Monday, July 20, 2009

On the road

Lähdettiin lauantaiaamupäivällä kohti Tamperetta, ideana oli käydä ainakin Särkänniemessä ja syömässä. Vai, että oli Tampereella blogimiittikin, mitään en siitä tiennyt - kiva.. :D
Jesse ja Emppu olivat jo Särkänniemessä meitä odottelemassa, olivat ehtineet parin tunnin sisällä käydä kahdessa laitteessa. Siellä oli järkyttävän paljon ihmisiä.

Aamupalan jälkeen matkaan
Tankkausetappi

Särkänniemi



Käytiin yhteensä neljässä laitteessa varmaan, se jonottaminen oli vaan niin järjetöntä.
Ensi viikolla aion mennä Linnanmäelle, se on kivempi paikka.
"Raskaan" Särkkisreissun jälkeen siirryttiin Tampereen keskustaan syömään.


Ruoan jälkeen jatkettiin matkaa, Poriin päin lähdettiin ajamaan.



Sitten saavuttiin Poriin, joskus 22.00 aikaan.
Jesse ja Emppu lähti jonnekin telttailemaan, en muuten tiedä minne?:D
Kuulemma Turun tietä pitkin lähtivät ajamaan, jonnekin metsään karhujen keskelle sinne menivät, niin...
No, meillä ei ollut telttaa, joten me mentiin ihmettelemään Porin meininkiä.. :D




Porin jälkeen meidän piti suunnata rannikolle, mutta jostain syystä koti, suihku ja oma sänky alkoivat houkutella liikaa, ihan liikaa.
Suuntana siis Helsinki.


Aamuyöstä oltiin kotona, ja suoraan nukkumaan, väsytti sen verran!
Kivaa oli, ja varmasti lähdetään uudemmankin kerran vielä tänä kesänä reissuun, ja sillä kertaa sitten pidemmäksi aikaa.



Hyvää yötä :)

115 comments:

  1. Mun mielestä just särkkä on parempi kun lintsi,mutta mielipiteensä kullakin. :) Me oltiin sunnuntaina särkässä,ja oli muuten kanssa ihan törkeesti porukkaa! :o

    ReplyDelete
  2. Heiih vihdoinkin lisää koripalloilija taavi metsistä

    ReplyDelete
  3. ei ole enää päätön!!!tai mä luulin jossain vaihees ettei sil oo päätä ollenkaa!!! aika hottis on kyllä hän, suotta piilottelit lauraseni;)

    ReplyDelete
  4. toi on ihan tosi kiva toi sun hapsuviittasydeemi (:

    ReplyDelete
  5. laura laura laura turhaan niin paljon rakastat kotias että heti oot menos takas :( ei päästy nyt näkee sun telttaretkee yhyy sun täytyy mennä joskus karhujen keskelle ja sit ottaa kuvia niiden keskeltä ja tulla tietokoneel ja bloggaa sun pelottavast reissust:D:D

    ReplyDelete
  6. näin ku otitte ton kuvan ku tunget jotai ton toisen likan suuhun. :)

    ReplyDelete
  7. laura minkä merkkinen /mist ostettu toi sun pieni laukku/lompakko mikä onkaan..??? se on tosi sievä !! :)

    ReplyDelete
  8. nain sua muuten treel jossai tuol siperian eessä,olit sievä.

    ReplyDelete
  9. Mistä toi hapsuviitta on ? tosi kiva :)

    ReplyDelete
  10. mistä pinkkimekko ostettu??

    ReplyDelete
  11. rakastan tota sun asuuu nois pori kuvis.. toi hapsuhomma ja noi kengät.. aaaaa ihanan näköst. sitku itelläni ois viel tollanen pikkuruinen kroppa ja ruskettunu iho JA TOLLANEN miesss:D ha, aina ei voi voittaa..

