Jesse

Heräsin aamulla ihmeellisessä horroksessa ja todellakin väsyneenä. Kamala päänsärky yritti hivuttautua otsalohkoon vieläpä. Mähän nukun yleensä ihan hyvin, ja herään aina pirteänä. Suoraan sanottuna kyrpi ja paljon. Uni, jota jouduin katselemaan kertoi Laurasta ja vähän muustakin, mutta se on selvää, että tapeltiin Lauran kanssa koko yö. Kun oltiin pieniä – niin kuin kaikki sisarukset about – tapeltiin välillä aika kovastikin. Nyt se sama toistui, ja herättyäni olin snadisti vihainen. Tiiättekö sen fiiliksen, kun on nähnyt paskaa unta, ja joku tyyppi on ollut erityisen mulkku, ja sitten oot seuraavana päivänä tosi vihainen sille? Ehkä se joku lähettää tekstarin, jossa se kyselee, että tehtäiskö jotain tänään. Ja sua ei vois vähempää kiinnostaa. No äsken se joku (Laura) lähetti mulle viestin: "Entäs se postaus?". Mä vähän kelasin, etten todellakaan tee postausta. Nimittäin, Laura, sä olit kyllä aika inhottava viime yönä. Toisaalta, mä olin kyllä vähintään yhtä inhottava sulle nuorena. Joten, jos sä annat mulle anteeksi, mä annan sulle anteeksi. Sovittu.

Aamu siis alkoi suht huonoissa tunnelmissa. Luin Hesarin, keittelin kahvia ja tein aamupuuroa. Liian jännää? No mistä mun pitäis sitten kirjottaa? Monet ajattelee, että Lauralla on muka niin mielenkiintoisa elämä, vaikka ei sillä edes ole. Tai kai sillä välillä on. Sehän riippuu ihan itsestä. Ei kantsii jäädä surkuttelemaan itseään. Monet jää. Niin mäkin joskus. Mutta oikeesti mä nautin monesta asiasta, mistä ihmiset ei aina osaa nauttia. Mä nautin siitä kun voi lähteä kävelemään kaupungille, laittaa musan soimaan ja katsella ohi kulkevia ihmisiä. Ihmiset on ihmisiä. Ne on kiireisiä ja omalaatuisia. Parhaimpia on vanhat ihmiset, siis sellaiset, joilla ei ole kiire minnekään. Mutta ne on niitä vanhoja ihmisiä, jotka eivät ole luovuttaneet. Ne käy Stockalla tapaamassa toisia vanhoja ihmisiä. Sellainen mäkin haluan olla vanhana. Just oli lehdessä, että tänä vuonna syntyvistä länsimaitten lapsista puolet elää yli 100 vuotiaiksi. Sadan vuoden päästä on siis paljon mummoja ja pappoja. Toivottavasti silloinkin on niitä, jotka päämäärättömän näköisesti kulkee tuolla kaupungilla. Ehkä osa jopa hymyilee, vaikka ulkona vihmoo vesipisaroita.

Pääsin äidinkielen tentistä läpi. Se on ollut tän päivän kohokohta. Musta tuntuu, että sitä ei voinut reputtaa. En osannut nimittäin vastata yhteenkään kysymykseen. Sillä kaikki kysymykset olivat suoraan luentomateriaaleista, tai jostain muualta mistä en ollut niitä kuitenkaan lukenut. Naureskelin itsekseni koetta tehdessäni, ja mietin miten paljon opettaja mahtaa nauraa korjatessaan koettani. Kohta mun pitäisi lähteä pitämään alustus aiheesta "Religion in modern society". Suomeksihan sen saa pitää, ja sitten alkaa viikonloppu. Joten enhän mä voi muuta kuin fiilistellä. Ja yksi toivomus vielä kaikille, jotka viitsivät tänne asti lukea. Ajatelkaa oikein kovasti, että tänä talvena ei sada lunta, vaan talvi loppuu jo tammikuussa, jolloin on 25 astetta lämmintä, ja aurinko paistaa. Älkää kysykö miksi, kerron sitten, jos tää onnistuu.

Jesse

P.S. Kuvat otettu iPhonella, enkä osaa käyttää tätä blogia :)