Lähdin kävelemään. Valoisaan aikaan on kiva käppäillä ympäriinsä. Eilen illalla ehdin käydä syömässä vastapäisessä ravintolassa, ja siinä pienessä ajassa eräs afrikkalainen kundi antoi e-mailosoitteensa ja puhelinnumeronsa. Seuraava afrikkalainen seurasi mua hissiin, ja hotellin aulaan. "I wanna talk to you".
En ollut juttutuulella...
Päätin kävellä sinne perhanan MBK:lle, koska aikaisemmin tänään kuponkituktukmies huijasi, että tuolla se MBK on - ja paskanmarjat. Sinne oli kuitenkin noin kaksi kilometriä ja tossa 30 asteen helteessä se oli ihan tarpeeksi. Tulee hyvät kaasut noista liikenteen pakokaasuista. Ostan sellaisen kirurginsuojan..
Sieltä vaatetaivaasta löytyi aika ihana hame.
Sushiannos maksoi neljä euroa. Suomeen kun toi "muotiruoka" on vasta rantautunut, niin annoksia joutuu jonottamaan parikin tuntia suosituissa paikoissa, ja hinnat ovat vähän eri tasoa.
Kävin jalkahoidossa, mutta sain sen lisäksi myös kokovartalohieronnan. Ihan päästä varpaisiin. Naamaakin hierottiin. Mulla oli vaan niin törkeä pissahätä, etten oikeen osannut nauttia.
Otin mopokyydin takaisin hotellille. Tolla maxihameella oli aika lollia istua mopon kyydissä
Mä en vieläkään tiedä, minne mä huomenna lähden. Tähän hotelliin en ainakaan jää.
Menee hermot hisseihin. Jos haluan aamupalalle, pitää mennä kolmella eri hissillä 82:een kerrokseen.
Jos haluan pois koko rakennuksesta, joudun menemään kahdella hissillä.
Lisäksi täällä on ihan hemmetisti turisteja, ja koko hotelli on yksi hulabalooooo! En suosittele.
150 eurolla/ 2 yötä saa paljon kivempiakin huoneita.
Päivän huomioita:
- Huoneen avain/kortti menee rikki, jos sen yrittää tunkea poikittain suuhun.
- Huonesiivousta ei saa, jos oveen jättää "DO NOT DISTURB" kun lähtee pois päiväksi.
- Vatsatautia ei ole vielä tullut, vaikka ostin kadulta ananasta.
- Täällä on vitusti vaatteita.
Mopon kyydissä kuvattu
En ollut juttutuulella...
Päätin kävellä sinne perhanan MBK:lle, koska aikaisemmin tänään kuponkituktukmies huijasi, että tuolla se MBK on - ja paskanmarjat. Sinne oli kuitenkin noin kaksi kilometriä ja tossa 30 asteen helteessä se oli ihan tarpeeksi. Tulee hyvät kaasut noista liikenteen pakokaasuista. Ostan sellaisen kirurginsuojan..
Sieltä vaatetaivaasta löytyi aika ihana hame.
Sushiannos maksoi neljä euroa. Suomeen kun toi "muotiruoka" on vasta rantautunut, niin annoksia joutuu jonottamaan parikin tuntia suosituissa paikoissa, ja hinnat ovat vähän eri tasoa.
Kävin jalkahoidossa, mutta sain sen lisäksi myös kokovartalohieronnan. Ihan päästä varpaisiin. Naamaakin hierottiin. Mulla oli vaan niin törkeä pissahätä, etten oikeen osannut nauttia.
Otin mopokyydin takaisin hotellille. Tolla maxihameella oli aika lollia istua mopon kyydissä
Mä en vieläkään tiedä, minne mä huomenna lähden. Tähän hotelliin en ainakaan jää.
Menee hermot hisseihin. Jos haluan aamupalalle, pitää mennä kolmella eri hissillä 82:een kerrokseen.
Jos haluan pois koko rakennuksesta, joudun menemään kahdella hissillä.
Lisäksi täällä on ihan hemmetisti turisteja, ja koko hotelli on yksi hulabalooooo! En suosittele.
150 eurolla/ 2 yötä saa paljon kivempiakin huoneita.