    ReplyDelete
  12. näin ku otitte ton kuvan ku tunget jotai ton toisen likan suuhun. :)

    ^ porukka kyttää sua mihi ikinä meetki :DD kyttäää salaa jostai puskast "TOI ON SELAURA!!!" aina ku kävelet jossai ihmisten ilmoil ni aina joku tuijottaaa sua -TOIONSE

    ReplyDelete
  13. oot nii ihanan tyylikäs tos ekass särkänniemi kuvas.. noitte junttie keskel hahasshd

    ReplyDelete
  14. aaa... häijään äijä on ehkä maailman hienoin ostoskeskus :D (ei ainakaan eksytty (eksyttiin) sen pihalle tankkaamaan ennen veljen häitä)

    mullakin on sitkeä toive päästä tänä kesänä varmaan 10v. tauon jälkeen lintsille (miten vanha mä oikein olen?)... suhteellisen vahvaa :) mut onhan se paras.

    ReplyDelete
  15. "olit sievä" :D:D:Svittuu

    ReplyDelete
  16. Heha, kävin just samoilla Abc:eillä lauantaina. 8) Taipuuko toi sana noin? o_O :D

    ReplyDelete
  17. Sun pitäis Laura seurata aktiivisemmin Anonyyminurkassa, siellä tosta miitistä on puhuttu jo kuukausia :D

    ReplyDelete
  18. ai toi jarrumies?

    ReplyDelete
  19. NAIN SUA TANA TREEL

    ReplyDelete
  20. Olen pistäny merkille, että sulla on varsin samanlainen musiikkimaku, kuin meikäläisellä. Oletko jo korkannu Dead By Aprilin?
    http://www.youtube.com/watch?v=IoIpxkWzcLM
    Jos et, suosittelen lämpimästi ;)

    ReplyDelete
  21. jee ihanaa, päätön mies päällisenä! =) piilotitsä sitä siks että se sais olla ns "rauhassa" vai siks että et halunnu kommentteja siitä? hassua kyllä et oot ihastunu blondiin. :DD hei kerro noitten vaatteitten ostopaikat, se olis tosi kivaa ja kätsyä, eikä tartteis täällä kesellä, ku sä et kumminkaa kerkee vastaa. :-)

    ReplyDelete
  22. Haa, tein pientä tutkimusta:D

    Toimipaikan ylin johto
    toimitusjohtaja
    Taavi Mets

    Se on siis sun pomo mut myös lintsin jarrumies ;)

    http://www.jarrumiehet.fi/jarrumiehet.html

    :D

    Hoohoo

    ReplyDelete
  23. Uu, Forssan Drive In Mansikka-koju :D Siistii nähdä kotikaupungin nähtävyyksiä... Tota on tullu hajoiltua pariin otteeseen.

    ReplyDelete
  24. teit tuon kaiken yhdessä päivässä? huhuh, meille ei riittänyt särkkiksessä edes se koko aukioloaika!

    ReplyDelete
  25. Ihana postaus ja kiva ku on paljon kivoja kuvia:)<3

    ReplyDelete
  26. Anteeks ny vaan mutta Särkänniemi on parempi paikka ku joku paska Lintsi.

    ReplyDelete
  27. Herkullinen aamiainen

    ReplyDelete
  28. tossa ekassa särkänniemessä otetussa kuvassa noi tyypit sun takana tuijottaa hymyillen :D
    ps. ihania asuja

    ReplyDelete
  29. 'jee ihanaa, päätön mies päällisenä! =)'

    mitä helvettiä? miksi mä en nää tässä postauksessa lauran salaperäistä päätöntä ja lihaksikasta miestä? lol toi on jesse vai eikö ookkaan :D:D ah mut jesse on söpö

    ReplyDelete
  30. IHANA toi sun boncho/huppari!! mistä se on? :))

    ReplyDelete
  31. uu uskalsit näyttää miehes :) söpö tyyli sulla. sulle sopis mun mielestä räikeet värit, kuten turkoosi ja pinkki :) valkonenki sopii sulle tosi hyvin ! ois ihanaa nähä sut sellases söpös rokki tyylissä :D sopis ihan sairaaaaaaaaaaan hyvin sulle:)

    ReplyDelete
  32. Sara:
    Niin, ihan totta! Mä oon varmaan unohtanut jo salasanankin sinne, ei ole tullut käytyä kuukausiin..:/
    No ensi miitille tuun, jos aikataulu antaa myöten:))

    Anonyymi:
    Lintsissä on se hyvä puoli, että paljon laitteitta pienessä tilassa, se on musta jotenkin kompaktimpi:))
    Mutta makuasioistahan ei kannata kiistellä;)

