Sunday, November 22, 2009

NRJ Fashion Awards 2009

Paluu torstaihin tulossa seuraavaksi.
Oltiin sovittu Annan ja Sharonin kanssa, että laittaudutaan mun luona yhdessä NRJ Fashion Awardsehin. Jossain vaiheessa Raksu kuitenkin soitti ja kysyi, josko voisi tulla myös mun luokse. Tai Raksun tuntien mitään kysymyksiä ei ollut vaan ainoastaan pelkkä ilmoitus, että nyt tulen sun luokse. Mä olin itse ainakin ihan hermona kaikesta, en ollut ehtinyt jostain ihmeen syystä miettimään tippaakaan omia vaatteitani tai ylipäätänsä yhtään mitään.
Kun me viimein saatiin itsemme valmiiksi, tilattiin taksi ja suunnattiin Kaapelitehtaalle.

Heti sisälle tultuamme, tajusin siellä olevan niin paljon porukkaa, ettei tuttujen naamojen löytäminen olisi helpointa hommaa. Jossain vaiheessa näin vilahduksia muutamista bloggaajista, mutta sitten kaikki katosivat jonnekin, enkä päässytkään tekemään bloggaajien kanssa tuttavuutta, ja se kyllä jäi harmittamaan.



Tässä oli aika erikoinen goottikaksikko. Pakko myöntää, että toi Sharonin asuvalinta vaatii jo vähän rohkeutta, oli meinaan sen verran erikoinen valinta mun silmiin.



Törmäsin Cherylliin, ja tässäkin oli aika rohkea asuvalinta, Cheryll oli pukeutunut kuulemma joulukuuseksi.

Käytiin katsomassa Heroes-aiheista suunnitellukilpailua, jonka voitti SUURIN NIISTÄ ON RAKKAUS Anne-Mari Kokkonen ja Heidi Urpalainen.
Kilpailutöistä lisää täällä.



Tämän jälkeen oli aikaa syödä, juoda ja seurustella ihmisten kanssa. Tässä vaiheessa mun päätä alkoi särkeä niin julmetusti, että tulin kai vähän vihaiseksi.
Ihmisiä oli niin paljon, ettei juomia jaksanut jonottaa. Kävin syömässä pressipuolella banaanin, jolla tietenkin sotkin sitten vaatteeni. Nyt alkoi jo pata kiehua..

Mentiin katsomaan näytöstä, mutta mä jouduin viimeistään tässä vaiheessa antautumaan kuumeelle, joka iski kuin salama kirkkaalta taivaalta. En jaksanut keskittyä mihinkään ja olin K otsassa.



Raksu hoiti kerrankin kuvaamisen.






Ohjelman loputtua kiireellä takkeja hakemaan, mutta mitä ihmettä!!
Jono oli taatusti pidempi kuin Hesarin nälkäjono, BB Hennalla ja Antilla höystettynä - totta kai.
Ehkä mä olin vaan kuumeen takia todella kärsimättömällä fiiliksellä, mutta kyllä sitä siinä vaiheessa mietti vähän, että miksei tullut vietyä takkia jonnekin muualle kuin narikkaan.
Jos vähääkään olisi alussa osannut aivoja siis käyttää.

Ohjelman loputtua kaikki muut taisivat suunnata Motellettiin, paitsi mä. Juoksin bussiin ja menin kotiin nukkumaan.

Awardseista mukaan otetussa lahjapussukassa oli seuraavat jutut.

Tästä OXXOn rannekorusta tykkään erityisesti.


Loppujen lopuksi ilta oli mukava ja viihdyttävä. Sairastumisella ei voi mitään, se tulee kun se tulee. Olenkin viettänyt koko helkkarin viikonlopun sohvalla peittokasojen alla leffoja katsellen.
En voi siis valittaa. :D

Loppuun vielä pari webcamkuvaa.
Läheteltiin eilen Annan kanssa toisillemme koko illan ajan toinen toistaan tasokkaampia kuvia..
:DD
Eihän tosta edes tunnista Annaa.. :D

38 comments:

  1. Huhhuh toi Sharonin telttamekko :D

    Mut sä oot ollu yhtä nättinä kuin aina!

    ReplyDelete
  2. ei helvetti noi viimeset kuvat:D

    ReplyDelete
  3. Cherylillä järkky asu!!

