Monday, February 25, 2013

Bangkok day 1

Lähdettiin eilen sunnuntaina viiden aikaan Suomesta finskin koneella Bangkokiin.
Onneksi mulla oli korvatulpat ja tyyny mukana, joten sain aika kiitettävästi nukuttua. Siitäkin huolimatta, että samalla rivillä oli vauva, joka itki varmaankin ihan koko sen kymmenen tuntia.
Oltiin Bangkokissa puoli kahdeksan aikaan aamulla, ja meillä oli sellainen suunnitelma, että vietetään aikaa Bangkokissa siihen asti, kunnes meidän bussi lähtee Krabille. Olin jo varannut hotellinkin tiistai-torstaille. Niinpä me sanottiin meidän semi hullulle taksikuskille (jonka joka toinen sana oli ding dong), että mennään eka Southern buss stationille viemään laukut säilöön, ja sitten vaikka MBK:hon. No, aloin siinä autossa selailla sitä meidän hotellivarausta ja huomasin yht'äkkiä, että se meidän hotellivaraus onkin vasta keskiviikolle. No mitäs nyt sitten?.... Taavi keksi, että mennään johonkin MBK-hotelliin. Mä en ollut kuullutkaan sellaisesta, eikä ollut liiemmin taksikuskikaan. No, lähdettiin ajaa MBK:lle päin. Puolessa välissä matkaa mä kuitenkin tulin siihen tulokseen, että jos siellä on joku MBK-hotelli, niin mä en halua sinne, koska Taavi ei ollut varma, että onko siinä ehkä-hotellissa uima-allasta. Niinpä mä menin puhelimellani nettiin kaikista varoitteluista huolimatta, ja avasin agodan hotellisovelluksen. Ensimmäinen Bangkokin hotelli, jonka esittelykuvassa oli uima-allas, oli seuraava määränpäämme: Grande Centre Point.






Meidän huone vapautuisi vasta 14:00, joten lähdettiin sitten sinne MBK:hon.
Mun vedenkestävä kamera oli nimittäin jostain syystä mennyt rikki, joten mun oli "pakko" saada uusi.
Kameraa tinkimässä. Ostettiin Fujifilmin ihan kohtuuhintainen vedenkestävä kamera.
Messi.
MBK.
Tää on mulle oikeasti kuin taivas. Siellä on vaaaaan niiiin  kaikkea. Mulla menis varmaan kaksi viikkoa, jos saisin rauhassa tutkia jokaisen liikkeen, kojun ja nurkan.
Taavilla meni niiiiin hermot muhun.
Miksei miehet tykkää shoppailemisesta yhtä paljon kuin naiset?
Noo, joka tapauksessa löysin uudet bikinit (joidenka alaosa on string-malliset, ja sainkin heti sellaista palautetta, että niillä en yksin sitten lähde uima-altaalle) ja uuden mekon ja topin.
Otettiin tuktuk hotellille. Mä olisin halunnut mennä mopotaksilla, koska sillä pääsee pujotettelemaan hyvin autojen välistä, mutta Taavi sanoi, että ei missään nimessä.
Päästiin viimein hotellihuoneeseemme.
 Taavi meni nukkumaan, koska ei ollut nukkunut koneessa ollenkaan toisin kuin mä, jotenka mä menin poolille pariksi tunniksi lukemaan uutta Ruanda-kirjaani. Itse asiassa luin kaksi sivua, ja menin altaalle nukkumaan. Siinä oli sellaisia vesisänkyjä, tai sellaisia "sänkyjä" jotka oli veden pinnalla, mutta osittain veden alla. Täällä oli nimittäin päivällä +36 astetta, eikä puhettakaan siitä, että olisin jaksanut aurinkotuolilla maata kahta tuntia. Otin iphonen ja kuulokkeet ja pari lihasrelaa, ja nukahdin siihen veteen pariksi tunniksi. Eli toisin sanoen mäkin nukuin päikkärit.
 Illalla lähdettiin tohon naapurustoon syömään. Ei mennyt kuin puoli tuntia, kun molemmilla meni vatsat sekaisin. Loma on siis alkanut!