    ReplyDelete
  33. Laura hei!!!Tiiätkö mistä noi Empun aurinkolasit on ostettu?Ne on tosi kivannäköset siin Särkänniemikuvassa:))
    Ite oon ettinny vaikka kuin kauan hyvii aurinkolaseja,mut mitkää ei oo kivat:D

    ReplyDelete
  34. miks vastaat vaan johonkin tyhmiin kysymyksiin etkä esimerkiksi kuvissas näkyvien vaatteiden ja laukun ostopaikkoihin joista ihmiset on kiinnostunut onhan tää sentää fashionblogi !!!! vastaa mielummi niihi äläkä tollasii paskoihi kysymyksii.

    ReplyDelete
  35. laura vastaa jooko kaikkiin. =)

    ReplyDelete
  36. onkos tää taavi vuonna -72 syntynyt?

    ReplyDelete
  37. näin sut tänään, olit söpön pieni aw :---D

    ReplyDelete
  38. Uuh, kuumaa ottaa oma pomo ;)

    No ei, tai siis on se, mutta olette noot hot molemmat! <3

    ReplyDelete
  39. noi sun kengät on aivan ihanat! mistä ne on? :)

    ReplyDelete
  40. Anonyymi:
    Vastaan kyllä niihin muihinkin kysymyksiin, kunhan kotiin pääsen.
    Nyt olen siis töissä. :)

    kira:
    Ou nou:D Missä näit??:DD

    ReplyDelete
  41. OOT ILMEETÖN, TYLSÄ JA TYLY!!!!! en ymmmärrä miksi tyyliäsi ihannoidaan. oot perus gina!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    ReplyDelete
  42. Jaha, sun Taavis näköjään jo hyväksyy että esittelet häntä täällä. Kuvankäsittelyllä tulivat kasvotkin ihan selvästi näkyviin, kun lisäsi vähän kirkkautta ja sääti kontrasteja.

    ReplyDelete
  43. voi toi harmaa viittaponchomikälie on niin söpö näytät joltain menninkäiseltä :) haha munkin jazzreissu jäi vähän lyhyeen vaikka siellä piti yö viihtyä mutta en sitten vaan jaksanut ja löysin itseni kotoa jo puolenyön jälkeen

    ReplyDelete
  44. Hei late!

    kiitos ihanasta blogista:)
    saanko esittää postaus toiveeni..
    olisi ihana nähdä sun lapsuus ajan kuvia ja samalla voisit kertoa sun sulosen empun ystävyyden alusta kuvilla:)

    ReplyDelete
  45. mistä toi poncho on ja millo ostettu

    ReplyDelete
  46. hehei laura kotimestoillani, mitä pidit porista? onhan tää aika tuppukylä...en väitä vastaan

    ReplyDelete
  47. Moi! Olihan se Taavi Keltasesta Ruususta ;) Komee mies on hän.

    T: Kameleontti

    ReplyDelete
  48. hauskasti nuo ihmiset tuijottavat takanasi tuossa särkänniemi-kuvassa! ja miksen nähnyt sinua, itsekkin olin nimittäin särkänniemessä samana pvänä! ok, siellä oli kyllä ihan kiitettävästi liikaa ihmisiä.

    ReplyDelete
  49. Hei Kiikoisten ABC! Asun aika lähellä tota haha =)

    ReplyDelete
  50. sun tyyli on vähän liian nuhjuinen mun makuun

    ReplyDelete
  51. Hemmetti ku sulle sopii noi mustat hiukset niin hyvin, tahtois kanssa mut oon jotenki liian kalkkis jos on liian tummat :/ Blööööö

    ReplyDelete
  52. http://www.demi.fi/keskustelut/224786/n-auml-auml-asiat-mua-auml-rsytt-auml-auml-n-auml-iss-auml-blogeissa-sis-auml-lt-auml-auml-mm-pnkd-n-lauran-rosa-fionan-jne

    huoh nuita ihmisiä

    ReplyDelete
  53. ite ootte ginoja, laura ei näytä yhtää halvalta vaikka kaikki ois sieltä - tässäki salee vaan yks tai kaks vaatetta gtstä ja heti se leimaa 'ginaks':D
    jos te pukisitte noi kledjut päällenne ni en haluis ees nähä..
    laura oot upeeee<3

    ReplyDelete
  54. Anonyymi:
    Nam nam

    Anonyymi:
    Vai, että koripalloilija :DD

    Anonyymi:
    Ehkä vähän aiheen vierestä?