    Pikaista paranemista sulle Laura! Olit tyylikkäänä Awardseissa, kuten aina :)

    ReplyDelete
  4. kenen noi kengät on? ihanat nimittäin!
    ja sulla on hauskat hiukset:)

    ReplyDelete
  5. haha ku sul on näemmä jotai yhteistyöjuttuu nrj:n kaa niin et tietenkään uskalla kauheasti arvostella tapahtumaa vaik kaikis muissa blogeissa se on haukuttu pahasti lyttyyn XD

    ReplyDelete
  6. heei miten sun tukka oli tuolla? näyttää kivalta, ootko leikannut sitä vai miten oot sen tehnyt?

    ReplyDelete
  7. Toi on kyllä aika HC toi mun kuva:D sä näytät kiinalaiselta sumopainijalta:D

    ReplyDelete
  8. uudet hiukset sulla ?? toi sun tatska on muuten ihana :-)

    ReplyDelete
  9. Oot ollu tosi kauniina taas liikkeellä, noi sun hiukset on ihanat tollai (: Sharonin ja Cherylin asut on ihan kamalia :Dnaurattaa oikeen!ahahahahhahah super fäshöniä, säkin oot varmaan mielessäsi nauranu noille ihan vitusti!

    ReplyDelete
  10. Anonyymi:
    Nooohh noh noh..:):D

    Anonyymi:
    :DDD Aika rumia,tiedetään:D:D

    Anonyymi:
    Kiitoksia:)

    Anonyymi:
    Annan kengät, nelly.comista:)

    Anonyymi:
    Aivan, en mä varmaan kehtaisikaan haukkua lyttyyn, mutta ehkä muut kokivat tapahtuman eri tavoin. Mun mielestä tapahtuma oli väen paljouteen nähden ihan hyvin onnistunut.:)

    Anonyymi:
    En ole leikannut, ne on sliipattu taakse:)

    Anna:
    lol

    JK:
    Eei oo uudet, laitettu vaan eri tavalla:)
    Kiitos!

    ReplyDelete
  11. Kuka toi mies Sharonin on kanssa =)

    ReplyDelete
  12. Cherylin asu on HIRVEÄ. Se kai yrittää olla tosi erottuva ja omalla tavallaan muodikas, mutta ei voisi kamalampaa asuvalintaa olla kuin tuo. Ei ei. Sharonkin näyttää 50-vuotiaalta naiselta, huh. Sulla oli kiva asu! :)

    ReplyDelete
  13. Sharonin ja Cherylin asut ovan niiiiiiiiiin naurettavia :D Oikeati NAURETTAVIA(nauraa vieläkin),mut se ei ole sinänsä yllättävää.. Mä vähän osasinki odottaa niiltä jotain todella mautonta,niinkuin aina :D
    Hahhahha. Tuli muuten mieleen,et mun äidillä oli tollane samallainen mekko ku sharonilla joskus 90 luvun puolessa välissä ja mä lainasin sitä ala-asteen Halloween tapahtumaan ja taisin voittaa jonkun "kamalin asu" Palkinnon xD

    ReplyDelete
  14. Buahhhahahahah xD Onko toi tyyppi jolla on Noutajan asu ja käsilaukku Sharonin "poika"ystävä?

    ReplyDelete
  15. Sä oot Laura niin kaunis. miten sä voit saada noinki yksinkertasesta asusta noin hyvännäkösen, hitto.

    te näytätte ekassa kuvassa niin hyviltä :)

    ReplyDelete
  16. Onko tuo lakkaa vai mitä tuossa punasessa purkissa? Kerrothan sitten,onko se ostamisen arvoista? :)

    ReplyDelete
  17. Voi tyhmät, ei Cheryll tota pukuu tosissaan laittanut, vaan hänen tarkoituksensakin oli sykähdyttää ja saada muilta vierailta skumpat väärään kurkkuun. On sitä tosin muitakin tapoja sykähdyttää, mutta olipahan ainakin massasta erottuva asu :D

    ReplyDelete
  18. Flunssasta etc. huolimatta olit tosi nättinä enkä mä huomannut edes banaanejakaan sun vaatteissa! ;)

    ReplyDelete
  19. Sentään löyty ainakin yksi joka myös tajusi Cherylin asun vitsiksi, tarkoituksena sykähdyttää muita.

    Kuten hän on blogiinsa kirjoittanut. "ei jaksa pukeutua massaan - harmaa/musta kotelomekko ja thats it. nauran teille" plaaplaa. :--D

    ReplyDelete
  20. Aivan järkyttäviä Cherylin ja Sharonin asut, mitä ihmettä!?
    Laura sä taas kerran näytit tosi upeelta, well done!

    ReplyDelete
  21. ihana nähä kun kerranki hymyilet :)
    Sharon on varastanut mekon mun mummun vintiltä!

