Tuesday, April 21, 2009

Day # 5

Location: Beijing
Local time: 23:54


Viimeistä viedään, ollaan jo pakattu, ja hyvinhän ne kaikki ostokset mahtuivat laukkuun, uuteen laukkuun tosin.
(Jesse ja Emppu rakentaa parhaillaan tähän meidän huoneeseen majaa.)
Majan rakentajat lähtivät aamulla kahdestaan Kiinan muurille, ja mä lähdin pedikyyriin, jalkahierontaan ja niskahierontaan, nimittäin mä en jaksanut toista kertaa muurille lähteä.




Muurin ja hoitojen jälkeen tavattiin hotellilla, ja lähdettiin ostoksille, mäkkärin kautta...




Löydettiin mulle matkalaukku, mullahan ei siis ollut matkalaukkua tänne tullessa, pieni vedettävä laukku matkustamossa ainoastaan. Liikennevaloissa meille tultiin kauppaamaan sukkia, ja Jesse sitten päätti tehdä keskellä autotietä sukkaostoksia....



Käytiin hotellilla lepäämässä, nukuin päikkärit, jonka jälkeen lähdettiin vielä Empun kanssa viimeiselle kierrokselle. Kyllä me naiset jaksetaan, kun kerta Kiinaan asti tultiin.

Hotellin edustaa




Tuli nälkä



Me tehtiin vielä aikamoisia löytöjä, esittelen niitä sitten paremmalla ajalla kotona, nyt piti pakata, eikä täällä huoneessa ole edes kunnon valoa kuvaamiseen.
Pekingin ankkaa viimeisenä iltana. Ihan hyväähän se oli, mutta ei me taidettu ihan etiketin mukaisesti sitä syödä :D







Nojoo, lopuksi muutama ostos



Että sellaista tänään! Palaillaan uuden postauksen parissa seuraavan kerran Suomen puolella <3


P.S. Tässä maja :DDDD

63 comments:

  1. Oi, oon niin kateellinen! Ihana laukku ja kengät, voi vitsitttt. tuu munkaa shoppailee hesaan ni löytäisinki ehkä kerranki jotain kivaa 8D henk.koht. shoppailuassistentti kelpais :D

    ReplyDelete
  2. teetkö sitten suomessa vielä sellaisen postauksen missä näytät kaikki ostoksesi matkalta ? (:

    another laura

    ReplyDelete
  3. Kaikki ostokset -postaus olisi SUPERhieno homma! :)

    Repesin tolle majalle ;)

    ReplyDelete
  4. :DDD Aivan ihana tuo pinkki laukku!

    ReplyDelete
  5. Löysin lähestulkoon tismalleen samanlaiset korkkarit Guessilta:D Sääli ettei näyttänytkään niin kivalta jalassa, mutta ostaisin ihan hyllyynkin jos viitsisin !

    ReplyDelete
  6. ihania ostoksia taas :) ja kätevä tapa tolleen että ostaa matkalaukun vasta periltä :D

    ReplyDelete
  7. Mäkin toivoisin postausta, jossa esittelisit koko reissun shoppailusaldon. :)


    Hienon majan ovat saaneet aikaan! :DD

    ReplyDelete
  8. aww kui hellyyttävä toi maja! ;D

    ReplyDelete
  9. nää on kyll ollu sun blogin suola ja sokeri :D oijoijoi harmi ku nää postaukset loppuu :( mut kivaa nähhä sit mitä oot ostanu.

    ReplyDelete
  10. jaha seksinharrastusmaja vvai:D

    kauheen värinen toi matkalaukku..

    ReplyDelete
  11. maja.... :----D

    juu rysäytä ihmees kaikki ostokset samaan postaukseen jahka suomeen pääset! :)

    ReplyDelete
  12. ihanat noi steve maddenit:)
    tulee heti mieleen sun tyyli!

    ReplyDelete
  13. mitäs tuolla majasssa tapahtuu

    ReplyDelete
  14. oooh mitä ostoksia!! herran jumala ihania:D ja kivoja kuvia!

    ReplyDelete
  15. uhh ihana laukku ja noi jälkimmäiset kengät on aika asialliset myös ::O

    ReplyDelete
  16. Laura, sitten kun sä menet, ja menetkin, kirpparille myymään niin ilmota mulle privana!

    ReplyDelete
  17. söötti toi uus matkalaukkus :). Damn, mulleki kävis toi et joka päivä shoppailisin :pppp. mut tietty ymmärrettäväähän tuo ku oot siellä ! onks siel kallista :oooo

    ReplyDelete
  18. Ihanaa että oot postaillut kiinastakin<3 ja mäkin toivoisin postausta, jossa esiteltäisiin sun kaikki ostokset. Vaikka omissa kategorioissaan. Tuun kyllä vieläkin kateellisemmaksi.........

