Friday, November 13, 2009

NRJ Fashion Awards-gaalaan lippuja


Nyt olisi jopa 15 lippua jaossa ensi viikkoiseen NRJ Fashion awards -tapahtumaan.
Yhden lipun arvo on noin 200 euroa, koska se sisältää avecin.
Muistuttaisin, että tapahtuma on K-18, eli olethan täysi-ikäinen osallistuessasi kilpailuun.

Ohjeet:

Kerro, miksi juuri sinä haluaisit päästä mukaan gaalaan.
Jätä vastauksesi kommenttiboksiin.
Sunnuntai-iltaan mennessä arvon kaikkien osallistuneiden kesken 15 voittajaa, joille lähtee heti maanantaina postissa liput (jotta ennättävät perille torstaihin mennessä).
Laitathan sähköpostiosoitteesi kommentin loppuun!

Onnea arvontaan!

NRJ Fashion Awards
klo 19.30-23.00, ovet klo 19.00

NRJ Fashion Awards -tapahtuma on merkittävin Suomessa järjestettävä muotitapahtuma, joka yhden illan aikana kokoaa yhteen tärkeimmät muodin ja designin vaikuttajat. Tänä vuonna muotigaala järjestetään jo viidettä kertaa Helsingin Kaapelitehtaalla torstaina 19.11.2009. NRJ Fashion Awardsiin kutsutaan 1500 muoti- ja designalan vaikuttajaa, median ja yhteistyökumppaneiden edustajia sekä muodin alan kannalta merkittäviä julkisuuden henkilöitä. NRJ Fashion Awards on aikaisempina vuosina ollut pelkästään kutsuvierastapahtuma. Suuren kysynnän vuoksi tänä vuonna gaalaan myydään myös rajallinen määrä lippuja. K-18.

173 comments:

  1. Juuri minä haluaisin päästä mukaan gaalaan, koska olen vasta tämän syksyn aikana hiljattain innostunut enemmän muodista. Toki olen aikaisemmin jo kiinnittänyt huomiota pukeutumiseeni ja sillä tavalla, mutta näin kunnolla innostunut olen vasta nyt ja haluaisin siksi päästä tapahtumaan mukaan, koska en ikinä vastaavassa ole ollut.

    Lisäksi vielä syyksi sanottakoon että olen keski-suomesta päin ja täältä maksaa jo matkustaminen sinne aika paljon niin lippujen voittaminen todellakin olisi tosi kiva juttu myös kukkaron kannalta!

    terveisin: johanna123@windowslive.com

    ReplyDelete
  2. Tämä olisi aivain mainio tapahtuma saada vähän inspiraatiota. Viikonloppu sattuu myös olemaa vapaa (sitä sattuu harvoin kahden tutkinnon ja kahden työn välillä).. Olisi aivain ihanaa saada viedä ystävä nauttimaan illasta ja viettää laatuaikaa ystävän kanssa..:)

    jag håller tummarna att jag vinner, det vore super kul att få delta i ett liknande evenemang i Finland

    rroms@abo.fi

    www.storstadskvinna.blogg.se

    ReplyDelete
  3. Kun saimme kaverini kanssa tietää NRJ Fashion awards- tapahtumasta, ajattelimme että: JES! kerrankin järjestetään hieno muoti gaala mikä ei ainoastaan ole kutsuvierastapahtuma, myös me päästäisiin nauttimaan gaalasta tyylikkäiden ihmisten kera. Mikä ihana mahdollisuus saada ostaa puku varta vasten ja laittaa ittensä hienoksi. No, sitten tuli vastaan pienen pieni ongelma. Liput normaalille kansalle maksaa vähän päälle 100 euroa, ja köyhiä opiskelijoita kun olemme, ajattelimme että emme ehkä halua jouluun asti elää pelkällä makaroonilla.

    Tämän takia juuri minä haluaisin päästä mukaan gaalaan, ja samalla yllättää ystäväni ja päästä viettämään laatuaikaa hänen kanssaan. Hope for the best!

    daniela.parikka@hotmail.com

    ReplyDelete
  4. Olisi aivan mielettömän hienoa päästä mukaan gaalaan! Olen ollut muotiin ja pukeutumiseen vinksahtanut niin kauan kuin muistan! Köyhän opiskelijan kukkarolle lippujen hinnat eivät sovi, joten voitto olisi ihana joululahja. Mukaan ottaisin siskoni, joka muuttaa kohta pois kaupungista...

    eeva_k@hotmail.com

    ReplyDelete
  5. Haluaisin mukaan koska rakastan muotia ja kaikkea siihen liittyvää, sekä mulla olis täysin samanhenkinen avec joka varmasti innolla lähtis mukaan!

    Lisäksi ostin juuri pari viikkoa sitten ihanan mekon ja parit korkkaamattomat korkkaritkin odottavat kaapissa käyttöä ;)

    Vielä lisään, että en ole ikinä voittanut mitään, nyyh. Tahtoo sinne♥

    ReplyDelete
  6. Heippa Laura !

    Olisi mahtavaa voittaa lippu gaalaan, sillä opiskelen musiikki ja media -alaa ja olen erityisen kiinnostunut stailauksesta. Musiikki-, media- ja vaatetusalat kulkevat melko käsi kädessä ja on hyvä olla perillä viimeisimmästä trendistä. Tällä hetkellä työskentelen yhden koulutyön parissa, jonka aiheeksi valitsin "artistin imagon luomisen" (keskityn siinä esim. idols ja spice girls tyylisiin ilmiöihin). Koska gaalassa on sekä muoti- että media-alan ihmisiä, voisin ehkä saada sieltä kontakteja, keihin olla yhteydessä koulutyöni tiimoilta.

    ReplyDelete
  7. Minulle kuuluisi ehdottomasti lippu koska:
    -en tiedä muodista juurikaan mitään
    -mutta haluan palavasti oppia!
    -osaan luetella kymmeniä suomalaisia muotitaiteilijoita vaikkei niiden luomuksista minulla ole hajuakaan :D
    -haluan saada inspiraatiota ja ajatuksia ja pään täyteen huippu muotia!
    -haluan päästä gaalan varjolla keikkumaan korkeissa koroissa ja makeissa vaatteissa!
    -gaalahan on selvästi Linnan juhlista seuraava, ilman kättelyä tosin :D
    -mun vaan niiiin kuuluisi olla siellä!

    Muotitietoisin terveisin:

    elina.radiogirl@gmail.com

    ReplyDelete
  8. ja unohdin spostin
    eli:
    lin.lundberg@gmail.com

    ReplyDelete
  9. olen viikon verran kärsinyt järkyttävästä syysflunssasta, enkä ole piharoskista pidemmällä liikkunu. aloin jopa kuumehouruissani miettimään, että meikkaaminen ja itsensä puunaaminen on täysin yliarvostettua. onneksi tulin suht nopeasti järkiini, sillä kun on reilun viikon maannu vanhat, rikkinäiset verkkarit päällä sängyn pohjalla, niin alkaa kummasti kaipaamaan ihmisten ilmoille. mun ikuisuuden kestänyt sairasloma loppuu just kätevästi keskiviikkona. NRJ fashion awards olis erityisen loistelias tapa palata takas elävien kirjoihin!

    susannalovesyou@hotmail.com

    ReplyDelete
  10. Mahtava arvonta! :))

    Tahtoisin saada liput sillä yllättäisin mieluusti muotihullun ystäväni ja veisin hänet NRJ Fashion Awardseihin. :))

    Olen itsekin todella kiinnostunut muodista ja lähtisin enemmän kuin mielelläni mukaan. Sopivat vaatteetkin kaapista jo löytyisi. :)


    jonna.kotikumpu@gmail.com

    ReplyDelete
  11. Liput Gaalaan piristäisivät elämääni, joka tällä hetkellä koostuu lähinnä vain koulusta ja töistä. Sain juuri tietää, että valmistumiseni lukiosta siirtyy tästä syksystä ensi kevääseen vaikka olin niin skarpannut koko syksyn että pääsisin vihdoinkin ulos. Ei ole tällä hetkellä mitään motivaatiota jatkaa vielä puoli vuotta, mutta pakkohan se on. Jos voittaisin liput, voisin valmistumiseni sijaan juhlia valmistumattomuuttani ja kääntää tilanteen edes jotenkin positiiviseksi. Tarvitsen tätä timeouttia todella! :D

    pahalakka@hotmail.com

    ReplyDelete
  12. Tämä on helppo! a) koska en ikinä pääse mihinkään tuollaisiin tapahtumiin b) rakastan muotia ja tyylikkäitä ihmisiä c) mulla on samana päivänä 18-vuotissynttärit! :-)

    ReplyDelete
  13. This comment has been removed by the author.

    ReplyDelete
  14. Niin ja sposti osoite on: piukkuu@hotmail.com

    ReplyDelete
  15. Haluaisin päästä juhlistamaan mun englannin laudaturia joka varmistui tänään! Omista 18-vee synttäreistä ei myöskään oo vielä kuin vähän yli viikko, joten juhlintaa olis kiva jatkaa ;)

    nea.erika.rossi@gmail.com

    ReplyDelete
  16. kamala tenttirupeamani päättyy ensi keskiviikkona ja olisi ihan mahtavinta päästä juhlimaan sen loppumista torstaina nrj fashion awardseihin! :) lisäksi voitto auttaisi jaksamaan (ja motivoisi lukemaan) keskiviikkoon asti, koska tietäisin että pääsen nauttimaan muodista ja kauniista ihmisistä torstaina :)

    ReplyDelete
  17. Hei Laura!
    Mun pitäis ehdottomasti päästä gaalaan, koska valmistun nyt jouluna VIHDOIN pukuompelijaksi! joten gaalaan pääsy olis eräänlainen valmistumis lahja!

    Moro vaan!! :)

    helmihenna@gmail.com

    ReplyDelete
  18. Haluaisin kovasti liput gaalaan, sillä itselläni ei ole mitään mahdollisuutta opiskelijabudjetilla niitä ostaa :/ Haluaisin kovasti päästä käyttämään ihania juhlavaatteita, ja laittautua mukavaa iltaa varten, puhumattakaan siitä, miten hieno tapahtuma tuo varmasti on.

