El Nido, Palawan

Mulla ei ole hirveästi kuvia El Nidosta, koska en ehtinyt olla siellä kuin muutaman päivän. Tarkoituksenani oli aluksi matkustaa sinne aikaisemmin ja olla pidempään, mutta myöhästyin lennolta ja lähdin sitten samaan aikaan pois muiden kanssa toisin kuin aluksi suunnittelin. Mulla on vielä yhdeksän päivää aikaa olla Palawanilla, ja periaatteessa voisin palata El Nidoon, mutta toisaalta se pakettiautomatka oli sen verran puuduttava, että yksi kerta taitaa riittää. Tässä "lähellä" on sen niminen paikka kuin Roxas, ja mietinkin tässä, jos lähtisin sinne.

El Nidoon ei ole mikään ihan helppo nakki päästä omasta mielestäni. Jos haluaa Suomesta sinne, niin mitä luultavimmin pitää lentää Manilaan, josta pistää ottaa toinen lento Puerto Princesaan, ja siitä sitten pakettiauto/bussi El Nidoon, jonne matka kestää 5-6 tuntia ja maksaa alle 15 euroa. Mulla meni yhteensä kaikkiin noihin matkoihin kaksi-kolme päivää. Joten olisi ollut kyllä suotavaa, että olisin ollut siellä vähintääkin viikon, mutta kun olen tällainen hätähousu, joka ei osaa olla missään pitkiä aikoja - paitsi kotona.

Kuvat olivat Jessen ja Empun ottamia. :)

Hintataso El Nidossa oli todella edullinen, esimerkiksi syöminen, hieronnat ja tuliaiset olivat mielestäni halvempia kuin Thaimaassa. Yöpyminen ei sitten taas ole yhtä halpaa eikä tarjonta myöskään ole yhtä laajaa, mutta ei täällä yöpyminen mitään älyttömyyksiä maksa. Kiva hotelli rannalla maksoi esimerkiksi 20-40 euroa yöltä. El Nidossa on muutama luksushotelli, mutta siellä yöpyminen maksaa sitten jo sen 150-200 euroa yöltä.
Niin ja sähköt toimivat vain osan ajan vuorokaudesta. Oiskohan se ollut 14-06 sähköt oli poissa käytöstä.

Ytitän kiriä vähän noita päiviä, jolloin en postannut, että pääsisin enemmän "reaaliaikaan" kirjoittelemaan teille. Tällä hetkellä olen yksin reissussa ja yövyn pari yötä yhdessä tosi kivassa hotellissa Puerto Princesan "keskustassa".

Mun huoneeseen pitäisi ihan just tulla hieroja, joten alan tästä valmistautua.. :D

Island hopping

Oltiin yhtenä päivänä saarihyppelemässä, eli käytiin erilaisilla saarilla ja snorklattiin.

Missään ei ollut ketään tai mitään. El Nidon saaret ja rannat oli ihan autioita. Ja pakko nyt oikeasti sanoa, että El Nido on kaunein paikka maailmassa, mitä itse olen koskaan nähnyt. Parempaa kuin videoissa tai kuvissa, se pitää kokea itse.
Ihan vaan jotain niin uskomatonta.

No, se siitä hehkutuksesta, koska nyt päästään seuraavaan aiheeseen - Laura uimataidottomana.
Olen aina lapsena sukellellut ja uinut pää kolmatena jalkana tai ihan miten vaan. Samoin viime vuonna Thaimaassa, mutta mites sitten täällä... Hyppäsin krapulapäissäni aallokkoon, ja ensimmäiseksi maskiini meni vitusti suolavettä, joka meni silmiin ja siitä piilareihin, sitten vettä meni nenään ja suuhun, ja sen jälkeen otin snorkkelit pois ja yritin uida ilman. Toisessa kädessä oli kamera ja toisessa snorkkelit, ja samalla vitunmoiset aallot hakkasi selkään, kun yritin pysyä pinnalla. Jalkaani en voinut mihinkään kirjaimellisestikaan pistää, koska meri oli täynnä merisiilejä. Tämä oli sellainen yhtälö kuin = merivesipaniikki.