    ReplyDelete
  19. oooupea reissu teillä näyttäny olevan <:

    juhlitteko siellä muuten kertaakaan, tai dokasitte? :D

    vaikka kyllä mäkin olisin mieluummin energiani käyttäny shoppailuun ku baareiluun pekingissä :D

    ReplyDelete
  20. paris kuvas näyttää jo vähän siltä että noi hiukset alkaa mennä jo vähän huonompaan kuntoon? :( pystyykö siihen ite ollenkaan vaikuttaa esim hoitamalla tai vaikka hiukan latvojen leikkaamisella sit lopuks ym?
    aiotko ostaa ton jälkeen sit taas uudet pidennykset vai olla omilla? :)

    p.s. ja oliko teillä muuten yhteinen huone kolmistaan vai miten? ton majan perusteella vaan kysyn? lol

    ReplyDelete
  21. Muista sitten kanssa kertoa hinnat, jos ne viälä muistat (:

    ReplyDelete
  22. kerro monta hapsulaukkua ostit matkalta ja monta sulla oli niitä ennestää! :D musta tuntuu että sulla löytyy niitä melkee joka värissä!

    ReplyDelete
  23. kuinka vanha jesse on =)

    ReplyDelete
  24. Haha mukava loppupiriste toi maja, repesin :D Aww oon kade sulle, ku pääsit sinne shoppailemaan ja näkemään kaikkea kivaa =)

    ReplyDelete
  25. hahaha sulla on niiiiin ihana blogi <3 namnam, rakastan (8 ja ihana toi maja :DD

    ReplyDelete
  26. Niin, minkä ikäisiä Jesse ja Emppu olikaan? :D No ei vaan, majan rakentaminen on parasta!

    Kauhea matkakuume, pääsispä pian ulkomaille!

    ReplyDelete
  27. laukku ja kengät !! oon niin kateellinen.
    ihania nää kaikki kuvat ja jutut, rakastan lukee : ) älkää lähtekö sieltä vielä, tahdon lisää!

    ReplyDelete
  28. Onko noi Emmi ja Jesse pariskunta? :D Joo, ja mäki ehdotan koko matkan saaliista postausta! :) Ps. Aivan mielettömiä varsinkin kaikki kengät, esim. ne valkoset gladiaattorit, ooh <3

    ReplyDelete
  29. Hieman epäilyttävän näköinen tuo maja! :D

    ReplyDelete
  30. AAH noi vikat kengät. Tänne thängjuu! :)

    ReplyDelete
  31. on se kyllä varsinainen namu se velikultasi. saatana..

    ReplyDelete
  32. kuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuApril 21, 2009 at 9:29 PM

    Voi, nää kaikki Peking-kuvat on tosi ihanii ja sun ostokset; aaahh!! Olis kiva jos tekisit lopuks postauksen, missä esittelisit IHAN kaikki ostokset, kun se olis mukavaa:)))

    ReplyDelete
  33. Voi ei oon niin kade 8) Mielettömän ihanii ostoksii oot tehny näiden päivien aikana! Osaatko yhtään sanoo minkä hintasii oli? mikä oli kallein ostos?:) Tän sun peking loman takii nyt niin hotsittaa päästä itekki 8) Ihanaa et oot jaksanu joka päivä siel lomal postailla<3 mustei olis siihen ;D

    ReplyDelete
  34. Pitää päästä pekingiin ostelemaan kenkiä!!!! :D

    ReplyDelete
  35. Ihana maja : DDDDDDDDDDDD hajos. ja kivat ostokset joo moro. ehk mäki häippäsen kiinaan

    ReplyDelete
  36. haha nauroin tolle majalle ;D

    ReplyDelete
  37. IHanaa, teidän matka on vaikuttanut ihan mahtavalta!
    Haluun nähdä sun kaikki ostokset yhdessä läjässä ja erikseen. Monethan kengätkin oikeen ostit... <3__<3

    ReplyDelete
  38. voi ei, mä en tiedä pystynykö lukemaan tulevaa ostoksien esittely -postausta, oot nimittäin tehny varmaan liian ihania löytöjä :D !

    nim. kateus iskee ;D

    ReplyDelete
  39. Suloinen hapsulaukku ja ihanat kengät! :) Miksei tuollaisia täydellisiä balleriinoja löydy Suomesta, huoh..

    ReplyDelete
  40. ahaaaaahaha toi maja, ihanaa :D :D:DD

    ReplyDelete
  41. Oi hemmetti, oot löytänyt kyl ihania tavaroita :)

    Btw, ei tainnut noi pedikyyrit yms. muutamaa euroo enempää maksaa? ;) Siellähän on ihan sikahalpaa.

    ReplyDelete
  42. Mä olen vähän kateellinen..........