    Lisäksi minulla on siitä kahden päivän päästä synttärit. Ja seuraavana maanantaina joudun leikkaukseen, jonka jälkeen en saa nousta sängystä moneen viikkoon. Sitä ennen olisi siis IHANAA tehdä jotain erityistä :)

    node_87@hotmail.com

    ReplyDelete
  19. !!! Rahat ei riitä lippuihin, mutta kiinnostaisi ihan törkeästi. Oon maailman huonoin keksimään syitä - testataan jos nyt kerrankin joku heltyisi ja voittaisin jotain. :B

    ReplyDelete
  20. En saanut ostettua lippua, koska rahat eivät vaan millään riitä. Tentit ovat juuri loppuneet ja nyt edessäni on vapaa viikonloppu, jonka aion omistaa koirilleni. Olisi ihanaa päästä johonkin tuulettumaan ensi viikolla. Muuten en pysty lähtemään, koska budjetti ei riitä. :/

    emiliavuori@gmail.com

    ReplyDelete
  21. Minun, silkkitassun, olisi ehdottoman tärkeää päästä gaalaan!Tuollainen tapahtuma toimisi hyvänä motivaattorina harjoitellessani korkokenkäkävelyä. Noin hienoon tapahtumaan en voisi enää mennä lättäpohjakengilläni.

    Toivottavasti sisäinen hienoladyni pääsee pintaan!

    ullaahop@hotmail.com

    ReplyDelete
  22. Ooooooooo:)
    Sanomattakin selvää miksi haluan sinne! Juuri puhuin tosta tapahtumasta ja kyselin jos joku olisi kiinnostunut lähtemään, mutta en vaan saa kaveria. Mieheni sinne ensimmäisenä raahaisinkin, koska hänen täytyy innostua muodista! Hän käyttää samoja vanhoja paskamaastohousuja kuukaudesta toiseen vaikka rakas minulle onkin:D:) Itse seuraan paljon muotia ja olisi kiinnostavaa nähdä uusia asukokonaisuuksia.
    Ja voin myös samaistua sinuun siinä, että vaatteet ovat nykyään ainoa asia mikä minua kiinnostaa tai motivoi. ps.en oikein tajua minne nimeni laitan. no tossa sähköposti
    virv3@hotmail.com

    ReplyDelete
  23. Koska olisi vain yksinkertaisesti mukava päästä johonkin glamourin keskelle tämän kaiken harmauden ja liiallisten kouluhommien keskellä!

    ReplyDelete
  24. Tällä hetkellä arki junnaa vaan paikallaan ja olisi aivan ihanaa saada hyvä syy laittautua kunnolla. Lisäksi ilta lempiharrastuksen parissa ei todellakaan olisi pahitteeksi:)
    weirdwasteful@hotmail.com

    ReplyDelete
  25. Voitto merkitsisi minulle erittäin paljon, sillä olen kiinnostunut muodista, ja keväällä aion pyrkiä opiskelemaan vaatesuunnittelua joko Taikkiin tai ulkomaille. Rakastan vaatteita, kenkiä - ylipäätään kaikki kauneuteen liittyvä kiehtoo minua. Tiedän kenet ottaisin mukaani tähän mahtavaan tapahtumaan; ystäväni, joka on yhtä intohimoisesti muodista kiinnostunut kuin minä. 100 euron lippuihin miellä ei todellakaan ole varaa, sillä matkatkin maksaisivat jonkun verran. Tämä on loistava tilaisuus minulle - please, choose me! Jos saan liput otan päivästä KAIKEN irti!

    Terveisin Karolina, ridiculeisnoshame@hotmail.com

    ReplyDelete
  26. koska oon niin vitun fashion!

    aupairnette@luukku.com

    ReplyDelete
  27. Tahdon ehdottomasti päästä tälläytymään parhaisiini ja nauttimaan upeasta illasta!!

    lydia_@luukku.com

    ReplyDelete
  28. Rakastan vaatteita ja pukeutumista. En pidä asiasta kauheasti meteliä, esim. muotiblogin kirjoittaminen tuntuu itselleni luonnottomalta, vaikka tykkään lukea muiden aatteita vaatteista ja katsella, mitä heillä kulloinkin on ollut päällään. Joka tapauksessa suhteeni vaatteisiin on hyvin henkilökohtainen: vaatteihin liittyy estetiikan lisäksi paljon myös ideologiaa. Olisi ihanaa päästä ensi kertaa ihan oikeaan muotinäytökseen nauttimaan kauniista vaatteista ja glamour-tunnelmasta.

    unak

    ReplyDelete
  29. juuri mä haluaisin päästä mukaan koska: haisen paskalta, hiuksista tippuu rasva näppäimistölle kun silmät punasina loimottaen istun tässä ja koitan tehdä koulujuttuja yöstä ja päivästä toiseen, kynnet on pureskeltu, nälkäkin ois vaikka just söin, maha turpoaa mun terveellisitä mikropizzoista niin paljon että kohta alkaa "onnea vauvan johdosta"- kortteja tulemaan ikkunoista ja ovista ja mun vaatetus näyttää tällähetkellä torniolaisen poronkasvattajan vanhalta hiihtokerrastolta... että NIIN, oiskohan mun aika saada joku pakottava syy tehdä extreme makeover ja päästä takaisin elävien kirjoihin täältä mun kopperostani!
    ps. ei niissä torniolaisissa poronkasvattajissa varmaan mitään vikaa ole mutta henk. koht. haluaisin päästä välillä näyttämään vähän niinkuin nuorelta naiselta.....8)
    -Henni
    ihq.tsirbula.hot@gmail.com

    ReplyDelete
  30. No wau! eihän tähän mitään muuta syytä tarvita, kuin mahdollisuus laittaa päälle just ne korkeimmat korot ja makeimmat mekot, joita ei koskaan ehdi oikeessa elämässä käyttämään. :D Ja oisko mitään niin huippua kun rynnistää ankean työpäivän jälkeen noihin menoihin? Ei olis. :D

    -Lau@wippies.com, pitää peukkuja pystyssä, jos arpaonni vaikka suosis. :)

    ReplyDelete
  31. Iik,ääk ja uuh! Lippuja yhteen Suomen siisteimmistä tapahtumista!
    Siksi yksi syy haluta lippu, ja tietty palava rakkaus muotia kohtaan. Ja kerrankin "bileet" johon saa vähän tälläytyä, koska täällä landen suunnalla ei IKINÄ ole siihen mahdollisuutta :( Arpa onnea minulle! ;D

    ReplyDelete
  32. Niin ja sähkis : laaksonen.sini@gmail.com

    ReplyDelete
  33. Hei Laura! Olen ollut viime aikoina allapäin; minulla ja poikaystävälläni, jonka kanssa juuri muutin yhteen, on mennyt asiat vähän huonommin. Olemme seurustelleet yli kaksi vuotta, selvinneet vuoden intin ja miettineet yhteistä tulevaisuutta. Muuton jälkeen emme ehdi/saa aikaiseksi käydä yhdessä ulkona tai vain tekemässä kahdestaan asioita. En tiedä, mutta emme enää ehkä jaksa panostaa riittävästi toiseen, kun nähdään suht. usein. Olen surullinen ja pelokas, miten asioiden käy ja miten selviämme kaikesta tai miten minä selviän. Haluaisin päästä tapahtumaan pitämään hauskaa poikaystäväni kanssa, laittautua kauniiksi, muistaa kuinka yhdessä on ihanaa käydä ulkona ja piristää kummankin fiilistä. Olisi hienoa jakaa upea ilta tärkeimmän ihmisen kanssa, jolle haluan näyttää, että hän on kaikki kaikessa. Haluan muistaa, kuinka hauskaa meillä onkaan.

    Kiitos Laura vielä ihanasta blogistasi, se ilahduttaa syksyn pimeinä aikoina!

    ReplyDelete
  34. Ai niin sähköpostini on siis jeminaq@hotmail.com

    ReplyDelete
  35. Kyseinen muotigaala toisi varmasti piristystä tällä hetkellä kärsimääni pikku kaamosmasennukseen. Kauniit vaatteet ja ihmiset tuovat aina hymyn huulille. Kaipailisin myös uutta inspiraatiota pukeutumiseeni, joka tuppaa nykyään olemaan pelkkää legginssit+villapaita/trikoomekko-tyyliä.

    H-elena@wippies.com

    ReplyDelete
  36. Jotta saisin taas yhden tekosyyn saapua Helsinkiin, haluaisin perkele vieköön liput minulle ja ystävälleni kyseiseen gaalaan. Itse en niinkään välitä tapahtumasta, mutta kaveri kyllä. Ja koska tällä sattuu olemaan syntymäpäivä juuri samoihin aikoihin niin mikäs sen sopivampaa. Ja lisäksi olen oikein erinomainen tyttö juhlimaan.

    Terkuin,
    minä

    ananasjaatelo@wippies.com

    ReplyDelete
  37. Olisi ihanaa saada irtiotto arjesta, opinnäytetyöstä, koulustressistä ja saada vähän vaihtelua maisemaan muodin merkeissä. Paikalla olevista ihmisistä ja koko tilaisuudesta saisi mukaansa säkillisen inspiraatiota talven varalle. Toisaalta, olisi kamalaa voittaa, sillä tulisi heti kamala kriisi siitä, mitä pistäisi itse päälle ja kenet ottaisi kaveriksi. Mutta siltikin, kaikesta kriiseilystä huolimatta uhmaan itseäni ja osallistun peukut pystyssä ja sormet ristissä kilpailuun :)

    fudge.blogi(at)gmail.com on s-posti, jos onni suosii :)

    ReplyDelete
  38. mä en asu pääkaupunkiseudulla(n.500km päässä), mutta olen tulossa just kyseisenä päivänä vierailulle helsinkiin muissa puitteissa ja iltaohjelma puuttuu vielä ! ;) tää ois mahtavuutta !!

    lilyy@luukku.com

    ReplyDelete
  39. Mun olis pakko päästä tonne gaalaan sen takia, että oon superjees tyyppi, hauska ja nokkela, kaunis ja ihana, mukava ja kiva !!