    ReplyDelete
  22. Mun piti tulla henkilökohtasesti kiittää sua niistä lipuista, mutta kun vihdoin sut löysin siihen valtavaan narikkajonoon mentäessä näytit niin maasi myyneeltä etten viittiny tulla häiritsemään.
    Kiitos silti!

    ReplyDelete
  23. Ai onko Cheryl nyt seuraava Lady Gaga kun yrittää erottua joukosta? Cherylin asu on kauhea ja ei tee yhtään mitään hyvää hänelle. Näyttää naurettavalta ja TRASHY TRASHY TRASHHH WHITE TRASHH! Mikään muu ei kuvaa paremmin sitä. Ja raxu tietenkin kuuluu white trashiin myös :)

    ReplyDelete
  24. oot iha supersöpö tossa ekassa kuvassa ku hymyilet! :) lisäää tollasta!

    ReplyDelete
  25. Sharon = awesome. Pitkät mekot/hameet ahh.

    ReplyDelete
  26. miten sä oikein oot laittanu ton tukkas? huomaan kyllä et ne on krepattu päältä, mut oliks sulla jotain pinnejä tms. pitämässä hiuksia tollain toisella puolella? :)

    ReplyDelete
  27. sharonin asu järkyttää enemmän kuin cheryllin, naama ja hiukset on ok mut mikä ihme toi mekko? mutsinikaan ei käyttäisi tollasta näyttää joltain tarjoustalon mekolta

    ReplyDelete
  28. Ihana toi eka kuva , sä hymyilet siin kauniisti (:

    ReplyDelete
  29. HAHHAHAHHHAHAH ei vittu ::D:D:D:D
    sori, pakko kantaa korteni kekoon,
    mutta ihan kivat noi cyberpunk-letit.
    hitto, se on just sitä ku yritetää olla niin massasta erottuvan fäsööön niin mennään kyllä metsään ja pahasti.
    massasta voi erottua ja voi sykähdyttää, mutta sen voi tehdä myös tyylillä.

    ehkä sun kandee vinkkaa cheryllille että menee hetkeksi La perseen oppiin jos haluais ihan oikeasti onnistua ton suuntaisessa pukeutumisessa.

    sharonin mekosta en taida sanoa mitään, kun on jo nyt huono omatunto liiasta ilkeydestä.

    onneksi sä näytät ihan superhyvältä :)

    ReplyDelete
  30. repesin kyllä ja pahasti tolle sharonin mekolle, on aivan järkyttävän mauton ja ei kyllä imartele vartaloa lainkaan.....

    toi cheryllin vaatetus on sentään ihan hyvä läppä

    ReplyDelete
  31. aaaaaaaaaaaaaaaa oot ihana tos ekassa kuvassa! voisin ottaa sut mun kirjahylylle istumaan jotta saisin ihastella sua 8)

    ReplyDelete
  32. munkin oli tarkotus tulla kiittämään lipuista mutta en sitten nähnytkään sua missään.. tosi paljon oli kyllä porukkaa liikkeellä. Mutta kiitos vielä, oli hauska ilta ! :----)

    ReplyDelete
  33. Vähäx me ollaan Sharonin kans edustavia ja samal helkutin pelottavia ;D

    ReplyDelete
  34. Cheryll oli pukeutunut kuulemma joulukuuseksi.
    <-- miks mä hajosin? :'D

    ReplyDelete
  35. voi hyvä luoja, miks ragnar on pistäny säärystimen päähänsä ? Tosi idiootin näkönen näin tiivistettynä.

    ReplyDelete
  36. cheryll?!? muotitietonen?!?

    ReplyDelete
  37. Kuka sai lahjapussukan? Eivät ainakaan kaikki "kutsu"vieraat. Itse onnistuin samaan vain tuon vihreän skin foodin.

    Ragnarin asu oli livenä oikeasti hieno, vaikken tyyppiä muuten ihailekaan.

    Pukeutumisesta yleisesti: jos kutsussa lukee "juhla-asu" mielestäni sitä pitäisi myös noudattaa. Se joka ei noudata on lukutaidoton moukka. Mielestäni Cherylin asu ei ollut kovinkaan juhlava. Aika monet meieht olivat myös ah-niin-juhlavissa T-paidoissa. Niin kauan kun ihmiset eivät osaa pukeutua juhliin, on myös juhlien järjestäjiltä turha vaatia mitään.

    ReplyDelete
  38. EI JUMALAURTA!?!??!?!?!?!?1+1+1+1++1 sharon.... 69 vuotias muotitietoinen ÄMMÄ

    ReplyDelete