    Oisko yhtään mahtavaa itsekin päästä joskus shoppailemaan ulkomaille!
    Mut mihin sä oot Juhiksen jättäny? Miksei se tullu teidän mukaan Pekingiin? =(

    Sulla on aivan ihana, omaperäinen tyyli! AA luv rakastan sun blogiasi ylikaiken! Sun kirjotustyyli on niin sua kun voi olla! Hih noi pekinglasit on aivan upeita <3 tänne kiitos. Mulla olis sulle nIIIn monta kysymystä! Olet mun inspiraationi lähde. Kiitos mahtavasta blogista!

    Hihi

    ReplyDelete
  43. Näytät oikeesti melko paljon Ninja Sarasalolta...
    http://www.youtube.com/watch?v=6AhymRRxd7U
    :D

    ReplyDelete
  44. Aivan tajuttoman mahtava reissu sulla on ollut! Ja ei hemmetti, mitä ostoksia oot löytäny :-)

    Kiitos, että oot jaksanu joka päivä laittaa kuvia ja kirjoitella.

    Pakko vielä kysyä, että miten ihmeessä sait kaikki sun vaattees perille, jos sulla ei ollut edes matkalaukkua? :-D

    ReplyDelete
  45. sekstaako emppu ja jesse salaa tuolla majassa? Onks toi sellanen seksimaja? ;DD

    ReplyDelete
  46. paljon tuolla matkalla on palanut rahaa shoppailuun :D ?

    ReplyDelete
  47. Ei kai ne molemmat oo tuol majassa?? :D
    Ihania noi kaikki Kiinaostokset odotan jo postausta missä todennäkösesti esittelet ne :DD

    ReplyDelete
  48. Eikö sulle tule koskaan huonoa omaatuntoa siitä että ostat valtavan paljon vaatteita, matkustat ja lihaa (etenkin nyt kiinassa, eläinten oikeudet kun on siellä aika maanraossa)? Ostatko turkis/nahkavaatteita? Eläimet kun usein nyljetään elävältä. Sulla on todella siistejä vaatteita ja arvostan tyyliäsi, mutta ittellä ei ikinä omatunto kestäisi moista. Tuu joskus kirpparille myymään noita niin ostan kaiken pois! =)

    ReplyDelete
  49. sukka ostokset kaikki shoppaukset ja maja aww, teillä on ollu varmaan niin niin hauskaa!!!:DD haluun ulkomaille NYT

    ReplyDelete
  50. Sulla on varmaa menny 6000€ noihi sun ostoksiis :o

    ReplyDelete
  51. mitäköhän majassa hommaillaan.........pervoa

    ReplyDelete
  52. hyi tuota majaa en olisi halunnut nähdä! pervoa!
    kivoja vaatteita mutta noissa farkkushortseissa sun pylly ei näytä hyvältä IMO ::)

    ReplyDelete
  53. Aaaaaaaaa vähänkö oon kateellinen! Sulla on niin ihania vaatteita ja nyt oot saanu shoppailla ihan sikana. ♥___♥ Reiluu.

    ReplyDelete
  54. Sulla on tosi ihana tyyli O_o Kuolaan aina kaikkia noita sun asuja

    ReplyDelete
  55. äää epäreilua, mäkin haluun Pekingiin tai jonnekkin KAUAS!
    Kiitos muuten kun päivittelit matkalta, näitä oli tosi kiva lukea!<3

    ReplyDelete
  56. oli varmaan ihana loma :) kivoja löytöjä oot ainakin tehny!

    ReplyDelete
  57. eiii, älä tuu sieltä vielä!! nää reissupostaukset ei saa loppua vielä :(

    ReplyDelete
  58. MAJA OLI PARAS! hahaaa nauran vieläki :DD

    ReplyDelete
  59. mua kyllä hiukan kans pyörryttää tuo tavaramäärä. tämä sun reissu on jotenkin erittäin hämmentävä muutenkin. vaikka tietysti paikoittain vapaassa maailmassamme saamme lähes kaikki tehdä mitä haluamme omilla rahoillamme niin... huh-huh! tämänkö takia hoitsut olivat sanoneet matkakumppanilleni rokotuksien lomassa että "jaa, ihan naisten keskenkö olette aasiaan lähösä reissuun? no parempi niin, eihän ne miehet jaksais teidän kanssa kuitenkaan shoppailla!" feminismin riemuvoitto.

    ReplyDelete
  60. Vastaisit kommentteihin. Mua oikeesti kinnostais tämä mitä kysyinkin jo aiemmin eli;

    Eikö sulle tule koskaan huonoa omaatuntoa siitä että ostat valtavan paljon vaatteita, matkustat ja lihaa (etenkin nyt kiinassa, eläinten oikeudet kun on siellä aika maanraossa)? Ostatko turkis/nahkavaatteita? Eläimet kun usein nyljetään elävältä. Sulla on todella siistejä vaatteita ja arvostan tyyliäsi, mutta ittellä ei ikinä omatunto kestäisi moista. Tuu joskus kirpparille myymään noita niin ostan kaiken pois! =)

    ReplyDelete