    Ja tottakai mua kiinnostaa, enemmän kuin ketään muuta, nähdä kaikki ne "tärkeimmät muodin ja designin vaikuttajat", niin kuin kutsussa sanotaan.

    Eli tarvitsen tuollaisen lipun more than anyone, olisin sen arvoinen, samoin se, jonka sinne raahaisin mukanani !! :) Onnea MULLE siis arvontaan, että varmasti voitan ;)

    <3 _ <3

    ReplyDelete
  40. Haluaisin voittaa liput, koska olen huolestuavaa vauhtia muuttumassa erakoituvaksi nössöksi ja ois tosi kiva, jos joku kerrankin patistais mut kunnolla ihmisten ilmoille...jossei lasketa sitä, että joutuu olemaan töissä akvaariossa :D :D

    ReplyDelete
  41. ixdu87@gmail.com ...edellisestä unohtui sähkäri...

    ReplyDelete
  42. Mä täytän ens tiistaina 18 vuotta ja toi olisi aivan mahtava myöhäinen synttärilahja! :) Muutenkin oon seuraillu jo reilusti yli puoli vuotta sun blogia ja muitakin blogeja, joiden johdosta oon kiinnostunut aiempaakin enemmän vaatteista, meikeistä ja oikeestaan kaikesta muotiin ja tyyleihin liittyvästä.
    pipsa_@msn.com

    ReplyDelete
  43. Haluaisin liput, koska elämä on viime aikoina ollu niin tylsää ja ankeeta, että asialle ois aika tehdä jotain.

    vrpvrp@luukku.com

    ReplyDelete
  44. Tapahtumasta saisi hyviä vinkkejä muodista ja pukeutumisesta, näkee kauniita asuja. Ja se olisi once in a lifetime-juttu. :)

    Kun kuulin että awardseihin myydään lippuja kävin katsomassa minkä hintasia ne olisivat.200e! eihän opiskelijalla siihen ole varaa. Olisin ikionnellinen jos voittaisin liput.

    Olisi myös kiva päästä tapahtumaan kun mies lähtee seuraavana pvänä pikkujouluihin niin olisi sitten jotain kivaa tapahtumaa itsellenikin.:)

    Terv. Linda, lindaanu@hotmail.com

    ReplyDelete
  45. Koska satun juuri silloin olemaan käymässä Helsingissä! NRJ-Fashion Awards olisi kiva piristys keskelle pimeää ja tylsää arkea, johon kuuluu töitä, nukkumista, syömistä ja lisää nukkumista. Seuraan muotia intohimoisesti mutten ole vielä koskaan päässyt paikan päälle suurin tämän kaltaisiin tapahtumiin!

    Sofie
    zofie_89@hotmail.com

    ReplyDelete
  46. lippua mulle koska:
    a) olen pahimman luoka fashion nerd. kun muut viettävät aikansa tehden - no mitä nyt normaalit ihmiset tekevät - minä istun kotona lukemassa style.comia, blogeja, lehtiä (myös niitä joita en ymmärrä, kuten ranskan-, sakan, ja minkä tahansa kielisiä muotilehtiä), tutkimassa kaikkea mahdollista mitä aiheeseen voi kuvitella ( ja ei kuvitella) liittyvän.

    b) omaan yhden työkaverin jonka kesken ja minun pomoni suoritti arvonnan yhdestä lipusta. turha varmaan sanoa kumpi voitti.

    c) opiskelen alaa ja koulussa oli myös kaksi lippua saatavilla. olinko kotona kipeänä kun liput arvottiin? KYLLÄ!

    d) en ikinä osallistu kisoihin koska periaatteeni on "en kumminkaan voita". nyt aion taistella ainakin omassa päässäni lipusta. näen siitä varmasti unta.

    e) olen aidosti kiinnostunut muodista. en halua gaalaan siksi että "ihanaa päästä juhliin jossa on paljon ihmisiä jolla on kivat vaatteet, mullaki ois jo päällepantavaa!". muoti on vakava asia. (kidding)

    f) pliis. kaikki muutkin menee.

    olisin otettu.


    melinac@luukku.com

    ReplyDelete
  47. Ai että mä tykkään tollasista tapahtumista! Ja vieläpä FASHION awards. Oon niin hulluna kaikkiin muotijuttuihin, rohmuan sitä kaiken aikaa telkkarista, lehdistä ja blogeista niin saisin vähän lisää rohmuttavaa.

    Olis kiva päästä meininkeihin mukaan katselemaan tyylikkäitä ihmisiä, vaatteita, asusteita ja saamaan inspiraatiota ja tiedot uusimmista muoti jutuista.

    Ja kun kerran paikalle pääsyssä ei ole ongelmaa, niin miksi ei?

    sähköposti on emmi.pynttari@mail.suomi.net

    Heippa ! <3

    ReplyDelete
  48. Mä haluaisin voittaa lipun koska en kuitenkaan voita sitä.

    ReplyDelete
  49. ainii se sähköposti..

    julia.juliaff@hotmail.com

    ReplyDelete
  50. Koska olisi ihanaa päästä näkemään ja kokemaan kaikkea sellaista, jota te bloggarit koette ;)

    pe_pp_i@hotmail.com

    ReplyDelete
  51. no eipä oo koskaan tullu oltua missää tommosessa tapahtumassa. ois kyllä kiva päästä kerrankin ihan ite paikan päälle eikä vaan töllötellä telkkaria sohvan perältä. ja vielä kaiken lisäki ku tykkään muodista ja tykkään itekin tehdä vaatteita mutta se nyt on jääny vähän taka-alle niin ois kiva jos löytäis lisää inspiraatiota alkaan taas värkkään vaatteita ite. :)
    joten siis ME WANTS ONE REALLY REALLY BADLY !

    mia.maaria@hotmail.com

    ReplyDelete
  52. mun pitäis voittaa koska I'm the chosen one!


    nana-nnaa@windowslive.com

    ReplyDelete
  53. Haluaisin lipun gaalaan koska minulla ja miesystävälläni on välimatkaa tällä hetkellä 850km ja olen ensi viikonloppuna menossa hänen luo helsinkiin ja olisikin mahtavaa voida viedä kultani tuollaiseen tilaisuuteen :) Kerrankin minä olisin hommannut meille mielenkiintoista tekemistä. Ja mikä tärkeintä, olisi mahtava muotia rakastavana päästä Fashion awardseihin!

    ReplyDelete
  54. Haluaisin päästä NRJ Fashion Awardsiin, koska muoti on minulle elämäntapa. Pääsisi sitten samalla shoppailemaankin Hesaan. Sun blogis on aivan paras! :D

    kisuh@hotmail.com

    ReplyDelete
  55. Muotia, kauniita ihmisiä, vaatteita ja inspiraatiota. Siinä syyt, minkä takia haluisin tosi tosi tosi paljon päästä NRJ fashion awardsiin.

    Rakastan vaatteita koko sydämestäni ja se olisi toiveiden täyttymys, jos pääsisin tuohon tapahtumaan. Okei, on se ilman voittolippujakin mahdollista mutta 100euron liput hieman rajoittavat laihasta lompakosta kärsivää opiskelijaa.

    Muutenkin olisi upeaa nähdä vuoden kuumimmat suunnittelijat, tavata ehkä muitakin bloggaajia ja mitä parasta, laittautua oikein kauniiksi, ostaa uusi mekko ja kerrankin kokea henkilökohtaisesti se kaikki glamour, mikä tuollaisiin tapahtumiin liittyy.

    Ps. Ja olis mahtavaa nähä sun kauneus omin silmin!

    ReplyDelete
  56. ainii, sähköposti

    mikaela.koskela@hotmail.co

    ReplyDelete
  57. minun pitäisi saada lippu koska, olen innostunut muodista ja muotibloggaajista viimeisen vuoden aikana todella. Olen suorastaan koukussa muotibloggaajiin ja muotiin nykyyään. Olisi myös kiva päästä saamaan inspiraatiota muodista ja tapaamaan lempparibloggaereita sinne. :)opiskelijana olisi hienoa päästä noin kalliiseen ja kiinnostavaan tapahtumaan, johon ei itsellä olisi ikinä varaa.

    ezzi_20@hotmail.com

    ReplyDelete
  58. Yksinkertaisesti, lyhyesti ja ytimekkäästi: En ole ikinä ollut missään, mitä voisi kutsua gaalaksi, joten mun mielestä olisi korkea aika suorittaa tällainen toimenpide! :D Jokainen nainen tarvitsee yhden gaalan elämäänsä haha.

    ReplyDelete
  59. Ai niin sori sähkäri: tiiatiainen@hotmail.com

    ReplyDelete
  60. Olisi ihanaa jos olisi taas pitkästä aikaa jotain jännittävää mitä odottaa!

    Tiina

    nekku_the_t@hotmail.com

    ReplyDelete
  61. Salamavalot, rokki,pitsi, uudet muodin tuulet.... Haluan päästä mukaan gaalaan ja voittaa liput, täytyyhän sinne tuoda jotain pohjoisen edustustakin sekaan!;) Olen pitkään kaihonnut jo piipahtamaan etelämpänä-ja mikäs olisi sen parempi perustelu kuin NRJ Fashion Awards. :)

    Fingers crossed!

    onelikaneli@hotmail.com

    ReplyDelete
  62. Olisi ihan mahtavaa päästä tuonne, koska en ole koskaan ennen päässyt mihinkään tälläiseen tapahtumaan ja muoti&vaatteet nyt vaan on parhautta!
    nenski-@hotmail.com

    ReplyDelete
  63. En oo ikinä voittanu mitään, ja viime aikoina oon alkanu kiinnostuu muodista, olis niin kivaa päästä tonne! Eipä siinä kai muuta.
    tiny.fairy@jippii.fi

    ReplyDelete
  64. Juuri minun pitäisi päästä NRJ Fashion Awardseihin, koska olen kiinnostunut muodista, ja tapahtumasta saisin varmasti uutta inspiraatiota ja intoa panostaa omaan pukeutumiseeni, joka on nyt opiskelu kiireiden takia jymähtänyt kollari-linjalle. En ole koskaan ollut katsomassa muotinäytöksiä, se olisi kiva vielä kokea joskus.

    kaissyy@myspace.com

    ReplyDelete
  65. Mun pitäis voittaa liput, koska sain viimein vuoden tuskallisen raadannan jälkeen pro graduni valmiiksi juuri tänään! Minulla on myös täydellinen asu valmiina, lentoliput ostettuna Helsinkiin ja varmasti innokas avec/pikkusisko, jonka kanssa biletän nykyään ihan liian harvoin kun asuu pääkaupunkiseudulla.

