Rehellisesti sanottuna en ole käynyt täällä blogissani nyt ainakaan kahteen viikkoon. Tai voi siitä olla kolmekin viikkoa, kuukausi parhaimmillaan? Kirjauduin bloggeriin ensimmäistä kertaa tänään tai siis pari minuuttia sitten, ja huomasin, että teiltä on tullut "aika" paljon kommentteja. Päätin, että luen ne vasta, kun olen kirjoittanut tämän postauksen. Näköjään on muuten tämä bloggerin blogitekstin kirjoittamisulkoasukin muuttunut sitten viime näkemän.
Olen tosiaan kirjoittantut lähes yhtäjaksoisesti blogiani muutaman kuukauden kuluttua tasan neljä vuotta. Se on ollut lähes koko aikuisikäni todella suuri osa elämääni: päiviäni, tekemisiäni, suunnitelmiani, muutoksia elämässäni, ynnä muuta ynnä muuta.
Kesällä huomasin, että blogin pitäminen saattoi tuntua välillä työläältä. En yhtäkkiä enää osannut aloittaa postausta, jos edellisesti postauksesta oli kulunut päiviä. Omatuntoani kalvoi syyllisyys tekemättömistä postauksista, ja tuntui kuin olisin ajautunut pikkuhiljaa vain kauemmas ja kauemmas blogistani.
Viime kuussa, edellistä postaustani kirjoittaessani ajattelin oikeasti palaavani blogini äärelle pysyvästi. Silloin se tuntui siltä. Seuraavana päivänä aloitin todella yllättäen työt uudessa työpaikassa, ja kyseinen viikko menikin töitä tehdessä. Ja sitten aloin ajatella paluuta uudelleen ja eri näkökulmista.
Olenhan mä ennenkin tehnyt töitä ja blogannut samalla, mutta jotenkin siinä sitten aloin miettiä, että "mitä mä ihan oikeasti haluan elämältäni tällä hetkellä?".
Musta oli jotenkin ihanaa herätä aamuisin töihin ja hypätä metroon ja olla ihan vaan Laura.
Nautin erilaisista ja pienistä asioista, joista en ole pitkään aikaan nauttinut.
Kristinekin kyseli, että aionko enää koskaan kirjoittaa blogiani, ja vastasin, että mä haluan nyt vaan olla sellainen Laura, joka en ole ollut vuosiin.
Varmasti jonkun korvaan nämä ajatukset kuulostavat todelta kliseisiltä, mutta mä olen tosiaan elänyt niin sanottua internet-elämää jo 13-vuotiaasta lähtien. Eli reilut kymmenen vuotta.
Lähes päivittäin tuli lisättyä uusia kuvia irc-galleriaan, ja sitten sitä sai lukea itsestään kirjoitettuja nettikeskusteluja liittyen mihin milloinkin.
Välillä ne suretti ja harmitti, mutta sitten sitä vain oppi elämään asian kanssa. Tuntuihan se hyvältä, että niin monia kiinnosti mun vaatteet ja jutut. Sain jo 15-vuotiaana kauheasti ihania sähköposteja ihmisiltä, jotka seurasivat tyyliäni ja kuviani.
Mä tykkäsin herättää huomiota ja ihmiset tykkäsivät seurata sitä.
2009 aloitin sitten tämän blogin pitkän mietinnän jälkeen. Ja siitä lähtien se onkin seurannut mukanani monissa elämän käänteissä - niin hyvässä kuin pahassakin. Se on ollut kuin eräänlainen suhde, johon olin vannoutunut sitoutumaan.
Mietittyäni monta viikkoa, tulin siihen tulokseen, että mä tarvitsen aikaa asian kanssa.
Mun pitää saada olla rauhassa, ilman, että koin syyllisyydentunteita liittyen blogiin.
Siksi en tullut tänne edes lukemaan teidän kommentteja. Äitini painosti mua postaamaan edes tulevasta tauosta, mutta suoraan sanottuna mulla ei ollut rohkeutta ja voimaa tulla sitä tänne kertomaan.
Ja samaan aikaan sähköpostini täyttyi yhteistyöehdotuksista, kutsuista sun muista. Muut bloggaajat kirjoittivat 60 postausta kuukaudessa, kun multa oli tullut tasan nolla. Blogirintamalla on tapahtunut uudistuksia ja vaikka mitä. Ja samaan aikaan mä en lukenut kenenkään blogia ja sitäkin vähemmän omaani.
Musta alkoi tuntua siltä, että alkujaan harrastuksena lähteneestä ideasta oli kasvanut jotain vakavampaa. Enää ei riittänyt vain se, että kirjoitti vilpittömästi kuulumisistaan, vaan nyt se piti tehdä edelleen vilpittömään sävyyn, samalla mainostaen jotain, jotta siitä saisi rahaa.
Tänään mä sitten vähän selailinkin muutamia blogeja ja samalla vertailin niitä omaan blogiini. Erityisesti siihen blogiin, mitä tämä oli muutama vuosi sitten.
Ja jotenkin musta tuntui siltä, että koko "homma" on muuttunut niin paljon.
Missä on se sama vilpittömyys? Silloin kirjoitin, koska mulla oli niin palava halu kirjoittaa.
Järjestin ystävien kanssa kuvauspäiviä ja tuunailin vaatteitani.
Ja siihen fiilikseen mä haluan edelleen palata. Siksi mä pidin ja pidän ehkä edelleenkin taukoa.
Haluan, että postauksen kirjoittaminen tuntuu hyvältä ja vaivattomalta niin kuin ennenkin.
Yhteistyöjuttuja
tulee ihan satavarmasti olemaan vähemmän kuin monien muiden
"suosittujen" bloggaajien blogeissa. Mun tehtävänä ei ole kritisoida
muiden tapaa pitää blogeja, vaan pitää blogia siihen tyyliin kuin se
itselleni parhaiten sopii.
Nyt musta tuntuu siltä, että asiat
alkavat kirkastua mulle omassa päässäni, mutten siltikään tällä kertaa
lupaa mitään. Päivä kerrallaan.
Tässä on muutenkin ollut aika rankka
ja erikoinen vuosi takana, ja toivon niin kovasti, että vuodesta 2013
tulisi sata kertaa parempi.
Ja teille kaikille vielä: kiitos miljoonasti näistä neljästä vuodesta!
Ootte pysyneet mukana, ja toivon, että pysyisitte edelleenkin.
En todellakaan oleta, että kaikkia teitä kiinnostaa tämä blogi, etenkään sen jälkeen, kun olen ollut kirjoittamatta pitkään aikaan. Tai sen jälkeen, kun olen luvannut postata, mutta siltikään en ole postannut.
Onneksi tätä ei ole pakko lukea, ja te teette päätöksenne itse.
pääset kirjautumaan 
