Yön pikkutunneilla

Tulin tässä juuri kotiin, taidan olla humalassa. Itseasiassa aika pahassakin humalassa, ja jos haluan pahentaa humalaa, niin kyllä tuolta vodkaa löytyy, se ei ole ongelma. Mä kuuntelen Akonia, se jotenkin riipaisee mua jostakin, en tiedä mistä.
Pitääkö mun tietää?
Musiikki soi aika kovalla, ja tää kerrostalo on paska, kaikki kuuluu kaikkialle. Tunnen oloni itsekkääksi... Toisaalta naapurin koi.. siis rakit räksyttävät useimmiten tunnista toiseen, eikä nukkumisesta tule mitään.

Mä saan viestejä Annalta, Anna kertoo sen illasta mäkissä ja missä olikaan. Mua ei oikeastaan kiinnosta.
Ei mua kiinnosta sekään, missä itse olin. Paikka oli täynnä pintaliitäjiä, tuntuu pahalta ajatella, että olisin itsekin sellainen.
Vituttaa.

En ole ollut omassa kodissani päiviin, viikoihin, siis en ole viettänyt täällä öitä.
Mun koti on itseasiassa aika kiva: kodikas, pieni, mutta viihtyisä.
Pointti on se, että mulla ei ole ruokaa. Ruokaa ei ole siksi, koska en ole täällä usein, nykyään.
Löysin pastaa, keitin sen, ja varmaan alan pian syödä.

Tänään töissä mulle tuli pari absurdia ajatusta, mun tekisi mieli kirjoittaa kirja.
Mä en tiedä, mistä se kirja kertoisi. Olisiko kirjan päähenkilö fiktiivinen vai kenties jotain ihan muuta?
Vittuun tollaiset absurdit ajatukset.
Tiger on pintaliitomesta.

Juoksin pari metriä sateessa, Jesse tuli hakemaan meitä, ja mä sain kyydin kotiin.
Silti jouduin juoksemaan sateessa, ja nyt mun korva on lukossa, sinne meni vettä.
Mitä vitun ideaa siinäkin on, että laittautuu, pukeutuu ja sitten menee jonnekin vitun tiikeriin?Tekemään mitä? Tuhlaamaan rahaa?
Niin siis, mä en ole sinkku, eli ei mitään vitun ideaa.
Ja vaikka olisinkin sinkku, niin miten se muuttaisi pelin henkeä? Tapaisin jonkun runkkarin, ja katuisin jälkeenpäin.
Mä en ole koskaan eläessäni löytänyt ketään baarista, enkä ole etsinytkään.

Pakko myöntää, että ei tää pasta mitään herkkua ole.
Mua vituttaa nälän tunne, etenkin silloin, kun ei nälätä.
Taavi on jossain Tanskassa, joten sille on turha soittaa. Eipä mulla olisi mitään asiaakaan.
" Tulin tässä juuri himaan ja aloin tossa miettiä, että mitä vittua pitäisi tehdä, vai pitäisikö tehdä mitään!"
Mä ihannoin Lisbeth Salanderia, se tyyppi teki muhun suuren vaikutuksen. Tahtoisin olla yhtä riippumaton ja itsenäinen. Pyrin siihen kovasti.
Torstaina, kun mulla oli ne niittihousut, niin musta tuntui hetken siltä, että mä olisin kuin Lisbeth.
Sitten mä kävin mun työpaikalla, ja se illuusio särkyi - mä en ole vittuakaan.

Kävin juuri heittämässä vodkan pakkaseen, parempi sen olla kylmää, jos niikseen tulee että juon.
Ei, kyllä mä riittävän humalassa olen kirjoittamaan, mutta saattaa tulla morkkis.
Ennen kirjoitin, kirjoitin joka ilta.
Kerroin pahasta olosta, koska sitä mulla riitti. Kerroin vittumaisesta elämästä, teiniangstista, idiooteista poikaystävistä, pinnallisista ongelmista ja paskasta itsetunnosta, vuodatin ihan itseni turruksiin. Viime aikoina ei ole vituttanut, ja jos on, niin olen antanut olla.
Välillä on helpompaa ignorata kuin ahdistua, ajatella ja mitä kaikkea siihen paskaan nyt liittyykään.

Ja mitä tulee tähän bloggaamiseen?
No siihen tulee vaikka mitä. Mä mietin tosi usein, että mikä vittu siinä on, että pidän tätä?
Saatan kaksi tuntia runkkailla postausta, ja sitten tulee joku vitun kommentti: "Että terve vaan, blogisi on paska ja vihaan sua muutenkin."
OK - kiitti vaan vitusti.
No, ei lähdetä tälle linjalle, koska totuushan on, että kaikkia ei voi miellyttää, eikä mua kiinnostakaan miellyttää. (Joo, etenkään juuri sua, joka olet elämääsi vittuuntunut yksilö, ja haluat antaa pahan kiertää.)
Niin, mutta mä saan kuitenkin niin paljon positiivista energiaa tästä, että jatkan.
Mutta kai se syy on se, että mä nautin tästä, mä nautin vaatteista, mä rakastan vaatteita, ne ovat mulle pakkomielle, ja mitä muuta?

Empulla oli tänään synttärit, ja Emppu saikin aika kivoja lahjoja. Mä annoin Empulle rahaa. Kuinka mielikuvituksetonta?
Kyllä mä tiedän, en vaan jaksanut yksinkertaisesti lähteä kauppoihin miettimään lahjaa, joka ei välttämättä olisikaan mieleinen.
Ja kukapa ei rahaa haluaisi? Kaikki haluavat.
Mä tahtoisin olla parempi ystävänä, tyttöystävänä, ihmisenä. Mutta sitten tulee se, että.... mä en tiedä.
Mä en tiedä, mikä siihen tulee.

Kello tulee kohta puoli neljä, mä syön edelleen tätä pastaa ja kuuntelen toistolla samaa biisiä.
Tekstiä aloin aluksi kirjoittaa livejournaliin, mutta sitten se päätyikin tänne.
Syy siihen on humala, ja joku muukin varmaan.
Varmaan, se että mä uskallan kuitenkin, kaikessa siinä itseriittämättömyydessäni ja missä lie muussa.
Mä varmaan rikon kaikkia "muotiblogi"normeja tällä tekstillä, mutta oikeastaan mä ole koskaan halunnutkaan sopia mihinkään yleiseen ja tiettyyn vitun muottiin.
Hyvää yötä.