    Elina:
    Kiitoksia

    Anonyymi:
    Ensi kerralla lupaan telttailla, tai ainakin nukkua motellissa:DD

    ReplyDelete
  55. Selaisin vaan tyynesti ohi ton ABC Forssa kohdan ohi, kunnes kelasin takasin ja tajusin sillai, että mitäpä vittua. Omituista että sulla on kuva mun tyyliin vakioruokakaupasta :-DDDD

    ReplyDelete
  56. miiAngst:
    OLisit tervehtinyt!

    Anonyymi:
    En muista yhtään, mistä ostettu:)

    Anonyymi:
    Aaaw, kiitos :)

    Anonyymi:
    Se on Piecesin:)

    Anonyymi:
    GT

    ReplyDelete
  57. Anonyymi:
    Olen samaa mieltä:)

    Anonyymi:
    Voi kiitoksia! :)

    Anonyymi:
    What? Where?

    Anonyymi:
    En kyllä huomannut ketään Särkkiksessä, että ois tuijottanut :D:)

    Anonyymi:
    :DD lol

    ReplyDelete
  58. Satu:
    No sittenhän meidän täytyy mennä yhdessä!
    On muuten kynsienhuoltopv pian tulossa, aiotko sä viel uusia?:)

    Liena:
    Heh, kai se taipuu:)

    Anonyymi:
    Joo, juuri se.

    M:
    Kuulostaa hyvältä, kiitos vinkistä:)

    Anna:
    :D En mä jaksais nyt lähteä spekuloimaan tota päättömyyttä :D:))

    Anonyymi:
    Onneksi olkoon vaan sitten!

    Vendeta:
    Hahaaa, ihan paras!!

    Anonyymi:
    Mä oon aika nopea liikkeissäni:D

    ReplyDelete
  59. Anonyymi:
    Kiitos:)

    Anonyymi:
    OK

    Anonyymi:
    Sarkasmia?

    butteri:
    Hhee. kiitos :))

    Anonyymi:
    Ehkä olet sokea.

    jenny:
    Vero Modasta.

    Anonyymi:
    Empun lasit on Pekingistä.

    Anonyymi:
    Ei ole vuosimallia 72.

    bubs:
    Kengät on Nilsonilta ostettu reippaat kolme vuotta sitten.

    ReplyDelete
  60. Anonyymi:
    Mene sitten lukemaan jotain muuta blogia.

    Anonyymi:
    Pakko sanoa, että sinä kuvankäsittelijätyyppi olet vitun friikki.

    MILLA:
    Hahaa, oliko alkoholilla osuutta asiaan?:) Ja kiitoksia!!:)

    Anonyymi:
    :D Mulla on aika vähän kuvia lapsuusajoista :D:)

    Smokey eyes:
    Ei ollut eka kerta Porissa, mutta tykkään kovasti kaupungista! Voisin ehdottomasti käydä uudestaankin tänä kesänä:)

    Kameleontti:
    Mistä näitä sikiää??

    Elina:
    Joo, oli ihan mahdoton määrä ihmisiä:DD

    ReplyDelete
  61. Anonyymi Anonyymi sanoi...

    Jaha, sun Taavis näköjään jo hyväksyy että esittelet häntä täällä. Kuvankäsittelyllä tulivat kasvotkin ihan selvästi näkyviin, kun lisäsi vähän kirkkautta ja sääti kontrasteja.


    MITÄ HELVETTIIÄÄÄÄÄ. tää on jo sairasta.

    ReplyDelete
  62. hei laura onks pidennykset kii liimalla vai millä?

    ReplyDelete
  63. hahahahahahahahah jollekin lauran poikaystävät ja elämä on näköjään tärkeämpiä kuin oma elämä ja sen huoltaminen ja kunnossapito kun täytyy oikein ruveta tallentamaan lauran kuvia koneelleen ja käyttämään kuvankäsittelyohjelmia hahaha:D repesin.