Että sellaista tällä kertaa!
Hyvää viikon alkua sinne teille kaikille Suomeen ♥

125 comments:

  1. mite taavi ylipäätänsä antaa sun pitää sen mallisia pikineitä ja tuleeks kellekkä niist mielee muutaku trash??? mauttomia sanon mää! ja eiks sua haittaa ku kaikki vaan kattoo sit sun takapuolta?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Siinähän kattoo, jos ei oo peppua ennen nähneet :)

      Delete
    2. hah, sä vaan nautit huomiosta, mut mikäs siinä jos tykkäät (:

      Delete
    3. ...sama nahka kun nenänpäässä sanon minä :)

      Delete
    4. Stringialaosahan on just täydellinen auringonottamiseen, jos ei halua hirveästi rajoja takamukseen! Ei stringi biksut ole ulkomailla ollenkaan harvinainen näky. Mieluummin trash kuin vitivalkoinen takamus <3

      Delete
    5. Ei sillä et mäkään olisin mikään stringalaosien fani, mut eiköhän Laura saa ite päättää et pitääkö niitä vai ei....

      Delete
    6. String-biksuissa nyt sinänsä ei oo mitään vikaa, pitäkööt ken tahtoo. :-) Varmasti soveltuvat johonkin Barcan rannoille. Thaimaassa en pitäisi ikimaailmasassa, kulttuuri on sen verran konservatiivinen verrattuna länsimaalaisiin, että se on mielesätni (ja monen paikallisen mielestä) todella loukkaavaa. Vaikka olisi kuinka turistirysä, niin kyllä paikallista kulttuuria ja tapoja täytyy sen verran noudattaa. :-)

      Delete
    7. ja missä ihmeen 1800.luvulla tää ensimmäinen anonyymi elää ku miehen kuuluu määrätä mitä nainen pukee?? :D

      Delete
  2. Heti siitä alaosasta kuvaa tänne!
    Onko sun boobsit kasvanut, ku näyttää tuossa yhdessä mekossa, hmm miten sen nyt sanois, aika täyteläisiltä :P

    ReplyDelete
    Replies
    1. haha, pakko kommentoida! Tsekkasin kans, looks good hehe :D

      Delete
    2. ootko koskaan kuullu semmosista kuin bombshell-rintsikat? :p niillä saa ihmeitä aikaan!

      Delete
    3. oletko kuullut bombshell rintsikoista. niillä saa aikamoiset tykit aikaisiksi :D

      Delete
  3. Mihin kameraan siis päädyitte:)? siis mikä malli ja hinta. Oot kyllä tajuttoman kaunis!

    ReplyDelete
  4. Voi että mä rakastan sua Laura! Oot ihan mieletön.

    -Ann

    ReplyDelete
  5. Mulla on paska huumorintaju mutta nauran 25.kuvalle :D

    ReplyDelete
  6. oot niin superkaunis taas :) nauti lomasta! ja ota paljon ihania kuvia!

    ReplyDelete
  7. milla oot tehny noi sun ihanat kiharat? (:

    ReplyDelete
  8. tää oli älyttömän hyvä postaus!! oli mielenkiintost lukee mitä kaikkee ootte jo tehny siellä:)

    ReplyDelete
  9. Ooot niin upea!:) Ihana toi hotelli ohhoii kun olen kateellinen.

    ReplyDelete
  10. moikka, millä teet nuo sun ihanat kiharat? :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. näyttää ainaki siltä että ois tehty laineraudalla :)

      Delete
  11. Ihanaa kun postailet lomaltakin! :)
    Näyttää todella kivalta ja olet upea, aivan kuten aina! :)
    Hauskaa lomaa teille!

    ReplyDelete
  12. WTH näytät ihan joltain supertähdeltä?? COOL LOOK!