    Nuo liput olisivat täydellinen joululahja, valmistujaislahja, tulevankin vuoden synttärilahja ja kaikkea edellä mainittua myös siskolleni.

    ssini85@hotmail.com

    ReplyDelete
  66. Olisi todella PIRUN hienoa päästä mukaan näin hienoon tapahtumaan. Minusta on myös ihanaa seurata muotia, vaikka en sitä ehkä itse orjallisesti hyödynnä :)En ole ollut pitkään aikaan oikeen missään, sillä tämän hetkinen elämäntilanne verottaa pääsyä kaikkiin mahtaviin häppeninkeihin. Lisäksi minulla olisi todella hyvä avecikin jo tiedossa, joten lippu ei TODELLAKAAN menisi hukkaan ;)Eiipä muita perusteluja tällä erää.

    tanja_liimatta@hotmail.com

    ReplyDelete
  67. Oi että, olisi niin hienoa päästä tuonne!:D Ja koska on ihan teidän bloggarien syytä että kiinnostaisi paikalle päästä niin olisihan se oikeudenmukaista myös päästä mukaan:D
    jenzzu@hotmail.com

    ReplyDelete
  68. Vitsit kun pääsisi mukaan, olis ihan mahtavaa!

    riikka.laine@luukku.com

    ReplyDelete
  69. Vanhus tarvitsee uusia virikkeitä! ;)

    jsormu10@welho.com

    ReplyDelete
  70. Olisi todella hienoa päästä tapahtumaan, sillä olen kiinnostunut todella paljon muodista ja ajoin lähteä opiskelaan sitä toivottavasti ensi vuonna! Olisi hienoa saada uusia inspiksiä omaan tyyliin ja kehitellä sitä vähän. Enkä ole ollut aikaisemmin tuollaisissa tapahtumissa joten toivottavasti nyt tärppää! :)

    T.Emily@hotmail.com

    ReplyDelete
  71. Oi!
    Haluaisin ehdottomasti päästä kerrankin samanhenkisten ihmisten joukkoon.
    Saisi varmaan myös paljon erilaisia uusia ideoita jengin pukeutumisesta :)
    Ihana piristys tän tylsän arjen keskelle.

    tannttu@luukku.com

    ReplyDelete
  72. En aio nuoleskella sua sen enempää enkä vakuutella köyhyyttäni ja epäonneani arvonnoissa, sillä muut ovat niihin näköjään jo vedonneet. Tapahtuma vaikuttaa jännältä, vip:ltä ja kiinnostavalta ja ne ovatki ne tärkeimmät syyt haluta mukaan muotitietoiseen joukkoon. Torstai on toivoa täynnä, niin myös mieleni!
    Riksutin@hotmail.com

    ReplyDelete
  73. Minun pitäisi saada lippu, koska olen toivoton gaalaintoilija ja tällaiselle maalaisjunttilan kasvatille fashion awardsit olisivat ensikosketus suuren maailman glamouriin. Olisi myös ihanaa päästä kerrankin tälläytymään oikein viimeisen päälle, kun siihen niin harvoin mahdollisuuksia tulee. Kaapissa odottelee jo upea kenkäpari, joka odottaa kärsimättömänä pääsyään tositoimiin! Inspiraatiotakin haluaisin gaalasta lähteä hakemaan omaan arkipukeutumiseen ja etenkin tulevan ylioppilasmekkoni suunnitteluun.

    mmisty@windowslive.com

    ReplyDelete
  74. En jaksa lirkutella ja luulenpa ettei sua paljoa lirkuttelut kiinnosta...Suoraan asiaan!

    Oon hyvä tyyppi ja vahvan oman tyylin omaava rempeseä 21v misu.

    Lisäks tänään on perjantai 13 joten mitä vaan voi tapahtua, voin jopa voittaa elämäni ekan palkinnon, jeah :D

    Sanni.viinikainen@hotmail.com

    ReplyDelete
  75. äääääääääää. en osaa ees käyttää tätä tyhmää lootaa!

    ReplyDelete
  76. En jaksa lirkutella ja en usko että sua paljoa mun lirkuttelut kiinnosta! Joten suoraan asiaan..!

    Oon mainio tyyppi ja rohkean ja oman tyylin omaava 21veejee tyttö.

    Lisäks on perjantai 13pvä, joten mitä hurjaa vaan voi tapahtua, saatan jopa voittaa elämäni ekan palkinnon, jeah! (:

    Sanni.viinikainen@hotmail.com

    ReplyDelete
  77. mihin vittuun noi kommentit meneeeeeeeeeeee. kiukku.

    ReplyDelete
  78. hups, sun pitää näköjään hyväksyä eka kaikki kommentit, melko rankkaa :D

    Hahaa sori! (:
    Mut niinko näkyy, oon messissä. Ja meinaan saada palkinnon.

    Tee, sannnni

    ReplyDelete
  79. Kaikki kynnelle kykenevät käykää äänestämässä Refill-nimistä bändiä tässä osoitteessa

    http://www.musicagainstdrugs.info/bandiaanestys2009/valkeakoski/vote.php !

    Olisi ihan mielettömästi apua, jos kävisitte antamassa äänenne kyseiselle bändille! Ja äänestää voi joka päivä, joten ei muutakuin osoite suosikkeihin ja joka päivä ääni menemään Refill'ille! Kiitos!

    ReplyDelete
  80. HALUAISIN PÄÄSTÄ GAALAAN, KOSKA:

    - en ollut koskaan tämäntyyppisessä tapahtumassa

    - uusi kokemus

    - olen kiinnostunut muodista, mutta rajoissa --> uusia näkemyksiä

    -tulee ihana fiilis, että voittiin blogiasi kautta (olen vakio lukija ja rakastan blogiasi,oot ihana! <3)

    ReplyDelete
  81. Aww mie niin haluaisin päästä mukaan, koko ikäni olen pohjoisen perukoilla asunut, täysin eristäytyneenä kaikesta maailman menosta ja tapahtumista, vain lehdistä ja televisiosta niitä saanut ihailla. Nyt kun vihdoin olen muuttanut Helsinkiin, pääsee ihan oikeasti paikallekin! Vain sitten jos ei ole kontakteja, niin sittenpä ei pääsekään :(

    miss_vanity@windowslive.com

    ReplyDelete
  82. This comment has been removed by the author.

    ReplyDelete
  83. Kilpailuihin osallistuminen on aina yhtä jännää ja hupaisaa, jopa vaikeaa. Kun lukee yllämainittuja kommentteja ja syitä "miksi juuri minä", en keksi mitään mihin vedota, sillä;

    Helsinkiin pääsen milloin vaan, minun koirani ei ole kuollut, minulla ei ole tenttejä ollut pariin kuukauteen, en ole riidoissa kenenkää kanssa, en ole muodin orja, en voi vedota epäonneen ettenkö olisi ikinä mitään voittanut (en ole vain osallistunut), en täytä vuosia gaalan aikana eikä minulla ole edes nimipäivää silloin. Säähän, stressiin tai muuhun allapäin olemiseen on ylipäätään turha vedota; kaikilla meillä on kurjaa ja sama taivas yllä joskus eikä sille mitään voi.

    En odota gaalalta mitään; annan sen odottaa minua ja yllättää minut. Enhän edes tiedä millainen kyseinen tapahtuma oikeasti on, kun en ole ennen käynyt vastaavassa tapahtumassa.

    Vaikka kiinnostus on korkea ja odotus huikea, en unohda rustaa omaa sähköpostia loppuun!

    dani@anjovisio.net

    ReplyDelete
  84. Ystävälläni on perjantaina syntymäpäivät, olisi ihana yllättää hänet tällä lahjalla ja viedä oikein kunnon kekkereille! Olen noita lippuja myös yrittänyt kysellä, mutta kukaan ei oikein tunnu osaavan kertoa mistä niitä saisi.

    Ja pitäisi ehdottomasti päästä ulkoiluttamaan uusia Jimmy Choo for H&M kenkiäni! Vaivalla hankitut, kyllä kannatti!

    serjoza85@hotmail.com

    ReplyDelete
  85. haluaisin gaalaan koska olen kiinnostunut muodista, mutta pikkukaupungissa ei sen seuraaminen aina ole helppoa. olisi hienoa päästä tapahtumaan jonka aihe kiinnostaa enemmän kuin mikään muu, aveccina helsingissä asuva poikaystävä jota välimatkan vuoksi näkee surullisen harvoin.

    ja honestly - olisihan se nyt vaan ihan helvetin siistiä.

    katkusa@hotmail.com

    ReplyDelete
  86. Älä Laura valitse näitä "byhyyy kun mun elämä on surkeeta, en valmistunu koulusta ajoissa, mun kissa kuoli" jne- tyyppejä voittajiks, vaan joku sellainen, joka on iloisella asenteella mukana, please:) mikään ei ole ärsyttävämpää kun säälisääli-ihmiset.