    ReplyDelete
  64. kiitos kun vastasit lukijoiden kysymyksiin olet ihana !!! tuhat pusua laura sulle ! xoxoxo

    ReplyDelete
  65. 'Jaha, sun Taavis näköjään jo hyväksyy että esittelet häntä täällä. Kuvankäsittelyllä tulivat kasvotkin ihan selvästi näkyviin, kun lisäsi vähän kirkkautta ja sääti kontrasteja.'

    :---------DDD Ei hitto, päivän naurut. Kannattaisko hankkia vaikka oma elämä...

    ReplyDelete
  66. mistä hapsilukku on ostettu?:)

    ReplyDelete
  67. Pääskö Jesse sinne sosiologiaan??

    ReplyDelete
  68. hyi helevetti mua alako karmimaan tuo kuvankäsittelyheebo. SICK!

    ReplyDelete
  69. Jaha, sun Taavis näköjään jo hyväksyy että esittelet häntä täällä. Kuvankäsittelyllä tulivat kasvotkin ihan selvästi näkyviin, kun lisäsi vähän kirkkautta ja sääti kontrasteja.

    En jaksanut loppukommetteja tuon jälkeen enää lukea mutta VOI HYVÄÄ PÄIVÄÄ:DDDDD

    ReplyDelete
  70. LAURA! Voisitko kertoa mistä olet ostanut nämä ihanat kengät, jotka sinulla on mm. tässä kuvassa jalassa: http://3.bp.blogspot.com/_LjzY6geckPQ/SahoEr1ycSI/AAAAAAAAAg4/bbcXdG0z7po/s1600-h/benjamin+001.jpg ?

    Blogisi on tosi mukavaa luettavaa ja itseasiassa ainut blogi mitä jaksan seurata jatkuvasti. Joka kerta inspiroidun uudestaan rohkeasta tyylistäsi ja saan ideoita! Tsemppiä jatkoon<3

    T. Pee

    ReplyDelete
  71. Sun blogissasi ei ole koskaan juttua, joka osoittaisi että sulla olis jotain hengen syvyyttä tai ajatuksia. Pelkkää pintaa ja kuorta, sun persoona ei ole oikein päässyt kehittymään ton materian ja pinnan alla.

    ReplyDelete
  72. samaa mieltä ku ylempi ano..mut joo..ehkä sä sit oot irl vähäse henkevämpi, mut musta vaa tuntuu ettet oo. vaikutat tosi väliinpitämättömältä tyypiltä. toiv niin ei oo muuten säälin sun läheisii..

    ReplyDelete
  73. ooksä vähä vajaa

    ReplyDelete
  74. You're freaking sexy woman!!

    ReplyDelete
  75. jäkä jäkä jäkä plaaplaaplaa

    Just hyvä blogi mitä vittuu porukka jaksaa valittaa.
    Oon sanonu varmaa joskus ennenki mut sanon viel et upee toi sun tatska!

    ReplyDelete
  76. oletko poistanut tunnuksesi galtsusta?

    ReplyDelete
  77. Ei oo todellista, aikuiset ihmiset jossakin huvipuistossa keskenään - ei jeesus että on lapsellista. Kieppumaan laitteisiin, jee kivaa kivaa!! :D

    ReplyDelete
  78. Jaha, sun Taavis näköjään jo hyväksyy että esittelet häntä täällä. Kuvankäsittelyllä tulivat kasvotkin ihan selvästi näkyviin, kun lisäsi vähän kirkkautta ja sääti kontrasteja.



    MISSÄ ON IHMISTEN ELÄMÄ!???????!?!?!?!?!?!?!?!?!? Aivosolut vaan poksuu ja jengi sekoo.. Menkää ulos ja kokoekaa, maailma on ihmeitä täynnä!

    ReplyDelete
  79. Eiks vituta kun on otsatukka kasvanu silmille? Näyttää naurettavalta. Kuvittelet varmaan olevas erityisen seksikäs kun yks silmä hyvällä tuurilla vähän pilkistää karvakasan alta =DDD

    ReplyDelete
  80. mariiiiiiiiiiiiiiiaaJuly 22, 2009 at 12:55 AM

    HEI Laura =)

    Kuinka suurella todennäköisyydellä 17-vuotias tyttö pääsee 22-vuotiaan papruil sisään helsingin siisteihin baareihin, vaikka paperit ovat menneet vanhaksi jotain 5kk sitten ? :D

    ELI; kuinka tarkkaa on henkkareiden tuoreus stadin yöelämässsä ?

