nuo legginssit on aika makeet! Harmi vaan ku on tämmönen persjalkainen nii olis nahkapalat ihan väärissäpaikoissa.

    ReplyDelete
  34. Anonyymi:
    Periaatteessa joo, kun sain vaaatteita ilmaiseksi.

    iina:
    Joo, viitat on mun lemppareita ihan yleensäkin, mutta ton mekon väri on ihan loistava. Nytkin päällä:))

    supervain:
    Joo, se oli ovela, sen nyörin sai siitä irti, ja sen pystyi kieputtamaan haluamallaan tavalla :)

    storstadskvinna:
    Joo tykkäsin itsekin kovasti :)

    BIG-R:
    Ne on muuten tosi kivat joo:)

    i'm lacking :
    Mäkin aluksi vierastin karvaliivejä, mutta on ne niin söpöjä kyllä. Mä ainakin tykkään:)
    Kiva just esim. teepaidan päällä:)

    kingaaaa:
    Oo, thank you =)

    Anonyymi:
    Henkari on Indiskasta:)

    intiaanidisko:
    Kiitos kovasti!=)
    Joo, converset on ihan parhaita, sopii niin monen eri vaatteen kanssa:)

    ReplyDelete
  35. Anonyymi:
    Vero Modasta pyydettiin, että tulisin sinne stailattavaksi, ja että tekisin siitä blogiini jutun:)

    aavelapsi:
    No siellähän on vaikka mitä, esim. se mun harmaa maailman ihanin hapsuviitta on Vero Modasta :))

    noora:
    Joo, monesti vaatteet näyttää henkarissa vähän tylsältä, mutta päällä ne muuttaa muotoaan kovasti.
    :)

    Riikka:
    Jep, mä ainakin tykästyin kovasti heti ensisilmäyksellä:)

    samoi:
    Hehhehehe, no onneks täällä on usein aika ihaniakin anoja, eikä vaan niitä paskoja :D <3
    Kiitos!

    Anonyymi:
    Kiitos :))
    Farkkuleggarit oli vaan 20 euroa!=)

    ReplyDelete
  36. Anonyymi:
    Oli kyllä kivaa joo:)

    sofia:
    Kiitos :)

    rinkku:
    Se on vähän puuterimainen-kultainen mekko, oiskohan se ollut jotain 30-35 euroa :)

    Anonyymi:
    20 euroa leggarit :)

    noona:
    Kiitos paljon :)) hih

    gem:
    Hmm, noi on ulkomailta mutta Ponkerissa (Simonkadulla) on ainakin ollut tollasia kenkiä, oiskohan jotain 40-70 egee :)

    ReplyDelete
  37. Ääääh älä tue noita eläinperäisiä tuotteita kuten riikinkukonsulkakorvikset. :( Ne on kuitenkin revitty linturaukoilta eikä kerätty mistään.. Eläimen sulat tai turkikset on aina näteimpiä eläimen itsensä päällä eikä ihmisen. :)
    Ja muuten, Laura, kun sulla nyt on paljon lukijoita ja olet varmaan monen tyylin inspiraation lähde, niin olisi kiva jos painottaisit myös ekomuotia ja muuta vastaavaa täällä blogissa. :) Nykyään vaan kulutetaan ja tuhlataan eikä siitä seuraa hyvää..

    ReplyDelete
  38. täytyy sanoo et noi kaikki paljettijutut oli aivan ihania!:--D
    smaoin ku noi farkkuleggarit tosi jännät!:--)

    ReplyDelete
  39. joo noi riikinkukkosulat on saletisti oikeita :DDDD

    tiedätkö jennika, kuinka isoja oikeat riikinkukon sulat ( tai niiden palaset) ovat.

    Ja itse tarkistan aina turkiksista, että ovat tekoturkkeja. Eläinten kuosit on ihania, mutta vain feikkeinä.

    toivoo: eläinrakas itsekin

    ReplyDelete
  40. Sulle kyllä sopii vaate kun vaate! Saitko siis ilmaiseksi, kaikki nuo vaatteet mitä kotiin kannoit? huh, aikas hyvältä kuulostaa JA näyttää!

    Sairaan ihanat nuo harmaat farkkulegginssit, joissa nuo nahkapalat pohkeissa!

    ReplyDelete
  41. Tuo paljettijakku-rimpsuhameyhdistelmä näyttää tosi hyvältä sun päällä! Noikin voisit käydä kotiuttamassa vielä :)

    Anna

    ReplyDelete
  42. Minun mielestäni pari ilmaista vaatekappaletta ei ole kovinkaan kummoinen palkkio siitä, että esittelee ja mainostaa liikkeen mallistoa suositussa muotiblogissa. Tekstin tuotto+kuvien ottaminen yms on jo arvokasta plus vielä se, että tämäkin postaus tuo varmasti satoja ellei tuhansia innokkaita tyttöjä Vero Modan tiskille lompakkoineen rahoineen kaikkineen :) En tiedä miksi tätä tässä paasaan...ärsyttää vain yleisesti kun aina tivataan ja paheksutaan jos bloggari saa mitään mistään ilmaiseksi :D huhhuh...