Päivän huomioita:
- Huoneen avain/kortti menee rikki, jos sen yrittää tunkea poikittain suuhun.
- Huonesiivousta ei saa, jos oveen jättää "DO NOT DISTURB" kun lähtee pois päiväksi.
- Vatsatautia ei ole vielä tullut, vaikka ostin kadulta ananasta.
- Täällä on vitusti vaatteita.
Mopon kyydissä kuvattu
ihana postaus jälleen. ja tää on niin ihanaa ku kiertelet maailmaa ja helpottaa omaaki matkailua ku tietää mihi kannattaa mennä ja mihi ei =) oot ihana !
ReplyDeletehahha! ku suomessakin ois tommosii mopo kyytei;D kesäisin siis:D
ReplyDeleteHui just ton takia tollaset kaukopaikat vähän itseäni arveluttaa, jos matkustat yksin ja oot nuori viehettävä nainen, niin ei tiedä ketä hiippareita saa peräänsä... :o ite en tosiaan olis uskaltanu yksin lähteä.
ReplyDeletehahha, oikeesti hieronta on ihan hirveä kokemus jos on samaan aikaan törkee pissahätä. siinä ei voi ees liikkua :DD
mut hei nauti lomasta ja ole extravarovainen!! :)
meenny ihmees johki halvempiin hotelleihin/hostelleihin jos rahojes loppumista pelkäät... Ite olin just bangkokissa tammikuussa ja maksoin 7/e yö hotellista ja 4/e yö hostellista..
ReplyDeletehei jos vielä jäät tonne bankkariin tai käyt siellä toisteki reissun aikana, niin ihan tossa mbk:n hoodeilla on sellanen kiva mesta ku wendy house! jos en täysin väärin muista niin yks yö makso 1000 bathia kahdelta, sisältää netin ja aamiaisen :) huoneet oli puhtaita, henkilökunta kiva! suosittelen :)
ReplyDeleteKiva postaus taas. :)
ReplyDeletekiva ku pääset postailee myös sielä bangkokissa :) ihania kuvia oot saanu!
ReplyDeletehttp://annika-its-all-me.blogspot.com/
aaa kiva toi fifi lapin-paita!
ReplyDeleteHahahahah, luin ensin että "mutiruoka", hieman ihmettelin että mitäs mutiruokaa sushi muka on, kunnes luin lauseen kolmannen kerran uudestaan ja tajusin virheeni. :'D Olet ihana!
ReplyDelete-Jenni
ihana postaus taas! Joka päivä on pakko tulla kattomaan että onko laura taas päivitellyt :) olet kaunis ja inspiroiva!
ReplyDeleteSoot mahtava, kun uskallat lähteä yksin tollaselle matkalle! :>
ReplyDeletePasseli valinta tuo mopokyyti+maksihame, haha.
ööö yleensä vatsatauti voi tulla sellasista ruuista mitä ei suojaa mikään esim jos ostaa jotain lihaa kadulta (hyi) mut hedelmissähän on kaikki kuoret päällä.
ReplyDeletevitsi mäkin haluisin joskus käydä thaimaassa! en vaan yksin kyl uskaltas lähtee, ainakaan ekaa kertaa kun ois menossa... :D
ReplyDelete^^ So wroooong!
ReplyDeleteTervekirjasto.fi:
"Turistiripulin aiheuttajia mm. pesemättömät tai vesijohtovedellä pestyt hedelmät ja vihannekset."
totally love the skirt!
ReplyDeletewww.jollburrfashion.blogspot.com
xo, Joll
varo vesimeloonia! siitä yleensä se vatsatauti tuleeki! ananasta on ihan turvallista syödä :) *kokemusta on*
ReplyDeleteNopein ja viilein tapa on matkustaa BTS:llä, suosittelen. Mopotaksi on tietty nopeempi kuin perustaksi, mutta aika riskihommaa samoin kuin tuktuk. Metro on kans hyvä, helppo ja nopea. Käy viikonloppumarkkinoilla, sieltä löytyy _ihan_ kaikkea :)
ReplyDeletesuosittelen koh sametia! ei ollenkaan täynnä turisteja ja ihania paratiisirantoja! bussit bangkokin itäiseltä bussiasemalta banphe:hen ja sieltä lautta saareen. oma lemppari thaimaassa :)
ReplyDeleteooi nää postaukset on ihania! oon aina aatellu, et thaimaa on ihan turha maa ja ei siellä oo mitään. mutta näyttää kyllä kivalle, että kyllä sinne menis jos pääsis :)
ReplyDeleteIte kiersin Aasiaa 12kk ja siellä ei todellakaan ole oikeastaan mitään nähtävää. En ollut omasta tahdostani mukana vaan oli pakko perheen kanssa. Uudestaan en oo koskaan menossa, on niin paljon hienompia paikkoja maailma täynnä.:) Mut ihan kiva et joku tykkää.