    ReplyDelete
  87. Minun pitäisi voittaa liput koska oon niin pirun siisti muija joka valitettavasti ei nykyään tee mitään muuta kun töitä. En haluais hautautua jatkuvasti kotiin joten Laura kiltti, pelasta nainen parhaassa iässä tylsyyden kuoppaan hautautumiselta! Osaan myös juhlimisen taidon ja omistan täydellisen mekon joka tuolta vaatehuoneesta jatkuvasti huutelee, että haluaa päästä näytille. Oon syvästi huolestunut, että mun mekko vielä masentuu jos ei pääse ulos, joten tää auttais sitäkin!

    doubletrouble@luukku.com

    ReplyDelete
  88. haluun et mun mieskin pääsee tutustumaan mun kanssa tälläsiin juttuihin

    ReplyDelete
  89. olen aloitteleva muotisuunnittelija ja olisi mahtavaa päästä katsomaan muiden tuotoksia. tälläisiä muotikohtaamisia suomessa on todella vähän ja se saattaisi olla hyvä verkostoitumispaikka. olen katsonut aikeisemmatkin gaalat ja olisin todella onnellinen jos pääsisin mukaan.


    pulu91@hotmail.com

    ReplyDelete
  90. No koska tonne pääseminen olisi vaan nyt niin törkeän siistiä :D
    Gaala-ilta voittais oikeasti niin mennen tullen baari-illat, ja mun rakkaat korkkarit kaipaa todella kipeästi ulkoilutusta (lol ostan kuitenkin uudet), kuten myös avec.
    + Olisi toi muutenkin täydellinen tilaisuus päästä laittautumaan ja hankkimaan jonkun ihanan mekon.

    Näin ollen täytän siis ehdottomasti kaikki kriteerit mitä tohon gaalaan tulee, right?

    jenni_vaatainen@netti.fi

    ReplyDelete
  91. Ystäväni sanoin kun kerroin hänelle tästä mahdollisuudesta: "Vau! Sinne on päästävä ja hei.. mä laitan sitte glitter puvun... tai hei.. yhdistän ehk ne hopeat legginsit ja ne megakorkkarit.." Ja hän on siis miespuolinen henkilö.Joten puhun meidän molempien puolesta: voisiko olla mahtavampaa tilaisuutta kahdelle muodinnälkäiselle ihmiselle viettää ikimuistoinen ilta. Jo valmistautuminen yhdessä Nrj Fashion Awards - tapahtumaan olisi jo meille yhtä juhlaa , joten tarvineeko tuota enää mitenkään muuten perustella.

    heidi-di@hotmail.com

    ReplyDelete
  92. Haluaisin viedä poikaystäväni kyseiseen tapahtumaan, sillä tämmöisiä tapahtumia on todella vähän Suomessa. Muoti on todella lähellä minun ja poikaystäväni sydämiä. :)

    omenapisara@hotmail.com

    ReplyDelete
  93. Ihan ihokarvat nousivat pystyyn kun huomasin arvonnan! Minun pitäisi päästä Awardseihin koska a) En päässyt muotimessuille vaikka olisin kovasti tahtonut ja muotialan tapahtumat kiinnostavat kovasti b) Seuraan muotiblogeja innolla mutta oma pukeutuminen on ikävä kyllä lähinnä huppari/farkku -osastoa, joten sieltä voisi saada rohkeutta ja inspiraatiota c) Kaapissa odottaa uusi mekko, jota voisi käyttää kyseisessä tapahtumassa ja saisin taas uuden syyn ostaa korkokengät joita rakastan mutta käytän rikollisen harvoin!

    PS. Näin sut kesällä H&Mllä ja olit niin kivan näköinen luonnossa kun kuvittelinkin!

    Terveisin: laura@linkoneva.fi

    ReplyDelete
  94. mun täytyy päästä koska mun kissa oksensi koko yön

    ReplyDelete
  95. Haluaisin gaalaan siksi, etten koskaan ole päässyt mihinkään tapahtumiin mukaan, enkä ikinä ole edes voittanut mitään. Mä asun n. 500 kilometrin päässä Helsingistä, joten vanhempani eivät koskaan suostu kustantamaan reissua mulle Helsinkiin. Jos voittaisin liput gaalaan, he varmasti maksaisivat matkat, koska he kuitenkin tietävät miten mä rakastan muotia. Olisi myös kiva päästä shoppailemaan ihan kunnolla, nimittäin kotikaupunkini vaatetarjonta koostuu muutamasta pienestä kaupasta. Mulla on koulussa masentava jakso meneillään, sillä istun joka kurssilla yksin eikä mulla kyllä juuri ole muutenkaan kavereita. Näin ollen olisi tosi piristävää päästä gaalaan ja unohtaa hetkeksi arjen murheet.

    Tietysti olisi myös kivaa nähdä muodin vaikuttajia ihan livenä:)

    senjaa_@hotmail.com

    ReplyDelete
  96. Ansaitsisin ne liput siksi koska mä oikeastioikeastioikeasti haluan ne niiiiin paljon.
    Mun elämä on aika tapahtumaköyhää ja väritöntä, eikä syysmasennuksen keskellä oikein ole mitään odotettavaa. Tuollainen valopilkku tähän ankeaan syys-talveen olisi aivan älyttömän piristävä lisä, jonka voimin jaksaisi ehkäpä ahertaa vielä vähän!
    En ole koskaan ollut missään muoti-tapahtumassa, vaikka kovasti olen haaveillut. Niitä järjestetään vain niin vähän ja melkein aina ne ovat vain kutsuvieraille. Olisi ihanaa päästä tälläisenä tavallisena tyttönä, joka ammentaa elämäniloa muodista, NRJ fashion awardseihin.
    HALUAN tuhannesti vielä alleviivaten ne liput tuomaan elämääni uuden ihanan kokemuksen :)

    krauko@welho.com

    ReplyDelete
  97. "Oih, pakko päästä!" -ensiajatuksesta huolimatta on näemmä sittenkin ihan käsittämättömän vaikeaa perustella, miksi JUURI minun pitäisi tuonne päästä.. En ole käynyt koskaan kutsuvieras/tuon hintaluokan tapahtumissa joten mikäli sinne pääsisin, olisin hakemassa elämyksiä ja erilaista inspiraatiota.
    Mitään järkevää maailmaamullistavaa psykologista perustelua minulla ei ole; olen vain utelias ja tapahtumannälkäinen. :)

    lumineiti@hotmail.com

    ReplyDelete
  98. This comment has been removed by the author.

    ReplyDelete
  99. Ihan ensiksi en koskaan pääsisi tuollaiseen tapahtumaan omin avuin ottaen rahatilanteen huomioon. Toiseksi toi ois niin vuoden jymyjuttu päästä näkemään muiden mielikuvaa muodista. Liput voisivat myös helpottaa kylmää ja synkkää syksyä :)

    linda.sipila@hotmail.com

    ReplyDelete
  100. nonniin moikka vaan :)

    mikä olis parempaa kun antaa parhaimmalle ystävälle 18-vuotis synttärilahjaksi liput NRJ fashion awardsiin? ;)

    hubbububbu_91@hotmail.com

    ReplyDelete
  101. Olen kerran aikaisemmin ollut kyseisessä tapahtumassa, silloin sain kutsun ventovieraalta ihmiseltä, jonka tapasin työni merkeissä. Hän oli niin häkeltynyt työpanoksestani, että antoin minulle kiitokseksi kutsun. Ilta kuitenkin meni vähän pipariksi, kun kiireellä töistä lähdettyäni en ehtinyt edes vaihtaa vaatteita. Matka kaapelitehtaalle ei myöskään ollut aivan mutkaton. Perille vihdoin päästyäni ehdin hetken nauttia illasta. Kohtalon saattelemana koen olevani jälleen oikeutettu saamaan kutsun tuntemattomalta, jospa nyt ehtisin nauttia illasta täysin siemauksin!

    Anette

    ps. jos voitan kutsun, iskee vaatekriisi...

    piafrah@hotmail.com

    ReplyDelete
  102. Muistan edelleen ensimmäisen kerran kun avasin esimmäisen muotilehden. Se oli -05 kesälla matkalla kesämökille. Otin aseman lehti hyllystä trendi lehden, koska siinä luki kesän trendit. Hassua on se että muistan edelleen jokaisen jutun siitä lehdestä ja että kannessa oli Julia Välimäki.

    Omistan nykyään enemmäin lehtiä kuin kirjastostakaan voisi löytää, rakastan niiden tuomaa inspiraatiota, upeita ihmisiä ja glamourin tunnetta.
    Muoti on nykyään intohimoni, tapa jolla ilmaista itseni ilman että tarvitsee sanoa sanaakaan.
    Tätä samaa odotan NRJ Fashion Awardsilta. Inspiraatiota, upeita ihmisiä ja glamouria, ja siksi haluaisin päästä mukaan gaalaan.

    krista.heikkala@luukku.com

    ReplyDelete
  103. Just mun pitäis päästä NRJ Fashion Awards kekkereille koska sunnittelemme ja teemme kaverini kanssa vaatteita itse ja tämä olisi meille ainutlaatuinen tilaisuus saada inspiraatiota ja motivaatiota jatkaa tällä alalla. Plus, vaikka Suomi on pieni maa, täältä löytyy hienoja suunnittelijoita vaikka kuinka paljon ja olisi äärettömän mahtavaa päästä käymään Suomen muotiskenen pelipaikoilla.

    Terveisin, voi.vitalis@hotmail.com

    ReplyDelete
  104. Koska ensinnäkin se piristäis mua ihan mielettömästi! :) Ja toiseksi opiskelen meikkaaja-maskeeraajaksi, joten tapahtuma antaisi minulle (vasta-alkajalle) lisää näkökulmaa! Ja onhan se kokemuksena varmasti aivan mieletön!

    ReplyDelete
  105. koska mulla on just sillon synttärit, eikä torstai oo hyvä päivä bailaa. ois jotain erilaista
    maria.kalho@gmail.com

    ReplyDelete
  106. Hei Laura,

    kuulun näihin lukuisiin tapauksiin jotka "eivät ole ikinä voittaneet mitään". Enempiä perustelematta,katsotaan josko onni suosisi ;).


    eea@wippies.com

    ReplyDelete
  107. Muoti=pakkomielle. Vaatteet= intohimo. Suunnittelijat= ulottuvuus. Glamour=seura. Nrj=mahtimusiikki. Design=suomalaisuus. Tyyli=vaikutteet. Shoppailu=cocktailmekko. Blogi=kertaus. Avec=Ystävä kaukaa<3Minä=enemmän kuin toiveikas! Ilta=ikimuistoinen.