    ReplyDelete
  13. Onko Taavi kusella tuossa vessakuvassa? :D

    ReplyDelete
  14. Apua mäkin haluan mbk:hon shoppailemaan. Kahdesti käyty thaimaassa ja molemmilla reissuilla viikon verran viihdytty bangkokissa, ja molemmilla kerroilla tyhjä rinkka täyttyi mbkn ostoksista <3 Lähtiessä rinkan paino 8kg, takaisin suomeen mennessä 22kg, ja täynnä ainoastaan vaatteita :D maailman paras paikka shoppailla.

    ReplyDelete
  15. Voi mitä kuvia, ihanat maisemat! Pidä kiva loma ja ota hulluna lisää ihania matkakuvia! :)

    ReplyDelete
  16. Ihanat hiukset sulle!:) ja ihanan näköstä..iskee pieni kateus! :) Toivottavasti ette mitään ruokamyrkytystä saaneet heti alkuun. Hyvää lomaa teille! :)

    ReplyDelete
  17. voivitsi sulla on niin täydelliset hiukset !!

    ReplyDelete
  18. aivan ihanalta vaikuttaa tuo hotelli kuvien perusteella! oon niin kateellinen...
    oliko muuten kallis? ihan mielenkiinnolla kyselen kun olisi niin ihana joskus itsekkin päästä käymään tuolla ja muuallapäin thaimaata :-)

    -jenni

    ReplyDelete
  19. voi että kun olette söpö pari Taavin kanssa! :)
    ja hei ehkä vähän epäsopiva kysymys ja ymmärrän jos haluut skipata, mutta mielenkiinnolla, ootko ottanut rintojensuurennoksen vai onks ihan luonnollisesti vaan kasvanut? :D

    ReplyDelete
  20. D: voi ei oon niin kade, just oon tullu thaimaa reissulta kotiin ja bangkokissakin just MBK:ssa shppaillu ja äääh. epistä. epistä.

    ReplyDelete
  21. hei mitä poskipunaa ja huulimeikkiä sulla on tossa lentokonekuvien alla olevassa kuvassa?

    ReplyDelete
  22. Ulkomailla näkee kyllä niin paljon stringialaosia ja tissejä että ei siellä kyllä oma perse muiden joukossa mikään niin haloota herättävä ole :) Eikä siellä kukaan edes tunne, niin eipä se mulla ainakaan oo itseltäni pois että saa järkevän rusketuksen ilman vitivalkosta takamusta :D Se näyttää niin pahalle!

    ReplyDelete
  23. Ihan huippu postaus! Mua niin huvitti ku tuolleen ihanasti kerrot mite Taavi ois halunnu sitä ja sää taas tätä, ja sitte se sano jotain ja sää sanoit jotain vastakkaista :D Tai sillee kuitenki! Ja laitahha kuvaa niistä biksuista (päällä siis)! Varmasti ihan huikeat :D Hyvää lomaa :)!!!

    ReplyDelete
  24. Mbk ja ihanat muistot! Toi on kyllä tavarataivas. Jos te ootte tulomatkalla vklopun yli bangkokissa niin menkää chatu chakin markkinoille! Ihan mahtavat markkinat, joku 8000 kojuu maan ja taivaan väliltä. Kivaa lomaa!

    ReplyDelete
  25. Mulla tulee sun uusista hiuksista mieleen ihan Carrie Bradshaw. :D

    Ekalle anonyymille, melkein pakkohan sen mallisia biksuja on pitää jos on noin kuuma! Ja muutenkin jos haluaa nätin rusketuksen pakaroillekin.

    ReplyDelete
  26. Chatu chakin markkinat pe ja la on must see juttu bangkokissa! 8000 kojua ja tavaraa maan ja taivaan väliltä, koiranpennuista converseihin! Kivaa reissua

    ReplyDelete
  27. Onko Taavi pissalla tossa yhdessä kuvassa? :-D

    ReplyDelete
  28. Mistä toi sun armeijakuvioinen takki on? Ois tosi kiva jos vastaisit koska oon ettinyt tommosta jo pitkään :)

    ReplyDelete
  29. ihana tukka ja kauniit sandaalit!