Huusin ensimmäiseksi Jesselle, etten jaksa uida, jonka jälkeen Jesse pelasti mut merestä rannalle. Sen jälkeen filippiiniläinen mies, eli meidän venekuski tuli ottamaan mua kädestä kiinni ja määräsi mulle laitettavaksi pelastusliivit. Otin ne ihan hyvin mielin vastaan. Niistä oli oikeasti suurta apua mulle.

Mun personal sea rescuer kysyi multa: "first time swimming?"
Meinasin eka vastata, että no no no! Mutta sitten sanoinkin yes, jolloin munpituiseni sea rescuer tunsi itsensä tärkeäksi pelastajaksi. Koko loppupäivä menikin sitten niin, että aina kun noustiin veneestä veteen, mulle puettiin pelastusliivit ja sea rescuer ui rinnallani koko ajan. Välillä se otti kädestä kiinni ja auttoi vaikeissa paikoissa. Hahahahahha!
Mä sanoin muille, että musta ei saa ottaa yhtään kuvaa pelastuskellukkeiden kanssa, joten kuvia ei niistä kauheasti ole. :))

Että tällaisia maisemia tällä kertaa.

Mä meen nyt nukkumaan--> <3

Vuosi 2012

Saavuin Puerto Princesaan aamulla uudenvuodenaattona, ja otin pakettiauton El Nidoon. Pieneen pakettiautoon ahtautui 13 matkustajaa ja kaikkien meidän matkalaukut, eli tunnelma oli "aika" tiivis.
Matka kesti ainakin viisi tuntia, mutta onneksi nukuin melkein koko matkan, vaikka tie oli niin mutkainen, että auto pomppi ylös alas ja sivulta toiselle. Eräs jenkki totesi hämmentyneenä, ettei hän ainakaan voisi nukkua tällaisella matkalla.

Emppu, Jesse, Hanna ja Juuso oli mua vastassa, ja otettiin siitä mopoauto hotellille.
Käytiin tyttöjen kanssa manikyyrissä, pedikyyrissä ja hieronnassa.
Hoitojen jälkeen mentiin juhlaillalliselle, "juhlaillalliselle" :D
Siellä oli seisova pöytä ja kaikenlaista ohjelmaa, kuten kilpailuja.
Voitettiin Empun kanssa tanssikilpailu, tomaattikilpailu ja limelusikkakilpailu.
Saatiin tiimipaidat, avaimenperät ja kaulakorut.

Loppuillasta päästettiin taivaslyhtyjä ilmoille, ilotulitettiin ja mentiin baariin tanssimaan.
(Mulla on nyt mennyt tunti tän postauksen tekoon, kun Jesse hoputtaa tossa ja soittaa iPhonellaan jotain vitun ärsyttävää pelimusiikkia (Nyan Cattia), Hanna on tunnin putkeen hikottanut ja Emppu tuijottaa mua odottaen, että annan koneen kiertoon. Ja mua väsyttää niin paljon, että nauran kaikelle mahdolliselle.)

Joo nyt nukkumaan, hyvät yöt!

Manila

Perillä ollaan ja turvassa myös. En ole päässyt/ehtinyt nettiin vasta kuin nyt.
Manilaan asti pääseminen oli jo sen verran haastava kokemus, että mun psyyke järkkyi toden teolla.
No heh heh.
Ei vaan, pakkasin laukkuni tuntia ennen lähtöä, ja poljin lentokentän potkulaudalla portille ja ehdin juuri ja juuri koneeseen.
Lentokoneessa tutustuin Maritaan, joka oli menossa Espanjaan. Oli kivaa saada pariksi tunniksi juttuseuraa. No, Amsterdamista Pekingiin oli seuraava lento, josta myös melkein myöhästyin. Tulin viimeisenä koneeseen. Pekingissä pyörin kuin puolukka pillussa ja olin hermoromahduksen partaalla.
Joku neuvoi menemään tuonne ja toinen taas tänne, ja sitten sanottiin että "mitä helvettiä sä täällä teet ja näytäs passias?" Olin jotenkin onnistunut pääsemään passintarkastuksen läpi ilman viisumia ja löysin itseni ovilta, joista pääsee suoraan ulos, Pekingiin. Tuttu paikka, mutta silti olin ihan hukassa.