    "Fashion is fashion. Style is style. Girl, you got style."
    Gwen Stefani-Harajuku girls

    ReplyDelete
  108. JA sähköposti=udoubt@luukku.com

    ReplyDelete
  109. Koska arvostan paintilla piirrettyjä kissoja ja leivänpaahtimia yhtä paljon kuin sä:)


    heinivain@luukku.com

    ReplyDelete
  110. Hei!

    Tämä on viimeinen oljenkorteni päästä mukaan gaalaan!
    Opiskelen vaatetusalaa ja ah haluan niin kovasti päästä mukaan sekä finalistien töiden, että yleisen ilmapiirin takia! Olisi mukava olla kaltaistensa joukossa, koska olisin itsekin voinut osallistua suunnittelukilpailuun. Suomessa järjestetään todella vähän tällaisia vakavasti otettavia alan tapahtumia ja siksi minulle olisi todella tärkeää päästä mukaan. Opiskelijana ei tietenkään ole varaa laittaa tuollaista summaa lippuun.
    Tietenkin minulla on myös upea mekko, jota täytyisi päästä ulkoiluttamaan ;)

    mellevae@hotmail.com

    ReplyDelete
  111. Mä haluaisin tähän tapahtumaan liput siitä yksinkertaisesta syystä, että olen totaalisen kyllästynyt baari-iltoihin joiden ainoa teema on dokaaminen. Olisi ihana päästä juhliin joihin saisi oikein kunnolla panostaa, ilman tuomitsevia katseita. Asukin löytyisi :D.

    ReplyDelete
  112. Heippa :)

    Haluaisin voittaa, koska en ole koskaan osallistunut minkäänlaiseen muotitapahtumaan ja olisi mukavaa päästä osalliseksi näin globaalia asiaa. Mielestäni muodin kuuluisi olla kaikkien saatavilla ja sen takia haluan voittaa, koska minulla ei ole mahdollisuuksia opiskelemisen takia osallistua tapahtumiin ja tuntuu, ettei omaa muotiblogia pääse mukaan ajankohtaisiin tapahtumiin, tilaisuuksiin ja muihin vastaaviin. Olisi mukava saada pala sitä mitä muotibloggarit kokevat useammin kuin tavalliset pulliaiset :) Se olisi ihanaa päästä laittautumaan kunnolla ja ihastelemaan muiden pukeutumista. Tämä varmasti olisi sellainen once in a lifetime -tilaisuus, jota olisi hienoa muistella.

    ReplyDelete
  113. Heipsan!

    Edellinen viesti lähti hieman nopsaa ilman sähköpostiosoitetta, joten uusi yritys :)
    Haluaisin voittaa liput, koska tämä olisi varmasti ainutlaatuinen tilaisuus enkä tule tulevaisuudessa luultavasti vastaavaa ikinä kokemaan. Joten olisi aivan mahtavaa päästä osalliseksi jotain suurta. Mielestäni ilman muotiblogia ei ole tavallisten pullaisten mahdollista päästä osallistumaan erilaisiin tilaisuuksiin. Muoti on kuitenkin pysyvä ja globaali asia, joten sen pitäisi olla kaikkien käsillä "yhtä vaivattomasti". Olisi ihanaa päästä laittautumaan oikeita juhlia varten ja varsinkin tällaiseen tapahtumaan, joka on aiemmin ollut pelkästään kutsuvieraille. Ei sillä, että olisin sen perään, vaan sen takia että opiskelijana ei ole mahdollista maksaa 200€ arvoista lippua, vaikka asia olisi kuinka rakas itselleen. Ja lopuksi tietysti se klassinen Aku Ankka -fiilistely, en ole koskaan voittanut mitään. Arvostaisin niin paljon voittoa.

    s-posti: otan_rennosti@hotmail.com

    ReplyDelete
  114. Ainutkertainen tilaisuus eikä minulla opiskelijana olisi ikinä varaa lippuihin :D

    beminevalentine_@hotmail.com

    ReplyDelete
  115. Ystäväni on awardseissa ehdokkaana (Emilia K.) enkä muuten pääse kannustamaan häntä taikka ihailemaan hänen tuotoksiaan!

    ReplyDelete
  116. Asun suhteellisen pienessä kaupungissa ja täälä todella harvoin tapahtuu tai näkee mitään muotiin liittyvää. Kadullakaan ei näe inspiroivaa pukeutumista. Olen silti suuri muodin ystävä ja olisi mahtavaa päästä katsomaan Fashion Awardseja ja inspiroitumaan.

    ja naamakirjan mukaan mulla on 98 % onnekas päivä ;D

    @; jk90@windowslive.com

    ReplyDelete
  117. Olisi upea kokea tuo tapahtuma. Lisäksi talveni / pikkujoulukauteni on onnettoman tyhjä kaikista juhlista joten tämä sopisi itselleni enemmän kuin sopivasti! Lisäksi olisi ihana hemmotella ystävää tälläisellä yllärillä.

    martina.rajala@gmail.com

    ReplyDelete
  118. Olin tyhmä ja unohdin kokonaan laittaa sähköpostiosoitteeni. Eli laitan mun kommentin nyt uudestaan :)

    Koska ensinnäkin se piristäis mua ihan mielettömästi! :) Ja toiseksi opiskelen meikkaaja-maskeeraajaksi, joten tapahtuma antaisi minulle (vasta-alkajalle) lisää näkökulmaa! Ja onhan se kokemuksena varmasti aivan mieletön!

    patjas_anni@hotmail.com

    ReplyDelete
  119. Olisi ihanaa nähdä ja oppia uutta muodista sekä nähdä luovien ihmisten tuotoksia. Oivaltaa uutta ja nähdä suurta! :)

    S-posti: fashionstar@wippies.fi

    ReplyDelete
  120. olis villiä päästä

    unnii89@hotmail.com

    ReplyDelete
  121. Haluisin voittaa liput ainutkertaisen tilaisuuden vuoksi. Mikä olisikaan ihanampaa kuin saada laittautua, nähdä muotia ja bongata jopa ehkä blogaajia livenä paikan päältä? Olisi aivan mahtavaa kokea muotishown fiilis edes kerran elämässään. Tästä voisi jopa saada inspiksen alkaa kirjoittaa omaa muotiblogia!

    jennny-@hotmail.com

    ReplyDelete
  122. MUN pitäisi päästä sillä a) mä olen juuri valmistumassa vaatesuunnittelijaksi ja mikä olisi parempi paikka luoda alan kontakteja kuin toi, b) mun pitäisi myös päästä markkinoimaan opinnäytetyömallistoani (jonka muuten pääset näkemään täältä http://sazuplay.blogspot.com/2009/11/sankarista-sankarittareksi.html) ja ei ollenkaan vähäisimpänä c) mun luokkakaverit ovat tuolla kilpailemassa yhteisellä työllään ja haluan päästä heitä tsemppaamaan paikan päälle. :)

    sazullepostia@hotmail.com

    ReplyDelete
  123. Minun pitäisi päästä paikalle, koska asun todella olemattoman pienessä paikassa (n. 5000 asukasta), ja olen melkeinpä varmasti kylän ainoa muotia seuraava ja tyylikäs nuori!
    Tuo tapahtuma toisi hieman valoa tähän karuun arkeen mikä täällä asuessa on, onhan vielä vuosi siihen kun pääsen helsinkiin asumaan...

    ReplyDelete
  124. Niin ja sähköposti on smilecat_91@hotmail.com (eikös jo tuo osoitteen hienous toisi voiton :DD)

    ReplyDelete
  125. mun pitäisi voittaa lippu gaalaan, koska olen ollut jo todella pitkään muodista ja vaatteista. lukion jälkeen aikomuksena lähteä opiskelemaan vaatesuunnittelua jonnekkin päin maailmaa, joten olisi kivaa päästä katsomaan tommosta tapahtumaan, ja ammentaa siitä jotain itselleen.

    eli lyhyesti: 1.olen kiinnostunut alasta/muodista/vaatteista 2.en koskaan ole käynyt vastaavassa tapahtumassa! :)

    marsa.parsa@hotmail.com

    ReplyDelete
  126. Minun täytyisi ehdottomasti voittaa liput, koska olen köyhä ja surullinen opiskelija ja syksyni on ollut aivan kamala. Olisi vaan niin mielettömän hienoa päästä osallistumaan Suomen merkittävimpään muotitapahtumaan. Ja mikä parasta - olisi kerrankin tilaisuus pukeutua juhlavasti!

    annika7@luukku.com

    ReplyDelete
  127. Haluaisin päästä mukaan NRJ fashion awards tapahtumaan, koska olen aina ollut kiinnostunut muodista ja tälläinen tapahtuma olisi oikeasti niin unelmien täyttymys! Totaalinen irtiotto arjesta, mahtia seuraa, upeita asuja ja saisi itsekin kerran edes panostaa kunnolla itseensä. :)
    Mukaani lähtisi tietenkin ystävä joka on yhtälailla muotiin ja vaatteisiin hullaantunut kuin minäkin.
    Toivon tooodella voittavani, päivä olisi ikimuistoinen!

    ssal@luukku.com

    ReplyDelete
  128. Ostin uuden pikkujoulupikkumustan jota haluaisin mieluuusti päästä ulkoiluttamaan kyseiseen tapahtumaan!

    anniina.es@gmail.com

    ReplyDelete
  129. Minun tulisi ehdottomasti päästä Fashion Awardseille koska silloin olisi hyvä tekosyy kuluttaa opintolaina kuolettavan hienoon mekkoon ja överikalliisiin saappaisiin joilla takuuvarmasti katkon nilkkani jatkoilla.