    ReplyDelete
  30. MIllä kiharrat hiuksias?

    T. Milla

    ReplyDelete
  31. Haha stringiuikkarit ;) Mitä sitä siellä kainostelemaan!

    ReplyDelete
  32. nyt on sun hiukset jo vähän liian vaaleat.. tollaset juustonväriset. ei sovi oikeen vaikka tyvi onkin vielä tumma

    ReplyDelete
  33. en voi sanoi kuvailla tätä kateude määrää :( aiva täydelline hotelli! hauskaa lomaa=)

    ReplyDelete
  34. pakko kysyy et onko sun luonnollinen tukan väri ihan musta?

    ReplyDelete
  35. Mitä
    Ne lihasrelat on? Siis että lihakset rentoutuis vai? Eikö huoleta vetää pillereitä vai onks sulla niille aitoo tarvetta?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu hei tähän tääki tahtoo vastausta! :)
      Saako ilman reseptii apteekista ja mitä merkkiä oot käyttäny?
      Onko ne samoja mitä voi ottaa jos on menossa tatskattavaksi?
      Ja onko tarkoitus tatskata tällä reissulla?

      Kiitos jos jaksat vastata, meikkiksellä kyselyikä tms. x)

      http://lounatuulta.blogspot.fi

      Delete
    2. Ne on Sirdaludeja, ja Suomesta ei saa ilman reseptiä. Espanjassa, Kreikassa ja esimerkisi täällä Thaimaassa niitä saa ilman reseptiä.
      Mulla ne on määrätty krooniseen niskajumiin. Eli mulla on niska melkein aina tosi kipeenä, samoin alaselkä.
      Saattaa ne kipua poistaa, jos tatskataan, mutta mä ainakin nukahdan kesken sen homman, joten en suosittele. Ota buranaa, varmasti sata kertaa tehokkaampaa ja parempaa.

      En aio ottaa tatskaa tällä reissulla, mutta yritän saada Taavin ottamaan :D

      Delete
    3. Niin aivan! Oon itekki joskus niitä ottanu, ajattelin et jos sulla on vaan jonku toisen merkkinen tuote :)

      Delete
  36. Sun hiukset on ihanasti! Miten laitat ne?:)

    ReplyDelete
  37. vähänkö kiva tämmöne tosi pitkä postaus! :) toivottavasti näitä saadaan reissun aikana monta lisää! Ja lisäile ihmeessä myös kuvia ostoksista matkan varrelta :)

    ReplyDelete
  38. hei sul on tollanen nimikoru?:) onkse sillä ihan perus venetsia ketjulla vai sil papu ketjulla mihi tulee lisähintaa ku sen tilaa? ois kiva jos vastaisit ku oon harkinnu et tilaisin myös semmosen korun!!

    ReplyDelete
  39. haha Taavi pissalla taustalla tos yhes kuvas :D

    ReplyDelete
  40. ootte kyllä komia pari :) <3 Ja ihanaa että ootte matkalla, sun matkapostaukset on parhaita.

    ReplyDelete
  41. Mulla on kauhea matkakuume, joten on melkein kidutusta katsella noita kuvia! :) Hienoa näyttää siellä olevan!

    ♥: jenninvuodatus.blogspot.fi

    ReplyDelete
  42. http://2.bp.blogspot.com/_LjzY6geckPQ/TCRvlmh9twI/AAAAAAAAGww/hP8NU0dKZi0/s640/xdd+024.JPG

    onpa sun tissit kasvanu, kasvaispa munki tollai

    ReplyDelete
  43. iski hirvee matkakuume tätä lukiessa, apua.. Krabi on kyllä aivan ihana paikka, kivaa lomaa! ihania mekkoja sulla :)

    ReplyDelete
  44. ihana lukee näitä sun matkapostauksias :) kiertelet ja tutkit rohkeesti ja monen pitäs ottaa mallia! (kröhöm..myös minun:D) eikun ihanaa lomaa vaan teille kahdelle! <3