ReplyDeleteJos mä listaisin reissuiltani joka kerta, kun joku haluaa jutella, antaa numeronsa tai e-mail tai meiliosoitteensa, en muuta ehtiskään tehdä.
ReplyDeleteMitäpä noita nyt huomioimaan, senkun nautit reissusta!
rakastan näitä postauksia, ai että ku tuli ikävä kesää... ja ku katto tota videota ni pystyin oikee kuvittelee sen tunnelman ja lämmön mikä siellä on! videoista puheen ollen, toivottavasti niitä tulee lisää sieltä jos jaksat laittaa, ois kivaa ♥
ReplyDeleteEi ole mitään arveluttavaa yksin (nuorena ja/tai kauniina) naisena liikkuessa! Hyvällä itsetunnolla varustettu nainen ei jää juttelemaan epäilyttävien ihmisten kanssa, eikä varsinkaan anna ymmärtää mitään.
ReplyDeleteSiinähän sitä oppii oma-aloitteisuutta, itsenäisyyttä ja ennen kaikkea itsensä puolustamista ja tuntemista, kun yksin liikkuu ja selviää kaikenmaailman höpöttelijöistä.
Oon matkustanut aina yksin aasiassa, ja terveellä itsetunnolla ja maalaisjärjellä mennyt, koskaan ei ole mitään sattunut. Mutten kyllä ole arveluttaviin porukoihin lähtenytkään mukaan.
Syödä ja juodakin voi melkein mitä tahansa, taas tervettä järkeä mukaan. Jos on ylihygieeninen, niin tokihan elimistö reagoi heti pieneenkin epähygieniaan ja vatsataudit tulee.
Go on girl!
oot kyllä niin kuvauksellinen!
ReplyDeleteihanaa matkaa<3
Ota Bangkokista halvempi hotelli! Kato, että on BTS pysäkki lähellä, niin ihan sama mistä sen otat :)
ReplyDeleteBangkokista kannattaa käydä Kanchanaburissa (siellä on kwaijoen silta ja erawanin vesiputoukset lähellä..mahtavin paikka missä oon koskaan käyny). Käy myös Koh Sametilla ja Koh Changilla ennen kuin lähdet etelään :)
Jos ei niin nuo perus turistirysärannat kiinnosta, niin käy pohjoisessa Chiang Maissa (VIP yöbussi oli hyvä). Siellä ehdottomasti kannattaa mennä Jungle Flightiin, heimokyliin ja ruoka- ja hierontakursseille. Yöllä siellä on kylmä (oikeesti!), joten ota vaatetta mukaan.
Jos kampaajaa tarvitset niin Bangkokissa Luis Kraemer on hyvä paikka ja siellä pyydä Applea leikkaamaan! Värjäyskin onnistui hyvin. Uutta osoitetta en tiedä, mutta löytyy nettisivuilta.
ootko seurustellu smakin lucasin kaa? :D ja miks et ikinä hymyile kuvissa!
ReplyDeletehttp://www.youtube.com/watch?v=P9mwELXPGbA
ReplyDeleteOnneks sussa on sen verran munaa ettet poista kommentteja(?) jotka ovat negatiivisia, kuten Uino ja Cava tekevät ;)
ReplyDeleteEihän missään muissakaan hotelleissa saa päiväsiivousta, jos on do not disturb-kyltti ovessa, ainakaan mun tietääkseni :) Tai ei me ainakaan kesätyöpaikalla siivottu sellaisia huoneita.