    PS; milloin aloit itse käydä ulkona, ja mitkä ovat lempipaikkojasi ?

    ReplyDelete
  81. Toi Drive in -mansikkakoju on ihan loistav! Naurettiin sille just viimeks kun yöllä ajeltiin Ruissista taannoin kotio :D

    ReplyDelete
  82. mis sun galtsu on???

    ReplyDelete
  83. Mihin sun galtzu on kadonnuhh??? :(:( laita takas NYTNYTNYT

    ReplyDelete
  84. mihi jätit gallerias

    ReplyDelete
  85. Kunnon kesä roadtrippi. Tuli toi Hatebreedin kappale aika puskista tohon loppuun. Upee styge tosin.

    ReplyDelete
  86. Hahahaha! Nauroin kippurassa tolle drive-in mansikka kojulle! :D

    ReplyDelete
  87. Laura ootko poistanu tunnukses galleriasta vai ootko vaihtanu nickkiä =///

    ReplyDelete
  88. sul ei oo galeriassa tunnusta??

    ReplyDelete
  89. haaahahaa amä ilmiannoin sut :D

    ReplyDelete
  90. laura monta vuotiaana oot muuttanu yksin asumaan ?===)))

    ReplyDelete
  91. Anonyymi sanoi...

    samaa mieltä ku ylempi ano..mut joo..ehkä sä sit oot irl vähäse henkevämpi, mut musta vaa tuntuu ettet oo. vaikutat tosi väliinpitämättömältä tyypiltä. toiv niin ei oo muuten säälin sun läheisii.. <--- Empä usko että sun tarvii sääliä. Porukoiden tuttava (jätetään nyt henkilö sanomatta), pitää itsekin blogia ja on ollut blogitapaamisissa ja -illallisissa, sekä nähnyt siellä Lauraa ja jutellut hänen kanssaan, ja kun kyselin tältä tutultani että "millainen esim. Laura on livenä?", niin täältä tuli sellainen vastaus että äärettömän sievä, sydämellinen, lämmin ja avoin. Huonona esimerkkinä mutta esimerkkinä kuitenkin että Laura ei kuulemma pistä edes vastaan ravintolassa jos hänelle tarjotaan viiniä vaikkei hän kuulemma ees pidä viinistä :D ei halua kuulemma tehdä isoa numeroa itsestään :D että ei hätää, tässä on ihan sydämelinen ihminen, älä huoli. Tulipa tyhmä esimerkki muuten :D no mutta totta joka sana. Pistää vaan vituttamaan noi jotka tulee kaivamaan joka vitun ikisen "miinuksen" täältä. Ja EDELLEEN, tämä on muotiblogi eikä syvällisien tunteiden päiväkirja! Lauralla on kavereita joille hän voi puhua sitten niistä asioista. HUOH

    ReplyDelete
  92. "MISSÄ ON IHMISTEN ELÄMÄ!???????!?!?!?!?!?!?!?!?!? Aivosolut vaan poksuu ja jengi sekoo.. Menkää ulos ja kokoekaa, maailma on ihmeitä täynnä!"

    Hehe, missäs sun OMA elämäs arvoisa anonyymi kommentoija on, kun pitää kytätä täällä jonkun Lauran elämää blogista? =DDD Eihän se nyt vaadi kuin yhden hiiren klikkauksen, että Lauran boyfrendin kasvot saa kirkkaasti näkyviin. Vahtaathan säkin täällä kuvia Lauran elämästä varmaan joka ikinen päivä =D

    ReplyDelete
  93. hei mäki haluun tietää millo muutit omaan kämppään!? :D ja kiitti paljon ku olit tuolla ylempänä jo vastaillu noihin kysymyksiin. =) oot sulonen!

    ReplyDelete
  94. Ihmiset ovat perusluonteeltaan uteliaita, toiset enemmän, toiset vähemmän. Onpas hiton iso homma tallentaa kuva koneelle ja avata se jossakin kuvankäsittelyohjelmassa ja lisätä vähän valoa... Vie aikaa jopa noin puoli minuuttia, huh huh.

