Monday, November 9, 2009

Kipeänä ja töissä

Otsikko kertookin jo kaiken. Ihmeellinen flunssa iskenyt, mikään erikoisen huono olo ei ole, mutta voimat se kyllä on vienyt. Niin, että muuhun ei olekaan riittänyt voimia kuin duuniin.
Viikonloppu vierähti Helsingin jäähallilla messuilla kaiken kirjavan porukan seassa....












03.00 aikaan yöllä oltiin saatu vihdoin tyhjennettyä jäähalli, ja päästiin kotiin nukkumaan.
Eilen oli isänpäivä, ja käytiin Jessen ja Empun kanssa syömässä isänpäivälounasta.
Suunniteltiin tulevaa Meksikon matkaa ja kuunneltiin isän uutta lahjaa: The baseballsia.

Yritän tässä palautua normaalin arjen pariin, tervehtyä ja bloggailla useammin.
Ajattelinkin kysyä teiltä nyt sellaista, että mitä mieltä olisitte siitä, jos bloggaan useammin, mutta postaan joskus lyhyemmin? Eli lyhyempiä postauksia useammin, ja totta kai niitä pidempiäkin. Vai sitten harvemmin ja "pidempiä" postauksia?
Saatte kertoa mielipiteenne, niin katsotaan. :)
Välillä tuntuu, että aikaa on vähän, enkä sitten viitsi tulla kirjoittamaan parin kuvan ja lyhyen tekstin postauksia, ettei tule huutoa siitä, kun blogin taso taas LASKEE!!!!

Nojoo, nyt alan katsoa Michael Mooren dokkaria Sicko.



63 comments:

  1. Mistä olet tuon hupparisi hankkinut?

    ReplyDelete
  2. Molempi parempi. Välillä monta lyhyttä ja sitten kun sulla on kunnolla aikaa paneutua niin sitten joku järkälemäinen postaus! Laura haluan kiittää sua todella tästä blogista, ihana että jaksat tätä kirjoitella! kiitos!! <3

    ReplyDelete
  3. Mun mielestä on kivempi lukea lyhyempiä postauksia useimmin :)

    ReplyDelete
  4. lyhyempiä useammin!! loveitloveitloooveit:) taisin muuten bongata sut tuolta messuilta...

    ReplyDelete
  5. Vähän kumpiakin. =) mulle käy lyhyet postaukset niinkuin pitkätki.

    ReplyDelete
  6. lyhyempiä postauksia kehiin! :)

    ReplyDelete
  7. Tossa tokassa kuvassa oot hirmu kaunis :) Hei kuule, ei saa olla kipeänä töissä, varsinkaan nyt kun on tautinen aika ja vakavaakin on liikkeellä! :/

    ReplyDelete
  8. sulla uusi jätkä?

    ReplyDelete
  9. missä olet töissä ?

    ReplyDelete
  10. Kyllä sä vaan oot kissa! Munki piti mennä käymään noilla messuilla mut lippu oli pihille opiskelija tyttöselle ihan liian kallis;D

    ReplyDelete
  11. Siis mä ainakin tykkään että postauksia tulee useamman kerran päivässä vaikka olisivatkin sitten pienempiä:) Mutta on oikeestaan ihan sama miten postaat kun tykkään niistä silti aina yhtä paljon:P
    Komppaan "priskaa" ylempänä:)

    ReplyDelete
  12. Wau meksikoon! en yhtään kade:D

    ReplyDelete
  13. Mun mielestä on kiva lukea jos tulee lyhyempääkin välillä ja sitten taas joskus pidempää, pysyy sopivasti mielenkiinto yllä! =)

    ReplyDelete
  14. lyhyitä postauksiakin on kiva lukee, varsinki missä on kuvia.
    ootko muuten jossai seksikaupas töissä :O:D:D

    ReplyDelete
  15. onks toi ed hardyn huppari ? erittäin ihana. <3__<3

    ReplyDelete
  16. Ehdottomasti useemmin! Lyhyemmät postaukset välillä on vaa helppolukusia ja hauskaa vaihtelua, ja kannustaa myös lukeen useemmin. Ei laske tasoa, pikemminkin voi parantaa!

    ReplyDelete
  17. munkin mielestä lyhyempiä useimmin!!!