    ReplyDelete
  45. Olipa kiva lukea ihan peruskuulumisia ja rakastan sun spontaaniutta! Muista nyt kuitenkin olla varovainen noiden ideoidesi kanssa. ;D

    ReplyDelete
  46. Millä saat noin ihanat kiharat ?! :)

    ReplyDelete
  47. Kauhea kateus iski, hotelli näyttää hienolta ja kelpais kyl makoilla tuolla altaalla... Mutta onneks on jo omakin matka varattu. :D

    ReplyDelete
  48. Oot NIIN upea!!! Sietääkin näytellä tollasta kroppaa kun sulla :D Söpöt kikkarat <3

    ReplyDelete
  49. Otatko täälläkin uuden tatuoinnin, kun eiks sulla oo ollu tapana ottaa joka matkalla uus? :)) Ois aika siistii, jos ottasit <3 Ja etkö muuten ajatellu ottaa huulen tatskan? Ite oon ajatellu ottaa siihen ((:

    ReplyDelete
  50. hei rakastuin totaalisesti tuohon ensimmäisissä kuvissa olevaan toppimekkoon!!! mistä se on? ::) wauu! ja aivan upee tukka<3

    ReplyDelete
  51. oonks se vaan mä vai onks Taavi kusella tossa alhaalta päin 16. kuvassa? Ei siinä mitään, naurahdin vaan vähän :D.

    ReplyDelete
  52. Onko Taavi kusella tuossa kuvassa, jonka oot ottanut itsestäsi peilin kautta kylppärissä? :D

    Sori mauton kommenttini, pisti vain silmään ja alkoi naurattamaan.

    ReplyDelete
  53. ihana olet! pidä hauska loma :-)

    ReplyDelete
  54. Tosi kiva kun jaksat meille sieltä postailla :) Ihanaa lomaa <3 PS: upeannäköset kiharat!

    ReplyDelete
  55. Millasella raudalla saa aikaan tommosen pilvikiharan? :)

    ReplyDelete
  56. Nää sun matkapostaukset on huippuja! Ja tykkään et kaikki kuvat ei oo mitään tekopirteitä perus lomakuvii :)

    ReplyDelete
  57. "Ei mennyt kuin puoli tuntia, kun molemmilla meni vatsat sekaisin. Loma on siis alkanut!" ihana :DDDDD en nauranu siis sattuneelle vaan tolle ilmaisulle!

    oot niin kaunis ja ihana, toivottavasti on kiva loma! :)

    ReplyDelete
  58. Kaikki sun matkapostaukset on aina niin ihania <3

    ReplyDelete
  59. huuii en suosittele tota netissäkäymistä ollenkaan puhelimella!! pari vuotta sitten oltiin viikon reissulla, luin päivittäin uutiset puhelimella (about 5min) päivä ... niin ei siltä putkahtanut kun yli 500e puhelinlasku näistä :) joten varotan! kuinka teillä on varaa noin hienoon hotlaan? :OO

    ReplyDelete
  60. pidä hauska loma! itse oon niiin kateellinen kun porukat lähtee sunnuntaina kahdeksi viikoksi bangkokkii ja EIKÄ ota mua mukaan!?

    ReplyDelete
  61. Hei joku viisas, pystyykö thaimaassa nostamaan rahaa pankkiautomaatilta visa electronilla vai vaan pelkil pankkikorteilla?

    ReplyDelete
    Replies
    1. joo voi visa electronilla

      Delete
    2. Pystyy nostamaan Visa electronillakin, olen itse nostanut ainakin siam bankin (violetti tunnus muistaakseni) automaateista. Varmasti myös muista onnistuu! :)

      Delete
    3. Jep pystyy electronilla! :)

      Delete
    4. Kiitos kaikille :)

      Delete
  62. Näitä sun matkapostauksia on aina ihana lukea <3 hyvää lomaa! näytät muuten ihan Shakiralta tuolla tukalla :)

    ReplyDelete
  63. Mitenköhän tainnuttaisi juuri syntyneen MATKAKUUMEEN. hitto.
    oletpa upeus!