Lopulta pääsin koneeseen, joka lensi Xianmenin kautta Manilaan. Manilassa tuli sitten uusi koettelemus vastaan, nimittäin multa lähti kokonaan lähinäkö. Mitään tällaista ei ole koskaan tapahtunut, mutta en nähnyt lukea tekstiviestejä, kylttejä, ja ennenkaikkea en pystynyt täyttämään maahantulokorttia. Itkuhan siinä sitten pääsi. Kaiken lisäksi kadotin kannettavani, joka onneksi löytyi ensiapupisteeltä. Sain myös maahantulokortin täytettyä erään lentokenttätyöntekijän avustuksella.

Otin siitä sitten taksin hotelliini ja menin saman tien nukkumaan. Heräsin puoliunessa aamuyöllä ja lähdin unissani hortoilemaan hotellin respaan, ja hotellin työntekijän mukaan autotielle. Kyseinen nainen passitti mut hierontaan, josta sitten heräsin tietämättä missä olin ja mikä päivä oli.
No ei siinä sitten mitään - eipä, mutta myöhästyinpä vielä Manila - Puerto Princesa-lennoltani.

Taksikuski vei mut väärään terminaaliin, ja eihän siinä sitten muuta kuin pari tuntia itkua, jonka jälkeen lähdin mököttämään lentokentän ulkopuolelle.
No, hetken kuluttua siihen pamahti joku filippiiniläinen kundi, jonka kanssa vietinkin sitten koko perjantaipäiväni epätoivoissani. Siinä vaiheessa, kun olin sen kundin perheen luona syömässä ruokaa ja pelaamassa jotain palikkapeliä, alkoi mua vituttaa niin ankarasti että huh huh. Se kundi oli näin jälkeenpäin ajateltuna ihan todella ällöttävä. Suorastaan niin ällöttävä, että nään varmaan painajaisia koko loppuelämäni siitä. Otin taksin seuraavaan hotelliin ja sanoin sille tyypille, että kiitos mutta ei kiitos.
Joo, kuulostaa aika värityskirjalta, mutta tällainen Manilakokemus mulla nyt vaan sattui olemaan näin lyhyesti kerrottuna. Niin ja näkö palautui vasta eilen. Soitin äidille keskellä yötä ja itkin puhelimeen, etten näe mitään ja että haluan kotiin.
Yritin ostaa itselleni uutta lentoa, mutta kaikki lennot oli täyteen buukattuja.
Kokeilin kaikkia mahdollisia sivuja, soitin lentokentälle, soitin lentoyhtiöihin, mutta ei niin ei.

Yöllä heräsin kokeilemaan, josko nyt saisin lennon, ja luojan kiitos sainkin! Lähtö oli neljän tunnin kuluttua, joten menin aamupalan kautta suoraan kentälle, etten sillä kertaa myöhästyisi.
Lentokentällä kuitenkin huomasin, että olin ottanut paluulennon jo seuraavalle päivälle.... Onneksi sain vaihdettua sen parin viikon päähän Cebun lipunmyyntipisteessä.

No nyt olen El Nidossa Jessen, Empun, Hannan ja Juuson kanssa, eikä seuraavasta määränpäästä ole vielä tietoa.:)
Toivottavasti loppumatka sujuu "vähän" paremmin :D

Tämä ei ole muuten se kyseinen kundi, vaan eräs toinen, joka auttoi saamaan taxin. :)

Hyvää uutta vuotta kaikille sinne Suomeen! <3