ReplyDeleteHuiii, miten sä uskallat liikkua siellä aivan yksinäs :D mä pelkäisin kaikkia mahdollisia ihmisiä... esim. että toi mopokuski kidnappais mut tai jotain :D
ReplyDeleteoon kans ollu joskus vuonna X tossa ostoskeskuksessa, nice place!
onks sulla muuten tarkotus ihan lomailla vai mitä? :)
millä superkameralla oikein kuvasit ton mopomatkan??
ReplyDeletehei laura, ois toooosi kiva jos ehtisit ja jaksaisit ottaa sieltä enemmänkin tollasia videoita! näkis vähän et millanen meno siellä thaikuissa on. :D
ReplyDeleteHei, saanko suositella:)!
ReplyDeletehttp://minnyas.wordpress.com/2009/11/25/viikonloppu-bangkokissa/
Tuo oli kiva & halpa hotelli ja pari kilsaa taisi siitäkin olla MBK:hin. Aamupala kuului hintaan.
ootko siis ihan yksin liikenteessä?
ReplyDeleteKoh Sametin saari on muuten aivan ihana, suosittelen! siellä vierähtää helposti vaikka kuukaus kierrellen saaren rantoja :)
Sun matkailua ja hämmästelyä on hauska seurata kyllä, aidon maku ja hyvä asenne!
ReplyDeleteihana toppi! hirvee hinku lähtee Thaimaaseen ku näit postauksii kattelee..
ReplyDelete"En ollu juttutuulella"oot ihan paras !hahahahah.Rock on ja piä housut jalassa ;)
ReplyDeletenäytät todella kauniilta tuossa 4:ssä kuvassa :)
ReplyDeleteNäitä on niin kutkuttavan kiva lukea tylsän työpäivän piristykseksi. Kiitos kun viitsit bloggailla lomallakin <3
ReplyDeleteHuuuh tota liikennettä ! tuollahan ajellaan ihan miten sattuu. :o
ReplyDeletemä ihailen sua! se on siistiä, että oot mennyt yksin ulkomaille! oikeastaan se voi olla joskus hauskempaakin kuin isommassa porukassa :D itse haaveilen myös yksin matkustelemisesta...^_^ pidäpä kovin hauskaa siellä laura <3!
ReplyDeletewauw oonko ees vähän kateellinen :D itse en kyllä uskaltais lähtee yksin etenkin jos jotkut ulkomaalaiset seurais mua olisin varmaan ihan kuset housussa. mutta toivottavasti sulla on hauskaa seuraan innokkaasti sun seikkailua siellä maailmalla : )))))
ReplyDeletemusta on aivan ihanaa kun sä kirjotat niin usein sieltä reissusta! kokee tota sun matkaa vähän niinkun itekin tässä samalla :)
ReplyDeleterepesin tolle kortin/avaimen suuhun poikittain tunkemista jutulle!! :)
ReplyDeleteOMG!!! I have to come back for some shoping!!!
ReplyDeleteWWW.RENEBRAUN.COM
You are welcome to visit my blog too! Kisses:))
Onko Thaimaa Bangkok kallis? kirjoituksesta tulee esille, että Bangkokissa voi elää 100 eurolla kuukaudessa (asuminen, ruoka, liikkuminen).
ReplyDeleteTästä johtuen 150 euroa kahdesta yöstä "hienossa" hotellissa rikkaiden turistien kanssa on järjetöntä kuten totesitkin.
Thaimaa Bangkok
Moi! Sun blogi on aivan ihana....mahtavaa lukea sun matkakokemuksia...!itse päädyin sun blogiin galtsun kautta ja tykkäsin sun fashion tyylistä, mut en jaksanu seurata blogias ku en ole koskaan jaksanu seurata kenenkään muidenkaan blogeja. Sit eräänä kauniina päivänä, koulussa, tauolla otin City-lehden käteeni ja bongasit sut siitä...ja tadaa, täs oon lukemas blogias. En tiedä kiinnostiko tää sua ollenkaan miten päädyin lukemaan blogias, mut pakko oli purata :). P.S. Näin valmistuvana hotellivirkailijana, todella monessa hotellissa on käytäntönä, ettei mennä asiakkaan huoneeseen edes siivoamaan, mikäli ovessa roikkuu 'ei saa häiritä', koska asiakkaiden omaa rauhaa täytyy kunnioittaa ;) Terkuin, yks Darski vaa
ReplyDelete