    ReplyDelete
  64. no aika loistohotellin valitsitte yhdeks yöks, ihanat tollaset uimapatjasängyt!:D

    kiitos matkakuumeesta, kolme ja puol kuukautta barcelonan matkaan enkä jaksa odottaaa

    ReplyDelete
  65. Heissan Laura! Oletan että sulla oli joku paha lihasjumi tai kramppi kun täytyi lihasrelaksantteja ottaa. Tuosta kirjoituksesta sai ikävästi sen kuvan että otit pari nappia jotta sait paremmin unen päästä kiinni. Sulla ei varmaan ollut tarkoitus antaa sellaista kuvaa, mutta jotenkin pisti silmään.
    Reseptilääkkeet kun on sellaisia että niitä ei muuten vaan ja kevyin perustein kannata nappailla.
    Sori tällainen nalkuttaminen, halusin vaan kertoa että tuosta sai vähän väärän mielikuvan.

    T. Terhi

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tähän tulikin vastaus jo tuolla ylempänä. Olen vaan harmittavan usein törmännyt siihen että lihasrelaksantteja käytetään väärin. Sun tapauksessa ei siis ollut niin :)

      Delete
  66. Tykkään tosipaljon aina näistä sun matkapostauksista:) Matkakuume... haluan pois kylmästä suomesta ja just tolleen seikkailemaan!

    ReplyDelete
  67. Voi perkele oikeasti!
    Miten sulla on varaa tuohon matkaan ??
    Miten sulla on varaa tuommoiseen hotelliin ???
    Miten sulla on varaa siihen ja siihen....????

    No näköjään on! :D Kateellista porukkaa!

    Laura hei, nauti tosta lomasta!! :)

    ReplyDelete
  68. Lentokoneessa ei saa turvallisuussyistä käyttää unilääkkeitä, mut, mitä se mulle kuuluu..

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sen takia Laura ei varmaan ottanutkaan unilääkkeitä? Lukutaito kunniaan.

      Delete
    2. Niinhän Laura juuri kirjoitti, että otti? Lukutaito kunniaan ;)

      Delete
  69. Onko sulla uus tatska sen vanhan kohala ?
    aijotko ottaa uuden ?

    ReplyDelete
  70. Voi että, oon kade täällä Suomen kylmyydessä.. Viettäkää hauska loma ! :) Ja oli mukava postaus pituudeltaan ja muutenkin :) Voisitko ottaa kuvan niistä bikineistä jotka ostit? :)

    ReplyDelete
  71. ooooo oot ihan ku carrie bradshaw <3

    ReplyDelete
  72. Wowww, hyvää reissua :) :) Kait käytte tsekkaillee temppelillä?

    ReplyDelete
  73. Oon niin kateellinen sun tisseille! Sori jos kuulostan ihan pervolta mutta sun boobsit on ihan täydelliset! En ymmärrä miksi ihmiset valittaa jos sun blogissa vähän vilahtaa tissi, jos niin nätin parin omistaa niin saahan noita nyt esitellä jumaliste :D Kuitenkaan niitä ei nyt millään "hei tässä ovat tissini ota yhteyttä jos haluat vähän koittaa" -tarkoituksella ole tänne pistetty. Rispektit siis täältä, Laura!

    ReplyDelete
  74. Mäki olin tuolla samaisissa maisemissa jouluna ja tulee nyt niin ikävä näitä kuvia kattellessa :D Ja toi MBK on khyl iha hullumesta et joo mullakin meinas tulla paniikki kun ei muut tykänny shoppailusta, joten en siellä kauaa kerennyt olla :D

    ReplyDelete
  75. Oh ! Täälläkin huutelee yks kateellinen lisää. Nauttikaa meidän kaikkien muidenkin puolesta siellä :--) ps. Toi sun tukkas on niin upee, huoleton mut huoliteltu, ihana !♥

    ReplyDelete
  76. Upea tää sun uus tukka-look! Kerro meillekkin miten tollasen saa? Aivan megakivaa ja mahtavaa reissua sinne! :)

    ReplyDelete
  77. NAUTI!! oot ihanuus

    ReplyDelete
  78. Ihania kuvia! :)

    http://llovewantneed.blogspot.fi/

    ReplyDelete
  79. Lukutaito kunniaan, mitäköhän tuolla alussa lukee unilääkkeistä???