    sinifeeniks@gmail.com

    ReplyDelete
  130. Haluaisin päästä gaalaan koska pikkujoulukausi ei ole vielä (osaltani) alkanut ja kalenteri näyttää tylsältä ja tyhjältä joulukuun alkuun asti. Mikäpä olisi mukavampaa kuin täyttää sitä hieman muotiaiheisella tapahtumella. :>

    irelandhuuto@suomi24.fi

    ReplyDelete
  131. Minun tulisi voittaa liput, sillä olen luvannut järjestää ystävälleni unohtumattoman syntymäpäivän, joka sattuuu olemaan ensi viikolla. Itse en myös ole koskaan käynyt missään Turun ulkopuolella. Olen nähnyt muotinäytöksiä vain televisiossa ja oikea näytös olisi aivan upea nähdä.
    krisu_niksu@hotmail.com

    ReplyDelete
  132. Olisi ihanaa päästä ihmisten ilmoille pitkän työ ja opiskelu putken päätteeksi. Myös ystävälle tämä olisi mainio tilaisuus päästä tuulettumaan vaippakasojen keskeltä.

    elia@wippies.fi

    ReplyDelete
  133. Vaimo viettää päivät pitkät muotiblogeja lueskellessa,kun joutui työttömäksi.Nyt hän on haaveillut että lähtisi opiskelemaan muotialalle ja olen häntä koittanut kannustaa alalle mikä kiinnostaisi,mutta vielä ei ole rohkeutta löytänyt.Tämä voisi olla mukava potku persuksiin ja olisihan se muutenkin mukavaa nähdä tällainen tapahtuma livenä.tommi.esama@gmail.com

    ReplyDelete
  134. Koska en ikinä käy missään ja olisi jo aikakin saada karisteltua pölyt hartioilta.

    ehfie @ hotmail.com

    ReplyDelete
  135. Olisi maailman ihaninta voittaa liput tuonne, sillä olen tässä pari viikkoa kipeillyt neljän seinän sisällä. Olisi ihanaa vetää hienot vaatteet ja meikit ylle pitkästä aikaa ja nähdä ihmisiä!

    sth@bastu.net

    ReplyDelete
  136. KOSKA_RAKASTAN_MUOTIA !!!

    jasmina.toivonen@gmail.com

    ReplyDelete
  137. Vedin kerran tällä viikolla päälleni vaaleiksi kulutetut boot cut -farkut, joita käytin lukion ekalla. OMG. Ennen oli aikaa seurata muotia, blogeja lehtiä ja liikkeitä 24/7, mutta nyt yliopiston aloitettuani kaikki aika menee opiskeluun, jolloin joudun vierottautumaan rakkaus-aiheesta eli muodista ja sitten käy just noin että vedän päälleni mitä sattuu kun 'en jaksa välittää tänään'. Tahdon tyylitajuni takaisin! Fashion Awards olisi aika kiva shokkihoito ;)
    Ps. lupaan olla tulematta awardseihin noissa hideous boot cuteissa.

    ninini@wippies.fi

    ReplyDelete
  138. Mun pitäis päästä tonne siksi, koska mulla meni kaikki rahat hienoon mekkoon, jonka voisin laittaa tonne päälle ja kuulin, että mun unelmien mies on myös menossa tonne!! Siks imun on pakko päästä näyttämään sille mun mekkoa, jos vaan törmäisin siihen siellä ;)

    missis_123@hotmail.com

    ReplyDelete
  139. koska haluaisin tuonne palavasti, mutta opiskelijabudjettini ei ilahdu lippujen hinnoista.

    kata4536@hotmail.com

    ReplyDelete
  140. Olisi mukavaa voittaa liput, sillä olen kiinnostunut muodista ja tyylistä enemmän kuin mistään muusta! Minulla olisi myös sopiva avec, joka olisi ikionnellinen jos pääsisi mukaan (eli poikaystäväni ;)
    Lisäksi haluaisin palavasti päästä vihdoin käyttämään sähkönsinisiä 13cm korkojani!

    spostini on: minttuma@luukku.com

    ReplyDelete
  141. Piristys tähän masentavaan ja työntäyteiseen syksyyn olisi paikallaan, jotta jaksaisi vielä tsempata ensi kevääseen asti.

    laura.seppa@gmail.com

    ReplyDelete
  142. Haluaisin hirveästi jotain superpiristävää ja mikä oliskaan piristävämpää, kuin tuo gaala :)

    maria.lehtinen at hotmail.com

    ReplyDelete
  143. Mun tulisi ehdottomasti voittaa liput sillä tiedän tasan tarkkaan kenet toisin aveccinani tapahtumaan: äitini joka on edellisenä päivänä, 18. marraskuuta täyttänyt 50 vuotta! Hän on työskennellyt muotialalla koko ikänsä joka on todennäköisesti syy ikinuoreen luonteeseensa: mitä vanhemmaksi olen itse kasvanut sitä parempia ystäviä meistä on mamáni kanssa tulleet. Täytyy myöntää etten vielä ole keksinyt mitään sopivaa lahjaa tärkeimmälle naiselle elämässäi (hupsss, ei viimetinkaan jäänyt ?) ja tämä olisi parasta mitä voisin hänelle antaa! Vaikka äitini onkin kierrellyt kaikenmaan fashion weekkejä viimeiset 30 vuotta, itselleni nämä awardsit olisivat ensimmäistä laatuaan ja olisi mahtavaa jakaa tämä special tapahtuma jonkun kanssa jolla on niin pitkä historia muodin parissa kun itse vasta olen aivan aloittelija. Olen vasta viime aikoina ruvennut kiinnostumaan muodista ja trendeistä joka on saanut äitini erittäin ylpeäksi ja iloiseksi joten liput fashion awardseihin olisi mahtava yllätys meidän molempien juhlavuosina, täytinhän itse perjantaina 18 ja hänellä on viisikymppiset siitä seuraavana keskiviikkona. Liput tänne vaan! Toivottavasti arpaonni suosii!

    oona.vee@hotmail.com

    ReplyDelete
  144. jussi0206@gmail.com

    Koska rakastan muotia<3

    ReplyDelete
  145. Minä haluaisin päästä mukaan gaalan sen vuoksi, että olisi aivan mahtavaa päästä katsomaan edes kerran elämässään jotain oikeasti isoa muotiin liittyvää tapahtumaa. Sieltä voisi keräillä myös ispiraatiota nyt keväällä mahdollisesti vastaan tuleville käsityö-suunnittelu-haasteille, joista esimerkkinä käsityön lukiodiblomi (ns. käsityön yo-kirjoitukset)
    e-mail: valkoinen_pesukarhu@luukku.com

    ReplyDelete
  146. Haluaisin tapahtumaan, koska rakastan muotia ja kauneutta ja tiedän että sieltä löytyy molempia vaikka millä mitalla<3 Olisin todelal onnellinen jos voittaisin liput =)

    elle.emelie@gmail.com

    ReplyDelete
  147. Moi! Huomasin "sattumalta" kilpailun, ja ajattelin että liput olisivat hauska tapa ilahduttaa tyttöystävääni, koska tiedän, että hän haluaisi lähteä kaverinsa kanssa sinne _ERITTÄIN_ kovasti :)

    eb8989@kolumbus.fi

    ReplyDelete
  148. Tapahtuma olisi ensimmäinen suurempi muotitapahtuma, joissa olisin ikinä ollut. Ihmisenä kenen mielessä keikkuu päällimmäisenä fashöön ja kaikki siihen liittyvä, tämä juttu vaikuttaa kekkereiltä joista ei voisi jäädä pois. Lippujen suurehkon hinnan takia en kuitenkaan ole itselleni ostanut, kun tosiaan opiskelijabudjetilla mennään.. Avecikseni ottaisin parhaimmista parhaimman ystäväni, joka on melkein yhtä paha muotiorja kuin minä!

    cartooncarrot@hotmail.com

    ReplyDelete
  149. Minun tulisi ehdottomasti voittaa liput, koska tahtoisin ihan vain ilahduttaa ystävääni jollain supermahtavalla yllärillä!

    thhyvonen@gmail.com

    ReplyDelete
  150. Oon lukenu blogiasi vaikka miten kauan (btw, saan jutuista tosi paljon ideoita sillä voin samaistua tyyliisi ihan täysin!), mutta en oo aikaisemin saanut aikaiseksi kommentoitua mitää. Kilpailun takia tähän tulee toivottavasti pysyvä muutos! :)

    Gaalaan siis haluaisin tietenki siksi, että kysessä on mahtavat bileet! Sieltä voi hakea uutta inspiraatiota ja saada rohkeutta kokeilla uusiakin asioita. Just nyt ois huippua päästä sinne, koska juuri tän kauden trendit miellyttävät itseäni älyttömän paljon, ja viime aikoina olen entistä aktiivisemmin paneutunut nykytrendien saloihin joten tällainen hieno kokemus voisi vielä antaa lisäpotkua itselleni trendien seuraajana.
    Asun Oulussa, ja täältä pohjoisesta tuskin kovinkaan moni on lähdössä kyseisiin kekkereihin korkean hinnan vuoksi (jo matkat tulee kalliiks). Siksi olisi hienoa jos gaalassa olisi edustajia ympäri Suomea! Toisin tietenkin kaiken näkemäni ja kokemani muilla jaettavaksi!
    Gaala piristäisi muutenkin opiskelijan tylsää arkea, ja toisi lisämotivaatiota loppuvuoden uurastuksille!!

    jossu_88@luukku.com

    ReplyDelete
  151. MINUN PITÄISI SAADA LIPUT, KOSKA..

    -Asun korvessa kaukana Helsingistä, joten pieni matka tähän pimeyden keskelle tekisi todella terää!
    -Samalla pääsisin tutustumaan Helsingin yöelämään ja ennen kaikkea gaalaan!
    -Samalla voisin tavata harvoin näkemiäni sukulaisia, joita ikävöin kovin usein!
    -Pääsisin shoppailemaan oikeisiin kauppoihin ettei aina tarvitse käyttää mm. H&M nettikauppaa, josta yleensä aina ovat kaikki haluamani vaatteet loppuunmyyty! Argh. Todella raivostuttavaa!
    -Olen ansainnut liput!