    ReplyDelete
  18. Lyhyempiä on kivempi lukea :) toki pidempiäkin aina välillä jos aika riittää!

    ReplyDelete
  19. Joo, lyhyitä postauksia useammin ja lisää asuja! :)

    ReplyDelete
  20. Useammin on parempi, vaikka ne lyhyitä olisikin. Eikä haittaa, vaikka joskus olisikin melkeimpä vain kuvia eikä sen suurempia selityksiä :)

    ihana huppari !! <3

    minna

    ReplyDelete
  21. uuuh, jos oot lähössä mexicoon, niin sanompahan vaa, että onnea ! maailman ihanin paikka, heti suomen jälkeen haha ;) asuin sielä vuoden ja ihan koska vaan lähtisin takasin, jos vaan voisin..!!

    ReplyDelete
  22. Lyhyitä ja useammin,koska mun eka reaktio on aika ''jee Laura on päivittäny blogin'' joten minkälainen vaa postaus kelpaa!

    ReplyDelete
  23. juu mullekin maistuu kyllä myös lyhyemmät postaukset. tai ei tää taso siitä mielestäni mitenkään laske :)

    ReplyDelete
  24. Housut on ihan älyttömän siistit. Itsekö revityt?

    ReplyDelete
  25. mielummin lyhyempiä mutta useemmin=)

    ReplyDelete
  26. Saat varmasti tuhottomasti kommenttia puolesta ja vastaan, mutta ite tykkään lukea pidempiä ja laadukkaampia postauksia. Niitä on sitten kiva lukea varsinkin kun on odotettu :)

    ReplyDelete
  27. Ensiksi, Parane pian<3 Sun juttuja on ikävä!

    Lyhyissä postauksissa ei ole mitään vikaa, pitkätkin menee, kun tekstien välissä on kuvia. Toivottavasti sun olo kohentaa piirustukset, joita me lukijat ollaan sulle tehty. :)

    ReplyDelete
  28. Oon joskus aiemminkin tän kommannu, mut ihan pelkät kuvapostaukset sillon alussa oli tosi mahtavia. Toisinaan voisi olla muutaman kuvan postauksia, sellasia jotka luo tunnelman (ja kertoo aina enemmän kun tuhat sanaa). Sit vois tietysti olla kans lyhyempiä ja pidempiä normipostauksia, miten ikinä haluatkaan. Sun kuvat on kuitenkin aika upeita.

    ReplyDelete
  29. no tottakai pidempiä, ei sellasia facebooktyylisiä koko ajan postauksia-tyylisiä blogeja jaksa lukea.. kaikki samaan vaan ja panosta pitkiin postauksiin :)

    ReplyDelete
  30. sekä lyhyitä että pitkiä :)

    ReplyDelete
  31. olitko noil sexhibition messuiill töis?;D heh.. olis pitäny tulla käymään siel sit sun takiaaa :DDDD :)

    ReplyDelete
  32. lyhuempiä useemmin!!!!
    :-)))

    ReplyDelete
  33. Lyhyempiä mielummin :)

    ReplyDelete
  34. Monet tuntuu täällä toivovan lyhyempiä postauksia.. Mä ite tykkään lukea pidempiä postauksia, jotka sitten ilmestyy harvemmin. :)

    ReplyDelete
  35. mäki oon sitä mielt et USEMMIN ja vaikka sit niitä lyhyitä kunhan muistat joskus myös pitemminkin postata ! :) sun kuvat on yleensä kumminkin niin hienoja et se korvaa sen pitemmänkin postauksen..

    ReplyDelete
  36. onko pakko olla noin nätti! :D

    bloggaus aiheena ehdottelisin vähän poseeramis vinkkejä,kuvausvinkkejä ja sen sellasta :) kuvas on ollut niin nättejä vaikka oiskin vaan peruskuvia on niis aina jotain että ne näyttää hyvältä :)

    ReplyDelete
  37. ehdottomasti lyhyitä ja usein! postauksia siis :D

    ps. oot ihana!

    ReplyDelete
  38. Aika törkeetä mennä kipeenä töihin. Ed Hardy on perseestä. Muuten ihan kiva ja nätti.