    ReplyDelete
  80. Ihana postaus oot niin ihana ja ootte niin ihana pari <3 vii veljet, tuli ihan itsekin hyvälle tuulelle tästä postauksesta, kiitos :) <3

    ReplyDelete
  81. Löysin blogisi sattumalta ja ekaa kertaa. Luen jatkossakin! Pirteitä kuvia ja hyvää tekstiä. Saanko kysyä mikä on tuo valkoinen kuvissa vilahteleva kamera? Tahtoo samanlaisen!

    ReplyDelete
  82. nyt on ihan pakko kysyä, luin sun vanhoja postauksia ja löysin sieltä sen ku kerroit että muutit 17-vuotiaana pois kotoa. mä ite oon kans aatellu että muuttaisin 17-vuotiaana pois opiskelun perään. millasta se muuttaminen ja yksin asuminen oli? :)

    ReplyDelete
  83. Tää kommentti ei nyt liity tähän postaukseen mitenkään, mutta miten oot opettanu sun koirat sisäsiisteiks? Ku aattelin ite josaki vaiheesa hommata koiran ja en yhtään tiiä et miten opetan sen sisäsiistiks.

    ReplyDelete
  84. ei helvetti sun hiukset on ihanat ! oon täs kaverin lainerautaa lainaillu useaan otteeseen ja pitää semmonen hommata :)

    haluaisin mieluusti myös jonnekkin lämpimään, just lensin perseelleni kotipihalla ku on niin jäässä maa :Ddd
    pitäkää hauskaa reissulla !

    ReplyDelete
  85. Minne seuraavaksi? tiedä vaikka törmätään :D Nimim. la lento phuket-krabi-lanta-mook ja minne tie vie :) t. Tiina

    ReplyDelete
  86. Hei ootteko Taavin kanssa pari vai ihan pelkkiä kavereita? :-) Ps. Älyttömän kiva blogi ja ihania matkapostauksia! Hauskaa reissua!

    ReplyDelete
  87. ootteko/menitteks kihloihin kun on sormukset :)??

    ReplyDelete
  88. MBK on iha kuningas paikka! se on nii iso et aina löytyy uusii paikkoi ku menee vaa eteenpäin, se ei lopu koskaan! oot kyl tyylikäs turisti i like it! oot tosi nätti <3

    ReplyDelete
  89. Ihanaa matkaa teille<3 nauttikaa!:) onks sulla mbk:ista joku suosikki? Oon ite menos ekaa kertaa Bangkokiin ja mietin et mihinhän niist keskuksista kantsis iskeä...

    ReplyDelete
  90. Pakko kommata! Tuo vessan peilistä otettu kuva on mahtava, kun olet saanut miehesikin edustavasti kuvaan :D

    ReplyDelete
  91. voi miten ihanan näköistä siellä on<3 Ja apua!!!!! meillä oli thaimaassa toi just sama taksikuski!!!! anteeks pakko oli jollekki hehkuttaa mut tuntuu niin oudolta:D ! pitäkää oikein ihana loma ja upeelta näytät:-)

    ReplyDelete
  92. mistä toi ylimmän kuvan mekko on? ihana:)

    ReplyDelete
  93. upeet hiukset ! mitä oot tehny niille ? ja ootko kokenu että hiustenpidennykset on rasittanu, ohentanu tai muuten vaan vaikuttanu negatiivisesti sun hiuksii ? :)

    oot ihana, kiitos kaikest <3

    ReplyDelete