    Peukut pystyyn!

    salla.si@luukku.com

    ReplyDelete
  152. MINUN PITÄISI SAADA LIPUT, KOSKA..

    -Asun korvessa kaukana Helsingistä, joten pieni matka tähän pimeyden keskelle tekisi todella terää!
    -Samalla pääsisin tutustumaan Helsingin yöelämään ja ennen kaikkea gaalaan!
    -Samalla voisin tavata harvoin näkemiäni sukulaisia, joita ikävöin kovin usein!
    -Pääsisin shoppailemaan oikeisiin kauppoihin ettei aina tarvitse käyttää mm. H&M nettikauppaa, josta yleensä aina ovat kaikki haluamani vaatteet loppuunmyyty! Argh. Todella raivostuttavaa!
    -Olen ansainnut liput!

    Peukut pystyyn!

    salla.si@luukku.com

    ReplyDelete
  153. viimeiset pari kk olen kärsinyt pahasti vaate insiraation puutteesta. kaikki ihanat korkkarit ja mekot on vaan kerännyt pölyjä minun pomppiessa ulkona miehen vanhoissa lökäreissä. nyt ois varmaan jo pakko tehä asialle jotain. kyseinen tilaisuus voisi olla aika ihanteellinen inspiraation löytymiselle..

    ReplyDelete
  154. Olisi aivan mahtavaa voittaa liput ja tuoda niiden avulla kaverille piristystä ankeaan ja kiireiseen syksyyn! Myöskään "pienoinen" inspiraation saaminen pukeutumiseen ei olisi pahitteeksi.

    majjju@gmail.com

    ReplyDelete
  155. Juuri minä haluaisin päästä mukaan koska tarvitsisin todella nyt jotakin inspiraatiota omaan pukeutumiseen ja muutenkin tälläiseen tapahtumaan pääseminen olisi niin unelma!
    En asu Helsingissä, itseasiassa melko kaukana sieltä joten olisi ihanaa päästä kerrankin irrottelemaan kunnolla ja panostaa pukeutumiseen,meikkiin,hiuksiin.. ah.
    Olisin niin über happy jos arpaonni kolahtaisi mun kohdalla. :)

    winkle_@hotmail.com

    ReplyDelete
  156. Olis tosi mukava voittaa liput kyseiseen tapahtumaan koska muoti ja pukeutuminen kiinnostavat ja aikaisemmin ei ole ikinä ollut mahdollisuutta päästä paikan päälle kun lippu on sen verran hintava niin ei ole varaa sitä hankkia.Tämä olisi varmasti minulle ja siskolleni ikimuistoinen elämys koska molemmat seuraavat muotilehtiä ja muotia yleensäkkin.

    Toivottavasti tärppäis :D

    S-posti on: viki.marjamaa@luukku.com

    ReplyDelete
  157. mulla vaan on täydellinen mekko, joka sopisi juuri tuohon tilaisuuteen. liian vähän juttuja, joihin oikeasti saa pukeutua:( snif.

    ReplyDelete
  158. Heips! Olen ystävälleni suuressa kiitollisuudenvelassa tämän toimittua pelastavana enkelinä jo turhankin moneen otteeseen... ja mikäpä olisi sen parempi keino hyvittää kaikki, kuin tarjota hänelle unohtumaton ilta ja elämys!
    Hän tahtoisi kuollakseen päästä Awardseihin, ja kieltämättä innostus on tarttunut itseenikin. Olisipa hienoa kerrankin luvan kanssa laittautua parhainpiansakin parempiin ja viettää kunnon luksusilta! ;-)
    Plus, oma tyylini on niin pahasti hakusessa että apu ja inspiraatio olisivat enemmänkin kuin tarpeen.Täältä Keski-Suomen perähikiöiltä voi olla joskus vaikea löytää hyviä tyylimalleja itselle, siispä nyt olisi loistotilaisuus saada paljon uusia eväitä.:)
    henna-tikka@hotmail.com

    ReplyDelete
  159. Haluaisin voittaa liput, koska olen piristyksen tarpeessa ja juuri tuohon tapahtumaan olisin halunnut eniten tnä koko syksynä päästä, mutta liput olikin tosi kalliit, eikä kukaan ois suostunut lähteä mun mukaan. Nyt jos voittaisin lähtisin vaikka yksin, mutta uskon että saisin jonkun mukaanikin :)

    sinnaz90@gmail.com

    ReplyDelete
  160. Olisi mukava voittaa liput gaalaan, sillä minä olen semmoinen tyyppi joka ei ikinä voita missään :D

    neettuli(at)gmail.com

    ReplyDelete
  161. Olis kiva piristää tyttöystävää, kun tulin kipeäksi ja pilasin sen takia meidän vuosipäivän tukholman reissun. Sekään ei sitten päässyt sinne. Lisäksi tyttöystäväni rakastaa muotia ja opiskelee alaa ja olis vaan tosi kiva päästä sen kanssa sinne. Mäkin kyllä tykkään muodista

    mun sähkäri on: shamppanjakylpy@gmail.com

    ReplyDelete
  162. Juuri minä haluaisin päästä gaalaan siksi että koko syksy on mennyt tiivisti töissä, eikä vapaa aikaan ole kamalasti jaksanut panostaa. Vuorotyötä tekevänä muutenkin yhteinen aika ystävien ja läheisten kanssa on kortilla, kun aina menee työvuorot ristiin. Jos voittaisin veisin gaalaan parhaan ystäväni, jonka kanssa on syksyn aikana ehditty nähdä laittoman harvoin. Vietettäisiin pitkästä aikaa mukava ilta yhdessä unohtaen syksyn loskakelit ja työasiat. Ja ehkä sieltä saisi joitain uusia muotivinkkejäkin ;)

    terv. nonnukka-@hotmail.com

    ReplyDelete
  163. No siis, ensinnäkin:
    a) oon muodikas
    b) seuraan muotia kuin neurootikko sikainfluenssan leviämistä
    c) vuokraisin juhliin chanelin, tottakai
    d) haluan leuhkia kavereilleni että oon menossa fäshon awardseihin, ja olla näin maailman coolein
    ja
    e) aion vuoden päästä olla karl lagerfeldin muusa

    Ja tähän vois tietysti lisätä myös f-kohdan, jossa kertoisin, että kaikki ylläoleva on valetta, mutta enhän mä nyt halua tappaa illuusiota täydellisestä awardseihin osallistujasta, joten... ne tarvii sinne edes yhden tyylilyylin, jonka nuttura tulis olemaan kerrankin löysimmällä!

    rosetta.hopiavuori@gmail.com

    ReplyDelete
  164. Toivottavasti vielä ehtii :)

    Huvittais piristää masentunutta itseä ja ystävää samalla. Enpä jaksa selitellä miten yyberfäshiön olen koska en ole, mutta huvittaisi päästä seuraamaan niitä jotka on. Onnea minulle arvontaan :P.

    ReplyDelete
  165. Haluaisin lipun, koska olen kiinnostunut muodista, muttei minulla ole mitään mahdollisuuksia päästä tuonne muuten.

    johm@luukku.com

    ReplyDelete
  166. Haluaisin palkita siskoni hyvin menneistä uskonnon yo-kirjoituksista ja tämä olisi paras lahja mitä hän ikinä voisi toivoa.

    sonja.linkoneva@hotmail.com

    ReplyDelete
  167. Olen muotibloggaaja ja vaatetusmuotoilunopiskelija, joka on ollut apuna The Made of F-kilpailutyössä. Minulla olisi palava halu tulla katsomaan kuinka kaverini pärjää kisassa, mutta lippuhinta saa hampaat kirskumaan. Olisinkin ikionnellinen jos lippu luukusta tipahtaisi :)

    fleurter_@hotmail.com

    ReplyDelete
  168. Mun pitäis voittaa liput NRJ Fashion Awardsiin koska:

    -asun pienessä kaupungissa jossa ei todellakaan tapahdu liikaa
    -haluan laittautua nätiks ja pukeutua mekkoon ja korkkareihin, mitä täällä ei kukaan tee
    -nautin muodin seuraamisesta, vaikka pukeudunkin farkkuihin ja huppareihin
    -viimesenä ja tärkeimpänä haluan viettää enemmän aikaa parhaan kaverini LAURAn kanssa, jonka otan mukaan jos voitan :)

    Lissu8@hotmail.com

    ReplyDelete
  169. Koska se olisi hyvä synttäriyllätys ensi viikolla vuosia täyttävälle poikaystävälle, jota muoti myös kiinnostaa. Eikä tietty allekirjottanuttakaan paljon haittaisi mukaan päästä.

    ohhmydays@gmail.com

    ReplyDelete
  170. juuri minun pitäisi voittaa liput fashion awardseihin, koska tahdon palkita tyttöystäväni mukavalla yllätyksellä kahdesta syystä: menestys yo-kirjoituksissa ja siitä että pitkällisen odottelun jälkeen en olekaan tuleva isä.

    joni.tyrvainen@gmail.com

    ReplyDelete
  171. En tiedä onko tää arvonta jo loppunut, mutta osallistunpas silti.

    koska muoti on minulle taidetta ja intohimoa, haluaisin voittaa liput. Muoti on persoonallista, mutta silti massaa, se vaihtelee hyvin usein, ja siksi juuri haluaisin päästä näkemään tämän hetken kuumimpia inspiraatioita. Olisi upea tilaisuus päästä tutustumaan kuuluisien ihmisten luomuksiin ja kuulemaan opettavia neuvoja ja avartamaan silmiä upeassa juhlatilaisuudessa, täältä pienestä maalaiskylästä kun olen. Jos on vielä mahdollista, niin olisin oikeasti onnellinen, jos pystyisit auttamaan mua etenemään tällä taiteen saralla ja auttamaan mua toteuttamaan unelmia muodin parissa. :)

    susanenn@gmail.com

    ReplyDelete