    ReplyDelete
  39. Molemmat on kivoja :)
    Ei sun blogin taso laske, kateelliset anonyymit vaa selittää p*skaa.

    ReplyDelete
  40. PITKIÄ, mutta ethän sä ole kirjottanutkaan muita kun lyhyitä ja harvoin!?

    Siiispä pitkiä ja (vielä?)harvemmin.

    ReplyDelete
  41. lyhyempiä, ja useammin, koska tulee tarkastettua tätä aina eikä olekaan mitään uutta

    ReplyDelete
  42. uusi postaus on aina kiva juttu, oli se lyhyt tai pitkä, täynnä asiaa tai kuvia. sama se, luen kuitenkin :)

    ReplyDelete
  43. useammin ja lyhyempiä ehdottomasti! ärsyttää välillä tulla kattoo ku et oo viikkoon postannu.

    ReplyDelete
  44. Sekä että, välillä kiva lukea lyhyitä ja toisaalta joskus haluaa lukea pidempiäkin =)

    ReplyDelete
  45. Laita vaan niitä lyhyitäkin postauksia :--D Sullon muuten sikainfluenssa, mullakin on (Y) Onneks lievänä tosin, ainakin toistaseks. =D

    ReplyDelete
  46. pallon heittoa ja kaikkea erotiikkamessuilla!!!!!!

    ReplyDelete
  47. Lyhyempiä postauksia, useammin.


    Oot muuten kadehdittavan kaunis!<3

    ReplyDelete
  48. Lyhyempia postauksia ja muutaman kuvan sopii mainiosti. Ja Laura,blogisi taso ei oo todellakaan laskenu ja epäilen et sellaista tapahtuu:)

    ReplyDelete
  49. LYHYET POSTAUKSET ON KIVOJA ♥ koska tykkään sun blogista laura ihan joka tapauksessa, ja luen tätä aivan taatusti. :)

    ReplyDelete
  50. mielummin lyhytitä ja useammin, mutta myös pitkiä! ::)

    ReplyDelete
  51. Usein lyhyitä ja sitten aina välillä pitkiä. =)

    ReplyDelete
  52. Mieluummin lyhyempiä postauksia useemmin!! :D

    ReplyDelete
  53. Lyhyempiä postauksia, koska niitä jaksaa lukea ja sitten voi olla myös kuvia aika paljon, mutta niitähän sinulla on ollut jo kivasti<3
    muutenkin tykkään noista kuvista missä näkyy kotisi, se on nimittäin UPEA!!!!

    ReplyDelete
  54. Heiii voisitko kertoa mistä toi sun hupparis on ostettu?=) se on nimittäin niiin hieno!

    ReplyDelete
  55. lyhyempiä ja enemmän :)

    ReplyDelete
  56. tidiiiiiiiiiiiiiiiiiiNovember 10, 2009 at 10:05 PM

    miksi oot töissä sexhibitionissa?

    ReplyDelete
  57. mun mielestä pidemmät postaukset on kiinnostavampia, mutta sinähän sen päätät =) hieno huppari, mistä se on?

    ReplyDelete
  58. Pistä fiiliksen mukaan, lyhyempiäkin voi tulla aina välillä!

    /V

    ReplyDelete
  59. Älyttömän mageet housut, mistä ne on ja oliko ne alunperinkin tommoset?

    ReplyDelete
  60. Mä ainakin oon aina innoissani, kun oot lisänny uuden postauksen, vaikka se oliskin lyhyt! Mutta on niitä pitkiäkin kiva lukea.
    Veljes vois muuten kirjotella tänne useemmin, vaikka ees pari kertaa kuussa. :)

    ReplyDelete
  61. Predilection casinos? inquire this pile [url=http://www.realcazinoz.com]casino[/url] exemplar and supplied with up online casino games like slots, blackjack, roulette, baccarat and more at www.realcazinoz.com .
    you can also into our additional [url=http://freecasinogames2010.webs.com]casino[/url] pursue at http://freecasinogames2010.webs.com and breathe in unfaltering tangled currency !
    another additional [url=http://www.ttittancasino.com]casino spiele[/url] in the precinct of is www.ttittancasino.com , in the guiding of german gamblers, heyday unrestrained online casino bonus.

    ReplyDelete