    ReplyDelete
  43. söpö toi valkonen röyhelöpaita =)

    ReplyDelete
  44. hienoa että sinä olet myynnyt itsesi vaatteiden takia.

    ReplyDelete
  45. Ihania vaatteita! :) Sun blogis on muutenkin tosi hyvä!

    ReplyDelete
  46. Oot niin pieni ja sievä:D muistatko paljon toi paljettijakku maksoi, se on ihan mahtava??:D

    ReplyDelete
  47. Anteeksi nyt mutta sit jos vielä saisi hieman aitoa innostuneisuutta tähän mainostamistouhuun, vrt. esim. Olivian Stella, jonka teksteistä oikeasti kuuluu läpi se että pitää mainostamistaan merkeistä ja niiden vaatteista. Tästä tuli vähän sellanen "blah, menin nyt kattoon mitä niillä siellä on ja otin jotain rättejä kun kerran ilmasiks sai" -fiilis. Sori.. :)

    ReplyDelete
  48. Hei mistä toi sun kaulakoru on? :)

    ReplyDelete
  49. Anteeksi nyt mutta sit jos vielä saisi hieman aitoa innostuneisuutta tähän mainostamistouhuun, vrt. esim. Olivian Stella, jonka teksteistä oikeasti kuuluu läpi se että pitää mainostamistaan merkeistä ja niiden vaatteista. Tästä tuli vähän sellanen "blah, menin nyt kattoon mitä niillä siellä on ja otin jotain rättejä kun kerran ilmasiks sai" -fiilis. Sori.. :)

    Niin no ehkei Laura kovin ollut innoissaan VM-tyylistä niin miks se leikkis tekopirteetä O Stella tyylistä feikkimarkkinointia? Tällöin tämä postauskaan ei olisi ollut aito? Lauran rehelliset mielipiteet tekevätkin tästä uniikin ja aidon blogin. Lauraa ei tavaroilla lahjota!!!! :D

    ReplyDelete
  50. tosi kiva postaus. ihania vaatteita myös. LISÄÄ TÄLLÄISIÄ KIITOS! =) ps. mua kiinnostaa kans ton sun kaulakorun alkuperä

    ReplyDelete
  51. tosi söpö toi palmikkoneule ja toi valkoinen röyheköpaita!! You're so cute!

    ReplyDelete
  52. toi toinen asukokonaisuus on mahtava:) toi paljettijakku istuu sulla niin hyvin!

    ReplyDelete
  53. Sun innottamana menin Vero Modaan ostaa tota mustaa viittaa. Kiersin ja kiersin ja etsin ja kyselin, mut ei Tampereella missään ollu :( petyin.

    ReplyDelete
  54. Laura hei, voisitko kertoo mistä noi sun sydänkaulakoru ja -rannekoru on ostettu? =) mul on semmonen fiilis kyl et oot esitelly ne sun jossaki aikasemmas postauksessa mut en jaksais alkaa ettii sitä jos muistankin väärin.

    Kiitos näin hyvän blogin kirjottamista, sun tekstejä odottaa aina innolla =)

    ReplyDelete
  55. Anonyymi kirjoitti...

    Sun innottamana menin Vero Modaan ostaa tota mustaa viittaa. Kiersin ja kiersin ja etsin ja kyselin, mut ei Tampereella missään ollu :( petyin.


    Se onki ONLYsta

    ReplyDelete
  56. Ei ONLYssakaan ollut. Vaikka oli Only ja Veromoda samassa, ei ollut vaikka kysyin. :(

    ReplyDelete
  57. paljo toi sun sanoma mekkohässäkkö makso! HAluun sen <3

    ReplyDelete
  58. apua, ihastuin heti paljettihuiviin! odotan innolla miten päätät yhdistellä sitä:)

    ReplyDelete
  59. hei! kysyisin sun tukasta, että miten sun omat hiukset on reagoinut tohon pidennykseen? katkeilleet tms?

    t. itse pidennyksiä harkitseva=)=)

    ReplyDelete
  60. mietin kans samaa et onko noista pidennyksistä ollu mitään "haittaa" ikinä? :)

    ReplyDelete
  61. Piristyn aina niin sairaasti kun luen sun blogia, sä olet vaan niin inspiroiva ja ihanan tuntuinen ihminen =)

    ReplyDelete
  62. sun päällä kyl vaate ku vaate näyttää mageelta!! aivan ihana toi nude/hailakan roosa mekkonen. ja toi paljettijakku sopii sulle ku nenä päähän! cool. paitsi et noi harmaat leggarit on jotenki kököt, ei ihan istu tjsp? ehkä oon vaan vähän nirso ku mun mielestä tollasten pitää nuolla ihoa.... mut hei hienot noi vansin tennarit!

    ReplyDelete
  63. hei pliis kerro ja vastaa vaikka tämä onkin jo vanha postaus mutta onko noita veromodan harmaita palmikko neulehässäköitä myynnissä vielä ? kertokaa kaikki jos jossain on,tahdon heti tollasen ! :-)

    ReplyDelete