    ReplyDelete
  95. Anonyymi:
    Ei oo todellista, aikuiset ihmiset jossakin huvipuistossa keskenään - ei jeesus että on lapsellista. Kieppumaan laitteisiin, jee kivaa kivaa!! :D

    Mitä lapsellista siinä on??! Katohan ympärille ku meet lintsille, siellä on kuule aika paljon seurueita, joiden keski-ikä on 20 vuotta. Lapsellista on olla menemättä noin siistiin paikkaan, kesän kohokohta!

    ReplyDelete
  96. This comment has been removed by the author.

    ReplyDelete
  97. Hahha. Olit tuolla Linnatuulessa. Sieltä on kieltämättä kyllä hauska kattella moottoritielle. :b Peeäs, i luv your gladiatorsandals!

    ReplyDelete
  98. Voisitko kertoa, että miksi olet poistanut tunnuksesi IRC-Galleriasta? :-) T. Mervi

    ReplyDelete
  99. mitä te nyt ahistelette tosta galleriasta!? pah

    ReplyDelete
  100. "Blogger Sonya Mantere sanoi...

    "laura monta vuotiaana oot muuttanu yksin asumaan ?===)))"

    haha vittu MONTA VUOTIAS itse olet. Ei kannata ainakaan vielä muuttaa yksin asumaan jossei osaa kirjoittaakkaan."


    haha vittu miten kypsää sonija mantere?

    ReplyDelete
  101. "haha vittu MONTA VUOTIAS itse olet. Ei kannata ainakaan vielä muuttaa yksin asumaan jossei osaa kirjoittaakkaan."

    Ehkä oli tahallaan kirjotettu tolleen ja vaikkei oiskaan, niin mikä sun ongelma on? :D

    ReplyDelete
  102. mus mus pus oot ihana<3<3

    ReplyDelete
  103. Sonya Mantere sanoi...

    "laura monta vuotiaana oot muuttanu yksin asumaan ?===)))"

    haha vittu MONTA VUOTIAS itse olet. Ei kannata ainakaan vielä muuttaa yksin asumaan jossei osaa kirjoittaakkaan.

    ^huhuh. mitä sä lähdet arvostelemaan. ehkä joillain tulee virheitä kirjottessa. käytä vähä päätäs oikeesti. meni yli rajan sun kommenttis. en usko että kirjoittaja edes kysyi tätä sinulta.

    ReplyDelete
  104. Eihän täällä tarvitse keneltäkään mitään kysyä vaan kaikki saa kirjoittaa ja kommentoida miten tykkää. Lisäsin vain ettei varmaan kannata vielä harkita omaan kotiin muuttoa.
    Viestini yksinkertaisuudessan vihjaili vain että olkaa ystävällisiä ja opetelkaa kirjoittamaan suomen kieltä raiskaamatta sitä.

    ReplyDelete
  105. Lauraaa!
    Toivottavasti vastaat tähän mun kysymykseen. Himotan ihan hulluna tota sun harmaata viittaas! Pystyisitkö millään paljastamaan, että mistä se on hankittu? Kuolen jos se on ulkomailta TAI 5 vuotta sitten jostain... Noh, kiitos jo etukäteen ja railakkaat kesänjatkot, hottis! <3

    ReplyDelete
  106. sonya: suomenkieli kirjoitetaan yhteen.

    ReplyDelete
  107. [url=http://vonmertoes.net/][img]http://bariossetos.net/img-add/euro2.jpg[/img][/url]
    [b]stock price software, [url=http://hopresovees.net/]software for buying and selling[/url]
    [url=http://vonmertoes.net/][/url] agentoffice software academic version, adobe creative suite 4 master
    buy photoshop 5.5 [url=http://hopresovees.net/]sale software used[/url] mac adobe acrobat 9 trial download
    [url=http://bariossetos.net/]nero dvd[/url] ebook store software
    [url=http://hopresovees.net/]places to buy software[/url] Content Bento 2 Mac
    discount oem software [url=http://vonmertoes.net/]university student software discount[/b]

    ReplyDelete